Kirjoittaja Aihe: Luettua  (Luettu 407704 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

tolppis

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 321
  • Viinissä totuus
Vs: Luettua
« Vastaus #720 : 02.09.2009 klo 11:45:07 »
Juu, minäkin kyllä pidin...mutta oli se aika outo.

Matti Karjalainen

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 931
  • Friendly Neighborhood Librarian
Vs: Luettua
« Vastaus #721 : 02.09.2009 klo 12:29:48 »
Luin David Tischmanin käsikirjoittaman ja Glen Fabryn piirtämän kuusiosaisen minisarjan "Greatest Hits" (Vertigo, 2008-2009, joka on kummitellut listoillani siitä lähtien kun näin Tähtivaeltajassa ensimmäisen maininnan siitä. Löysin kaikki irtolehdet suht edullisesti Amazonilta, enkä malttanut enää odotella mahdollisen traden julkaisua.

"Greatest Hits" kertoo neljästä brittiläisestä supersankarista koostuvan ryhmän tarinan jostakin 1960-luvun puolivälistä tähän päivään saakka. The Matesiksi itseään nimittävät heerokset kokevat pieniä muutoksia kokoonpanossaan ennen kuin lopullinen ryhmä muodostuu. Supersankareiden ryhmä muodostuu lopulta mystiikkaan viehättyneestä Vizerista, miellyttämisestä taiteenlajin tekevästä Crusaderista, harmittomasta Zipperista ja tiedostavasta Solicitorista.

The Mates tekee sankaritekoja ja nousee ennennäkemättömän suosion aallonharjalle, mutta ryhmän jäsenet joutuvat kokevat myös mitalin kääntöpuolen: huumeet, henkilökohtaiset ristiriidat ja parisuhteet alkavat hitaasti mutta varmasti rapauttaa sisäistä dynamiikkaa.

Kuulostaako tutulta? Niinpä niin. Supersankarien kirjaviin univormuihin puetusta The Beatlesistahan tässä on kyse. Tischmanin käsikirjoituksen hauska perusidea ei lähde lentoon aivan niin hyvin kuin toivoa sopisi, mutta melko tasapaksuun tarinaan on kuitenkin upotettu muutamia oivaltavia hetkiä, jotka hyrisyttävät ainakin moppitukkien vaiheisiin perehtynyttä lukijaa. Sarjakuva saa lisäsyvyyttä myös keskushahmosta, dokumenttielokuvaa tekevästä ohjaajanuorukaisesta, joka tekee supersankaritutkimuksen ohella selkoa omasta, sangen traumaattisesta menneisyydestään.

Fabryn kuvitus on pätevää.

Jos tämä olisi levyarvostelu, niin se loppuisi näin:

The Mates: Greatest Hits
*  *  *
"Onneksi kirjastonhoitajat ovat tunnollisia kaikissa tunnetuissa todellisuuksissa" (P.A. Manninen: Kapteeni Kuolio - Tampereen sankari)

tolppis

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 321
  • Viinissä totuus
Vs: Luettua
« Vastaus #722 : 07.09.2009 klo 12:33:43 »
Tuli nämä sitten luettua:

Guy Delisle: Pjongjang

Paljon parempi mielestäni kuin se Burma-alppari. Pahuksen hauska! Koska olen näin maanantaisin niin pirhanan väsynyt (ja nyt ainakin) niin en nyt jaksa kauheasti palauttaa mieliin mitään erikoista. Yksi kohta jäi kuitenkin mieleen. Kyseisessä kohdassa Guy makasi hereillä siinä oudossa Oma-Universuminsa-Hotellissa huoneessaan ja kuunteli yläkerrasta kuuluvaa kummallista rapinaa ja "kilpikonnan raahautumista". Tuli niin elävästi mieleen omat yläkerran naapureiden kummallisten äänien alkuperämietiskelyni että meinasin tikahtua. Mainio sarjakuva.

Jonkun jonka nimeä en muista: Punainen pukee teitä

Kamala. Aivan kamala tekele. Niin karkinsööttiä ransakalaista taidepelleilyä ettei paremmasta väliä. Ensimmäinen susihukkatarina oli jo todella mitäänsanomaton. Ainoastaan Villi Länsi tarinassa oli jopa jonkinlaista ideaa ja tuli ihan mieleen mm. (argh taas ajatuskatkos...mieti mieti...aivot toimikaa...) Carson McCullersin kirjat. Siinäpä se mitä tuosta osaan sanoa. Ehkä olen liian "tyhmä" tällaiselle hienostosarjakuvalle  >:(

Näin tällä kertaa.

Huokaus...kahvia... :sleepy:

Matti Karjalainen

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 931
  • Friendly Neighborhood Librarian
Vs: Luettua
« Vastaus #723 : 20.09.2009 klo 22:03:47 »
Lauri Ahtinen: Melankolian kaksi huonetta ja keittiö (WSOY, 2009)

Lainasin kirjastosta työkaverin suosituksesta. Lukemisen aikana tulin verranneeksi albumia mielessäni aika moneen muuhun sarjakuvaan: jos "Raakaa lihaa", "Kova länsi" ja "Naisen kanssa" pistettäisiin tehosekoittimeen ja sen jälkeen uuniin viideksitoista minuutiksi, niin lopputulos voisi olla tässä? Strippien taso vaihtelee, mutta esimerkiksi pandakarhuihin vihamielisesti suhtautuavasta miehestä kertova strippi nauratti. Suomalaisesta saunakulttuurista oli tehty myös mainioita huomioita. Parempi kuin odotin.

Mutta jos Jumala ei olisi halunnut meidän syövän eläimiä, hän ei olisi tehnyt niitä lihasta...

Mari Ahokoivu: Löydä minut tästä kaupungista (Asema, 2009)

Bob Dylania siteeraten: "Don't criticize what you can't understand". Sarjakuvafestivaaleilta hankittu albumi ei auennut vielä ensimmäisellä lukukerralla. Ok, albumin teemat käsittelivät yksinäisyyttä ja vieraantumista, mutta jotenkin siihen oli vaikea saada kunnollista kosketuspintaa. Jotenkin tuli mieleen, että kyseessä on aika puhdas avainsarjakuva, joka avautuu sitä komeammin mitä paremmin tekijän tuntee. Pitää lukea albumi uudestaan ja vielä enemmän ajatuksen kanssa.

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Himaset - Keijut ei juo kahvia (Otava, 2009)

No, tähänpä pääsi sitten sisälle ilman suuria ponnisteluja. Ei mitään maailmaa mullistavaa sarjakuvaa etenkään tämmöiselle lapsettomalle lukijalle, mutta ihan sympaattista ja hymyilyttävää perhesarjakuvaa "Himaset" kuitenkin edustaa. Pidän myös piirrosjäljestä. Lisäpisteet Ernst Vettorin mainitsemisesta.

Matthew Sturges & co.: House of Mystery vol. 2 : Love Stories for Dead People (Vertigo, 2009)

Vertigon uutuussarja "House of Mystery" on surrealistisine kauhu- ja fantasiaelementteineen jonkinlainen "Sandman" -johdannainen. Sarjakuvat lyövät kättä myös käytännössä, esiintyyhän muun muassa Abel eräänä sivuhahmona.

Fig-niminen nuori nainen löytää itsensä toisessa ulottuvuudessa sijaitsevasta talosta, jonka alakerrassa sijaitsevaan baariin on eksynyt monenlaista kulkijaa. Kaikilla heistä on tarina kerrottavanaan. Nämä lyhyet kertomukset piristävät Figin ja muutaman taloon jumittuneen vakioasukkaan (merirosvo, runoilija ja niin edespäin) ympärillä pyörivää pääjuonta, joka ei ainakaan vielä ole onnistunut koukuttamaan allekirjoittanutta täydellisesti. Bill Willinghamin kirjoittamista lyhäreistä Gothic Romance" tuo mieleen Shokki-tarinat ja kissojen sekä lintujen välisestä sodasta kertova "The War" muistuttaa joitakin Neil Gaimanin töitä.

En ole "House of Mysterysta" ihan niin vakuuttunut kuin Tähtivaeltajan toimitus lehden toiseksi viimeisessä numerossa, mutta lukeehan tätä ihan kivutta. Kolmaskin osa täytynee vielä lukea.
« Viimeksi muokattu: 21.09.2009 klo 15:44:15 kirjoittanut Matti Karjalainen »
"Onneksi kirjastonhoitajat ovat tunnollisia kaikissa tunnetuissa todellisuuksissa" (P.A. Manninen: Kapteeni Kuolio - Tampereen sankari)

Petteri Oja

  • Juudas itselleen
  • Jäsen
  • Viestejä: 8 146
Vs: Luettua
« Vastaus #724 : 21.09.2009 klo 13:06:40 »
Lauri Ahtinen: Melankolian kaksi huonetta ja keittiö (WSOY, 2009)

Hauskojakin huomioita on mukana kyllä. Enimmäkseen aika helppoja juttuja silti, kuten tuo siteeraamasi kohta.

Luettuani Melankolian tuli vastustamaton halu kaivaa kirjahyllystä Hanna Arvelan Mistä on pienet tytöt tehty. Se oli yhtä hyvä kuin muistinkin, suosittelen.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Luettua
« Vastaus #725 : 21.09.2009 klo 19:12:19 »
Matthew Sturges & co.: House of Mystery vol. 2 : Love Stories for Dead People (Vertigo, 2009)

Vertigon uutuussarja "House of Mystery" on surrealistisine kauhu- ja fantasiaelementteineen jonkinlainen "Sandman" -johdannainen. Sarjakuvat lyövät kättä myös käytännössä, esiintyyhän muun muassa Abel eräänä sivuhahmona.

Siltä varalta, että joku saa tästä väärän käsityksen, sarjalla on melko pitkä historia ja Abel on myös DC-julkaisuhistoriansa osalta vanhempi kuin alkuperäinen Sandman-hahmo.

Suomessakin Kauhu-lehdessä näkyy tuttu hahmo.

Matti Karjalainen

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 931
  • Friendly Neighborhood Librarian
Vs: Luettua
« Vastaus #726 : 21.09.2009 klo 19:23:12 »
Siltä varalta, että joku saa tästä väärän käsityksen, sarjalla on melko pitkä historia ja Abel on myös DC-julkaisuhistoriansa osalta vanhempi kuin alkuperäinen Sandman-hahmo.

Katsohan, joka päivä sitä oppii uutta. Kiitos, Jiksi!

Nykyisen "House of Mysteryn" keskeisimmät henkilöt taitavat kuitenkin olla ihan uusia hahmoja, ja vanhasta sarjakuvasta muistuttavat lähinnä nuo ohessa kerrotut kauhulyhärit, jotka elävöittävät pääjuonta.
"Onneksi kirjastonhoitajat ovat tunnollisia kaikissa tunnetuissa todellisuuksissa" (P.A. Manninen: Kapteeni Kuolio - Tampereen sankari)

Lönkka

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 186
  • Life goes on (except for those who die)
Vs: Luettua
« Vastaus #727 : 22.09.2009 klo 18:27:58 »
alkuperäinen Sandman-hahmo.
Itse asiassa Simon & Kirby loivat sen oikeasti alkuperäisen Sandman hahmon jo keväällä 1942  :police:

Vastikään DC:ltä on tullut hieno kokooma jossa on kaikki miesten tekemät Sandmanit. Mukana 40-luvun stoorien lisäksi tuon 70-luvun juttu.

http://www.dccomics.com/dccomics/search/?q=Sandman+By+Joe+Simon+%26+Jack+Kirby&x=0&y=0

Lönkka

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 186
  • Life goes on (except for those who die)
Vs: Luettua
« Vastaus #728 : 22.09.2009 klo 21:15:19 »
Enivei, hahmo luotiin jo jonnin verran ennen 70-lukua.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Luettua
« Vastaus #729 : 22.09.2009 klo 21:40:52 »
Ollaanpas sitä nyt tarkkoja. Teknisesti olette kyllä oikeassa siinä, ettei hahmo ollut DC:n ensimmäinen samalla nimellä esiintyvä hahmo, mutta teknisesti asia myös käy ilmi linkkini takaa.

Kaasunaamari päässään kulkeva hahmo oli kuitenkin ihminen ja vasta 1970-luvun hahmo yliluonnollinen nukkumatti, kuten Gaimanin Sandman. Myöhemmin hahmosta tehtiin ihminen, ja Gaiman puolestaan teki käänteisesti ihmisestä nukkumatin.

Lönkka

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 186
  • Life goes on (except for those who die)
Vs: Luettua
« Vastaus #730 : 22.09.2009 klo 23:51:01 »
Myöhemmin hahmosta tehtiin ihminen, ja Gaiman puolestaan teki käänteisesti ihmisestä nukkumatin.
Ruuvataan vielä pilkkua, Wagnerin ja Seaglen kässäämät mainiot Sandman Mystery Theatret alkoivat ilmestyä vasta Gaimanin tarinoiden vanavedessä. Väliä sarjoen alkamisella oli yli 4 vuotta.

Muistelisin Gaimanin joskus maininneen tuon aiemman version (viittasi kaiketi siis 1974 -sarjaan koska en usko että tällä oli juurikaan 30- ja 40 -lukujen matskua käytössään vaikka jotainhan noista taidettiin 60/70 luvun taiteessa reprintata muissa lehdissä kakkossarjoina) innottaneen obscuuriudellaan ja kummallisuudellaan tekemään oman versionsa.

VesaK

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 556
  • Kuka mitä häh?
Vs: Luettua
« Vastaus #731 : 23.09.2009 klo 09:39:15 »
Itse asiassa Gaiman keksi ensin idean käyttää näitä obskuureja hahmoja, kuten Brute, Glob, Cain ja Abel. Ne vilahtivatkin jo Black Orchidissa. Sitten vasta tuli idea uudesta Sandmanista.

Joita yllättäen Alan Moore oli käyttänyt vähän aiemmin, Cainia ja Abelia ainakin.

Jos nurkistanne löytyy (muistaakseni) JättiKAUHUkirja, siinä on äskeisen Suomen-vieraan Sergio Aragonesin näkemys Cainista.
“Like millions of Americans, I grew up with ‘Peanuts.’ But I never outgrew it.”
- Barack Obama

tolppis

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 321
  • Viinissä totuus
Vs: Luettua
« Vastaus #732 : 29.09.2009 klo 16:47:18 »
Kuten tuolla "muualla" toisessa ulottuvuudessa ( :laugh:) jo mainitsinkin niin tuli luettua...

Jaime Hernandez: Ghost of Hoppers

Oli oikein mainiota Maggien entisaikojen muisteloa ja nykyajan sekoilua (tosin sarjis kai käsikirjoitettu joskus 2000-l. alussa). Lopussa kyllä äityi niin hugoprattiksi etten tajunnut ihan kaikkea, myönnetään, hyvin surrealistista Izzy-kamaa  ???

Tämän takia halusin etenkin tänne tuon Love & Rockets sarjiksen mainita: lainasin myös kirjastosta sen hmmm...eroottisen kokoelman...Ensi kertaa ja vaikka ensi kertaa - heh - selatessani jutut läpi, pidinkin kaikkien "novellien" kuvituksesta niin  huomasin ärsyttävän seikan: kaikki naiset kuin samasta (laihasta) muotista veistettyjä vaikka piirrostyyli vaihtelikin tarinasta toiseen huomattavastikin. Henandezin veljesten naiskuva (ja ihmiskuva yleensäkin, paljon laihoja, lihavia, rumia, kauniita, erilaisia ihmisiä) on enempi miun mieleeni etenkin sen harvinaisuuden takia.

Noh, ehkä tuossa Ensi kertaa sarjiksessa onkin kyse fantasioista? Mene ja tiedä, en ole vielä tarkemmin perehtynyt, mitä nyt huomasin ettei ihan lasten sarjakuva ollut juu. Heh.

tertsi

  • Vieras
Vs: Luettua
« Vastaus #733 : 29.09.2009 klo 16:58:34 »
Luin eilen illalla Jerome K Blochen "Un fauve en cage". (= Villieläin häkissä) Lienee ilmestynyt myös Mustiksessa.

Pieni tarina pienistä ihmisistä. Mutta kerrottu mitä mukaansatempaavimmalla tavalla. Bloche on erinomainen sarjakuva ja tekijänsä Dodier taitaa hienosti  tarinankerronnan koukerot.

Olen lukenut jotain vajaa kymmenen J.K. Blochea ja ehkä kaksi niistä ei ole ollut hyviä. Useimmat ovat olleet erinomaisia.

Ja sitten vielä se kuvitus. Huh, huh.

Mustiksen pienennetyt sivut eivät tee oikeutta Dodierin harkitulle grafiikalle.
« Viimeksi muokattu: 29.09.2009 klo 17:03:38 kirjoittanut Tertsi »

Matti Karjalainen

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 931
  • Friendly Neighborhood Librarian
Vs: Luettua
« Vastaus #734 : 11.10.2009 klo 00:13:24 »
Luin "Archie Americana : The Best of the Fifties" -sarjan kaksi osaa, jotka nimensä mukaisesti sisälsivät parhaita paloja Justuksen elämästä 1950-luvulla.

Sarjakuva sisälsi humoristisia ja jokseenkin simppeleitä tarinoita Riverdalen pikkukaupunkia asuttavien teinien elämästä; yleensä jutun lähtökohtana oli näihin päiviin asti kestänyt kolmiodraama nimihenkilön, hemmotellun brunetti-Bettyn ja naapurintyttömäisen blondi-Veronican välillä, mistä seuraa sitten kohellusta, slapstickia ja väärinkäsityksiä.

Keskiverron lukijan on kyllä vähän vaikea käsittää, mitä ihmettä pimut oikein Archiessa näkevät, mutta... Sarjakuvan teinisuhteita kuvattiin äärimmäisen kiltisti ja viattomasti, ja se on tuskin koskaan uhannut Comics Codea.

"Archie"-albumit eivät tarjonneet mitään maatamullistavaa, mutta olipahan kyseessä kuitenkin hyväntuulinen, viaton ja nostalginen aikamatka sarjakuvan historiaan ja tavallaan myös 1950-luvulle: tarinoissa nimittäin käsiteltiin vuosikymmeneen olennaisesti liittyviä nuorisokulttuurin ilmenemismuotoja kuten beatnikkeja (hyvin setämäiseen sävyyn eli toisin sanoen Archie ja Jughead puhuivat "svengaavaa" slangia ja pukeutuivat rähjäisesti), hula-vanteita ja Elviksen kaltaisia rokki-idoleita ("Hugh ain't nothin' but a brown dog, fryin' all the time!")

Jotenkin kokonaisuudesta tuli televisiosarjat "Onnen päivät" mieleen, enkä nyt tarkoita tällä pelkästään päähenkilön kuontalon väriä - tietenkin sillä erotuksella, että näiden sarjakuvien ilmestymisaikaan 1950-lukua elettiin parasta aikaa, eikä siitä katseltu nostalgialasien läpi.

Mainittakoon vielä, että ilmeisesti parasta aikaa Amerikassa pyörii tarinalinja, jossa Archie tekee viimein valintansa kahden tytön välillä ja kosii
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)
. Ei taida olla vielä selvillä, onko tuo kyseinen tapahtuma lopullinen, mitä epäilen kyllä itse suuresti.

Edit: Ja näyttääpä uusimpien numeroiden mukaan tuuli kääntyneen vielä tuosta edellisen spoileritagin alle piilotetusta paljastuksestakin. Meillä lienee siis käsissämme Teräsmies on kuollut -henkinen juonikäänne.
« Viimeksi muokattu: 11.10.2009 klo 00:19:41 kirjoittanut Matti Karjalainen »
"Onneksi kirjastonhoitajat ovat tunnollisia kaikissa tunnetuissa todellisuuksissa" (P.A. Manninen: Kapteeni Kuolio - Tampereen sankari)