Oli kaikin puolin tasapainoinen ja huloella laadittu albumi. Liian vähän tämmöistä meillä julkaistaan. Hyvin siitä tunnistaa tekijänsä. Viehtymys hahmojen fysiikkaan ja tietynlaiseen kielenkäyttöön on hyvinkin tuttua jo vaikkapa Strong Girlistä.
Hahmosuunnittelu huolella tehty ja värien avulla hienoa fantasiamaailmaa sekä ihan suomalaista luontoa luotuna. Kuvakuljetusta ja tunnelmointia oli paljon, ja tekstin lukemista sen vuoksi vähän vähemmän. Tarina jäi omaan makuuni pikkuisen kevyeksi, vaikka lukisi rivien välistäkin ja miettisi sitä takakannen evästämänä. Tosin, onhan tässä enemmän pureskelemista kuin vaikkapa palkitussa Pikku-Närhessä. Eniten pidin hyvishahmoista, ne olivat hyvin sympaattisia. Pahis jäi sitten niitä laimeammaksi ja yksiulotteisemmaksi. Ai, juu ne naamarit pahiksen seinällä oli tosi pähee yksityiskohta!
Digipainatuskin näytti oikeastaan aika hyvältä, toisin kuin joissain muissa sarjiksissa paperin ja painojäljen kiiltely ei häirinnyt yhtään.
Jos tätä jotenkin pitäisi luonnehtia tai kuvailla niin Pien väkeä oli vähän niinku semmoinen Martti Sirolan Apassien ja Jeff Smithin Luupäiden ristisiitos. Suosittelen.