Tavoita sarjakuvaharrastajat kotimaassa! Tutustu Kvaak.fi:n mediatietoihin.


Arvostelut: Muistijälkiä (10.10.2018 klo 19:07:58)
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Jäikö aktivointi sähköposti saamatta?
17.10.2018, klo 05:15:37

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Haku:     Tarkempi haku
467583 viestiä 10409 aihetta kirjoittanut 7321 jäsentä. Uusin jäsen: mikaelblackmoon
Lue lisää pikkuilmoituksesta.
   Etusivu |   Ohjeet | Haku | Jäsenet | Galleria | Ylläpito ja toimitus | Kirjaudu | Rekisteröidy  
+  Kvaak.fi - keskustelu
|-+  Sarjakuvantekijöiden keskustelut
| |-+  Luomistyö, käsikirjoittaminen ja kääntäminen
| | |-+  Käsikirjoittaminen / työskentely ym.
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta. « edellinen seuraava »
Sivuja: 1 2 3 4 [5] 6 7 8 | Siirry alas Tulostusversio
Kirjoittaja Aihe: Käsikirjoittaminen / työskentely ym.  (Luettu 53029 kertaa)
O.K.
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 531



« Vastaus #60 : 13.03.2005, klo 23:15:09 »

Mutta esmes: Corto Malteset tuppaavat jäämään mulla kesken, koska kuvat ovat niin pelkistettyjä = tylsiä.

Minä periaatteessa pidän Prattin taiteesta ja tarinoistakin tuntuu löytyvän tasoja, mutta jokin kerronnan rytmissä tökkii minua. Tarina ei lähde imemään mukaansa ja kuvia joutuu kyntämään eteenpäin pelkistämisestä huolimatta.

Tinttejä osasi lukea ala-asteikäisenä nopeasti, niiden maailmaan pääsi sisälle ja tarinoista nautti suunnattomasti. Nyt en saa luettua yhtään kirjaa loppuun, joko äärimmäinen puheen määrä tai kuvat pysäyttävät lukemisen ja sarjakuvan taika katoaa. Se on äärimmäisen tympeää. Jäljellä on vain muistot järisyttävistä lukukokemuksista.

Reseptiä onnistuneeseen pelkistämiseen ja toimivaan rytmiin ei kai sitten ole olemassakaan. Kaikki riippuu mistä roikkuu. Tehdessään pitää kai vain toivoa, että jostain löytyy lukija, jolle sopii juuri sellainen ja sellainen piirrosjälki ja rytmi.
tallennettu

Doc Lomapäivä
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 2 759


« Vastaus #61 : 14.03.2005, klo 11:55:34 »

Mutta esmes: Corto Malteset tuppaavat jäämään mulla kesken, koska kuvat ovat niin pelkistettyjä = tylsiä.
Minä periaatteessa pidän Prattin taiteesta ja tarinoistakin tuntuu löytyvän tasoja, mutta jokin kerronnan rytmissä tökkii minua. Tarina ei lähde imemään mukaansa ja kuvia joutuu kyntämään eteenpäin pelkistämisestä huolimatta.

Käsittämätöntä... Mulla menee tuntikaupalla yhden Corton lukemiseen kun jään hämmästelemään Prattin siveltimenjälkeä ja varjostuksia. Ja kerronnassa Pratt on kuin Quentin Tarantino, päällepäin tyhjän pölötystä, mutta se hetken intensiteetti...
tallennettu

Taisto Purna elää vielä! https://www.facebook.com/TaistoPurna
Reima Mäkinen
Avustava toimittaja
*
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 8 753


Facts are meaningless. You can use facts to prove


« Vastaus #62 : 05.04.2005, klo 20:20:53 »

Onko yksityiskohtaisemman, realistisemman tyylin liittäminen pitkään tarinaan vaikeaa siksi, että länsimaissa kuvaa katsotaan eri tavalla kuin tekstiä luetaan. Onko meillä taakkanamme koko länsimainen maalaustaiteen historia, joka velvoittaa katsojan tutkiskelemaan pitkään taidokkaaksi kokemaansa kuvaa.
Mielestäni asia on just suurin piirtein noin.

Asia on myös niin, että jokainen lukija tottuu tiettyyn, omaan(?) lukurytmiinsä, siis siihen minkä verran jää fiilistelemään grafiikan kanssa, sekä muihin lemppari tekijöiden tapoihin käyttää esim. erilaisia sarjakuvan tehosteita, dialogia, jne. Toki jokaisen maku myös muuttuu ja vaihtelee jatkuvasti hieman, esimerkiksi kyllästymisen takia. Eri tavalla kerrotut tarinat ovat myös muotia eri aikoina.
Liikkuvasta kuvasta näkee selkeästi ainakin kolme erilaista vaihetta. 1. Vanhempi, jonnekin 1950-60 luvulle jatkunut suht.verkkainen tyyli. 2. Sitä seurannut hieman nopeampi ja kikkailevampi kerronta, ja 3. Musiikkivideoiden jälkeinen nopeiden leikkausten ja tärisevän kameran kausi. Ääripäät ovat niin kaukana toisistaan, että kun yhteen tottuu on toisen seuraaminen aika tiukassa.

Sarjakuvan rytmistähän ei voi lukijalle suoraan viestittää mitään tyyliin: Lue tämä hitaasti tai silmäile vain nämä pari sivua nopeasti läpi. Lukija pitäisi yrittää vain jotenkin uittaa mukaan siihen rytmiin. Tekstiä jokainen sen sijaan lukee omaan tahtiinsa, eikä se sanottavammin muuta lukukokemusta luitpa kirjan hitaasti tai nopeasti. Tekstiin se rytmi rakennetaan sisään eri tavalla kuin sarjakuvaan ja siinä kontrolli säilyy paremmin tekijällä.
tallennettu

"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson
Timo Ronkainen
professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
Toimittaja
**
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 17 558


"Ja rangaistus on greippi!"


« Vastaus #63 : 05.04.2005, klo 23:55:55 »

Katsotaanko kuvia länsimaissa sitten pitempään kuin muualla?
"länsimainen maalaustaiteen historia, joka velvoittaa katsojan tutkiskelemaan pitkään taidokkaaksi kokemaansa kuvaa." Se tuo mieleen sen hollantilaisen maalaustaiteen mestarin van meerhooohhenrraachin,  - no, jonkun ennen ja jälkeen van Meerin ja Frans Halin.
Pitkään ainakin Suomessa ajateltiin että täällä ei osata "lukea" kuvaa "oikein" ja oltiin huolissaan kuvanlukutaidosta, mutta ei huomattu että se on aivan eri asia kuin kuvien (mon.)- ja sarjakuvanlukutaito.
Näin juuri on. Sarjakuvanluku on on jotain aivan muuta. "Pelkkä" kuvanluku on yksittäisen kuvan dekoodausta, mutta sarjakuva on paljon monimutkaisempi tapahtuma. Näennäisesti irrallisten koodien yhdistämistä symbolisella tasolla. Eli tämä montaasi-hommeli. Sarjakuvan luku käsittää oikeastaan molemmat tapahtumat. Yksittäisen kuvan koodauksen ja montaasin. Lukijan on käsiteltävä nopeasti monia yksittäisiä näennäisen helposti omaksuttavia koodeja ja sen lisäksi ainoastaan yhteen kuvaan ladattuja koodeja. Kaikki nämä luovat yhdessä monimutkaisen sarjallisen ilmaisun systeemin, jota kutsutaan puolihuolimattomasti sarjakuvaksi!
Hah. Sainkohan tästä selvää edes minä. sössönsöö.  Grin

Timo
tallennettu

Reima Mäkinen
Avustava toimittaja
*
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 8 753


Facts are meaningless. You can use facts to prove


« Vastaus #64 : 06.04.2005, klo 12:29:49 »

Katsotaanko kuvia länsimaissa sitten pitempään kuin muualla?

Tuskin tuosta asiasta nyt mitään maailmanlaajuisia, kattavia, kulttuureja halkovia mittaustuloksia on olemassa? Ajatus perustuu siihen, että vanhalla mantereella erotettiin joskus keskiajalla (tai jo ennen sitä) kirkon toimesta teksti ja kuva(taide) selkeästi toisistaan. Kuvapuolella kehiteltiin perspektiivipiirustusta ja sommittelun teoriaa, ynnä värioppia. Kuvia myös alettiin hyvin varhaisessa vaiheessa selittää/kritisoida tekstin avulla. Meistä tuo saattaa kuulostaaäkkiseltään ihan normaalilta, mutta todellisuudessa ei ole välttämättä ollenkaan täyspäisten hommaa yirttää kuvailla kuvaa käsittein ja kirjaimin. Kuvia on siis perinteisesti analysoitu lännessä hartaammin kuin, no... idässä.

Sarjakuviin tämä taas liittyy niin, että sarjakuvan kuvat ovat ovat amerikkalaisessa ja eurooppalaisessa mallissaan kuitenkin myös osa sitä kulttuuria jota kuvan huolellisen ja analyyttisen katsomisen perinne rasittaa. Lukijan on kohteliasta uhrata sekunnin sadasosia tai jopa sekunteja piirtäjän huolella tekemien yksityiskohtien tarkastelemiseen ja ihailemiseen. Sommittelusta, symboliikasta ja koloristisista ratkaisuista nyt puhumattakaan. Toki nämä asiat myös rikastuttavat sarjakuvan ilmaisua, mutta ne eivät ole omiaan jouhevoittamaan lukemista (sitä sarjakuvan auki koodaamista).
On siis tekijän (tietoinen tai tiedostamaton) valinta, minkä verran hän haluaa panostaa sarjakuvaansa kerronnan yksityiskohtiin kuvilla, eli minkä verran hän katsoo tarinan/idean edellyttävän satsaamista tähän monimutkaiseen ja -tulkintaiseen maailmaan. Kyllähän tekstiinkin voitaisiin vaikkapa "lisätä tunnelmaa" käyttämällä eri värisiä kirjaimia, mutta se ei ole ainoa tai välttämättä toimivin keino saada sitä muudia siihen.
tallennettu

"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson
Lurker
Vieras
« Vastaus #65 : 14.04.2005, klo 17:33:41 »

<snip>äärimmäinen puheen määrä tai kuvat pysäyttävät lukemisen ja sarjakuvan taika katoaa. Se on äärimmäisen tympeää. Jäljellä on vain muistot järisyttävistä lukukokemuksista.<snip>

Tästä on itsellänikin kokemusta - pätee oikeastaan mihin sarjakuvaan vain, päässä pyörii "nyt minä luen sarjakuvaa", eikä enää yksinkertaisesti vain elä mukana Tintin tai jonkun muun seikkailuissa. Lapsuusajan puhdasta mentaalisen immersion tunnetta ei enää tiedostavana (niinpä niin) aikuisena voi kokea.

Pahin tilanne oli silloin, kun olin opiskellut muutaman vuoden kirjallisuustiedettä. Kirjan sivuilla ei enää ollut sitä maailmaa, johon uppoutua, vaan näin lauseita, niiden merkitykset, alluusiot, metaforat ja narratiiviset rakenteet ja yritin koko ajan pohtia, mitä kirjailija oikeasti oli tälläkin lauseella yrittänyt tarkoittaa. Kesti kauan ennen kuin siitä "ansasta" pääsi pois...
tallennettu
O.K.
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 531



« Vastaus #66 : 15.04.2005, klo 23:08:33 »

Katsotaanko kuvia länsimaissa sitten pitempään kuin muualla?

Tuo taiteen katsominen länsimaissa on osaltaan perusteltavissa tarkkailemalla tapaa, jolla taidetta (perinteinen maalaustaide) laitetaan meillä esille, ripustetaan gallerioihin, näyttelyihin ja seinille. Valokuviin suhtaudutaan puolestaan eri tavalla, tavanomaisessa visuaalisessa virrassa kuva saa osakseen vain lyhyen huomion, vaikka sen sommitteluun olisi panostettu ja sisältöön olisi ladattu asiaa monen maalauksen veroisesti.

Valokuvaan liittyy kai myös se (mielestäni edelleen ajankohtainen) huoli kuvanlukutaidosta. Keskivertokansalainen erittelee harvoin tietoisesti eteen tulevaa kuvainformaatiota. Tekstiä tarkastellaan huomattavasti analyyttisemmin ja väitteet kyseenalaistetaan. Siksi mm. mainonnassa (valo)kuva on monesti tehokkaampi mielikuvan luoja, se hyväksytään melko yksioikoisesti.

Lainaus
Sarjakuvan luku käsittää oikeastaan molemmat tapahtumat. Yksittäisen kuvan koodauksen ja montaasin.
Niin vaikka tiukasti ajateltuna noita ei pysty erottelemaan toisistaan, koska montaasin myötä yksittäisen kuvan sisältö on aina suhteessa siihen rinnastuviin kuviin. Yksittäistä kuvaa ei saa analysoida "yksittäisenä kuvana". (väljä analogia: elokuvan filmiruutua ei saa analysoida valokuvana) No, käytännössähän tuota tietenkin tapahtuu, koska yksittäiseen kuvaan ladataan sisältöä joka on sieltä eriteltävissä, vaikka kuva esitettäisiin erillään muista...

Tekijän tyylistä lienee taas kai kyse; toiset käyttävät enemmän klassisen kuvataiteen sääntöjä ja symboliikkaa hyväkseen, toiset nojaavat vahvemmin montaasiin. Tällainen on mielestäni nähtävissä kun tutkitaan eri tekijöiden ilmaisua. (Sivuhuomio: huumoristrippisarjakuva nojautuu kai pääosin montaasiin, sillä yksittäinen kuva ei useinkaan sisällä jännitettä saati avaimia, joilla idea avautuu. Vitsiin vaaditaan ideaalitapauksessa kaikki kuvat ja kaikki teksti.)

Tämä suhde yksittäisen kuvan lataamisen ja montaasin käytön välillä lienee yksi niistä vahvimmista työkaluista joita tekijä voi käyttää rytmiä rakentaessaan. Tässä siirrytään pois pelkän "piirrostyylin" (pelkistetty-realistinen) tai tekstisisällön vaikutuspiiristä. Esimerkiksi realistisella piirrostyylillä voidaan tehdä kuvia, joihin on ladattu vain vähän asiaa, pelkistettyyn kuvaan kyetään sisällyttämään piilomerkityksiä, symboleja ym. mukavaa. Jollain tavalla lukijalle pitää välittää ymmärrys siitä miten paljon katsottavaa, eriteltävää kuvassa loppujen lopuksi on. Ja tässä taas piilee probleema: millä viestität lukijalle kuvan "katsomisvaatimukset".
tallennettu

O.K.
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 531



« Vastaus #67 : 22.04.2005, klo 23:43:05 »

Jatkanpa itse tätä ketjua taasen, kun ei ole kukaan jorinoihin tärpännyt. Tätä meikäläisen tajunnanvirtaa taas. Koettakaa kestää. Näitä on vain hauska kirjoittaa ylös.

Eikäkö tuli vaan mieleeni juttuja lukiessani, että tekniikkaa, rytmiä, sommittelua ynnä muuta mukavaa voi ulkoapäin analysoida ja pohtia vaikka hamaan tappiin. Mikä sinänsä on aivosolukkoa mukavasti kutkuttavaa toimintaa. Mutta onko se silti niin, että tekovaiheessa kyse on miltei täysin sisäsyntyisistä, vaistonvaraisista asioista. Kuinka moni voisi sanoa käsikirjoittaessaan tai sarjakuvasivua sommitellessaan miettivänsä aktiivisesti (miltei) kaikkea sommittelusta dynamiikkaan? Sääntöihin turvaudutaan kai vasta, kun tuntuu että jokin ei toimi.

Asioita voi tietenkin tehdä alunperin laskelmoivasta lähtökohdasta, kaiken maailman sääntöjä noudattaen, mutta tulos muistuttanee silloin kirkkotaidetta tahi saippuasarjaa. Ja jos jonkilaisia kollektiivista mutu-tuntumaa pidemmälle vietyjä sääntöjä voitaisiin todellisuudessa asettaa, niin eikö se tekisi taiteilijan turhaksi. Tekeminen voitaisiin ohjelmoida komentosarjoiksi ja koneistaa. Eikö se veisi pohjan taiteelta kaikkinensa?

Toisaalta täysin (tai miltei) säännöistä riippumaton tekeminen, oli taiteen tai viihteen laji mikä tahansa, tuntuu meistä väärältä. Teos on kenties täysin käsittämätön, koska se ei sisällä tuntemaamme koodistoa tai käyttää sitä väärin. Tai vähintään pidämme tekijää ammattitaidottomana, koska lopputulos ei ole odotustemme mukainen.

Sisällön analysoiminen ja tekemisen "säännöt" toimivat vain hetken aikaa, vain tietyn yhteisön sisällä ja sitten ne vaihtuvat toisiin.

...paitsi se kirottu kultainen leikkaus on ja pysyy.


Eli siis teorian ja käytännön suhdetta olen pähkäillyt tässä joutessani. Ajatuksia?
tallennettu

Arminen
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 127



« Vastaus #68 : 24.04.2005, klo 17:01:30 »

Todella hyvä opas.. melkoisen paljon tekstiä. Olen itsekin suunnittelemassa tarinaa tietynlaiselle länkkärille... siitä PITÄISI taas tulla melko pitkä stoori, mutta uskon tylsistymisen voittavan taas pian... aionkin tehdä sen selvän alun ja lopun omaavissa osissa, jotta välttyisin tältä ikävältä ilmiöltä...
tallennettu

Markku Myllymäki
Lyijykynän jatke
Galleriataiteilija
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 1 733


/* You are not expected to understand this. */


« Vastaus #69 : 10.02.2006, klo 16:27:55 »

Kuinka monta paneelia on ihannepituus kohtaukselle toimintasarjakuvassa? Aioin ensin kysyä, montako sivua on ihannepituus, mutta sehän riippuu sivukoosta A5:llä voi olla vain 2 paneelia, kun albumijulkaisussa voi olla vaikka 12...

Määritellään kohtaus yhdeksi tapahtumaksi. Yleensä sen jälkeen tarina siirtyy toiseen paikkaan tms... ("Sillä välin toisaalla...")

Ei kai tällaista numeroa tarvitse tosissaan ottaa, mutta jos käsikirjoittaa x sivua pitkää tarinaa ja tietää ennestään että käytetyllä tyylillä sivulle mahtuu y kuvaa, tällä tavalla voisi karkeasti arvioida montako kohtausta pitää olla...

Ja se on tarinaa suunnitellessa ihan hyvä tietää.  Grin
tallennettu

When you earnestly believe you can compensate for a lack of skill by doubling your efforts,
there's no end to what you can't do.
Doc Lomapäivä
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 2 759


« Vastaus #70 : 11.02.2006, klo 11:26:23 »

Kuinka monta paneelia on ihannepituus kohtaukselle toimintasarjakuvassa?
 --
Ei kai tällaista numeroa tarvitse tosissaan ottaa, mutta jos käsikirjoittaa x sivua pitkää tarinaa ja tietää ennestään että käytetyllä tyylillä sivulle mahtuu y kuvaa, tällä tavalla voisi karkeasti arvioida montako kohtausta pitää olla...

Markku, koko kysymys on absurdi. Esim. Akirassa yks toimintakohtaus voi olla 150 paneelia, eli puolet Eurooppalaisen alpparin kaikista paneeleista.

Ruutujen tai sivujen määrän laskemista tärkeämpää on keskittyä siihen että juoni kulkee ilman suvantokohtia. Toimintakohtauksenkin täytyy koko ajan kasvaa, eikä pidä yrittää pitkittää sitä turhaan, tai yrittää viedä sitä sellaiseen suuntaan minne se ei luontevasti mene.

Mun tapa on kirjoittaa käsis johonkin tiettyyn rytmiin, esim. että jokainen kohtaus on joko aukeaman, kaksi tai kolme (eli 2, 4 tai 6 sivua). Ruutumäärä määrittyy sen mukaan, eli lyhyessä kohtauksessa saattaa olla 6 ruutua ja pitemmässä 10, mutta sivumäärä on molemmissa sama.

Lisäksi jokaisella sivulla on asiateema, eli aihe jota käsitellään. Seuraavalla sivulla asia saattaa hiukan muuttua, eli henkilö saattaa tehdä lisäkysymyksen tai paikalle tulee uusi hahmo, mutta kohtaus on yhä sama. Mutta en sano että tämä on ainoa oikea tapa tehdä.

Tarkeintä on että tarina etenee luontevasti ja loogisesti, ja jokaisella kohtauksella on tarkoitus ja tarina kehittyy koko ajan, eikä se poikkea tarpeettomalle sivujuonteelle. Päähenkilön päämäärä ja tarinan teema pitäisi olla koko ajan mielessä.

Sääntöjä voi ja saa rikkoa, mutta ensin pitäisi kuitenkin ensin tuntea säännöt joita rikkoo:
- Jouko Aaltonen: Käsikirjoittajan työkalut (vuoden 2003 täydennetty laitos)
- Ari Hiltunen: Aristoteles Hollywoodissa
tallennettu

Taisto Purna elää vielä! https://www.facebook.com/TaistoPurna
Veli Loponen
Isoveli
Ylläpitäjä
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 10 909


<><


« Vastaus #71 : 11.02.2006, klo 11:46:53 »

Mun tapa on kirjoittaa käsis johonkin tiettyyn rytmiin, esim. että jokainen kohtaus on joko aukeaman, kaksi tai kolme (eli 2, 4 tai 6 sivua). Ruutumäärä määrittyy sen mukaan, eli lyhyessä kohtauksessa saattaa olla 6 ruutua ja pitemmässä 10, mutta sivumäärä on molemmissa sama.
Silloin harvoin kun itse teen pidempää juttua ja viitsin siihen kunnon käsikirjoitusta väsätä, toimin suunnilleen näin.
Aluksi kirjoitan tarinan ylös ranskalaisin viivoin (jokainen viiva vastaa suunnilleen yhtä kohtausta), sitten mietin, että kuinka pitkä tarinasta voisi tulla ja sen jälkeen jaan sivumäärän kohtausten kesken. Siitä on sitten hyvä jatkaa nopsiin kuvakäsiksen tynkiin ja sarjan piirtämiseen.
tallennettu

Perry Rhodan ei polta tupakkaa!
http://www.veliloponen.com/sarjakuva
Doc Lomapäivä
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 2 759


« Vastaus #72 : 11.02.2006, klo 11:56:01 »

Aluksi kirjoitan tarinan ylös ranskalaisin viivoin (jokainen viiva vastaa suunnilleen yhtä kohtausta), sitten mietin, että kuinka pitkä tarinasta voisi tulla ja sen jälkeen jaan sivumäärän kohtausten kesken. Siitä on sitten hyvä jatkaa nopsiin kuvakäsiksen tynkiin ja sarjan piirtämiseen.

Aivan, menin ehkä jo asian edelle edellisessä kirjoituksessa. Mä oon yleensä ehkä vähän turhantarkkakin kirjoittaja. Ensin teen synopsiksen ja sitten treatmentin. Synopsis kertoo mitä tapahtuu, treatment kertoo miten tapahtuu, eli on yksityiskohtaisempi ja melkein valmis käsis ilman dialogia. Jaan treatmentin sivupareihin arvioimalla montako ruutua aina yhdelle sivulle ja yhden asian kertomiseen menee, ja lopputuloksesta näen sivumäärän. Siitä sitä sitten joko lyhennän tai pitennän.

Ja aina arviot kusee, eli käsikirjoitusvaiheessa ja piirtämisvaiheessa joutuu tekemään muutoksia ja kirveleviä kompromisseja. Asioita pitää siirrellä ja poistaa ja lisätä...
tallennettu

Taisto Purna elää vielä! https://www.facebook.com/TaistoPurna
Markku Myllymäki
Lyijykynän jatke
Galleriataiteilija
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 1 733


/* You are not expected to understand this. */


« Vastaus #73 : 11.02.2006, klo 22:09:12 »

Mun tapa on kirjoittaa käsis johonkin tiettyyn rytmiin, esim. että jokainen kohtaus on joko aukeaman, kaksi tai kolme (eli 2, 4 tai 6 sivua). Ruutumäärä määrittyy sen mukaan, eli lyhyessä kohtauksessa saattaa olla 6 ruutua ja pitemmässä 10, mutta sivumäärä on molemmissa sama.

Luulen ymmärtäväni tästä, että saman tarinan sisällä on aina (sivumääräisesti) saman  mittaisia kohtauksia(?). Mikäs siinä, voin muuttaa ajattelun sivuiksi. Mutta jos tarinan juoni ja tematiikka ei ole kovin mutkikas ja formaatti on nyt ensin vaikka A5, jolle meikäläisen tekniikalla mahtuu 2-3 kuvaa (4 jos pieniä paneeleja), monenko sivun kohtauksia käyttäisit?
tallennettu

When you earnestly believe you can compensate for a lack of skill by doubling your efforts,
there's no end to what you can't do.
Doc Lomapäivä
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 2 759


« Vastaus #74 : 12.02.2006, klo 19:22:05 »

Luulen ymmärtäväni tästä, että saman tarinan sisällä on aina (sivumääräisesti) saman mittaisia kohtauksia(?). Mikäs siinä, voin muuttaa ajattelun sivuiksi. Mutta jos tarinan juoni ja tematiikka ei ole kovin mutkikas ja formaatti on nyt ensin vaikka A5, jolle meikäläisen tekniikalla mahtuu 2-3 kuvaa (4 jos pieniä paneeleja), monenko sivun kohtauksia käyttäisit?

Riippuu täysin asian määrästä. Kaikki turha pois. Jos asiaa ei ole kuin yhteen sivuun tai yhteen ruutuun, niin on parempi näyttää se niin, kuin alkaa venyttää juttua keinotekoisesti. Jos kyseessä on toiminta ilman dialogia (esim. tappelu) puristaisin sen maksimissaan sivuun, koska ei kukaan jaksa keskittyä kauaa pelkkään mätkimiseen.

Korostan vielä että kaikki kohtaukset eivät ole saman mittaisia. On mm. kahden, neljän, kuuden ja 12 sivun kohtauksia, mutta pyrin aina parillisuuteen. Aina se ei kuitenkaan onnistu, sitten pitää tehdä kaksi yhden sivun kohtausta putkeen (jotta rytmi säilyy jatkossa).

Mun käyttämä sivumäärään perustuva tekniikka saattaa tuntua kaavamaiselta ja tiukalta. Se on sitä, mutta sopii mulle. Joku toinen tekee toisin. Kannattaa laskea muiden tekemistä sarjakuvista kohtausten mittoja ja tutkia miten asiat on esitetty, ja pohtia olisiko sen voinut tehdä toisin. (Tästä me keskustelimme Isokanan kans Time Stranger Kyoko-keskustelussa http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=4788.15)

EDIT: yllättävät käänteet kannattaa sijoittaa sivun loppuun, ja varsinkin aukeaman loppuun. Silloin jännitys säilyy paremmin ja lukija kokee ahmivansa teosta kun kääntelee malttamattomasti sivuja.
« Viimeksi muokattu: 12.02.2006, klo 19:53:25 kirjoittanut Doc Lomapäivä » tallennettu

Taisto Purna elää vielä! https://www.facebook.com/TaistoPurna
Sivuja: 1 2 3 4 [5] 6 7 8 | Siirry ylös Tulostusversio 
« edellinen seuraava »
Siirry: