Kirjoittaja Aihe: Tarvitsisiko Batman terapiaa?  (Luettu 5546 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 777
Vs: Tarvitsisiko Batman terapiaa?
« Vastaus #15 : 22.10.2017 klo 12:27:21 »
Se tekee hänestä sosiaalisesti blancon ja etäisen suhteessa ihmisiin; ihmisten seura on aina hivenen vierasta. Hän on kykenevä äärimmäiseen raakuuteen ja voisi hyvin tappaa jonkun.

ja onkin tappanut sarjakuvissaankin. Tappaminen on toimintaa johon useampi kuin uskoisi pystyy ihan oikeassa todellisuudessakin, jopa tarkoituksellisesti.

etäisyydestä en menisi allekirjoittamaan tuota väitettä.

Batmanin persoonasta on kirjoitettu useampikin psykologiaa popularisoiva teos ja sarjakuvaa on käytetty esimerkinomaisesti useasti alan julkaisuissa mm:

https://www.psychologytoday.com/blog/the-superheroes/201207/batmans-mental-health-part-1


Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 859
Vs: Tarvitsisiko Batman terapiaa?
« Vastaus #16 : 22.10.2017 klo 14:16:58 »
Sankari pohdiskelee tuleeko hänen kantaa "viittaansa" vaiko ei. Kaupungin asukkaat monesti ovat puolesta tai sitten ristiinnaulitsemassa (kielikuva) sankarinsa.
Palaan edellisen viestini teemaan. Nämä kun ovat ensisijaisesti käsikirjoitettuja hahmoja ja tapahtumia. Hyvän/myyvän tarinan peruskauraa on jatkuvat ja monet ristiriidat, ja niiden ristiriitojen kärjistyminen sekä uusien syntyminen. Ei supersankaritarinoissa tapella sen vuoksi että "ihannoitaisiin väkivaltaa" tai "esitettäisiin että se on ratkaisu ongelmiin". Niissä tapellaan koska 1. tappelu on toimintaa 2. tappelu on ristiriita kärjistyneimmässä ja visuaalisimmassa muodossaan.

Ellei käsikirjoittaja keksi hahmoa jolla on ongelmia sekä ristiriitoja ruokkiva menneisyys, ei niitä juttuja kukaan jaksaisi lukea. Ulkoisten ristiriitojen ohella sisäiset ristiriidat ovat siis se moottori, jonka mukana koko sarjakuva saa oikeutuksen jatkaa elämäänsä. Jos sankarin ongelmat ratkeavat, sarjan Status Quo muuttuu ja lukijat vaihtavat toiseen.
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 777
Vs: Tarvitsisiko Batman terapiaa?
« Vastaus #17 : 22.10.2017 klo 16:29:25 »
Reimalla on hyvä näkökulma, joskin uskoisin että sama pätee kuin tässä supersankarittomassakin maailmassa: kun ongelma katoaa, se ei tarkoita että kaikki ongelmat katoavat.

Käsikirjoitetuista hahmoista on joka tapauksessa kyse ja vaikka tämä onkin mainittu:
Tarjoaahan se konsepti aikuiselle mahdollisuuden käydä kaikenlaisia ajatusleikkejä, mutta samoja asioita voisi peilailla, ehkä jopa hedelmällisemmin, ilmankin supersankareita.  :)


sitä hedelmällisemmin ilman supersanakreita on silti verraten vähemmän, huomattavasti suuremmasti on niitä joissa on niitä ajatusleikkejä, huonommin ja vielä ilman supersankareita.
ei hymiötä.

Sen sijaan aiheesta kiinnostuneille lukuvinkkiä:


Paul Dinin omat kokemukset väkivallan uhriksi joutumisesta ja psykologisista seuraumuksista. Se miten peilautuu sarjakuvien ja kirjoittamansa Batmanin maailmaan on  hienosti toteutettua taideterapiaa.

Monesti mainittu kuvitteelinen Batman "tukena" Dinillä on vain yksi osuus, melekin kiehtovampi on kuinka Kaksinaama tässä personoituu negatiiviseksi itsetutkiskeluksi ja angstiksi




JV

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 048
Vs: Tarvitsisiko Batman terapiaa?
« Vastaus #18 : 22.10.2017 klo 21:09:12 »
Ellei käsikirjoittaja keksi hahmoa jolla on ongelmia sekä ristiriitoja ruokkiva menneisyys, ei niitä juttuja kukaan jaksaisi lukea. Ulkoisten ristiriitojen ohella sisäiset ristiriidat ovat siis se moottori, jonka mukana koko sarjakuva saa oikeutuksen jatkaa elämäänsä. Jos sankarin ongelmat ratkeavat, sarjan Status Quo muuttuu ja lukijat vaihtavat toiseen.

Tuohan on selvää, mutta ei se estä pohtimasta tarinan sisäistä logiikkaa ja olemusta.

Palaan edellisen viestini teemaan. Nämä kun ovat ensisijaisesti käsikirjoitettuja hahmoja ja tapahtumia. Hyvän/myyvän tarinan peruskauraa on jatkuvat ja monet ristiriidat, ja niiden ristiriitojen kärjistyminen sekä uusien syntyminen. Ei supersankaritarinoissa tapella sen vuoksi että "ihannoitaisiin väkivaltaa" tai "esitettäisiin että se on ratkaisu ongelmiin". Niissä tapellaan koska 1. tappelu on toimintaa 2. tappelu on ristiriita kärjistyneimmässä ja visuaalisimmassa muodossaan.

Näinhän se on. Fiktiivinen väkivalta ja todellinen väkivalta ovat eri asioita, ja suurin osa ihmisistä eron osaa tehdä. Mutta ero fiktion ja reaalimaailman välillä ei ole kuitenkaan ilmatiivis, vaan monella tapaa fiktio toisintaa ja muokkaa arvo- ja toimintamalleja. Voittopuolisesti voi ajatella sarjakuvasankaritarinoiden vahvistavan suhteellisen positiivisia moraalimalleja - uhraurumista, epäitsekkyyttä, heikkojen puolustamista, väkivallan estämistä, yhteiskunnan ongelmille kriittisyyttä, mutta onhan niitä ongelmallisiakin puolia.

Nykyisin toimintafilmeissä ja -sarjakuvissa tappelukohtaukset ovat minulle se vähiten kiinnostava osio (heti takaa-ajojen jälkeen), ellei ne ole poikkeuksellisen oivaltavasti tai visuaalisesti vahvasti toteutettu. Ja ristiriitaa ja tarinan dramaattisia huippuja voi toteuttaa kiehtovasti myös muutoin kuin kliseisiin nyrkki- tai pyssytaisteluihin turvautumalla. Pitääkin huomioida tarkemmin miten eri tekijät tuon tekevät.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 777
Vs: Tarvitsisiko Batman terapiaa?
« Vastaus #19 : 22.10.2017 klo 22:48:42 »
Nykyisin toimintafilmeissä ja -sarjakuvissa tappelukohtaukset ovat minulle se vähiten kiinnostava osio (heti takaa-ajojen jälkeen), ellei ne ole poikkeuksellisen oivaltavasti tai visuaalisesti vahvasti toteutettu. Ja ristiriitaa ja tarinan dramaattisia huippuja voi toteuttaa kiehtovasti myös muutoin kuin kliseisiin nyrkki- tai pyssytaisteluihin turvautumalla. Pitääkin huomioida tarkemmin miten eri tekijät tuon tekevät.

itsellä visuaalisuus ja oivaltavuus kirjoissa, sarjakuvissa ja elokuvissa on toissijaista sille kiinnostaako itseä pätkääkään.
Onko siinä jännite ja konflikti vai onko se "se pakollinen" oli kyse suudelmasta, tappelusta, ammuskelukohtauksesta, rakastumisesta, takaa-ajosta ad nauseam.

Itselle riemastuttavimpia kohtauksia on "elokuvan" Rambo 2 "romanssi" kaikki~50 romantiikantäyteistä lihaksikasta hetkeä, tahattoman huumorin helmiä.

Se on myös psykologisesti tyhjä ja absurdissa esnirakastumisesta menetykseen alta kahden minuutin farssi oikeista ihmistunteista.

Tämänkaltaiset sudenkuopat on Lapakkoinen mies viime vuosinaan sivuuttanut, kun  pääosin kirjoittajat ovat olleet vähintään päteviä.

Henkilökirjoittamisen puolellakin, oli kyse sitten lukijakunnan ikääntymisestä tai siitä riippumattomasta sofistikoitumisesta, on Batmanin hahmon psykologinen puoli entisestään korostunut, myös perhesiteiden korostuessa Damian Waynen myötä,(biologinen poika vs adoptoidut ottopojat) sekä suhteen Selinaan vakiintuessa muuksi kuin friends with benefits henkiseksi.
Tässä on auttanut yhden kirjoittajan johdonmukaisuus.

Toisaalta supersanterointia kirjoittaneena on mielenkiintoista löytää naamioitumisellekin (ja Jokerille) psykologisesti sopiva selitys:
http://www.local8now.com/home/headlines/Therapist-explains-why-criminals-wear-clown-masks-332252272.html

pähkinänkuoressa:
Lainaus
Justin Hall, a mental health therapist for Thriveworks, said there is some logic behind the disguise.

According to Hall, wearing a mask during a crime usually makes people act more brazen than they would if unmasked. That's because with their faces covered, no one knows who they are.

etusivu uusiksi, tämän lisäksi vesi nestemäisessä muodossaan on märkää.

Gothicus

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 788
Vs: Tarvitsisiko Batman terapiaa?
« Vastaus #20 : 23.10.2017 klo 10:13:35 »
Terapiaahan Lepakkomies tarvitsisi.
Kyseenalaistan kuitenkin sen, että lapsena annettu lupaus olisi supersankareita laajemmin yhdistävä juttu. Lepakkomies kun on liki ainoa. Hämähäkkimies oli jo lähempänä 20 vuotta. Daredevilkin oli jo yliopistossa lupauksen antaessaan. Teräsmies oli vanhempiensa kuollessa jo aikuinen, eikä vanhemmat edes kuolleet väkivaltaisesti. Ja eikö eka Mustanaamiokin ollut aikuinen? Onko muita?
Se tekee hänestä sosiaalisesti blancon ja etäisen suhteessa ihmisiin; ihmisten seura on aina hivenen vierasta. Hän on kykenevä äärimmäiseen raakuuteen ja voisi hyvin tappaa jonkun.
Hyborisen ajan sankari Conan, Kimmerian barbaari, jonka voisi – hieman Batmanin tavoin – ajatella kostavan omien vanhempiensa julmaa kohtaloa lähes jokaisessa seikkailussaan. Conanista on löydettävissä myös muita yhtymäkohtia Gothamin viittasankariin, kuten esimerkiksi lapsena koetun tragedian aiheuttama myöhempi ulkopuolisuus, yksinäisyys, haasteelliset ihmissuhteet, omalakisuus, sekä vinksahtanut moraalikoodi, jolle hahmo perustaa kaiken toimintansa. Muutakin varmasti löytyy.

Merkittävää Conanin hahmossa ovat hänen asennoitumistaan väkivallan käyttöön, sekä elämään yleensä, vahvasti muokanneet nuoruuden kokemukset koulutettuna raakalaismaisena kansanviihdyttäjänä, orjana ja gladiaattorina, jonka olemisen arvo mitattiin pelkästään taistelumenestyksen perusteella. Taistelukenttien raakuudet ovat olleet äärimmäisen epäterve kasvualusta vitaalissa iässä olevan miehen persoonallisuuden kehittymiselle. Tästä johtuen Conania voisi, monista ilmeisistä ongelmistaan huolimatta, pitää jopa epärealistisenkin tasapainoisena sarjakuvahahmona.

Tietysti yhden näkökulman Conanin sielunmaisemaan antavat myös hänen luojansa Robert E. Howardin läpikäymät omat mielenterveyden haasteet.
« Viimeksi muokattu: 23.10.2017 klo 10:16:34 kirjoittanut Gothicus »
"Ihminen on ihmiselle kettu."

JJalonen

  • Jäsen
  • Viestejä: 840
Vs: Tarvitsisiko Batman terapiaa?
« Vastaus #21 : 23.10.2017 klo 11:27:45 »
Perustat tuossa Conanin vaiheet Miliuksen Arska-elokuvaan.

Robert E. Howardin Conan ei ollut orjana tai gladiaattorina. Barbaarimme lähti kokeneena soturina 15-vuotiaana kotikylästään maailmalle. Vanhemmat ovat elossa. Nuorena Conan toimi varkaana, myöhemmin palkkasoturina ja viimein Aquilonian kuninkaana.

Sarjakuvista en tiedä, että onko siellä käsitelty Conanin vanhempia?

Mitä supersankarien kuolleista vanhemmista, niin merkittävin syyhän tuolle on päähahmon irrottaminen perinteisestä perheyhteydestä. Näin kerrontaan saadaan perustellusti itsenäinen ja riippumaton toimija sankariksi. Samalla hahmoon saadaan helppo dramaturginen elementti, jota voidaan hyödyntää juonikuvioiden kirjailussa.

Onhan tuolla Disneyn lastenelokuvissakin runsaasti kuolleita vanhempia.

Kun tässä mietin, niin onhan noita aika hintsusti, meinaan supersankarien hengissä olevia tavisvanhempia. Tarkoitan tässä vanhempia, joilla ei ole sarjakuvassa primääriä juonikuviota tai jotka eivät ole superolioita/sankareita itsekin.

Jean Greyllä oli muistaakseni tavalliset vanhemmat.

Lukuisia Xavierin koulun oppilaita ei myöskään voi laskea.

Edit.
Tähän voi vielä lisätä, että televisiosarjojen puolellahan on aika yleistä, että sankarit ovat aluksi orpoja, mutta kausien kuluessa isät ja äidit putkahtelevat esiin.
« Viimeksi muokattu: 23.10.2017 klo 11:45:25 kirjoittanut JJalonen »

Gothicus

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 788
Vs: Tarvitsisiko Batman terapiaa?
« Vastaus #22 : 23.10.2017 klo 12:02:45 »
Perustat tuossa Conanin vaiheet Miliuksen Arska-elokuvaan.

Robert E. Howardin Conan ei ollut orjana tai gladiaattorina. Barbaarimme lähti kokeneena soturina 15-vuotiaana kotikylästään maailmalle. Vanhemmat ovat elossa. Nuorena Conan toimi varkaana, myöhemmin palkkasoturina ja viimein Aquilonian kuninkaana.
Howardin Conan ei todennäköisesti orjana ollutkaan, mutta muistan suomeksikin ilmestyneen Conan-sarjakuvan (värillisissä lehdissä jo mentiin), jossa tuota varhaisteinin Conanin orjateemaa kyllä käsiteltiin. Viestiä kirjoittaessani mietin itsekin, kuinka paljon kyseisen lehden tarina on saanut vaikutteita suoraan elokuvasta, koska selkeästi sellaisia oli (mm. susilauman takaa-ajama ja kahleissa pakeneva Conan), mutta tuota vanhempien menettämistä en sellaiseksi laskenut.

Mielestäni sarjakuvissa - ja Howardin teksteissä - on molemmissa viitattu Conanin lapsuuden aikaisen kimmerialaisen kylä-/heimoyhteisön väkivaltaiseen loppuun. Vai miten on?
« Viimeksi muokattu: 23.10.2017 klo 12:20:49 kirjoittanut Gothicus »
"Ihminen on ihmiselle kettu."

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 777
Vs: Tarvitsisiko Batman terapiaa?
« Vastaus #23 : 23.10.2017 klo 16:45:56 »
Mielestäni sarjakuvissa - ja Howardin teksteissä - on molemmissa viitattu Conanin lapsuuden aikaisen kimmerialaisen kylä-/heimoyhteisön väkivaltaiseen loppuun. Vai miten on?

Sarjakuvissa ja elokuvassa. Howardin novelleissa ja romaanissa korostuu lähinnä nuori Conan cimmerialaislauman etunenässä vyörymässä valtauksen yhteydessä miekka kourassaan.
Vanhemmilla ei ole väliä vaikka jossain ehkä elelevätkin.

Conanhan on proaktiivinen kirjoissakin(toisin kuin mm. Tolkienin hahmot), kirjoitusaikakauttaan edellä, joka inhoaa sivistyksen rappeuttavaa vaikutusta jolla ihmiset perustelevat rasismia ja orjuutusta. Conan ei ole silti mikään partiopoika: hänen miekkansa on ostettavissa ja tavoitteet elämässä ovat ateria, viiniä ja halukas nainen.Jos sen eteen pitää lyödä jonkun kallo halki niin sitten pitää.

Mutta JJalonen osuu oikeaan miksi isoin osa on vanhemmattomia: ovat vapaita toimimaan maailmassa ilman että pitää välillä sukuloida tai vaihtaa näille talvirenkaat.

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 859
Vs: Tarvitsisiko Batman terapiaa?
« Vastaus #24 : 23.10.2017 klo 18:39:09 »
Voittopuolisesti voi ajatella sarjakuvasankaritarinoiden vahvistavan suhteellisen positiivisia moraalimalleja - uhraurumista, epäitsekkyyttä, heikkojen puolustamista, väkivallan estämistä, yhteiskunnan ongelmille kriittisyyttä, mutta onhan niitä ongelmallisiakin puolia.
Voittopuolisesti yleistäminen ei tässäkään keskustelussa oikein toimi. Noita tarinoita kun on tehty niin pitkään ja niin paljon. Curtvile puhuu mielellään ihan tuoreimmista esimerkeistä, enkä yhtään epäile etteikö jotain kehitystä olisi tapahtunut. Ei maailma Watchmeniin pysähtynyt. Minä en ole juuri jaksanut sarjakuvista tai elokuvista supersankareita enää seurata, parhaiten toimivat wanhat höpsöt jutut. Telkkarin puolella sitä aikuistumista taas tuntuu edustavan saippuasarjoiksi muuttuminen. Kaiken kaikkiaan kuvittelen näiden kolmen supersankarimedian kohdeyleisöksi kuitenkin noin 15-30 vuotiaat, ja siinä iässä syvällisyyskin on vielä ihan omanlaistaan.

Vielä aiemmin esittämästäni näkökulmasta. Supersankarius on kuitenkin iso juttu kun se osuu kohdalle, voimat tuo vastuuta jnpp. Luulen että siksikin pitää käsikirjoittajan kehittää sinne hahmon historiaan se elämää suurempi draama. Tarvitaan jotakin sellaista mikä saisi hahmon uskottavasti oikeuttamaan itselleen sen besserwisserin ja/tai synkän kostajan roolin.

Nykyisin toimintafilmeissä ja -sarjakuvissa tappelukohtaukset ovat minulle se vähiten kiinnostava osio (heti takaa-ajojen jälkeen), ellei ne ole poikkeuksellisen oivaltavasti tai visuaalisesti vahvasti toteutettu. Ja ristiriitaa ja tarinan dramaattisia huippuja voi toteuttaa kiehtovasti myös muutoin kuin kliseisiin nyrkki- tai pyssytaisteluihin turvautumalla.
Jostain kumman syystä nyrkkitappelut ja takaa-ajot pitävät vuodesta toiseen kuitenkin pintansa.   :) Minusta takaa-ajot ovat ehkä nippa nappa vähemmän tylsiä kuin tappelut.
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

JV

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 048
Vs: Tarvitsisiko Batman terapiaa?
« Vastaus #25 : 23.10.2017 klo 21:15:14 »
Voittopuolisesti yleistäminen ei tässäkään keskustelussa oikein toimi. Noita tarinoita kun on tehty niin pitkään ja niin paljon. Curtvile puhuu mielellään ihan tuoreimmista esimerkeistä, enkä yhtään epäile etteikö jotain kehitystä olisi tapahtunut. Ei maailma Watchmeniin pysähtynyt.

Tarkoitin siis todeta, että monien sankarihahmojen epäkypsästä kostomotivaatiosta huolimatta voinee ajatella, että fiktion vastaanottajat kuitenkin saavat ennemmin moraalihyveisiin kannustavia viestejä kuin (minun näkemyksen mukaan) haitallisia malleja - totta kai se on yleistävää, ja erilaisten kulttuurivaikutteiden mittaaminen varsin vaikeaa. On toki tapauksia, joissa fiktiohahmovigilanteja ja -sankareita on lähdetty imitoimaan, esim. John Hincley, Bernhard Goetz traagisemmin seurauksin sekä tosimaailman supersankarit, jotka vievät kodittomille vaatteita ja muita tarpeita.

Oma aiheensa on tietokonepelien väkivaltaan ehdollistaminen, minkä tehon ainakin Yhdysvaltojen armeija on ymmärtänyt. Ykdysvaltojen sotakoneisto on tiettävästi usein "konsultoimassa" Hollywood-tuotantojakin. Muutama viikko takaperin Northropp Grumman -yhtiön, joka on maailman viidenneksi suurin aseteollisuuden myyjä, diili Marvel Comicsin kanssa julkistettiin - Nortropp Grummanin teknologiatyöläiset seikkailivat Marvelin sankareiden kanssa "all ages" -sarjakuvassa. Yhteistyö katkaistiin samantien julkistuksen jälkeen Twitter-vastustuksen takia ja sarjakuva poistettiin Marvelin sivuilta.

Vaikka supersankarisarjakuvien kohdalla stereotypia on, että spandex-sankarien ja pahisten maailma on naiivin mustavalkoinen, on näkemys mielestäni virheellinen ja käsitellään niissä moraalia paikoitellen hyvin kiinnostavasti, ja niiden mittakaava ja realismista etäännytys mahdollistaa kiehtovien hypoteesien esittämisen. Esimerkiksi Warren Ellisin ja Mark Millarin Authoritya voi suositella (siinä sankarit kantavat vastuunsa laaja-alaisemmin, mitä aiemmassa viestissä Batmanilta peräänkuulutin).

Kuuntelin tänään kiinnostavan podcastin. Ear Hustle on San Quentinin vankilan vangeista vankien tekemä podcast, ja kyseinen jakso kertoo yhden ihmiskohtalon roolikäyttäytymiseen ja kostoon liittyen.

https://www.earhustlesq.com/episodes/2017/6/28/misguided-loyalty

« Viimeksi muokattu: 23.10.2017 klo 21:17:23 kirjoittanut JV »

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 777
Vs: Tarvitsisiko Batman terapiaa?
« Vastaus #26 : 23.10.2017 klo 22:23:24 »
Voittopuolisesti yleistäminen ei tässäkään keskustelussa oikein toimi. Noita tarinoita kun on tehty niin pitkään ja niin paljon. Curtvile puhuu mielellään ihan tuoreimmista esimerkeistä, enkä yhtään epäile etteikö jotain kehitystä olisi tapahtunut. Ei maailma Watchmeniin pysähtynyt. Minä en ole juuri jaksanut sarjakuvista tai elokuvista supersankareita enää seurata, parhaiten toimivat wanhat höpsöt jutut. Telkkarin puolella sitä aikuistumista taas tuntuu edustavan saippuasarjoiksi muuttuminen. Kaiken kaikkiaan kuvittelen näiden kolmen supersankarimedian kohdeyleisöksi kuitenkin noin 15-30 vuotiaat, ja siinä iässä syvällisyyskin on vielä ihan omanlaistaan.

watchmen ei ole lakipiste ja parasta mihin muoto tai lajityyppi pystyy, siitä on menty eteenpäin mittavasti ja tässäkin ketjussa on käsitelty lukuisia psykologisestikin vettä pitäviä lajityypin moderneja edustajia.

En olisi oma itseni jos en näkisi Reiman lainauksen alun ja lopun välillä ristiriitaa.
Ikä kun ei ole koskaan maailmanhistorian aikana ole viisauden tai sen puuttumisen korrelaatiotekijä.

pidän keskustelua kuitenkin hedelmällisenä pintaraapaisuna mielenkiintoiseen aiheeseen.
Reiman huomiosta tärkein on se kuinka  historia on aiheuttanut muutoksen.

Nyt en puhu vain ketjussa mainitun Conanin maailman erosta nykypäiväämme, kuvitteellisen mutta keskiaikaisen maailman suhde väkivaltaan ja humanismiin on kuitenkin eri kuin pohjoismaisen sodattoman hyvinvointiyhteiskunnan kasvattien nettikeskustelun vastaava.
Monesta tätä simulaatiota ei tulisi olla, korkeintaan allegorisella tasolla ja silloinkin raadollisuutta välttäen.
Ongelmatonta se ei ole.

Mutta jo Watchmenin ja niiden wanhojen supersanterien ajoista kerronta on muuuttunut, kypsynytkin vaikkei sitäkään haluta käsitteenä usein edes liittää genreen.
(itseltä oli jäädä nuo wanhat tyystin nuorempana juuri sen höpsöyden takia, harva huumori läpäisee tosikkouteni)

Niiden maailmankuva ja ihmiskuva on muuttunut vuosien saatossa. Jotain on jäljellä paronitar Orczyn teemoista(oikeudenpuolesta, naamioituna, ylivoimaa vastaan) mutta jokainen aikakausi on tuonut lisää.
Vaikka monia hopeakauden tarinoita arvostankin(Varsinkin Kirbyn) ns. pronssikaudesta eteenpäin mennään enemmän kirjoittaja edellä.

Ajan eleneenä en välty 70-80-lukujen psykologisoinnilta jossa batmanin sadismi ja seksuaalinen patologia nostettiin framille lastensuojelullisessa mielessä mutta menemättä syvempiin osuuksiin tai siihen miten heijastuu sarjakuvan ulkopuolella. Vrt. Itä-blokista kummunnut scifi joka siis on ihan scifiä eikä extrapoloi ympäröivää yhteiskuntaa

Se mitä asioita on käsitelty ja miten kertoo aina myös yhteiskunnasta.

Itselle varsinkin 60-luvun höpsöt batmanit, niin sarjakuvissa kuin televisiossa, olivat se alin pohjanoteeraus.
Silti sen epäseksuaalinen hassuttelija on samaa jatkumoa josta puhutaan.
Batman on 78 vuotias julkaisuiältään ja on vanhoilla päivillään saanut biologisen pojan ottopoikiensa ja kasvattiensa lisäksi jatkaen lapsuuden traumansa purkamista ja sen edelleenviemistä.

Tämä uusio perhedynamiikka on heijastunut myös Batmanin psyykkiseen ja moraaliseen puoleen.
Damian Wayne on yhtä ylimielinen kuin isänsä mutta lapsuuden traumansa on että äitinsä ja isoisänsä ovat kasvattaneet tästä lapsesta saakka salamurhaajaa ja soturia.

Tämä valittu lapsi heijastelee siis paitsi Batmania itseään, myös Mustanaamion koston perinnettä(viittein Reiman mainitsemasta saippuaoopperasta) mutta vanhemmat elävät ja ovat vastakkaisilla puolin.
Eronneet on tuotu lepakkoversumiin muiden asioiden ohella.

Ja isän ja pojan moraaliset ristiriidat, voimankäytön oikeutus ja rajat käsitellään sarjakuvassa myös teemoina.

itse en näe että moista olisi voitu esittää werthamin jälkeisinä vuosina kevyessä 60-luvun hupsuttelussa, 1970-luvun synkennyksestä lähtien kylläkin.

Lepakkomies toki tarvitsee terapiaa mutta paitsi mainitussa Dark Night a real batman  storyssa on varsinkin siinä uudemmassa sarjakuvassa tätäkin lajityyppiä käytetty paitsi erilaisuuden ja roolimallien esittelyyn (mm. Alters jossa transsukupuolinen supersankari ja Ms Marvel sekä Champions joissa yhteiskunnallisen tiedostavuuden ja millenniaalisen nörttiyden sekä monikulttuurisuuden merkitys näkyy)
tai käsittelemään kypsymisen ja aikuisuuden teemoja (Captain kid) ja tietenkin omakädenoikeuden julmia psyykkisiä ja fyysisiä seuraumuksia (Black hood)

Terapia on yksi vaihtoehto, mutta liki kahdeksankymppisenä, kaikkien tappelujen ja seikkailun ohella, Batman kasvaa jälleen vastaamaan aikaansa.
Toki muutoksen illuusion kauttakin mutta toisaalta mainittu pitkä historia yhdistettynä sarjakuvan sallimaan ikinuoruuteen lapsuuden trauma ja siihen reagointi kertoo jo jotain omasta ympäristöstämmekin.

Ei ehkä parhaiten mutta tarjoten yhden monista peileistä joista heijastaa todellisuutta.
« Viimeksi muokattu: 23.10.2017 klo 22:35:19 kirjoittanut Curtvile »

Petri Aarnio

  • Entusiasti
  • Jäsen
  • Viestejä: 348
  • Waugh!!!
Vs: Tarvitsisiko Batman terapiaa?
« Vastaus #27 : 08.11.2017 klo 15:26:49 »
Tarvitsisiko lordi Greystoke terapiaa?

Vahinko ettei tarzania leffassa rebootattu uskottavasti. Musta kirjoitetut tekstit hyvin antaisivat myöden jonkinasteiselle maaniselle psykopatologialle, joka kykenee tappamaan, raatelemaan, pureen ja tekee muuta profaania. Ja sitten siinä on se brittiläinen aristokraattinen hillitty kuori.

Manningin piirros on niin hienostunutta. Ja kieltämättä hienoa.
« Viimeksi muokattu: 09.11.2017 klo 07:33:32 kirjoittanut Petri Aarnio »
AKUT TAND BUNDOLO! TARZAN JEL <AKUT, EI TAPPAMISTA! TARZAN ON TÄSSÄ!>

Gothicus

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 788
Vs: Tarvitsisiko Batman terapiaa?
« Vastaus #28 : 09.11.2017 klo 07:58:15 »
^Tietysti kasvaminen ja kehittyminen eläinten parissa jättää ihmiseen jälkensä - oikein pahastikin - ja siinä mielessä Tarzan ei ole kovin realistinen hahmo. Henkisen kehityksen voisi olettaa olevan täysin puutteellista liittyen esim. kykyyn kokea empatiaa ja asettua toisen asemaan, tai estoihin vahingoittaa muita.

Jos inhimilliset länsimaiset keikarimaneerit ja erilaiset käytöstä ohjaavat kulttuuriset rajat ovat aikuisiällä vartavasten opeteltuja, kuten Tarzanin tapauksessa, niin ne ovat varmasti tilanteen tullen myös helppo sivuuttaa ja heittää syrjään. Aivan kuten tuossa yllä olevassa sarjakuvaesimerkissä. Mutta onko silloin kysymyksessä varsinainen psykopatologinen käytöshäiriö? Hetkellinen luopuminen opetellun roolin määrittelemästä epäluonteenomaisesta käytöksestä.
« Viimeksi muokattu: 09.11.2017 klo 08:14:23 kirjoittanut Gothicus »
"Ihminen on ihmiselle kettu."

Petri Aarnio

  • Entusiasti
  • Jäsen
  • Viestejä: 348
  • Waugh!!!
Vs: Tarvitsisiko Batman terapiaa?
« Vastaus #29 : 11.11.2017 klo 10:38:19 »
Kiinnostavaa. Kun moraali on ulkoisesti opeteltu tekniikka - ei jokin sisältä määräytyvä ja ohjautuva inhimillinen ominaisuus, jonka valitsemme joka hetki uudestaan ja uudestaan. Eli kääntäen Tarzan on Janen kanssa ollessaan valitsematta raakalaisuutta. Enpä muuten uskalla sanoa miten asia on ylipäätäin ihmisyydessä. Itse esim. joudun tai pääsen parisuhteen rauhan vuoksi valitsemaan "kodinlaittamisen" vaihtoehtona sikolätissä asumiselle..
AKUT TAND BUNDOLO! TARZAN JEL <AKUT, EI TAPPAMISTA! TARZAN ON TÄSSÄ!>