Mites tälläinen lähestymistapa. Jos katsotaan realistista piirrosta, siitä on aika helppo sanoa, miten anatomia ja perspektiivit ovat tekijältä onnistuneet? Ovatko hahmojen asennot jäykkiä vai luonnollisia, miten aidolta (valokuvalta) se näyttää. Mutta kun piirrosta lähdetään yksinkertaistamaan, niin on yhä vaikeampi päätellä mikä on taiteellista tai onnistunutta ja mikä ei. Syynä yksinkertaistamiseen voi nimittäin olla muukin kuin se, että tekijä ei osaa piirtää realistista.
"Kökkötyyli" voi olla tietoinen valinta tai lahjojen sanelema pakko, mutta se ei sinänsä tee sarjakuvasta hyvää tai huonoa. Siis hyvää on hyvähuono (jostain syystä on onnistuttu) ja huonoa on huonohuono (ei ole yritetty tai osattu eikä onnistuttu) ja huonohyvä (ei ole onnistuttu vaikka on yritetty).
Ammattilainen näkee ja arvaa taiteilijan mahdollisia esikuvia ja innoittajia. Muun muassa viivasta, selkeydestä, sommittelusta ja kuvien rakentamisesta (tekniikasta) voi tehdä tiettyjä johtopäätöksiä. Mutta sittenkin, välillä on vaikea sanoa, miksi, miten ja millaisella ammattitaidolla tai luovuudella jokin kuva on tehty. Kriitikon tehtävä olisi kuitenkin jotenkin pystyä näitäkin asioita avaamaan.
Se miten realistinen (sarja)kuva on, ei mielestäni kerro mitään siitä, miten taiteellinen se on. Jätän taiteen määrittelyn nyt tästä kirjoituksesta sivuun. Erilaiset tekniikat (öljyväri, vesiväri, kollaasi, tussi, lyijykynä, tietokone, jne) hämmentävät katsojaa lisää.
Jokainen kirjoittaja liikkuu siis enemmän tai vähemmän mutupohjalla arvioidessaan sarjakuvien taidetta.
Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että kuvia ei pitäisi, tai pikemminkin ei voi, arvioida sarjakuvasta kovin pitkälle irrallisina. Ne ovat osa kerrontaa. Toki voi arvioida sitä, parantaako vai heikentääkö grafiikka sarjakuvan taiteellisuutta, koskettavuutta, hauskuutta tai sanomaa. Eli sopivatko kuvat kerrontaan? Ovatko kuva ja kirjoitus yhdessä taideteos vai turha räpellys? Hyväksytkö tämän?