Tavoita sarjakuvaharrastajat kotimaassa! Tutustu Kvaak.fi:n mediatietoihin.


Artikkelit ja henkilökuvat: Heikki Porkola 1941-2016 (11.03.2016 klo 13:28:10)
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Jäikö aktivointi sähköposti saamatta?
18.08.2017, klo 17:25:33

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Haku:     Tarkempi haku
457194 viestiä 10167 aihetta kirjoittanut 7179 jäsentä. Uusin jäsen: Ankalliskirjasto
Lue lisää pikkuilmoituksesta.
   Etusivu |   Ohjeet | Haku | Jäsenet | Galleria | Ylläpito ja toimitus | Kirjaudu | Rekisteröidy  
+  Kvaak.fi - keskustelu
|-+  Sarjakuvanlukijoiden keskustelut
| |-+  Toimintasankarit
| | |-+  Valiant-sarjat
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta. « edellinen seuraava »
Sivuja: 1 2 [3] | Siirry alas Tulostusversio
Kirjoittaja Aihe: Valiant-sarjat  (Luettu 7282 kertaa)
Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 170



« Vastaus #30 : 27.01.2017, klo 15:49:40 »

Divinity ei aivan kympillä vetänyt mukaansa, mutta sankari on oikein onnistunut hahmo ja on niitä pöllömpiäkin syntytarinoita.

Jatko-osa sitten kaappasikin mukaansa kunnolla ja odotan ilolla jatkoa. Sen verran lyhyitä nämä ovat, että ei näihin kannata puolivälissä kouraista.

Kolmas minisarja näyttää varsin muikealta (Stalinverse) ja alaotsikkonsa mukaisesti rönsyilee useamman eri hahmon seikkailuihin. Itse pääsarjassa tiimi pysyy vieläkin koossa. Erityisesti Hairsinen jälki miellyttää silmää.

Itse en asiaa oivaltanut ennen kuin huomasin Savage-sarjan mainoksen. Divinity on nyt kuitenkin uuden Valiantin Doctor Solar ja Savage dinosauruksia vastaan taisteleva Turok-klooni.

Kenties tämä oli alun perin tarkoitettu näin, mutta tällaista vetoa olisin odottanut ennemmin yrityksen alkuaskelilla. Ehkä nyt on jo enemmän muskelia yrittää ja uskaltaa, oikeustaistoja oli alussa yhden yrityksen tarpeisiin.

Ideatasolla en tästä innostuisi, mutta Divinityssä on sopivasti twistiä. Vaikea on uskoa, että sellaista Savagesta löytyisi, mutta Valiant on monesti jo ehtinyt yllättää.

Wrath of the Eternal Warrior lukeutui yllättäjiin sekin. Robert Venditti kiskoo hahmosta aivan eri kierroslukuja kuin mitä siitä ennen on irti lähtenyt. Tärkeintä tässä on, että sankarilla on kerrankin ymmärrettävät motiivit, perhe-elämä, suhteen korjaaminen poikaan jne. Tähän liittyvät ongelmat sitten selittävät turhautumisesta kumpuavan raivon, mitä on sitten hyvä hoitaa iskemällä kirves vihollisten kallooon.

Juoni on demoneineen ja loputtomine scifi-labyrentteineen parempi jättää selittämättä, todetaan vain että hyvä on.

Book of Death on kesätapahtuma 2015, joka kiinnosti yhtä paljon kuin koirankakka kengänpohjassa. Just aloin sitä tikulla kaapimaan ja totesin, että olisi ollut parempi jättää koskematta.
tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 170



« Vastaus #31 : 31.01.2017, klo 20:07:44 »

Book of Death on kesätapahtuma 2015, joka kiinnosti yhtä paljon kuin koirankakka kengänpohjassa. Just aloin sitä tikulla kaapimaan ja totesin, että olisi ollut parempi jättää koskematta.

Olen ylpeä itsestäni, koska kuvasin koko kesätapahtuman alkusivujen perusteella.

Kesätapahtuman nimellä tahrattu Legends of the Geomancer -minisarja olikin sitten merkittävästi parempi. Toisaalta Juan José Ryp on aina mies paikallaan halkaisemaan kallo kirveellä. Tämä olisi pitänyt lukea Wrath of the Eternal Warrior -sarjan pohjalle, mutta toimi se yhtä hyvin näin päin.

The Valiant -minisarjan lukaisin ihan sen vuoksi, että se oli lukujärjestyksessä ennen Jeff Lemiren Bloodshot: Reborn -sarjaa. The Valiant alkoi aivan mainiosti, mutta lörähtää juuri siitä syystä, että koko sarja on vain välinäytös, jonka aikana suoritetaan siirtymä hahmojen statuksesta toiseen.

Reborn puolestaan aloittaa inhimillistämällä antisankaria. Onhan tämä ihan pätevää parin ensimmäisen lehdykäisen perusteella, mutta onhan tässä paljon ysäri-Wolverinea...
tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 170



« Vastaus #32 : 09.02.2017, klo 23:28:28 »

Valiant-kokoelmia ja -krääsää Humble Bundlessa. Taalalla aika kova paketti, samoin kahdeksalla.
tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 170



« Vastaus #33 : 10.02.2017, klo 20:30:43 »

Jeff Lemiren ralli Bloodshotin ohjaimissa oli hienoinen pettymys.

Reborn-sarja oli pääsääntöisesti kelpo viihdettä, mutta Bloodshot U.S.A -minisarjaan leikattu päätös tarinakaarelle oli aivan karmea.

Tarkoituksena oli syventää hahmoa ja laajentaa sen maailmaa, mutta kyllä tämä oli melkoista leikekirjaa. Tarinaan ei oikein tahtonut syventyä, kun tulee koko ajan mieleen että tämä on Wolverinea, tässä tulee Spawnia jne.

Toisinaan tämä oli enemmän Lemire-brändiä kuin Bloodshotia, mikä hieman nyppi jo The Valiant -minisarjassa.

Hetken Lemire koetti kirjoittaa hahmoa samalla tavoin kuin Alan Moore Supremea, mikä ei toiminut sitten lainkaan. Sitten mentiin lähes samanlaiseen itsetiedostavaan itsekylläisyyteen, jossa metatasolla tiedostetaan 40-luvulla alkanut supersankarihistoria ja -universumi... eikä Bloodshot taivu sellaiseen lainkaan. Oli toisinaan tuskallista lukea parodian puolelle menevää kikkailua, kun suoraviivainen toiminta olisi ollut riittämiin.

Ei tämä lopulta tarjoa tuleville kirjoittajille sen muuta kuin laajemman työkalupakin. On ehkä tullut vähän jo ähkyä, mutta tällaiset "tehdään nyt jotain, että voidaan myöhemmin sitten tehdä jotain muuta tämän pohjalta" ovat nyt minun puoleltani tässä. Seuraavaksi sitten taas tiukkaa tarinaa ja jos ei muuta keksitä niin vaikka sitten sitä toimivaksi toimivan kokkelin vatkaamista, jookos.
tallennettu
Curtvile
Ylläpitäjä
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 14 562


« Vastaus #34 : 26.02.2017, klo 10:46:46 »

Lukaisin myös Generation Zero sarjan ensimmäisen kokooman


Alkuun oli tietty epäilys tyyliin "jahas, teini x-men humppaa josta kömpelöhkö kaveri on melkein saanut viilattua sarjanumeron veks..." mutta minä houkka en luottanut Fred van Lenteen.
Koko psiot kuvio on yhä nolosti matkittu mutanteista ja hölöpölö tiedettä pahimmillaan, mutta nämä henkilöt vetävät ihan tosissaan mukaansa.

Yksi monista fiksuista vedoista on laittaa päähenkilöksi tavis, Keisha Sherman, teinineito jonka isä on kotikaupungin Rook, Michiganin sheriffi.
Hänen poikaystävänsa ja ihastuksensa on kuollut ja muut pitävät sitä onnettomuutena mutta Keisha päättää ottaa yhteyttä verkkolegendaan, Nolla sukupolveen.
Pitäisi varoa mitä toivoo.

Scifiä, supersankarivoimia , ihmisten identiteettejä ja murhamysteeriä sekoittava keitos on tehty taiten eikä mistään nötkotista. Francis Portelan kuvitus pärjää kisassa kuin kisassa ja kun henkilöt, aina Keishan autistihkoisesta veljestä kerrassaan hienosti luonnehdittuihin Zerolaisiin ja Nurkkamiehiin, ovat näin hanskassa tämä rullaa kuin hyvin öljytty kone.

Herkeästi suositeltava varsinkin kun ei vaadi aiemman sarjisuniversumin tietämistä kymmenien numeroiden edestä.
Ja osa repliikeistä on silkkaa kultaa
"Joten periaatteessa hänen mielensä on jatkuva, loputon youtube-kommenttiosasto"
"...se selittää paljon..."
tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 170



« Vastaus #35 : 15.07.2017, klo 18:26:25 »

Luin X-O Manowar -sarjan loppuun sen suuremmitta tunteitta. Taso heittelee sen verran, että myös ylöspäin mennään toisinaan reilustikin. Kun sarjan lopetus on kuitenkin tiedossa, tietää myös lukija lopun olevan pelkkää humppaa ennen reboottia.

Täytyi ihan hetkeksi palata sarjan alkutunnelmiin ja totta on, että kolme ensimmäistä kokoelmaa visigoottien kuninkaan seikkailut ovat täyttä neroutta ja vielä kaksi seuraavaa kokolmaa erittäin jäntevää luettavaa. Sitten Armor Hunters -numerot ikään kuin upottavat koko sarjan.

Unityn toinen kokoelma meni hujauksessa, joten luen hetken aikaa sitä vielä tästä eteenpäin.

Kolmas minisarja näyttää varsin muikealta (Stalinverse) ja alaotsikkonsa mukaisesti rönsyilee useamman eri hahmon seikkailuihin. Itse pääsarjassa tiimi pysyy vieläkin koossa. Erityisesti Hairsinen jälki miellyttää silmää.

Hairsine tässä olikin hyvää, tarina oli täysi ankka. Divinity-trilogian osista ainoa, joka ei vetänyt mukaansa. Valiantin tapauksessa jo tietää, että nuo pääsarjoihin liittyvät oheisnumerot voi jättää huomioitta.
tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 170



« Vastaus #36 : 17.07.2017, klo 20:32:54 »

Harbinger-sarjan päätös oli varsin mukavaa luettavaa. Taso Joshua Dysartin käsikirjoituksissa heittelee toisinaan voimakkaasti. Kokonaisuudessa on kuitenkin usein sellaista elämänmakua, mitä supersankareiden edesottamuksiin vaikeasti tarttuu.

Harmi kyllä, en lainkaan muista enää sarjan alkua. Se kuitenkin viehätti, että päähenkilöstä ei lopulta kasvanut suurta sankaria, omien ongelmien päihittäminen osoittautui sekin ylittämättömäksi.

Kuudes kokoelma, Omegas, on itsenäinen kokonaisuutensa, joka velloo lopetuksen tunnelmissa.

Neliosainen minisarja Britannia taitaa olla yrityksen ensimmäinen sarja, joka ei liity suoraan Valiant-universumiin millään tavoin.

Käsikirjoittaja Peter Milligan, suosikkeihini lukeutuva Juan José Ryp ja väreistä vastannut Jordie Bellaire ovat keittäneet mainion historiallisen fantasian, jossa Rooman keisari Nero lähettää päähenkilön selvittämään mikä Britanniaan lähetettyjä joukkoja riivaa.

Milliganin tekemisistä en muista mitään varmaan kymmenen viimeisen vuoden osalta, mutta tässä kynä on pysynyt hyvin kädessä. Taustoituksia Rooman historiasta en jaksanut lukea, mieluumin ihailin lisähetken jälleen Rypin törkeän hyvää kuvitusta. Tämä on nyt ehkä sellaista vakavaa Rypiä, josta on siloiteltu miehelle tyypillisin ylilyövyys.
tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 170



« Vastaus #37 : 19.07.2017, klo 00:36:01 »

Imperium on käytännössä jatkoa Harbinger-sarjalle, kuitenkin niin että pääosassa on sen pahis, Toyo Harada. Harada näkee itsensä hyväntekijänä ja tavoitteensa vievän ihmiskuntaa parempaan suuntaan.

Joshua Dysart on tehnyt hyvää työtä, koska hahmo on taustoineen ja motiiveineen varsin ymmärrettävä hahmo. Satunnaiset raivonpuuskat ja hillittömyydet ovat hieman siinä ja siinä, onko kyse kirjoittajan lisäämästä luonneviasta vai lipsahduksista luoda yhteneväinen hahmo.

Lukaisin ensimmäiset kahdeksan numeroa ja varmasti palaan vielä jäljellä oleviin kahdeksaan numeroon myöhemmin.

Annoin myös Ninjak-sarjalle toisen tilaisuuden. Kun on ensimmäisen numeron pahimmista hölmöyksistä saanut kompuroitua yli, vie Matt Kindt lopulta työvoiton. Ensimmäinen tarinakaari, yhdeksän numeroa, on taustoittavine lisäsivuineen varsin mainio. Tässä on välistä sellaisia mangasta tuttuja hillittömyyksiä mukana, että ote on välillä oivan hilpeä. Ninjataidoilla saavutetaan sellainen kehon hallinta, että voi vaikka kasvattaa kidukset... Heh.

Eikä tietysti vielä sellaista sarjaa ole tehty, jota Juan José Ryp ei pelastaisi. Joo, olen tainnut Rypin mainita jo useamman kerran...

Tätä on 25 numeroa ja onhan hahmoa ehditty esittää sivuhahmona ja Unity-sarjassa vaikka kuinka.

EDIT: Täydennetty kesken katkennut viimeinen lause.
« Viimeksi muokattu: 19.07.2017, klo 01:20:08 kirjoittanut Jiksi » tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 170



« Vastaus #38 : 22.07.2017, klo 00:20:42 »

Luin samoin tein Imperium-sarjan loppuun saakka. Suuria tunteita tuo ei herättänyt. Ongelma siinä on sama kuin suurten kustantajien antisankareiden kanssa, eli hyvä pahis on aina parempi hyvän vastavoimana kuin omillaan.

Tämä oli muutoinkin aivan liikaa sellaista Valiant-historian taustoittamista. Toki Korean sotaan liittyvät taustasivut, jotka kuvitti Juan José Ryp, olivat mukavaa materiaalia, mutta siinä kaikki.

Ninjak, kuten jo totesin, on yhtä paljon manga-hillittömyyttä kuin supersankarointia. Matt Kindt vetää perhetaustat yhtä lailla yli. Kovin uskottavaksi ei Ninjakia ole kehitetty. Mainitsin varmaan, että Ryp...

Crayton Crain oli pääsyy siihen, miksi en tarttunut Rai-sarjaan jo aiemmin. Crainin tietokoneavusteinen kuvitus on ollut melko lailla kammotuksen aihe. Hetken kestää tämänkin kanssa, ennen kuin tyyliin tottuu, mutta onhan tämä parempi kuin vaikka X-Force.

Tulevaisuuden Japaniin – joka on metallia, muovia ja keinotekoista illuusiota päähenkilöä myöten – Crainin tyyli sopii varsin mukavasti.

Kindt kirjoittaa sellaista sujuvaa, hieman ehkä jo kunnianhimottoman sujuvaa, tekstiä. Sen parissa viihtyy, mutta 12 numeroa oli jo ihan riittävän mittainen rupeama.

Tätä on toki 16 numeroa kaikkiaan, mutta en suoraa päätä tarttunut jatkoon, kun ne ovat kytköksissä 4001 AD -tapahtumaan ja nyt ei tapahtumat huvita.
« Viimeksi muokattu: 22.07.2017, klo 00:22:26 kirjoittanut Jiksi » tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 170



« Vastaus #39 : 23.07.2017, klo 02:20:22 »

Olin jo aikonut jättää Harbinger-sarjan seuraamisen, mutta Harbinger Renegade -sarjan ensimmäinen kokoelma The Judgment of Solomon nousi kuitenkin lukujonon ohitse, pääasiassa kuvittajien ansiosta.

Ryp ja erityisesti mm. The Boys -sarjasta mieleen jäänyt Darick Robertson yhdessä kirjoittajan, Rafer Robertsin, kanssa ovat saaneet sarjaan aivan uutta puhtia. On kyllä vaikea lukea Robertsonin osuuksia, kun tulee The Boys -fiilikset läpi voimakkaasti.

Hassu juttu, että Imperium-sarjaa lukiessani kuvittelin sen olevan jonkinlainen vaihtoehtoiseen todellisuuteen sijoittuva tarina. Eipä siis ollutkaan, vaan täyttä kaanonia.
tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 170



« Vastaus #40 : 03.08.2017, klo 19:38:46 »

Olen lukenut jälleen Valiant-sarjoja.

Britannia: We Who Are About to Die on ensimmäiseen Britannia-minisarjaan nähden toimintapainotteisempi. Hyvin toimii tekijöiltä, eli Milligan, Ryp & kumpp.

Historian ja fantasian sekoittavaa sarjaa voi hyvin suositella koko Kvaakin porukalle.

4000 AD -minisarja on jatkoa Rai-sarjalle. Sellaista sujuvaa huttua, johon Craydonin kuvitus sopii erityisen hyvin. En todellakaan lukenut kaikkia tätä sivuavia one-shot-julkaisuja.

Tämän jälkeen on hyvä lukea neljäs Rai-kokoelma, eli Rain numerot 13-16. Sen sijaan, että ne olisivat tuohon tapahtumaan sijoittuvaa huttua, ne kertovat Rai-sotureiden historian. Toimii sikahyvin. Kuitenkin erikoinen päätös, että pääsarja kestää 12 numeroa, sitten tulee henkinen lopetus omana tapahtumana ja pääsarjassa taustoitetaan ihan muuta.

Strippisarjoja lukuun ottamatta en juuri huumoria kuluta. Archie & Armstrong varmaan menee sellaisena kevyenä seikkailusarjana, mutta minä olin tyytyväinen kun viidennessä tuli mukaan Bloodshot-crossoveria. Sellainen kallossa koliseva tunne minulla oli, että tämä voisi mennä paperilla ja rantakeinussa paremmin kuin diginä.

Sen sijaan The Delinquents-minisarja (2014) iski varsin kovaa. Kyseisessä seikkailussa sankarit yhdistävät voimansa kaksikon Quantum & Woody kanssa. Seikkailu eteni varsin hyvin, kuvitus oli kohdallaan ja Fred Van Lente piti tason korkealla.

En jälkimmäisiä sankareita ole koskaan lukenut, mutta ei varmaan taustoja ollut tarpeen tämän kanssa tavatakaan. Sen sijaan toimituksen palstalla todetaan, että uudet Q&W-tarinat ovat suoraa jatkoa vanhoille Acclaim Comics -seikkailuille. Tämä oli varsin muikea ajatus.

Huumoria oli myös Dead Drop-minisarjassa (2015), mutta se oli minulle paremmin iskevää, hieman ilkeää huumoria. Hyvin kulkee, näyttää hyvältä, mutta on ehkä paremmin sellainen alennuskorin valinta kuin täysihintainen tuote.

Ivar, Timewalker oli scifiä, draamaa ja huumoria. Hieman epätasapainoinen kokonaisuus, josta luin puolet joskus ja nyt sitten lopun. Ihan hyvää höttöä sellaisella kaikille vähän jotakin mentaliteetilla.

Parasta oli metakommentaari, jossa Ivar toteaa elävänsä hetki kerrallaan ja ongelmia syntyy vasta, kun tapahtumista koettaa saada yhtenäisen jatkumon.
tallennettu
Sivuja: 1 2 [3] | Siirry ylös Tulostusversio 
« edellinen seuraava »
Siirry: