Tavoita sarjakuvaharrastajat kotimaassa! Tutustu Kvaak.fi:n mediatietoihin.


Artikkelit ja henkilökuvat: 1952 / 100 – Seikkailuja erämaassa (13.03.2018 klo 11:48:55)
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Jäikö aktivointi sähköposti saamatta?
19.07.2019, klo 20:36:34

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Haku:     Tarkempi haku
475542 viestiä 10555 aihetta kirjoittanut 7412 jäsentä. Uusin jäsen: KalleK
Lue lisää pikkuilmoituksesta.
   Etusivu |   Ohjeet | Haku | Jäsenet | Galleria | Ylläpito ja toimitus | Kirjaudu | Rekisteröidy  
+  Kvaak.fi - keskustelu
|-+  Sarjakuvanlukijoiden keskustelut
| |-+  Sarjakuvailmaisu, sarjakuvan estetiikka ja historia
| | |-+  Sarjakuvamuotoiset elämäkertateokset
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta. « edellinen seuraava »
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Kirjoittaja Aihe: Sarjakuvamuotoiset elämäkertateokset  (Luettu 14264 kertaa)
Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 555



« : 13.05.2016, klo 19:03:02 »

Tämä ketju on tarkoitettu sarjakuvamuotoisten elämäkertateosten esiin nostamiseen.

Omaelämäkerrat, matkakuvaukset ja lyhyemmät todellisuuspohjaiset kuvaukset saa mielestäni tässä yhteydessä sivuuttaa.

Harkinnan mukaan voi suositella myös todellisuuspohjaista fiktiota hieman Olipa Kerran Ranskassa -tyyliin, sikäli kuin kyse on elämäkerrasta.

Brian "Box" Brown Andre the Giant: Life and Legend (First Second, 2014) on sarjakuvamuotoinen elämäkerta showpainilegendasta André the Giant.

Brownin työn mutkaton esitys ja sujuva kerronta valloittaa varauksettomasti. Hän maalaa henkilökuvan poikkeuksellisesta julkisuuden henkilöstä sen suurempia tunteilematta.

Harvinaisesta sairaudesta kärsivä maalaispoika kasvaa jo 12-vuotiaana huikeisiin mittoihin, mikä kuitenkin rasittaa elimistöä. Vasta aikuisiällä maalla kasvanut poika kuulee lääkäriltä lopun lähestyvän 40-ikävuoden tietämillä.

Osin jo aivan showpainibisneksen luonteesta johtuen teos asemoituu vapaasti toden ja tarun rajaseudulle. Huumoria on runsaasti mukana, ja Brown kulkee taiten alueella, jossa vakavissakin asioissa piilee huumorin siemen. Tämän ansiosta raskaasta aiheesta on syntynyt (positiivisesti) kevyt toteutus.

Suosittelen lämpimästi tätä kaikille, jotka tutustuivat showpainiin 80-luvun loppupuolella, kun näytöksen todellinen luonne ei vielä ollut yleisesti tiedossa.

Box Brown Wikipediassa.

Chicago Readerin runolliseksi lipsahtava Andre the Giant -arvio.
tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 555



« Vastaus #1 : 04.06.2016, klo 20:36:05 »

Myös Hyllyy-blogi tykkää Andren sarjakuvitetusta elämäntarinasta.

Selailin joutessani mm. tätä listaa (joka kyllä sisältää sekaisin niin omaelämäkerrallista sarjakuvaa kuin matkakertomuksiakin).

Olisihan siellä mm. Trotsky, Che ja Houdini, mutta ei aivan summamutikassa kehtaisi kaikkeen tutustua, etenkään ennestään tuntemattomien tekijöiden ollessa asialla.

Chester Brownin Louis Riel näytti joskus aikanaan selailemalla kiintoisalta, mutten muistaakseni lukenut sitä alkua pitemmälle.
tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 555



« Vastaus #2 : 19.09.2017, klo 03:50:45 »

Tetris: The Games People Play (First Second, 2016) ei ole menestyspelin luoneen Alexey Pajitnovin elämäkerta, vaan dokumentaarinen esitys pelin historiasta.

Koska aloitusviestissä kehumani Brian "Box" Brown ei itsekään osaa rajata teostaan, sopii se yhtä hyvin tähän ketjuun.

Tässä teoksen suurin vika tulikin jo lausuttua. Se aloittaa suurella pensselillä luolamaalauksista ja näkee painivat esihistorialliset hahmot osoituksena paitsi kilpailukyvystä ja pelaamisesta. Sitten se kertoo Nintendon historian Tetriksen luomishetkeen saakka. Kahdesti täytyy kysyä miksi. Alustus on koko opuksen heikoin anti ja vaikka Nintendon historia on sen unohtaneelle ihan mielenkiintoista, sen olisi hyvin voinut opuksesta leikata pois.

Samoin Brown sovittaa pelejä laajempaan kontekstiin, osaksi taide- ja kulttuurikenttää. Tälle ei enää ole riittävästi aikaa, joten sivuja olisi voinut hyvin puristaa pois heti alussa.

Pajitnov itse ei ole riittävän mielenkiintoinen henkilö elämäkertateosta kannattelemaan, mutta Tetris on sitä – paitsi syntyhistoriansa ja maailmalle leviämisen osalta – ilmiönä. Kun tarina viimein käynnistyy, on rautaesiripun takaa maailman vallanneessa pelin historian käänteissä vastustamatonta vetoa.

En enää muista oliko kyseessä Pelit-, Skrolli- vai joku muu alan lehti, joka summasi saman viihdyttävänä artikkelina, muistelisin sen kuitenkin lukeneeni vuoden sisään.

Tässä tuleekin Brownin opuksen toinen suuri synti. Mikäli tunnet Tetriksen historian, ei Brown lisää siihen mitään merkittävää. Vähintään sarjakuvaesityksen tulisi sellainen lisäkerros olla. Tämä on kuitenkin dokumentaarina vähän kuin referoitu artikkeli tai artikkelin sarjakuvasovitus – oman työn osuus puuttuu.

Harmillisesti Brown ei aseta tapahtumia aikajanalle, jolloin vuodet sulautuvat toisiinsa ja tapahtumien etenemisvauhtia voi vain arvailla. Tähän tarvittaisiin aivan ehdottomasti joko kappalejako tai sitten vähän väliä maininta tapahtumavuodesta ja tärkeimpiin hetkiin vielä päiväys. Sellaisten puutteessa kiinnostus väistämättä alkaa laskea. Hieman dramatisointia olisi myös paineiden kasvaessa kaivattu, tarinasta kun bisnes- ja muuta dramaa ei puutu.

Tarinan jo ollessa lähellä loppua tämä tulee tekijälle itselleenkin mieleen, mutta vahinko on jo ehtinyt tapahtua.

Samalla voi vain ihmetellä kuinka mustavalkoisesti Brown jakaa henkilöt hyviin ja pahoihin. Mielestäni tämä on tarina, jossa kaikkien motiivi oli raha ja osa menestyi sen tavoittelussa joko kykyineen tai onnettaren avulla paremmin kuin toiset.

Atari kenties on videopelimaailman suuria häviäjiä, mutta onko se Nintendoa moraalittomampi. Ei minusta, Nintendo on päinvastoin toiminut härskisti kuluttajia, alihankkijoita ja jälleenmyyjiä kohtaan, jos kilpailijat laskettaisiinkin pois.

Tässä näkyy selvästi paitsi tekijänsä fanitus, myös sellainen vasemmalle kallistuva ajatusmaailma. Rikkaat ja mahtavat ovat automaattisesti pahoja, ellei Brown heitä hyvien kirjoihin laske. En spoilaa tämän karkeimmin paljastavaa kohtausta, onhan historia näinkin kiehtovaa luettavaa, ellei sitä ennestään muutoin jo tunne.

Näytesivuja voi kurkistella täältä.
« Viimeksi muokattu: 19.09.2017, klo 04:00:17 kirjoittanut Jiksi » tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 555



« Vastaus #3 : 03.07.2018, klo 02:30:45 »

Bill Griffithin Invisible Ink (Fantagraphics, 2015) on melkoisella alaotsikolla (My Mother's Secret Love Affair With a Famous Cartoonist) siunattu opus.

Osin omaelämäkerta, osin sukuhistoria sekä ensisijaisesti hänen äitinsä ja sarjakuvapiirtäjä Lawrence Lariarin elämäkerta on ajoittain vangitsevan kiehtovaa perhe- ja sarjakuvahistoriaa, mutta loppua kohden enää välttävästi kiinnostava, toisinaan jopa vaivaannuttava elämäkertakuvaus.

Griffithin äiti petti väkivaltaista miestään vuosien ajan. Aviomiehensä kuoltua hän paljastaa suhteen lapsilleen. Kuitenkin hän päätyy onnettomaan avioliittoon toisen miehen, ei niin ikään naimisissa tahollaan olevan Lariarin, kanssa.

Griffith koettaa koota kuvaa äitinsä elämästä pyrkien ymmärtämään tämän ratkaisuja. Apunaan hänellä on mm. äitinsä kirjoittama romaani, jonka hän arvelee kertovan äitinsä elämästä sellaisenaan.

Griffith kuvaa tapahtunutta lähes kuin kyse ei olisi hänen omasta äidistään. Käsittely on alussa vangitseva, kun tekijä uppoutuu siihen osaan vanhempiensa elämästä, jonka he ovat pitäneet sekä toisiltaan että lapsiltaan salassa. Kun tämä on vielä sidoksissa sarjakuvan pioneerivuosiin toisen maailmansodan molemmin puolin, on teos kiistatta mielenkiintoinen.

Toisaalta opus on parhaimmillaan puoleen väliin saakka, kun esitys on tiivistä ja harkittua, mutta taso laskee opuksen päästyä karkaamaan tekijänsä käsistä.

Toki on mielenkiintoista kuinka Griffith käsittelee löytämäänsä, osin painajais- ja valveunien kautta, mutta kuitenkin pohdinta siitä kuinka Lariarin tunteminen olisi mahdollisesti vaikuttanut Griffithin omiin töihin on hauskasta käsittelystä huolimatta kovin vähämerkityksellistä alkupuolen faktojen rinnalla.

Teoksen sivuilta näkyy Griffithin toivoneen äitinsä valinneen Lariarin toisen aviomiehensä sijasta. Toinen avioliitto jää lukijalta pimentoon. Griffith kuvaa miehen olleen ykskantaan huijari.

Griffith on silminnähden lumoutunut löytäessään unohdukseen painuneen sarjakuvantekijän, jonka ura kaartaa lävitse strippi- ja sarjakuvalehden kultakauden 40-luvulla. Lariarin hän kuvaa opportunistina, joka pyrkii sitkeästi löytämään kultamunia munivan hanhen siinä onnistumatta.

Kenties koko opuksen harkitsemattomin osuus on, sisältöä kuvaamattoman kannen ja alaotsikon lisäksi, Griffithin äidin kirjoittama tunnustus. Se on intiimimpi kuin sivut, joilla Griffith kuvaa äitinsä Lariarin sängyssä ja sen purkaminen sellaisenaan, kirjallisessa muodossa on lähes epämiellyttävä kokemus.

Tunnustus on eräänlainen vedenjakaja, jonka jälkeen viimeinen neljännes rullaa vähän omin päin ja ohjausta vailla. Herää kysymys, missä vaiheessa teoksen työstämistä Griffith on äitinsä tunnustuksen löytänyt.

Kaikkinensa Invisible Ink on teos, jota tekisi mieli kehua enemmän kuin se antaa aihetta. Strippisarjan tekijän ensimmäisenä sarjakuvaromaanina työn on vahva, mutta kuitenkin monin osin epämuotoinen sen liukuessa objektiivisesta subjektiiviseen.

Viime kädessä teos jättää lukijansa kysymään, missä määrin vanhempien elämä lopulta edes kuuluu lapsille.
tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 555



« Vastaus #4 : 03.07.2018, klo 18:09:02 »

Box Brown palaa showpainin pariin. Is This Guy For Real - The Unbelievable Andy Kaufman (First Second, 2018) on vain näennäisesti Kaufmanin elämäkerta.

Todellisuudessa Brown syventyy hartaasti siihen puoleen Kaufmanin viihdyttäjänurasta, joka liittyy showpainimaailmaan.

Tätä lukee sujuvasti, eikä mustavalkoisuus vaivaa lainkaan, kuten se pelkistetyn kuvituksen ansiosta ei aiemmissakaan Brownin töissä ole haitannut.

Kuitenkin esityksessä on kunnianhimon puutetta, mikä vie parhaan terän lukukokemukselta. Tilaa käytetään suorastaan tuhlaillen, silloinkin kun tiivistetympi esitys olisi perusteltua.

Koska Jim Carreyn takavuosien elokuvasta ei ole jäänyt mieleen oikeastaan mitään, ei tältä oikein mitään osaa etukäteen odottaakaan.

Kuitenkin mieleen tulee monesti, että Brown olisi voinut hyvin valita puhtaan showpainiaiheen, koska siihen hän pääosin keskittyy. Andre the Giantin tasolle ei missään vaiheessa päästä, mikä on tietysti suuri pettymys.

Lopulta Kaufmanista Brown ei saa sen kummempaa otetta kuin opuksestaan. Tässä mielessä elämäkerta olisi voinut keskittyä vaikkapa henkilöön, jolla ei ole mitään sidoksia showpainiin.
tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 555



« Vastaus #5 : 23.04.2019, klo 22:19:12 »

Pierre Christin & Philippe Aymond: East-West (Est-Ouest, DUPUIS 2018, engl. Europe Comics 2018).

Christinin omaelämäkertaa ja matkapäiväkirjaa yhdistävä teos rullaa mukavasti nuoruusvuodet Yhdysvalloissa, kunnes koittaa kotiinpaluun aika.

Kaipuu seikkailuihin kuvataan mainiosti siten, että Ranskassa kaikki on pelkkää harmaata. Sitten tie vie itäblokin maihin. Tämä on nimen mukaan koko opuksen idea, eli kierretään ensin länttä ja sitten itää.

Alkupuolella on paljon nostalgiaa, ja sävy on kevyt. Autoilusta tulee mieleen melkein Niilo Pielisen kohellus, mutta toisaalta omat vanhempani aina kertoivat juttua kuinka vetoakseli katkesi kesken ajon, että kai se oli sitä maailmanaikaa.

En pystynyt kunnolla syventymään opukseen, mistä johtuen en aivan päässyt kiinni purkiko Christin pettymystään sosialismin toteutukseen, mutta karkeasti ottaen 50–50-jako idän ja lännen välille sivuissa mitaten tuntuu kuitenkin sisällön puolella painuvan idän puolelle. Toisaalta itäblokin maita hän laajemmin kiertelikin, Amerikoista kokemukset ovat paitsi ajallisesti kaukaisempia, myös kokemusten osalta rajatumpia.

Sarjakuvasunnuntain kunniaksi ehdin jo puolivälissä ylistää opusta, ja mikäpä sitä on ylistäessä. Kuitenkaan käsikirjoitus ei aivan nouse Aymondin taiteen rinnalle.

Christin on rajannut vajaat 130-sivuisen opuksen melko tarkkaan tien päälle, jopa niin tarkoin ettei vaimoa ja lasta mainita kuin kerran eikä silloinkaan nimellä.

Tiukka rajaus johtaa loppua kohden pahemman puoleiseen kompurointiin. Christin kuvaa romanivähemmistöjen kaltoinkohtelua, mutta joutuu Puolaan sijoittuvan matkansa kohdalla selittämään, miksi sivuuttaa keskitysleirit yhdellä ruudulla. Toiste tällainen kohta tulee vastaan, kun hän kuvaa kahden Saksan välisiä eroja, mutta sivuuttaa niiden yhdistymisen.

Christinin tekemät valinnat ovat ymmärrettäviä, hyväksyttäviäkin, mutta kumman epätyytyväinen tunne jää kuitenkin päällimmäiseksi. Kokonainen aukeama on kuitenkin ryövätty sarkastiselle anekdootille, että mitä jos Chernobylin voimala olisikin rakennettu Punaiselle torille.

Sarjakuvistaan kiinnostuneille ei Christin paljoa tarjoa. Lähinnä päätyminen sarjakuvauran pariin kuvataan tyydyttävästi.

Lapsuudenystävä Jean-Claude Mézièresin lisäksi vain kourallinen keskeisimpiä vaikuttajia – Giraud, Goscinny, Charlier – ovat edes mahtuneet mukaan.

Enki Bilal -yhteistyö Metsästysretki ja Durschbruch-antologia mainitaan, koska ne liittyvät kokemuksiin rautaesiripun takana.

Kokonaisuus jättää sen luettuaan itsestään ristiriitaisen jälkimaun. Onhan tämä toteutuksensa osalta korkeatasoinen sekä aiheeltaan mielenkiintoinen ja siksi tyydyttävä. Samaan aikaan se on monessa suhteessa vajavainen ja siksi epätyydyttävä.

Jonkin aikaa pallottelin, minne tämä pitäisi postittaa, mutta kun sarjakuvamuotoisista matkapäiväkirjoista ei ole omaa ketjuaan, niin päädyin tähän.

EDIT: Durchbruch julkaistiin Suomessa nimellä Murros: Rautaesirippu repeää (1990). Koetin muistella jotain muuri murtuu -käännöstä, kun murros on tässä yhteydessä aina tosi outo valinta, mutta kaipa se sillä selittyy kun ei vielä Neuvostoliittokaan ehtinyt hajota.
« Viimeksi muokattu: 24.04.2019, klo 18:28:29 kirjoittanut Jiksi » tallennettu
Jukka Laine
Ylläpitäjä
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 36 601



« Vastaus #6 : 24.04.2019, klo 08:31:53 »

Kun sinä asut siellä Etelä-Amerikassa, siellähän on tunnettu julkaisu "Kuuluisien miesten elämäkertoja", jossa on Paavo Nurmikin mukana.

Tämä on mainittu Kaukoranta-Kemppisessä ja jopa Mafaldassa.
tallennettu

Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 555



« Vastaus #7 : 24.04.2019, klo 18:15:20 »

Kun sinä asut siellä Etelä-Amerikassa, siellähän on tunnettu julkaisu "Kuuluisien miesten elämäkertoja", jossa on Paavo Nurmikin mukana.

Tämä on mainittu Kaukoranta-Kemppisessä ja jopa Mafaldassa.

En tuollaisesta ole kuullutkaan, kiitoksia vinkistä. On meillä sellainen kuuluisten naisten elämäkertoja, mutta ei ole sarjakuvamuotoinen.
tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 555



« Vastaus #8 : 26.04.2019, klo 06:15:33 »

Michigan: On the Trail of a War Bride (Michigan – Sur la route d'une War Bride, Dargaud 2017, engl. Europe Comics 2018) yhdistää luontevasti omaelämäkerran ja elämäkerran. Taustalla näkyy tutkivaa journalismia, vaikka käsikirjoittaja ei sitä itse korosta.

Odette, käsikirjoittaja Julien Freyn vaimon sukulainen, rakastui toisen maailmansodan aikana amerikkalaissotilaaseen, muutti tämän perässä Michiganiin ja perusti perheen. Frey kuvaa matkaa vaimonsa kanssa tapaamaan Odettea ja tämän sukua Yhdysvaltoihin.

Frey kertoo Odetten tarinan limittäin oman matkansa kanssa. Tämä ei ehkä kuulosta järin hyvältä yhdistelmältä, mutta lopputulos toimii täydellisesti.

Hienovaraisesti Frey kuvaa Odetten tunteita, epävarmuutta, pelkoja sekä kulttuurien välisiä epäluuloja tuomatta niitä sanallisesti esiin. Useassa kohtaa se, mikä jää sanomatta puhuttelee lukijaa kuuluvimmin. Frey saa lukijan asettumaan Odetten pään sisään siten, että monesti lukiessa aistii hänen ajatuksensa ja tunteensa.

Lucas Varela kuvaa tätä sekä yleisemmin kaikkea ihmisten kanssakäyntiä äärimmäisen taitavasti. Hänen tyylinsä ennemmin korostaa kuin pelkistää.

Tälle lukusuositus, kun tekee mieli lukea hyvän mielen sarjakuvaa.
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
« edellinen seuraava »
Siirry: