Tavoita sarjakuvaharrastajat kotimaassa! Tutustu Kvaak.fi:n mediatietoihin.


Arvostelut: Posteljoonin sumuinen arki (30.07.2019 klo 22:49:27)
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Jäikö aktivointi sähköposti saamatta?
20.08.2019, klo 00:41:03

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Haku:     Tarkempi haku
476245 viestiä 10578 aihetta kirjoittanut 7418 jäsentä. Uusin jäsen: Herra Tarkka
Lue lisää pikkuilmoituksesta.
   Etusivu |   Ohjeet | Haku | Jäsenet | Galleria | Ylläpito ja toimitus | Kirjaudu | Rekisteröidy  
+  Kvaak.fi - keskustelu
|-+  Sarjakuvantekijöiden keskustelut
| |-+  Luomistyö, käsikirjoittaminen ja kääntäminen
| | |-+  Oman identiteetin/tyylin löytäminen sarjakuvailijana
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta. « edellinen seuraava »
Sivuja: 1 [2] | Siirry alas Tulostusversio
Kirjoittaja Aihe: Oman identiteetin/tyylin löytäminen sarjakuvailijana  (Luettu 8018 kertaa)
Anssi Rauhala
Avustava toimittaja
*
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 1 842


Aces High!


« Vastaus #15 : 06.02.2009, klo 04:40:48 »

... päädyin heittämään koko Oman Tyylin ikkunasta ulos ja palaamaan siihen mistä aloitin.
Ja sen jälkeen on ollut niin paljon mukavampi piirtää.

Onnittelut. Tuon lukemisesta tuli hyvä mieli.
tallennettu

"The ukulele army grows larger and larger, and soon we will dominate all media. Then you will all pay." (Jonathan Coulton)
http://anssirauhala.blogspot.com/
keijoahlqvist
Sarjakuvaneuvos
Avustava toimittaja
*
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 3 615


-


« Vastaus #16 : 06.02.2009, klo 08:48:57 »

päädyin heittämään koko Oman Tyylin ikkunasta ulos ja palaamaan siihen mistä aloitin.
Mutta kenen ihmeen tyylillä sinä sitten piirrät kun et enää omallasi?
 Grin
tallennettu

Ossi Hiekkala
Archipictor
Galleriataiteilija
****
Poissa

Viestejä: 1 764


archipictor.com


« Vastaus #17 : 06.02.2009, klo 09:01:47 »

Minusta koko "oman tyylin" kehittely on täysin turhaa. Nuoret alkavat jumittumaan joihinkin maneereihin muka tyylin kehittämisenä siinä vaiheessa kuin heidän pitäisi kokeilla vaikka mitä uusia juttuja. Tyyli - tai maneeri - kehittyy kyllä ajan kanssa kun huomaa, että tykkää joistain jutuista ja toisista taas ei. Tietoisella pakottamisella syntyy vain typeriä estoja. Parempi antaa muiden löytää se tyyli omasta tekemisestä ja itse vain tehdä mistä tykkää, oli se sitten joka kerta samaa tai täysin erilaista.
tallennettu

kaltsu
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 1 916



« Vastaus #18 : 06.02.2009, klo 12:20:46 »

Minusta koko "oman tyylin" kehittely on täysin turhaa. Nuoret alkavat jumittumaan joihinkin maneereihin muka tyylin kehittämisenä siinä vaiheessa kuin heidän pitäisi kokeilla vaikka mitä uusia juttuja. Tyyli - tai maneeri - kehittyy kyllä ajan kanssa kun huomaa, että tykkää joistain jutuista ja toisista taas ei. Tietoisella pakottamisella syntyy vain typeriä estoja. Parempi antaa muiden löytää se tyyli omasta tekemisestä ja itse vain tehdä mistä tykkää, oli se sitten joka kerta samaa tai täysin erilaista.

Tätä voi aatella vähä toisenlaisestakin näkökulmasta. Mitä nopeemmin kehittelet jonkin tietyn tavan piirtää asioita, sitä nopeemmin sä pääset keskittymään siihen, mikä sarjakuvissa kuitenkin on tärkeämpää, kertomiseen.

Smiley
tallennettu

Timo Ronkainen
professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
Toimittaja
**
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 18 109


"Ja rangaistus on greippi!"


« Vastaus #19 : 06.02.2009, klo 14:40:51 »

Mitä nopeemmin kehittelet jonkin tietyn tavan piirtää asioita, sitä nopeemmin sä pääset keskittymään siihen, mikä sarjakuvissa kuitenkin on tärkeämpää, kertomiseen.

Toisin sanoen, mieluummin rutiini ja maneeri piirroksissa kuin tarinoissa? Ihan hyvä!

Mutta muuten noin niin, enivei, ihan yhtä tyhmää koittaa hampaat irvessä kehitellä jotain persoonallista omaa tyyliä, kuin hampaat irvessä koittaa tavoitella jonkun tietyn koulukunnan tai piirtäjän tyyliä pastissinomaisesti tai muutenkaan. Sen kun tekee mitä tekee, kylläse siitä sitten. Mallia tai ohjeistusta voi ottaa ongelmien eteen tullessa eri piirtäjiltä, että mitenkäs tuo tai tuo on tämän piirrosonkelman ratkaissut.

Timo
tallennettu

Lurker
Valvoja
***
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 16 050



« Vastaus #20 : 06.02.2009, klo 14:59:10 »

Kun katselee aivan huipputekijöidenkin (Herge, Uderzo, Morris) nuoruudentöitä, niitä ihan ensimmäisiä sarjakuvia, niin samanlaista räpellystä nekin ovat kuin kaikilla muillakin aloittelijoilla. Sitten ajan myötä se tyyli jalostuu, joskus tietty suorastaan mestarilliseksi.
tallennettu
Emppu
Vieras
« Vastaus #21 : 07.02.2009, klo 21:06:58 »

En mä näe kyllä mitään pahaa, jos haluaa ettiä ja muokata tyyliä, jos silloisesta omasta tyylistään ei ole pitänyt. Ainakin lukijana se on vituttavaa, jos se tyyli, millä nyt ikinä piirtää, ei ole missään suvantovaiheessa, että voisi sillä samalla tyylillä piirtää sen sarjakuvan loppuun. Toki, on varmasti niitä sarjakuvia, joissa se on ihan tarkoituksella niin tehty, että joka toinen sivu eri tyylillä, mutta harvemmin aloittelijoilla niinkään perusteltua. Tässä suhteessa toi tietyn tyylin etsiskely tuntuu turhalta, jos ei oikeesti opi sitä niin, että osaa käyttää sitä enemmänkin, kuin yhden ruudun verran.

Sinällään olen tällä hetkellä omaan tyyliini tyytyväinen, että pienillä asioilla muutettuna, se on ihan käypä niin sarjakuvaan kuin animaatioonkin. Sinällään mulla tais tapahtua niin, että vain kasvoin pitämään siitä omasta käden jäljestä, niin heti tuli paljon rennompi ote tekemiseen. :B
tallennettu
keijoahlqvist
Sarjakuvaneuvos
Avustava toimittaja
*
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 3 615


-


« Vastaus #22 : 07.02.2009, klo 21:27:28 »

Sinällään mulla tais tapahtua niin, että vain kasvoin pitämään siitä omasta käden jäljestä, niin heti tuli paljon rennompi ote tekemiseen. :B

Viisauden ydin.
tallennettu

Teräskäsine
Galleriataiteilija
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 371


Punk's not dead


« Vastaus #23 : 09.02.2009, klo 13:28:01 »

Ennen sitä pyrki monien muiden tavoin mahdollisimman selkeään ja realistiseen jälkeen. Myöhemmin sitä halusi hahmoihinsa eloa ja alkoi ottamaan mallia Aku Ankoista. Ihailen Modesty Blaisen kaltaisia sarjakuvia ja kyseisestä sarjakuvasta olen ottanut mallia, kun olen halunut piirtää yksityiskohtaisia ihmisiä läheltä. Nyt olen esimerkiksi piirtänyt Resident Evil-sarjakuvaani kohtia, joissa hahmot ovat aika realistisen näköisiä, mutta kuitenkin heidän eleensä ja ilmeensä saattavat olla hieman ylilyötyjä. Eilen piirsin mielestäni todella onnistuneen kohtauksen, jossa hahmot säikähtävät, kun heidän taaksensa putoaa valtava arkku suuren tump-äänen saattelemana. Minusta on mukava katsoa sarjakuvaa, jossa ilmaistaan tunteet selvästi, vaikka hieman ylilyödysti. Patsastelu ei näytä hyvältä, johon itsekkin syylistyn välillä.

tallennettu

Hazart
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 3 187


YARRRR!


« Vastaus #24 : 02.08.2009, klo 00:16:22 »

Jotenkin unohdin tämän keskustelun ja nyt palasin siihen pitkästä aikaa. Mielenkiintoisia pohdiskeluja. Todellakin.

Elän mielenkiintoista aikaa, sillä yhä enenevissä määrin omat työt alkaa miellyttämään ja "riittämään" itselleni. Se on iso juttu näin vuosien tahkoamisen jälkeen. Olen päässyt irti typerästä perfektionismista ja vapautunut piirtämisessäni. Pidän kritiikistä ja koitan oppia siitä, mutta en anna sen ohjata liikaa. Kaikkia ei voi, eikä tarvitse miellyttää. Toivon, että saan tämän käsikirjoittamispuolen vielä toimimaan, jotta voisin tehdä sen, mistä Kaltsu puhui. Kertoa sarjakuvaillen. Teen sen omalla tyylilläni. Eikä sillä enää edes niin väliä minkälainen se on. Kyllä se sieltä tuloo.
tallennettu

[kivi]
Toimittaja
**
Poissa

Viestejä: 1 571


Akvaarious.


« Vastaus #25 : 26.11.2009, klo 23:58:52 »

Kun katselee aivan huipputekijöidenkin (Herge, Uderzo, Morris) nuoruudentöitä, niitä ihan ensimmäisiä sarjakuvia, niin samanlaista räpellystä nekin ovat kuin kaikilla muillakin aloittelijoilla. Sitten ajan myötä se tyyli jalostuu, joskus tietty suorastaan mestarilliseksi.

Ai? Musta nimenomaan ne Morrisin "animaatiokauden" pyöreäpäiset Lucky Luket ja Hergén ensimmäiset mustavalko-Tintit on jotenkin upeimpia, niissä näkee koko sen nerouden ennen kuin hartioille on kasattu julkaisun ja myynnin vastuu. Ja Umpah-Pahissa tai Haikaralaivueessa ei todellakaan ole mitään kömpelöä; ettet nyt sekoittaisi Goscinnyn piirroksiin?
 Wink
Varsinkin charlemagne-koulukunnan (Pilote- ja Spirou-lehtien tekijäkaarti) sarjakuvapiirtäjiä miettiessä tajuaa että he olivat noin parikymppisinä kaikki kavereita, iso osa asui yhdessä ja kaikki joivat iltaisin viiniä ja teetä toistensa ja kävivät yhdessä kylässä vähän vanhempien mestarien kuten Jijé luona kysymässä neuvoja, milloin eivät yhdessä työskennelleet animaatiostudiolla tai vastaavissa paikoissa. Tää ei ole pelkkää romantisointia - tajusin jossain vaiheessa että näinhän sen oli pakko olla, minkä jälkeen varmistin kerran yhdessä oluelle osuessamme tämän vielä Hermann Huppenilta (mm. Bernard Prince) joka oli muita hieman nuorempana ollut jonkinlainen porukan maskotti.

Ei nää kukaan kehittyneet yksin. Siinä missä Hergé opetteli sarjakuvaa 20-luvun lopun kuvittajien tyylistä, Disneyltä ja Ub Iwerksiltä, George McManusilta ja nuorelta Roy Cranelta on Uderzon ja Morrisin jäljessä nousevan 1950-luvun americanaa.

Ja mitä tulee oppimiseen kopioimalla - toivoisin että olisin tehnyt sitä enemmän (ja ennen kaikkea toivoisin että olisin älynnyt matkia Milton Caniffia) mutta valitettavasti - ja mä muistan tän päivän - kun makasin olohuoneen lattialla, 'Minä Aku Ankka' -jättikirja oli juuri ilmestynyt, ja asetin paperin sen kansikuvan päälle ja aloin läpipiirtää laittaakseni kuvan seinälle, ja oma jälkeni näytti niin vapisevalta että läpipiirroksen sijaan piirsin varmaan 30 kertaa Akun omasta päästäni, ja ilman kopiointia tiesin että ainakin viiva oli vakaa vaikka ankoista hieman muotopuolia tulikin. Sittemmin olen muutaman kerran piirtänyt muistikirjaan mallin, jos olen nähnyt jonkin mullistavan ratkaisun kuvata piirtämällä jotain, mutta koskaan en ole käyttänyt toisen piirrosta sarjakuvan mallina. Ainoastaan valokuvia (lähinnä taloista ja kaduista) ja eläviä ihmisiä.

Ellei sitten lasketa muutamia klassisia maalauksia joita olen integroinut sarjakuviini, mm Paul Kleeltä ja Pablo Picassolta, jotka kyllä on tehty mallista.

Tyylistäni ja sen toimivuudesta voi olla montaa mieltä, mutta ainakin se on omaani, ja tavoitteena on koko ajan pyrkiä mahdollisimman puhtaasti siihen miten itse näen ja koen asiat, tilanteet ja tunnelmat, kuten taidemaalari pyrkii maalaamaan puun eikä vain kuvaa puusta.

Kuten Anssi sanoi, hankalaa on, eikä juuri helpota.

Kivi
tallennettu
Jouko Nuora
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 651



« Vastaus #26 : 12.03.2010, klo 21:06:20 »

Jaa meitä on niin moneen junaan ja asemallekin jää moni; tarkoittaen että "oma tyyli" on kuiteski jokaisella, vaikka kuinka matkis Hergeä tai Uderzoa, niin ihan omantyylisiltä ne kuvat näyttää.
Mä alotin keittiönpöydän n. 7 vuotiaana (1971)ääressä piirtäen Asterixin naamaa niin kauan että osasin sen ulkoa katsomatta mallia! mun mielestä Uderzo oli niinku parasta!.Aku ankkojakin tuli piirrettyä, mutta silloin 70-luvulla ne oli niin kehnoja ettei niistä' ollu (mulle) inspiraatioks.Ihan eka sarjakuvahahmoni oli länkkäri Lucky Luken tyyliin muttei  7 vuotias viä osaa Morristelua, apinoituna. Kansakoulussa vuonna 1972-74 olin jo sitten saanu tän "luokan paras piirtäjä"-tittelin ja kaikki halus mun piirtämiäni kuvia, joita sitten ahersin koulutöiden kustannuksella ilmaseks niitä pyytäville, kunnes luokalleni tuli toinen hyvä piirtäjä joka kysy miksen pyydä rahaa niistä, ja mä olin etä häh? rahaa? ei ollu tullu mieleenkään!! ah, tuo viattomuuden aika, noh kun ystävänneuvosta pyysin yhden pennin kuvalta niin kukaan ei enää halunnutkaan kuvia- öö, en tiedä olinko sit onnellisempi, noh jäi aikaa piirreelä omia juttuja.
Tosin kuvio toistui keskikoulussa eli taas kaikki halus mun kuvia ja olla mun kaveri, joka tällaiselle pienelle ja ujohkolle pojalle oli fantastista, enkä enää pyytänyt rahaa, mutten raatanut ihan joka iltaakaaan. Suzi Quattron ja Hurriganesien kuvia tein useammallekin kaverille ja tytöillekin! Wink ja elämä hymyili.
 !5-vuotiaana menin maliipiirustukursille Tapiolassa ja piirsin alsatonmallia ensi kertaa, viikon aikana opettaja onnistu hukkaamaan mun oman tyylin tavallaan vaatia vähä sommitteleen ja mittaileen mittasuhteita.Noh, oli siitä kai jotain hyötyä, mutta hiileellä isolle paprulle auttaa ehkä öljyvärimaalareita, ei niinkään sarjakuvaintuhertajaa...
 Vuonna 1982 kun piti lukulomalla lukea yo-kirjotuksiin mä piirsin 10 päivää ekan oikean sarjakuvani tussilla 10 sivua "Rauno Rotta Sag mir wo die mädchen sind?" pzykedeeelisen taidesarjakuvan jossa Rauno asuu vessassa keskellä autiomaata ja löytää Lemmylle uuden naisroudarin Wink) inspiraationa toimi luokkakavri joka oli todennut "että kyllä piirtää osaat, mutte sarjakuvia" !?! caramba sillehän oli näytettävä,heh...
 Oma tyyli lienee mun tapauksessani ikuista etsimistä, tykkään tehä sekä mahd. realisitisennäköstä sekä karikatyyrihahmoilla, ja niiden ristisiitoksella kuten Naneissa...
Mä oon (taas) eri mieltä Kiven kanssa, musta semmosta asiaa ei oo olemassakaan että "taiteilija näkee" omalla tavallaan, kaikki me näemme samalla tavalla, ilman rillejä tai rilleillä, ei se puu muuta muotoaan meidän katselutavan mukaan, vain tyylit miten taiteilija osaa/haluaa/ehtii/ ilmaista itseään kulloisessakin elämäntilanteessaan ja innostuksessaan ne piirtää.
 Ärsyttävän moni peesaa jonkun ulko tahi suomalaisen sinähetkenä pop olevan piirtäjän tyyliä/tyylittömyyttä,koskaan tajuumatta kuinka kornia se on tehdä huonoa pastissia hyvästä originaalista.Mutta niin se vaan menee, ehkä tämä "oman tyylin metsästys" liittyy tuohon aikuistumiseen ja irtautumiseen esim. kotoa tai kaveripiirin mielipiteistä, matkiminenhan on aina kunnianosoitus, jopa nälviminen ja parodiointi, todettakoon ny viel että muaki saa matkia niin paljo ku haluaa ! Smiley

 
tallennettu

Can't spend what you ain't got,
Can't lose something you ain't never had!
Sivuja: 1 [2] | Siirry ylös Tulostusversio 
« edellinen seuraava »
Siirry: