Vääntäydyinpä vielä tänäänkin kello yhdeksi festareille, vaikka päässä vähän nakutti ajatus, että miksi. Ulkona ei paljon väkeä pyörinyt, mutta sisällä porukkaa oli sentään ihan eiliseen tapaan.
Seurasin jonkin aikaa Rikkinäisen mielen kuvat -haastattelua. Minä olen kerran seurustellut vuoden ajan mielenterveysongelmaisen kanssa, joten aihe on joskus liipannut läheltä omaa elämääni.
Enemmän odotin kuitenkin Petri Hiltusta, enkä pettynyt. Juuri Vala auringolle / Aavetanssi -yhteisniteen julkaissut Hiltunen puheli intiaaneista, lännenelokuvien tosiasioita vääristävistä ja valheellisista intiaanikuvauksista, omasta työskentelystään, mainittuja albumeja varten tekemästään taustatyöstä ja muusta hengästyttävällä vauhdilla. Aivan uskomatonta, miten Hiltuselta lähtee tuota juttua suusta. Siinä oppii asioita ja saa nauraakin välillä. Häntä on nautinto kuunnella!
Asko Alanen haastatteli vielä Christer Nuutista, Kyky Ahosta ja Pauli Kalliota, mutta kolmenkaan miehen troikka ei pärjännyt Hiltuselle juttujen määrässä ja kiinnostavuudessa. Silti seurasin haastattelua loppuun asti. Kiinnostavin esille tullut asia oli sellainen, jota olen itsekin miettinyt Kramppeja & nyrjähdyksiä ja muita Kallion käsikirjoittamia sarjakuvia lukiessani, että saisi olla vähän enemmän räväkkyyttä, raflaavia juttuja. Kaikki niin tasaista näkkileipää. Sitä Kallio ja Nuutinen tosiaan tuumivat, että pitäisikö Kramppeihin laittaa tankkihyökkäyksiä tai räjähdyksiä kotikadulla, mutta sellainen voi aloittaa kierteen, jonka seurauksena tekijät joutuvat pohtimaan yhä villimpiä juttuja kun yleisö alkaa sellaisia odottaa. Kyllä Kallio silti välillä yrittää ideoida sarjaan jotain vähän toiminnallisempaa juttua, muttei liiaksi. Hän haluaa pitää Krampeissa yllä sen tietyn tutun perusvireen, ja kunnioitan hänen päätöstään.
Neljältä kun haastattelu oli ohi, lähdin ihan suoraan kotiin. Ei ollut tiedossa enempää kiintoisaa ohjelmaa, ja koti tuntui kutsuvan.
Minulla oli nyt digikamera mukanani, mutta otin kuvia vain graffiteista. Tuossa nyt pari liitteinä.
EDIT: Kaikkiaan vähän vaisut festarit. Ei niin vaisut kuin mitä pelkäsin, mutta silti. Charlie Christensenin nimmari oli tärkeä ja Hiltunen pelasti sunnuntain, ja pari tosi sarjisaarretta sain haltuuni, mutta aiempina vuosina on festarikokemus ollut antoisampikin. Toivottavasti ensi vuonna jossain edustavammassa paikassa kuin ankeassa Kattilahallissa.
