No jos suomen sarjakuva historia sitten vaan on niin mitään sanomaton kun kukaan ei jaksa tehdä edes artikkelia.
Totuus on jossain välimaastossa. Ei se suomalainen sarjakuvahistoria (yhteen) ole mitään riemuhihkumisen arvoista tai huimaa, jotain kuolemattoman ihanaa. Mutta ei se ole myöskään mitään joka pitäisi tyrkätä palavana kiehuvaan koskeen ja unohtaa.
Joo: Suomalainen sarjakuva ei päässyt 40-luvulla samoihin sfääreihin kuin joku kirjallisuus, mutta harva amerikkalainenkaan sinne meni, oli kuitenkin useampia; mutta suomalaisissa ei ollut eeppisyttä kuten Terryssä, Prince Valiantissa, tai jopa Tarzanissa. Totta: aika paljon suomalaisessa sarjakuvassa on ollut pitkään näperöintiä ja pientä kivaa harrastetta, joka ei yllä parhaimpien suomalaisten elokuvien tai romaanien tasolle.
Siihen on ollut vaikuttamassa ainoastaan arvostus. Ja muoto. Väitän.
Kun ei ole vaadittu muuta kuin se pikku neliruutuinen
2 hassu juttu, se on riittänyt.
Sillä kun pärjää, niin OK. Suomessa ei pidemmille sarjoille ole ollut tilausta.
Novellit ja muut monimutkaisemmat tarinat ovat olleet jotain mitä ei tarvita. Gagi riittää.
Jokunen yrittäjä pidemmillä jutuilla on ollut ja he ovat tehneet perinteistä seikkailua (Hauhio) tavanomaisin kääntein (Maan mies marsissa). Joonas on kaunis ja uljas poikkeus. On kuin kirjallisuudessa ei olisi muita kuin Waltari ja hänkin olisi tehnyt ainoastaan Komisario Palmun. Eikä Sinuhea.
Timo
1(4-ruutuinen, tai vähän enemmän, määrä on saivartelua)
