Kirjoittaja Aihe: Miyazakin Laputa  (Luettu 11322 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jyrki Vainio

  • Mielikuvittelija
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 612
  • Kvaak!
Miyazakin Laputa
« : 20.02.2009 klo 16:04:47 »
Miyazakin Laputa on näköjään vaivihkaa tulossa teattereihin maaliskuun alussa! En ole ihan kaikkia hänen filmejään nähnyt, mutta näkemistäni tämä on kyllä henk.koht. suosikkini.
Eeppinen, helposti lähestyttävä "vanhan ajan" seikkailuelokuva, jonka huumorin ja toiminnan suhde tuo jotenkin mieleen esim. Don Rosan sarjakuvat. (Hän itse asiassa kerran mainitsikin, että Laputa on parhaita elokuvia, joita hän on koskaan nähnyt).

Itseäni kiehtoo, kuinka elokuva pystyy esittelemään kokonaisen maailman, jossa on monta erilaista, tarkasti kuvattua tapahtumapaikkaa, mutta kokonaisuus ei silti tunnu liian täyteen ahdetulta ja kiirehdityltä, vaan tapahtumat etenevät juuri sopivaa, ilmavaa vauhtia.
Ja sitten kuvallisesti kiehtoo se kaivoskaupunki-osio: yhdistelmä englantilaista työläiskaupunkia, neuvostopropagandan sosialistista realismia ja - ehkä myöskin Tom of Finlandia!
Robottijaksoissa taas tuntuu, että ikään kuin palataan Nausicaan maailmaan: käytetään saman tyyppisiä aiheita, kuin mitä sarjakuvan myöhemmissä osissa tuli esille, mutta joita ei ehditty sen animaatio-versiossa hyödyntää.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Miyazakin Laputa
« Vastaus #1 : 20.02.2009 klo 18:30:14 »
Laputa on minunkin henkilökohtainen suosikkini Miyazakin elokuvien joukossa. Omassa tyylilajissaan se on jopa Ghibli-elokuvien joukossa rehellinen ja visuaalisesti mutkattoman rikas.

Keräilen Miyazaki-elokuvia siinä missä moni kohdistaa keräilyintonsa Disney-elokuviin, joten suomenkielinen julkaisu on ilouutinen.

Lapset pitävät Laputasta suuresti, mikä sekin on vanhemmille aina ilonaihe jo itsessään. Tosin mikä tahansa elokuva, joka edes potentiaalisesti nousee Myyrä- ja Muumi-pätkien rinnalle on suuri helpotus.

MarkZero

  • Jäsen
  • Viestejä: 688
Vs: Miyazakin Laputa
« Vastaus #2 : 20.02.2009 klo 18:52:24 »
Kyllä, iso käsi Cinema Mondolle tästä projektista tuoda kaikki Miyazakit valkokankaalle. On ollut mahtavaa nähdä nämä teatterissa ja Laputaa odotan erityisesti.

Laputa on varsin omaleimainen animaatio, siinä on paljon tavaraa, perinteinen poikien seikkailu, lentäviä härveleitä, kadonneita kulttuureita, hyvän ja pahan kohtaamisia, jotka ovat kaikkea muuta kuin mustavalkoisia. Ja samalla leffa onnistuu olemaan myös hauska, mutta lopulta sukelletaan myös ihmisen pahuuden juurille.

PurPur

  • Vieras
Vs: Miyazakin Laputa
« Vastaus #3 : 21.02.2009 klo 13:43:38 »

Minusta Laputa ja Nausicaa, vaikka hienoja ovatkin, eivät ole vielä saavuttaneet sitä kypsyyden tasoa, joka tulee Totoron myötä esiin, ja joka uuden syvyyden kaikille myöhemmille M:n elokuville.

Mononoke Hime on ainoana multa vielä näkemättä, ja odottelen sitä kuin lehmä q:ta nousevaa. Ja sitä uusinta myös, tietty (Ponyo).


Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 042
Vs: Miyazakin Laputa
« Vastaus #4 : 03.12.2011 klo 12:33:15 »
Miyazaki vakavoitumassa.

Miyazaki takes on darker topics with new film

Hmm, eivät ne nyt ihan kepeitä tähänkään asti ole olleet.

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 042
Vs: Miyazakin Laputa
« Vastaus #5 : 23.02.2013 klo 11:10:00 »
Hesarissa tänään moraaliskriittinen arvostelu Laputasta.

Tulee ihan Jukka Kajavan päivät mieleen.

LA­PU­TA ON het­kit­täin hie­no, mut­ta pal­jon useam­min är­syt­tä­vä ker­to­mus po­jas­ta, jo­ka tem­pau­tuu seik­kai­luun ul­ko­maail­man suu­rem­piin ku­vioi­hin. Tu­tun­oloi­sen ta­ri­nan il­mei­sin ko­pioin­nin läh­de on Täh­tien so­ta (1977), mut­ta mu­ka­na on myös Gul­li­ve­rin ta­ri­noi­ta ja silk­kaa toi­min­tae­lo­ku­vaa.
(...)
Lap­si­ylei­söä aja­tel­len häi­rit­se­vät se­kä pauk­ku­vat pis­too­lit et­tä Shee­tan pul­lol­la suo­rit­ta­ma tain­nu­tu­sis­ku.
« Viimeksi muokattu: 23.02.2013 klo 11:14:58 kirjoittanut Lurker »

Antti Valkama

  • Jäsen
  • Viestejä: 888
Vs: Miyazakin Laputa
« Vastaus #6 : 23.02.2013 klo 11:24:38 »
En ymmärrä, miksi kriitikko näkee merirosvomammassa "harkittua ivaa". Hahmohan on loppujen lopuksi yksi sympaattisimmista. Olisiko sellainen tulevaisuudennäkymä Pepille tosiaan loukkaus?

Laputassa silmiinpistävä teema on sodanjälkeisissä japanilaisissa tarinoissa yleinen sodan sekä sotateknologian vastustaminen. Eihän se mikään huippuomaperäinen juttu ole, mutta luulisi että asian voisi mainita jos niinkin kaukaa kuin Tähtien sodasta haetaan aineksia.

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 042
Vs: Miyazakin Laputa
« Vastaus #7 : 23.02.2013 klo 11:52:41 »
En ymmärrä, miksi kriitikko näkee merirosvomammassa "harkittua ivaa". Hahmohan on loppujen lopuksi yksi sympaattisimmista. Olisiko sellainen tulevaisuudennäkymä Pepille tosiaan loukkaus?

Timo Peltosella on tapana esittää vastakkaisia mielipiteitä elokuvasta kuin mitä yleinen konsensus on. Sinänsä ihan virkistävää, jos perustelut olisivat jotakin muita kuin moraalisia.

Tässä Laputa-jutussa toivotaan, että Laputa olisi sellainen kuin arvostelija itse haluaa, mikä antaa vähän hassun vaikutelman -- arvostelijasta.

Hölmöin perusta kaikelle on se, että Laputa olisi tarkoitettu ensijaisesti lapsille. Kyllä se on paljon universaalimpi visio siitä, mitä ihmisyys on.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Miyazakin Laputa
« Vastaus #8 : 23.02.2013 klo 16:21:10 »
Onhan Laputassa kohkausta, mutta sen avulla kestävät nuoremmatkin kyydissä. Mielestäni lapsiin, lähinnä tyttöön, kohdistuva uhka on lapsiyleisöä ajatellen suurempi asia kuin varsin harmiton aseiden paukutus.

Miyazakin elokuvana Laputa ei ole ehkä se tasapainoisin miehen elokuvista; teemojen osaltahan elokuva on varsin raskas, mitä toiminta sitten tasapainottaa.

Siltikin Peltonen taisi nyt erehtyä liehuttamaan enemmän yleissivistystään kuin käsiteltävää teosta.
« Viimeksi muokattu: 23.02.2013 klo 18:16:23 kirjoittanut Jiksi »

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 042
Vs: Miyazakin Laputa
« Vastaus #9 : 23.02.2013 klo 17:35:48 »
Siltikin Kajava taisi nyt erehtyä liehuttamaan enemmän yleissivistystään kuin käsiteltävää teosta.

Jukka Kajavasta aika on jo jättänyt.
http://muistot.hs.fi/muistokirjoitus/1241/jukka-kajava
Viittasin häneen vain siksi, että hän usein paheksui (piti Monty Pythonia vammaishuumorina).

Se oli siis Timo Peltosen arvostelu Laputasta.

Jari Lehtinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 3 954
  • Itsevalaiseva myyrä joka selvittelee kurkkuaan
Vs: Miyazakin Laputa
« Vastaus #10 : 23.02.2013 klo 17:39:50 »
Jaahas, hm. Raikas tuulahdus 1970-luvulta.
”Yhdysvalloissa vuosittain julkaistaan 720 miljoonaa kappaletta »C o m i c s» sarjakuvia … joista ei vain puutu kaikki kasvatuksellinen arvo, vaan jotka ovat suorastaan vahingollisia.” Lastemme puolesta, Kansainvälisen lastensuojelukonferenssin Suomen päätoimikunta 1952.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Miyazakin Laputa
« Vastaus #11 : 23.02.2013 klo 18:17:51 »
Jukka Kajavasta aika on jo jättänyt.

Tosiaan, menivät miehet ristiin kirjoittaessa. Muistot siis elävät.

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 042
Vs: Miyazakin Laputa
« Vastaus #12 : 17.04.2013 klo 18:39:32 »
Japanilaisen Yojiro Takitan Lähtöjä tulee tänään Teemalta varttia vaille kymmenen. Se voitti parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin 2009.

Liittyy Laputaan niin että musiikin on säveltänyt sama mies: Joe Hisaishi, joka tunnetaan Hayao Miyazakin "hovisäveltäjänä", myös Totora ja melkein kaikki muutkin.

Panssi

  • Jäsen
  • Viestejä: 11
Vs: Miyazakin Laputa
« Vastaus #13 : 14.07.2013 klo 15:40:07 »
Laputaa katsoessa voi pitää mielessä sen mitä Ghiblin tuottaja Toshio Suzuki sanoi miyazakin leffojen kohdeyleisöstä: käytännössä kaikki on suunnattu teini-ikäisille ja nuorille aikuisille.

Tätä pääsin itse pohdiskelemaan kun katsoin kavereitten kanssa kyseisen leffan. Vähän "nolon melodramaattiselta" se jossain kohdissa tuntui. Tämä liittyi lähinnä päähenkilöiden Sheetan ja Pazun hieman lapsellisesti kuvattuun parisuhteeseen sekä ohueen hahmokehitykseen. Ei tulllut edes kiinnitettyä tähän huomiota kun yksin tuijotteli - varsin viattomalta seikkailustoorilta se silloin vaikutti.

Ja juonipainotteinen leffahan se on. Eteen päin tarinassa ripeästi vain, jännityspiikistä toiseen. Ehkä kaverini olivat turhan kriittisiä toimintakohtausten liioitelluille räjähdyksille...Kehtasivat laskea leikkiä niistä, mokomat... Tai sitten tähän rainaan eivät enää nykykatsojat(nuoret) pysty samalla tavalla samaistumaan kuin joskus aiemmin.Tosin ei laputa silloin ilmestyessäkään suuria lipputuloja kerännyt.

Mutta Henkien Kätkemä taas upposi tovereihini täysillä. Missäköhän syy? Ainakin Chihiro, kyseisen leffan pääh., kasvaa ihmisenä verrattoman paljon enemmän kuin Laputan lapsukaiset, ja rakkaussuhde tämän lohikäärmetaikuripojan(hakun) kanssa tuntuu huomattavasti uskottavammalta, mutta tätäkö on se "kypsyys" Miyazakin tunnetuimmassa tuotoksessa? Vai imaiseeko siinä mukaansa vain spektaakkelimainen pintakuori ja huippuunsa hiottu animaatiotekniikka? Tiedä häntä.

Itse fanitan laputaa yli muiden ghiblileffojen. Mutten sitä varmaan toiste jaksa muutoin kuin yksin katsella. Edellä kuvatuista syistä se saattaakin säilyä samassa sarjassa kuin nausicaä, siis eräänlaisenä "kulttimiyazakina"...
Kolmen sarjakuvaintoilijan blogi
http://rhybrd.tumblr.com

Doc Lomapäivä

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 808
Vs: Miyazakin Laputa
« Vastaus #14 : 14.07.2013 klo 16:30:49 »
Laputaa ja Henkien kätkemää ei voi verrata. Laputa on Miyazakin ehkä länsimaisin leffa, menee jenkkiseikkailuelokuvan säännöillä (kaavalla). Laputan alkupuoli painottaa toimintaa, loppupuoli (tai keskiväli) on sisällökkäämpi ja idearikkaampi. Henkien kätkemä taas on kokonaisuutena yhtenäisempi, kohtaukset syvempiä ja synnyttää voimakasta eläytymistä ja tunnekokemuksia. Ideoitakin on vaikka muille jakaa.