Pitääkö tarinan olla omaperäinen ollakseen mielenkiintoinen?

[Markku Myllymäki]

Väsäilen tässä juonta tarinaan ja melkomoinen kliseekokoelma näkyy tulevan. Sopassa on aineksia todella monesta supersankari- ja scifitarinasta. Mutta ei juurikaan mitään omaperäistä. Vähän vanhanaikaisesti vielä, sävy ei ole edes nykyaikaisen synkkä.

Kysymys: jos tarina kulkee, häiritseekö se etteivät ideat ole uusia? TIEDÄN, että joku sanoo että KAIKKI tarinat ovat lopulta uusia versioita vanhoista, mutta tässä on enemmän kysymys kaikenlaisten IDEOIDEN uudelleenlämmittelystä.

Tuttua ja turvallista tuubaa siis.

Enkä tarkoita hienostuneesti, niinkuin Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga, joka kertoi vanhoja tarinoita uudella tavalla (ja kierrätti niiden päähenkilöt ja "plot devicet" todella kauniisti).

[Wilpuri]

Kyllä vanhoistakin aineksista voi saada hyvän sopan. Esim. Matrix ei tainnut (ainakaan tarinallisesti) sisältää juurikaan tuoreita ideoita. Dark Cityt, Ghost in the Shellit ja Terminaattorit hyppivät joka kulman takaa silmille. Välillä jopa kuvat ovat melko identtisiä esim. Dark Cityn kanssa. Mielestäni Matrix oli kuitenkin varsin hyvää viihdettä (jatko-osat vähän valjumpaa).

Jos et kopioi jotain tiettyä juttua, van keräät elementtejä monistä jutuista, niin voit saada varsin hyvää jälkeä... ja nykyään on lähes mahdoton keksiä mitään uutta. Kyllä lähes jokainen idea on jo jossain ollut. Mieluummin hyvä tarina vanhoista aineista, kuin jotain "uutta" luova, vaikka hampat irvessä.

[Veli Loponen]

Ei tarvitse. Se miten tarina kerrotaan vaikuttaa paljon mielenkiintoisuuteen.

[Jarmo]

Jotain uutta tarvitsee kuitenkin olla.
Ellei juonellisesti, niin sitten näkökulmassa, kerronnassa tai vastaavassa.

Voi sitä tietysti tehdä epämielenkiintoistakin jälkeä.
Sellaista tuttua huttua mitä on kiva lukea pitsaa syödessään.

[O.K.]

Käytetyillä, kliseisillä aineksilla saa lukijan houkuteltua sisään tarinaan helpommin, lukija tunnistaa genren ja on "kotonaan" tarinassa. Kiinnostuksen ylläpitäminen vaatii kuitenkin sitä, että tarinassa on jotain uutta ja omaa. Minä ainakin pidän tällaista lähestymistapaa hyväksyttävänä "käyttötarinan" lähtökohtana.

Usein pelkkä onnistunut henkilögalleria ja yksi persoonallinen käänne riittää tekemään kuluneesta tarinasta mielenkiintoisen. Joskus se, että tarinaan napataan aineksia muista tyylilajeista, tekee teoksesta tarpeeksi omalaatuisen. Jne jne...

[Markku Myllymäki]

Kiitoksia vastauksista!

En siis murehdi tarinan omaperäisyydestä enempää...

Nyt ongelmaksi kylläkin alkaa tulla juonen mutkikkuus, mutta se on ratkaistavissa. Hivenen pitää juonen rönsyjä  karsia.

Ajatellessani asiaa törmäsin Kvaakissa mielenkiintoiseen artikkeliin... Lainaus Petri Hiltusen haastattelusta Kvaakissa:

”Ensiksi luonnostelin, sitten tein sivutaiton ja lopuksi tussasin. Käsikirjoitusta minulla ei ole tapana tehdä. Jouduin karsimaan albumia rankalla kädellä. Se voisi olla pidempikin, mutta siivosin mielestäni turhat osat pois”, Hiltunen kertoo.

Mitenkähän tuo karsiminen onnistuu? Ymmärrän miten se onnistuu luonnostellessa, mutta sen jälkeen karsiessa sivutaittokin muuttuu...? Ei sitä kovin myöhäisessä vaiheessa suuria muutoksia voi tehdä...

[bgt]

Esimerkiksi fantasia-buumi on osoittanut, että tarinan ei todellakaan tarvitse olla omaperäinen. Luin pari noista saagoista (mm. Eddingsin kaikki kirjat), kunnes sitten kyllästyin. Sama tarinahan niissä periaatteessa on melkein kaikissa. Pahaa-aavistamaton tavis-skidi kaapataan mukaan sankariksi miekkojen ja magiain keskelle (Velhon Oppipoika, Belgarion, Harry Potter... Taru Sormusten Herrasta.)

Ja Star Gate -televisiosarja imitoi suurella menestyksellä Babylon 5:a. Star Gatesta pyörii nykyisin kaksi versiotakin. Toisen nimenä Star Gate Atlantis. Ja kopioihan tuo vielä yksittäisten jaksojen toistuvuudessaan ja tuntemattomien kulttuurien tutkimisessaan Star Trekiäkin.

Kun joku trendi on suosittu, sillä pystyy myymään helpolla. Vasta aika sitten näyttää, mikä muodostuu kultiksi.

Jossain tapauksessa taas liian omaperäinen tarina voi jopa erkaannuttaa lukijan jättämään lukemisen kesken.

[Paalujuntta-S.]

Piipitänpä henk.koht. mielipiteeni tänne, vaikken tiedäkään miksi sekaannun jatkuvasti ammattimiesten keskusteluihin

Aika fakiiri pitää olla, jos pystyy kertomaan tarinan, joka ei yhtään muistuta mitään aikaisemmin jo kerrottua tarinaa. Keksitpä minkälaisen juonen hyvänsä, niin todennäköisesti joku on keksinyt jotain samantapaista jo vuosikymmeniä/vuosisatoja/vuosituhansia sitten.

Kuluneestakin juonesta voi saada raikkaan, jos onnistuu tuomaan henkilöhahmoihin, tapahtumaympäristöön, teemoihin, näkökulmiin, kerrontaan tai whateveriin jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Eli toisin sanoen homman juju lienee siinä, että onnistuu sekoittamaan vanhat ainekset uudella tavalla.

Edellinen puhuja mainitsi fantasiakirjallisuuden kliseisen lähtöasetelman, joka on Tolkieniakin vanhempi ("pahaa ryömii rauhalliseen maalaiskylään, jossa maailmanpelastajasankari asuu tietämättä olevansa maailnapelastaja"). Olin vakuuttunut, että noista lähtökohdista kukaan ei enää pysty kertomaan kiinnostavaa tarinaa. Sitten tulivat Luupäät.  

[JJ Naas]

Hyvät hahmot tekevät paljon... Eddingsin Belgarion -jatkumon kaikki kirjat jaksoin lukea juuri siksi, että hahmot olivat mielestäni persoonallisia, ja hahmojen väliset suhteet ja vuorovaikutukset moninaisia, hauskoja ja kiinnostavia.

[Hege]

Klise on klise koska se tarjoaa niin hyvän keinon lukijan mielenkiinnon nappaamiseksi, että sitä on käytetty niin paljon, että lukija kykenee tunnistamaan tämän koukutusyrityksen sen kohdatessaan. Eli tarvitaan variaatiota ja variaation variaatiota, muitakin kuin päähahmon nimi ja hiusten väri. Aku Ankan lyhäreissähän on ollut sama juoni jo n vuotta, mutta matka alkutilanteesta (vakio) lopputilanteeseen (vakio) vaihtelee. Eli jotain omaa sinne sisälle pitää keksiä. Uusien jippojen keksimisessä voidaan sitten lopulta päästä tilanteeseen jossa mietitään "voiko kiharaa kihartaa".  
Lisäksi se mitä kerrotaan ja mistä kerrotaan voivat olla eri asioita.

Jos tarina tuntuu heikolta niin sitten ilotulitetaan piirroksissa ihan täysillä. Piirrellään upeat lavasteet ja massakohtauksia,  tehdään "erikoistehostesarjista".

[kaltsu]

Urh tänne on kirjoiteltu niin latteita ympäripyöreyksiä ja kohteliasta paskaa että nyt pitää ärähtää.

Kyllä pitää omaperäisyyttä löytyä. Itse en ainakaan kaipaa maailmaan enää yhtään (varsinkaan supersankari- ja scifiaiheista) kliseekimppua. Niitä on liikaa muutenkin. Ellet ihan varmasti onnistu jotain ennen näkemättömän upeaa loppuun kalutuista aineksista hämmentelemään, kehittele jotain muuta. Kiitos.

Ideoiden karsiminen ja sivutaittojen uusiksi muokkaaminen eivät saisi olla minkäänlainen ongelma. Jotain rotia hei.

[Tero Mäntylä]

Saatan taas ilmaista itseäni epäselvästi. Pahoitteluni siitä.

Oma lyhyt mielipiteeni on että kliseistä turha murehtia. Enemän kannattaa miettiä miksi ylipäätään kertoisi sen tarinan mitä on kertomassa. Onko jotain sanottavaa? Onko jotain jota haluaa pohtia ja tuoda muiden pohdittavaksi? Saako tarinan tekemisestä helkutisti rahaa? Tekeekö sen harjoitellakseen piirtämistä? Mielestäni on ihan sama miten kliseistä roskaa tekee jos tekijällä on ollut jotain sanottavaa... mikä sinällään on aika ympäripyöreä ilmaisu. Mutta jos juuri sillä tarinalla on tekijän mielestä on jokin syy olla olemassa niin kysymyksellä siitä miten kliseistä roskaa se on ei ole merkitystä. Samalla tavalla jos keksii jotain uutta vanhaan tarinaan mutta ei oikeastaan ole mitään muuta sanottavaa niin se ei minulle ole juuri minkään arvoinen.

Minulla ei ole omakohtaista kokemusta esim. Eddingsin kirjojen sisällöstä mutta kaiken kuuleman perusteella niissä ei ole mitään hyvää eikä se mies osaa mitään muuta kuin kopioida (No ei kai hän sentään ole Terry Brooksin veroinen kopioija) ja maailma olisi mielestäni paljon parempi paikka jos Eddings ei olisi yhtään kirjaa kirjoittanut. Ainoa syy miksi ne on kirjoitettu on varmasti että joku on suostunut tällekin herralle maksamaan siitä että suoltaa jatkuvalla syötöllä tasapaksua fantasiamoskaa minkä olemassaololle ei ole mitään perustetta maailmassa.

Eli ehdotan seuravaa: Kysy itseltäsi onko kertomasi tarinan todella kertomisen arvoinen. Onko sinulla jokin syy tehdä juuri se tarina. Jos jokin syy löytyy niin hyvä. Muuten kyse on luovan energian hukkaamisesta. Mutta syyksi riittänee vain se että tahtoo tulla rikkaaksi. Rikkaaksi tuleminen on muutaman kerran onnistunut kirjoittamalla sitä turhaa kliseistä moskaa.

Ai niin... lisätään nyt kuitenkin että on myös turha yrittää väkisin välttää kliseitä ja yrittää tehdä tarinasta omaperäinen. Siitä seuraa yleensä vain väkinäinen tarina joka ei kiinnosta ketään.

[Hazart]

Aiheeseen liittyen... Korkkareita löysin anoppilasta ja tuli luettua muutama. Ihan jees sotatarinoita, mutta ärsyttävä kaava toistuu tarinasta toiseen. Jopa ruutujaon ja kertojaruutujen osalta. Kyllästyminen tuli hyvin pian vastaan. Lukijan aliarvioimista tuollainen toisto!

 8)

[Marj]

Arvostan kyllä aika korkeelle sitä, että jutun pohjalla on joku Idea. Liittyen nyt mihin tahansa hommiin. Hyvä idea saattaa antaa jopa vähän anteeksi epätäydellistä toteutusta.
Ei idean tarvitse olla aina mullistava, kunhan se vain on!

Tuskin kannattaa masentua, vaikka ”pää olisi tyhjä”. Pelkkä tekemisen halu on ihan hyvä motiivi sarjakuvien rustailuun, vaikka sanottava jäisikin vähänlaiseksi. Saattapi käydä muutoin kuin eräille, jotka eivät koskaan saa aikaiseksi mitään valmista.  :)Vaikea siinä sitten on kehittyä ja löytää niitä mullistavia uusia näkökulmia tulevaisuudessakaan.

[pertti jarla]

  Yksi hyvä tapa välttää tarinan ikävää "tuttuutta" on ottaa sen ainekset jostain muualta kuin fiktiosta: itse nähdyistä ja kuulluista jutuista, tositapahtumista. Esim. jos haluaa tehdä sotajutun, maailmansotien tosikertomukset vievät mielikuvitusta mukavasti uusille urille. Niiden pohjalta voi sitten rakentaa aivan keksityn jutun ja sijoittaa sen vaikka 1200-luvun paralleeli-Kiinaan.