Gold Key Comics

[Jarkko Sikiö]

Gold Key -sankarit Markos – Robottiajan sankari on esitelty perusteellisesti Tähtivaeltajan numerossa 3/2010 ja Turok – Kiven poika Ruudinsavu-lehdessä saman vuoden marraskuussa.

Lisäksi Kvaakissa on jo ennestään runsaasti Dell/Gold Key -julkaisuihin liittyviä ketjuja, kuten Lassie ja muut koirasarjat sekä Tarzan ja Korak.

Tämä ketju on Gold Key -julkaisuille ja -sankareille, joita varten ei ole tarkoituksenmukaista luoda omia ketjujaan. Kyllä tähän toki mahtuvat aiempi Dell Comics -julkaisuhistoria ja sankarien myöhemmät vaiheet.

Comic Book Artist 22 on muhkea Gold Key -teemanumero, jossa käydään läpi Manningit, Giolittit, Spieglet ja vähemmän nimekäs, japanilaismiehityksen lapsena kokenut filippiiniläistaiteilija Jesse Santos. Enää tuota ei tietysti saa muutoin kuin lukemalla käpyisesti sähköisenä versiona.

[Jarkko Sikiö]

Kvaakin Doctor Solar -artikkelin myötä kaikki kolme tärkeintä Western Publishing ts. Gold Key -sankaria on esitelty suomeksi.

Kuka arvaisi, että supersankari tohtori Solar olisi fysiikan tohtori Solar? Olisiko Teräsmiehen peiteasu täydellinen, jos punaiset kalsarit jalassa vielä naama muuttuisi vihreäksi? Saako atomin mies atomin lapsia?

Mikäli vielä artikkelin luettuanne halajatte sydäntenne kyllyydestä lisätietoa, esittelee Dial B for Blog Solarin neljäosaisen kuva-artikkelin voimin:

• Gold Key -vaiheen
• Whitman-kauden
• Valiant-kauden
• Acclaim-kauden

Kiintoisaa on, kuinka käsikirjoittajat ovat tahtoneet yhdistää eri uskontojen mytologiaa juuriltaan tieteellistä maailmankuvaa edustavaan hahmoon.

Hahmoon kannattaisi tutustua Valiant Comics -osuuden kautta, mutta sepä ei nykyisin enää onnistu, artikkelissa mainituista syistä johtuen.

Shooter ja Windsor-Smith olivat kyllä luomiskautensa huipulla Valiantin alkuvuosina, ja olihan Valiantin alkuvuosissa muutenkin taikaa. Solarin prismaefektit olivat tavattoman hienoja, sen muistan.

[Rac]

Doctor Spektor on hyvää kauhupulppia.

[Jarkko Sikiö]

Solarin Valiant-minisarjan viimeinen ruutu oli muistaakseni kahdeksan sivun kokoinen. Siis taitettava. On mulla trade jossakin mutten nyt jaksa etsiä.

Solarin ensimmäiset kymmenen numeroa sisälsivät "kakkossarjan" eli Windsor-Smithin kuvittamista lisäsivuista muodostuneen vihkosen.

Keskiaukeama oli kymmenesosa tarinan lopetusruudusta. Kukin osakuva oli siis koko aukeaman ts. kahden sivun kokoinen. Siten viimeinen ruutu oli kooltaan 2 X 10 = 20 sivua.

Kun nämä kymmenen osakuvaa yhdistettiin, tuloksena oli "maailman suurin sarjakuvaruutu". Originaali huutokaupattiin, muistelisin.

Tuo kokoelmajulkaisu sinulla varmaan on se Windsor-Smithin kuvittama osuus. Ei kannata luopua, sitä kun ei enää saa mistään, ei edes sähköisenä.

[Petri Aarnio]

Olenko ymmärtänyt oikein. Että siinä missä Dell oli oma firmansa, Gold Key oli Western Publishingin ala firma. Tällä liiketoimmallisella muutoksella Western pääsi myös jakelusysteemistä ja voiton jaosta osalliseksi. Ymmärtääkseni kaikki artikkelit eivät kuitenkaan siirtyneet Gold Keylle?

[Timo Ronkainen]

Öbauttiarallaa noin.
Western Printing and Lithographing/Whitman/K.K.Publications/Gold Key käytännössä samaa puljua.
Dell oli yhteistyösopimuksella julkaisijana ja jakelijana vuoteen 1962.

Timo

[Jarkko Sikiö]

Gold Key oli vain logo kannessa.

Kuten Timo kirjoitti, Dell ja Western olivat kaksi eri yritystä.

[Veli Loponen]

Kyllähän Imprint, jollainen Gold Key oli, on vähän enemmän kuin pelkkä logo kannessa. Vähän kuin Suomessa vaikkapa jotkut Like ja Johnny Kniga, jotka toimivat aika lailla itsenäisesti. Sen sijaan toi Whitman Comics oli ilmeisesti enemmän "pelkkä" logo kannessa. Sitä käytettiinkin sekä Dellin että Gold Keyn (ja myöhemmin Westernin omissa?) sarjakuvissa.

Jännä juttu, että Gold Key oli ilmeisesti aika menestyvä, vaikka se ei missään vaiheessa ottanut Comics Code -leimaa kansiinsa.

[Timo Ronkainen]

Whitman oli Westernin alanimike tai tytäryhtiö (subsidiary). Western osti Hammerung-Whitman Publishing Companyn joskus 1915. Edward Henry Wadewitz oli ostanut West Side Printing Companyn vuonna 1907, josta tuli Western Printing and Lithographing Company vuonna 1910. Eli alkuun Western oli pelkkä painotalo, Wadewitz sai kustannusyhtiön käsiinsä, kun se ei pystynytkään maksamaan painolaskujaan.

Edit: Niin, kannattaa vielä muistaa, että Dell jatkoi omillaan noin 11-12 vuoden ajan (1962-1974), mutta niillä lehdillä ei ole mitään tekemistä Westernin kanssa.


Timo

[Jarkko Sikiö]

Western oli iso talo ja sarjakuvapuoli sen yksi osasto. Dell-yhteistyön päätyttyä tarvittiin uusi brändi ts. juurikin se logo kanteen.

Ulkomuistista väitän, että vanhojen lehtien lorem ipsumissa ei lue muuta kuin Western osoitetietoineen. Sen verran olen varma, etten vaivaudu tarkistamaan.

Kun Dell-yhteistyö päättyi, Western jatkoi entisin voimin. Sarjakuvatoimitus oli jo olemassa. Käsikirjoittajilla ja kuvittajilla oli pitkät sopimukset.

Työnantajana Western oli reilu, mutta sarjakuvakustantajana menneisyyteen jämähtänyt ja kilpailijat puskivat sen ulos markkinoilta napsimalla lisenssisarjat siltä pois. Lisenssisarjojen ulkopuolelta omat yritykset olivat tasoa Doctor Solar.

Kun Comics Code astui voimaan, Dell oli voimakas tekijä ts. lehtipisteillä ei ollut varaa jättää sen julkaisuja pois – elettiin vielä 50-lukua – ja Dell kuittasi asian todeten lastensarjojensa olevan moitteettomia moraaliltaan tms.

[Petri Aarnio]

Kiitos taas.

[Petri Aarnio]

Menee ehkä saivarteluksi, mutta minua häiritsee vanhan sarjakuvan uudelleen tekemisessä se kun uusi julkaisija pyrkii häivyttämään alkuperäisen tekohetken ajan kuvan ja brändäämään siihen itsensä. Ymmärrän hyvin että julkaisutoiminta on bisnestä, mutta siitä huolimatta: kyse on vanhasta tuotteesta.

Näköispainokset ovat yhtä paljon julkaisutoiminnan ja ajankohtansa historiaa kuin kyseisten sankarien historiaa. Jonkun ilmaan heitetyn ajatuksen mukaan ne eivät kiinnosta tavallisia kuluttajia. Mutta ei tätä paradigmaa käsittääkseni ole mitenkään koeteltu. Se on vain olettamus.

Käytän esimerkkinä parhaiten tuntemiani Manning / Gold Key julkaisuja. DH:n Tarzan ja Korak olivat omituisia ajattomuuteen negatiivisesti sijoittuvia puolivillaisia paketointeja, joiden hengettömyys näkyi eniten kansissa. Kaavan mukaan siinä esitetään sankari syvättynä taustallaan tummennettuja sarjakuvapaneelejaa. Aikaisemmin sama firma käytti ympyrää, jonka sisään kansi upotettiin. Vrt. Magnus. Tästä kait on sittemmin luovuttu.

Kaava toimii toisissa kuvissa paremmin kuin toisissa. Ehkä isoin vaikuttava asia on se että vastaako valittu syvätty kuva fanien ikonisuuden kaipuuta. Manningin Korakissa ja Tarzanissa tätä ei mielestäni tapahdu. Fosterissa paremmin - ehkä. Tai sitten kyse on vain siitä ettei Foster herätä minussa niin suuria tuneita.

Fosterissa muutenkin ollut typografiatajuisempi graafikko asialla.

Toimivin ratkaisu olisi ollut tehdä niinkuin täällä Suomessa tehtiin on käyttää alkuperäisiä George Wilsonin kansia.

[Veli Loponen]

Noissahan ei kai ole edes pyrkimys näköispainoksiin, vaan vain uudelleenjulkaisuun. Lisäksi tämänkaltaiset uudelleenjulkaisut ovat osa jotakin julkaisuohjelmaa tai sarjaa, jonka myötä kokoelmilla on yhtenevät ulkoasut (vrt. myös DC:n Archivet ja Marvelin Masterworksit). Etenkin amerikkalaisia keräilyfoorumeita seuranneena mulle on tullut käsitys, että amerikkalaisille hard core -keräilijöille on näissä uusintajulkaisukokoelmissa hyvinkin tärkeää tuo sarjojen yhteneväisyys. Esimerkiksi noissa Marvelin Masterworkseissa jotkut ovat jopa jättäneet niiden keräilyn kesken, kun ulkoasu muuttui kesken sarjan. Selkeästi siis ainakin tietty merkittävä kerjäilijäryhmä arvottaa näissä enemmän muuta kuin nostalgiaa tai ajan henkeä. Ja tosiaan varsinaiset näköispainokset ovat sitten asia erikseen. Sellaisia ei kovin paljoa taida edes tulla.

[Petri Aarnio]

Lienet oikeassa. Makunsa kullakin. Itse en puhuisi nostalgiasta. Mutta voi sekin sitä olla.

[Petri Aarnio]

Törmäsin ensi kerran Manningia lukiessa DC/Marvel "dikotomiaan". Hetkinen. Mikäs Markosin / Tarzanin / Western Publ. suhde on niihin? Ainoa mitä minä luulen tietäväni että Tarzan siirtyi DC:lle Gold Keyn jälkeen ja sitä alkoi piirtää Kubert.