Minä vasta hiljattain mietin, että Kronikat täytyy ostaa kohta säännöllisesti, kun tullaan minulle tärkeimpiin vuosiin, mikä tarkoittaa vuosikertoja 1976-1984.
Kaveri vinkkasi, että Lappeenrannan Sumassa on täysi sarja hyväkuntoisia Kronikoita, joten minun oli hippulat vinkuen rynnistettävä ne sieltä hakemaan.
Olihan tuo melkoinen paukku ostaa runsaat parikymmentä Kronikkaa kertalaakista, mutta eikä tarvitse sitten myöhemmin enää harmitella, niiden menemistä sivu suun. Mikähän luonteenpiirre saa jättämään nämä hyllyyn tuoreeltaan ja hankkimaan ne vasta jälkikäteen, vaikka Willerin suosion tuntien siinä lompakkoa kuritetaan?
Tässä saakin nyt omien keräilyperversioidensa lisäksi hetken pohdiskella myös sitä, pitäisikö näitä alkaa lukemaan ennen vai jälkeen Tex Willer Kirjasto -sarjan opusten. Tosin Sumasta tarttui mukaan myös Lagerstedtin Minä Tex Willer, minkä voisi ahmaista neuvoa antavaksi heti kärkeen. No joo, ehkä luen nämä satunnaisessa järjestyksessä, miten milloinkin tuntuu, niin ei tule urakkaan vallan työn makua.
Hassua kyllä, tajusin etten täytä Kronikat hankittuanikaan Kvaakin Willer-keräilijän määritelmää. Karkeasti summailin Kronikoiden perusteella, ettei keräilijäksi oikeutettu määrä tainnut täyttyä edes vuonna 1989, jolloin minulla oli hyllymetreissä mitattuna laajin kokoelma, eli lähes täydet kahden vuosikymmenen Willerit.
Harmi kyllä, en enää millään osaa määritellä, mikä oli varmuudella ensimmäinen täydellinen vuosikertani tai vanhin Willerini. Kannet muistuttavat kaikki toisiaan ja tarinoita en muista edes sellaisista julkaisuista, jotka varmuudella tiedän omistaneeni.
Tohdinko tätä nyt sanoakaan – sen verran pahalta tämä harrastajien keskuudessa lausuttuna kuulostaa – mutta 1970-luvun alun Willer-tarinat muistuttavat liikaa toisiaan. Nyt minä sen tosiaan sanoin. Hornan kekäleet!
