Marokon kauhu oli tosiaan piirrosjäljeltään niin hirveää, etten aluksi voinut uskoa. Tuli mieleen, että eikö näin pienessä maassa tosiaan oo piirtäjiä, ja että kaikennäköstä sitä näköjään pystyykin julkaisemaan.
Tiaisen jutuista olen tykännyt aikaisemminkin, etenknin Stalingrad-tarina oli helvetin hieno. Miehen karmean tavan piirtää kansia näki citymarketissa jo pitkälle, onneksi "varsinainen" on omintakeista ja oikein hyvännäköstä.
Tiaisella on aina karunnäkösiä ja muutenkin tosi karuja hahmoja, mutta ei se mikään ongelma ole, pikemminkin hauska tavaramerkki. Vihko tuntui jo käteen ottaessa ohuelta, ja loppu tuli kulman takaa, yllättäen. Ei siinä oikeen tarinantuntua jäänyt, tosiaan henkilöhahmoihin tuli tutustuttua ja nyt jäi venaamaan, että missäs se tarina sitten.
Taistelukohtausten superruudut olivat vähän epäselviä, mutta kyllä mä niistä selvää sain. Enemmänkin nostaisin hattua sille, että joku on viitsinyt ja osannut tehdä paljon pidemmän ja tarkemman kuvauksen noinniinku todellisesta tappelemisesta. Vastaavaa ei heti tule mieleen. Vielä kun jossain näkis (sarjakuvassa, tai vaikka leffassa) kuvattavan ryhmän yhteistoimintaa ja sakemannien konekiväärivetoista taktiikkaa taistelussa, niin johan olis..
Parhaiten Tiaisen setti loistaa muista lengendoista erillään juuri sillä, mikä laittoi mut ihmettelemään, että kuin ne tälläsellä antoivat sarjan rikkoa - kyseessä ei ole henkilökultin paisuttelua vaan historian kertomista samaan tapaan, miten mun äidilleni alakoulussa opetettiin - fiktiivinen tarina, joka kuvailee mahdollisimman tarkasti autenttista ympäristöään. Aikaisempi kuva Legendat-sarjasta oli pikkasen korni ja populistinen, mutta tämä korvaa. Aikaisemmat Legendat ostin, koska sellaista kotimaista (tai ulkomaistakin) sarjakuvaa, joka mua kiinnostaa, ei muutenkaan ole hirveämmin saatavilla. Legendojen uusimmissa ei ees harvittanut, että eikö kukaan muu näitä tekis.
