Ehkä olen luonteeltani pessimisti, mihin näkemäni kehitys on antanut yksinomaan aihetta, mutta uskon yhä vakaasti tuohon aiempaan ennustukseeni. Käytännössä muutos on jo viime vuosina ollut äärettömän nopeaa ja myyntikäyrät huikeassa syöksykierteessä. Nykyiset painokset eivät olisi muutama vuotta sitten kelvanneet edes huonoiksi vitseissä. Ja pääosa ostavasta yleisöstä tuntuu vain lämmittelevän vanhaa nostalgiaa, sen sijaan että olisi kiinnostunut uusista, aidosti päheistä luomuksista, joita maailma on silti pullollaan.
Supersankarikäännösalbumi, jonka painos on 300 kappaletta... Camoon! Ei siitä ole montakaan vuotta, kun jopa pienkustantajat valittivat, jos levikki jäi alle tuhannen kappaleen.
Omakustanteitakin myytiin aikoinaan enemmän.
Kumpaakaan meistä tuskin monessa yhteydessä pirteiksi positiivisuuden airueeksi rankataan.
Jälki tulee menemään vielä rumemmaksi siitä minullakaan ei ole epäilystäkään mutta siinä pitkässä juoksussa olen varma että 2038 on sarjakuvakustantamista se ei vain ole mitä kustannusala on nykyään.
käytit maagista sanaa aikoinaan.
vanha scifi oli totta ja suurin osa ihmisiä elää tulevaisuusshokin keskellä sitä ymmärtämättä.
koko yhteiskunnan muuttuessa myös kustannusala muuttuu ja veikkaan että se entisestään menee pienten toimijoiden artesaani/nyrkkipaja meininkiin.
Näillä on sitten ristiin rastiin soppareita ja yhteistöitä, yhteispainatuksia ja myös suurempiin monikansallisiin taloihin niitä lisenssisoppareita.
Sisällöntuotto on jo wanhahtava termi mutta tässä taas sitten tuleekin se miten ne pienet toimivat todennäköisimmin tulevaisuudessa: hyvää materiaalia myydään eri puolille, ei vain Suomea vaan maailmaa jonkin amazonia vastaavan palvelun kautta.
nopeimmat notkeimmat ja sitkeimmät.
Ei kaikki vain terälehdillä tanssia ole, tämä johtaa moneen pieneen ja keskisuureen tragediaankin, jokaista menestystarinaa kohden on se 7-8 jotka vaan ei myy ja ne 3-4 jotka eivät myy siinä määrin että kustannustaho kaatuu, vieden joskus henkilökohtaisiin vararikkoihin ihmisiä.
Näistä on vierestä huomioita, kirja-alalta eritoten.
Ei kukaan meistä tarvitse enää mihinkään vanhan ajan seppääkään, teknologinen kehitys meni siitä ohi yli 70 vuotta sitten. Itse tunnen neljä seppää joista vain yhdelle se on harrastus, ei työ.
Ylilaatu taas on kallista ja usein turhaa.
Jos täällä esitettävä kritiikki olisikin siitä kuinka jokin on lukukelvoton koska fontista ei saa selvää se olisi vallan perusteltua ja ymmärtäisin sen.
Jos virheen havainnoimiseen ei tarvitse luuppia se on virhe. Jos tarvitsee luupin saattaa virhe olla toisaalla.
mutta käyttääksemme nolla summa ajattelua: kaikki ylilaatuun laitettu aika on pois muilta teoksilta, muitten saattamiselta edes peruslaatuun.
Halutaanko yksi tai kaksi täydellisyyttä hipovaa julkaisua mutta pitkällä aikavälilä keskenään vai runsaudensarvea valintoja joiden taso on riittävä tiuhemmalla tahdilla.
Se on operoinnissa merkittävää alkaen jo sarjakuvan teosta
tämä video mielestäni tämä kuvastaa osin ajatusmallia
Lars Martinson ja 13 vuoden sarjkuvaprojekti Tonoharusama viittaa myös kustantamiseen ja koska myynti on yhä pääosin markkinatalouden kvartaalihöpöhöpön ajamaa ylilaatu on se että hankkii laaturasvaa omaa köyttään varten.
Julkaisualalla on saatava julkaisut ulos ja nimi ja brändi pidettyä mielessä tai kaikki unohtavat näin mantra sanoo.
Ihmiset ovat joka tapauksessa viritetyjä negatiivisuuteen päin: virheen ja uhan riski on huomioitava aina ensin koska mahdollisuudet harvemmin vahingoittavat ketään.
Mutta silti ala ei katoa, se muuttuu mutta muutos ei ole aina kiva. Veikkaan että sydämenasialla olevissa nyrkkipajoissa on silti vähemmän YTkiistoja ja rumempia vetoja kuin keskisuurissa ja suurissa kustannustaloissa joihin tämä sattuu kovemmin ja joiden korjausliikkeet ovat sarjaa "naarmu jalassa =amputoidaan jalka pois"
