Vaikka meillä oli tuo oma pieni syndikaatti, jolla oli tarjota useampaa erilaista tuotetta, lehtien kynnys sarjakuvan vaihtoon (tai sarjismäärän lisäämiseen) oli odotettua korkeampi.
Kyllä. Mm. tätä ongelmaa olen käsitellyt
opinnäytetyössäni: Sanomalehtisarjakuvan kultavuodet olivat joskus tuolloin 1900-luvun alkupuolella, jolloin parhaat strippisarjakuvat olivat sanomalehtien kilpailuvaltti (viittaan ainakin Yhdysvaltoihin). Tuolloin lehtien päällekkäispeitto oli suuri ja kilpailu kovaa - jopa suosittu strippisarja saattoi vetää lehdelle lukijoita kilpailijoilta.
Samaten myöhemmin muiden uudempien medioiden (televisio, radio, tietokoneet, videopelit, internet) syödessä lukijoiden aikaa ja kiinnostusta sanomalehtien lukemiselta ja sarjakuvilta sekä televisiokanavien määrän lisääntyminen (monissa sanomalehdissä sarjakuvat ja televisio-ohjelmat ovat samalla sivulla - ohjelmatietojen lisääntyessä 90-luvun alussa, tilaa jouduttiin hakemaan useimmiten vähentämällä sarjakuvien määrää).
Mutta silti on minusta omituista, miten vähän esimerkiksi kotimaiset sanomalehdet arvostavat suomalaista sanomalehtisarjakuvaa - kitistään, että se maksaa enemmän (totta hitossa se maksaa enemmän, kuin tuhansiin lehtiin leviävät kansainväliset syndikaattisarjakuvat - alkaisitko itse tehdä sarjaa parin euron päiväpalkalla yhteen ainoaan lehteen?). Kuitenkin kotimaistenkin sarjakuvien hinta on naurettavan alhainen ja vaikka sanomalehti täyttäisi pari sivua suomalaisilla sarjakuvilla, sillä tuskin kovin monen toimittajan palkkakustannuksien suuruista menoerää saataisiin aikaan.
Toisaalta tuo hintakaan ei tunnu olevan se oikea kynnyskysymys, sillä vaikka tuotetta tarjoaisi ilmaiseksi, niin useimpia ei silti tunnu kiinnostavan. Ehkä ongelma on jossain syvemmällä: sarjakuvilla ei tunnu olevan merkitystä lehtien päättäjillä, sarjakuvaa ei nähdä enää tärkeänä lehden tuotteena, kuten ehkä ennen aikaan - ehkä päätoimittajat ja toimituspäälliköt ajattelevat, että kuka niitä sarjakuvia lehtiemme sivuilta enää edes lukee - kaikkihan lapset kuitenkin pelaavat mieluummin videopelejä ja katsovat piirrettyjä. Lapset?? Hui hai.
Ja sitten päivitellään laskevaa levikkiä...
Väittäkää vain haihattelijaksi, mutta minä olen sitä mieltä, että moni kotimainen sanomalehti petraisi asemiaan ja sitoisi julkaisulleen varmasti uusia lukijoita pidemmällä aikavälillä lisäämällä sarjakuvien määrää ja vaihtamalla parempia sarjakuvia sivuilleen.
Sarjakuvat mielletään monesti menetetyksi mainostilaksi, mutta mitä tarjottavaa lehdellä on, jos se olisikin täynnä mainoksia? Outoa, että yksi suosituimmista sanomalehden osa-alueista on näin kurjassa jamassa ja kärsinyt voimakkaan arvostusinflaation lehtimedioiden päättäjien keskuudessa. Ehkä heidän pitäisi kuulla välillä lehden lukijoita ja kysyä seuraavassa lukijatutkimuksessa, haluaisivatko lukijat lisättävän tai vaihdettavan sarjakuvia?
Eikä tilanne ole kaiketi sen parempi missään lehdessä maailmanlaajuisesti tarkasteltunakaan.
Lisäksi olisi vaatinut ahkeraa henkilökohtaista edustamista, reissaamista ympäri Suomea lehdestä toiseen, että olisi ollut mitään sämejä saada sarjoja useisiin lehtiin.
Tietääkseni sekä Bullsin että Valiosarjojen edustajat todellakin kiertävät ympäri Suomen toimituksesta toiseen - tai ovat näin ainakin jossain vaiheessa tehneet. Henkilökohtainen kontakti on sata kertaa tehokkaampi kuin sähköposti tai puhelu.
Kyllä myös tätä. Ongelmaksi muodostuukin, että jos saman henkilön täytyisi vielä piirtää ja käsikirjoittaa sitä kaupattavaa strippiä, niin mistäpä aika toimitusten kiertelyyn? Mutta näin se tosiaan on, paikan päällä käynti auttaa.
Miten kauan muuten tätä syndikaattinne tuotteiden markkinointia harrastitte? Täytyy myös muistaa se, ettei tuloksia saa tällä alalla milloinkaan hetkessä jo senkin vuoksi, että ainoa mahdollisuus päästä lehteen, on tarjota jotain olemassa olevaa sarjakuvaa parempaa vaihtoehtoa ja syrjäyttää se lehden sivuilla. Ja koska olemassa olevat sarjakuvat ovat yleensä vähintään vuoden mittaisilla sopimuksilla lehtien sivuille sidotut, tahtoo ensimmäiseenkin onnistumiseen kulua vähintään se vuosi. Joskus useampikin.
Toinen vaihtoehto on tietysti oman sarjan tyrkyttäminen olemassaolevalle syndikaatille.
Totta, mutta nämä Suomen sarjakuvamarkkinat ovat sen verran suppeat, ettei syndikaateillakaan tunnu riittävän uskoa ottaa juuri lainkaan uusia kotimaisia sarjoja levitykseen. Sama pelko heilläkin tuntuu olevan, ettei sanomalehtiä kiinnosta vaihtaa sarjoja ja markkinat eivät ole riittävät kotimaassa.
Tietysti ainahan sarjaa voi yrittää tarjota jenkkiläisille syndikaateille (Esim. King Features, United Media tai United Features), mutta läpipääsy siellä voi olla jo melkoisen seulan takana. Toisaalta tarjotahan aina voi, kunhan tekee kuukauden paketin sarjaa englanninkielisenä (n. 26 strippiä + 4 sunnuntaisarjaa).
Jos sanomalehtisarjakuvalla aikoo hankkia pitkäkestoisemmin elannon, on joko saatava sama sarja lukuisiin lehtiin, tai sitten kyettävä piirtämään useita eri sarjoja yhtä aikaa eri lehdille (kuten Jope). Helppoa ei kumpikaan ole, mutta toivotan vilpittömästi onnea kaikille yrittäjille!
Tai tosiaan saada leipä hankituksi suhthelposti jostain muualta ja käyttää sitten jäljelle jäävä aika sarjakuvantekoon.
