Rakastamasi sarjakuva?

[Timo Ronkainen]

Ettemme olisi kauhean negatiivisia, kertokaa kaikkia rajoja ja nojapuita kaihtaen rakastamistanne sarjakuvista! Olkoot ne kuinka outoja tahi vanhoja tahansa. Eli niin että mikä niissä (olkootkin miten noloja, hassuja, kummallisa, outoja tahansa) viehättää?

Timo

[211163]

Ettemme olisi kauhean negatiivisia, kertokaa kaikkia rajoja ja nojapuita kaihtaen rakastamistanne sarjakuvista! Olkoot ne kuinka outoja tahi vanhoja tahansa. Eli niin että mikä niissä (olkootkin miten noloja, hassuja, kummallisa, outoja tahansa) viehättää?

Timo

Ehdottomasti Reg Smythen Lätsä, erityisesti 60-luvun alussa. Aihepiiri oli suppeahko, mutta sitä osattiin varioida luovasti ja tiivis isku toimi.

[VesaK]

Tenavat on ikuinen, samoin ovat Barksin sarjat - mutta nämä ovat ehkä vähän liian ilmeisiä valintoja... kuin on myös Corto Maltese, joka on romanssi jo tyylilajinsa puolesta.

Kyllä kai lähestulkoon kaikki mitä Goscinny käsikirjoitti, on rakastettavaa.

Lisäys: Ai niin, Mafalda tietenkin, kaikki mitä (Joa)Quino Salvador Lavado teki on rakastettavaa.

Kamut on ihana. Kun vielä joskus Patrick McDonnel vastaisi kutsuihin tulla käymään Suomessa...

[Gamma]

No Krazy Kat tietenkin

Arvelin, että tähän ketjuun kuuluu vastata jo ihan tasapuolisuuden vuoksi, kun menin siihen vihaketjuunkin kirjoittamaan.

[Kapteeni Kenguru]

Kuinkahan monta unohdankaan mainita... no ainakin Lätsä, Tarzan, Nakke Nakuttaja, Väiski Vemmelsääri ja Repe Sorsa sekä Ahmed Ahne.

Noihin siis olen tutustunut jo lapsena ja niihin liittyvien muistojen takia ne ovat rakkaiksi tulleet.

Uudemmista tuttavuuksista mainittakoon ainakin Peter Baggen Buddy Bradley ja Reiserin Paksu nilkki.

[Jari Lehtinen]

Voisi paljastaa suuren salatun häpeänsä. Pidän vanhoista Larry Harmon -tuotannon Ohukainen ja Paksukainen -tekeleistä. Ne ovat maailman huolimattomimmin sutaistua sarjakuvaa, jossa ei ole järjen hiventä. Mutta! Ihminen tarvitsee myös puupäähuumoria elääkseen.
Kaikkihan tietysti teisivät jo, että iänikuinen amerikkalaisten lasten riesa ja maanvaiva hra Harmon alias Bozo The Clown on myöhemmin ryhtynyt paitsi presidenttiehdokkaaksi, myös päässyt hahmoksi TV-sarjaan nimeltä... enpäs sanokaan. Tulee kyllä mieleen teillekin, kun hetkisen mietitte.  

[Hanna]

Kramppeja ja nyrjähdyksiä - ihanan arkipäiväisiä juttuja arkipäiväisistä sattumuksista arkipäiväisten ihmisten elämässä. Näissä on jotakin todella sympaattista, turvallista ja lämmintä.
Tintti - hieman liian ilmeinen valinta, mutta se nyt kuitenkin on se mun ensirakkaus, joka ei kuole pois.
Roberta Gregory: Bitchy Bitch -sarjat -  hieman uudempi mutta sitäkin kiihkeämpi rakkauteni kohde. Jotenkin vaan niin harvinaisen älykästä, katkeroitunutta ja oikeaan osuvaa tilitystä. Välillä oikein hirvittää, kun huomaan käyväni itsekin Midgen harrastamia sisäisiä keskusteluja...

[Jurpop]

Poliittisesti korrektisti voin nimetä Corto Maltesen minäkin. Königin pottunokat ja Eisnerin Talon Bronxissa.

Häpeillen ja punastellen myönnän pienenä tykänneeni perverssillä tavalla Action Forceista ja tunnen pientä kipinää niihin vieläkin. Niin mukavan persoonallisia pahiksia, että aina harmitti, kun Destro tai Firefly sai lopussa kuitenkin köniinsä GI Joeilta.

Toinen suuri rakkaus oli Ghost Busters lehdet, joista nyyh ja yhyy menin yläastelaisena "sarjakuvien tulee olla rankkoja ja aikuisille" uskovaisena myymään pois.

[Justus]

Mitäkö sarjakuvaa rakastan? Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa, saati sitten kerro (positiivisista) tunteistaan, mutta niellään häpeä ja koetetaan...

Pidän kovasti Niilo Pielisestä. Luin juuri Franquinin mustat sivut ja ne olivat melkein pelottavia, en olisi F:stä uskonut. En tajunnut että niiden huumorikin on mustaa ja aiheet pyörivät kekseliäiden kuolemisien ympärillä. Niilo on silti pop.

Milo Manaran tuotanto on minusta "oikeaa" sarjakuvaa, tarkkaa ja selkeää viivaa rennosti piirrettynä ja paljon yksityiskohtia. Se siis sykähdyttää. Bilal on myös taitava mutta ei oikein nappaa käsistasolla.

Crumbista olen aina pitänyt, mutta viime aikoina olen lukenut vähän huonompaa (ylilyöntejä) Crumbia joten...

Aku Ankka, varsinkin Pelle Pelottoman keksinnöt.  Romano Scarpan tuotanto hakee vertaistaan vanhoissa taskareissa. Myös Taliaferron Päivästä päivään Aku Ankka -stripit ovat erittäin mainioita.

Gilbert Sheltonin tuotanto, varsinkin Läski-Freddyn kissa (torakkasodat on aivan mahtava tarina). Omissa albumeissa on vain surkea suomennos.  Vanhoissa Friikkilän veljekset -tarinoiden alareunassa seikkaileva Kissa oli suomennettu huiman hyvin. Pitäisi saada alkukielellä niin ei tarvitisi kärsiä toisen käännöksestä...

[Canard]

-Soda, jota on ilmestynyt suomeksi vain yksi jakso Sanoma OY:n Parhaat Sarjat - sarjassa
-Kenichi Sonodan Gunsmith Cats
-ja tottakai (näkeehän sen jo käyttäjänimestä) Sokalin Ankardo
-salainen pahe: Denayerin ja Duchateaun Autopartio 525  

[tertsi]

Asterix; tulee luettua liian harvoin. Mutta miten nerokkaasti rakennetut tarinat! Ja hyvin piirretty! JA AIKA HAUSKA!

Lähes kaikki mihin Franquin on koskenut! TAIDETTA!

Charlierin ja Giraudin Blueberry, pitänyt mua pihdeissään "Vaijytys Punaisessa Laaksossa" saakka.

Walthéryn Dupuis-kausi. (Natacha, Benjamin)

Ja on niitä muitakin: Nimeän vielä Strumffit. Ruutu ja NonStop väärällään hienoja strumffeja.


Ja vielä...
Les Innommables suomeksi ja pian! Rogntudjuuuu!!!

[Kookos]

Tintti, Asterix... Barksin, Rosan ja Scarpan ankat, Blueberry. Nuorempana Mustis ja Tex oli kovia juttuja.

[Wilpuri]

Pienenä mustis oli ykkönen. Että se oli hyvä! Nykyään sitä pitää lähinnä hassuna... (vaikka muutamat Mustikset olivat kyllä ihan oikeasti tasokkaita seikkailuja)

Nykyään rakastan Daredeviliä (etenkin Frank Millerin ja Bendis & Maleev -duon töitä). Vaikka luen paljon Hämähäkkimiestä, niin en voi sanoa rakastavani kyseistä sarjakuvaa. Yksittäisiä huipputarinoita kuitenkin on, kuten Kraven's Last Hunt...

Lassi ja Leevi on myöskin aivan mahtava. Vaikka olen tainnut lukea jo lähes jokaisen koskaan julkaistun Lassi ja Leevi stripin, niin edelleen ne jaksavat riemastuttaa. Toimiva huumori ja upea kuvitus ovat asioita, jotka eivät vanhene. Ainakaan nopeasti.

Voisin yös sanoa, että pidän erityisen paljon Don Rosan teoksesta Roope Ankan Elämä ja Teot. Muita ankkasuosikkejani ovat Vanhan linnan salaisuus, Paino-ongelmia, Olla kuin ei olisikaan, Koralliluolan kummitus, Hopea lautasella, Hänen majesteettinsa Roope Ankka sekä Seikkailu muinaisessa Persiassa.

Tällä hetkellä The Sarjakuva minulle on Luupäät. Oi voi kuinka hienoa!!! Lisäksi Akira, Dilbert, Appleseed jne. jne. jne. ovat aivan mahtavia...

Hyviä sarjakuvia siis piisaa!

[Aura]

On paljon sarjakuvia, joista pidän... "Rakastamasi sarjakuva".... hmm... Penskana tykkäsin kovasti Barksin Akkareista (joista pidän vieläkin) ja Asterixia ja Karvista luin myös paljon. Lassi ja Leevi on aina ollut se ykkös-strippisarja.

Tällä hetkellä "pop" on ainakin Sandman ja Petshop of Horrors, ja luen Shadow Stariakin.... Täytyy silti mainita Nausikaä of the Valley of Wind, se on niin hieno...  

....ai joo, ja What's Michael? on loistava.  

[Petteri Oja]

Tylsänpuoleinen vastaus, mutta eniten kaikista sarjakuvista rakastan Lassia & Leeviä.

Siihen liittyy hirveästi hyviä muistoja. Sitä luettiin ääneen ja naurettiin parhaan ystävän kanssa viisitoista vuotta sitten. Se johdatteli minut Aku Ankasta muidenkin sarjakuvien pariin ja totutti ostamaan kalliita, upouusia albumeita (äiti hermostui kun näki että Lassit ja Leevit maksoivat niinkin paljon kuin 35 mk/kpl.)

Lassille ja Leeville ei ole käynyt samoin kuin Autopartio 525:lle. L&L on edelleen yhtä loistava kuin 15 vuotta sitten.

Paras strippi oli muuten se, joka loppui näin:

Lassi: - Joinakin päivinä edes onneatuottavat rakettikuvioiset kalsarini eivät auta.
Leevi: - Ainakin olet tehnyt kaikkesi.