Heh, lueskelin näitä analyysejä Lassista ja vähän Leevistäkin. Tässä kuten Kvaakin ja liki kaikkien muittenkin kirjoituksissa paistaa ikävästi läpi se, että unohdetaan se yksi perusasia. Sarjakuva on sarjakuvaa ja elämä on ihan eri juttu. Eihän taiteilija kuvaa kuin sirpaleen tämän mielikuvituksensa luoman parivaljakon elämästä. Siitä on aika turhaa ruveta temään mitään syvällisiä psykoanalyyseja.
Tai no, lievennetään sen verran, että ei se ihan turhaa ole. Saahan ne asioitten vääntelijät ja analysoijat siitä varmasti jotain tyydytystä. Minä tyydyn lukemaan niitä sarjoja.