Tavoita sarjakuvaharrastajat kotimaassa! Tutustu Kvaak.fi:n mediatietoihin.


Kolumnit ja matkaraportit: Tarinoita tuntureilta (26.08.2018 klo 11:58:16)
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Jäikö aktivointi sähköposti saamatta?
16.09.2019, klo 18:29:48

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Haku:     Tarkempi haku
476891 viestiä 10599 aihetta kirjoittanut 7421 jäsentä. Uusin jäsen: Jukkas
Lue lisää pikkuilmoituksesta.
   Etusivu |   Ohjeet | Haku | Jäsenet | Galleria | Ylläpito ja toimitus | Kirjaudu | Rekisteröidy  
+  Kvaak.fi - keskustelu
|-+  Sarjakuvanlukijoiden keskustelut
| |-+  Toimintasankarit
| | |-+  Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta. « edellinen seuraava »
Sivuja: 1 ... 9 10 11 12 13 [14] 15 | Siirry alas Tulostusversio
Kirjoittaja Aihe: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat  (Luettu 50832 kertaa)
Curtvile
Ylläpitäjä
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 15 255


« Vastaus #195 : 18.07.2017, klo 17:06:15 »

No nyt on. Nyt ollaan todella hyvän äärellä.


paitsi että päähenkilö on kerrankin todella komea muistuttaa tämä sarjakuva mihin ko.taidemuoto parhaimmillaan pystyy.
Kerronta on harvoin ollut näin korrektia:

(blurraukset jo originaalissa)


Karhujen kasvattama, karhujen pettämä, ainoa turvamme tällä planeetalla... Paidaton Karhutaistelija!
Alastomuutta, väkivaltaa, Karhukone.
Mitä muuta muka kaipaat?

Tämä potkii jo yhdellä numerollaan ohi monista tuhatsivuisista eepoksista. Lue tai ole karhutamponi.
tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 626



« Vastaus #196 : 15.08.2017, klo 17:48:26 »

Kannen mukaan Ted McKeeverin Pencil Head (2016) on absurdia parodiaa sarjakuva-alan sisältä. Eipä ole.

Viisiosainen sarja on muutaman numeron verran sisällytyksetöntä, suunnatonta harhailua. Vasta neljäs osa on sitä, mitä sarjalta lukija on saattanut odottaa.

McKeever kuvaa itsensä alan kummajaisena, jolla ei ole paikkaa markkinoilla sen enempää kuin kustantajien kummajaisten joukossa. Tarinan kertoja on McKeever itse, joka luovii aikansa freelancer-pohjalta kustantajien leivissä, kunnes työt loppuvat ja maailma tuntuu romahtavan ympäriltä.

Suurinta huvia on bongata, kuinka kukin tosielämän henkilö on päätynyt sarjaan. Lukijan ei kuitenkaan paljoa ole tarpeen päätään vaivata oivaltaakseen, että "D. Idiot" on Dan DiDio. Useat näistä ovat tasoa "Toy Rhomas". Vaikein pala oli varmaan Jean-Marc Lofficier.

Tässä on paljon metatekstuaalisuutta, muutakin kuin parodiaa. Lopussa McKeever vihjaa tarinan omituisuuksien aukeavan miehen muuhun tuotantoon perehtymällä. Arvaa perehdynkö.
tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 626



« Vastaus #197 : 15.07.2018, klo 20:55:48 »

Gasolina on laatusarja Kirkmanin Skybound-tallista. Sean Mckiewich kirjoittaa verkkaista, hieman The Walking Dead -sarjaa mieleen tuovaa, kerrontaa.

Niko Walter kuvittaa upeasti, joskin taso aivan ensimmäisten numeroiden jälkeen tasaantuu ja Mat Lopes värittää kohdalleen.

Kuten juuri alle lukemani Kill or be Killed -sarja, tämä sopisi hyvin televisioon tai elokuvaan. Toisin kuin Brubakerin työ, tämä maistuu just sellaiselta valmiiksi sovitetulta.

Kauhusävyisestä toimintasarjasta ei löydä kaivamallakaan mitään vikaa. Silti siinä tuntuu sellainen tuotetun teollinen maku, mikä vie siltä sen parhaimman terän.

Seuraan varmasti jatkoakin, mutta en kovin innokkaasti.
tallennettu
Curtvile
Ylläpitäjä
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 15 255


« Vastaus #198 : 15.07.2018, klo 22:59:20 »

Varmastikin Oblivion Song saa sinulta tuon saman tuomion:
Kuten juuri alle lukemani Kill or be Killed -sarja, tämä sopisi hyvin televisioon tai elokuvaan. Toisin kuin Brubakerin työ, tämä maistuu just sellaiselta valmiiksi sovitetulta.

ja vaikka motivaation kommenttiisi tajuankin olen toisen käyttäjän kanssa enemmän samaa mieltä:
Lainaus käyttäjältä:  Warren Ellis
Writing things in expectation of a film or TV adaptation is a really good way to write really bad books. Let the books be what they want to be, and let other people worry about adapting them for other media.

Put another way: Probably the most financially successful story I ever wrote was a 66-page story about an old man haunted by his own life, with a cast of four characters and four locations. That somehow became two films, with another film adaptation forthcoming from the Indian film industry, and that’s Red. So, you can’t really predict these things.

Joo, kakkoslaatua vääntäviä on joiden ainoa tajoite on olla jotain tv-sarja tai leffa. Jännästi elokuvista valtaosa ennen ja nykyään tehdän story boardin mukaan.
Ei ei, en sano että sarjakuva olisi superluokka joka on yli elokuvan ja kirjallisuuden mutta kun en tuosta tunnista sitä mainittua sarjakuvaa pohjalla.

Gasolina on hyvää kauhua ihan omassa sarjassaan mutta sarjakuvana. Miten muuten olisi tehty Glitterbomb tai Coyotes?
Yhtä hyvin voisi väittää että USAn poliittisen ilmaston muutoksen myötä Dead Hand tai Crude ovat Venäjäteemansa myötä uusien yhdysvaltain varjohallitsijoiden mielistelyä.
Silloin kyllä ei sisäistä niiden maailmankuvan moninaisuutta kunn kaikki venäläiset ei automaagisesti ole pahoja.

Jokaisesta toki saisi hyvän elokuvan tai tv-sarjankin, mutta jotenkin ihmiset eivät enää muista miten usein niistä saatiin hyvästä lähdemateriaalista täysin luokatonta kuraa.
Kyllä se oikeasti menee lainattua kaveria lainaten:



* warrenkvaak.PNG (18.37 kilotavua, 623x130 - tarkasteltu 375 kertaa.)
tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 626



« Vastaus #199 : 15.07.2018, klo 23:47:23 »

En ole mainitsemiasi sarjoja lukenut.

Dan Panosian jäi mieleen kauheimpana Image-tyyliä jäljittelevänä kuvittajana 90-luvulla. Vilkaisin Wikipediaan, että mitä muuta mies on tehnyt ennen kuusiosaista minisarjaa Slots (2017–2018). Sieltä löytyi (tosin ilman kunnon lähdeviitteitä) mielenkiintoinen ura, joka ulottuu sarjakuvan ulkopuolelle.

Kaveri on aloittanut myös uransa teininä. Olisi varmaan ollut vaikeampi vihata tyypin jälkeä, jos olisin tiennyt hänet itseäni nuoremmaksi.

Olin hieman yllättynyt näytesivujen perusteella, että Panosian on kehittänyt vahvan nykytyylin, joka ei lainkaan muistuta vanhaa jälkeä. Tulee mieleen useampikin saman suunnan edustaja, mutta nimet karkaavat nyt aktiivisesti mielestä.

Slots kertoo Las Vegasiin palaavasta ex-nyrkkeilijästä, nykyisestä rentusta. Taakse on jäänyt naisten lisäksi oma poika, joka harrastaa kamppailu-urheilua hänkin.

Panosian vastaa itse käsikirjoituksesta ja kuvituksesta, molemmat varsin hyvin tasapainossa. Tällainen juttu olisi hyvin syntynyt vähemmistäkin aineksista. Nyt on ikään kuin valmistettu aamupalaksi koko munakenno, vaikka kaksi riittäisi.

Hieman täytyy siis pinnistää, että pysyy tapahtumien tasalla.
tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 626



« Vastaus #200 : 16.07.2018, klo 17:41:31 »

Frank J. Barbieren ja Víctor Santosin kymmenosainen Violent Love (2016–2017) on varma valinta rikossarjojen ystäville.

Tässä on runsaasti Darwyn Cookea ja David Laphamin Stray Bulletsia. Ihan pieni ripaus Frank Millerin Sin Cityä meni mukaan, mikä tuntui muiden vaikutteiden seassa vähän hassulta.

Ei mikään maailman täydellisin sarja, mutta kaikkinaisuudessaan ihan viihdyttävä, mietitty paketti.

Barbiere on nimenä jäänyt mieleen, mutta ei niin suuresti että se olisi yhdistynyt minnekään. ComicBook DB antaa aika geneerisiä osumia.

Espanjalainen Santos on tehnyt Wikipedian mukaan jo melkoisen uran, vaikka koskaan en ole hänen kuvittamiinsa sarjoihin tätä ennen törmännyt.
tallennettu
Curtvile
Ylläpitäjä
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 15 255


« Vastaus #201 : 16.07.2018, klo 20:22:28 »

Violent Love saanee muuten jatkoa.
Tuli annettua eräille maailman ehdottomasti parhaista ihmisistä (ei neuvoteltavissa oleva asia ja olen valmis tappelemaan fyysisesti aiheesta äärimmäisyyksiin asti) Häälahjaksi viime Joulukuussa. (ja molemmat ovat olleet naimisissa ennenkin, eivät vaan opi)
Jiksi on ihan liian vaatimaton ja vaikka noihin tekijöihin ja teoksiin vertautuneekin nousee vähintään niiden veroikseksi.
Se julmuus ei ole hassua vaan loogista. Jiksi sevästi tuntee liian vähän ihmisiä jotka ovat pahoinpidelleet tai surmanneet ihmisiä.

"No good love is safe"

on loistava slogan toimii sekä lehtinä että tradena jonka pariskunnalle nakkasin, luonnollisestikin pehmeäkantisenä, muu olisi loukkaavaa ja vammaista, sillä ei-kehari tavalla.

Ja jos olet Violent Loven ystävä samaa romantiikkaa löytyy Imagen Loose Endsista joka on hyvää arthouse noir sarjakuvaa.
Vaikkei Imagen olekaan Dynamiten Grand Passion on messevää rikosta ja seksiä sekä ihmissuhteita.
Ensirakkaus on kaunis asia myös rikollis-poliisilinjan ja jyrkkien periaatteiden yli.

Sarjakuviin tarvitaan lisää seksiä ja kuolemaa.
tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 626



« Vastaus #202 : 18.07.2018, klo 01:32:20 »

Ja jos olet Violent Loven ystävä samaa romantiikkaa löytyy Imagen Loose Endsista joka on hyvää arthouse noir sarjakuvaa.

Tartuin suosituksesta. Olisi kyllä pitänyt lukea vasta myöhäisillasta, häiriöittä ja yhteen putkeen. Kärsii kovasti siitä, että luetaan tahtiin puoli numeroa ja muistipeli, muutama sivu ja hampaiden pesu, kaksi sivua ja iltakylpy, puoli numeroa ja iltasatu.

Selkeästi rankempi ja enempi tätä päivää kuvaava sarja. Ihan OK pätkä, jossa sellainen viinaa, väkivaltaa ja muita paheita sekoittava hilluminen taisivat olla yhtä tärkeässä osassa kuin itse tarina.
tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 626



« Vastaus #203 : 22.07.2018, klo 23:43:56 »

1.) The Realm (2017) on genresekoitus, jossa örkit ja muu maaginen on saapunut omaan maailmaamme runsaat 10 vuotta sitten. Tästä on kuitenkin Will Smith kaukana. Tyylilaji on sellaista maailmanlopun dystopiaa. Tiedän, ei ole ihan ensimmäinen kerta.

Tämän vahvuus on kuitenkin hirmuisen luonteva kerronta, sujuvat vuorosanat ja sen suurempia selittelemätön taustamaailman toimivuus. Tästä ei löydä mitään vikaa, ellei sitten väkisin tahdo tarttua sellaiseen kasarityyliseen fantasiakuvastoon ja lainoihin supersankarigenren puolelta.

Jeremy Haun kuvittaa ja kirjoittaa, jälkimmäisin osin apuna myös Seth M. Peck. Tässä se taika sitten varmaan olikin, eli kuvittajan ja kirjoittajan yhteistyö toimii kun on sama mies. Kuinka tuo työnjako kirjoituspuolella toimii, niin ainakin tulosten perusteella hyvin.

Tämä nousi heittämällä lukulistan kärkeen, seuraan varmaan sitä mukaa kuin ilmestyy, sen suuremmin kokoelmia odottelematta.

2.) The Violent (2015–2016) on puolestaan syvällä realismin päädyssä. Viisiosaisen rikostarinan päähenkilö on juuri se mies, joka tekee aina kaikki väärät valinnat. Kun on juuri vapautunut vankilasta ja tytär on kolme vuotta pitäisi valita oikein.

Ed Brisson oikein heruttaa tarinastaan kaikki oikeat ulottuvuudet tarinan päähenkilön upotessa yhä syvemmälle ja syvemmälle. Brissonin tyly sanoma on lopussa selvä.

Adam Gorham ei kenties toisessa yhteydessä ilahduttaisi samassa määrin, mutta tässä kuvittajana just paikallaan.

Tällaista arkista tarinaa köyhyydestä ja epätoivoisesta ponnistelusta tavallisen elämän vaikeuksista ei paljoa varmaan edes julkaista.

3.) The Hard Place (2015), niin ikään viisiosainen minisarja, on myös pätevä rikostarina. Hieman on uskottavuus koetuksella, että juuri vankilasta vapautunut ratinkääntäjä päätyy pankissa jonottaessaan pakoauton kuskiksi ja panttivangiksi päätyy... selittämättä paras. Todetaan, että sattumia Doug Wagnerin tarinaan mahtuu enemmän kuin riittämiin.

Kuvittaja, Nic Rummel, edustaa pitkälle tyyliteltyä graffitihenkistä tyyliä, joka ei ole makuuni. Kun painopiste on kuitenkin tarinan puolella niin sekin menee.

4.) Three (2013) vie lukijan antiikin Kreikkaan. Tällä kertaa Sparta ei ole kuin Millerin sarjoissa, vaan helootit (spartalaisten orjat) ovat jo nousemassa kapinaan.

Ilmeisesti nykykäsitys on, että Sparta on esitetty historian saatossa idealisoituna. Kieron Gillen on tukeutunut historioitsijan apuun, joten tässä varmaan taustat ovat kohdallaan. Ei ole tosiaan idealismia tässä tarinassa.

Ryan Kelly kuvittaa ja Jordie Bellaire värittää, mutta tarina tässä on tärkein.

Kuvittelen, että tästä sarjasta nauttivat yhtä lailla ne, jotka vihasivat Millerin 300:a kuin ne jotka siitä pitivät kuin hullu puurosta.

Kokoelmana minä tämän luin, mutta tarkistetaan... että tämäkin oli alkujaan viisiosainen minisarja.

EDIT: Korjattu Adamin nimi.
« Viimeksi muokattu: 25.07.2018, klo 19:48:00 kirjoittanut Jiksi » tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 626



« Vastaus #204 : 25.07.2018, klo 19:22:12 »

Ennen sarjakuvia Zack Kaplan on kirjoittanut lyhytelokuvia. Sarja Eclipse (2016) on hänen ensimmäinen sarjakuvakäsikirjoituksensa.

Eclipsen maailmassa ihmiskunta on pakotettu maan alle päivän ajaksi, koska aurinko on niin voimakas että se räjäyttää ihmiset saman tien vähän niin kuin vampyyrit kauhutarinoissa.

Termodynamiikkaa ei Kaplan huomioi, vaan kirkkaimmallakin auringonpaisteella mikä tahansa rätti pelastaa.

Giovanni Timpano kuvittaa riittävän hyvin. Tuho ja rappio tulevat vakuuttavasti sivuilta ulos. Chris Northrop värittää oivaltavaen heijastukset ja muut keskeiset jutut, mutta valitsee välillä ihan hassuja värejä.

Tämän voisi summata siten, että Kaplanilla on runsaasti hyviä ja tuoreita ideoita, jotka tulevat esiin usein toiminnan muodossa. Kuitenkin perusrunko on varsin yhdentekevä tarina sarjamurhaajasta. Odotan taustalta vielä löytyvän jotain jännää scifi-juttua niin, että seuraan sarjaa toiveikkaana toistaiseksi. Tästä ei kuitenkaan saa notkahtaa, koska mennään vähän niillä rajoilla.

Kaplanin sarjoista parempi on Port of Earth (2017), jossa avaruusolennot ovat avanneet huoltoaseman Maahan. Haastattelu televisiostudiossa on mielestäni kömpelö tapa avata taustamaailmaa, mutta vuorottelu toimittajan tentattauksen ja toiminnan välillä toimii.

Samoin toimii Andrea Muttin kuvitus. Tässä italialainen on ensi alkuun ihan silminnähden motivoitunut. Ihan viimeisimmässä lukemassani numerossa havaitsin pientä lepsuilua, eikä kaikkien mieleen Mutti varmasti ole. Vladimir Popov vetää tasaisen harmaata, latteaa väripalettia sivut täyteen. Kumma kyllä, se sopii Muttin kuvitukseen ihan täysin. Kokonaisvaikutelmasta tulee mieleen vanhat mustavalkokauden dokumentit.

Jos Kaplanilla on paljon hyviä pikku ideoita Eclipsessä, niin Port of Earth kokoaa ne hyvät high concept -ideat samaan sarjaan. Avaruussatama on mullistanut koko globaalin talousjärjestelmän ja huojuttaa yhteiskuntarauhaa maailmanlaajuisesti. Galaktisessa mittakaavassa se on silti vain huoltoasema, pelkkä tankkauspiste.

Sarjoista molemmat ovat Top Cow -tuotantoa, eli se Silvestrin kulma Imagea. Tämä on aavistuksen hiomatonta, aavistuksen keskivertosarjaa kömpelömpää ja sellaista mistä tulee jotenkin halpatuotannon leima lävitse. Jos tämän sietää, molemmat ovat just sellaista genresarjaa, mitä tekee aina toisinaan mieli lukea.
tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 626



« Vastaus #205 : 25.07.2018, klo 23:44:31 »

Greg Ruckan ja Michael Larkin Lazarus (2013) jäi alkumetreille. Tämä vaikuttaa laatusarjalta, mutta aivan liian totiselta.

Totesin, että jääköön hyllylle siihen, kunnes huvittaa lukea kerralla pitempi pätkä. Sarja on näköjään vielä kesken ja siitä on tehty spin-off Lazarus: X+66 (2017).

Katsastin myös viisi numeroa Postal-sarjaa (2015). Tässä on perusidea sopivan vinksahtanut. Amerikkalainen pikkukaupunki on "viimeisen tilaisuuden" saavien rikollisten asuttama. Tämä ei ole kaupungin synkin salaisuus.

Tarinan päähenkilöllä on aspergerin oireyhtymä, ja hän on kaupungin pormestarin poika.

Tässä on sellainen mukava tuntuma, ettei osaa yhtään odottaa mihin suuntaan mennään. Tätä varmaan luen myöhemmin lisää, mutta en varmaan kovin pitkissä pätkissä.

Matt Hawkins ja Bryan Hill kirjoittavat, Isaac Goodhart kuvittaa. Visuaalisesti tämä ei ole yhtä vetävä kuin käsikirjoituksen osalta.
« Viimeksi muokattu: 26.07.2018, klo 00:59:28 kirjoittanut Jiksi » tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 626



« Vastaus #206 : 28.07.2018, klo 20:40:40 »

Viisiosainen minisarja Mayday (2016-2017) on Alex de Campin ja Tony Parkerin agenttitarina. Käytännössä mennään aika vauhdikkaissa tunnelmissa. Käytännössä tyyli on lähempänä rikossarjaa kuin agenttijännitystä.

Tarina kertoo kahdesta neuvostoagentista Yhdysvaltojen maaperällä.

Tässä on useampi hyvä idea käsikirjoittajan taholta, kuten kiintopisteen antavan kertojan puuttuminen kuin myös selkeän hyvä-paha-asetelman puute.

Tarina vyöryy alkutilanteesta loppupisteeseen välttäen perinteistä alkua ja loppua. En muista tällaista slice-of-life-lähestymistä toimintasarjassa, vaikka varmaan sitä jossain elokuvien puolella onkin käytetty.

Sen verran hyvä isku tässä on, että odotan tekijöiden uusia sarjoja.

Värittäjäksi on merkitty ilmeisesti nimimerkki Blond, joka ei sano minulle mitään.

Brian Azzarellon ja Eduardo Risson Moonshine (2016-2018) on ensimmäisten kuuden numeron perusteella sekin melko lailla täydellistä sarjakuvaviihdettä.

En juuri kauhusta perusta, mutta kun ensimmäisen kerran ihmissusi osuu kunnolla auton etulyhtyjen valoon, siinä ollaan niin lähellä kauhun kokemusta kuin sarjakuvasivuilla päästään.

Tarinan pääosassa on viinaan menevä gansteri, joka päätyy korpeen viinatrokauksen merkeissä. Kuitenkin metsästä löytyy ihmissusi. Kauhun sijaan sarja keskittyy enemmän toimintaan.

Tämä on niin kova, että tartun tämän ensimmäisen tarinakaaren jatkoon. Lisäksi nousi 100 Bullets lukujonossa piiiiitkän matkan ylöspäin.
tallennettu
Curtvile
Ylläpitäjä
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 15 255


« Vastaus #207 : 28.07.2018, klo 21:40:56 »

Mitä enemmän tätä ketjua luen sitä enemmän tajuan miksi en ole jiksin kanssa näistä samaa mieltä usein
Greg Ruckan ja Michael Larkin Lazarus (2013) jäi alkumetreille. Tämä vaikuttaa laatusarjalta, mutta aivan liian totiselta.

se on laatusarja ja sen kuuluukin olla totinen.
On toki hauskoja sarjoja, huumorillakin on sijansa. Threen luin joskus vuosia sitten tuoreena ja pidin samasta syystä.
Meillä on näkemys ero.
Minusta Jason Aaronin ja R. M Gueran The Goddamned ei ole huumoria vaan tarkka esitys vanhatestamintillisesta menosta, mutta se on helpompi nähdä räkäisänä huumorina tai inhorealistisena kauhuna.

realmista raavin päätäni supersankarivaikutteista ennenkuin muistin ryhmän sivuhahmon johon viitatiin batmanina ironisesti.

ero on tässäkin:
En juuri kauhusta perusta, ....
. Lisäksi nousi 100 Bullets lukujonossa piiiiitkän matkan ylöspäin.

100 Bullets on klassikko. Monitasoista kerrontaa josta itse pidän kovaksikeitetyn ystävänä ja kauhu on lempilajityyppejäni

Redneck on myös sitä kauhua josta Imagen tarjonnassa pidän.

Mutta jos haluat tutustua agenttigenreen on Alex de Campin Smoke / Ashes (Dark Horselta) hyvä valinta ja  hiljan neidolta tuli yhdessä Victor santosin kanssa Kuubaan 1950-luvulle sijoittuva rikosjuttu Bad Girls.
 Tekee rakkaudesta lajiin, koska olen ymmärtänyt ettei mm. No Mercystä eikä Maydaysta tienannut latiakaan.

Ihan mielenkiinnosta: oletko lukenut Rumblen ja God Countryn? eräitä parhaita mitä Imagen ansiokkaasta valikoimasta on pukattu.
Ja joo, ne ovat vakavissaan. jopa Rumble.
Ja Headlopper tietty.

Mutta humoristisempaa (vakava sekin on, kirottuine vesinokkaeläimineen) tarjoaa Curse Words.

Image on paljon pilkattu kustantamo jota ilman olisi paha olla.
tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 626



« Vastaus #208 : 28.07.2018, klo 22:12:52 »

Ihan mielenkiinnosta: oletko lukenut Rumblen ja God Countryn?

En ole tutustunut mainitsemiisi sarjoihin tuota Rumblea lukuun ottamatta, jos kyse oli muutaman vuoden takaisesta sarjasta. Siinä oli aika persoonallinen ote.

Olen tähän Image-ketjuun naputellut vähän matalammalla kynnyksellä, kun jossain vaiheessa huomasin ettei tule paljoa kirjoitettua mitä on tullut luettua.

Ensivaikutelma Lazarus-sarjasta oli totinen, mutta en sitä sen vuoksi jättänyt odottamaan myöhempää. Sarja jäi siksi etten juuri sillä hetkellä jaksanut totista lukea.

Tuo 100 Bullets taisi olla ainoa aikansa ns. tärkeistä Vertigo-sarjoista, jota ei ensimmäistä kokoelmaa enempää löytynyt paikalliskirjastosta. Se oli sitä aikaa, kun ei ollut rahaa mihinkään.
tallennettu
Curtvile
Ylläpitäjä
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 15 255


« Vastaus #209 : 28.07.2018, klo 22:29:58 »

Rumble jatkuu nykyisellään ja vaikka asetelma on sama sarja ei jumita paikoillaan vaan kasvaa.

Itsellä on sama, tulee mainittua vaivainen murto-osa mitä tulee luettua. Imagea, marvelia, DCta, eurooppalaista, valiantia, Lion forgea jne jne.

God Country on tavallaan mini-sarja mutta siinä Image nykyään peittoaa monet vanhat vastaväitteet.
Toki on mm erinomainen Savage Dragon joka on tekijänsä magnum opus ja omassa luokassaan mitä on, supersankari/slice of life/sukutarina/scifi/fantasia/homage/satiiri luokassa joka jatkuu ja jatkuu.
Mutta yleisesti ottaen Image kertoo tarinoita joissa on alku ja loppu (mainittu TSD ja The Walking Dead poislukien) ja jotka ovat enimmäkseen hallittavassa mitassa toisin kuin vaikkapa Marvel DC tai miljoonaosaiset mangat.

Tekijälähtöisyys on tehnyt sen ettei ole yhtä tyyliä tai mallia mitä sarjakuvaa julkaisevat.
tallennettu
Sivuja: 1 ... 9 10 11 12 13 [14] 15 | Siirry ylös Tulostusversio 
« edellinen seuraava »
Siirry: