Injection ja Trees ovat Ellisin sarjoja, joille odotan kovasti jatkoa. Jälkimmäinen, eli yhteistyö kuvittaja
Jason Howardin kanssa, on tuoreeltaan saamassakin jatkoa.
Cemetery Beach on niin ikään yhteistyö Howardin kanssa. Tarinassa on kuunatseja ja bang, bang, boom, boom. Siinä se sitten olikin, seitsemässä osassa.
Jostain syystä nyt ei olla kuussa, vaan 1920-luvulla on päädytty perustamaan siirtokunta avaruuteen. Tämä on sitten tuoreeltaan löydetty, ja sotilaan sekä avaruuspunkkarinaisen (?) kanssa lukija perehdytetään varsin kömpelöön scifi-yhteiskuntaan.
Tämä on vaivaannuttavan selvästi välityö, sellainen juttu minkä toivotaan myyvän kovasti niin, että voidaan taas keskittyä omaan tuotantoon.
Ellis selittää omaan tapaansa, mutta nyt ei ole hienoja ideoita selitettävänä. Käsikirjoitus haparoi yhden sivun verran ajankohtaisuutta, mutta ei pääse kiinni siihen.
Töidensä perusteella Ellis on ollut futuristi, mutta vuosituhannen vaihteen tulevaisuuskuvitelmat eivät kääntyneet odotetusti hyvin päin.
Totta kyllä, juuri nuoret muokkasivat tulevaisuuden lupia kyselemättä, kuten Ellis monesti töissään kuvasi. Teknologian avulla nouseva polvi kuitenkin vain muodosti tulevaisuudesta omanlaisensa dystopian Facebookin kaltaisine pahoine suuryrityksineen.
Lopulta maailmaa ei parannettu MIT:n ja Piilaakson yhteistyönä, kuten Ellisin töissä uskottiin. Sen näyttävät tekevän
Greta Thunbergin tapaiset nuoret, jotka puhuttelevat ihmisiä suoraan, ilman valtarakenteita mitä teknomiljonäärit todellisuudessa ja Ellisin töissä käyttivät.
Jos ei Ellis tässä loista, niin iso ongelma on myös Howardin kuvituksen sopimattomuus toimintaan. Tunnelmallinen ja persoonallinen jälki kuvaa maisemia komeasti, mutta kun sarja on toimintaa alusta loppuun, niin kuvittajan heikkoudet lyövät kasvoille kylmästi.
Kaiken lisäksi Howard kuvaa pahikset natseiksi laittamalla nämä irvistelemään. Jos nämä olisi nimetty natseiksi heti alussa, ei olisi tarvinnut niin irvistellä.
TCJ:n arvostelijan tämä on saanut epäilemään, olivatko edes ne Ellisin vanhat hyviä, kun niin kyllästyttää. Olivat ne. Ja ovat ne uudetkin. Tietysti sitä aina arvostaa, kun arvostamansa tekijät kehittyvät uuteen suuntaan, mutta vanhemmiten sitä on oppinut arvostamaan sitäkin, että toistetaan samaa uudestaan ja tehdään se hienosti. Tämä ei ollut nyt kumpaakaan, joten peukut alas molemmin käsin.