Kirjoittaja Aihe: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta  (Luettu 33044 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 088
Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
« : 26.12.2014 klo 02:59:19 »
Kvaakin elävät oletettavasti lukevat myös sarjakuva-aiheista kirjallisuutta, joten keskitetään lukukokemukset ja -vinkit tähän ketjuun silläkin uhalla ettei niitä ämpärikaupalla sataisi.

Olen joskus vinkannut Comics Code -aiheista kirjallisuutta aiheeseen liittyvässä ketjussa.

Hiljattain lukaisin Sean Howen Marvel-kustantamon historiaa kertaavan Marvel Comics: The Untold Story (2012).

Tarkoitus oli lukea se kursorisesti lävitse ja alkuvuosien kertaamisen jälkeen loikkasin 1970-luvulle. Toimiston kiistat, sarjakuvat ja markkinoiden heilahtelut soljuvat ilman suurempia kohokohtia koko vuosikymmenen aikana.

Elävämpi kirjoittaja olisi pudottanut hupaisia sattumuksia tai katkeria kommentteja, kun monesti tekijöiden kurjat työsopimukset ja -olot nousevat keskeiseen rooliin. Tällaisena kirja jää kovimman laidan Marvel-nörtin lukemistoksi.

Kirjaa on varovaisesti kehuttukin, ja todellakin Kapteeni Amerikan syntyvaiheet kuvataan kiintoisasti. Harmi kyllä, 1970-luku puuroutuu ja aivan erityisesti 1990-luvun puolelle siirryttäessä teksti ohenee niin voimakkaasti, että lienee jo urakka väsyttänyt kirjoittajaansa.

Keskimäärin Howe on suorastaan kurja kirjailija: Mark Gruenwald poistui toimistolta perjantaina, poimi kotimatkalla mukaansa Rob Liefeldin Kapteeni Amerikan – Gruenwaldin lempihahmon, Howe täsmentää – ensimmäisen numeron ja löytyi viikonloppuna sydänkohtaukseen kuolleena.

Saahan tuo nyt väkisinkin nauramaan, mutta minä en oikeasti tiedä oliko tuo Howen makaaberia huumoria vai editoinnin puutetta. Epäilen jälkimmäistä, koska Howe viittaa "syksyyn" tai "joulukuuhun" toistuvasti vaikkei lukija erota oltiinko nyt vuosikymmenen alussa vai lopussa, vaikka koettaa selailla taaksepäin sivukaupalla. Jotain kertoo myös se, että Howe tuo selkeästi oman mielipiteensä esiin vasta aivan viimeisellä sivulla, hätäisesti sutaistuna.

Luovan työn tekijöiden asema ja käsittämättömät toimituksen säännöt, joilla kurjistettiin sarjakuvia tekevät kyllä selväksi, miksi Marvel-sarjakuvat ovat (olleet) sellaista pas*aa.

Tämän jälkeen ei tee enää koskaan mieli tarttua yhteenkään Marvel-sarjakuvaan. Suositellaan siis vieroitushoitoon, ei yleisemmin nautittavaksi.

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 884
Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
« Vastaus #1 : 26.12.2014 klo 20:08:08 »
Tarkoitatko nyt Sarjakuva-aiheista (kauno)kirjallisuutta vai sarjakuva-aiheisia (tieto)kirjoja? Jälkimmäisiä, yksittäisiä teoksia käsitteleviä ketjuja näkyy tällä alueella olevan muutama ja Kritiikki ja sarjakuva mediassa -alueella viitisen kappaletta. Ne voisi joku aiheesta kiinnostunut listata tänne keskustelun pohjaksi. Samoin kuin Kvaakin lukuisat sarjakuvatietokirjojen kritiikit.  :)
Itsellä noita on hyllyssä laskutavasta riippuen 1-2metriä.

 Sarjakuvan tekemistä käsittelevissä ketjuissa ja alueella on ainakin yhtä paljon lisää. Muun muassa tämä käsikirjoittamista käsittelevä, Värittäjän käsikirja, Koskelan Sarjakuvantekijän oppikirja,  Ahokoivun vastaava ja McCloudin teesit, Studio manga sekä yleisketju kaikista muista oppaista. Niin tai näin, oppaiden merkityksestä keskustellaan täällä.
« Viimeksi muokattu: 26.12.2014 klo 20:11:15 kirjoittanut Reima Mäkinen »
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 088
Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
« Vastaus #2 : 26.12.2014 klo 20:24:26 »
Tarkoitatko nyt Sarjakuva-aiheista (kauno)kirjallisuutta vai sarjakuva-aiheisia (tieto)kirjoja?

Oppaat rajaisin ketjun ulkopuolelle, mutta muutoin kirjallisuutta on Kvaakissa vähän kuin haulikolla ammuttuna.

Teki mieli kommentoida Howen kirjaa, mutta ei sille kannata omaa ketjua omistaa, tuskin sitä kukaan muu täällä on lukenut, mahtaako edes kiinnostaa.

Miqz

  • Avustava Slemmy
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 801
  • Riipivä jännityspommi!
Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
« Vastaus #3 : 26.12.2014 klo 21:02:24 »
Taschenin kustantama Roy Thomasin jättikokoinen Marvel-historiikki 75 years of Marvel Comics on ollut selailtavana. Vaikuttaa erittäin asialliselta kokonaisuudelta, tosin n. puolet kirjasta keskittyy enemmän golden/silver ageen, mikä ei itselle iske niin paljoa. Marvel age onkin sitten yhtä ilotulitusta. Voin kommentoida enemmän jos/kun pääsen/ehdin tutustua kirjaan tarkemmin.
"Aijaa no minä olen Rauta-Pekka!"
"Iskä, saanko minä sinun Batman-kalsarit sitten kun sinä kuolet?"

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 798
Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
« Vastaus #4 : 26.12.2014 klo 21:16:09 »
Teki mieli kommentoida Howen kirjaa, mutta ei sille kannata omaa ketjua omistaa, tuskin sitä kukaan muu täällä on lukenut, mahtaako edes kiinnostaa.

Luulet vaan.
Tuokin on luettu ja löytyy hyllystä. Sitä vähän matkan päästä DCn historiikista ja Vastarinnan välineistöstä.

Niitä oppaita nyt on kaikilla.

mlietzen

  • Jäsen
  • Viestejä: 527
Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
« Vastaus #5 : 26.12.2014 klo 23:56:07 »
Luulet vaan.
Tuokin on luettu ja löytyy hyllystä.

Selailin sen Howen taannoin läpi sähkökirjana, lähinnä Kirbystä kiinnostuneena. Ihan kelpo peruskurssi firman historiaan, Marvel-fanit saisivat varmaan enemmänkin irti.

Muista tietokirjoista on tullut selattua tällaista, vanhanaikaisesti kovakantisena: David Hajdun hauskasti nimetty The Ten-Cent Plague - The Great Comic-Book Scare and How it Changed America.

Kertomus oman aikansa moraalipaniikista, Fredric Werthamista ja William Gainesista ja muista sensellaisista. Tämäkin vaikutti hyvältä historiateokselta, itsellä ei ehkä vain mielenkiinto riitä faktakirjallisuuteen kuin pätkittäin.


Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 088
Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
« Vastaus #6 : 27.12.2014 klo 01:54:03 »
Kertomus oman aikansa moraalipaniikista, Fredric Werthamista ja William Gainesista ja muista sensellaisista.

Comics Code -ketjussa tuli listattua opuksia, jotka kuvaavat tuota aikakautta. Ei niistä enää montaa mielikuvaa ole, sisältönsä osalta ne olivat kyllä mielenkiintoisia, mutta enimmäkseen hieman kuivia.

Luulet vaan.

Lyö muutama lukuvinkki tiskiin.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 088
Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
« Vastaus #7 : 15.01.2015 klo 19:51:48 »
Ei ole kirjallisuutta, mutta menköön: etsikää The Economist -lehden joulun 2014 tuplanumero käsiinne ja lukekaa artikkeli pesäpallokorttien keräilystä.

Mitenkä tämä nyt sarjakuviin muka liittyy? Tietenkin siten, että pesäpallokorttien keräilykorttimarkkinoiden ylikuumeneminen ja sarjakuvateollisuuden ylikuumeneminen ovat tiukasti toisiinsa sidoksissa.

Kun pesäpallokorttien keräilymarkkinat sakkasivat, moni niitä myyvä liike otti valikoimiinsa sarjakuvat, jolloin kivijalkakauppojen määrä kasvoi hurjaa tahtia.

Keräilijät ja keräilymarkkinat ovat muutoinkin niin läheisissä liitoksissa toisiinsa, että erinomaisen hyvin kirjoitettu – kuten The Economist -artikkelit muutoinkin ovat – artikkeli on ehdottomasti sen etsimiseen käytetyn vaivan arvoinen.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 088
Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
« Vastaus #8 : 26.12.2015 klo 17:52:51 »
Olen vähän kerrassaan lukenut Grant Morrisonin kirjaa Supergods (2011).

Alku on melkoisen vaisua, eikä tässä ole paljoa sellaista, mitä ei olisi toisissa yhteyksissä jo sanottu. Onpa kuitenkin viihdyttävä esitys supersankarisarjakuvan historiaan sankareiden, ei kustantajien ja tekijöiden kautta.

Avaa tämä myös mainiosti sitä, kuinka Morrison supersankarit näkee. Olettaisin, että jatkossa tulee myös enemmän sellaisia avainhetkiä, jotka hieman avaavat Morrisonin omia töitä. Toivon, ainakin.

Varsinaisesti opus muuttuu kiinnostavammaksi vasta, kun ajassa siirrytään Morrisonin lapsuusmuistoihin. Tuolloin hän kertoo suosikkisankaristaan, suhteesta sarjakuviin, miksi juuri DC-sankarit ovat hänen mieleensä jne.

Ensisijaisesti tämä sopineekin juuri Morrisonin faneille. Toisinaan kuvaukset jostain vanhasta sarjakuvasta ovat suorastaan tylsiä, eikä niitä oikeastaan tulisi luettua ellei kirjoittaja olisi kuka hän nyt sattuu olemaan.

Ja vastaahan tämä, mitä tapahtui kun Morrison jonotti Adam Westin nimikirjoistusta, ja kertoi lapsuuden idolilleen olevansa Batman-käsikirjoittaja?

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 798
Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
« Vastaus #9 : 26.12.2015 klo 17:58:20 »
Eli tästä  kirjasta sitten on montakin versiota liikenteessä?
Itse tunnistan kuvauksesta kyllä jotain mutta tylsää? 

Adam West osuudesta tosin samaa mieltä, säilytti oman käsitykseni Westistä juurikin mainiona tulevana täyttömaana. Kaikkihan sitä ovat tavalla tai toisella, mutta osalla on hetkiä sitä ennenkin. Saattaa Westilläkin olla.

Älä sitten näe vaivaa Leporen Wonder Woman teoksen kanssa on sitten varmaan puuduttavaa kuin tuutulaulu...

J Lehto

  • Ulvova molopää
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 709
Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
« Vastaus #10 : 26.12.2015 klo 18:25:36 »

No mitä se Adam sitten sano?

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 798
Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
« Vastaus #11 : 26.12.2015 klo 18:32:42 »
Oli oma ylenkatseinen ****visti itsensä.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 088
Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
« Vastaus #12 : 26.12.2015 klo 20:31:45 »
No mitä se Adam sitten sano?

Eipä virkkanut paljon mitään, kunhan murahti ja mulkaisi.

J Lehto

  • Ulvova molopää
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 709
Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
« Vastaus #13 : 26.12.2015 klo 21:02:53 »
Eipä virkkanut paljon mitään, kunhan murahti ja mulkaisi.

Mutta sehän on aika ymmärrettävää.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 088
Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
« Vastaus #14 : 02.01.2016 klo 22:11:04 »
Olen vähän kerrassaan lukenut Grant Morrisonin kirjaa Supergods (2011).

Supergods osoittautui kokonaisuudessaan melko poukkoilevaksi kirjaksi. Tämä on sarjakuvahistoriikkia, (sankarien kautta tarkasteltuna), elämäkertaa (kasvukertomuksen muodossa) ja muistelmateosta (omien ja muiden teosten läpi tarkasteltuna).

Alkunsa tämä sai ideasta, että Morrisonin olisi pitänyt koostaa haastatteluistaan leikekirjatyylinen kokonaisuus. Olisi tämä tässäkin muodossaan pitänyt vielä kustantajan toimesta palauttaa leikkauspöydälle. Tuntuu kuin Frankensteinin hirviö olisi päästetty lävitse sillä tekosyyllä, ettei pienen niche-markkinan täytteeksi tarkoitetulta opukselta edes odoteta laatua.

Kyllä Morrison parhaimmillaan kirjoittaa viihdyttävästi, ja toisinaan hyvinkin värikkäästi, avaten eri supersankarisarjakuvan aikakaudet, pyyhkii katseellaan tärkeimmät merkkiteokset kertoen kuinka niitä pitäisi sarjakuvaharrastajan arvostaa ja opastaa tyhmimmänkin medialukutaidottoman kovalle maalle.

Toisaalta Morrison pahimmillaan puuduttaa lukijaa listaten supersankarielokuvia (The Shadow on lipsahtanut supersankarielokuvaksi) tai selvittää miten missäkin Marvelin ja DC:n event-kokonaisuudessa alkuasetelmat menevät. Supersankarielokuviin palataan vielä kahdesti sen jälkeen kun ne kerran on jo käsitelty. Onko tätä kukaan viitsinyt lukea ennen painoon linkoamista?

Toisinaan tekee mieli kääntää opus ympäri tarkistaakseen, että kannessa tosiaan lukee Morrison. Vaikkapa kaksoistornien raunioilla itkevästä Tohtori Doomista ei hän sano mitään sellaista, mitä ei olisi jo 2001 todettu. Sataan. Kertaan.

Sarjakuvaharrastajana opuksen mielenkiintoisinta antia on kuinka Morrison näkee sankarit tai Marvel- ja DC-universumit itsessään. On myös kiehtovaa kuinka erikoisten ajatusmallien (ja millaisten uskomusten, kuten kahteen suuntaan vaikuttavan magianharjoittamisen) lävitse ideat puristuvat ennen sarjakuvaksi lihallistumistaan.

Otetaan esimerkkinä kaksisuuntainen 2D- ja 3D-todellisuuksien vuorovaikutus: Morrison odottaa sairaalassa AIDS-testin tuloksia ja kirjoittaa sarjakuvansa hahmon (eli oman 2D-avatarinsa) selviytymään testistä puhtain paperin – ja näin taikoo itsensä terveeksi. Huikeaa!

Morrison esittelee uskomuksensa ja maailmankatsomuksensa työntämättä niitä lukijalle, yksinkertaisesti vain selittäen miten ne vaikuttavat hänen työhönsä. Siten ne myös välittyvät lukijalle itsesuggeroinnin kaltaisina teorioina, joissa on järkeä riippumatta uskooko niihin itse.

Toisaalta aivan kaikkea ei ole edes tarkoitettu otettavan todeksi. Kun lukija ei aina tiedä missä todellisuus muuttuu imagonrakennukseksi eli puhtaaksi fiktioksi, laimenee myös lukuinto. Kun ollaan epäilyttävimmillä vesillä, kirjoittaa Morrison "ettei kaikki mikä on todellista (real) ole totta (true) ja päinvastoin". Hmmm...

Todellisuudessa pysyäksemme on opuksessa kiintoisaa myös se, kuinka Morrison näkee alan sisäisen todellisuuden. Alussa hieman kompastelin, ennen kuin oivalsin, että Morrisonin kirjoissa mm. John Byrne ja Frank Miller ovat käsikirjoittajia. Silti varsinaisia kuvittajia hän muistaa kehua runsaasti, mikä oman tulevaisuuden kannalta viisainta onkin.

Morrison kehuu myös toimittajia, kollegoita ja... ei tämä tosiaan mikään muistelmateos ole, yhtään pahaa sanaa ei kirjassa lipsahda. Sentään varovaisesti kritisoidaan niin Marvelin ja DC:n johtoa, mutta ei niin pahasti etteikö töitä jatkossa löytyisi.

Suoran kritiikin kohteeksi joutuvat lähinnä fanikulttuuri, aikuiset fanit ja sosiaalisen median riekkujat. Kummalliseksi opus muuttuu aivan lopussa, kun Morrison listaa friikkeinä pitämiään sarjakuvafaneja uransa ajalta. Hauskoiksi tarkoitetuista sivuista jää lukijalle erittäin paha jälkimaku, Morrisonin kuvaamat ressukat kun ovat kirjan todennäköisintä lukijakuntaa ja sääli käy mikäli tästä joku itsensä tunnistaa.

Takavuosina fanit haukkuneet bändit sukelsivat suosiossa ja jonkinlaista moraalista rangaistusta karman lakien mukaan jää oikein kaipaamaan. Morrison on tätä ennen ehtinyt jakaa fanit hyviin (lukijoihin) ja pahoihin (sarjakuvafaneihin). Ensimmäiset ovat älykkäitä ja harrastavat sarjakuvia muun populaarikulttuurin sivussa.

Kummasti Morrison vaikuttaisi kärsivän jonkinlaisesta epävarmuuden tai alemmuudentunteesta, joka vaikuttaa hänen suhteisiinsa toisiin tekijöihin, fanikuntaan ja tähtiin sarjakuvan ulkopuolella. Kaikki uran aikana kohtaamansa muusikon, filmi- ja urheilutähden hän mainitsee tunnontarkasti. Niin tarkasti, että Morrison mm. kirjoittaa tervehtineensä Sean Conneryä. Ilmeisesti söör Connery ei käsikirjoittajaa noteerannut kun ei kerran mainita, moikkasiko Connery takaisin. Puuh.

Alan sisällä Morrison ei arvostele tekijöitä suoraan, vaan kritiikki tulee teosten kritiikkinä. Kenties eniten Morrisonin mielipiteistä kertoo, kenet jätetään mainitsematta, toisinaan kun kirjan sivuilla on nimien kohdalla suorastaan reikiä. Lopussa pyydetään anteeksi, ettei kaikkia ehditty mainita nimeltä. No voi että.

2000-luvun Marvel-tuotantoa Morrison tarkastelee hieman nenän vartta pitkin, taitaa vielä kirvellä toimituksen kampeaminen vastaan, kun New X-Meniä kirjoitti. Toisaalta lapsuudesta kumpuava rakkaus DC-universumiin hahmoineen välittyy koko kirjasta, sitä ei voi kiistää.

Tätä lukiessa tuntee kuinka pakosti tekee mieli lukea DC:n Silver Age -tuotantoa ja kaikki kriisitarinat. Sekä kaikki Morrisonin tarinat. Aaargh! Morrison selvästi loitsii lukijaansa ostamaan kaiken kirjoittamansa, sekä samalla tukemaan DC-tuotantoa laajemmin.

Erikoisesti rivien välistä voi lukea, kuinka Morrison on tuntenut (tuntee?) itsensä pieneksi Alan Mooren varjossa. Toisaalta, ovatko tosiaan kaikki Mark Millarin parhaat ideat Morrisonilta lähtöisin ja vain huonot mieheltä itseltään? Kenties Morrison näkee puolestaan Millarin kasvavan hänen varjossaan.

Henkilökohtaisesti tartuin alkujaan koko opukseen uteliaisuuttani sen suhteen, mistä sarjassa Seaguy oli oikein kyse. Hieman pettymys se oli, kun ei siinä ollutkaan mitään hienompaa, salaista ulottuvuutta, valta-asetelmia siinä käsiteltiin ja narratiivi oli se ilmeinen "elämme maailmassa, jossa paha on jo voittanut". Tässä, kuten monessa muussakin sarjassa, Morrison sanojensa mukaan vain koetti ennakoida sen, mitä lukijat sarjoiltaan halajavat (tähänkin on oma, hieno teoriansa). Tai ehkä hän koetti taikoa sarjakuvateollisuutta omaan suuntaansa, mikä Seaguyn kohdalla vain epäonnistui toisin kuin monesti aiemmin.

Kirjana Supergods on auttamattoman huono, editoimaton ja leikekirjamainen mietteiden kokoelma. Vioistaan huolimatta se on ehkä kiintoisin koskaan lukemani sarjakuva-aiheinen teos. Kaiken kaikkiaan kirja saa oivaltamaan, kuinka positiivisella otteella Morrison luo sarjakuviaan, ikään kuin tehden taikaa, jossa muuttaa koko maailmaa paremmaksi kasvettuaan ensin ohjustukikohdan naapurissa. Hän vihaa kylmää sotaa, kilpavarustelua, aseteollisuutta, tosimaailman kriisipesäkkeitä ja ikäviä uutisia. Sankarit edustavat todellisessa maailmassa parempaa, idealistisempaa vaihtoehtoa. Toivottavasti hän ei koskaan menetä uskoaan sankareihin!

EDIT: Katsotaan myös, mitä olisin sanonut, jos olisin syntynyt kirja-arvotelijaksi:
Lainaus käyttäjältä: The New York Times
So it is disappointing to watch as “Supergods,” which never stays with a particular point for very long, comes increasingly unraveled in its final chapters, forgoing thoughtful examination in favor of shout-outs to Mr. Morrison’s industry colleagues and an unnecessary, 16-page summary of the “Batman” movie franchise.
« Viimeksi muokattu: 03.01.2016 klo 16:15:36 kirjoittanut Jiksi »