Kirjoittaja Aihe: Alan Simpson ja Ray Galton  (Luettu 2291 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jyrki Vainio

  • Mielikuvittelija
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 612
  • Kvaak!
Alan Simpson ja Ray Galton
« : 10.03.2009 klo 01:28:02 »

Olen parin vuoden ajan seurannut netistä BBC 7 -radiokanavaa, joka lähettää uusintoina vanhoja ohjelmia, pääasiassa kuunnelmia ja komediaa.
Jo pikaisen kuuntelun jäljiltä yhdeksi suosikeistani nousi vanha komediasarja "Hancock's Half-Hour" (radiossa 1954-1959, televisiossa 1956-1961). Sen sanotaan olleen eräs ensimmäisistä brittiläisistä sitcomeista. Siihen nähden on hämmästyttävää, kuinka hyvin sarja on säilynyt: siinä missä monet tuolta sivustolta löytyvät 1970-luvun sarjat ovat jo hyvin vanhentuneen ja väljähtyneen tuntuisia, monet Hancockin jaksot toimivat aivan mainiosti edelleen. Suuri ansio tästä on varmastikin itsellään Tony Hancockilla, joka on loistava koomikko ja esiintymistavaltaan hyvin moderni - mutta ilmeisestikin myös sarjan kirjoittajilla: suurimman osan jaksoista on tehnyt kirjoittajapari Alan Simpson ja Ray Galton, jotka olivat vain parikymppisiä Hancockin aikoihin.

Hancockin jälkeen Simpson (s. 1929) ja Galton (s. 1930) kirjoittivat 1970-luvulla tv-sarjan Steptoe and Son, josta tehtiin myös amerikkalainen versio Sanford and Son (ja, Wikipedia kertoo meille, myös ruotsalainen versio Albert och Helbert). Tämän jälkeen heillä ei enää ollut suuria tv- tai radio-menestyksiä.

Nyt hämmästykseni on melkoinen, kun Inducksissa törmäsin sattumalta siihen tietoon, että tv-uransa jälkeen Simpson ja Galton kirjoittivat 31 tarinaa Disney-sarjakuvia Tanskaan! Niitä on julkaistu meillä Suomessakin 1980-luvun alkupuolella.
Pitääpäs kaivaakin noita juttuja esille ja katsoa, millaisia ne ovat - nämä ovat kuitenkin aika ison luokan tekijämiehiä kirjoittajina, brittikomedian historian merkittäviä hahmoja.
Löytyyköhän vastaavan tason komedia-ammattilaisia muitakin, jotka nimettömyyden takana olisivat muiden hommiensa sivussa myös kirjoittaneet hiukan Aku Ankkaa...?

Yllättävä löytö, ainakin minulle!  :o

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 278
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Alan Simpson ja Ray Galton
« Vastaus #1 : 10.03.2009 klo 12:02:10 »
Näistä herroista oli ja on jo suunnitteilla juttu Pamaukseen. Jahka nyt aikaa riittää etc.

Timo

211163

  • Jäsen
  • Viestejä: 486
  • Kvaak!
Vs: Alan Simpson ja Ray Galton
« Vastaus #2 : 11.03.2009 klo 05:58:04 »
Suomessakin pariin otteeseen nähty norjalainen Fleksnes perustuu Hancock's Half-Houriin. Muistaakseni kyseessä on Norjan kaikkien aikojen suosituin komediasarja.
Samaan sarjaan pohjaa myös meikäläisessä kuvaruudussa 1960-luvun alussa nähty Kaverukset, jossa Hancockin vastaavan roolin teki Hannes Häyrinen. Eli formaattitelevisio ei ole mikään 1990-luvun tulokas Suomessakaan. Kaveruksista kehiteltiin sittemmin Häyrisen varsinainen tv-bravuuri Hanski, mutta käsikirjoituksista vastasi jo tuolloin hänen puolisonsa Liisa Nevalainen.

Jukka Koivusaari

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 343
Vs: Alan Simpson ja Ray Galton
« Vastaus #3 : 12.03.2009 klo 10:06:15 »
Suomessakin pariin otteeseen nähty norjalainen Fleksnes perustuu Hancock's Half-Houriin. Muistaakseni kyseessä on Norjan kaikkien aikojen suosituin komediasarja.

 Fleksnesissä oli se "Aku Ankan täysihoitola" - juttu.
 Aku/Fleksnes oli laihdutusparantolan vaksi ja salakuljetti makkaroita hoidokeille.
 
 Akkarissa joskus 80-luvun alkupuolella.

 
« Viimeksi muokattu: 12.03.2009 klo 10:11:13 kirjoittanut Jukka Koivusaari »