Perkeros

[CryingBlueRain]

Siellä on aika montakin tuttua naamaa, ei pelkästään tamperelaisia...

Varmaan, mutta itse en ainakaan yhdellä lukemalla tunnistanut muita kuin levykaupan myyjättären.

[Teräskäsine]

Readingin HMV-liikkeen sarjishyllyltä! Eka suomalainen sarjis mihin olen Englannissa koko vaihtarivuoden aikana törmännyt.

[Timo Ronkainen]

Yhdeksän puntaa? Onko se pehmeäkantinen?

Timo

[Petteri Oja]

Yhdeksän puntaa? Onko se pehmeäkantinen?

15,95 dollaria on pehmeäkantisen ovh, se on noin kymmenen puntaa.

[Curtvile]

Yhdeksän puntaa? Onko se pehmeäkantinen?

Timo

On se. Löytyy itseltä, formaattiteknisistäkin syistä

[Petteri Oja]

Englanninkielinen on siis saatavilla sekä kovissa että pehmeissä kansissa.

[Timo Ronkainen]

OK. Pehmeäkantisuus selittää edukkaan hinnan.

Timo

[tmielone]

Readingin HMV-liikkeen sarjishyllyltä! Eka suomalainen sarjis mihin olen Englannissa koko vaihtarivuoden aikana törmännyt.

Just olin viime viikon lopulla Readingissa ja selvästikin vierailin väärissä kirjakaupoissa, sillä en nähnyt missään noin edullisia sarjiksia. Oli siellä kyllä yksi hervoton keräilykauppa, josta löytyi jonkin verran sarjakuvaa. Harmi vain, että hinnat olivat niin kovat, ettei viitsinyt huvikseen mitään ostaa.

[Jarkko Sikiö]

Olen enemmän kuin jäljessä suomalaisjulkaisujen suhteen, mutta siitäkin huolimatta on pakko hehkuttaa, jos nyt vaikka joku ei tätä vielä ole syystä tai toisesta löytänyt.

Käännösversio, eli nokkelan mainiosti nimetty Sing no Evil on visuaalisesti taivaallisen upea, kuvakerronta on huimaa, värien käyttö kohdallaan ihan nappiinsa ja tietenkin musiikin ja sen aiheuttamien tunteiden virtuaasimainen siirto paperille – tämä on puhdasta sarjakuvallista, aistillista iloa!

Toki tämän parissa ei juuri kynnystä ole, onhan tämä paljolti Villimpää pohjolaa. Englanti puolestaan etäännyttää, ja vaikka sanailut ja naljailut olivat kohdallaan, oli dialogi selvästi se laahaavin osuus, minkä en usko alkuperäisversiota koskevan.

Hyvän tarinan tavoin tämä alkaa todella vasta kiskomaan rieveleistä ennen kuin se sitten jo loppuu. Oli myös luontevan monikulttuurillinen, joku muu olisi tuon pizzeriasta mikrofonin varteen siirtyvän uushahmon vetänyt paljon kankeammin lävitse.

EDIT: Nimihän oli tosiaan Sing No Evil, eikä Sign No Evil, jonka annan toki vapaasti tekijöiden käyttöön jatko-osan tullessa ajankohtaisesti. Nimi toki selittyy sillä, että levytyssopimusta tekevä, läpimurron kynnyksellä oleva bändi allekirjoittaa paperit verellä...

[VesaK]

Tiedoksi tietämättömille. Nythän Perkerossia on saatavana jo kahdeksalla kielellä.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Tulipa tuossa luettua Perkeros uudestaan ja huomasin, etten ole kommentoinut sarjaa täällä.

Piirrostyö on tietenkin aivan ässää niin kuin on monesti todettu. Dialogi on älykästä ja hauskaa muutoinkin kuin musiikin kohdalla, ja ihmissuhdepulmat aidon tuntuisia. Etenkin Kervinen on kerrassaan herkullinen hahmo värähtelyineen ja anekdootteineen. Tarina on muutoin erittäin hyvä, mutta lopusta en pidä, koska kauhuhomma menee minusta aivan yli. Samoin Karhu,

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

jonka ymmärsin jossain vaiheessa oikeaksi

, on liian outo makuuni.

Kaikkiaan albumi on oikein hyvä, kunnianhimoinen ja huolellinen teos ja toimii muillekin kuin musadiggareille, mutta olisi minusta ilman kauhujuttuja ja Karhua vielä parempi. Diablotus-bändin laulaja on Henkka Hyppösen näköinen.

[VesaK]

Aamulehti teki Perkeroksesta "matkaoppaana" erillisen jutunkin, tässä se mistä oivallus lähti: 


http://niuhojavouho.blogspot.fi/2013/10/perkeroksen-tampere.html

[Lurker]

Hip, hip! JP ilmoittaa twitterissä:

Meanwhile, I’m happy to announce Belzebubs will start in the Norwegian Nemi magazine next Monday. Thanks to Lise Myhre for inviting me onboard! 🙏

[JJalonen]

Löysin Belzebubs-sarjan vasta tuossa viime jouluna ja ihmettelin, ettei siitä ole mitään mainintoja tullut vastaan missään. Erinomaisen mainiota settiä.

http://www.belzebubs.com/

[Mambrinon kypäri]

Tulipa tuossa luettua Perkeros uudestaan ja huomasin, etten ole kommentoinut sarjaa täällä.

Piirrostyö on tietenkin aivan ässää niin kuin on monesti todettu. Dialogi on älykästä ja hauskaa muutoinkin kuin musiikin kohdalla, ja ihmissuhdepulmat aidon tuntuisia. Etenkin Kervinen on kerrassaan herkullinen hahmo värähtelyineen ja anekdootteineen. Tarina on muutoin erittäin hyvä, mutta lopusta en pidä, koska kauhuhomma menee minusta aivan yli. Samoin Karhu,

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

jonka ymmärsin jossain vaiheessa oikeaksi

, on liian outo makuuni.

Kaikkiaan albumi on oikein hyvä, kunnianhimoinen ja huolellinen teos ja toimii muillekin kuin musadiggareille, mutta olisi minusta ilman kauhujuttuja ja Karhua vielä parempi. Diablotus-bändin laulaja on Henkka Hyppösen näköinen.

Minäkään en ole tainnut muistaa Kvaakissa kertoa että joo, tykkäsin. Mutta oikeastaan halusin vain tuohon parin vuoden takaiseen kommenttiin sanoa

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Ja minä olen sitä mieltä että Karhu on ihan oikea karhu, paitsi maagis-realistis-fantasis-metalliuniversumikuvasto-henkisesti älykäs karhu eikä silleen tylsän realistisesti karhu.

Itselleni vuorostaan strippisarjana Balzebubs toimi parin vitsin verran kun näin ekaa kertaa jossain (olisiko ollut Twitterissä), mutta mielenkiinto ei jaksa pysyä yllä pidemmän päälle.

edit.

Jos oikeastaan hieman laajentaisin tuota Perkeros-kommenttia, minusta juuri Karhun ja maagillis-myyttisen-kauhujuonen kaltaiset outoudet tekivät tarinasta mielenkiintoisen ja vaikuttavan. Tarina neuroottisen johtohahmon vetämästä kellari-metallibändistä joka ei etene minnekään ja hänen ihmissuhdesotkuistaan olisi yksinään vain tylsää, masentavaa arkirealismia, ja kuvaus siitä kuinka melko säälittävää katsottavaa kaikennieleväksi pakkomielteeksi noussut taideharrastus voi olla. Kotimainen (tragi-)komediallinen ihmissuhdedraama/dramedia, fokuksena metallibändi, tulee televisiosta tiistai-iltaisin!

Kuten toisaalla musiikkiketjussa kirjoitin, metallin kaltaisessa genremusiikissa kohottavaa mun mielestä on, sanoisinko, maisemat jotka menevät tavanomaisen tuolle puolen. Ja siinä mielessä Perkeros tavoittaa just oikeita asioita kun kertoo tarinan jossa ylitetään normirealismin rajoja.