Sergio Toppi

[JV]

Osui sattumoisin kirpparilla käteen huonokuntoinen kopio "Eräämaatarinoita"-sarjakuva-albumi vuodelta 1979. Siinä on Jack Londonin kertomuksia sarjakuvamuotoon laittanut Sergio Toppi. Toppi on upea tyylittelijä, joko on monen sarjakuvantekijän arvostuksessa, mm. Ashley Woodin, joka on luotsaamassaan pienten taidekirjojen sarjassa julkaissut otteita miehen tuotannosta (Sparrow 12 sekä Sparrow 15).

Kysymykseni kuuluukin: onko Suomessa julkaistu muita Sergio Toppi kuvittamia sarjakuvia?

[xml]

Kysymykseni kuuluukin: onko Suomessa julkaistu muita Sergio Toppi kuvittamia sarjakuvia?

Ainakin Historian suuret seikkailut sarjan albumin numero 6 toinen tarina "Pizarro - Andien sydämessä", 23 sivua.

[Curtvile]

Itsekin muistan nämä albumit hyvin, piirrosjälki ja sivudesign olivat jotain ihan muuta hyvällä tapaa.
Siksi tieto Sergio Toppin kuolemasta tulikin vähän puskasta.

Voi olla että kuvittelen mutta olen näkevinäni samaa tyylittelyä monellakin italialaisella sarjakuvantekijällä bonelleista Ken Parkereihin ja Aristokraatteihin mutten ainakaan itse tiedä kumpaan suuntaan vaikutteet liikkuivat.

[JV]

Mahtava tekijä, jonka jälkeä noiden mainittujen albumien lisäksi on lähinnä voinut ihailla netin välityksellä.

Mutta Archaia julkaisee piakkoin ainakin yhden, ehkä kolmekin albumia miehen tuotantoa. Harmillista, että se tulee ikävien uutisten siivittämänä. http://store.archaia.com/sharaz-de-1001-arabian-nights/

[Jyrki Vainio]

Jenkeistä ainakin Walter Simonson on ottanut selvästi vaikutteita Toppilta.
Viivassa on myös jotain samankaltaisuutta Jim Holdawayn kanssa.
Ennen kaikkea Toppilta jää mieleen kuitenkin omintakeinen, ornamenttinen pintojen täyttö ja (etenkin kuvituspiirrosten) tapa yhdistää erilaisia ja erikokoisia kuva-aiheita yhteen vähän elokuvajulisteiden tapaan.

[Curtvile]

Nyt kun sanoit niin Simonson on itsestään selvä tapaus .
Olen ollut näkevinäni Studiokaverinsa Howard Chaykinin jäljessä hiukan innoitteita Toppista, mutta  eniten ehkä Arthur Ransonin piirroksen realistisen uurretussa viivavarjostuksessa mutta se taitaa olla Al Williamsomin ja Mike Kalutan vaikutusta.

Juuri tuo ornamenttimaisuus ja elokuva/Art deco design-henkisyys Toppin kuvissa kiinnitti positiivisen huomion.

[JV]

Jenkeistä ainakin Walter Simonson on ottanut selvästi vaikutteita Toppilta.
Viivassa on myös jotain samankaltaisuutta Jim Holdawayn kanssa.
Ennen kaikkea Toppilta jää mieleen kuitenkin omintakeinen, ornamenttinen pintojen täyttö ja (etenkin kuvituspiirrosten) tapa yhdistää erilaisia ja erikokoisia kuva-aiheita yhteen vähän elokuvajulisteiden tapaan.

Ainakin Frank Miller Miller ja Ashley Wood ovat nimenneet Toppin esikuvakseen, Ashley Wood on julkaissut taidekirjasarjassaan pienen Toppi-kirjan.

Näen myös Bill Sienkiewiczin ja R.M Gueran viivassa Toppin vaikutetta. Simonson ehdottomasti myös.

[Jarkko Sikiö]

Tuorein The Collected Toppi 3: South America (Magnetic Press, 2020) on ensimmäinen Toppin kootuista, johon henkilökohtaisesta kiinnostuksesta tartuin ensimmäisenä.

Toppin kuvitus on niin kertakaikkisen huimaa, ettei siitä kai enää voi mitään järkevää sanoakaan. Jalanjälki Italiassa lienee melkoinen. Itse lisäisin, tässä ketjussa käytyyn keskusteluun liittyen, vaikutteita ottaneisiin kuvittajiin vähintään Denys Cowanin ja pitkän listan brittejä, joista itsestäänselvin, Dave McKean, on laatinut tähän esipuheen.

Lyhyttarinoiden temaattisesti yhteen kokoaminen on erinomainen idea, ei vähiten siksi, että tyylin kehittyminen näkyy voimakkaasti.

On mahdoton olla pitämättä 80-luvun mittaan syntyneestä varmasta tyylistä, sen kypsyneestä 90-luvun huipusta (kirjan viimeisin tarina on merkitty vuodelle 1992), mutta yhtä paljon minuun vetosi varhaistöistä huokuva raaka luomisvimma.

Tarinoiden väkevyys iskee yhtä voimakkaasti kuin kuvitus. Vanhemmissa töissä on hieman kauhukirjallisia vaikutteita, kun 90-luvun töissä kuuluu enää oma ääni. Silti jotain tuttua niissäkin on, ja hetken kestää oivaltaa niiden tukeutuvan kansansatuperinteeseen – ennemmin varoittavassa kuin opettavassa mielessä.

Tarinoissa toistuu fatalistisuus Toppin päähenkilöiden taistellessa kurjaa kohtaloaan vastaan. Hurjimmillaan monologi on alussa kuin kahden kiven toisiinsa iskemistä, ja myöhemmin monessa hahmossa kuvittelee näkevänsä Klaus Kinskin kummittelemassa vimmaisesti.

Koska itse näin paljonkin vaikutteita juuri elokuvan puolelta, minusta oli mielenkiintoista kuinka McKean moittii Toppin aikalaisten tavoitelleen elokuvamaista kerrontaa jakamalla sivut tiukkaan ruudukkoon (grid). Tässä näen epäsuoraa kritiikkiä erityisesti Alan Mooren suuntaan (laajakangassarjakuva tulee vasta vuosikymmenen myöhemmin). Sen sijaan McKean ylistää Toppin taiteellista, sarjakuvan omia vahvuuksia käyttävää kerrontaa, joka ei pyri lainkaan hallitsemaan ajallista ulottuvuutta, vaan antaa tilaa lukijalle pysähtyä ja jatkaa vasta uteliaisuuden ajamana.

Itse löydän kokoelmasta toisinaan sellaisia ratkaisuja, joita en muista monesti näin onnistuneesti nähneeni. Jokainen sivu on yksilöllinen toisinaan aina erikoisuuteen saakka. Sivuilla puhekuplat saattavat kulkea ensin oikeaa laitaa ja sitten katseen täytyy kulkea vasemmalle. Koskaan tätä lukiessa ei ollut vaikeuksia seurata dialogin kulkua, tai edes miettiä mikä puhekuplista oli tarkoitettu milloinkin luettavaksi.

Harmillisesti tekstaajalle on osunut kirjoitusvirhe (s. 99), jos jotain negatiivista täytyy sanoa.

[Jarkko Sikiö]

Ensimmäinen Toppi-kokoelmista, The Enchanted World (Magnetic Press, 2019) on kuvituksen osalta jopa hengästyttävämpi kuin kolmas kokelma. Erityisesti materian – puun, kiven; päreiden, tiilien  – sekä kaiken luonnon ̣– kallioiden, erämaitten ja korpien; kylmän, kovan, ankaran ja aution – kuvaajana Toppi on mestarillisen taitava. Kokoelma on kannesta kanteen mustavalkoinen, kun taas tuoreimmat kolmannen kokoelman tarinoista olivat väreissä.

Sommittelun osalta tämän kokoelman tarinat ovat hillitympiä, tai tavanomaisempia, mikäli sanaa kehtaa tässä yhteydessä edes sanoa.

Tarinat eivät vedä vertoja kolmannelle, ja jos kolmas nojautui monesti westernien puoleen, tässä toisinaan pitäisi varmaan tuntea italialaista elokuvaa lännenelokuvia pidemmälle.

Sadut ovat tässä läsnä aivan konkreettisesti, mutta ne ovat alussa useammin modernin unenomaisia kuin kolmannen julmia esiversioita saduista, joissa ei ole selkeää moraalikoodistoa.

Toisin kuin kolmannen kokoelman tapauksessa, tässä näkyy selkeästi myös Toppin hioutuminen kertojana. Koska tarinat on koottu jälleen kronologisessa järjestyksesä, opus vain parantuu edetessään.

Kaukaisempaa kansantarustoa, uskomuksia ja mystiikkaa sisältävät tarinat ovat kirjan parhaimmistoa.

Yhden lyhyttarinan, majakanvartijan, kertojanääni on kehno ratkaisu, eikä sitä enää kokoelmassa sen enempää kuin kolmannessakaan toiste ole käytetty.

Bill Sienkiewicz kertoo esipuheessaan kuinka ei ennen 1980-luvun puoliväliä – Electra: Assasin oli tuolloin jo julkaistu – ollut törmännyt Toppiin vielä lainkaan, mutta sanojensa mukaan inspiroitui jäljestä kovasti.

Esipuheessa hän myös sivuaa lyhyesti ammatillisen yksinäisyyuden ja epävarmuuden tunteita, mikä vain kertoo että voimakkaan visionsa keskellä ylistetymmätkin mestarit ovat vain ihmisiä. Toisaalta se myös kertoo, kuinka paljon sarjakuvataide myös uudella mantereella on ehtinyt kulkea siitä, mitä se 80-luvulla oli.

[Jyrki Vainio]

Huvittaa nähdä Dave McKean ja Sergio Toppi mainittavan yhdessä... sillä kymmenen vuotta sitten kun pääsin antamaan ehdotuksia siitä, kuka kutsuttaisiin Mikkelin kuvitustriennaalin ulkomaiseksi kutsuvieraaksi, minun ehdotukseni olivat Dave McKean ja Sergio Toppi. McKean siellä sitten kesällä 2011 oli, näyttelyn kera. Olisi hienoa ollut nähdä myöskin Toppi siellä, mutta olihan hän toki siinä vaiheessa jo hyvin iäkäs.

[Jarkko Sikiö]

Keskimmäinen kokoelmista, eli The Collected Toppi - North America (Magnetic Press, 2019) on tarinoiden osalta muita epätasaisempi, lähinnä loppua kohden.

Kuvituksen kauneutta ei voi kiistää, mutta tuorein tarinoista (julkaistu 2007) kavaltaa kyllä jo mestarin iän. Kuvittelin tarinoiden olleen kirjasarjassa julkaisujärjestyksessä, mutta tässä uudempia on iäkkäämpien välissä.

Kokoelmista ensimmäisenä lukemani, järjestyksessään kolmas on ehdoton suosikkini. Tässäkään ei ole vikaa, mutta tarinat ovat liiaksi jo toistensa kaltaisia, ja Etelä-Amerikan kulttuurit vaikuttavat innoittaneen Toppia pohjoista enemmän.

Suosittelen estoitta ylistämääni kolmatta kokoelmaa, ja jos kokoelmista yksi pitäisi pudottaa pois, se olisi tämä toinen.

Harmi, että täytyy lukea näitä ruudulta, sivuja olisi ehdottomasti tarkasteltava paperilta.

[Jarkko Sikiö]

The Collector (Boom/Archaia 2014) koostuu viidestä, noin 50 s. mittaisesta tarinasta.

Opuksesta ei käy ilmi edes alkuperäinen julkaisuvuosi, mutta kuvitus on herkimmässä terässä ensimmäisissä, kun puolestaan viimeisessä ikä lienee painanut kättä.

Kukin kertomus toistaa samaa päähenkilön kootessa konnuuksilla yksityiskokoelmaansa. Ehdin lukea pitkälle toista tarinaa ennen kuin yhdistin miksi tämä vaikutti niin tutulta. Seikkailuissa on hieman samaa aikakausien ja kulttuurien rajaseutujen mystiikkaa kuin Corto Maltesen tarinoissa.

Kuitenkaan keräilijässä ei ole mitään romantiikkaa, ja tämä seisoo molemmin jaloin modernin ajan; valloittajien ja riistäjien joukoissa.

Osa lukijoista katsoo tämän edustavan kritiikkiä kolonalismia kohtaan, mutta en minä näe sitä hahmossa, joka viittaa rikkauksiinsa ylimalkaisesti siellä, missä maat on viety alkuperäiskansoilta ja ryöstää yksityiskokoelmaansa esineitä samojen ihmisten käsistä murhaten tarpeen niin vaatiessa.

Viimeisissä tarinoihissa Toppi pehmentää luihua hahmoaan alkuasukkaiden ylistäessä entistä useammin myyttisen, kaikkien tunteman ja kaikkialle ehtineen keräilijän menneitä urotöitä. Kriitikot tietenkin näkevät ongelmallisuuden, joka syntyy "valkoinen pelastaja" -hahmosta. Juonenkäänteinä nämä vielä menisivät, mutta päällimmäinen tunne on, ettei Toppi ole kyennyt näkemään tätä ulottuvuutta lainkaan.

Jos Toppin tarkoituksena onkin ollut kovan opportunistisen, muodollisen sivistyneen, mutta moraaliltaan kyseenalaisen hahmon luominen, lopputulos on kallistunut niljakkaan puolelle.

Keräilijä ei näytä välittävän keneltä ja millä keinoin ryövää haluamansa, ja joka tilanteeseen hänellä on varalla murhaava koiruus.

Karismaa vastenmielisessä hahmossa on tuskin lainkaan; hän julistaa mottoaan kuinka saa aina haluamansa, ja siinä jokaisen lyhyttarinan juoni tiivistetyssä muodossaan onkin.

Kun hahmo jää alakynteen, lukija ennemmin kannustaa tämän vihollisia kuin jännittää protagonistin puolesta.

Suosittelen mitä tahansa kolmesta tässä ketjussa mainitsemastani kokoelmista ennen tähän tarttumista.

Lopulta päällimmäiseksi tästä jää tunne siitä, että Toppin lyöttäytyminen yksiin sopivan käsikirjoittajan kanssa olisi tuottanut jonkin eurosarjakuvan klassikon.

[Jarkko Sikiö]

Onpas kovatasoisia tarinoita tässä viidennessä Toppi-kokoelmassa eli The Eastern Path -kokoelmassa (2021). Kuvitukseltaan tässä parhaat ovat 1990-luvulta, muut ovat vähän sellaista taisteluhautojen pohjien koluamista, että niissä ei aivan pääse vahvuudet esiin. Kenties siitä sitten johtuukin, että nämä ovat selkeästi tasapainoisimmillaan tarinoiden puolesta.

[amasofi]

Olipa tämä upea kulttuuriteko Magnetic Pressiltä julkaista englanniksi Topin teokset.
Olen nyt lukenut Collected Toppi 1-7 teokset ja tulossa oleva 8osa Collector mulla on jo ennestään. Käsittäkseni sarja päättyy tohon 8 osaan.
Kyllä näiden lukeminen ja katselu on niin suurta hurmosta.