Olen lukenut viikon mittaan runsaasti Rebirth-sarjoja.
Julkaisut ovat keskimäärin kovatasoista supersankarisarjaa. Koko firman tuotoksissa on hyvä fiilis ja sarjoja lukee mielellään.
Kun Robert Venditti luotsasi Vihreän Lyhdyn New 52:n loppuun kuin märkä sukka, en minä odottanut jatkolta yhtään mitään. Taisi mies vain säästellä hyvät jutut Rebirth-starttiin. Hal Jordan & The Green Lantern Corps on tusinan numeroita luettuani selvästi joukon kärkeä. Kuvitus on sekin samaa Vihreä Lyhty -tason herkkua, joten tekijät löivät sarjan suoraan Geoff Johns -kaudelle, mitä on enää vaikea sitten nokittaakaan.
Green Lanterns on kömpelöäkin tökerömmästä premissistä – kaksi toisiaan nokittelevaa lyhtyä pakotetaan yhteistyöhön – huolimatta kuuden numeron jälkeen tämä on vielä varovaisesti jatkossa.
Suomessa nyt julkaisuvuoron saanut Batman ei minua sytyttänyt. Vasta naurunappula-numerosta (21), eli siitä Vartijat-hymiöpinnistä, lähtien se on ollut mainiota supersankariviihdettä. War of Jokes & Riddles -tarinakokonaisuuteen ehdittyään kirjoittaja tasapainoilee jo onnistuneesti kevyen ja vakavan välimailla. Oman supersankarilogiikan varassa roikkuvaa juonta ei jää sen suuremmin pyörittelemään, kun kuvitus on korkeatasoista. Kirkkaasti jatkossa.
All-Star Batman on kunnianhimotonta rymirstelyjuonta lukuun ottamatta melko velttoa esitystä. Jos vielä keksitte sellaisen hahmon, jota ei ole kloonattu ja kloonista kasvatettu maailmantason salamurhaajaa, niin tästä sekin löytyy. Ei Snyder nyt varsinaisesti huonokaan ole, mutta ei tästä sellaista sykettä löydy, että tätä tulisi pidemmälle seurattua. Tekeekö sekään Batmanista uskottavampaa, että Alfred on entinen erikoisjoukkojen mies, joka osallistui Batmanin koulutukseen. Jatkossa ehkä luen, ehkä en.
Detective Comics on Batmanin oma tiimijulkaisu ja kolmesta Lepissarjasta (positiivisesti) tasalaatuisinta luettavaa. Ainoa vaiva on, että Robin TAAS kuolee tai on kuollakseen. Miksen laittanut tätä spoileri-tägiin. No, Robin nyt kuolee aina kolmen numeron välein enkä minä edes muista tai välitä että menikö siinä Tim vai Dick. Lukaisin vaivatta sinne Batwomanin teemanumeroihin saakka ja luen myös jatkoa.
Kaikkinensa Batman-julkaisuilla näyttää olevan yhteisenä teemana, että Batman saa turpaan ja Batman itkee. Jos fanittaa sellaista psykoottista Miller-Morrison-akselin Batmaniä jonka psyyke on yhtä kaukana taviksesta kuin Hulkin lihasmassa, ei tätä oikein jaksa. Ja romanssi Kissanaisen kanssa on yhtä kiva kuin kivi kengässä, eli ensin sen koettaa sivuuttaa ja lopulta vain ottaa sieltä pois.
The Flash jäi New 52 -kaudella väliin kokonaisuudessaan. Hetki näihin seikkailuihin siirtyessä aina pitää taistella sellaista camp-fiilistä vastaan. Salaman viholliset ovat siitä hauskoja, että jokaisella on jokin hassu pyssy. Naurunappulasta lähtien lähtee veto päälle.
Rebirth koettaa jotenkin sovittaa koko laajan DC-historian jollain tavoin sulatettavaksi kokonaisuudeksi, mikä mm. Salaman tapauksessa tarkoittaa sellaista hassupyssyjen ja tarhakaverit menneisyyteen matkustavien murhaajien sovittamista yhteen. Salama jollain tasolla onnistuu, kun taas Aquaman ei pääse campistä yli mitenkään. Sanotaan nyt, että olen varmaan Vesimiestä lukenut sen numeron, missä meni käsi ja tuli harppuuna tilalle. Tämä vaatisi aivan holtittomasti synkkyysruuvia tai sitten sellaisen Alan Moore -tasoisen käsittelyn.
Jos minä jotain en 90-luvulta jäänyt kaipaamaan, niin se on Jim Leen kuvitus. Silti se ei suostu jäämään 90-luvulle, vaan mies vetää samaa pin-up-juttuaan maailman tappiin. On siinä vetämistä, että jopa fanittamani Rob Williams ei saa kirjoitettua Suicide Squadia riman yli. Ei pysty lukemaan edes ensimmäistä tarinakaarta loppuun, ei siis vain pysty.
Ei pysty myöskään Wonder Womania, vaikka se ihan jännästi Ruckan kynästä taas aloitteleekin. Kun on vielä lukematta keskimäärin koko WW-historia niin ehkä joku päivä sitten.
Kehuin jo joskus aikanaan perheellisen Superman-aloituksen ja kehun uudestaan. Isyysteema puhuttelee pienten lasten isää, mutta on tämä myös ensiluokkaisen hyvin kirjoitettu ja kuvitettu. Jos Suomessa luettaisiin Teräsmiestä, niin tämä olisi ollut ihan must. Olkaa, DC-toimitus, niin kilttejä että tämä Teräsmies jää pysyvästi poikineen kehiin, vaikka takaovi "ei tämä ollutkaan oikea" -tappokytkimelle on jätetty vilkkumaan punaisena.
Action Comics on jo Dan Jurgensista johtuen sellaista perinteistä ts. lukijasta riippuen nostalgista tai vanhahtavaa Teräsmiestä niille, jotka kaipaavat sellaista summittain 80-90-luvun taitteen Teristä. Minä en oikein kaipaa. Luin siihen Superman-crossoveriin kanssa ja hyllytin siihen.
Super Sons on ihan mjoo, hyvä kyllä, mutta en ole oikein kohderyhmää. Samaan kategoriaan menee Supergirl eli lukisin, jos kuuluisin.
Justice League on höylättu ja hiottu keskinkertaiseksi möykyksi. Hitchiltä kynä pois ja sivellin käteen, sillä tämä olisi korjattu!
Mitäpä sitten. Lisää Vihreää Lyhtyä ja Salamaa, sekä lukuvuoroaan vielä odottavia, ainakin New Superman ja Batmanin toinen tiimi (JSA) ennen kuin katsastetaan Dark Nights -numerot.
Valehtelisin väittäessäni, etten odottaisi Tuomiopäivän kelloa, mutta keskeneräistä ei vielä kannata aloittaa. Pyöri sängyssäsi, Alan Moore, pyöri!