Mä olin yhen kesän Korsikalla au pair -tyttönä ja oppimassa ranskaa. Sen jälkeen oon sanonut kaikille, jotka saaresta jotakin kyseli, et lukekaa Asterix. Sitä ylpeyttä! Sitä tulisuutta! Sitä omanarvontuntoa! Sitä jääräpäisyyttä! Sitä uppiniskaisuutta! Niitä sisarenkumminkaiman riitoja sadan vuoden takaa! Ja puhun nyt niistä kahdesta lapsesta, jota mun piti kaitseman. Ja hieman ehkä myös heidän isästään. Ja äidistään. Ja äidin veljistä, "shakin Ranskan-mestareista", maquis-kavereista. Niitä juustoja muistelen vieläkin...
Voi pitääpä kaivaa albumi taas esiin. Asterix oli kyllä parempi perehdytys paikkaan kuin mikään muu kirja, jonka silloin tulin lukeneeksi. Olkoonkin kliseinen.