Haluaisin kommentoida vielä tuota termistöä. Lähinnä termiä "finnmanga". Olettaen, että mangaa voidaan käyttää yleisnimityksenä piirrostyylille (eikä siis tarkoittamaan siltä saarelta yksinomaa tulevaa sarjakuvaa), niin miten "finnmanga" määritellään? Minusta erwilin väite, että hänen sarjakuvansa ei ole "finnmangaa", koska hän tekee puhekuplat englanniksi, on lievästi sanottuna mielenkiintoinen. Janssonin sisarrusten muumi-stripit ovat varmaankin kiistatta suomalaista sanomalehtisarjakuvaa, siitäkin huolimatta että käsikirjoitus on laadittu (oletettavasti) ruotsiksi ja puhekuplat kirjoitettu englanniksi. Liioin ei "suomalaisuus" varmaankaan viittaa kansalaisuuteen, koska oletan, että jos joku ranskalainen piirtäjä (ei tule esimerkkiä nyt mieleen) muuttaa Suomeen ja saa kansalaisuuden, puhuttaisiin hänen sarjakuvastaan edelleen ranskalaisena. Ainakin ulkomailla. Suomalaiset huomioonottaen he varmaankin painottaisivat tekijän kotimaata. Näinollen, sen sarjakuvan "suomalaisuus" tulee kultuurista, jonka keskellä tekijä on kasvanut, ja josta hän ottaa vaikutteita. Vaikka on tietenkin totta, että ihminen voi omaksua uuden kultuurin sen keskellä pitkään asumalla, epäilisin, että neljä tuntia animea päivässä kolmen, neljän vuoden ajan ei tähän vielä aivan riitä.
Lukusuunta oikealta-vasemalle on tietenkin tyylikysymys, ja omasta kokemuksesta voin sanoa, että sen omaksuu hyvin helposti, ja varsinkin tälläiselle pseudo-vasenkätiselle oli turhankin helppo omaksua uusi lukutyyli. Kun luin Akkarin neljättä sivua väärään suuntaan, ja juoni vaikutti sekavalta, tuli tämä turhankin selväksi. Tästäkin huolimatta, mikä tekee oikealta-vasemmalle lähestymistavan "autenttiseksi"? Termi viittaa alkuperäisyyteen, oikeaan tapaan tehdä asia. Uskoaksen Scott McCloud kirjassaan "Understanding Comics" antoi ymmärtää että moderni sarjakuva on nimenomaan vasemmalta-oikealle -> japanilaisten oikealta-vasemmalle tyyli kehitettiin vasta sotien jälkeen. Jos mennään ihan juurille, niin useat muinaiset kultuurit kirjoittivat sarjakuvia spiraalina. Myöskään sivumäärä ei minusta mitenkään vaikuta tyylisuuntaan, ellei kyseessä ole joku sanomalehtistrippi tai vastaava.
Erwilin sarjakuvat ovat finnmangaa, quod erat demonstrandum.
Onhan tämä viesti pikkuisen pilkun seksuaalista häirintää sadan metrin lähestymiskiellon toivossa, mutta silti.
Jatkan puhumalla Jari Lehtisen väitteestä, että tulevaisuudessa eurooppalainen sarjakuva muistuttaa yhä enemmän mangaa. Kun nyt on tätä globaalisuutta, mikä tarkoittaa muun muassa kultuurien sekoittumista, on tietenkin luonnollista että Japanin sarjakuvakultuuri, joka tähän asti on ollut enemmän tai vähemmän erossa Amerikan ja Euroopan kultuureista, alkaa avautua meille päin, niin tietenkin siitä saadaan vaikutteita. Väite että "tätä se ny sitte on" on minusta kuitenkin melko julma, sanoisinko, että karu. Euroopassa on monia tyylisuuntia, ja verrattuna esimerkiksi Amerikan ja Japanin sarjakuviin, eroja on muussakin kuin siinä, miten silmät piirretään. Eurooppalaisessa sarjakuvassa keskimäärin tuntuu olevan enemmän aikaa isommille puhekuplille. Tossa viime viikolla mietin "Suolaisen Meren Balladin" alkupuolella olevaa kommenttia, jossa Rasputin sanoi Cortolle(About, joku tarkistaa) "Tiedätkös, pohjimmiltaan taidan olla sitä mieltä, että en pidä sinusta". Se on hyvin pitkästi sanottu, ja jäin miettimään että miten se voitaisiin sanoa muuten. Lausehan antaa ymmärtää, että Rasputinilla ei ole velvollisuutta eikä halua nostaa Cortoa ylös merestä, ja toisaalta se pyytää Cortoa esittämään perustelun miksi hän on väärässä. Lausettahan edeltää Corton pyyntö noukkia hänet ylös. Jos sarjakuva olisi ollut amerikkalainen, uskaltaisin väittää että käännös kuuluisi "Miksi nostaisin sinut ylös?". Oletan myös, että japanilaisessa sarjakuvassa väite esitettäisiin samantyylisesti, mutta ilman suoraa minämuotoa; "miksi sinut pitäisi nostaa?", tai jotain vastaavaa. Ehkä siinä myös viitattaisiin velvollisuuksiin, koska japanilaiset tuppaavat ottamaan ne esiin joka paikassa. En jaksa miettiä esimerkkiä, kello on kuitenkin puoli kolme. Ja vaikka japanilaisessa piirrostyylissä - siinä kaupallisessa - on kieltämättä omat etunsa, niin verrattuna eurooppalaiseen tai amerikkalaiseen, se tuntuu hyvin rajoittuneelta. En voi sanoa keksiväni kovin montaa japanilaista sarjakuvan tekijää (siis nimenomaan muuta kuin jonkun indien), jonka piirrostyyli on niin hyvää, että hän kykenee piirtämään tilanteen kuin tilanteen riipustautumatta niihin muutamaan ydinpiirrokseen. Lone Wolfin tekijä on tietenkin yksi, samoin sen, joka teki Akiran..oliko se nyt Otomo? Toisaalta, kun katson sitä vähää eurooppalaista sarjakuvaa, mitä eteen tulee, niin jotenkin niissä kaikissa on oma persoonallinen tyylinsä, joka omalla tavallaan ei jäljittele edeltäjiään, vaikka niistä vaikutteita saakin. Että jopa huonoimmat heistä ovat paljon edellä japanilaisia vastineitaan. Kenties tämä on sitä eurooppalaista isänmaallisuutta, mitä ne yrittävät herättää, mutta näin musta tuntuu. Jotenkin tämän rikkauden menettäminen tuntuu aika pahalta.
