Minä sain lopulta luettua Alan Mooren Promethean loppuun. Pitkään tuo onkin kyllä ollut työn alla.
Ja kyllähän minä tykkäsin. Ei tosin läheskään Mooren parasta matskua, mutta se tuskin ketään yllättääkään. En nyt ehdi tarkastaa kuinka kattavasti aihe on puitu muissa ketjuissa, mutta ainakin oma mielipiteeni oli lähimmäkseen positiivinen.
Omituinen juttuhan tämä on, täynnä kaiken maailman metafyysistä hörönlöröä mutta mistään aivopierusta ei kuitenkaan ole kysymys. Sarjan maailma on ihan mielenkiintoinen ja rikkomalla omaa luomaansa ulottuvuutta Moore tavallaan estää meitä tylsymästä siihen.
Toisaalta, varmaan kahden albumin pituinen matka "Immateriaan" vai mikä se mielikuvituksen ihmemaa nyt tässä olikaan oli aivan liian pitkä ja tapahtumaköyhä omaksi hyväkseen. Tietysti, se ehkä saattoi olla pointtikin, mutta noh. Rajansa kaikella.
Iso osa sarjan viihdyttävyydestä menee kuitenkin hyvin luotuihin hahmoihin (joista ei kyllä kaikista otettu läheskään kaikkea mahdollista irti) ja piirtäjän (jonka nimeä en muista) satumaisen ihanaan kuvitukseen. Siis kuinka monella eri tyylillä saman hepun on mahdollista osata piirtää...?
Ja toisiin uutisiin: luin myös kummallisen läpyskän joka on peräisin ja jonka olen löytänyt ties mistä nimeltä The Adventurers #2 (Jos ei, muistini on sensuroinut oikean nimen). Mustavalkoinen, rumasti piirretty fantasiatylsyys a la "Hei mekin ollaan pelattu Dungeons & Drangonssia joskus".
Kääpiön nimi taisi olla BladeHelmet. Siis ihan oikeasti.
Mutta tällaisia tällä kertaa.
