Claremont ja byrne olivat se kaksikko joka nosti X-henkilöt lopullisesti.
Itse asiassa Byrne itse jaksaa aina vaahdota tästä, että näin ei oikeasti ollut. Byrnen ollessa X-menissä lehti oli lähellä lopetusuhkaa ja vasta myöhempien piirtäjien aikana (Smith?) lehti ponnahti korkeuksiin. Tai kyllähän se ylämäki taisi alkaa jo Byrnen kauden lopulla.
Byrnen kaudella Claremont loi pohjan Paul Smithin art noveaulle, JRJRn barokkimaiselle kerronnalle.
Mielenkiintoinen lausunto, kun ottaa huomioon, että etenkin loppupuolen tarinoissa juonet olivat enimmäkseen Byrnen tuotoksia ja Claremont vastasi lähinnä dialogista. Tämähän johti myös Byrnen lähtöön, koska Claremont viis välitti Byrnen kynäilemistä juonista. Viimeinen niitti oli R-X 9/85:n aloitussivu, jossa ideana oli oikeasti kannon repimisen helppous, mutta Claremont muuttikin sen dialogissa haastavaksi. Tyhmä syy, mutta se oli kai vaan viimeinen monen jutun sarjassa.
Mutta joo. JR juniorin kausi oli aika apokalyptistä. Vuosikerta 86 taisi olla vielä hakemista, mutta sen jälkeen oltiin huipulla. Itse tykkäsin Silvestrin ajoistakin, vaikka loppua kohden alkoi vauhti hiipumaan. Leen tullessa puikkoihin mentiin ihan pelkän inertian voimalla ja Claremontin lähtiessä meni ohjauskykykin.
Tekis mieli ostaa noita essentialeja, että sais täysiä sarjoja ja pääsis lukeen noi taas putkeen. Ei noita suomijulkaisuja jaksa ruveta keräileen divarista ja ne alkaa oleen hinnoissakin (okei, 86-88 lehdet pyörivät alle viidessä eurossa, mutta en silti raaski maksaa hirveästi niistä).
