... silloin tällöin mieleen se Hauhion haastattelussaan antama kommentti että suomalaisella sarjakuvalla on suuri tulevasuus, tms. Mahtoi ukko olla pettynyt kun homma kuivui totaalisesti kokoon silloin joskus noin 55 vuotta sitten. 
Kaikki lapsuutensa 50-luvulla Suomessa eläneet muistavat Aku Ankan, mutta eivät suomalaista sarjakuvaa - paitsi P. Puupään, säännön vahvistavan poikkeuksen. Jotkut harvat muistavat myös Antti Puuhaaran. Sekä Puupää että Puuhaara ilmestyivät albumeina, jotka myös säilyivät pitempään kuin lehdet. Kimmot ja Lasten Maailmat ovat vuosien myötä vaipuneet täysin unohduksiin, vaikka ne olivat aivan keskeinen osa suomalaista lastenkulttuuria aikoinaan.
Lasse Marttisessa, "Brondan vintin" -taiteilijassa, oli jo idullaan hyvä sarjakuvatoimittaja ja -piirtäjä. Mutta suomalaista sarjakuvalehteä ja/tai -studioa ja/tai -syndikaattia ei jostain syystä syntynyt, ei kotitekoista versiota Pilotesta tai Spirousta. Aku Ankka oli Ilmiö, joka vei Suomen lapset mennessään. 50-luvun alussa oli kova nälkä saada Suomeen länsimaista unelmaa; vaikka televisiota ei vielä ollut, luettiin Aku Ankasta sitä kun Aku Ankka katsoi televisiota. Barksin kultakausi totta kai avitti laadullisesti Ankan läpilyöntiä. Ja se oli värikäs! Paperipulakin hellitti juuri silloin, ja Akkarin levikin kasvulla ei ollut tätäkään estettä. Puupäät ja Puuhaarat olivat vanhahtavia ja mustavalkoisia sarjoja, enemmänkin aikuisille kuin lapsille tehtyjä.
Suomalaisen sarjakuvan potentiaali sotien jälkeen oli kyllä olemassa, mutta se ei toteutunut. Ja vaikka suuri ja suosittu suomalainen sarjakuvalehti olisikin syntynyt 50-luvun alussa, olisiko se sittenkään voittanut Disneyn aviisia... No, ajatusleikkiähän tämä vain on.
