Itse taas olen täsmälleen päinvastaista mieltä. Nimenomaan juoni sarjassa oli mielestäni sen heikoin osuus – visuaalit, hahmot ja tunnelmanrakennus taas sitten parempaa puolta.
Etenkin kun sarjan luki yhteen putkeen huomasi, että tekijällä ei selvästi ollut mielessään mitään status quota johon olisi voinut palata juonikaarien välissä, mikä teki sarjasta aika epätasaisen lukukokemuksen. Lisäksi tekijä ryöstöviljeli foreshadowausta, joka ei sitten koskaan johtanut mihinkään. Kovasti esimerkiksi vihjailtiin että kriminaaliporukkaa johtavan ukon taustalla on jokin salaisuus, jota ei sitten koskaan kerrottu. Sama Ichille soitelleen puhelindeittipalvelutytön kanssa.
Kaikki nämä loppupuolen juonenpätkät lakaistiin sitten lopetuksessa maton alle pahimpaan retcon-tyyliin. Kirjoitin joskus että sarja teeskentelee välillä että sillä on jotain sanottavaa vahvuuden merkityksestä, koston oikeutuksesta ja vastaavasta, mutta että se tuntuu silti olevan pelkkää ikkunaverhoilua toimintakohtausten ja muun väkivallan ohessa. Juonenkäänteet olivat kaikki lopulta vain tekosyitä saada sarjaan mahdollisimman paljon väkivaltaa ja gorea.
Mutta onhan sarjalla sitten tosiaan puolensa. Kakihara nyt tietysti on sarjan keulakuva, ja harvoin tuleekaan vastaan näin mielenkiintoista ja karismaattista antagonistia. Jos häntä nyt voi oikeastaan edes sanoa antagonistiksi eikä sarjan toiseksi päähenkilöksi. Tykkäsin myös tavasta jolla sarja peilasi vastakkain Ichiä ja Kanekoa: toinen on henkisesti keskenkasvuinen mies joka silti niittää ihmisiä kuin heinää, toinen taas velvollisuudentuntoisen ja miehekkään yakuzan perikuva, jonka polvet kuitenkin tutisevat tosipaikan tullen niin ettei hän ei saa liipasinta vedettyä.
Elokuva sitten on taas vissiin tyypillinen Takashi Miike -pläjäys, eli liukuhihnalta maailmaan putkahtanut ja typistäviä sovitusratkaisuja tehnyt efektispektaakkeli. Samanlainen kuin Yatterman, Terra Formars, Ace Attorney ja mitä näitä nyt on.
Juonenkuljetuksen pitkäjänteisyyden puute tuntuu muutenkin olevan tällaisten alamaailma-aiheisten seinensarjojen suurin ongelma. Viime aikoina on tullut luettua myös Yamikin Ushijima-kunia ja Shinjuku Swania, ja ne tuntuvat molemmat kärsivän samanlaisesta cliffhangerista toiseen seilaamisesta. (Jälkimmäisestä tehty leffa on paljon ehjemmän tuntuinen elokuva kuin Ichi the Killerin vastaava, muuten.)
Pitäisi ehkä lukea se saman tekijän Homunculus joskus, mutta toisaalta en usko että sekään juonellaan juhlii. Uskon vahvasti, että tämän tekijän sarjoissa mennään konsepti edellä, ja matka on määränpäätä tärkeämpi.
Aihe: Ichi the Killer (Luettu 4856 kertaa)