Ylipäätäänkin tuo "sarjakuvaromaani" tai mikähäntä onkaan, on meillä ihan turha käsite, sarjakuva kun on jo viimeistään 70-luvun alusta tarkoittanut meillä myös pitkiä sarjakuvia, kiitos ranskalais-belgialaisten.
Mun täytyy Kivi puuttua tähän, kun en ole ihan samaa mieltä. Tai olen ja en.
Ensinnäkin pitää todeta, että sarjakuvaromaani on hyvin pitkälti markkinointitarkoituksiin kehitetty nimike. Ei kuitenkaan kokonaan. Mun mielestä (irrotettuna siitä mihin termiä välillä käytetään) sana kuvaa aika hyvin tiettyä osaa sarjakuvista, jotka hakevat pidempää muotoa. 90-luvulta lähtien Jenkeissä alkoi tulla tuota muotoa lähestyviä teoksia koko ajan enemmän. Samalla tekijöillä ja kustantajilla oli hankalasti karistettava fanipoikasarjisapina selässään - kirjoja ei saanut myyntiin tavallisiin kauppoihin ja toisaalta fanipojille toi kama oli liian outoa, olihan sillä jokin kosketus todellisuuteen. Tolle pohjalle termi Jenkeissä syntyi ja kun se sai muutaman teoksen myötä tuulta alleen, isotkin kustantajat kiinnostuivat. Homma levisi.
Sarjakuvaromaani ja -albumi menevät tietenkin päällekkäin ja hämmentävät ketä tahansa. Nykyään mä miellän kuitenkin sellaisen normaalia ranskismuotoa (48 s.) lähellä olevan pituuden albumiksi ja sellaisen 100-sivuisen jo romaaniksi. Mun omissa Toivon kirjoissa yksittäiset osat on selkeästi alppareita, mutta jos sen viisi osaa saadaan joskus yksiin kansiin, mä puhuisin siitä sarjakuvaromaanina.
Toi termi otettiin muutenkin vastaan eri puolilla maailmaa eri tavoin. Eri maissa se on saanut vähän erilaisia piirteitä ja tuonut erilaisia tuloksia. Esim. Italiassa isot kustantamot ovat jo useamman vuoden tilanneet romaanimuotoista sarjakuvaa tekijöiltä - osittain osaavilta sellaisilta, osittain varta vasten projekteja varten kasaan kyhätyiltä tekijäpareilta, ennen sarjakuvaa tekemättömiltä kuvittajilta jne. Lopputuloksena on siis aika paljon keskinkertaisia sarjakuvaromaaneja, paljon sarjakuvatulkintoja klassikoista jne. MUTTA, siellä seassa on oikeasti hyviä tulkintoja ja itsestään syntyneitä teoksia. Mikä parasta, jokaisessa vähän isommassa kirjakaupassa on oma selkeä osastonsa, mistä voi löytää sarjakuvaromaaneja. Vaikka termi syntyi markkinointiin ja pitkälti tekaistiin kokoon, on se luonut kiinnostusta kustantamoissa sekä uuden kestävämmän tilan sarjakuvan ja lukijoiden kohdata. Välttämättä tämä ei synnytä lisää myyntiä, mutta ainakin kirjat ovat "olemassa", nähtävissä.
Mun mielestä Suomen tilanne EI ihan hirveästi eroa Jenkkilän ysikytluvusta. Täällä on toki vapaampi perinne ja vahvempi keski-eurooppalainen vaikutus, mutta silti juuri markkinatilanne on aika pitkälle sama - kirjakauppaketjut eivät ole lähtökohtaisesti kiinnostuneita sarjakuvista. Suomessa toi pullonkaula (=Suomalainen kirjakauppa) on vaan pienen maan ja kielialueen tapaan vielä ahtaampi.
Mä toivottaisin sarjakuvaromaanin suomalaisiin kirjakauppoihin ilomielin, sekä kustantajana että tekijänä. Me ollaan yritetty jok'ikinen konsti saada Huuda Huudan kirjoja leviämään niitä n. 15 kirjakauppaa laajemmalle. Tätä ennen samaan seinään on hakattu päätä 90-luvun puolivälistä lähtien. Mikään ei auta. Kymmenen vuoden aikana tilanne on käynyt koko ajan ahtaammaksi, eikä tällä hetkellä julkaisutoiminnalle ole mitään muita perusteita kuin oma tahto ja uppiniskaisuus. Tekijänä tää on mulle vielä tärkeempi juttu - jos kirjoja ei saa kauppoihin, ei mulla ole edellytyksiä tehdä sarjakuvaa. Mä haluaisin keskittyä tekemiseen täyspäiväisesti. Ei mua kiinnosta tehdä kuvituksia ja siinä sivussa sitten sutasta jotain kasaan. Suomessa moni tekijä taistelee tän saman asian kanssa. Turhauttavaa ja stressaavaa.
Kustantajana meille avainasia olisi saada kirjoja tavallisiin kirjakauppoihin. Ei meidän kirjoja lukeva yleisö käy sarjakuvakaupoissa. Meidän pitää toivoa, että Suomalainen kirjakauppa muuttaisi jossain vaiheessa kurssiaan. Se on epätodennäköistä. Mun mielestä ainoa mahdollisuus siihen lepää oikeastaan Sarjakuvaromaanin harteilla - kiinnostuvatko isot kustantamot täällä siitä tosissaan, satsaavat siihen ja tekevät muutakin kuin yksittäisiä kokeiluja. Jotain viitteitähän tuosta nyt aika ajoin on. Banaanin Kikit ja Ayat, Teoksen Genesis jne. Silti tälläinen pitäisi jotenkin selittää auki. Kai sitä on selitettykin, mutta Vaaleanpunainen pälvi yms. pilasivat koko homman pitkäksi aikaa.
Ja ennen kuin joku huomauttaa: Kirjavälityksen näytevarastopalvelu EI toimi pienellä kustantajalla. Se toimii massamyynnissä ja suosii ennen kaikkea menestyviä teoksia. Lisäksi esim. meidän teoksemme maksavat sen kautta asiakkaille n. 5-7 euroa ovh:ta enemmän. Suomalaisessahan siis saattaa fyysisen liikkeen ja nettikaupan tuotteilla olla sellaisia kymmenenkin euron eroja nettikaupan hyväksi. Nämä kummat hinnoittelut johtuvat juuri näytevarastopalvelusta - kirjakauppias näet laittaa kaikki omat kulunsa ovh:n päälle.
Hmm, mulle tuli omituinen olo, että olisin kirjoittanut tän saman viestin joskus aiemminkin.
