X-Men ja muut mutantit

[Jarkko Sikiö]

Jason Aaronin ja Ed McGuinnessin Amazing X-Men vuodelta 2013 on hyvää settiä. Niin hyvää, että pisti ihan miettimään miksen ole koskaan lukenut tätä enempää.

Siitähän se vain johtuu, ettei sitä ole enempää. Tekijät vaihtuvat alun jälkeen. Koko lyhytikäinen sarja on koottu kolmeen kokoelmaan, joista ensimmäinen on em. tekijöiden käsistä erinomaisen sujuvaa, toinen vaisumpaa ja kolmas sitten taas ihan kelpo höpöä.

Koska sitä jo täällä kehuttiin, tartuin tämän innostamana Aaronin kirjoittamaan Wolverine & the X-Men -sarjaan (joka on alkanut 2011). Tässä sitten ikään kuin ollaan selittävinään kaikki omituisuudet, kuten miksi Wolverine on päivällä rehtori ja yöllä koluaa maailmaa Remenderin X-Forcessa. Huumorilla se tietysti kuitataan, eikä sitä muuten oikein voi tehdäkään.

Aloituksen osalta tämä on erinomaisen hyvää, oman valmistumisaikansa parhaimmistoa, ei ihan niin vakavaa settiä. Jatkan lukemista siihen saakka, kunnes X-miehet tursuavat korvista.

[X-men]

Jatkan lukemista siihen saakka, kunnes X-miehet tursuavat korvista.

Tai Hämis ottaa Wolvien paikan kun Wolvie oli kuollut.

[Jarkko Sikiö]

Aaronin Wolverine & the X-Men osoittautui kokonaisuudessaan sopivasti kajahtaneeksi. Kokonaisuutta, jälleen kerran, rasittavat joutokäyntinumerot jotka tällä kertaa liittyvät Avengers vs. X-Men -tapahtumaan.

Ei kai X-miehiä voi oikeastaan kirjoittaa käyttämättä edes jotain niistä aivan klassisimmista seikkailuista. Tällä kertaa X-miehet päätyvät sirkukseen esiintyjiksi... hmm, ihan kuin olisin lukenut tämän joskus aikaisemmin. Aaron sentään vitsailee Kitty Pryden vuorosanoin omalle jutulleen, mikä ihan paikallaan tällaisessa kierrätyksessä toki on.

Nick Bradshaw kuvittaa voiton puolelle, ja just tällaisessa sarjassa kuvittajan rooli on iso. Ei tästä muuta jää mieleen kuin hyväntuulinen meiniki ja positiivinen jälkimaku.

Ennen uudelleenkäynnistettyä lehteä tajusin, että tästä on viisiosainen minisarja Alpha & Omega (2012), joka on kelpo luettavaa Brian Woodin kirjoittamana. Tosin tämän liittyessä keskeisesti Quentin Quire -hahmoon, joka pääsarjan aikana kehittyy eteenpäin, on tosi nuijaa lukea tämä vasta pääsarjan päättyessä.

Sekin on nuijaa, että uudelleenkäynnistetyn lehden uudet tekijät menevät hahmon kanssa taas eri suuntaan.

Uudelleenkäynnistyksen jälkeen Jason Letour kirjoittaa vahvan alun hieman 90-luvun aikamatkustusjuttuja sivuten. Kun lukija alkaa kiinnostua kokonaisuudesta, joka on melko hyvässä paketissa, tapahtuu jotain ihan outoa. Olisi pitänyt ihan laittaa numero muistiin, mutta melko lailla tarkalleen sarjan puolessa välissä pallot putoavat ihan täysin. Romahdus on niin täydellinen, että sitä lukiessa jää ihan miettimään, että mikä taustasyy sillä mahtaa olla.

Kokonaisuus päättyy tylsiin Death of Wolverine -täytenumeroihin. Hei kamoon, mitä järkeä on edes uudelleenkäynnistää koko lehteä jos käteen jää kourallinen luettavaa!

[J-Viilee]

Quentin olisi kyllä mielenkiintoinen hahmo jos sitä kehitettäisiin hieman. Nykyisen Gen-X lehdenki kyllä vois heittää romukoppaan, tarinat ihan jees mutta Pinna palaa kuvituksen suhteen. Ne suut :-)
Omegaluokan mutantti ja jäänyt ihan sivuosiin.

[X-men]

Omegaluokan mutantti ja jäänyt ihan sivuosiin.

Voi sanoa että kaikki mutantit ovat tätä nykyä omegoita.

[J-Viilee]

Tuosta en tiedä kun kuljen puoli vuotta jäljessä. Unlimitedin kautta nykyään seurailen.

[Jarkko Sikiö]

Itse olen vasta vuosikymmenen alussa, ja luen väliin jääneitä mutanttilehtiä kiinnostuksen mukaan siten, että raja on joko ennen Uncanny X-Men 600 (2013) tai ennen Death of Wolverine (2014). Siihen saakka päästyäni palaan taas takaisin sopivaan uudelleenkäynnistykseen.

Hahmot ja tapahtumat puuroutuvat auttamattomasti, mitä ei yhtään auta digilukeminen. Jatketaan lukumaratonin purkamista seuraavasti:

Sam Humphries käsikirjoitti Uncanny X-Force -lehteä (2013–2014) sen uudelleenkäynnistyksen jälkeen. Ron Garney kuvitti ensimmäiset lehdet varsin siedettävästi, mutta jatkossa mukaan astuvat, persoonallisempaa jälkeä tuottavat kuvittajat miellyttivät minua enemmän.

Bishop, alkuun varsin toimiva ysärihahmo, taantui laukomaan nolouksia tyyliin: "Miksi paljastat hampaat? Onko tuo hymy? Tulevaisuudessa ei tunneta hymyn käsitettä." Lopulta hahmosta tehtiin pahis. En muista näitä juttuja sen paremmin kuin etteivät ne hyviä ainakaan olleet. Tässä sitten kirjoitetaan sellainen puoleen tai toiseen -ratkaisu, että seuraava käsikirjoittaja voi tehdä sitten hyviksen tai pahiksen. Great.

Mitä jos käsikirjoittajilta kiellettäisiin mielenvikaisuus ja fanaattisuus toiminnan motiiveina? Tällöin varmaan palattaisiin sellaisiin sympaattisiin Hämis-juttuihin, joissa joku Korppikotkan tapainen roisto "valloittaa maailman". Suuruudenhulluus on todellista supersankarinostalgiaa jos mikä.

Tämän juonikaaren varsinainen pihvi on kuitenkin saippuaooppera Tajunnan ja Fantomexin suhteesta, joka on vinksahtaneen hassu. Selittämättä paras. Ei tästä varmaan saa irti mitään, ellei ole kahlannut polvia myöten X-miesten seikkailuissa pienestä pitäen. Plussaa kuitenkin Fantomexin kokoelmasta, joka sisältää kivipään Pääsiäissaarelta (vain pään, ei koko patsasta).

Tarinan loppuun on sidottu crossover, joten hyppäsin sarjaan Cable & X-Force, joka on sitten selkeästi vahvempaa mutanttiosastoa.

Kuvittaja Salvador Larroca ei ole ihan Tähtien sota -tasoa, mutta kuitenkin niin kova että käsikirjoittajan vaihtumista ei huomaisi, ellei sitä kannesta bongaisi.

Suhteellisen yksinkertainen visio, yksinkertaista tarinaa ja yksinkertaisesti toimii. Tällaiset ovat tunnelmat hieman ennen puolta väliä.

[X-men]

Bishopista tuli pahis Hopen syntymän myötä ja sen jälkeen Cable & Hope leikkivät kuurupiiloa ajassa Bishopin kanssa kunnes C & H tulivat takaisin nykyaikaan ja nyt sitten Bishop on vähän enemmän sankari ainakin jonkun aikaa.

[Jarkko Sikiö]

Sähköinen lukeminen on pitkälti tarinoiden silmäilyä. Tämä saa aikaan sellaista lapsuuden unelman ("olisipa minulla maailman KAIKKI sarjakuvat") toteuttamista. Saa oikein roopeankkamaisesti kylpeä sellaisissakin supersankarijutuissa, joita en ikipäivänä olisi ostanut omaan hyllyyni.

Sähköinen lukeminen on myös nopeaa unohtamista. Ei jää muistijälkiä, mitä on tullut luettua. Fyysiseen julkaisuun saattaa aina toisinaan palata vaikka satunnaisesti hyllystä käteen ottamalla ja sivuja silmäilemällä.

Olen lukenut Kostajia ja Lepakkomiehiä joskus tällaisella samanlaisella sessiomentaliteetilla. Tällä kertaa kirjaan tunnelmat ylös ilman sen suurempia tavoitteita.

Cable & X-Force ei enää Larrocan jätettyä lehden pysy alun tasolla, mutta x-miehistelyä harvemmin nähdyillä hahmoilla voi lukea sen suuremmin syljeskelemättä.

Lehden päättyminen yhteiseen crossover-seikkailuun sisarlehti Uncanny X-Forcen kanssa (joka sekin päättyi samaan tarinaan) oli erinomaisen hyvä juttu.

Tavanomaisesti viimeiset numerot ovat sellaista kattoon syljeskelyä, joka ei kiinnosta tekijöitä eikä lukijoita. Crossover antoi selkeää puhtia kahden lehden päätökseen. Crossover itsessään on varsin toimivaa ysärinostalgiaa.

Stryfe on varmaan jossain tässä välissä esiintynytkin, mutta minulle hahmon loppu oli siinä Claremontin jälkeisessä Teloittajan laulu -jutussa. Tämän crossover-seikkailun viimeinen numero oli meni vähän juosten, mutta muutoin tämä oli ihan toimiva juttu, mikä ilmeisesti punoi yhteen jotain Cablen omaan lehteen liittyviä juttuja, joten ei ollut ihan joutavan oloinen.

On muuten ikävää katsottavaa nuo Uncanny X-Forcen mustat palkit kirosanojen kohdalla, erityisesti koska kirjoittaja tahtoo käyttää kirosanoja tämän tästä. Sarjakuvatyylinen merkkisotku on hyvä käytäntö, sitä osaavat tekijätkin käyttää varsin luovasti. Kenties joku päivä kirosanat näkyvät selkokielisinä vaikka täysi-ikäisille lukijoille, tämäkin olisi vain yksi digitaalisuuden mahdollistama juttu, jos vain tahtoa löytyy.

[J-Viilee]

Tuo sähköisen lukemisen ongelma on juurikin tuo lukemisen paljous. Ehkä siihen oppii, ehkä ei. Juuri eilen aloitin tuon Uncanny X-Forcen. Pari luettuani päätin jatkaa kunnes nukahdin tabletti poskelle. Kiinnostavaa seurata miten tästä jatkuu ja miten Junnu-Apocalypsestä tulee se myöhempi versio . En nyt paljasta enempää kun Jiksillä on luvut kesken. Tulee kyl tosiaaan luettua nyt laidasta laitaan näitä juttuja unlimitedin myötä.
Tähänkin päädyin kun luin Dakenin seikkailut ja halusin tietää miten hän nousi vielä. Unlimitedistä jäljitin juurikin X-Forseen ilmestymispäivien mukaan, mutta enhän mie kesken seikkailun voi hypätä mukaan, niin alusta on aloitettava ja edessä on vielä pitkä tovi ennenkuin Daakenin selviämistarina aukeaa, jos edes aukeaa. Voi olla toinenkin tarina...

[X-men]

Voi olla toinenkin tarina...

Ja 3s ja 4s ja jne

[Jarkko Sikiö]

Lukaisin koko mittavan Peter Davidin X-Factor-rupeaman vuodesta 2006–2013.

Nokkela, hauska ja monin paikoin erittäin oivaltava supersankarisaippuasarja.

Saippuaa on myös All-New X-Factor (2014–2015). David aloittaa kokeneesti. Polaris, Elohopea ja tarinan kertojanäänenä toimiva Gambit esittelevät lähtökohdat lukijalle.

Ensimmäinen kuuden numeron tarinakokonaisuus käytetään jengin kokoon kasaamiseen. Sen jälkeen sarja menee veteläksi. Toiminta on sen verran heikkoa, että saippuan olisi pitänyt kantaa aivan toiseen malliin. Kolmiodraama, jossa on kaksi robottia, ei tosiaan sitä tee.

Kenties David tarttui tähän 100 numeron mittainen kokonaisuus mielessään. Kuitenkin loppu tulee töksähtäen. Juonittelu varmaan jatkuu Davidin kirjoittamassa Spider-Man 2099 -lehdessä, koska Miguel vilahtaa siinä aivan lopussa.

Kuvittaja, Carmine Di Giandomenico, olisi ansainnut parempaa. Jälki on persoonallista ja paria numeroa lukuun ottamatta hän kuvitti sarjan kokonaisuudessaan. Viimeisiä numeroja ei enää ole viimeisen päälle viivattu, mutta värityksessäkin näkyy jo sellainen "kunhan tehdään" -suurpiirteisyys. Väritys on selvästi tehty näytölle, mikä oikein ylikorostuu. Näyttää hyvältä, mutta voisi olla toisinaan hillitympääkin.

Harmitonta digiluettavaa, ei sen enempää.

[Veli Loponen]

Mutanttien myynti sarjakuvissa on, jossei nyt romahtanut, ainakin laskenut reippaasti. Sarjakuvien myynti Amerikassa on pudonnut muutenkin, mutta X-lehtien tippuminen myydyimpien listalla on myös tosiasia.

USA:n sarjakuvien myynti romahti jo 20 vuotta sitten. Sen jälkeen on enemmän ja vähemmän kituuteltu samalla tahdilla.
Mutanttien suosion hiipumisen syyksi väittäisin ylitarjonnan, joka alkoi kunnolla 90-luvun alussa, kun mutanttilehtiä alkoi tulla pilvin pimein. On hirveesti kaikkee ja lukijoita vain rajallisesti. Toisena syynä on Foxin mutanttielokuvien (poislukien Deadpool ja Wolverine, etenkin viimeisin) huonous.
Tosin Marvelilla on viime aikoina muutenkin ollut vaikeuksia myynnin suhteen.

[trendkiller]

Tietty vakaus puuttuu kanssa. Jatkuvasti rebootataan numeroita ja kokoonpanoja vaihdellaan parinkymmenen numeron välein. Varmaan arvalla nostetaankin nuo kokoonpanot. En tykkää.

[Curtvile]

Mutanttien myynti sarjakuvissa on, jossei nyt romahtanut, ainakin laskenut reippaasti. Sarjakuvien myynti Amerikassa on pudonnut muutenkin, mutta X-lehtien tippuminen myydyimpien listalla on myös tosiasia.

USA:n sarjakuvien myynti romahti jo 20 vuotta sitten. Sen jälkeen on enemmän ja vähemmän kituuteltu samalla tahdilla.
Mutanttien suosion hiipumisen syyksi väittäisin ylitarjonnan, joka alkoi kunnolla 90-luvun alussa, kun mutanttilehtiä alkoi tulla pilvin pimein. On hirveesti kaikkee ja lukijoita vain rajallisesti. Toisena syynä on Foxin mutanttielokuvien (poislukien Deadpool ja Wolverine, etenkin viimeisin) huonous.
Tosin Marvelilla on viime aikoina muutenkin ollut vaikeuksia myynnin suhteen.

menemättä Marveliin, vaikka se ketjun aihe onkin, viimeiset kymmenkunta vuotta on ollut noususuhdannetta.
comichronin tilastoima  kappalemääräinen myynti toki putosi 2016 99 miljoonaa kappaletta viime vuoden vain 89, 44 miljoonaan joka toki on alle vuoden 1997 100,32 miljoonan mutta verrattuna vuosiin 2000-2005? nousua kun on 15 miljoonaa kappaletta vuositasolla.

Yksi osa ongelmaa on tietenkin tarinoiden taso jossa vaikuttaa sekin että oikeudet myytiiin Foxille ja mutanteista tulitoimituksellinen heittopussi kun MCU ottikin ilmiömäisesti tuulta siipiensä alle.
Tavallaan sahattiin itse yksi oksista joilla istua puussa.

Sarjakuvain ammattimainen tekohan on enemmän kutsumusammatti, helpommallakin menettää luottotiedot ja näkee nälkää(varsinkin Suomessa) mutta vaikka myynti on laskenutkin on toinen tekijäsarjakuvain myynnissä se miten maailma on muuttunut.

Ei, ei sillä tavalla kuin X-men oli rodullisen eriarvoisuuden allegoria josta tuli kaiken erilaisuuden allegoria eikä varsinkaan sillä "ennen oli yhtenäiskulttuuri, mutta nykyään eivät lapset edes sarjakuvia lue, kyynel" sillä paitsi että internet, streamaus, digisarjakuvat, pelit ja muu populaaritaide kisaa samoista tuolipaikoista ennen musiikin päättymistä on sitä variaatiota oikeasti nykyään enemmän.

Jos ennen oli vain James Bond ja Pekko Aikamiespoika tai X-menin mutantit ei pätöstä kauaa pitänyt pohtia.

Jos vaihtoehto onkin Saitamaa vai X-men Goldia vai Captain Canuckia vai Kill Or Be Killedia tai Deadly Classia vai Batmania(+ Detective Comics jne) on tilanne eri varsinkin pallkatason säilyessä primääriryhmien kohdalla ennallaan ilman indeksikorotuksia.
Kyllä, moni lukee "melkein laillisesti" internetin kautta sarjakuvia ja sitten ostaa "ne hyvät" mutta kun sillä ei ihan aikuisten oikeasti ole merkitystä.
Vain fyysiset ja laillisesti hankitut digit lasketaan muut ovat hävikkiä ja tappiota.

Mutanteilla on tietty etumatka.
Heti kun mennään vähänkin perussarjiksen(Suomessa) ohi eli Fingerporit, Ankat, Tintti Asterix  jne on mutantit heti kannuksissa kiinni, reippaasti ennen Hämähäkkimiestä Toim Huom: oma mutuotanta lukuisista keskusteluista eri ikäisten, sukupuolten ja yhteiskunta-ja koulutusluokkien välillä, sisältää virhemarginaalin.
Eli jotain on tehty oikeinkin.

Itse pidin Bendiksen uudistuksista mutta tajuan kyllä että ärsyttivät varmasti yhtä monia kts Reboottaus -En tykkää.