Niin, ilmeiden yksityiskohtien määrä riippuu tyylistä paljon. Esim. Manara ja Dave Gibbons näyttävät yksityiskohtaisuudestaan huolimatta tekevän melko ilmeettömiä hahmoja. Buchet ("Sillage") ja Canales ("Blacksad") taas onnistuvat ilmeissä erinomaisesti.
tämä on kai makuasia, Manara onkyllä minustakin fakkiintunut maneereihinsa;hänellä ilmeitä jyrkästi yleistäen on se yksi ,suu aukinainen "ilme".
Dave Gibbonsin hahmojen ilmeettömyyttä en kuitenkaan pysty tässä universumissa allekirjoittamaan, koska oletan että puhumme Watchmen, Martha washington, Rogue trooper, Dredd, Future shocks Dave Gibbonsista.
ilmeet ovat minusta osa suurempaa kokonaisuutta, yhdessä tarinan dialogin, elekielen ja dramaturgian kanssa niillä voi rakentaa kokonaisuuksia ja ristiriitaisuuksia.
hymyilevä hahmo ei esimerkiksi aina ole iloinen tai optimistinen, se on puhtaasti tilannesidonnaista.
Itse käytän paljon referenssinä vanhoja mustavalkoelokuvia, ekspressionistien jäljestä saa parhaat valo/varjo niksit mutta näyttelijäsuoritukset =ilmeet varsinkin 20-30-luvuilla ovat yliteatraalisia.
hienovaraisempaan näyttelijätyöhön valitsen 40-50-luvun elokuvia.
Omat taidot ja kärsimättömyyteni tehdä, toistaa, tehdä, opetella ja tehdä taas kuitenkin vaikutta lopputulokseen enemmän.