Olisitko kiinostunut kehittämään suomalaista taidefoorumia?
Tarkoituksena olisi tehdä tyyliltään samanlainen kuin conceptart.org. Tähtäämme siihen, että saamme suomalaista osaamista esiin niin ulkomaille kuin kotimaahan. Tekisimme etusivulle parhaimpien jäsenten/ammattilaisten haastatteluja. Parhaimmat kuvat myös pääsevät foorumin aloitussivulle ja parhaimmat töineen etusivulle myös. Haluamme korostaa ammattimaisuutta. Olemme siis tason suhteen tarkkoja, tämä tietenkään tarkoita etteivätkö kaikki saisi foorumille kuviaan laittaa.
Mutta vain hyvin tasokkaat kuvat ja henkilöt pääsevät näin etusivulle.
Haluamme myös jäsentemme kehittyvän foorumin jakaman tiedon ja ammattitaidon myötä. Eli pääasia olisi kritiikki foorumilla ja haluamme tasokasta kritiikkiä eikä mitään tyyliin 'joo hei kiva kuva'.
Haluamme, että suomalaiset oppisivat toistensa töistä ja täten kartuttaisivat tekniikkaansajoten tahdomme sinut osaksi muuttamaan suomalaisten mielikuvia taiteesta!
Mikä pieni projekti siis ei todellakaan ole kyseessä vaan huolella ja ajalla tehtävä laadukas sivusto, joka ei ole tyyliltään DA.com tai virhe.org
olen huomannut foorumin tarpeen
suomalaiselle digitaalisen taiteen ja muunkin
taiteen yhteisölle. Kaikissa nykyisissä suomalaisissa
boardeissa ja järjestelmissä on jotain mätää, muutamia
huomioita vastaavista kuvafoorumeista:
Aukea.net - Vaihtelevantasoisia töitä, paikoin
hyvinkin laadukkaita teoksia. Ikävä kyllä painotetaan
sisältöä ja sanomaa, teollinen ja digitaalinen ilmaisu
tyrmätään poikkeuksetta. Ei sovellu conceptartin
esittelyyn, huono ja kapeakatseinen käyttäjäkunta.
designfi.net - Monentasoista työtä. Pieni
käyttäjäkunta, taso jumittunut keskinkertaisiin
photoshop-muokkailuihin ja köyhiin rendauksiin. Liian
sisäänpäinlämpiävä eikä houkuttele tasonsa vuoksi
laadukkaita conceptart-taiteilijoita.
pingstate.nu - Uskomattoman sekava ja epätoimiva
systeemi, vaikka onkin lähinnä "unelmaa" suomalaisesti
monimediaboardista.
virhe.org - Jäänyt vähemmälle huomiolle, mielikuva
virheestä "suomen elfwoodina". Ulkoasu liian dominoiva
kuvien esittelyyn.
kvaak.fi - Melko uusi tuttavuus.
Sarjakuvapainotteisuus ja ulkoasu ei sovellu
kaikenlaisen digitaalisen ja ei-digitaalisen taiteen
esittelyyn.
Ottamalla opiksi kaikkien näiden huonoista puolista,
ja panostamalla ulkomaisten boardien hyviin
ominaisuuksiin, voittajakokonaisuus on aika helppo
koota

Concept.art ja mattepainting.org ovat
mielestäni lähellä ideaalia taideboardia
yksinkertaisuudessaan, siinä että kuvalle annetaan
tilaa ja toisaalta käyttäjillä on suhteellisen vapaat
kädet muokata viestiensä ulkoasuamessulauta-systeemissä.
Boardin alussa ja perustamisvaiheessa olisi mielestäni
oleellista kolme asiaa: saada suomen netissä liikkuva
taidealan parhaimmisto kiinnostumaan boardista jo
ennen sen perustamista, jäsenistön tulisi olla
tarpeeksi vapaamielistä (ei digikuvien tai
mallinnusten ja kategorisointia automaattisesti
huonoiksi jne.) ja avuliasta, ja tarpeeksi toimiva
ulkoasu niin etusivulle kuin itse foorumille. Kaipaammekin
henkilöä joka osaisi ja olisi kiinostunut rakentamaan
meille niin etusivun kuin itse foorumin. Hosti ja domaini
on jo varmistunut muttei vielä itse koodaajaa jota
kaivattaisiin. Hänen tulisi osata kehittää niin sivu kuin
foorumi. Jollet omaa kyseisiä taitoja olisi mukavaa nähdä sinut
Ircissä Qnetissä #illusionists kanavalla tai tulevaisuudessa
foorumilla kävijänä tai moderaattorina.
Innostuneiden henkilöiden määrä on kasvanut muutaman päivän
sisään ja kasvaa yhä vain suuremmaksi. Auta meitä kehittämään
hyvä ja toimiva foorumi jossa on osaavaa ja monipuolista
väkeä tukemassa toisia taiteilijoita niin tiedoillaan
kuin töillään. Kiitos.