Tavoita sarjakuvaharrastajat kotimaassa! Tutustu Kvaak.fi:n mediatietoihin.


Kolumnit ja matkaraportit: Sarjakuvan vajavainen historia (24.05.2017 klo 06:00:00)
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Jäikö aktivointi sähköposti saamatta?
18.11.2017, klo 04:28:15

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Haku:     Tarkempi haku
460233 viestiä 10202 aihetta kirjoittanut 7207 jäsentä. Uusin jäsen: Wattanut
Lue lisää pikkuilmoituksesta.
   Etusivu |   Ohjeet | Haku | Jäsenet | Galleria | Ylläpito ja toimitus | Kirjaudu | Rekisteröidy  
+  Kvaak.fi - keskustelu
|-+  Sarjakuvanlukijoiden keskustelut
| |-+  Sarjakuvailmaisu, sarjakuvan estetiikka ja historia
| | |-+  omenat ja appelsiinit
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta. « edellinen seuraava »
Sivuja: [1] 2 | Siirry alas Tulostusversio
Kirjoittaja Aihe: omenat ja appelsiinit  (Luettu 5544 kertaa)
roju
sarjispelle
Toimittaja
**
Poissa

Sukupuoli: nainen
Viestejä: 1 762



« : 31.10.2003, klo 13:41:33 »

Ekebomin Terhin juttu portugalilaisesta sarjakuvasta oli kiinnostava. Hyvä kun Terhi oli käynyt Bedetecassa, nyt ei itse tarvi. Kiinnitin huomiota Terhin lainaukseen Lissabonin sarjakuvakeskuksen johtajalta: "Jonkin verran valitusta sarjakuvantekijöiden keskuudessa on syntynyt siitä, että Bedetecassa ovat korostetummin esillä uudet vaihtoehtoiset tekijät. Jotkut valittavat, että ”Bedeteca julkaisee vain outoa kamaa”. Farrajota ei kuitenkaan halua jakaa sarjakuvia vaihtoehtoiseen vs. valtavirtaan, jako tekijät vs. sarjakuvateollisuus on hänen mielestään toimivampi."

Niinpä. Itse olen joskus verrannut taiteilija versus pienyrittäjä. Suomessa on nämä mentaliteetit. Ja sitten tapellaan turhasta kun ei puhuta samasta asiasta. turhaa tappelua turhasta. turhauttavaa.

Ja lainatakseni Hansia, irti asiayhteydestä, taide hakee syvyyttä, viihde laajuutta. Minusta hieno, tuomitsematon kiteytys taiteen ja viihteen päämäärien erilaisuudesta.

Niin, ei voi verrata omenoita ja appelsiineja mutta makuasioista voi ja pitää kiistellä. Itse olen kyllä nirso ja aina vaan nirsompi sarjakuvien suhteen. Minulla oli pitkä tauko akujen ja muumien jälkeen ennenkuin löysin 15-vuotiaana Jymyt ja Huulet ja Tapiirin ja tajusin että sarjakuviahan voi tehdä ihan mistä aiheesta vaan, ihan millä tyylillä vaan! Se oli valaistuminen.

Lukemieni sarjakuvieni pitää olla yhtä hyviä kuin parhaat kirjat ja elokuvat, muuten tartun kirjaan tai menen elokuviin. Niin hyviä sarjakuvia on vähän, koska sarjakuvia tehdään vähemmän kuin kirjoja ja sarjakuvan historia viihdeteollisuuden haarana painaa edelleen. Sarjakuvakin meinasi tukehtua menestykseensä: tehtiin vaan lisää ja lisää samaa kamaa siksi että se myi. Miksi ottaa riskejä. Mutta mikään taiteenlaji ei uudistu ilman kokeilua ja ulkopuolisia vaikutteita.    

Hans, tule takas! Haluaisin jutella jostain fiksusta!


tallennettu

Muista poika, että tämän päivän kapinallinen on huomispäivän pieru.
mia2
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: nainen
Viestejä: 91

Kvaak!


« Vastaus #1 : 01.11.2003, klo 23:06:40 »

Lainaus
taide hakee syvyyttä, viihde laajuutta

No, minä henk.kohtaisella ilmaisullani haen syvyyttä, ja toivon että työni jonain päivänä saavuttaisi mahdollisimman laajan yleisön. Mun mielestä syvyys ja laajuus ei sulje pois toisiaan (ai, miten niin tulee mieleen taannoinen eurooppaoikeuden tenttiin pänttäys, kun koko aika puhuttiin EU:n syventymisestä ja laajentumisesta... - ja nekin kulki ihan käsi kädessä toisiaan tukien...), ja niiden määritteleminen on muutenkin ongelmallista. Vai voiko joku kertoa missä kulkee taiteen ja viihteen raja? Tai jos yritetään tätä välttämättä määritellä, pitäisi ehkä valita neutraalimmat termit ko. termien konnotaatiokuormituksen takia (siis konnotaatio = sivumerkitys, jos joku ei tiennyt...) jotta termien positiiviset tai negatiiviset lataukset ei ohjaisi tulkintaa + tietenkin määritellä mitä näillä termeillä ymmärretään (kaikki kun eivät ymmärrä 'taiteella' samaa asiaa...). Mutta minä ainakin luovutan...
tallennettu
Veli Loponen
Isoveli
Ylläpitäjä
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 10 731


<><


« Vastaus #2 : 01.11.2003, klo 23:47:05 »

Kun sanotaan "taide hakee syvyyttä, viihde laajuutta" tulee mieleen, että taide ei viihdytä.
Minusta kuitenkin todellinen onnistunut teos (nyt puhun sarjakuvista)  on sellainen, joka viihdyttää ja pistää myös miettimään. Sarjakuvan ja vastaavien taiteenalojen yksi suurimmista tarkoituksista on nimenomaan viihdyttää ja jos se ei viihdytä, niin siitä puuttuu jotakin oleellista, jota ei parhaalla tahdollakaan saada korvattua taiteellisuudella (ja sama toimii tietenkin toisinkin päin).
Tietenkin tuo lainaus on hyvä yleistys, sillä niinhän se yleistyksenä on ja siinä puhutaan (ainakin minunmielestäni) vakavamielisestä taiteesta ja purkkaviihteestä, jolla ei sen kummempaa tarkoitusta ole kuin viihdyttää se hetki, kun sitä seurataan. Ja tästä alan toistamaan itseäni: Onnistunut teos (niin taiteellisesti kuin viihteellisestikin) on sellainen, joka antaa kokonaisvaltaisen elämyksen (sekä viihdyttää että antaa ajattelemisen aihetta). Tässä tullaan tietenkin taas jokaisen mieltymyksiin. Joku saa kiksinsä tauluista, jotka eivät esitä mitään järjellistä (ainakaan päällepäin) ja joku suurimmat taide-elämyksensä katsoessaan juonetonta mäiskintä-toiminta-kaikki-tapetaan -filmiä (mieltymyksiin vaikuttaa osittain ihmisen persoona kokonaisuutena).
Itse saan sarjakuvan saralla suurimmat elämykseni John Byrnen taiteesta. Tarinallisesti Byrne ei useinkaan yllä valtavan syvällisiin kokonaisuuksiin (niitäkin löytyy tosin), mutta kuvitus on se, mikä säväyttää minua. Yksityiskohdat ja viivan jälki ja muu sellainen. Toiselle kolahtaa muu...

Mutta aikas lailla olin samaa mieltä Rojun kirjoituksen kanssa. Yllätyin.
tallennettu

Perry Rhodan ei polta tupakkaa!
http://www.veliloponen.com/sarjakuva
Wilpuri
Vellihousu
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 1 289


Jaa kuka?


« Vastaus #3 : 03.11.2003, klo 09:06:56 »

Lukemieni sarjakuvieni pitää olla yhtä hyviä kuin parhaat kirjat ja elokuvat, muuten tartun kirjaan tai menen elokuviin.

Minä löydän runsaasti sarjakuvia, jotka ovat kilpailukykyisiä elokuvien ja kirjojen kanssa. Esimerkiksi lähes kaikki supersankari sarjakuvat ovat laadukkaampia, kuin vastaavasta aiheesta tehdyt elokuvat (ja tiedän, että tässä oli kysymys "taiteesta", eikä supersankaritrikoopellemätöstä, mutta mielestäni jokainen määrittelee oman taide/viihde makunsa itse).

Myös Luupäät on mielestäni hieno fantasiaelämys, jonka kaltaista ei useinkaan saa esim. elokuvista... ei monista uudemmista fantasiakirjoistakaan...

Ja ainakin omasta mielestäni suomalainen sarjakuva on huomattavasti KORKEATASOISEMPAA ja VAIHTELEVAMPAA, kuin suomalainen elokuva. Suomalaiset ovat kykenemättömiä uudistamaan elokuvaansa, mutta sarjakuvissa moisia rajoitteita ei ole... ainakaan niin selvänä.
« Viimeksi muokattu: 03.11.2003, klo 09:08:10 kirjoittanut Wilpuri » tallennettu

"Someday I will be so powerful that secretaries will HAVE to explain why they laugh at me" - Asok the Intern
KH
Vieras
« Vastaus #4 : 04.11.2003, klo 17:07:45 »

Lukemieni sarjakuvieni pitää olla yhtä hyviä kuin parhaat kirjat ja elokuvat, muuten tartun kirjaan tai menen elokuviin. Niin hyviä sarjakuvia on vähän,
Minusta niitä on suhteessa yllättävänkin paljon.
Elokuvaan verrattuna sarjakuvien tekeminen on miljoona kertaa halvempaa, joten kaipaamiesi uudistumista edistävien riskien ottamista tapahtuu useammin. Kirjoihin verrattuna uusia yllätyksiä tulee löytäneeksi helpommin, koska yhden sarjiksen tsekkaaminen vie vähemmän aikaa ja vaivaa (laiska minä?). Lisäksi sarjakuvalla on tietty se ikiaikainen etu, että kicksit voi saada parhaimmillaan sekä kuvista että tekstistä - ja tiukassa paikassa toinen voi aina kompensoida toista.

Eikö näin epäreiluun kilpailutilanteeseen pitäisi jo jonkun viranomaisen puuttua?
tallennettu
hans nissen
Vieras
« Vastaus #5 : 04.11.2003, klo 17:19:16 »

Sarjakuvalla on etulyöntiasema ilmaisullisiin sukulaisiinsa monessakin suhteessa.

Sarjakuva ei ole kuten kirjallisuus, jo valmis ilmaisumuoto. Vielä on paljon kerronnanmuotoja ja ratkaisuja joita kukaan ei ole tullut ajatelleeksikaan. Elokuvaan verrattuna sarjakuva on ylivoimainen koska se on kirjallisuuden tavoin (usein) yhden ihmisen tekemä kompromissiton tuotos. Vaikka elokuvassakin on ehkä kehitystä odotettavissa, se on kuitenkin usein rahoitus- ynnä tiimityösyistä eräänlainen kompromissi joka ei lopulta ole kenenkään henkilökohtainen kertomus vaikkakin omalaatuisia ohjaajia löytyy kyllä. Ajatelkaa mitä nämä samat ohjaajat saisivat aikaiseksi sarjakuvan alalla kun ei tarvitsisi yrittää selittää omia ajatuksiaan jollekin toiselle.

Tekisin kuitenkin itse mieluumin elokuvia, jos osaisin. Minulle on vuosien harrastamisen jälkeen tullut vankka tuntuma siitä että sarjakuva on kirjallisuuteen ja elokuvaan verrattuna äärimmäisen tunneköyhä ja kylmä ilmaisumuoto. Vai johtuuko se ainoastaan huonoista tekijöistä?
tallennettu
Ilja Rautsi
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 651

Kvaak!


« Vastaus #6 : 04.11.2003, klo 17:31:47 »

Lainaus
Sarjakuva ei ole kuten kirjallisuus, jo valmis ilmaisumuoto. Vielä on paljon kerronnanmuotoja ja ratkaisuja joita kukaan ei ole tullut ajatelleeksikaan.

Äläpäs hassuttele. Jos ne ovat sellaisia ettei kukaan ole niitä vielä tullut ajatelleeksikaan, miksei niitä olisi juuri kirjallisuudessakin?

Lainaus
Ajatelkaa mitä nämä samat ohjaajat saisivat aikaiseksi sarjakuvan alalla kun ei tarvitsisi yrittää selittää omia ajatuksiaan jollekin toiselle.

Eivät välttämättä mitään koska nämä muodot vaativat eri taitoja.

Lainaus
Vai johtuuko se ainoastaan huonoista tekijöistä?

Joko siitä tai sinusta itsestäsi.
tallennettu

"I'd prefer not to be reminded of his continued existence, frankly. If he's hit by a bus--let me know so I can go piss on his grave--otherwise, give it a rest."

-Erik Larsen Rob Liefeldista
Otto Sinisalo
Ylläpitäjä
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 1 312



« Vastaus #7 : 04.11.2003, klo 17:41:00 »

Minulle on vuosien harrastamisen jälkeen tullut vankka tuntuma siitä että sarjakuva on kirjallisuuteen ja elokuvaan verrattuna äärimmäisen tunneköyhä ja kylmä ilmaisumuoto.

Sarjakuva tuntuu kyllä useammin vetoavan oivalluskykyyn kuin lukijan tunteisiin. Elokuvalla on puolellaan musiikki- ja äänimaailma, jolla voi kosketella katsojan tuntoja paljon suoremmin kuin tekstillä ja kuvilla.

Kirjallisuuden tunnerikkaudesta verrattuna sarjakuvaan en ole varma; toisaalta, kirjallisuus pakottaa lukijan aktiivisemmin "kuvittamaan" tarinaa mielessään, joka voi puolestaan edistää lukijan samastumista.
tallennettu

hans nissen
Vieras
« Vastaus #8 : 04.11.2003, klo 18:03:36 »

"Jos ne ovat sellaisia ettei kukaan ole niitä vielä tullut ajatelleeksikaan, miksei niitä olisi juuri kirjallisuudessakin?"

esitänpä sinulle esimerkin ilmaisumuotojen välillä tapahtuvasta vuorovaikutuksesta.

jos kirjassa henkilö puhuu suoraan lukijalla, on se jotakin joka on aivan itsestäänselvää, sellaistahan on suurin osa kirjallisuudesta. siirrä tämä keino elokuvaan. taisi olla ingmar bergman ja myöhemmin woody allen (joka varasti bergmanilta muutakin kuin tarinaideoita, mm. sven nykvistin) jotka lanseerasivat elokuvaan tavan laittaa henkilö puhumaan suoraan katsojalle tuntemuksistaan. siinä missä kirjallisuudessa moinen on yleinen käytäntö, on se elokuvassa vieraannuttava efekti. elokuvan dokumentäärisen (paremman määrityksen puuttuessa) luonteen vuoksi, havahtuu katsoja ymmärtämään katsovansa elokuvaa ja elokuvan hahmo ilmaisee täten ymmärtävänsä olevansa elokuvassa. hahmo ilmaisee tietoisuutensa teoksen sisällä.

samat asiat voi ja on syytäkin keksiä uudelleen osana jotakin toista ilmaisumuotoa. jotkin kerronnan tavat siirtyvät melkein samanlaisina ja toiset kokevat muodonmuutoksen joksiksin aivan uudeksi.

toisena esimerkkinä mainitsen art spiegelmanin maus-albumit. yrittäessä siirtää teos johonkin toiseen mediaan jotakin olennaista katoaa, mm. kaikenlainen spiegelmanille niin rakas metatason kikkailu. kuvien rajauksella, tekstin ja kuvan omaperäisellä yhdistelemisellä on luotu aivan uudenlaisia kerrontatapoja, jotka ovat muissa ilmaisumuodoissa mahdottomia.

"Joko siitä tai sinusta itsestäsi. "

no niin, tulihan se sieltä.

ps. pidättäydyn mielipiteessäni sarjakuvan tunteellisesta köyhyydestä. en usko että liikuttavan tarinan kertominen sarjakuvalla olisi mahdotonta, mutta vaikeanpaa kuin esim elokuvassa jossa tunteiden lypsäminen voi onnistua keskinkertaiseltakin tekeleeltä.

milloin viimeksi olet itkenyt sarjakuvaa lukiessasi?
tallennettu
KH
Vieras
« Vastaus #9 : 04.11.2003, klo 19:16:24 »

milloin viimeksi olet itkenyt sarjakuvaa lukiessasi?
Oivallinen kysymys tähän tilanteeseen.

No, jos itkemiseksi lasketaan kurkkuun nousseen palan nieleskely, niin vastaus on: just vähä aikaa sit Åsan albumiin palatessa suomenkielisen laitoksen myötä.
Sitä ennen ehkä joidenkin Debbie Drechslerin tai Phoebe Gloecknerin juttujen aikana ("vaikka" viimeksi mainittu tekee lääketieteellisen tarkkaa kuvaa, heh, ammattitauti nääs?)... Oho: kaikkiko olikin naisia?

Lainaus
sarjakuva on kirjallisuuteen ja elokuvaan verrattuna äärimmäisen tunneköyhä ja kylmä ilmaisumuoto. Vai johtuuko se ainoastaan huonoista tekijöistä?

Mites sit niissä tapauksissa, joissa käsitellään sitä kylmyyttä ja tunneköyhyyttä niin musertavasti (ja hauskasti), että pitää pyyhkiä hikeä otsalta? Tarkoitan tietysti Chris Waren Jimmy Corrigania
tallennettu
Wilpuri
Vellihousu
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 1 289


Jaa kuka?


« Vastaus #10 : 05.11.2003, klo 08:43:37 »

Ajatelkaa mitä nämä samat ohjaajat saisivat aikaiseksi sarjakuvan alalla kun ei tarvitsisi yrittää selittää omia ajatuksiaan jollekin toiselle.

Kevin Smith pärjäsi ainakin mielestäni sarjakuvissa todella hyvin, vaikka Guardian Devilissäkin hän "joutui kertomaan" muille, että mitä tehdään.

Milloin olen itkenyt lukiessani sarjakuvaa? Hmmm... harvemmin, kuin katsoessani elokuvaa, mutta kyllä Kravenin pois meno oli herkistävä hetki ja Karenin kuoleminen DD:n syliin oli sekin itkettävän koskettavaa. Myös Don Rosan parissa sarjakuvassa on ollut herkkiä hetkiä. Nyt tietysti joku tulee ja sanoo, että "Ha. Jenkkipurkkasontaa, ei ole oikeita tunteita niissä", mutta sanokoot.
tallennettu

"Someday I will be so powerful that secretaries will HAVE to explain why they laugh at me" - Asok the Intern
Janne Yliruusi
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 116


Tappajakarhun paluu


« Vastaus #11 : 05.11.2003, klo 10:01:52 »

V For Vendettan vankilakohtaukset ovat ainoita sarjakuva-hetkiä joiden muistan oikeasti liikuttaneen minua lähes kyyneliin.
tallennettu

"A waste of talent and electricity." John Peel on ELP
Jari Lehtinen
Avustava toimittaja
*
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 4 062


Itsevalaiseva myyrä joka selvittelee kurkkuaan


« Vastaus #12 : 05.11.2003, klo 13:57:59 »

ps. pidättäydyn mielipiteessäni sarjakuvan tunteellisesta köyhyydestä. en usko että liikuttavan tarinan kertominen sarjakuvalla olisi mahdotonta, mutta vaikeanpaa kuin esim elokuvassa jossa tunteiden lypsäminen voi onnistua keskinkertaiseltakin tekeleeltä.

Nyt taidetaan lähestyä rajamaata, jossa epäonnistuminen alkaa muuttua ansioksi.

Tiedä sitten miten järkevää on verrata televisiota ja sarjakuvaa toisiinsa, mutta perinteinen tv-kritiikki on tavanmukaisesti karsastanut juuri niitä ohjelmia, joissa pyritään tietoisesti vetoamaan tunteisiin ja liikuttelemaan yleisön reaktioita näin "primitiivisellä" tasolla.

Jos sarjakuva on tunneköyhä ja tunnekylmä, samaan hengenvetoon voisi olla mahdollista sanoa sama asia toisin. Ehkäpä sarjakuva on liian filosofinen ja yliälyllinen media? Tietty määrä älyllisyyttä tuo usein mukanaan salamatkustajana tietyn määrän kyynisyyttä ja inhorealismia. Ja näitä kahta tapaa "modernista" sarjakuvasta suurinpiirtein alvariinsa.

Tietysti on niinkin, että joka kerran kun sanotaan "sarjakuva", pitäisi aina kysyä, mikä sarjakuva.
tallennettu

”Yhdysvalloissa vuosittain julkaistaan 720 miljoonaa kappaletta »C o m i c s» sarjakuvia … joista ei vain puutu kaikki kasvatuksellinen arvo, vaan jotka ovat suorastaan vahingollisia.” Lastemme puolesta, Kansainvälisen lastensuojelukonferenssin Suomen päätoimikunta 1952.
tertsi
Vieras
« Vastaus #13 : 05.11.2003, klo 14:04:21 »

ps. pidättäydyn mielipiteessäni
Tietysti on niinkin, että joka kerran kun sanotaan "sarjakuva", pitäisi aina kysyä, mikä sarjakuva.

Hyvä! Olipa hyvin sanottu!!!
tallennettu
VesaK
Avustava toimittaja
*
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 15 284


Onpa tässä outo juttu.


« Vastaus #14 : 05.11.2003, klo 17:37:01 »

Viimeksi itkenyt... no, Patrick McDonnelin Kamujen eläinkotijaksot ovat kyllä aina niin vetoavia, että pitää olla melko kivisydäminen jos ei niistä liikutu.
Roope Ankan ja Puru-koiran eloonjäämiskamppailu jäälautalla on myös hienoimpia kohtauksia sarjakuvissa koskaan. "Meidän kahden vanhan täytyy pitää yhtä."

Toisaalta sitten taas Kalervo Palsan "Eläkeläinen muistelee" on minusta yksi kaikkien aikojen hauskimmista sarjakuvista. Ennen kaikkea asenteen vuoksi. Palsan taulu "Mieluisa näkymä Kittilästä" nauratti myös ääneen.  
tallennettu

“Like millions of Americans, I grew up with ‘Peanuts.’ But I never outgrew it.”
- Barack Obama
Sivuja: [1] 2 | Siirry ylös Tulostusversio 
« edellinen seuraava »
Siirry: