Voittopuolisesti yleistäminen ei tässäkään keskustelussa oikein toimi. Noita tarinoita kun on tehty niin pitkään ja niin paljon. Curtvile puhuu mielellään ihan tuoreimmista esimerkeistä, enkä yhtään epäile etteikö jotain kehitystä olisi tapahtunut. Ei maailma Watchmeniin pysähtynyt. Minä en ole juuri jaksanut sarjakuvista tai elokuvista supersankareita enää seurata, parhaiten toimivat wanhat höpsöt jutut. Telkkarin puolella sitä aikuistumista taas tuntuu edustavan saippuasarjoiksi muuttuminen. Kaiken kaikkiaan kuvittelen näiden kolmen supersankarimedian kohdeyleisöksi kuitenkin noin 15-30 vuotiaat, ja siinä iässä syvällisyyskin on vielä ihan omanlaistaan.
watchmen ei ole lakipiste ja parasta mihin muoto tai lajityyppi pystyy, siitä on menty eteenpäin mittavasti ja tässäkin ketjussa on käsitelty lukuisia psykologisestikin vettä pitäviä lajityypin moderneja edustajia.
En olisi oma itseni jos en näkisi Reiman lainauksen alun ja lopun välillä ristiriitaa.
Ikä kun ei ole koskaan maailmanhistorian aikana ole viisauden tai sen puuttumisen korrelaatiotekijä.
pidän keskustelua kuitenkin hedelmällisenä pintaraapaisuna mielenkiintoiseen aiheeseen.
Reiman huomiosta tärkein on se kuinka historia on aiheuttanut muutoksen.
Nyt en puhu vain ketjussa mainitun Conanin maailman erosta nykypäiväämme, kuvitteellisen mutta keskiaikaisen maailman suhde väkivaltaan ja humanismiin on kuitenkin eri kuin pohjoismaisen sodattoman hyvinvointiyhteiskunnan kasvattien nettikeskustelun vastaava.
Monesta tätä simulaatiota ei tulisi olla, korkeintaan allegorisella tasolla ja silloinkin raadollisuutta välttäen.
Ongelmatonta se ei ole.
Mutta jo Watchmenin ja niiden wanhojen supersanterien ajoista kerronta on muuuttunut, kypsynytkin vaikkei sitäkään haluta käsitteenä usein edes liittää genreen.
(itseltä oli jäädä nuo wanhat tyystin nuorempana juuri sen höpsöyden takia, harva huumori läpäisee tosikkouteni)
Niiden maailmankuva ja ihmiskuva on muuttunut vuosien saatossa. Jotain on jäljellä paronitar Orczyn teemoista(oikeudenpuolesta, naamioituna, ylivoimaa vastaan) mutta jokainen aikakausi on tuonut lisää.
Vaikka monia hopeakauden tarinoita arvostankin(Varsinkin Kirbyn) ns. pronssikaudesta eteenpäin mennään enemmän kirjoittaja edellä.
Ajan eleneenä en välty 70-80-lukujen psykologisoinnilta jossa batmanin sadismi ja seksuaalinen patologia nostettiin framille lastensuojelullisessa mielessä mutta menemättä syvempiin osuuksiin tai siihen miten heijastuu sarjakuvan ulkopuolella. Vrt. Itä-blokista kummunnut scifi joka siis on ihan scifiä eikä extrapoloi ympäröivää yhteiskuntaa
Se mitä asioita on käsitelty ja miten kertoo aina myös yhteiskunnasta.
Itselle varsinkin 60-luvun höpsöt batmanit, niin sarjakuvissa kuin televisiossa, olivat se alin pohjanoteeraus.
Silti sen epäseksuaalinen hassuttelija on samaa jatkumoa josta puhutaan.
Batman on 78 vuotias julkaisuiältään ja on vanhoilla päivillään saanut biologisen pojan ottopoikiensa ja kasvattiensa lisäksi jatkaen lapsuuden traumansa purkamista ja sen edelleenviemistä.
Tämä uusio perhedynamiikka on heijastunut myös Batmanin psyykkiseen ja moraaliseen puoleen.
Damian Wayne on yhtä ylimielinen kuin isänsä mutta lapsuuden traumansa on että äitinsä ja isoisänsä ovat kasvattaneet tästä lapsesta saakka salamurhaajaa ja soturia.
Tämä valittu lapsi heijastelee siis paitsi Batmania itseään, myös Mustanaamion koston perinnettä(viittein Reiman mainitsemasta saippuaoopperasta) mutta vanhemmat elävät ja ovat vastakkaisilla puolin.
Eronneet on tuotu lepakkoversumiin muiden asioiden ohella.
Ja isän ja pojan moraaliset ristiriidat, voimankäytön oikeutus ja rajat käsitellään sarjakuvassa myös teemoina.
itse en näe että moista olisi voitu esittää werthamin jälkeisinä vuosina kevyessä 60-luvun hupsuttelussa, 1970-luvun synkennyksestä lähtien kylläkin.
Lepakkomies toki tarvitsee terapiaa mutta paitsi mainitussa Dark Night a real batman storyssa on varsinkin siinä uudemmassa sarjakuvassa tätäkin lajityyppiä käytetty paitsi erilaisuuden ja roolimallien esittelyyn (mm. Alters jossa transsukupuolinen supersankari ja Ms Marvel sekä Champions joissa yhteiskunnallisen tiedostavuuden ja millenniaalisen nörttiyden sekä monikulttuurisuuden merkitys näkyy)
tai käsittelemään kypsymisen ja aikuisuuden teemoja (Captain kid) ja tietenkin omakädenoikeuden julmia psyykkisiä ja fyysisiä seuraumuksia (Black hood)
Terapia on yksi vaihtoehto, mutta liki kahdeksankymppisenä, kaikkien tappelujen ja seikkailun ohella, Batman kasvaa jälleen vastaamaan aikaansa.
Toki muutoksen illuusion kauttakin mutta toisaalta mainittu pitkä historia yhdistettynä sarjakuvan sallimaan ikinuoruuteen lapsuuden trauma ja siihen reagointi kertoo jo jotain omasta ympäristöstämmekin.
Ei ehkä parhaiten mutta tarjoten yhden monista peileistä joista heijastaa todellisuutta.