Tavoita sarjakuvaharrastajat kotimaassa! Tutustu Kvaak.fi:n mediatietoihin.


Artikkelit ja henkilökuvat: 1966 / 100 - Jorma Tiittanen: Titulointia (22.02.2018 klo 21:57:15)
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Jäikö aktivointi sähköposti saamatta?
20.09.2018, klo 22:26:35

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Haku:     Tarkempi haku
466768 viestiä 10374 aihetta kirjoittanut 7316 jäsentä. Uusin jäsen: matiaskarhu
Lue lisää pikkuilmoituksesta.
   Etusivu |   Ohjeet | Haku | Jäsenet | Galleria | Ylläpito ja toimitus | Kirjaudu | Rekisteröidy  
+  Kvaak.fi - keskustelu
|-+  Sarjakuvanlukijoiden keskustelut
| |-+  Toimintasankarit
| | |-+  Batman: Yön ritari
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta. « edellinen seuraava »
Sivuja: [1] 2 3 4 5 6 ... 20 | Siirry alas Tulostusversio
Kirjoittaja Aihe: Batman: Yön ritari  (Luettu 80766 kertaa)
Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 368



« : 07.07.2008, klo 17:41:40 »

Egmont on julkaissut Yön ritari -elokuvan ohessa samaa nimeä kantavan kovakantisen sarjakuvan. Saatavilla mm. Egmontin verkkokaupasta. Kyse ei ole elokuvan sarjakuvasovituksesta vaan eräs tärkeimpiä sarjakuvan kulmakiviä. Arvostelu on Kvaakin etusivulla.

Yön ritari on Frank Millerin paras työ ajalta jolloin hän ei ollut muuttunut parodiaksi miehestä, joka hän kerran oli. Millerin myöhempien vaiheiden ei kuitenkaan pidä vaikuttaa arvioon Yön ritarista. Se on yhtä väkevä kuin ilmestyessään.

On suorastaan häkeltävää, ettei kerronnan teho ole ajan myötä kadonnut. Kontrastina ensimmäinen Sin City (1991–1992, suom. 1992 ja 2005) on vuosien myötä veltostunut. Sin Cityssä Miller pelkisti kerronnan yhteen ainoaan, joskin tiiviisti kuljetettuun, tasoon. Tästä syystä sillä ei kuitenkaan ole kahden lukukerran jälkeen enää mitään annettavaa.

Toisin kuin usein väitetään, Millerin Batman ei ole Yön ritarissa psykoottinen, pakkomielteinen kylläkin. Vanha mies joutuu käyttämään kovempia keinoja pystyäkseen haastamaan itseään nuoremmat ja vahvemmat. Tämä aspekti näyttää monelta menneen täysin ohi.

Esimerkkinä aikakautensa elokuvista – joihin artikkelissa viittaan – parhain esimerkki lienee Sylvester Stallonen Cobra (1986). Samoin mainitsen sivumennen Yön ritarin sysänneen sarjakuvan Yhdysvalloissa kohti kuvittajavetoista markkinaa, Imagen syntyä ja romahdusta. Tietenkin kyse on laajemmasta viihdekentän muutoksesta, tärkeimpinä vaikuttajina toimintaelokuvat ja kirjallisuudessa mm. kyberpunk. Yön ritari toi kuitenkin tuon kehityksen kertarysäyksellä sarjakuvaan. Tämä muutti koko teollisuudenalan suunnan. Olkoonkin, että vaikutus oli tältä osin negatiivinen, näen Yön ritarin mm. tästä syystä tärkeämpänä kuin Alan Mooren Vartijat (Watchmen 1–12, 1986, suom. 2006).

Vastapainona Miller toimi myös positiivisessa mielessä esikuvana monille häntä seuranneelle tekijälle, jotka sittemmin tekivät vaikuttavampaa jälkeä kuin Miller, josta tuli suorastaan huolimaton töissään. Olivatko nämä valinnat lopulta vääriä? Sitä on vaikea väittää, nostihan Miller itsensä 1980-luvulla alan ykkösnimeksi. Moorea lukuun ottamatta muut saman tason nimet opittiin tuntemaan vasta 1990-luvun puolella.

Muokkausvaiheessa leikkasin pois seuraavan kappaleen, mutta toisin kuin normaalisti ylijäämämateriaalin kanssa, tahdoin liittää sen muokkaamattomana tässä yhteydessä:

Lainaus
Miller vakiinnutti Yön ritarissa esiintyneitä elementtejä saadessaan tilaisuuden uudistaa Batmanin tarinassa Ensimmäinen vuosi (Batman 404–407, 1987, suom. Batman 5–6/1987 ja 2007). Jälkikäteen on enää vaikea mieltää Yön ritaria uudistusta edeltäneen ajan Batman-hahmoksi. Toimitus, pääosin uudistuksesta vastannut Dennis O'Neil, tekijät Millerin jälkeen ja lukijat – äänestäessään Ihmepoika Robinin kohtalosta tarinassa Kuolema kulkee suvussa (Batman 426–429, 1988–1989, suom. 1–3, 1989) sovittivat sarjakuvatodellisuuden vastaamaan Yön ritarin maailmaa. Millerin työ ei pelkästään määritellyt hahmoa uusiksi. Se määräsi hahmon tulevaisuuden, jota kohden se kulki.

Luin samaan putkeen myös jatkon, eli Yön ritari iskee jälleen (The Dark Knight Strikes Again 1–3, 2001–2002, suom. 2002). Useimmat vihaavat jatkoa, koska kyseessä ei ole toisinto ensimmäisestä. Tämä tie olisi kuitenkin vain johtanut pahempaan pettymykseen. Nyt kyseessä on täysin eri teos, jonka tyyli ja tekniikat, niin kerronnan kuin kuvituksen osalta poikkeavat alkuperäisestä. Edes Teräsmiehen hahmoa hän ei kohtele kaltoin. Teräsmiehen viholliset hallitsevat tätä pelon avulla. Pelko itsessään on tietenkin Batmanin alaa. Alun tapahtumat ja lopun dialogi näiden hahmojen kesken liittyvät molemmat pelon karkoittamiseen vihalla.

Tietenkään jatko ei ole muuta kuin kokoelma selityksiä Yön ritarin taustamaailmalle, sankareiden poissaololle ja lopulta päätös sille. Sellaisena se ei koskaan olisi voinut nousta alkuperäisen rinnalle. Sitä ei myöskään tee Yön ritarin maailmaa pohjustava All-Star Batman and Robin Boy Wonder, jota on tuoreeltaan nähty DC-spesiaalin numeroissa.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun poikkesin voimakkaasti itselleni asettamasta ohjenuorasta, jonka mukaan arvostelujen tulee olla riittävän selkeitä myös satunnaisille vierailijoille, ei ainoastaan harrastajille. Kuinta teksti tällaisena toimi? Onko järkeä tuoda sitä tässä muodossa etusivulle ja avata pidemmälle täällä foorumin puolella? Kaikki kommentit ja kritiikki on tervetullutta. Tekstiä voi ruotia myös ilman sisällön kommentointia syvemmin täällä.
tallennettu
Illodiini
Multikeskinkertaisuus
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 576


#MeTarzan


« Vastaus #1 : 07.07.2008, klo 19:06:34 »

Lapsekas ja asiantuntematon heittosi taannoin Pratchettista sai minut jokseenkin kypsymään niinkuhei-nillittäviin arviointeihisi. Ja Millerin Yön Ritarin Paluun kohdallakin lienet kuin Indiana Jones pyramidin varjossa. Jätä aikalaisarviot aikuisemmille.

Toki olen siinä samaa mieltä, että Millerin Batman on yksi viime vuosikymmenien merkittävimmistä teoksista. Muistan hyvin kun luin sen ensi kerran 80-luvulla, ensin lehtinä suomeksi, sitten kokoomana englanniksi. Huikea visio, joka lienee vaikuttanut(tai sitten päinvastoin)Robocop-elokuvan tyyliin vahvasti. Molemmat tulivat tai olivat teon alla suunnilleen samaan aikaan(YRP 1986 ja RC 1987). Hämärästi muistelen Verhoevenin ja Millerin sittemmin työskennelleen yhteisissä projekteissa vaihtelevalla menestyksellä.

Illodiini
tallennettu

"There's nothin' wrong with bein' a son of a bitch."

-- Gaspode the wonder dog (Terry Pratchett, Moving Pictures)
Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 368



« Vastaus #2 : 07.07.2008, klo 20:22:35 »

Jätä aikalaisarviot aikuisemmille.

Mikäli "aikalaisarviossa" olit eri mieltä kanssani jostain asiasta, anna kuulua. Erityisesti juuri omat tulkintani ja arvioni muiden silmin tarkasteltuna kiinnostavat, ne kun ovat käytännössä tämän arvostelun pihvi. Ilman sitä panosta tämänkaltaisen arvostelun anti olisi lähinnä juonikuvauksen tiivistämistä ja painoasun kommentointia. Siihen tapaan homman voi hoitaa tavanomaisen julkaisun yhteydessä, Yön ritarin kaltaisen teoksen tapauksessa sellainen käsittely olisi riittämätöntä. Yleisesittelyn vetäminen yhtään yleisemmällä tasolla olisi jo kai Wikipedian referointia, ei oman tekstin tuottamista. Sellaiseen en suostuisi edes pyynnöstä.

Mitä mielipiteisiin tulee, tavoitteena ei tietenkään ole olla yhtä mieltä arvosteltavasta kohteesta tai sen merkityksestä. Mikäli sinua nyppii aikaisemmista teksteistäni se, että Terry Pratchett on mielestäni roskaa, joudut vain hyväksymään asian.

Pidetään jatkossa tämä ketju Yön ritariin liittyvässä keskustelussa, Pratchett ja muu asiaan liittymätön kuuluvat omiin ketjuihinsa.
tallennettu
Jyrki Vainio
Mielikuvittelija
Avustava toimittaja
*
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 1 567


Kvaak!


« Vastaus #3 : 07.07.2008, klo 21:57:42 »

Onpas hienosta sarjakuvasta tehty poikkeuksellisen ruma ja tyylitön kirja. Selailin sitä Akateemisessa ja hämmästelin ensin kantta ja sitten oheismateriaalisivujen jne. kuvitusta. Outoja, räikyviä värejä tyyliin DK Strikes Again. Eivät kuvasta ollenkaan tämän julkaisun sisältöä, minun mielestäni - ja voivat jättää asian harrastajankin tähän kirjaan tarttumasta.
Näissähän on varmaan menty joko jenkki- tai ainakin kansainvälisen formaatin mukaan, eikä kyse ole siis suomalaisista toimituksellisista valinnoista. Mutta hiukan ne ihmetyttävät silti.
Sarjakuvana olen itse tämän teoksen vannoutunut fani ja se löytyy hyllystä jo suomalaisena lehtiversiona (1987), trade paperbackinä 80-luvun lopulta ja vielä nahkakantisena deluxe-versiona. Harmittelin jo etukäteen ajatuksella, että jos tästäkin tulee kovakantinen suomi-laitos, niin noinkohan sekin täytyy vielä kokoelmiin saada. Miellyttävämmän näköisen laitoksen kohdalla houkutus olisi ollut suuri - mutta tämän toteutuneen oudot ratkaisut tekevät hyllyyn jättämisen itselleni valitettavan helposti.
(Mutta sarjan sisältö on toki täyttä rautaa, joten suosittelen ilman muuta tutustumista niille, joilla tätä ei vielä monena kappaleena itsellä ole).
tallennettu

Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 368



« Vastaus #4 : 07.07.2008, klo 22:30:26 »

Selailin sitä Akateemisessa ja hämmästelin ensin kantta ja sitten oheismateriaalisivujen jne. kuvitusta.

Kuten arvelitkin, valinnoista ei ole syyttäminen Egmontia. DC tarjoilee teosta tällaisenaan ja ainakin saksalaiset ovat saaneet omansa samanlaisena kuin suomalaisetkin.

Jaksojen välisivut ovat myöhempää Milleriä ja tyyliltään todellakin jatko-osan mukaisia. Itsekin hieman harmittelen asiaa, mutta kuittasin asian arvostelussakin niin, että oheismateriaali on merkityksetöntä.

Itse en ole koskaan omistanut muuta kuin vuoden 1987 lehtiversion. Salatut sodat, Valtakunta ja voima sekä muut uusintajulkaisut ovat olleet mielestäni kyseenalaisia, enkä niitä juuri ole noteerannut. Yön ritari ansaitsee uusintajulkaisun jo lähes siitäkin syystä, että se kuuluu suomennetun Vartijoiden rinnalle hyllyyn. Uusille lukijoille tämä lienee tajunnan räjäyttävää materiaalia, eikä haittaa vaikkei DC:n hahmoja ennestään tuntisikaan. Itsekin olin ennen vuotta 1987 lukenut vain satunnaisia DC-tarinoita, mutta Batman ja Teräsmies ovat käytännössä ikonien asemassa: niihin liittyy ennakkokäsityksiä, jotka takaavat Yön ritarille riittävästi momenttia jyrätä korvasta korvaan.
tallennettu
Curtvile
Ylläpitäjä
****
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 14 874


« Vastaus #5 : 07.07.2008, klo 23:24:04 »

Arvostelu luettu.
En jaa kaikkia näkökohtia sillä vaikka Miller toki:
Lainaus
Yön ritari saa muistamaan, miltä tuntuu kun sydän hakkaa sarjakuvaa lukiessa. Kerronta ja aiheen käsittely iskevät kuin lyönnit. Lukija ymmärtää Millerin sanoman. Ei kuitenkaan älynsä avulla. Lukija tuntee sen.

mutta se on paitsi lukijoiden älyn myös Millerin kirjoittajanlahjojen aliarviointia.

Millerin Yön ritari ja Moore Gibbonsin Vartijat ovat tunneituimmat ja näkyvimmät tekijät mutta eivät hyperbolesta huolimatta ainoita syitä trendimuutokseen. Se ettei Mike Grell, Gil Kane, Walter Simonson, Howard Chaykin ja moni, moni muu ole suomessa kovin tunnettuja ei tarkoita etteikö panos olisi ollut näkyvä.

Dark Knight returns uudisti Watchmenin ohella sarjakuvan muotoa myös genrerajojen yli mutta siinäkin on historiallisia edeltäjiä, vaikka myönnettävä on että nykyinen angloamerikkalainen alternativesarjakuva on enemmän velkaa Gibbonsin,Millerin ja Mooren julakiasuille kuin Eisnerien ja Crumbien.
Ja tarkoitan juuri fyysistä muotoa.
Prestige format oli uutta ja ihmeellistä, mutta ei enää.

Siinä arvostelu osuu oikeaan että Yön ritari on kestänyt ajan hammasta erittäin hyvin, jos kohta sen poliittinen ja yhteiskunnallinen sisältö, juuri ajankuvaltaan.. no, monet muistavat millainen kylmä sota oli ja aito ydinsodanuhka.
Ja tässä mielessä nykyisin monelle nuoremmalle lukijalle puhtaasti kerronnallinen elementti ilman mitään sen merkittävämpää.
Siinä mielessä Yön ritari iskee jälleen on itse asiassa täydellinen toisinto:
DK oli kylmän sodan fasististen arvojen tulkki ja keskittyi siihen mitä sarjakuvat olivat parhaimmillaan, ei vesitettyinä.
DK2 on täsmäpommien ja mediavyöytyksen jälkeisen terrorinvastaisen sodan fasististen arvojen tulkki ja keskittyy siihen mitä sarjakuvat myös olivat parhaimmillaan, ei vesittettyinä.
Molemmat ovat sisäisesti loogisia ja lajityyppin perehtyneelle täynnä hienoja ristiviittauksia.


Yön ritarin ilmeisisin rinnakkaisteos:Ensimmäinen vuosi omaa värimaailman joka kestää nykyisen painokäytännön paremmin, tämä kovakantinen on hieman turhan kirkas Yön ritari.
Burtonin elokuvien painotus on toki oikeutettu, mutta kontekstissa: se mikä niissä toimi tuli Milleriltä, tappavasta pilasta, O'Neill -Adams-Englehart-Rogersilta ei Burtonilta.

Ja koska Jiksi itse avasit väylän: Jos Sin cityllä ei ole enempää annettavaa kuin kaksi lukukertaa et ole keskittynyt lukemiseesi riittävästi.
Tai sitten sinua vaan ei voi auttaa.
Tasoja on, mutta aina ne eivät ole vain ne jotka näkyvät suoraan pintaan.
Mutta ehkä juuri Sin cityjen varjo saa painottamaan miten rikollisuus hallitsee Yön ritarissa, vaikka juuri näinhän ei ole...
tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 368



« Vastaus #6 : 08.07.2008, klo 00:54:19 »

mutta se on paitsi lukijoiden älyn myös Millerin kirjoittajanlahjojen aliarviointia.

Varsinaisesti tarkoitin sanoa täysin päinvastaista. Teknisenäkin suorituksena Yön ritaria voi tarkastella, mutta Miller onnistuu vetämään lukijan mukaansa tunnetasolla, mikä on kirjoittajanlahjojen osoitus jos mikä.

Lukijan puolelta katsottuna teknisesti taidokas työkin voi pahimmillaan olla hyvinkin puinen kokemus. Sitä Yön ritari ei todellakaan ole. Arvostelussa asia nostettiin esiin lähinnä siksi, ettei tässä ole taas yksi tosiharrastajien elitismiltä lemahtava teos, vaan vetävää tavaraa, mahdollisesti laajempaakin yleisöä ajatellen. Vaan ehkä on turha toive, että joku satunnainen lukija pystyisi sivuuttamaan sen, että kyse on supersankarista ja tarttuisi opukseen.

Millerin Yön ritari ja Moore Gibbonsin Vartijat ovat tunneituimmat ja näkyvimmät tekijät mutta eivät hyperbolesta huolimatta ainoita syitä trendimuutokseen.

Oikeassa olet, Vartijat mainittiin lähinnä siksi ettei suomalaislukijoilla juuri ole kosketuspintaa muihin nimiin, jotka mainitsit. Lisäksi tuo muutos on kiehtonut minua ensisijaisesti viihdeteollisuuden muutoksena. Erityisesti näin tarkasteltuna muutos ei olisi ollut yhtä voimakas ilman Yön ritaria. Hän ikään kuin antoi muutokselle kasvot samalla tavoin kuin William Gibson antoi kasvot kyberpunkille (mikä oli ensisijaisesti markkinamiesten termi, kirjallinen sisältö ja harrastajat jäivät sivustakatsojan rooliin samoin kuin sarjakuvamarkkinoilla).

Lisäksi lasken mainitsemistasi miehistä osan muutoksessa mukana olleisiin, ei Millerin tavoin muutosvoimaan itseensä. Mainitsemistasi nimistä Chaykin kuului itseoikeutetusti jälkimmäisiin, samaten Grell, Simonson on tulkinnanvarainen ja Kane ei sitten enää niinkään ellei tarkastelua tehdä laajemmassa kontekstissa. Itse näen rajuimman muutoksen alle viiden vuoden mittaisena, loppu on sitten momenttia siitä eteenpäin. Vastavoimakin kehityksellä oli mm. Vertigo-sarjojen muodossa.

mutta siinäkin on historiallisia edeltäjiä, vaikka myönnettävä on

Mjoo, tässä ollaan samaa mieltä, tiivistin suurinpiirtein saman asian yhdellä lauseella arvostelussa. Eli jotain uutta, jotain vanhaa...

Prestige format oli uutta ja ihmeellistä, mutta ei enää.

...mutta ajattelit ehkä asiaa vähän laajemmin. Tältä osin ollaan taas samalla linjalla, jenkkilukijoille formaatti oli käytännössä uusi, mutta he elivätkin kivikautta vessapaperilaatuisten lehtiensä kanssa. Sivuutin tällaisen trivian tarkoituksella arvostelussa, koska sillä ei enää ole lukijalle merkitystä, mitä nyt se selittää osaltaan miksi väritys toimii paremmin vuoden 1987 lehtinä (joka parhaan käsitykseni mukaan on lähempänä tuota prestige format -laatua kuin tämä kovakantinen versio).

Ja tässä mielessä nykyisin monelle nuoremmalle lukijalle puhtaasti kerronnallinen elementti ilman mitään sen merkittävämpää.

Tuo koskee toki mm. V niin kuin verikostoakin. Jos jotain hyvää pitää kylmän sodan aikana kasvamisesta löytää, niin tällaiset tarinat iskivät - ja iskevät edelleen - aivan eri tavoin kuin nuorempiin. Toisaalta onhan maailmankuva ja politiikka ehtinyt muuttua vaikkapa toisen maailmansodan tai Vietnamin sodan ajoista. Kuitenkin siihen aikaan sijoittuva kirjallisuus tai elokuvat (myös sinä aikana kirjoitetut, muuta kuin sotaa käsittelevät) ovat teemoiltaan edelleen kestäviä.

Burtonin elokuvien painotus on toki oikeutettu, mutta kontekstissa: se mikä niissä toimi tuli Milleriltä, tappavasta pilasta, O'Neill -Adams-Englehart-Rogersilta ei Burtonilta.

En kai minä niitä painottanut? Kyllähän yleiseen mielikuviin tv-sarjalla ja elokuvilla on suurempi vaikutus kuin itse lähdeteoksilla, siis sarjakuvalla, koskaan voisi olla. Burtonin elokuvat vakiinnuttivat siis tuon lähdeaineiston ketjun - joka menee järjestyksessä O'Neil-Adams, Yön ritari ja Tappavan pila - muovaaman mielikuvan. Harkitsin hetken, että olisin maininnut myös Bob Kanen ja Bill Fingerin, mutta tässä tapauksessa asia olisi ollut lähinnä kuriositeetti, joskin relevantti.

Ja koska Jiksi itse avasit väylän: Jos Sin cityllä ei ole enempää annettavaa kuin kaksi lukukertaa et ole keskittynyt lukemiseesi riittävästi.

No joo, ilmaisin ehkä itseni väärin kun puhuin tasoista, vaikkei Sin City ole erityisen monitasoinen. Kertojia Yön ritarissa on useita (sivuhenkilöt ja tv:n kautta puhuvat päät), Sin Cityssä kertoja oli päähenkilö ja kun kaveri otti osumaa niin että silmissä sumeni, tapahtumatkin katkesivat tajun palaamiseen saakka.

Sin City on tehokkaasti kirjoitettu ja hyvin etenevä, mutta ei vain kestä lukukertoja. Tämä johtuu ensisijaisesti siitä, että Miller keskittyy muotoon (tämä oli siis aseen piippu -viittaus), sivut itsessään ovat väljiä (tekstiä saattaa olla paljon, mutta tapahtumia vähän) ja ruudut itsessäänkin ovat suuria. Tämän tuloksena syntyy efekti, että kerronta on hidasta (koska lukutahti hidastuu, vaikka sivuja käännelläänkin nopeammin). Eli lukija pystyy pureskelemaan tarinaa pidemmän aikaa sitä lukiessaan.

Toisella lukukerralla minulle jäi ainakin sellainen olo, ettei Sin Cityllä ollut enää mitään annettavaa, ainakaan siinä määrin että sillä olisi merkitystä. Siksi se tuntuu nykyisin umpitylsältä, mitä se ei itsessään ole. Puhtaasti subjektiivinen kokemus.

Mutta ehkä juuri Sin cityjen varjo saa painottamaan miten rikollisuus hallitsee Yön ritarissa, vaikka juuri näinhän ei ole...

Aika nerokas oivallus. Nyt jouduinkin analysoinnin kohteeksi itse. Täytyy myöntää, että kuvittelin kirjoittavani summausta juonesta satunnaiselle vierailijalle, mutta mielen taka-alalla olikin kenties juuri tämä.

En tiedä, arvostaako kukaan - tai edes huomaa - mutta siinä kohdassa arvostelua
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi piilotetun sisällön)
Uskoisin, että vasta Yön ritarin kertaalleen lukeneet tajuavat asian, elleivät ole asiaan muutoin törmänneet.
tallennettu
mika.
Happy horse mother fucker.
Uusi jäsen
*
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 22


fonkey monkey.


« Vastaus #7 : 08.07.2008, klo 21:48:06 »

En jaksanu lukee ketjua, mutta uijjui, tää on tullu!
Pakotan kaikki tutut ostamaan omakseen.
Tai ainakin lainaamaan jostain ja lukeen läpi.
tallennettu

Petteri Oja
Juudas itselleen
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 8 006



« Vastaus #8 : 08.07.2008, klo 22:52:50 »

Tämä tulee hankittua, vaikka lehdet ovatkin hyllyssä. Mutta onpa kyllä perhanan ruma kansi kokoelmalla!

Arvostelun lause "Yksikään toinen teos ei ole kestänyt aikaa kuten Yön ritari" tuntuisi vähemmän tyhmältä, jos sanan 'teos' eteen lisäisi edes 'supersankarisarjakuvan'.
tallennettu

Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 368



« Vastaus #9 : 08.07.2008, klo 23:10:25 »

Arvostelun lause "Yksikään toinen teos ei ole kestänyt aikaa kuten Yön ritari" tuntuisi vähemmän tyhmältä, jos sanan 'teos' eteen lisäisi edes 'supersankarisarjakuvan'.

Sen verran voin myöntyä, että lasken Asterix-seikkailut samaan sarjaan...

No joo, vakavasti puhuen: kun arvostelun ensimmäinen lause on määritellyt kyseessä olevan supersankarisarjakuva, oletin lukijoilla olevan sisälukutaitoa siinä määrin ettei asiaa tarvitse korostaa jokaisessa lauseessa. Etenkään kun siinä ensimmäisessä lauseessa sanat teos ja supersankarisarjakuva on yhdistetty näillä sanoilla: "genrensä, supersankarisarjakuvan, merkittävin teos"...

Mutta ei sillä, ei sen rajojen ulkopuoleltakaan kovin montaa teosta pysty kaivamaan. Uudelleenlukukertojen määrä on armoton mittari.

EDIT: Ensisijaisesti Yön ritari on loistavaa sarjakuvaa, toissijaisesti loistavaa supersankarisarjakuvaa. Eli mikäli lukija ymmärtää asian siten kuin sinäkin, ei väärinymmärrys olisi lainkaan paha. Sarjakuvasivistykseen Yön ritari ehdottomasti kuuluu, kyse kun on eräästä sarjakuvan ykkösteoksesta kautta aikojen.
« Viimeksi muokattu: 08.07.2008, klo 23:22:28 kirjoittanut Jiksi » tallennettu
Jarmo
tyhmä nilkki
Avustava toimittaja
*
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 1 165


Varokaa metaforista deformaatiota.


« Vastaus #10 : 08.07.2008, klo 23:24:30 »

Asiasta hyppykeppiin ja taas takaisin.

Luin uudelleen Yön ritari iskee jälleenin. Jonkin aikaa jo iti mielessä ajatus että ehkä sittenkin pidän sen kuvituksesta ja ehkä en kuitenkaan sillä onhan se nyt ihan roskaa.

Pidän kuin pidänkin ja nyt ei edes väritys puhko silmiään räikeydellään. Kaikenlaiseen sitä tietokoneväritykseen sitä tottuukin, joutuu siis mieltämään Lynn Varleyn olleen pikselispruuttansa kanssa aikaansa edellä. Yleisesti ottaen uudemman version kuvituksen ylenpalttinen rujous ja tyylittely vaan oli vielä alkuperäistä pari askelta edellä. Monta askelta jäljessä laadun kannalta, mutta hyvää siis kuitenkin.
tallennettu
Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 368



« Vastaus #11 : 08.07.2008, klo 23:31:49 »

Kaikenlaiseen sitä tietokoneväritykseen sitä tottuukin, joutuu siis mieltämään Lynn Varleyn olleen pikselispruuttansa kanssa aikaansa edellä.

Muistelisin, että tuo otettiin aikanaan vastaan hieman siihen tyyliin, ettei Varley hallinnut uutta tekniikkaa. Minusta tuo oli aika vähättelevä arvio alansa ammattilaisesta. Itse mielsin värityksen olevan linjassa Millerin tyylin kanssa, eikä siitä taatusti vahingossa tullut räikeää kuin se oli.

Millerin tyylistä en pitänyt lainkaan, mielestäni yhteistyö Klaus Jansonin kanssa on miehen parasta kautta.
tallennettu
Jyrki Vainio
Mielikuvittelija
Avustava toimittaja
*
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 1 567


Kvaak!


« Vastaus #12 : 09.07.2008, klo 00:47:19 »


Minua on Yön ritarin kokonaisuudessa aina hiukan ärsyttänyt se, miten tussaus muuttuu 2. ja 3. osan välissä. Kun ei ollut kuin neliosaisesta sarjasta kysymys, olisiko se nyt ollut liikaa pinnistetty, että se olisi saatu yhtenäiseksi. Miten päin se nyt meni, oliko se niin, että Klaus Janson tussasi kaksi ensimmäistä osaa ja siitä eteenpäin Miller itse, ainakin osittain?

Ja mainittakoon tässä vielä se jonkun muun minulle aikanaan huomauttama asia, joka oli sitä nolostuttavaa osastoa "olisihan tuo nyt pitänyt itsekin huomata": Yön ritarissa on vaihtelevaa ja monipuolista ruutukerrontaa, mutta: koko teos on aseteltu tiukkaan 4x4 ruudun kaavaan. Neljä riviä, neljä ruutua: ruuturajat noudattelevat aina näitä jakoviivoja, sillä lisäyksellä että ajoittain ne ulottuvat sivujen reunaan asti tai menevät vastaavan mitan toistensa päälle. Mutta mistään ei löydy esim. riviä, joka olisi jaettu kolmen ruudun kaavan mukaan, tai rajat vedetty täysin satunnaisesti. (Pikaselauksella löysin YHDEN sivun, joka poikkeaa tästä. Etsikää mikä se on?)
Kiinnostava valinta: Miller käytti samaa myös Elektra elää -albumissa; siitäkin löytää hyvin selvän gridin, jonka puitteissa ruudut on jaettu.
tallennettu

Jiksi
Toimittaja
**
Paikalla

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 368



« Vastaus #13 : 09.07.2008, klo 11:17:13 »

Miten päin se nyt meni, oliko se niin, että Klaus Janson tussasi kaksi ensimmäistä osaa ja siitä eteenpäin Miller itse, ainakin osittain?

Kolmannessa osassa näkyy vielä Jansonille tyypillistä, hyvin terävää viivaa, neljännessä ei juurikaan. Luulin aikanaan, että tämä oli samanlainen juttu kuin asun rintalogon muuttuminen kesken kaiken, olihan lehdissäkin Jansonin nimi jokaisen osan lopussa. Ilmeisesti taustalla oli kuitenkin ongelmia, koska niistä on maininta useammassakin Jansonin esittelyssä.

Yön ritarissa on vaihtelevaa ja monipuolista ruutukerrontaa, mutta: koko teos on aseteltu tiukkaan 4x4 ruudun kaavaan.

En tiedä, mikä kirjoittajia säännönmukaisuudessa viehättää, mutta se pitää kyllä aika hyvin kuvittajat kurissa. Ei siis mitään sattumaa, että kontrollifriikki Moore on harrastanut samaa.

Yön ritarissa asia on niin hyvin piilossa, ettei sitä meinaa hahmottaa lainkaan. Asia on helpompi tajuta vasta toisen osan lopussa tai kolmannessa osassa.
tallennettu
Iso Hulk
Vieras
« Vastaus #14 : 09.07.2008, klo 14:07:08 »

Jes! Onneksi ilmesty. Itsellleni ei ole kuin 2 osa tästä ja se on luettu varmaan 100 kertaa. Jos se Hulkin WWH tulisi niin tää vuosi on pitkään aikaan parasta supersankari meininkiä.
tallennettu
Sivuja: [1] 2 3 4 5 6 ... 20 | Siirry ylös Tulostusversio 
« edellinen seuraava »
Siirry: