Tavoita sarjakuvaharrastajat kotimaassa! Tutustu Kvaak.fi:n mediatietoihin.


Artikkelit ja henkilökuvat: 1959 / 100 – Välskärin kertomuksia (03.03.2018 klo 22:57:16)
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Jäikö aktivointi sähköposti saamatta?
23.05.2018, klo 21:42:46

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Haku:     Tarkempi haku
463778 viestiä 10305 aihetta kirjoittanut 7272 jäsentä. Uusin jäsen: villeraju
Lue lisää pikkuilmoituksesta.
   Etusivu |   Ohjeet | Haku | Jäsenet | Galleria | Ylläpito ja toimitus | Kirjaudu | Rekisteröidy  
+  Kvaak.fi - keskustelu
|-+  Sarjakuvanlukijoiden keskustelut
| |-+  Sarjakuvailmaisu, sarjakuvan estetiikka ja historia
| | |-+  Kuva vs. sana
0 jäsentä ja 2 vierasta katselee tätä aihetta. « edellinen seuraava »
Sivuja: 1 [2] 3 4 5 6 7 | Siirry alas Tulostusversio
Kirjoittaja Aihe: Kuva vs. sana  (Luettu 18070 kertaa)
envis
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: nainen
Viestejä: 57



« Vastaus #15 : 11.01.2006, klo 19:09:43 »

Kokemus edellyttää tulkintaa. Vasta tulkinnan tiedostaminen ja muiden tulkintamahdollisuuksien (tai edes mahdollisuuksien mahdollisuuksien) ymmärtäminen etäännyttää.
 


Tottahan se on, että ihmisen pitää tulkita jotta saisi kokemuksensa hallintaansa, mutta en lähestynyt sarjakuvan kokemista psykologiselta vaan taiteen tutkimukselliselta kannalta. Jos ajatellaan esteettistä kokemusta, niin länsimaisessa taiteessa on pitkälti johtoajatuksena se, että esteetiikkaa ei ole tarkoitus vain kokea, vaan se pitäisi löytää tulkinnan kautta. Esimerkiksi lapset kokevat, ja sen takia lapsille tehty materiaali, joka sallii lapsille heidän luonnollisen kokemuksellisuutensa ei ole ns. hyvää. Sarjakuva on pitkään käsitetty lasten "ei tulkintaa sallivaksi, pelkkää kokemuksellista esteettistä mielihyvää herättäväksi" viihdykkeeksi, joten se ei ole oikeaa taidetta. Ihminen tulkitsee koko ajan ympäröivää maailmaa, kyllä vain, mutta kun ajatellaan taiteen tutkimusta, tulkinta tarkoittaa etääntymistä ja teoksen tarkastelua, sen eri ulottuvuuksien pohdintaa. Tällöin kokemuksellisuudelle harvoin jää sijaa.

Kuitenkin taide on olemassa taiteena vain siitä luotujen tulkintojen kautta. Muutenhan sarjakuvatkin ovat vain mustetta paperilla.  Ja kun tulkinnat vaihtelevat ihmisestä ja elämäntilanteesta toiseen, niin voidaanko taideteosta koskaan toistaa täysin samanlaisena? Eikö nimenomaan hetkellisyys ole taiteen ydin ja siten pitäisi olla se suosittava asia pysyvien monumenttien sijaan?
 



Ja tuo taiteen hetkellisyys. Jokainen tulkitsee miten tulkitsee, mutta vaatimus taideteoksen universaaliudesta sisältää sen ajatuksen, että teoksen tulisi koskettaa ihmistä kaikkina aikoina. Ja tämä on se, mikä kieltää taiteelta mahdollisuuden hetkellisyyden ja kokemuksellisuuden estetiikkaan. Strippisarja suo lukijalle aamukahvin kanssa varmastikin hyvin miellyttävän kokemuksen, mutta koska siitä ei välttämättä voi löytää syviä ja ajattomia merkityksiä ja se on jo viikon päästä unohdettu, se ei voi olla taidetta.

Saanen vielä näin loppuun huomauttaa, että en itse allekirjoita näitä kaikkia esille tuomiani näkemyksiä. Halusinpahan herättää keskustelua länsimaisen taidenäkemyksen järjettömyydestä..
« Viimeksi muokattu: 11.01.2006, klo 19:11:53 kirjoittanut envis » tallennettu

parempi pyy pivossa kuin vierivä kivi
Reima Mäkinen
Avustava toimittaja
*
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 8 619


Facts are meaningless. You can use facts to prove


« Vastaus #16 : 25.01.2006, klo 00:58:28 »

Jokainen tulkitsee miten tulkitsee,

Halusinpahan herättää keskustelua länsimaisen taidenäkemyksen järjettömyydestä..

Kyllähän "länsimaiseen taidenäkemykseen" kuuluu paljon muutakin kuin tuo mitä olet tuonut esiin. Estetiikan (siis tavallaan filosofian) lisäksi on semiotiikkaa ja sosiologiaa. Viimeksi mainittu näkökulma antaa hyvinkin jalat maassa -työkaluja koko kentän tarkasteluun. Ja mitä hourupäihin tulee niin mm. Nietczhe ja Heidegger lähestyvät ilmentymisen käsitteineen jo itämaisia tietäjiä. Sitten on taiteilijoita kuten vaikka Klee joilla on myös sanansa sanottavana.
Ylipäätään on hyvä muistaa Antiikin perintö, jolloin se kädentaito oli vielä mukana tuossa määrittelyssä. Minusta tutkijat huitelee aivan omia polkujaan kun vertaa ruohonjuuritason tuskassa kieriskeleviin taiteilijoihin. Toki taiteilijatkin ovat nykymaailmassa ja Suomessa "ulkoistaneet" taiteen aika tehokkaasti taidepuheeksi. Ollaan vähän samassa tilanteessa kuin 1950-luvulla joilloin abstrakti meinki oli huipussaan. Työt ovat selittämistä. No, siitä päästiin eteenpäin.

Postmodernin ajan taiteeseen nuo väittämt tulkinnoista tai teosten oletetuista ominaisuuksista eivät minusta oikein päde. Nykymeininki on taiteentutkimuksessa niin joviaalia että se sulattaa jos jonkilaiset tulkinnat teoksista (jopa taiteilijan itsensä esittämän tulkinnan) ja korostaa juuri tulkinnan henkilökkohtaisuutta. Jokainen saa rakennella omat taide-elämyksensä vapasti - ja jos ei jostain duunista satu tykkäämään, niin sekin on ihan kiva asia.

Näkemykseni mukaan sarjakuva astui postmoderniin aikaan vasta vuosituhannen vaihteessa eli noin 20 vuotta kaunotaiteiden jälkeen. Nyt sarjakuvassakin on vallalla samanlainen jako korkeaan ja matalaan kuin vaikkapa kirjallisuudessa. Ehkä sillä erotuksella kumminkin, että sarjakuvassa substanssia ei kummassakaan päässä tahdo useinkaan oikein riittää tulkittavaksi. Ainakaan minuun ei pure pelkkä taiteilijasarjakuvalle ominainen intertekstuaalisuudella leikkiminen tai sarjakuvan kertovan olemuksen häivyttäminen/kieltäminen.
Arvostusta ei tipu silloinkaan kun "taidetta" tehdään kopioimalla/jäljittelemällä toisten taideteosten ominaisuuksia. Epäselvä ja epämääräinen esitys on ainakin sarjakuvassa usein myös merkki siitä että koko homma on epäselvästi ajateltu tai muuten keskeneräinen.

EDIT:typo
« Viimeksi muokattu: 10.05.2018, klo 11:23:35 kirjoittanut Reima Mäkinen » tallennettu

"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson
envis
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: nainen
Viestejä: 57



« Vastaus #17 : 09.02.2006, klo 10:21:38 »

Noh, mä olen kanssasi eri mieltä, mutta mä olenkin lukenut liian paljon Richard Shustermania Smiley

Minusta tutkijat huitelee aivan omia polkujaan kun vertaa ruohonjuuritason tuskassa kieriskeleviin taiteilijoihin.

Postmodernin ajan taiteeseen nuo väittämt tulkinnoista tai teosten oletetuista ominaisuuksista eivät minusta oikein päde. Nykymeininki on taiteentutkimuksessa niin joviaalia että se sulattaa jos jos jonkilaiset tulkinnat teoksista (jopa taiteilijan itsensä esittämän tulkinnan) ja korostaa juuri tulkinnan henkilökkohtaisuutta. Jokainen saa rakennella omat taide-elämyksensä vapasti - ja jos ei jostain duunista satu tykkäämään, niin sekin on ihan kiva asia.

Näin taiteen tutkimuksen opiskelijana väitän kuitenkin, että nykymeininki ei ole mitenkään erityisen joviaalia. Vaikka taidekasvatuksen puolella on jo alettu ymmärtää, että taide ei olekaan välttämättä sitä, mitä Clement Greenberg väitti, niin esimerkiksi taidehistoriassa edetään vahvasti kanonisoitujen teosten mukaan. Ja kirjallisuudessa sitä vasta perinnetietoisia ollaankin, ainakin Suomessa. Meidän lukioissamme opetettu runotulkinta perustuu edelleenkin lähiluvulle, ja samaa lähilukua käytetään oikeastaan minkä tahansa taideobjektin tulkinnassa.

Populaaritaide ei ole vieläkään taidetta, sillä sen asemasta taidemaailmassa vasta keskustellaan. Teoksen tulkitsemiseen on edelleen olemassa tietyt "ohjeet", ja kokemuksellisuus ei vielä kuulu näihin ohjeisiin. Tai kokemukselliseen tulkitsemiseen ei ainakaan kannusteta, sillä se ei anna älyllistä oikeutusta esteettiseen kokemukseen. Ja jo antiikista asti sitä on korostettu älyä ja järkeä ja niiden avulla saavutettua "todellista kokemusta". Esim. jo Platon väitti taiteen olevan pelkkää aisti-ilmiöiden jäljittelyä, kun taas filosofian avulla oli mahdollista tavoittaa "Todellinen kauneus" (eli ideat).

Näkemykseni mukaan sarjakuva astui postmoderniin aikaan vasta vuosituhannen vaihteessa eli noin 20 vuotta kaunotaiteiden jälkeen. Nyt sarjakuvassakin on vallalla samanlainen jako korkeaan ja matalaan kuin vaikkapa kirjallisuudessa.

Tähän voisin vielä huomauttaa, että kirjallisuus kaikissa muodoissaan on ollut elinvoimaista tuhansia vuosia, ja silti edelleenkin riidellään siitä, mikä on "oikeaa" ja mikä "väärää". Kaiken lisäksi erinäiset teokset, esim. Humiseva harju, ovat olleet omana aikanaa populistista roskaa, mutta nykyään ne on vahvasti kanonisoitu korkeakirjallisuuden perinteeseen. Taiteen tutkimus ei aina tunnu näkevän omaa sokeuttaan, ja toisinaan se turhauttaa.

Mutta Shusterman tarjoaa tähän ratkaisun: filosofian tulee ottaa paikkansa taiteen käsitteen määrittelijänä, eikä jättää sitä taidemaailman tehtäväksi toteamalla, että "taide on institutionaalista". Sillä kuten ainakin mun mielestäni näkyy, se ei toimi.

Jepjep, mut on aivopesty  Grin

Edit: meni senat sakaisin. Shusterman siis toivoo että filosofia määrittelisi nimenomaan estetiikan ja esteettisen teorian. Tätä ei nyt pidä sekoittaa kantilaiseen estetiikkaan, vaan S. haluaa että tämä teoria perustuisi nimenomaan pragmatistisen filosofian perusteille. Siitä syntyy tietenkin ensinäkemältä pragmaattisen estetiikan paradoksi, mutta voitte itse lukea sieltä kirjasesta ("Taide, elämä ja estetiikka. Pragmatistisen filosofian näkökulmia estetiikkaan") että miten tämä paradoksi ratkeaa.

En mä kuitenkaan ihan kaikkea kannata, mitä Shusterman sanoo, mutta sen teksteistä saa paljon uusia näkemyksiä. Itse esimerkiksi aloin ymmärtää sen esilletuomien näkökulmien avulla paljon paremmin sarjakuvan (ja muun populaaritaiteen) paikkaa länsimaisessa tutkimusperinteessä.
« Viimeksi muokattu: 09.02.2006, klo 14:11:10 kirjoittanut envis » tallennettu

parempi pyy pivossa kuin vierivä kivi
mastermind
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 411



« Vastaus #18 : 15.02.2008, klo 20:30:06 »

Kumman muuten teette ensin lukiessanne sarjakuvaa, katsotte kuvaa vai luette tekstin. Itselläni toimii noiden välimuoto. Erittäin nopea vilkaisu, sitten luetaan teksti ja sen jälkeen katsotaan kuvaa tarkemmin jos on tarve.
tallennettu
Lurker
Valvoja
***
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 15 441



« Vastaus #19 : 31.07.2011, klo 18:46:48 »

Jenkkisarjiksissa riittää usein, että lukee vain puhekuplat. Tekstilaatikoissa ei ole juonen seuraamisen kannalta välttämätöntä informaatiota.

Eurooppalaisissa varsinkin vanhemmissa seikkailusarjakuvissa, kuten Alix, tekstilaatikoissa on osa tarinaa.

Sanattomat sarjakuvat olivat joskus aikoinaan kovastikin "muotia". Niissähän kieli on vain sarjakuvan kieltä. Satakunnan Kansassa ilmestyi takavuosina visuaalisesti viitseliään vitsikäs Alfredo, jonka hyvin muistan.

http://www.comicsinfo.dk/alfredo.htm
tallennettu
Curtvile
Ylläpitäjä
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 14 731


« Vastaus #20 : 31.07.2011, klo 19:21:46 »

Jenkkisarjiksissa riittää usein, että lukee vain puhekuplat. Tekstilaatikoissa ei ole juonen seuraamisen kannalta välttämätöntä informaatiota.

Eurooppalaisissa varsinkin vanhemmissa seikkailusarjakuvissa, kuten Alix, tekstilaatikoissa on osa tarinaa.


a-ha? Oletan ettet ole kovin paljoa viimeiseen....10-20 vuoteen jenkkisarjakuvaa lukenut yleistysestä päätellen.
tallennettu
Lurker
Valvoja
***
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 15 441



« Vastaus #21 : 31.07.2011, klo 20:12:55 »

a-ha? Oletan ettet ole kovin paljoa viimeiseen....10-20 vuoteen jenkkisarjakuvaa lukenut yleistysestä päätellen.

No olen minä sen verran, että hetken aikaa oli muodikasta jättää tekstilaatikot kokonaan pois joissakin jenkkisarjakuvalehdissä. Kaikki tapahtui sarjakuvassa ilman kertojan ääntä. Sellainen toimii itse asiassa ihan hyvin, jos halutaan hävittää "vieraannuttaminen" kokonaan - ruutujen tapahtumathan ovat lukuhetkellä lukijalle totta. Briteissä taasen eivät samasta syystä tykkää ääniefekteistä; Korkeajännityksissä ei taida olla ollenkaan niitä ääniefektejä, joita taasen jenkkisotasarjoissa viljellään yltäkylläisesti.
tallennettu
Lurker
Valvoja
***
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 15 441



« Vastaus #22 : 12.09.2011, klo 08:59:18 »

Tuli viikonloppuna luettua Darwyn Cooken Parker-sarjakuvaromaani The Outfit. Tässä tapauksessa sana on tullut kuvaksi niin täydellisessä muodossa, ettei lukijana voinut muuta kuin ihailla eteen avautuvia aukeamia.

Yksityiskohtia myöten kaikessa palvottiin 60-luvun americanaa: mainostaulut, logot, esineet, autot, arkkitehtuuri. Esquire-lehteä luettiin sarjakuvassa pariinkin otteeseen, sieltä on ilmeisesti inspistä haettu.

Vedonlyöntisysteemin ja rahan liikuttelun kuvaus oli tehty samanlaisilla pikku-ukoilla kuin mitä vanhoissa Vaaleanpunainen pantteri -piirretyissä oli!
tallennettu
Emppu
Känisijä
Avustava toimittaja
*
Poissa

Viestejä: 512

"I don't even believe in Jebus!"


« Vastaus #23 : 12.09.2011, klo 13:46:23 »

a-ha? Oletan ettet ole kovin paljoa viimeiseen....10-20 vuoteen jenkkisarjakuvaa lukenut yleistysestä päätellen.
Eh, jokainen, mikä mulla on käteen osunut, on aika hyvin onnistunut pysymään kärryillä tekstiä lukemalla. Olivat ne sitten kerrontalaatikoissa tai yhä useammin dialogina. En nyt väheksy, eivätkö ne ole visuaalisesti näyttäviä, mutta vaikea innostua visuaalisuudesta, kun siihen tahdotaan luottaa niin vähän. Edelleenkin.
« Viimeksi muokattu: 12.09.2011, klo 15:35:20 kirjoittanut Emppu » tallennettu

Lönkka
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 4 278


Life goes on (except for those who die)


« Vastaus #24 : 12.09.2011, klo 16:21:48 »

Yksityiskohtia myöten kaikessa palvottiin 60-luvun americanaa: mainostaulut, logot, esineet, autot, arkkitehtuuri. Esquire-lehteä luettiin sarjakuvassa pariinkin otteeseen, sieltä on ilmeisesti inspistä haettu.
Jep! Ja tätä efektiä vielä täydentää Cooken piirrostyyli jota vielä näissä Parkereissa on viilattu hieman enempi tuon ajan kuvitusta vastaavaksi. Kirsikkana kaukussa oli lisävärin käyttö jo on niin tuota aikaa!

Vaikka nuo jo löytyvät omasta hyllystä niin innolla odottelen jättikokoista Martini Editionia jossa on molemmat julkaistut Cooken Parkerit!
tallennettu
Lurker
Valvoja
***
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 15 441



« Vastaus #25 : 28.09.2011, klo 10:58:32 »

Eh, jokainen, mikä mulla on käteen osunut, on aika hyvin onnistunut pysymään kärryillä tekstiä lukemalla. Olivat ne sitten kerrontalaatikoissa tai yhä useammin dialogina. En nyt väheksy, eivätkö ne ole visuaalisesti näyttäviä, mutta vaikea innostua visuaalisuudesta, kun siihen tahdotaan luottaa niin vähän. Edelleenkin.

Eurosarjakuvasta...

Uusimmassa suomeksi tulleessa Sillagessa ei siinäkään tainnut olla ensimmäistäkään ajatuskuplaa tai tekstilaatikkoa. Senkin takia siinä taisi olla niin paljon ruutuja, koska kuvalla pitää selittää enemmän, kun selitystekstejä ei ole.
tallennettu
Reima Mäkinen
Avustava toimittaja
*
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 8 619


Facts are meaningless. You can use facts to prove


« Vastaus #26 : 28.09.2011, klo 11:26:14 »

koska kuvalla pitää selittää enemmän, kun selitystekstejä ei ole.
Mahdatko tarkoittaa ihan noin kuin kirjoitat? Eiköhän se ole valinta. Eli kuvalla halutaan kertoa ja (teksti)selitykset halutaan jättää pois.

Sitä vaan jäin miettimään, että jos ajatuskuplat (ja ajatukset tekstilootassa) karsitaan pois, häviää samalla osa myös sarjakuvan kerronnan voimasta. Menee helposti se kuuluisa lapsi pesuveden mukana, jos oikein koettaa virtaviivaistaa ilmaisuaan.  Smiley Eihän sitä sisimpiä tuntoja joka tarinassa tarvitse esittää, mutta mahdollisuus siihen (vaikka samanaikaisesti puheen kanssa), on juuri yksi sarjakuvan vahvuuksista verrattuna mihin tahansa muuhun mediaan.
tallennettu

"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson
Lurker
Valvoja
***
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 15 441



« Vastaus #27 : 28.09.2011, klo 11:51:47 »

... jos ajatuskuplat (ja ajatukset tekstilootassa) karsitaan pois, häviää samalla osa myös sarjakuvan kerronnan voimasta.

Amerikan vampyyrin esipuheessa Stephen King kirjoitti (saaneensa kuulla pojaltaan), että ajatuskuplat ovat sarjakuvakässäreistä täysin "out".

Kerronnan voima sitten vissiin lisääntyy siellä visuaalisella puolella.
tallennettu
Aura
Wannabe
Jäsen
****
Poissa

Viestejä: 2 457



« Vastaus #28 : 28.09.2011, klo 12:36:56 »

Sillagelle olisi kyllä tehnyt hyvää joku muu julkaisuformaatti. Vaikka vähän pienempi koko ja enemmän sivuja, niin kuvat olisivat saaneet enempi voimaa ja hahmoille olisi ollut vielä enemmän mahdollisuuksia näytellä kunnolla.
Olen varmaan aika yksin tämän mielipiteen kanssa, mutta en voi olla ajattelematta sitä aina kun näen ison sivun joka on pakattu täyteen pieniä ruutuja.

Sitä vaan jäin miettimään, että jos ajatuskuplat (ja ajatukset tekstilootassa) karsitaan pois, häviää samalla osa myös sarjakuvan kerronnan voimasta. Menee helposti se kuuluisa lapsi pesuveden mukana, jos oikein koettaa virtaviivaistaa ilmaisuaan.  Smiley Eihän sitä sisimpiä tuntoja joka tarinassa tarvitse esittää, mutta mahdollisuus siihen (vaikka samanaikaisesti puheen kanssa), on juuri yksi sarjakuvan vahvuuksista verrattuna mihin tahansa muuhun mediaan.

Ehkä jos haluaa animaatiomaista kerrontaa, eihän animaatiossakaan voi laittaa puhekuplia... hahmot sitten joko höpisevät itsekseen tai kaverille jos pelkkä elekieli ja ilmeet eivät riitä...

Eri asia sitten miksi ihmeessä sarjakuvan pitäisi vastata animaatiota, ja aika harvoin sitä selviää täysin ilman hahmojen päänsisäisiä ajatuksia. Ne ovat kuitenkin tärkeitä paitsi normaalissa elämässä, myös jos lukijan/katsojan pitää päästä hahmon pään sisään.
tallennettu

Timo Ronkainen
professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
Toimittaja
**
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 17 343


"Ja rangaistus on greippi!"


« Vastaus #29 : 28.09.2011, klo 14:14:22 »

Ajatuskuplilla voi tehdä ja kertoa ihmeitä, mutta ajatuksiakin voi kuvata kuvin, kuvakuplin tai ihan vaikka omin ruuduin. Pitää tehdä mikä kulloinkin toimii parhaiten. Ja tekijän pitää koko ajan ajatella tekemisiään. Rutiinilla tehdään vaan... öh.. rutinoitua työtä. No, ainahan siihen ei ole aikaa ja silleen..

Timo
tallennettu

Sivuja: 1 [2] 3 4 5 6 7 | Siirry ylös Tulostusversio 
« edellinen seuraava »
Siirry: