Väkivallaton sarjakuva

[Gothicus]

Pyssyillä uhkaillaan ja perään ammutaan, mutta kukaan ei koskaan osu keneenkään. Ihan infantiiliä menoa.

Vahingoittamisen meininki ja aie väkivaltaisen lopputuloksen aikaansaamisesta se siellä ampumisen taustalla kuitenkin motivoi. Aku Ankkakin on täynnä tuon kaltaista piiloväkivaltaa.

Kiipeäminen K2lle jne tai aikajuoksu epidemian parantamisen suhteen voisi olla sellainen väkivallaton seikkailu.

Vuorelta putoaminen aiheuttaa väkivaltaisen ja sotkuisen kuoleman, jota pyritään välttämään. Ei käy. Juoni on lähtökotaisesti rakennettu täysin väkivallan varaan. Epidemian yllä leijuu myös taistelu elämän jatkumisesta, tai kuolemasta rumalla tavalla "kesken kaiken". Ei siis käy sekään. Uhkaavan allergisen nuhan varaan on vaikea rakentaa jännitysmomenttia.   

[echramath]

Vuorelta putoaminen aiheuttaa väkivaltaisen ja sotkuisen kuoleman, jota pyritään välttämään. Ei käy.

Ei nyt sentään, väkivalta on määritelmällisesti ihmisen toimintaa. Edes suden syömäksi tuleminen ei tässä mielessä ole väkivaltainen loppu. Liikenneonnettomuudet ovat merkillinen välitila.

[matkamies]

Jos susi syö, se on vaan elämän suurta kiertokulkua.

[Timo Ronkainen]

Susi käyttää väkivaltaa ihan kirjaimellisesti tai laumavaltaa.  Repii ja raaastaa... 

Timo

[Gothicus]

Jos susi syö, se on vaan elämän suurta kiertokulkua.

Mutta nyt puhuttiin täysin väkivallattoman sarjakuvan teoreettisesta mahdollisuudesta, ei asioiden luonnollisuudesta tai elämän kiertokulusta. Sellaiset asiat ovat groteskeja minkä tahansa sarjakuvan sivuille. Susi syömässä ihmistä ei minun mielestä täytä väkivallattoman sarjakuvan määritelmää. Väkivallan perinteisestä määrittelystä Echramath on tietysti oikeassa.

[Markku Myllymäki]

Ilman minkäänlaista väkivaltaa tai uhkaa siihen on kyllä kieltämättä vaikea saada seikkailuun jännityselementtiä. Jos ei nyt sitten joku luonnonkatastrofi uhkaa.

Ei sentään. Kyllähän jokainen voi kiinnostua tarinasta jossa päähenkilöitä uhkaavat asiat, joiden he eivät toivo toteutuvan. Yliyksinkertaistettuja esimerkkejä:

* selviääkö päähenkilö ajokortin inssiajosta
* saako ahkera päähenkilö kovasti odottamansa ylennyksen organisaatiossaan
* ehtiikö tutkija julkaista mullistavan uuden tiedon ennen kilpailijaansa

Siis tämä ei ollut oikea esimerkki, mutta jännitysmomentin voi siis rakentaa muuhun kuin luotisateeseen noissa esimerkeissä.

Huomatkaa, en vastusta väkivaltaisia tarinoita, mutta mietin vaihtoehtoa melko vakavissani. Luen aika tavalla väkivaltaakin sisältäviä tarinoita, mutta väkivalta usein ei ole se juttu joka tekee tarinasta hyvän. Entä jos tarina ei vaadi väkivaltaista konfliktia lainkaan...

[Reima Mäkinen]

scifi-henkinen tarina, jonka kantava elementti ei olisi toimintajännitys

Otetaanpa pohdintaan mukaan otsikon toinenkin puoli. Sarjakuva ja elokuva (animaatio) ovat ne kerrontamuodot joissa on mahdollista tarinoida kuvin. Tai oikeastaan iso osa niiden viehätystä on kuva ja se mitä siinä kuvassa tapahtuu. Kirjallisuudessa voi sitten kuvata mielenkiintoisesti kaikkea muutakin kuin toimintaa. Silloin jos kuvassa ei kukaan kauheasti tee mitään (vaarallista) pitää alkaa kikkailla vaikka kuvakulmilla, leikkauksella yms. kamera-ajoilla jos haluaa että pysytään välineelle ominaisen "dynaamisen kerronnan" piirissä. Siis noin niinku teoriassa. Puhuviä päitä on minusta sarjakuvassa vaikeampi kestää kun elävässä kuvassa. Johtuen osin siitäki että kasvojen ilmeitä ja nyansseja on siinä vaikeampi tavoittaa/välittää.

Ja vielä jos verrataan fiktiota oikeaan elämään niin fiktiossa kuvataan (ja se on ihan perusteltuakin) usein ääritilanteita, joissa ns. panokset kovenee. Mitä isompia riskejä päähenkilöt ottavat ja mitä isompia haasteita he kohtaavat, sitä jännempää/mielenkiintoisempaa se on. Ja mikä se suurin uhka onkaan? Oman tai läheisen hengen menetys?

Tämän sanottuani. Katsokaapa sanomalehtiä. Niissä iso osa sarjakuvista on täysin väkivallattomia.   Mutta silloin lajityyppi onkin jotain muuta kuin seikkailua.

[tertsi]

Tintti ja salaperäinen tähti.

[Darzee]

Tintti ja salaperäinen tähti.

Vaan eikös senkin väkivallattomuuden tahraa lyhyt kohtaus, jossa Pearyn miehistön jäsen kaavailee ampuvansa Tintin, jottei tämä ehtisi saarelle ensímmäisenä. Ampujan kaveri tosin pysäyttää hänet ja tiedustelee, onko tyyppi tullut hulluksi. Mutta tämä nyt on saivartelua, onhan se Salaperäinen tähti sieltä väkivallattomimmasta päästä Tinttejä. Castafioren koruissa taitaa tosin olla tämmöistä tapainturmelusta vielä vähemmän - vaikka uhkaileehan Haddock papukaijaa aika pelottavasti hengenlähdöllä.

[Curtvile]

Vuorelta putoaminen aiheuttaa väkivaltaisen ja sotkuisen kuoleman, jota pyritään välttämään. Ei käy. Juoni on lähtökotaisesti rakennettu täysin väkivallan varaan. Epidemian yllä leijuu myös taistelu elämän jatkumisesta, tai kuolemasta rumalla tavalla "kesken kaiken". Ei siis käy sekään. Uhkaavan allergisen nuhan varaan on vaikea rakentaa jännitysmomenttia.   

echramath ja matkamies jakavat kantani siinä että vaikka toki eläinlauman voi antromorfisoida ja demonisoida muuksi kuin normaaliksi toiminnaksi niin korkea paikka, syvä meri tai mannerlaattojen luontaisesta liikkeestä johtuva toimiinta ei ole väkivaltaa vaikka seuraukset olisivatkin väkivaltaiseksi luonnehdittavia.

Filosofisen abstraktion tasolla tietty sarjakuva jossa rakennetaan onnistuneesti tietä on väkivaltainen ihmisen toiminnan kohdistuessa luontoa kohtaan, periaatteessa kyse on voimankäytöstä, alistamisesta ja sen mittakaavasta.

Siinä ehkä kuitenkin eksytään aiheesta enemmän kuin scifisarjakuvassa, itsepä keskustelun  noille laduin vein.
Scifisarjakuaa voi tehdä ilman toimintajännitystä ja ilman väkivaltaakin. Väkivalta tai sen täysi uupuminen ei ole ratkaiseva laadullinen arvo.
Kaikki sarjakuva jossa on väkivaltaa ei ole automaattisesti SAW 9 002n goremasturbaatio-osastoa ja väkivallattomuus ei myöskään ole kättelyssä Teletappeja.

[hdc]

Vaan eikös senkin väkivallattomuuden tahraa lyhyt kohtaus, jossa Pearyn miehistön jäsen kaavailee ampuvansa Tintin, jottei tämä ehtisi saarelle ensímmäisenä. Ampujan kaveri tosin pysäyttää hänet ja tiedustelee, onko tyyppi tullut hulluksi. Mutta tämä nyt on saivartelua, onhan se Salaperäinen tähti sieltä väkivallattomimmasta päästä Tinttejä. Castafioren koruissa taitaa tosin olla tämmöistä tapainturmelusta vielä vähemmän - vaikka uhkaileehan Haddock papukaijaa aika pelottavasti hengenlähdöllä.

Muutamassa muussakin Tintissä on väkivaltaisia kohtauksia jotka ovat lähinnä lisäjuonteena tarinassa, jonka voisi varsin hyvin kertoa myös ilmankin kyseisiä kohtauksia. Tintti Kuun kamaralla esimes (ja Tiibetin lumimiehen sijoittumisesta väkivallan määritelmään voidaan kai myös keskustella...). Sama ainakin osassa Barksin aarteenetsintätarinoita (ne lyhyemmät arkitarinat tuntuvat melkein olevan enemmän täynnä fyysistä ja henkistä väkivaltaa).

Jos poistetaan myös se fyysisen vaurioitumisen mahdollisuus kuten vuorelta putoaminen, vahingossa hukkuminen yms. niin sitten tuollaisessa kaukomatkailussa tietty taas menetetään vähän jännitettä.
Ja henkistä väkivaltaa toki löytyy ihmissuhdejutuista, silläkin osastolla rajankäynti voi olla aika vaikeaa...

Slice-of-lifeily sellaisella "onnistuuko päähenkilömme inssiajossa/pyytämään naapurin tyttöä treffeille/jne" jännitteellä toki on aina mahdollista.

[Gothicus]

Maailman ympäri 80 päivässä. Vaikka taisi siinäkin vilistä väkivallan uhalla ladattuja täpäriä tilanteita...

[Curtvile]

Reima Mäkisellä on paljon asiaa viestissään vaikken monia näkökohdista jaakaan
eritoten:

Katsokaapa sanomalehtiä. Niissä iso osa sarjakuvista on täysin väkivallattomia.   Mutta silloin lajityyppi onkin jotain muuta kuin seikkailua.

sehän siinä varsinkin kun aloitusviestissä korostettiin realistiseen tyyliin tehtyä sarjakuvaa ja seikkailua.
Seikkailu ei ole 1:1 väkivaltaa ja minusta jopa melko oikein toteamasi ääritilanne, oman tai rakastetun hengen vaarantuminen.
Markku Myllymäen scifissähän skaalan voi nostaa massiivisempien ilmiöiden tasolle.

Elokuvassa Armageddon on enemmän puutteita kuin jaksaa luetella, mutta ideasiitä että me pelastetaan planeetta asteroidilta sisältää kuolemanvaaran melkoiselle osalle väestöä mutta fokus ei ole vieraan sivilisaation turpaanvedossa vaan miten pelastaa elämiä.
Sunshine taas on parempi mutta siitä puhuminen väkivallattomana olisi pätevä syy ehdottaa että otappas kuule lääkkeesi Curt...

terraformatointi ja kolonisaatio eivät siis olisi ainoita väkivallattoman scifin muotoja, tärkein elementti on paitsi juonellinen taso myös itse hahmot. Onko niissä mitään persoonaa, kiinnostaako ketään?
Tämä on itselläni usein ollut se surullisin syy siihen miksei ns slice-of-life sarjakuva kiinnosta, ihan sama onko "totta" verrattuna fiktioon, mikäli fiktion lentävä spagettihirviö tai reutersin uutisartikkeli on samaistuttavampi kuin se "aito" henkilö joka ei kiinnosta vähääkään...se on siinä.

Maailman ympäri 80 päivässä. Vaikka taisi siinäkin vilistä väkivallan uhalla ladattuja täpäriä tilanteita...

niin käsittääkseni oikeastikin: Nellie Bly vastaan Elizabeth Bisland

[Mambrinon kypäri]

En tiedä onko meikäläisellä erityisen paljon tai ainakaan syvällistä lisättävää keskusteluunne, mutta kysymys on mielenkiintoinen.

Filosofisen abstraktion tasolla (...)

Sanasta "filosofia" olin vähällä saada innoituksen ehdottaa Logicomixia tapausesimerkiksi väkivallattomasta sarjakuvasta (" sehän kertoo lähes elämäkertamaisesti joukosta hulluja filosofeja", eikä juuri tavanmukaista akateemista arkielämää väkivaltaisempaa), mutta sitten tajusin että siinäkin temperamenttiset matemaatikko-filosofit yltyvät välillä käsirysyyn ja Wittgensteinkin käy sotimassa 1. maailmansotaa (Russell puolestaan erittäin painokkaasti ei). Lisäksi taustatarinan ... taustalla (?) vaanii myös 2. maailmansota, ja välillä viitataan Oresteiaan jossa antiikin Kreikan heerokset suorastaan kahlaavat hurmeessa.

Eli väkivaltaa ja sen uhkaa on. Se ei toisaalta vie juonta varsinaisesti eteenpäin "Wittgenstein hakkaa Popperin henkihieveriin hiilihangolla ja voittaa väittelyn!" -tyyliin. Väkivallan uhka on vain backdrop eikä kovin olennainen elementti sinänsä. Pikemminkin se taustoittaa keskustelua siitä milloin filosofilla on moraalinen velvollisuus luopua pasifismista ja turvautua väkivaltaan.

Täysin väkivallatonta realistista sarjakuvaa (tai mitään muutakaan fiktiota) ei taida olla ihan helppo tehdä, kun reaalimaailmassa väkivaltaa tuppaa esiintymään. Jos päähenkilöt olisivatkin vakaumuksellisia pasifistihippejä, miten käsitellä sitä vakavasti tai mielenkiintoisesti, jos minkäänlaista väkivaltaisen tilanteen uhkaa ei ole edes spekulatiivisena vaihtoehtona?

Jos taas pääpainona ei ole realistinen draama vaan realistishenkinen scifi-seikkailu, hmm.

Luonnonmullistukset ja tutkimusmatkailu mainittiin jo. Jos fyysisen vahingoittumisen riski poistetaan, hankalaksi käy mielestäni jännittävä tutkimusmatkailu. Tutkimusmatkailuun kuuluu luonnollisena osana vaara, tai ainakin illuusio siitä. Kun tutkitaan tuntematonta, sen ei voi lähtökohtaisesti olettaa olevan tuttua ja turvallista. Narratiivissa "Urhoolliset sankarit uhmaamat kuolettavia vaaroja tieteen/kunnian/maallisen mammonan tähden!" sankareiden urhoollisuus on vaarojen kuolettavuuden funktio.

Jälkikäteen seikkailua muistellessa voi osoittautua retken olleen täysin vaaraton (antiklimaattista tosin?), mutta sankarit eivät sitä voi oletusarvoisesti tietää (koska tutkitaan tuntematonta). Kun mennään raketilla kuuhun, Tuhatkauno jännittää starttinappulaa painaessaan pitävätkö laskelmat, sillä niistä riippuu räjähtääkö menopeli alta tai loppuuko happi kotimatkalla. Kuka hyvänsä jännittäisi. Ja toisaalta mitä merkitystä onnistuneella kotiinpaluulla, jos kohtalokkaan epäonnistumisen mahdollisuutta ei olisi ollutkaan? Jos sellainen jännitys ei ole pääpointti, mikäs siinä, mutta silloin tutkimusmatkailu jää pikemminkin miljööstatistiksi ja vastaavasti päärooliin nousee hahmojen keskinäinen sosiaalinen elämä. Siitten oltaisiinkin kaiketi taas melko lähellä sitä mitä täällä nimitetään slice-of-life -lajityypiksi. Sehän ei välttämättä ole mitenkään huono juttu, mutta onko se enää vernemäistä tutkimusmatkailua, ja miten se eroasi jos kuuretken korvaisi sarjalla laboratoriorottakokeita tai millä tahansa muulla työpaikkaympäristöllä?

EDIT: Tai itse asiassa, kuurakettiretki on vanhentunut 50-60-lukulainen klisee! Nykyäänhän avaruustutkijat jännittävät onko halvatun kallis miehittämätön luotain laskeutunut ehjänä Mars-kamaralle ja toimivatko kamerat sun muut mitta-anturit. Vaikka laskeutuja läsähtäisikin kraateriin, ei se mitään, sillä koneisiin ja havaintoinstrumentteihin kohdistuvia vaurioita ei lasketa väkivallaksi, olivatpa ne kuinka tyyriitä tai omistautuneen insinöörin suurella hartaudella rakentamia tahansa. Jos tyylilaji on realistinen, robottiluotaimen murskaantumista pirstaleiksi ei edes tarvitse kuvata; tehokkaampaa voi olla vain näyttää tutkijoiden ilmeet kun odotettua radiosignaalia ei saavukaan...

Juu perun sanani. Jännittävät mutta väkivallattomat tieteisseikkailut ovat taatusti mahdollisia, jos sellaisia osaa kirjoittaa. Henkikullan sijasta pelissä voi olla jotain muuta protagonistille arvokasta: akateeminen uskottavuus, kunnia, elämäntyö ...? Eli kaikki palautuu Curtvilen mainitsemiin juoneen ja hahmoihin; jos ne kiinnostavat ja niistä jaksaa välittää tarpeeksi, ei kai sitten tarvita kuolemanvaaraa.