Marvelman / Miracleman

[J Lehto]

Mä ymmärrän Jiksiä totaalisesti tämän suhteen.

Siinä on semmonen visioiden peräkkäinen avartuminen
jota on jäljitelty jälkeenpäin, mutta tässä se tapahtui
niin tuoreena ja toimivana, ensin koko virtuaalitodellisuushomma,
sitten se kosminen konteksti galaktisine sivilisaatioineen ja
lopuksi suuri metamorfoosi jossa maailma syntyy uudelleen.

Käsittämätön purkaus.

[Petteri Oja]

Eclipsen lehdet olivat värillisiä. Warrioreista en tiedä, mutta en ihmettelisi jos ne olivat mustavalkoisia.

Tämä linkki oli jo edellisellä sivulla mutta pannaan uudestaan. Siellä on kuva Warrioreista:

http://sarjakuvaruutu.fi/2016/08/ihmeista-ja-miraakkeleista/

[Jarkko Sikiö]

Ei tätä opusta meinaa saada loppuun sitten millään.

On moni tarina ollut tajunnanräjäyttävä, mutta ne ovat olleet sitä usein hissukseen, kun tämä tekee kaiken tahtia tä-tä-tä-tää.

On aina mukava lukea vanhoja juttuja uudelleen, kun ne kytkeytyvät myöhempään. Tämä on kuitenkin ihan huikea supersankaritarinoiden nexus, joka on kytköksissä aiempaan, tulevaan, Mooren töihin ja vähän kaikkien muidenkin töihin.

Hirmuista katsella ohimennen vyöryviä raakaideoita, joista moni vilahtaa sivuilla ohimennen, melkein sivulauseissa, ja näiden yksittäisten ideoiden pohjalle moni myöhempi kirjoittaja on rakentanut kokonaisia sarjoja.

Hurja kyyti, hienoa että näin "vanhalla iällä" vielä löytyy näin kovia vanhoja juttuja. Musiikin harrastajille tämä olisi kai vähän sama, kun Led Zeppelinistä olisi vain kuullut puhuttavan, mutta levyjä ei olisi voinut ostaa mistään.

[Chemo]

Kohta olisi Kvaakki rosiksessa! Kirjanhan on käsikirjoittanut Alkuperäinen Käsikirjoittaja.

Vielä ei oo poliisi kolkutellut ovelle vaikka mainitsin herran nimen tässä asiayhteydessä. Kokeillaanpa uudestaan: ALAN MOORE!

[Jarkko Sikiö]

Kyllä minusta on vähän hassua, ettei opuksen artikkeleissakaan mainita Moorea nimeltä. Näin on kai suomennetussa laitoksessakin?

Kyllä nyt Marvel oikein kiertää harrastajien vihan, kun samaan aikaan DC pissii jöröjukan kintuille vähän kuin harrastuksena.

Täytyy lukea Gaimanin jatko. Iloisesti yllätyin, että Silver Age saa alkuvuodesta jatkoa, maaliskuulle oli ajoitettu kolmas numero, joka kai oli se mitä ei koskaan tullut ulos.

Gaimanin haastattelun perusteella voi päätellä, ettei kolmatta numeroa enempää koskaan syntynytkään (haastattelussa hän kertoo aloittaneensa seuraavan numeron kirjoittamisen vasta kun rahat edellisestä oli tilillä).

Valitettavasti sarjakuvien tapauksessa huippusaavutukset näyttävät monesti syntyneen varsin varhaisessa vaiheessa uraa vähän kuin tiedemiesten tapauksessa.

[tmielone]

Valitettavasti sarjakuvien tapauksessa huippusaavutukset näyttävät monesti syntyneen varsin varhaisessa vaiheessa uraa vähän kuin tiedemiesten tapauksessa.

Sarjakuvien suhteen tuon väitteen paikkaansapitävyyttä ei liene tutkittu, mutta tiedemiesten kohdalla se on osoitettu vääräksi.

Tuntuu, että myös monen bändin kohdalla ne parhaat levyt ovat siellä alkupäässä. Poislukien tokat levyt, jotka usein tehdään kauhealla kiireellä, jos ensimmäinen on lyönyt kunnolla läpi.

Palatakseni aiheeseen, itse en ole vielä ennättänyt Miracleman-kokoelmaa lukemaan ja tätä ketjua lukiessa  odotukset kasvavat huolestuttavasti.

[Kreegah Bundolo]

Valitettavasti sarjakuvien tapauksessa huippusaavutukset näyttävät monesti syntyneen varsin varhaisessa vaiheessa uraa vähän kuin tiedemiesten tapauksessa.

Osittain samaa mieltä ja osittain eri. Mooren tasokas varhaistuotanto mielestäni käsitteli koko ajan samaa aihetta: Millaista on olla henkilö joka voimiensa osalta tai muuten on muiden yläpuolella. Että pätevätkö tavallisen ihmisen moraalisäännöt enää ja pitääkö myös henkisesti nousta tavallisen tallaajan yläpuolelle ja mitä siitä valinnasta sitten seuraa.

Sitten tuli tämä maaginen hulluus nelikymppisenä minkä jälkeen Moore alkoi käsitellä erilaisia aiheita erilaisilla metodeilla. Magia ja mielikuvituksen suhde reaalimaailmaan näyttäisi olevan keskeisellä sijalla monissa uusissa isommissa töissään. Jossain haastattelussa mainitsi ettei enää vanhempana jaksa kovin tarkkaan miettiä jokaista asiaa vaan luottaa siihen että on ammattitaitoa niin paljon että voi vaan ryhtyä kirjoittamaan ja ongelmat ratkeavat tehdessä. Joku joka nautti Mooren tuotannossa eniten symmetriasta ja harkinnasta ja pienimpienkin yksityiskohtien loksahtamisesta täydellisesti paikalleen, voi kokea myöhemmän tuotantonsa jotenkin huonompana sitten. Yletöntä ja usein jopa tarpeetonta kikkailuahan ei mistään Mooren sarjakuvista puutu, ei uusista eikä vanhoistakaan.

Sitä myös mietin että missä määrin Mooren sarjojen piirtäjillä on ollut vaikutusta siihen kuinka onnistuneita ovat kirjoittamansa sarjat. Välien kiristyttyä isojen kustantamojen kanssa aikoinaan, Moore on sittemmin joutunut työskentelemään melko huonojenkin piirtäjien kanssa tuottaen sarjakuvia joita harva jaksoi lukea ja harva jälkikäteen muistaa ollenkaan.

Keski-ikäisenä kirjoittamansa From Hellin ja Lost Girlsin ansioita kukaan tuskin kieltää? Americas Best Comics-lehtiperheeseen kirjoittamansa jutut myös ihan mielenkiintoisia ja toisistaan kovastikin poikkeavia. Tuoreimman Providence-sarjan viimeistä osaa odotan mielenkiinnolla. Tuleeko sellainen tajunnanräjäyttäjä mitä luvattiin.

[J Lehto]

Keski-ikäisenä kirjoittamansa From Hellin ja Lost Girlsin ansioita kukaan tuskin kieltää?

No minulle From Hell oli ensimmäinen pettymys

[tmielone]

No minulle From Hell oli ensimmäinen pettymys

Näin ne kokemukset eroavat. Minulle From Hell oli silmät avaava lukuelämys. Että tällaisiakin sarjakuvia voi olla olemassa! Olin todella vaikuttunut. Jos nyt oikein muistan, niin sitä ennen olin lukenut Moorelta vain Tappavan pilan, joten en vielä käsittänyt millaisesta kirjoittajasta oli kyse.

Yritän vain sanoa, että teosten arvostukseen vaikuttaa omien mieltymysten lisäksi se missä vaiheessa ne lukee. Ja mielikuva tekijöistä muodostuu melko pitkälti niiden teosten pohjalta, jotka sattuu tekijältä ensimmäisenä lukemaan.

[Kreegah Bundolo]

Yritän vain sanoa, että teosten arvostukseen vaikuttaa omien mieltymysten lisäksi se missä vaiheessa ne lukee. Ja mielikuva tekijöistä muodostuu melko pitkälti niiden teosten pohjalta, jotka sattuu tekijältä ensimmäisenä lukemaan.

Itselläni kävi sillä tavalla että pidin Moorelta arvossa From Helliä (englanniksi tietenkin, Liken luokattoman suomennoksen sijaan) ja Tappava pila taisi myös löytyä hyllystäni Bollandin hienojen piirrosten takia. Olin lukenut kaikki keskeiset Alan Mooren teokset kyllä ja arvostin niitä mutten niin paljon että haluaisin lukea uudelleen ja uudelleen. Hiljattain päädyin hetkellisessä mielenhäiriössä hankkimaan Alan Mooren lähes koko tuotannon alkuperäisinä, englanninkielisinä lehtinä ja se räjäytti pankin. Miracleman, Watchmen ja V for vendetta avautuivat aivan uudella tavalla ja ymmärsin miten paljon Moore on joutunut keksimään kaikenlaisia uudenlaisia tarinankerronnallisia keinoja saadakseen ahdettua haluamansa sisällön siihen tilaan joka hänelle on annettu. Että esimerkiksi Watchmenin suurimmat innovaatiot kerronnassa ovat syntyneet lehtiformaatin puristuksissa, pakon edessä.

[Chemo]

Mooren tasokas varhaistuotanto mielestäni käsitteli koko ajan samaa aihetta: Millaista on olla henkilö joka voimiensa osalta tai muuten on muiden yläpuolella.

Supersankarigenressä toimiessa tämä on aika ilmeistä. Mutta Moorehan hoksasi samoihin aikoihin tehdä tälle hienon antiteesin: Halo Jones oli alleviivatun tavallinen henkilö.

From Hell oli mulle se sarjakuva, jonka kohdalla hoksasin että monia lempparisarjakuviani yhdisti sama käsikirjoittaja. Piirrostyyli ei ollut ihan ns. mun juttu, mutta kokonaisuutena pidin siitä silti valtavasti.

[J Lehto]

Supersankarigenressä toimiessa tämä on aika ilmeistä. Mutta Moorehan hoksasi samoihin aikoihin tehdä tälle hienon antiteesin: Halo Jones oli alleviivatun tavallinen henkilö.

Kuten myös Watchmmenin tyypit viime kädessä ja
Miraclemanin Mike Moran ja hänen vaimonsa ovat
tavallisia, traagisia hahmoja jotka joutuvat korkeampien
voimien pyöritykseen. Juuri tämä supersankaruuden
valottama arkisuus olikin yksi hienoimpia valtteja
varhaisen Mooren repertuaarissa.

From Hell on valtavan hieno, sanoisinko Killing
Joken luokkaa, mutta Big Numbersiin katkennut
kehitys oli ladannut odotukseni liian korkealle.
Lisäksi minuun teki kielteisen vaikutuksen Mooressa ilmennyt
taipumus esitelmöidä okkultistista historiaa lukijalle.

[Kreegah Bundolo]

Lisäksi minuun teki kielteisen vaikutuksen Mooressa ilmennyt
taipumus esitelmöidä okkultistista historiaa lukijalle.

Tällöin ei kai voi suositella Promethea-sarjaa jossa 32 numeron ajan päähenkilö luennoi puolipukeissa okkultistisista asioista. Koin sarjan erittäin piinallisena ja ihan liikaa oli kaikenlaista kikkailua siinä. SILTI: kun kun olin lukenut Promethea-sarjan loppuun, pakottanut itseni sen lukemaan, sarjasta jäi sellainen tunne että se on kirjoitettu rakkaudesta lukijaan. Vaikka lukiessa tuntnui olevan juuri päinvastoin ja ajattelin että miksi minua kidutetaan tällaisella. Promethean perimmäinen sisältö oli kaikesta luennoinnista huolimatta että voisiko olla jotain muitakin arvoja maailmassa kuin rahan perässä juokseminen ja maalliset arvot. Silleen ovelaa että tällainen sisältö on esitetty supersankarisarjakuvan muodossa joten moni pahaa-aavistamaton lukija joutui nenätysten aika ihmeellisten ajatusten kanssa sarjaa lukiessaan. Pisteet siitä.

Pointtini on se että vaikka yhdyn yleiseen mielipiteeseen siitä että Mooren tekstien taso on ehkä laskenut vuosien varrella, arvostan huomattavasti sitä että on lähtenyt tutkimaan uusia sisältöjä. Voisi olla ikävystyttävää että juoni ehkä muuttuisi joka kerta mutta perimmäinen sisältä pysyisi koko ajan samana. Siis se kaiken alla oleva aihe jota käsitellään. Eikö nämä aiheet tulleet jo Watchmenissä ja Miraclemanissä aika tyhjentävästi käsiteltyä? Voisiko Miraclemanin kolmatta kirjaa, Olympusta, jotenkin ylittää?

(Tässä tietysti piilee se miksi sarjakuvaskene on niin väsyttävä että enemmistö lukijoista haluaa koko ajan sen saman sisällön ja siihen jotain pinnallisia muutoksia sitten päälle ettei tule sellainen olo että lukee koko ajan samaa sarjakuvaa.)

[Sampsa Kuukasjärvi]

Huikea on tämä Miracleman, todella ihmeellisen upeaa kerrontaa, runollista jopa.

Kaikki aiemmat mielikuvat olivat jostain vuosien takaa repaleisista, suttuisista (olivatko ne lehdet kaiken lisäksi mustavalkoisia?) lehdistä ja kun olivat vielä jotain hajanumeroita, niin ei niiden perusteella käsittänyt mitä oikein piteli käsissään.

Tämä on niin käsittämättömän paljon pidemmällä ja korkeammalla kuin saman joukkueen Kapteeni Britannia, joka on vielä karkeasti ottaen samalta kaudelta, ettei tähän osannut valmistautua.

Jiksi heitti kehään semmoista hehkutusta, että nyt minunkin on pakko tutustua tähän sarjaan. Se on minulle tuttu vain nimeltä, mutta olen saanut mielikuvan, että se on melko vaikeatajuinen. Nuorena en varmaan olisi ymmärtänyt sitä englanniksi.

Saas nyt silti nähdä milloin tähän ehtii tutustua – aiemmin hankittuja sarjakuviakin on hirveästi lukematta. Sen takia tämä on varmaan monilla mennyt Kvaakissa niin vähällä huomiolla.

Olen vilkaissut suomalaisen teoksen kansia ja esipuhetta ja huvittunut siitä kun käsikirjoittajan nimeä ei lue. Mahtaa jotkut lukijat olla ihmeissään kun vain taiteilijoista puhutaan.

[X-men]

Jiksi heitti kehään semmoista hehkutusta, että nyt minunkin on pakko tutustua tähän sarjaan. Se on minulle tuttu vain nimeltä, mutta olen saanut mielikuvan, että se on melko vaikeatajuinen. Nuorena en varmaan olisi ymmärtänyt sitä englanniksi.

Alkuun ei ole niin vaikeatajuinen mutta sitten kun tulee alienit kehiin niin sitten riittää pureskeltavaa.