Apinoinnin rajat?

[Mon of Olay]

Mun täytyy sanoa, että jos tiedostavasti lainaa, niin ei hyvä, mutta jos tekee sen alitajun kautta niin hyväksyn...

No joo, katsojan/lukijan näkökulmasta ei liene paljon merkitystä sillä, onko joku lainaillut alitajuisesti tai tahallaan, jos lopputulos näyttää kuitenkin samalta.

Mutta mun puolestani ihmiset saavat kyllä kopioida muita ihan niin paljon kuin lystää, kunhan siitä vain syntyy hyvää luettavaa. Esim. Luciano Bernasconin, Bruno Marraffan ja Lorenzo Leporin tyyliä on matkittu aivan liian vähän, nyt äkkiä apinat alas puusta ja hommiin!

[rama]

Tuli vielä mieleen tuosta referenssikuvien käytöstä, että mielestäni on aivan asiallista ottaa sellaiset avuksi tietyissä tilanteissa, varsinkin jos ei ole mahdollisuutta käyttää elävää mallia/esinettä tms (tällä en tosin tarkoita suoranaista läpipiirtämistä).

Käsi pystyyn jokainen, joka piirtää ulkomuistista sekä anatoomisesti sekä musiikillisesti (siis sormien asennot viulunkielillä yms) korrektin viulistin

[Irene]

Raman esimerkki viulistista oli hyvä. Sama tilanne lienee, jos esimerkiksi kirjailija tarkastaa kirjaansa varten faktoja Helsingin historiasta, ja toinen kirjailija puolestaan kirjoittaa suoraan kappaleen hieman sanamuotoja muutellen kopioimalla Helsingin matkaopasta.

[tertsi]

Jos ei halua piirtää läpi, aina voi tehdä kuvaan ruudukon (esim. läpinäkyvälle kalvolle) ja toisen ruudukon piirustuspaperille. Sitten vain piirtää ruutu kerrallaan ison kuvan.


Jos piirtää isonenäkarikatyristyylisiä sarjakuvia, läpipiirtäminen ei oikein toimi. Rakennusten ja muiden taustojen (autot) pitäisi olla myöskin isonenäkarikatyyrityylillä piirretyt.

Läpipiirtämisen pahin puoli on se, että siinä ei opi mitään.
Jos on piirtänyt mallista esim. roska-auton niin seuraavalla kerralla aivoissa on jo muistissa joitain asioita roska-auton rakenteesta.
Läpipiirtäessä näin ei tapahdu. Mielestäni.

[Aura]

Läpipiirtämisen pahin puoli on se, että siinä ei opi mitään.
Jos on piirtänyt mallista esim. roska-auton niin seuraavalla kerralla aivoissa on jo muistissa joitain asioita roska-auton rakenteesta.
Läpipiirtäessä näin ei tapahdu. Mielestäni.

Totta, läpipiirtäessä ei tarvitse miettiä eikä keskittyä piirtämiseen. Apinointia ajatellen läpipiirtäminen on huomattavasti ikävämpää kuin mallista piirtäminen, vaikka molemmissahan on oikeastaan kyse kopioinnista. Asioiden tutkiminen ja tallentaminen sitä kautta muistiin on paras tapa, mutta aina siihen ei ole aikaa. (Kuka piirtelee viulisteja viikkoja pystyäkseen piirtämään yhden ruudun ilman apukuvia?)

Sarjakuvaa ajatellen taas ei tunnu niin pahalta piirtää taustaa suoraan läpi valokuvasta. Eri asia olisi tehdä vaikka taloa esittävä taideteos joka olisi piirretty suoraan läpi.  Mutta talon piirtäminen mallista taas olisi ihan ookoo? Taiteilijathan ovat maalanneet mallista kautta aikojen eikä kukaan pidä sitä fuskauksena.

[JanneT]

Jos piirtää isonenäkarikatyristyylisiä sarjakuvia, läpipiirtäminen ei oikein toimi. Rakennusten ja muiden taustojen (autot) pitäisi olla myöskin isonenäkarikatyyrityylillä piirretyt.

Pitääkö?  Onhan sarjakuvat täynnä esimerkkejä, kuinka hahmot ja ympäristö voidaan piirtää toisistaan poiketen. Sama pätee animaatioissa: kaikenkarvaiset pallonenät saattavat seikkailla arkkitehtonisesti melko korrektissa kaupunkiympäristössä. Toisinpäin esimerkkejä en kyllä oikein keksi: anatomisesti korrektit figuurit seikkailemassa pidemmälle tyylitellyssä, vähemmän informatiivisessa ympäristössä...

Läpipiirtämisen pahin puoli on se, että siinä ei opi mitään.
Jos on piirtänyt mallista esim. roska-auton niin seuraavalla kerralla aivoissa on jo muistissa joitain asioita roska-auton rakenteesta.
Läpipiirtäessä näin ei tapahdu. Mielestäni.

Nyt ollaan asian ytimessä. Piirtäjänä ja lukijana voisin hyväksyä sarjakuvan, jossa on käytetty läpipiirtämistä, kunhan lopputulos on toimiva. Opettajana kehoittaisin harjoittelemaan kohteen piirtämistä sinnikkäämmin.

[ökpö]

Ai ettei läpipiirtäessä joudu keskittymään piirtämiseen? Voipa mielestäni joutuakin. Katsokaa tuota Tertsin esimerkkikuvaa. Aika hyvä piirtäjä saa jo olla, että läpipiirtää siitä onnistuneen sarjakuvaruudun. Lisäksi uskon kyllä, että läpipiirtäminenkin saattaa kehittää piirtäjänä, vaikkei se varmasti pelkästään riitä (muistatteko vielä sen Miller-tussaajan, joka yritti myöhemmin piirtää sarjakuvia kuin Miller? Jälki oli aika tuskallista.)

[Aura]

Ai ettei läpipiirtäessä joudu keskittymään piirtämiseen? Voipa mielestäni joutuakin.

Jonkin verran ehkä, ainakin monimutkaisemmissa kuvissa, mutta eiköhän se huomio mene pikemminkin viivan seurailuun kuin rakenteen tutkimiseen.

[tertsi]

Pitääkö?  Onhan sarjakuvat täynnä esimerkkejä, kuinka hahmot ja ympäristö voidaan piirtää toisistaan poiketen.

Jos on sarjakuvassa sellaiset ihmishahmot, että pää on vaikkapa puolet kropasta (ja nenä puolet päästä) ja panee hahmon esim. ajamaan autoa, niin kyllä sitä autoa olisi kenties hyvä hieman karrikoida ja modifioida, jotta henkilön jalka ylettäisi vaikkapa kaasupolkimelle. Toki onnistunutta sarjakuvaa voi tehdä vaikkei autoja karrikoisikaan, mutta tämä onkin ihan vaan henkilökohtainen mielipide.

Joo kyllä läpipiirtäminen vaatii keskittymistä ja pitäähän se läpipiirroskin vielä tussata ja varsinkin, jos ei ole värejä käytössä, ja tarttee tehdä mustavalkokuva(tyyliin rip kirby tai m. blaise), niin vaikeaa on, ainakin mulla.
MUTTA: läpipiirtäminen on viivan seurailua, ei rakenteen opettelua.

Lukijana mulla ei ole väliä, onko joku piirretty läpi vai ei, kunhan kokonaisuus toimii. Usein läpipiirtäminen ei toimi, se eroaa liikaa ei-läpipiirtämisestä.

EDIT:
Ei tuon esimerkkikuvan läpipiirtäminen niin valtavan vaikeaa ole, jos panee päälle läpinäkyvän kalvon ja siitä sitten rotringilla hipsuttelee ja vipsuttelee siistin, siedettävän kuvan. (tämmöistä tuli aikoinaan TV 1:ssä harrastettua paljonkin. Telkkarissa on aina kiire, jos ei muuten niin kahville.) 

[ökpö]

Jonkin verran ehkä, ainakin monimutkaisemmissa kuvissa, mutta eiköhän se huomio mene pikemminkin viivan seurailuun kuin rakenteen tutkimiseen.

Jaa-a. Luonnossa ei ole sellaista käsitettä kuin 'viiva'.

// edit: no sanotaan nyt sitten jotain lisää. En tietenkään pidä läpipiirtämistä erityisen vaativana piirtämisen lajina. Kuvittelin itse asiassa olevani kovinkin natsi tässä suhteessa. Mutta hieman ärsyttää sekin, että annetaan kuva kuin kuka tahansa pystyisi tekemään uskottavan näköistä kuvaa läpi piirtämällä. Vaatii se sekin jotain taitoa ja ymmärrystä. Vertaisin kyseistä hommaa vähän tussaukseen, jonka vaikeudesta on myös hiljattain täällä keskusteltu. Lisäongelmana on vielä juuri tuo, ettei luonnossa ole viivaa. Selkeä ääriviiva voi olla helppo jäljentää, mutta entäs pinnanmuodot, tai kohdat missä ääriviiva hukkuu varjoon?

[keijoahlqvist]

Jaa-a. Luonnossa ei ole sellaista käsitettä kuin 'viiva'.
...
Lisäongelmana on vielä juuri tuo, ettei luonnossa ole viivaa. Selkeä ääriviiva voi olla helppo jäljentää, mutta entäs pinnanmuodot, tai kohdat missä ääriviiva hukkuu varjoon?

No tuon olen kuullut ennenkin ja ärsyyntynyt silloin. Viisastelua viisastelusta: onpas, kädessä on elämänviiva ja rantaviivaakin on paljon.

Kun katsoo vaikka ihmisen hahmoa, arkikieli sallii kutsua viivaksi sitä kohtaa jonka silmä näkee taustan ja hahmon rajana. Risun, hiuksen tai heinän voi nähdä viivana. Niinpä me piirrämme muutamalla viivalla tukkaa, oksastoa tai heinikkoa tarkoittamaan että siinä on tuhansia hiuksia, oksia tai heiniä.

Sarjakuvakarikatyyrien piirtäminen on todella vaikeaa vaikka piirtäisi läpi, sillä posken kaartumista ei voi esittää viivalla eikä fotarin leijerille muutenkaan tahdo syntyä toimivaa muotokuvaa viivoilla. Pitää piirtää ihan erikseen, harkiten.

Perspektiivissä näkyvää kerrostaloa ei voi "jäljentää" viivoilla koska viivat menisivät tukkoon piirrettäessä lähekkäin toisiaan olevia ikkunarivistöjä. Itse asiassa ei pidä edes yrittää koska tuolloin todellisuudessa vaaleana kiiltävä rakennuksen osa mustuisi lähekkäisistä viivoista. Että juu, Ökpö, totta: kyllä jäljentäminen vaatii kokemusta, päätöksiä ja taitoa.

[Ollihietala]

Sarjakuvakarikatyyrien piirtäminen on todella vaikeaa vaikka piirtäisi läpi, sillä posken kaartumista ei voi esittää viivalla eikä fotarin leijerille muutenkaan tahdo syntyä toimivaa muotokuvaa viivoilla. Pitää piirtää ihan erikseen, harkiten.

Tuon mäkin huomasin Educassa kun niitä karikatyyrejä siellä piirtelin. Nenien eri muodot ja posket olivat vaikeita. Ja suuri osa uhreista asennoitu koko hommaan niinku passikuvan ottamiseen, tekeminen alkoi sujua kun pisti ihmiset istumaan hieman vinosti minuun nähden ja olemaan rennosti. Kun lörpötteli vielä levottomia niin sai posketkin näkyviin. Tosin mulla oli kyllä harmaansävyt käytössä että se helpotti. Jos piirtämällä piirtää ne posket niin ne näyttää tosiaan helposti rypyiltä.

[Aura]

Kun katsoo vaikka ihmisen hahmoa, arkikieli sallii kutsua viivaksi sitä kohtaa jonka silmä näkee taustan ja hahmon rajana. Risun, hiuksen tai heinän voi nähdä viivana.

Jeesh, vaikka luonnossa ei varsinaisesti tussattuja ääriviivoja olekaan, on huonommankin piirtäjän mahdollista saada aikaan uskottava käsi piirtämällä se läpi valokuvasta. Ilman mallia tämä ei sitten välttämättä enää onnistukaan, sillä käden rakenne ei välttämättä ole jäänyt muistiin kopioimalla se kertaalleen ilman sen kummempaa ajatusta.

Läpipiirretyistä kuvista vain tulee helpoti tönkköjä ja elottomia, taito astuu kuvaan siinä vaiheessa. Kuten Keijo tuossa sanoi, piirtäjän pitää tietää mitkä viivat kannattaa valita ja miten pinnan saa heräämään eloon.

[Anssi Rauhala]

Käsi pystyyn jokainen, joka piirtää ulkomuistista sekä anatoomisesti sekä musiikillisesti (siis sormien asennot viulunkielillä yms) korrektin viulistin

Ehei, ei: ettei tarttis edes viuluakaan ulkomuistista yrittää, ostin romukaupasta (muistaakseni vitosella tai seitsemällä eurolla) pienen kiinalaisen viulun. Romu on. Tulee käyttöön vuonna 2020 tai jotain, kun pääsen työstämään Vasarat -albumiani Ruhtinaan Viulu.

Jos on piirtänyt mallista esim. roska-auton niin seuraavalla kerralla aivoissa on jo muistissa joitain asioita roska-auton rakenteesta.

Ja jos on vaikka vain kesäduuninkin ajan ollut sen auton kahvoissa kiinni, siitä muistaa vaikka mitä vekkuleita yksityiskohtia. Kuten pehmolelut aurinkolipalla ja pornolehdet penkin takana... Ainakin vielä 80-luvun alkupuolella keräyspaperiautojen mekanismissa oli erikseen laatikon nosto- ja kallistuskahvat. Muistaakseni.

[rama]

Ehei, ei: ettei tarttis edes viuluakaan ulkomuistista yrittää, ostin romukaupasta (muistaakseni vitosella tai seitsemällä eurolla) pienen kiinalaisen viulun.

No pro on aina pro