Jonathan Hickman

[Jarkko Sikiö]

Amerikkalaisen scifin suuruus, Jonathan Hickman, ansaitsee jo oman ketjunsa, vaikka onhan miehen töistä keskusteltu jo useammassa ketjussa.

Hickmanin käsikirjoitusrupeama Ihmenelosten parissa on legendaarisinta settiä hahmojen parissa sitten itsensä Lee-Kirby-tarinoiden jälkeen. John Byrne -kaudella on jo niin paksu nostalgiakerros suojanaan, että se vielä pärjää vertailussa, mutta kyllä Hickmanin kirjoitussessio ottaa paikkansa tasavertaisena aivan niiden suurimpien ja innovatiivisimpien Ihmenelos-klassikoiden rinnalla. Omissa kirjoissani se siis kiilaa niin Walter Simonsonin kuin Mark Millarin niin ikään ansiokkaiden kausien ohitse.

Ihmeneloset vaihtuivat Kostajien edesottamuksiin ja Hickmanin nimen vetämänä minäkin sarjoihin Marvel NOW -uudelleenkäynnistyksen yhteydessä tutustuin. Muikeasti scifi-henkistä seikkailua tämäkin puoli ensi alkuun tarjoaa, mutta sitten Marvel-universumin raamit crossover-kokonaisuuksineen kuluttaa lukijaansa: liikaa hahmoja sekä yhteyksiä lehtien välillä. Infinity-minisarjan kahlasin loppuun ja sanoin hyvästit jatkoseikkailuille.

East of West (Image, 2013) on kenties sitä aivan eeppisintä sarjakuvascifiä aikoihin, kuten myös Tähtivaeltaja-Toni tietää. Hickman lainaa Stephen Kingistä Grant Morrisoniin ja kaikkea siltä väliltä sekoituksen tuntuessa silti yhä luontevalta. Minun kesti hetken lämmetä sarjalle, eritoten juuri tuon King-laidan vaikutuksesta, mutta sarja kiskoo väkisin puoleensa kuin paraskin kirja/sarjakuva vain puoleensa voi vetää. Eräällä tavoin tätä lukiessa tulee tunne, että Hickman kirjoittaisi omaa opus magnumiaan - jotain suurta on ilmassa. Nick Dragottan kuvitus on synkronissa käsikirjoituksen kanssa, joka hienosti kiihdyttelee koko ajan nostaen jännitystä aina siihen, kunnes jossain vaiheessa hanat käännetään auki toden teolla. Sitä odotellessa tulee luettua muutakin.

Manhattan Projects (2012) sen sijaan seilaa jossain suuruuden ja surkeuden harmaalla leikkausalueella. Kutkuttavasti alkanut sarja vetää hienosti ensimmäisen kokoelman, lässähtää auttamatta toisessa, repii uudet kierrokset kolmannessa ja painuu taas neljännen kokoeman kohdalla. Ehdin jo toisaalla kirjoittaa katuvani kolmannen kokoelman hankkimista, kun jo toisen loppuun saattaminen teki tiukkaa, mutta kyllä tässä voiton puolelle puristetaan. Toki sarja muistuttaa toisaalla käyttämättä jääneiden scifi-ideoiden kaatopaikalta ja huumori ei aivan niin luontevasti Hickmanin hallitsemaan repertuaariin kuulu, mutta paha Einsteinin kaksoisolento ja sisällissota Oppenheimerin tajunnassa on kyllä jotain aivan muuta...

Red Mass for Mars (Image, 2008), neliosainen minisarja, on aivan viihdyttävää välipala-scifiä DC-henkisten supersankaristereotypioiden kautta käsiteltynä, olkoonkin sitten hieman tönkösti kirjoitettu. Transhuman (Image, 2008) on jäänyt muutaman sivun selailun varaan, eivätkä siitä syntyneet mielikuvat riittäneet vakuuttamaan.

Kuvittajanakin Hickmanilla pysyy kynä kädessä, mutta Pax Romana (Image, 2006) ja The Nightly News (Image, 2007) yksinkertaisesti vain näyttävät niin graafisen suunnittelun ja tekstilaatikoiden luotaantyöntävältä yhdistelmältä ettei niihin ole huvittanut tarttua.

[Curtvile]

East of West on toki hyvää settiä mutta sekä Pax Romanaan ja Nightly Newsiin uskaltaa tietty koskea. Kannattaakin.
Pyörivät kirjoittajansa(nyt myös piirtäjänsä) suosikkiteemojen ympärillä:tietoisuus, todellisuus, seuraumukset.

Itse pidän Hickmanin luotosta lukijaan, isojakin konseptejä voi heittää lasiin ja toisin kuin monelle muulla Jonathan Hickmanin teksteistä näkyy että tämä ymmärtääkin mistä puhuu.

Itse olen pitänyt myös salaliittoihin ja petoksiin liittyvästä Secret Warriorsista, tämä on itsellä paremmin hallussa kuin saman kirjoittajan S.H.I.E.L.D. joka sekin on , no parhaiten kuvailisi kai että on kuin Dan Brownia jos se olisikin hyvä ja ymmärtäisi kirjoittamisesta, historiasta tai tieteestä jotain.

Isojen juonikuvioiden ja todella, todella eeppisen kaavan lisäksi Hickman on melko hyvä henkilökirjoittaja. Kaikki eivät tosiaankaan ole niitä kivoja tai tasapainoisia hahmoja, mutta humaanejakin ja ennen muuta aidon oloisia, toisin kuinniitä painopaperiaan ohuempia statisteja joihin törmää tarpeeksi luki sitten kalsarisankareita tai tiedostavaa taidesarjakuvaa.

Hickmanin ystäville, joista enimmällä osalla lienee kuitenkin avarat perspektiivit eikä uskonnollispoliittisia länkiä päässä, voi toki suositella myös Avatarin God is Deadia.
Lyhyesti: alkaa siitä kun Zeus kyllästyy ja tulee vatikaaniin ja sitten muutkin Jumalat, ei kuitenkaan sitä kristillistä, ja tällainen ateismia lähestyvää sekulaari tiedejuttu nykymaailmassa se ei käy jumalten laatuun lainkaan.



Hickman kylläkin uskoi minisarjan kuuden osan jälkeen tämän Mike Costan käsiin ja nyt sillä on jotain uusiakin puuhastelijoita kirjoittamassa, Simon Spurrier ja joku Alan Moore...

[Jarkko Sikiö]

Itse pidän Hickmanin luotosta lukijaan

Hickmanin töitä lukiessa tosiaan tulee tunne, että hän on lukenut kaiken kirjoitetun scifin ja tämä luettu kuumennetan Hickmanin mielessä siten, että kaikki nousee kynän kautta pintaan aivan kuin veden kiehuessa.

Tästä sitten syntyy toisinaan ilahduttavia tunnistamisen hetkiä: "tämähän on aivan kuin siinä ja siinä..."

[Curtvile]

God Is Dead olisi pitänyt jättää kuuden numeron minisarjaksi kuten oli alunperin tarkoituskin.

Se nyt on vaan tyhmää kun jumalat kuolevat pää murskana ja heräävät taas aina henkiin. Ja sarjassa nussitaan paljon.

Ehkä, itselle osin nappaa yhä, varmastikin samasta syystä kuin eilen sanoin ystävälle:
"Se vanha sanonta ettei poteroissa ole ateisteja on totta. Me kun ei jäädä tuleen makaamaan vaan rynnäköidään ja niitataan vastapuoli..."

[Jarkko Sikiö]

The Manhattan Projects vaipui vähitellen lukulistalta. Tulipa nyt kuitenkin tartuttua ja 25 osaan hyytyvä sarja on viimeisissä vaiheissa jo aivan tuskallisen huono.

Sen jatkoksi kirjoitettu, neliosainen The Sun Beyond the Stars, on sitten taas jo pirteämpää materiaalia. Formaatin vaihdos oli selkeästi eduksi.

Lisäksi minisarjan lopussa tapahtuu jotain positiivista. Hickman on varmaan oivaltanut, että Game of Thrones on suosittu, koska siinä tulee ruumiita. Jos tätä ei enää koskaan tule lisää, en sure. Jatkoon tarttuisin kuitenkin, koska sen on kirjoittanut Hickman.

[JV]

The Manhattan Projects vaipui vähitellen lukulistalta. Tulipa nyt kuitenkin tartuttua ja 25 osaan hyytyvä sarja on viimeisissä vaiheissa jo aivan tuskallisen huono.

Sen jatkoksi kirjoitettu, neliosainen The Sun Beyond the Stars, on sitten taas jo pirteämpää materiaalia. Formaatin vaihdos oli selkeästi eduksi.

Lisäksi minisarjan lopussa tapahtuu jotain positiivista. Hickman on varmaan oivaltanut, että Game of Thrones on suosittu, koska siinä tulee ruumiita. Jos tätä ei enää koskaan tule lisää, en sure. Jatkoon tarttuisin kuitenkin, koska sen on kirjoittanut Hickman.

Itsekin ihmettelin miten loistavan ekan traden jälkeen seuraava oli aivan tuskallisen heikko ja nolo esitys. Se mikä ensimmäisessä oli oivaltavaa ja hauskaa, vedettiin överiksi ja vesitettiin koko homma. Kolmas oli hieman parannusta.

Muistaakseni Hickman joskus haastattelussa sanoi, että Manhattan Projects jatkuisi todella pitkään. Ehkä punainen lanka on kirjoittajalle harvinaisesti kadonnut matkan varrella.

[Jarkko Sikiö]

Muistaakseni Hickman joskus haastattelussa sanoi, että Manhattan Projects jatkuisi todella pitkään. Ehkä punainen lanka on kirjoittajalle harvinaisesti kadonnut matkan varrella.

Hickman on parhaimmillaan aina alkuvaiheessa, kehitellessään asetelmia ja maailmoja; heikompi viemään niitä maaliin.

Kuvittelisin, että tämä sarja jäi vähän muiden projektien jalkoihin, taso kun heittelee niin kovin.

[JV]

Hickman on parhaimmillaan aina alkuvaiheessa, kehitellessään asetelmia ja maailmoja; heikompi viemään niitä maaliin.

Kuvittelisin, että tämä sarja jäi vähän muiden projektien jalkoihin, taso kun heittelee niin kovin.

Niinhän se taitaa olla! Vaikka kollegatkin ovat hehkuttaneet Hickmanin tarkkoja, massiivisia suunnitelmia pitkille tarinoilleen, on aika moni kompastellut matkan varrella.

Minusta se on rasittava ilmiö, että monet jenkkikirjoittajat haalivat liikaa projekteja ja taso kärsii kaikissa.

[Curtvile]

Itseä kiinnostaa enemmän Hickamanin tuleva Frontier sarjakuva jota myös piirtää pitkästä aikaa.

Lähtökohta on onnistunut "maailma on kuten Star Trekissä mutta masentava" minusta hivenen tautologinen kuvaus mutta selvennyksenä juurikin se että optimistinen onnela ei toiminut, vajosi dystopiaan ja kaikki onkin päin helvettiä ja ihmiskunta saa uuden mahdollisuuden liittyä tähteinväliseen liittoumaan, lähinnä koska tarvitaan väkivaltaisia sotilaita.
Ja totta kai lähetämme me kuuhun vangeiksi laitetut toisinajattelijat etulinjaan, eiköstä?

[Jarkko Sikiö]

Minusta se on rasittava ilmiö, että monet jenkkikirjoittajat haalivat liikaa projekteja ja taso kärsii kaikissa.

East of West näyttää olevan jo tuuliajolla sekin. Kyllähän sarjassa tapahtuu, mutta ei tyhjää juonittelua ikuisuuksiin jaksa lukea. Tunnelmointi veti alussa puoleensa, mutta tähän mennessä olisi pitänyt jo tapahtua jotakin.

Tuo Frontier näyttää kiinnostavalta, vaikka en niin Hickmanin itse kuvittamista jutuista ole ollut niin innoissani.

[JV]

Itseä kiinnostaa enemmän Hickamanin tuleva Frontier sarjakuva jota myös piirtää pitkästä aikaa.

Lähtökohta on onnistunut "maailma on kuten Star Trekissä mutta masentava" minusta hivenen tautologinen kuvaus mutta selvennyksenä juurikin se että optimistinen onnela ei toiminut, vajosi dystopiaan ja kaikki onkin päin helvettiä ja ihmiskunta saa uuden mahdollisuuden liittyä tähteinväliseen liittoumaan, lähinnä koska tarvitaan väkivaltaisia sotilaita.
Ja totta kai lähetämme me kuuhun vangeiksi laitetut toisinajattelijat etulinjaan, eiköstä?

Minä olen jäänyt kaipaamaan Hickmanin "+" tai "Plus" -sarjaa, josta hän jo vuosia sitten haastattelussa puhui. Sen oli tarkoitus olla Imagella julkaistava yhden miehen antologia, jossa hän olisi kirjoittanut ja piirtänyt vaihtelevan pituisia tarinoita kokeilevalla ja kokeellisella otteella.

Samoin tuntuu jääneen ikuisesti kesken miehen onnistuneimpiin sarjoihin lukeutuva S.H.I.E.L.D.

Jännä nähdä onko Hickmanin kuvallinen jälki muuttunut sitten Pax Romanan.

[Curtvile]

Samoin tuntuu jääneen ikuisesti kesken miehen onnistuneimpiin sarjoihin lukeutuva S.H.I.E.L.D.

Jännä nähdä onko Hickmanin kuvallinen jälki muuttunut sitten Pax Romanan.

S.H.I.E.L.D. nähtävästi etenee etanavauhdilla yhä, mutta en pidättäisi hengitystäni jatkoa odotellessa.

Ottaen huomioon että joidenkin ennakkotietojen/huhujen  mukaan Andy Kuhn avustaa lay-outeissa Frontierin kohdalla vaikkaiisin että muutosta on.

[JV]

S.H.I.E.L.D. nähtävästi etenee etanavauhdilla yhä, mutta en pidättäisi hengitystäni jatkoa odotellessa.

Ottaen huomioon että joidenkin ennakkotietojen/huhujen  mukaan Andy Kuhn avustaa lay-outeissa Frontierin kohdalla vaikkaiisin että muutosta on.

Niin eikö siitä ole vain pari numeroa julkaisematta? Ainakin ensimmäinen albumillinen oli loistava. Ehkä kustantaja (tai kirjoittaja) ei pidä sitä prioriteettinä, vaan on mieluummin laittanut Weaverin piirtämään myyvimpiä sarjoja. Mutta uskoisin, että S.H.I.E.L.D. voisi olla ns. ikivihreä tuote - myydä pitkään ja kiinnostaa muitakin kuin jokaviikkoisten lehtien ostajaporukkaa.

Kuhn ei ole minulle kovinkaan tuttu tekijä, jää nähtäväksi miten työnjako toimii.

[Curtvile]

Frontieria odotellessa on tullut luettua Hickmanin ja Tomm Cokerin Black Monday Murdersia

 vyöryttävää massiivista kerrontaa joka on helppo kuvailla: mitä jos  DaVinci koodi olisikin ollut hyvä.
Demoninen kultti talouden takana on hersyvän b-elokuvamainen idea joka ei petä, Hickman tuntee historiansa ja malttaa olla tarpeeksi jalat savessa. Tomm Cokerin ja Michael Garlandin kuvitus on tietoista pätevää noiria. Ensimmäiset kaksi numeroa on vasta pintaraapaisu vaikka sivumäärässä ne menevät monista perinteisestä euroalbumeista ohi.

suositeltava sarjakuva

[Jarkko Sikiö]

Tutustuin viikon aikana kahteen Hickmanin sarjaan joissa molemmissa on miehen tarinoille tyypilliseen tapaan salaperäinen, paha (albiino)nainen.

The Black Monday Murders, yhteistyö kuvittaja Tomm Cokerin kanssa, alkaa periaatteessa yksinkertaisesti, nimensä mukaan murhasta. Tarinan pitäisi aueta murhaa selvittävän etsivän ihmetellessä Hickmanin ideat lävitse, kun lukija koettaa samalla selvittää mistä on kyse.

Curtvilen kehuja en alleviivaa. Useissa kohdin Hickman ikään kuin astuu Brubakerin päätyyn, muttei hallitse siellä peliä laisinkaan.

Selvää on, että murhatun lähipiiristä yksi tai useampi on syyllinen, mutta muuta selvää tässä ei sitten olekaan. Hickman sortuu käyttämään ei-sarjakuvallisia keinoja, lähinnä erilaisia kaavioita ja pöytäkirjoja, mikä rikkoo tunnelman täysin.

Tarkoitus on syventää ja laajentaa tarinaa, mutta tällainen syvää keskittymistä vaativa kokonaiskuvan rakentaminen on ennemmin peleihin luonnollisesti kuuluva elementti. Sarjakuvan tapauksessa ei ole mitään takeita, että nämä ulkoiset lisäelementit vievät tarinaa eteenpäin lainkaan.

Sekään ei rohkaise lukijaa, ettei magian ja rahan yhteys vielä ensimmäisen kokoelman, All Hail, God Mammon, lopussa hahmotu. Viides numero – joka olisi ehdottomasti pitänyt koota ensimmäiseen kokoelmaan – on suuri selitysnumero. Selitysnumerot ovat mielestäni hieman heikko tapa viedä asioita eteenpäin.

Sen verran mielenkiinnotonta tämä kohdallani on, että muutama päivä luetun ja tämän naputtelun välillä teki jo tehtävänsä, eikä minulla oikeastaan ole enää mitään kuvaa, mitä sarjassa käsitellään.

The Dying and the Dead on sarjoista huonompi vain nimensä osalta. Toisen maailmansodan veteraani kerää ikääntyneet taistelutoverinsa kokoon pelastaakseen vaimonsa hengen. Taustalla on akselivaltoja paljon vanhempaa pahuutta.

Ryan Bodenheim tekee erinomaista jälkeä kuvittajan penkiltä käsin. Sarja on alkanut 2015, mutta Hickmanin Marvel-töihin liittyvien kiireiden vuoksi viive kolmannen ja neljännen numeron välille venähti kahteen vuoteen. Viidennen numeron lopussa esitetään näytesivuja kolmesta seuraavasta numerosta, mikä uskon palauttamiseksi olikin tarpeen.

Toistaiseksi meno on ollut vauhdikasta ja sarjan suunta on selvä, mikä East of Westin jälkeen onkin hyvä tarkistaa.

Tämä menee lukulistalle, edellinen mustan maanantain murhat jää odottamaan, kunnes se on julkaistu kokonaisuudessaan.