Luettua

[tolppis]

No suatana, se olikin MALINEN 

Ehehheh...heh...no sattuuhan sitä, kuka noista savolaisista nimistä selevää ottaa! 

[JussiDBC]

Terry Mooren  Strangers in paradise.
Herra Moore on nero. Jollei muuten, niin ainakin kertomaan vangitsevia tarinoita ja tekemään hahmoistaan niin eläviä, että tuntuu että olet tuntenut tyypit jo vaikka kuinka kauan. Tuli ihan vahingossa törmättyä Strangers in paradisen ekaan albbariin,joka on i dream of you ja tarina jäi niin kesken, että pakko jäljittää loputkin albumit. Tarina kertoo Katchoosta, joka palaa  ystävänsä Francinen luokse neljän kuukauden jälkeen. Katchoo on lähtenyt mitään kertomatta ja pikkuhiljaa tarinan edetessä paljastuu mehukkaita yksityiskohtia Katchoon menneisyydestä. Tarinaan kuuluu myös vaarallinen rouva Parker, tämän bodattu, lesbo henkivarija ja 850 000 dollaria jotka Katchoo on varastanut rouva Parkerilta. Strangers in paradise on voittanut lukuisia palkintoja(esim. Eisner) ja kuuluu amerikkalaisen sarjakuvan virstanpylväisiin. Ei ihme, että jotkut yliopistot Amerikassa käyttävät Strangers in paradisea esimerkkinä hyvästä tarinankerronnasta kirjallisuudessa. Aika hyvin sarjakuvalta.

[Antti Vainio]

Sattumalta samalla viikolla löytyi divarista Jalavan Rip Kirby-albumi ja vanha Nostalgia Pressin strippikokoelma jossa oli esim. Ratsupoliisi Kingin ja Segarin Kippari-Kallen lisäksi ihka ensimmäinen Raymondin Kirby-seikkailu niin näitä on tullut lueskeltua.
Tarinat on kyllä ajankohdankin huomioonottaen vähän helvetin typeriä. Naikkoset itkee, pyörtyilee ja on suunnattoman rakastuneita Rip Kirbyyn. Kaikki ihailevat Kirbyn nerokkuutta (se nuuhkaisee injektioneulaa ja toteaa että huumeitahan tällä on käytetty) mutta minusta äijä on golfia ja runojenkirjoittamista harrastava äärivastenmielinen nilkki. Onneksi roistoissa on edes jotain potkua.

Vaan on nämä niin ällistyttävän hyvin piirrettyjä. Naiset on about kauneimpia sarjakuvan historiassa ja varsinkin niissä ruuduissa joissa Raymond käyttää paljon mustaa on hämmästyttävä noir-tunnelma. Kun Flash Gordon  oli staattista kuvitusta puberteettisiin avaruusseikkailuihin niin näissä on dynamiikkaa ja aitoa sarjakuvallista kerrontaa (vaan ei ollenkaan niin hyvää kuin mitä Eisner ja Caniff tekivät samaan aikaan, sniiduilee aivoistani se ilonpilaajalohko).

Tuomio:kivempi katsoa kuin lukea. Piirtäjänä Raymond oli kyllä melko peto.

[VesaK]

No suatana, se olikin MALINEN
Ehehheh...heh...no sattuuhan sitä, kuka noista savolaisista nimistä selevää ottaa! 

Lisäoppimäärää on tulossa ihan kohtapuoliseen, kun Malisen kakkosalbumi jymähtää ainakin Akateemiseen kirjakappaan (huhtikuun lopulla). Rouheesti mainostajen sanon viel että jos ette ole Malinen - Ee se oe tääsin poessulettua -albumia hankkineet niin hankkikaa heti kun vastaan osuu. Painos on nimittäen loppuunmyyty! Lisäpainoksia ei tule!

Vuan suottaapi olla ettei tuo kakkosalbumi jää ainuaksi Malinen -teokseksi joka tänä vuonna ilmestyy!

[Matti Karjalainen]

Mark Alan Stamaty: Alia's Mission (Knopf Books for Young Readers, 2004)

Mark Alan Stamatyn piirtämä ja käsikirjoittama "Alia's Mission" on sarjakuva basralaisesta kirjastonhoitajasta Aliasta, joka Irakin sodan sytyttyä ryhtyy siirtämään kirjoja taistelujen tieltä turvaan omaan kotiinsa. Paul Gravett taisi mainita sarjakuvan jossakin kirjassaan, ja niinpä tulin hankkineeksi sen myös itselleni jo ihan ammatillisista syistä, esitettiinhän siinä kirjastonhoitaja-päähenkilö "tosielämän supersankarina", jollaisia me tietysti olem... No, anti olla.

Sarjakuva on samalla tavalla dokumentaarinen sarjakuva kuin vaikkapa Saccon "Palestiina", mutta tällä kertaa kohderyhmänä ovat selkeästi melko pienet lapset. Se käy ilmi jo kielellisestä tasosta ja sodan hyvin varovaisesta käsittelystä: pommitusten uhkakin tuntuu ensisijaisesti kohdistuvan kirjastoon ja kirjoihin, ei niinkään Aliaan ja muihin basralaisiin. Sarjakuvan pituuskin on vain kolmisenkymmentä sivua, eli tekijällä ei ole oikeastaan muuta mahdollisuuttakaan kuin keskittyä kaikkein olennaisimpaan.

En usko, että varttuneempi lukija saa "Alia's Missionista" hirvittävän paljon irti (tosin aiheesta olisi epäilemättä saanut toimivan aikuisille suunnatun sarjakuvan), mutta lapsille suunnatuksi sarjakuvaksi tämä on kohtalaisen hyvä. Stamatylle täytyy antaa pisteet lukutaidon sekä kirjojen merkityksen korostamisesta. Lisäksi siinä esitetään irakilaisia ja maan kulttuuria sellaisessa valossa, joka saattaa parhaimmillaan toimia tarpeellisena suvaitsevaisuuskasvatuksena kaikille FOX-kanavan kasvattamille angloamerikkalaisille muksuille.

Olisi kyllä kiinnostavaa tietää, miten tämä todella uppoaa kohderyhmänä oleviin lapsilukijoihin.

Ai niin: Malisen luin myös ja tykkäsin kyllä.

[Matti Karjalainen]

Raymond Briggs: Minne tuuli kuljettaa (Otava, 1982)

Luinpas viimein tämänkin sarjakuvan, josta on tosin jotakin hämäriä muistikuvia lapsuusvuosilta. Olisikohan ollut niin, että Vuolijoen kirjastossa ja/tai koulukirjastossa olisi ollut aikanaan myös Raymond Briggsia...?

Jep. Raymond Briggs lienee tunnetuin jouluisesta "Lumiukko" -animaatiostaan, mutta kyseisen englantilaisen lastenkirjailijan tuotannosta löytyy myös vakavampaa materiaalia. Sarjakuvaromaani  "Minne tuuli kuljettaa" (alunp. "When the Wind Blows") on alanimekkeensä mukaisesti "kirja aikuisille ydinsodasta". Se kertoo Englannin maaseudulla elävästä sympaattisesta eläkeläispariskunnasta, joka hallitukseen ja viranomaisten riittämättömiin turvaohjeisiin naiivisti luottaen kuvittelee selviävänsä ydinsodasta parista ovesta ja muutamasta tyynystä rakennetussa säteilysuojassaan. Vankkumaton usko ei horju edes silloin, kun ympäröivä yhteiskunta tuntuu pysähtyneen täydellisesti ja yölliset pahoinvointikohtaukset sekä hiustenlähtö alkaa...

Sarjakuva koostuu melkein kokonaisuudessaan vanhusten välisestä dialogista, eikä muuta maailmaa kuvata kuin parissa koko aukeaman suuruisessa ruudussa, joissa ydinasein varustetut pommittajat kohoavat taivaalle tai sukellusveneet vaanivat meren syvyyksissä. Ydinräjähdys on puolestaan kuvattu yhtenä valkopunaisena aukeamana, joka saa seuraavien sivujen ruudut vapisemaan paineaallon vaikutuksesta.

Surullinen, voimakkaasti tunteisiin vetoava ja ehdottoman suositeltava teos kaikille joilla on kyky lukea eli toisin sanoen sarjakuvaa parhaimmillaan. Suomennos on tosiaan 80-luvulta, ja vaikka kylmä sota onkin jo ohi (voi vaan kuvitella, millaisen vaikutuksen tämä on tehnyt silloin kun aihe oli ajankohtaisempi ja ihmiset elivät täällä meilläkin kirjaimellisesti pommin varjossa), niin teemat ovat iättömiä.

Arvosana: Mestariteos.

Brian Wood & Riccardo Burchielli: DMZ 2 - The Body of the Journalist

... eli toisin sanoen toinen kokoomateos Wood-Burchielli -parivaljakon sarjakuvasta, jossa Yhdysvaltoja repivä sisällissota on tehnyt Manhattanista ei-kenenkään-maan, jolla ihmiset kuitenkin yrittävät elää parhaansa mukaan, vesipulasta kärsien ja tarkka-ampujien luoteja vältellen. Sarjakuvan päähenkilö, journalisti Matt raportoi muulle maailmalle elämästä tällä demilitarisoidulla vyöhykkeellä.

"The Body of the Journalistin" pointtina kakkososassa on median aseman ja merkityksen esilletuominen näissä nykyajan konflikteissa, joissa joukkoviestimillä on helkkaristi valtaa eikä totuudella ole loppujen lopuksi aina niin kauheasti väliä. Sarjakuvassa annetaan tilaa myös Mattin ja punkkarityttö Zeen väliselle suhteelle, joka näyttää - odotetusti ja vähän kliseisesti - kääntyvän "me ei oikein siedetä toisiamme, mutta jotain jännitettä on silti ilmassa" -tyyppiselle asteelle. Olenko muuten ainoa, jonka mielestä sarjakuvassa piipahtava Mattin naiskollega näyttää erehdyttävän paljon Lara Croftilta?

Sarjakuva täydentää mukavasti DMZ:n kokonaiskuvaa selvittämällä Zeen historiaa ja vallitsevan tilanteen taustoja ja toisaalta tarjoamalla Time Out -tyyppisen kaupunkilehden formaattiin puetun läpileikkauksen manhattanilaisten arkipäivään.

Arvosana: Hyvä

[Lurker]

Eikös tuosta When the Wind Blows -sarjakuvasta tehty hieno animaatiokin, jossa oli David Bowien tunnari? Näin muistelen.

[PurPur]

Animaatio on olemassa, Roger Waters teki biisejä.

edit: Joo, ja Bouwi kanssa.

Eikös tuosta When the Wind Blows -sarjakuvasta tehty hieno animaatiokin, jossa oli David Bowien tunnari? Näin muistelen.

[Lönkka]

Lukaisin aamulla Laikku 4:n.

Oli impulssiostos jossa huomion kiinnitti ensin Kovacsin kaunis kansi ja ostopäätöksen sinetöi Kallion kässäys.

Alppu oli oikein makoisa lukukokemus jossa kaikki tarinat toimivat hienosti. Postiivisin yllättäjä oli Melasniemi jonka sarjiksiin en muista aiemmin törmänneenikään -vaikkei miehen musiikki minulle putoa niin piirrosjälki kyllä!

Tämän kokemuksen pohjalta pitänee katsastaa muutkin Laikut.

[Doc Lomapäivä]

Yoshihiro Tatsumi: The Push Man
Tämä oli hyvä! Meni ihan yhdeltä istumalta. Miksi tätä ei löydy SINUN kirjastostasi!

Lyhyitä novelleja, joidenka päähenkilö on aina eri, mutta hyvin samanoloinen mies: hän ei puhu, hän on työtön tai duunari (ei mikään AD tai arkkitehti, vaan perusduunari! Eräs on mm. push man, joka työntää ihmiset metroon), ja puoliso tekee escort-hommia iltaisin. Päähenkilöillä ei ole lapsia, vaikka usein sellaisesta haaveilevat. Asioihin liittyy voimakkaasti seksi, ja tarinat ovat usein traagisia. Tatsumi kertookin ottaneensa aiheet usein poliisiraporteista ja lehtijutuista. Lisäksi tarinoissa on jokin symboli (rotta, sikiö), joka peilaa tapahtumia ja mielentiloja.

Tämä jotenkin tuo japanilaiset lähemmäs länsimaisia ihmisiä, paikkaa sitä vaikutelmaa minkä sikäläisistä ja sikäläisestä kulttuurista on saanut; kertoo nurjan puolen jonka tyttömangat jättävät kertomatta.

Miksei kotimaiset kustantajat julkaise jotain tällaista?! Japanista tuodaan vain käkättelymangat, ja kun kurkotetaan vaihtoehtoisen sarjakuvan puoleen, käännytään automaattisesti Ranskan tai Jenkkilän puoleen.

[Lönkka]

Tulipa viikonloppuna luttua Jessica Abelin ja Gale Soria kässäämä ja Warren Pleecen taiteilema Life Sucks ja yllätyttyä sangen positiivisesti. Tekijöistä ainoastaan Abel oli tuttu ja hänkin marginaalisesti, mutta ostopäätös syntyi lähinnä hyvän kustantajan ja kivasti piirretyn kannen vuoksi.

Tuhti 186 sivuinen alppari kertoo hanttihommiin nalkkiin jääneestä Davesta, tämän ystävistä, ihastuksista, pomosta LA:n yössä. Jutun koukku? Dave on vampyyri.

Sarjis rullaa eteenpäin erinomaisen hyvin ja tuo kovasti mieleen nykypäivän "kavereiden kesken" TV-sarjat ja minulle tuli kovasti mieleen että tästä voisi saada mainion elokuvan aikaan. Stoorin lisäksi myös piirros toimii sangen hyvin välillä esiintyvästä hienoisesta jäykkyydestä huolimatta.

http://www.firstsecondbooks.com/lifeSucks.html

Miksei kotimaiset kustantajat julkaise jotain tällaista?!

Varmaan siksi että kukaan ei halua tehdä nimikkeillään massiivisesti tappiota. valitettavasti tämä ei vaan ole sitä mitä suuri lukijakunta ostaisi.

[Timo Ronkainen]

Yoshihiro Tatsumi: The Push Man
Tämä oli hyvä! Meni ihan yhdeltä istumalta. Miksi tätä ei löydy SINUN kirjastostasi!

Olen aina koittanut hehkuttaa Tatsumia. Kaveri on Eisnerin sukua, ehkä hieman melankolisempi. Itsellä on Abandon the Old in Tokio. Samalla linjalla jatkaa. The Push Man on hankinnassa. Nämä sarjat on tehty jo 1970-luvulla!

Timo

[Matti Karjalainen]

Mike Richardson & Ben Stenbeck: Living with the Dead

... joka ei kerro the Grateful Deadin perässä reissaavista hipeistä, vaan kahdesta kaverista zombieiden kansoittamassa suurkaupungissa. Strawilla ja Whipilla - molemmat ovat kastaneet itsensä uudestaan salaperäisen taudin puhjettua ns. uuden elämän merkiksi - menee olosuhteisiin nähden ihan mukavasti. Ruokaa on mahdollista hankkia (zombiet ovat oikeaoppisen romeromaisesti melko hitaita ja yksinkertaisia, ja niitä pystyy hämäämään mutisemalla itsekin "braaaaaains"), ja hylätystä sarjakuvakaupasta saattaa löytää Frank Millerin signeeraaman "300:en".

Elo on siis melko auvoisaa kunnes käy ilmi, että eloonjääneiden listaan kuuluu myös Betty-niminen nainen. Se aiheuttaa jonkin sortin kolmiodraaman ja kavereiden välit alkavat uhkaavasti rakoilla...

Dark Horsen kustantama minisarja oli ihan viihdyttävää perussarjakuvaa. Richardson painotti käsikirjoituksessa enemmänkin huumoria kuin kauhua, vaikka meno sinänsä olikin ajoittain aika visvaista ja veristä. Synkeää ja lohdutonta meininkiä halajavien kannattaakin mieluummin etsiä käsiinsä "The Walking Deadin" ensimmäinen osa, mutta kyllä tämänkin lukaisee paremman puutteessa.

Sarjakuvan mukana tulee muuten "Zombie Survival Kit", eli toisin sanoen päähenkilöiden käyttämät naamarit on mahdollista leikata ja asettaa kasvoille zombeja hämäämään (Dark Horse Comics takes no responsibility, and makes no guarantee that this mask will save you from an attack of the living dead.... Pari ruokaohjettakin on osunut takasivuille mukaan, mutta reseptit eivät sentään koostu raa'asta lihasta ja aivoista, vaan ovat toisen päähenkilön valmistamia linturuokia.

Arvosanaksi kolme tähteä.

Tulipa viikonloppuna luttua Jessica Abelin ja Gale Soria kässäämä ja Warren Pleecen taiteilema Life Sucks ja yllätyttyä sangen positiivisesti.

Jaahas, taitaapa mennä lukulistalle. Kiitos vinkistä.

[hannhell]

Yoshihiro Tatsumi: The Push Man
Tämä oli hyvä! Meni ihan yhdeltä istumalta. Miksi tätä ei löydy SINUN kirjastostasi!

Niin on!!! Japanilaisista sen verran, että onkos täällä jo kehuttu Kazuichi Hanawan DOING TIME alpparia?? Henk.koht. suosikkini japsipiirtäjien tarinoista, taiteilija joutuu vankilaan ja alppari kertoo näistä kokemuksista. Ällistyttävän vetävä tarina, tavallaan kauhean arkista; tarkkoja kuvauksia ruoka-annoksista, siivoamisesta, päivärutiineista.

[kaltsu]

Jutun koukku? Dave on vampyyri.

Tohon asti kuulosti ihan lupaavalta.

Itse ostin Philippe Dupuyn Hauntedin ku osui kirjakaupassa käteen ja voih miten lattea lukukokemus. Dupuy lenkkeilee, pohdiskelee, näkee unia ja juttelee eläimille. En jaksanu edes loppuun asti lukea.