Kvaak.fi - keskustelu

Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Kotimaiset sarjakuvat ja tekijät => Aiheen aloitti: Hazart - 10.02.2005, klo 01:08:46



Otsikko: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Hazart - 10.02.2005, klo 01:08:46
Moro!

Onko kukaan muu huomannut, että Viivi ja Wagner on alkanut pahasti toistamaan itseään. Ennen siinä oli sekaisin absurdiutta, tosielämän kiemuroita ja jossain mielessä hillittyä Wagnerin persoonalla pelailua. Nykyään tuntuu, että Juballa on lähinnä näitä absurdeja juttuja, joista jokainen on lopulta sitä samaa ja samaa ja samaa... Yksi suosikkisarjoistanihan tuo on vieläkin, mutta alkaa puuduttamaan.

Uusiudu Juba, uusiudu! Vai onko stripin puitteet liian pienet siihen. No plussaa vileä siitä, että piirrosjälki on parantuntu huomattavasti.

 8)


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Hanna - 10.02.2005, klo 10:51:00
Samaa olen itsekin miettinyt, en vain ole uskaltanut ääneen sanoa kun V & W tuntuu olevan jo lähes ikonin asemassa. Kuinkas kauan Juba on sarjaa piirtänyt? Jossainhan se raja varmasti tulee vastaan, jolloin ei enää oikein runosuoni syki ja jutut alkavat toistaa enemmän tai vähemmän samaa kaavaa. Vai onko esim. Karvisessa tai Masissa tapahtunut käytännöllisesti katsoen yhtään mitään enää piiiitkään aikaan..

V & W on kyllä edelleen mukavaa luettavaa ja uusi albumi täytyy aina ostaa, mutta ehkäpä Juba voisi lopettaa sarjan nyt vielä huipulla ollessaan, ennen kuin taso alkaa selvästi laskea. Toisaalta Juban elannosta iso osa tulee varmasti ko. sarjasta ja sen oheishärpäkkeistä, joten kurjahan sitä siinä mielessä olisi lopettaa.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Doc Lomapäivä - 10.02.2005, klo 10:53:38
On huomattu. Juban pitäisi palkata käsikirjoittaja (tai useampi). Luulen että herra kuitenkin pysyy linjalla: "rahat pois tyhmältä kansalta". Mikäs siinä.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Janne - 10.02.2005, klo 11:27:33
Ei tuo nyt vielä niin väsynyttä sarjakuvaa ole, että kannattaisi lopettaa :o. Kyllähän sitä aina pieniä suvantovaiheita tulee, kun pitkään samaa juttua tekee. Varsinkin kun juttuja pitää suoltaa liukuhihnalta. Mutta kyllä Jubalta edelleen ns. helmiä tulee säännöllisin väliajoin.

Jos tekijää itseään alkaa tympäistä, niin suosittelisin pientä sapattivapaata. Tai sitten käsikirjoittakien palkkaamista.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 24.02.2005, klo 11:30:13
Sitten päivän kysymys, jaossa jälleen kadehdittavat viisi pistettä:

Mistä teoksesta on peräisin tämän päivän (24.02.05) Viivi & Wagner -stripin 1. ruudussa oleva repliikki: "Mene hautaan, mä oon graafikko!"


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 24.02.2005, klo 12:44:15
Kerro nyt. En tarvitse pisteitä koska tiesin aikaisemman kysymyksen jossa palkintona oli vain kaksi pistettä. Toinen niistä on tosin vähän kulunut joten ehkä joskus niille tulee tarvetta.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: kaltsu - 24.02.2005, klo 13:23:43
Sitten päivän kysymys, jaossa jälleen kadehdittavat viisi pistettä:

Mistä teoksesta on peräisin tämän päivän (24.02.05) Viivi & Wagner -stripin 1. ruudussa oleva repliikki: "Mene hautaan, mä oon graafikko!"

Mortti Tenuponin Piirtäjä-Comix-kirjasta(en muista ihan tarkkaan miten tuo kirjoitettiin). Hemmetin hieno opus. Kiitos pinnoista.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 24.02.2005, klo 13:36:08
Loistavaa! Kaltsulle viisi pistettä ja terveiset työkaveriltani Outilta: "Jeffrey Brown on Amerikan Kaltsu. Juuri noin päin, sillä Kaltsu oli ensin."

Lohdutuspalkintona kaksi pistettä:

1. Kuka on Mortti Tenuponi?
2. Mihin tilanteeseen liittyy Piirtäjä Comix kirja?

 


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 24.02.2005, klo 13:45:29
Mortti Tenuponi on oululaisen huippulahjakkuuden Pentti Nuortimon anagrammi-taitelijanimi. Saanx mä nyt pisteitä? Niillä voi olla käyttöä tulevaisuudessa.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 24.02.2005, klo 13:52:02
Sait pisteen. Onnittelut! Paitsi ettei Nuortimo enää vuosiin ole asunut Oulussa. Asui toki joskus, tuli Helsinkiin opiskelemaan graafikoksi, valmistui ja siitä riehaantuneena teki tuon klassikon, Piirtäjä Comix Kirjan. 


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: tompelo - 02.03.2005, klo 22:03:23
Harvemmin tulee oikeasti naurettua viiville ja wagnerille enää... Uusimmat kantapääastujien yhdistys-jutut ei taida olla niitä Juban parhaimpia.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Janne - 03.03.2005, klo 08:45:37
No, kylläpäs naurattaa. Varsinkin, jos on asunut Kantapääastujat ry:n alakerrassa, mutta ei asu enää  ;D


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: tompelo - 03.03.2005, klo 21:05:35
No, kylläpäs naurattaa. Varsinkin, jos on asunut Kantapääastujat ry:n alakerrassa, mutta ei asu enää  ;D
:D
No sitä ei voi kieltää etteikö V&W:stä moni löytäsisi paljon yhtäläisyyksia omaan elämäänsä. Ehkä siinä onkin sarjan perusviehätys monelle lähinnä aikuiselle lukijalle.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Janne Kuusinen - 03.03.2005, klo 22:14:30
On se hirveetä tuo strippisarjan teko, kun jopa kollegat ovat shakaaleina koko ajan valmiina julistamaan, että ei ole näidenkään taso enää kuin ennen, kun enää noin kuusi kymmenestä naurattaa aamiaismurojen äärellä. Jokainen seuraava strippisi saattaa olla se, joka laukaisee jollakin "taso ei ole enää niin hyvä" -valitusprosessin.

Jos Jussi Tuomola kaipaa joltain neuvoja, ehkäpä hän kysyy niitä ääneen. Eiköhän kannattaisi ennemmin olla iloinen siitä, että edes joku saa tehdä Helsingin Sanomien palveluksessa just' sitä mitä haluaa?

Sitä paitsi, pitääkö V&W:n olla aina automaattisesti hauska? Eikö se, tai mikä tahansa muu strippi voi olla muuten mielenkiintoinen?

Tässä on nyt vähän tällaista sic transit gloria mundi-osaston mejninkiä.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Hazart - 06.03.2005, klo 21:54:30
Parahin Janne. En tiedä kenen kirjoituksesta otit herneen nenakkuun, mutta ei kait se Jubakaan ole kaiken arvostelun yläpuolelle noussut. Nöyrä kumarrus Juban suuntaan hänen huippusarjiksestaan, johon olen välillä leipääntynyt.

Ja eikös oman alan väki aina arvioi kriittisesti, vaikka kansaan uppoaisikin ihan kybällä. Musakeikalle on ainakin kamala mennä, kun huomaa kriitikkomuusikkojen istuvan kädet puuskassa jossain nurkassa valmiina arvioimaan ankarasti kaikkia suorituksen osa-alueita. ilman heitä ei kehity, vaikka juttua ei tehdäkään varsinaisesti heille. Sama juttu sarjiksissa.

Minun mielestäni näin.

Piis!

 8)


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: qwertty - 11.03.2005, klo 22:17:30
Moro!

Onko kukaan muu huomannut, että Viivi ja Wagner on alkanut pahasti toistamaan itseään. Ennen siinä oli sekaisin absurdiutta, tosielämän kiemuroita ja jossain mielessä hillittyä Wagnerin persoonalla pelailua. Nykyään tuntuu, että Juballa on lähinnä näitä absurdeja juttuja, joista jokainen on lopulta sitä samaa ja samaa ja samaa... Yksi suosikkisarjoistanihan tuo on vieläkin, mutta alkaa puuduttamaan.

Uusiudu Juba, uusiudu! Vai onko stripin puitteet liian pienet siihen. No plussaa vileä siitä, että piirrosjälki on parantuntu huomattavasti.

 8)

Olen myös huomannut sen, että lehdissä on aina (melkein aina) sama kyseinen sarjakuva..viivistä ja wagnerista..


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: devilis6 - 17.04.2005, klo 16:04:25
JUU! Juballa on kyl jubinat loppunu. Toi alkuperäisidea oli hyvä, mutta ei siitä voi kuitenkaan ikuisesti ammentaa uutta. Uusia ideoita, hahmoja ja kokonaan uusia sarjakuvia. Rohkeutta peliin. Ei Aku Ankallekkaan ole tehnyt hyvää jatkaa ja jatkaa ikuisesti. Kyllä varmasti uusi käsikirjottajakin auttaisi tässä tapauksessa.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: JONE - 17.04.2005, klo 16:33:39
Kaivakaas kätköistänne vuoden 1988 MAD -lehtiä. Niistä löytyy mm. Juban näkemys kymppitonnista sekä uimahallista ja sen yleisestä saunasta. Kyllä Viivi ja Wagner sentään rulettaa. Osa strippisarjakuvien viehätyksestä on nimenomaan asioiden muuttumattomuus ja tuttuus.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: bgt - 18.04.2005, klo 17:28:50
Hiukan on V&W Aku Ankka -mallia nykyisin, missä Wagner aloittaa uudessa työssä, kerää aluksi menestystä, sitten kyllästymisen tai epäonnistumisen, jonka jälkeen palaa Viivin kainaloon, vanhaan turvalliseen elämään.

Mutta pitäisikö sarjan pysytellä parisuhdeaiheitten parissa, vai saako se muuttua ja uusiutua? Onko V&W:n alkuperäinen aihepiiri liian kapea, vai onko Juba vain kyynistynyt ja menettänyt kyvyn nähdä uusia asioita siellä?


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 18.04.2005, klo 17:38:24
Rutiini on murhaa kaikelle. Silti, kun 10+ vuotta piirtää samoja hahmoja, on joka päivä hankalampi venyttää ne tekemään uusia ja yllättäviä asioita. Hyvää opastusta löytyy esimerkiksi teoksesta Good Grief - the story of Charles M. Schulz.
Itse olen sitä mieltä, että Viivikin voisi joskus käyttäytyä sikamaisesti.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: bgt - 18.04.2005, klo 17:46:00
Voisi olla metka lukea vaihteeksi vanhasta kunnon "kun ukko ja akka hommia vaihtoi"-tarinasta versio Viivin ja Wagnerin arkitodellisuudessa.  :)


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Tuukka - 18.04.2005, klo 19:44:19
Juban aluksi terävä ihmissuhdesatiiri on muuttunut kulahtaneeksi, tekotaiteelliseksi ja tahallisen absurdiksi kolmen ruudun päivittäiseksi pakkopullaksi. Rullaa paikallaan lähes yhtä pahasti kuin B.Virtanen (joka vituttaa nykyään enemmän kuin karvinen)  >:(
En enää meinaa keksiä mitään syytä avata päivän lehteä (Kymen Sanomiin tutustuneet ymmärtävenät yskän :P)

Tarkemmin ajatellen Juban tuotannossa on alkanut näkyä hälyttäviä piirteitä: oheistuotteet yleistyvät ja myyvät kuin häkä, vaikka itse strippi nauratti viimeksi vuonna keppi ja kivi. Juba = Suomen oma Jim Davis? ;D


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: ToniK - 23.04.2005, klo 22:01:32
Noh...Onhan se myönnettävä että,kyllä se on hiukan itseänsä alkanut toistamaan,mutta miettikääpä itsenne tilanteessa että pitää tehdä vaikka ja kuinka strippejä kahdesta hahmosta YKSIN ja jos juba nyt lopettaisi,niin eihän siinä oisi mitään järkeä...Ja sitten myöhemmin Jubaa kaduttaisi ja se vaan Jubisisi sohvan pohjalla...  :D


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: susanne - 15.05.2005, klo 19:25:39
Koska parisuhteen arki voi muuttua hiukkasen tylsäksi jopa sarjakuvassa, niin Jubahan voisi lisätä suhteeseen "kolmannen osapuolen"? Kyllä tulisi vipinää ja säpinää! Wagnerille söpö possuneiti tai Viiville ihastunut vihreä humanisti ;D


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jiksi - 15.05.2005, klo 19:51:03
Koska parisuhteen arki voi muuttua hiukkasen tylsäksi jopa sarjakuvassa, niin Jubahan voisi lisätä suhteeseen "kolmannen osapuolen"? Kyllä tulisi vipinää ja säpinää! Wagnerille söpö possuneiti tai Viiville ihastunut vihreä humanisti ;D

Johan Wagner ehti käydä vieraissa siinä tarinakokonaisuudessa, jossa menetti muistinsa :)


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: JR - 16.05.2005, klo 08:01:41
Mikäs juttu tuossa Veessä ja Weessä on muuten nyt meneillään? Hesarin jakaja oli viime perjantaina tiputtanut kyseisen paikallislehden luukustani (normaalisti seuraan vain Etelä-Suomen pääkaupunkiseudun lehteä, jossa tuo V&W on hieman jäljessä tästä eteläisemmän pk-seudun paikallislehdestä). Mutta siis hämmästykseni Hesarissa köpötteli kaksi Viiviä, joista toinen oli ilmeisesti Wagner. Ilmeisesti joku kehonsiirtojuttu?


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 16.05.2005, klo 12:16:44
Mutta siis hämmästykseni Hesarissa köpötteli kaksi Viiviä, joista toinen oli ilmeisesti Wagner. Ilmeisesti joku kehonsiirtojuttu?

Plastiikkakirugiaa. Huippusellaista kun saivat Wagnerille pituuttakin lisää.  :)

Timo


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: lasse - 18.05.2005, klo 17:29:11
Onko Kultapossu-lehdessä ilmestynyt muita V&W-sarjiksia kuin se kaikkien aikojen eka V&W-sarjis?


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 18.05.2005, klo 17:38:33
Onko Kultapossu-lehdessä ilmestynyt muita V&W-sarjiksia kuin se kaikkien aikojen eka V&W-sarjis?

Kaikkiaan kaksi sivua.

Timo


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: aku ankka fani - 28.05.2005, klo 18:11:08
Kuinka moni on sitä mieltä et Viivi ja Wagner on aivan sikahyvä sarjakuva, vaik jutut on alkanu toistaan itteään? Mä ainaski luen niitä aivan "sikana". Mun iskä ja pikkuveliki tykkää niistä. Oon kotonaki piirtäny paperille useita Wagnereita! :D


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 07.06.2005, klo 20:59:05
Pakko kertoa:

Challengers of the Unknown # 26 (1962) kertoo kuinka Challengersit löysivät vuorten lomasta kadonneen kansakunnan joka palvoo jumalaa nimeltä JUBA.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 08.06.2005, klo 15:51:29
Challengers of the Unknown # 26 (1962) kertoo kuinka Challengersit löysivät vuorten lomasta kadonneen kansakunnan joka palvoo jumalaa nimeltä JUBA.

Tuostahan voisi laittaa skannauksen Juballe.  ;D Onko vielä tallessa?

Timo


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 08.06.2005, klo 17:05:25
Ei ole, mutta ei siinä mitään jumalankuvaa näytetty, vain vannottiin Juban nimeen "By the great Juba" pari kertaa, ei se ollut pääasia.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Hazart - 10.06.2005, klo 10:18:47
Juba petraa! Piirustustyylinsä kehittäminen on tuonut taas tuoreutta V&W sarjan seuraamiseen. Sanoipa mies itsekin haastattelussa, että haluaa kehittää ulkoasua ja siten uudistaa sarjaa. Niin sitä pittää!

 8]


Otsikko: Viivi & Wagner + "Juba" ja "Tähti..
Kirjoitti: jokela - 17.08.2005, klo 18:25:08
Sarjakuvataiteilijoille ei kai yleensä pahemmin myönnetä tunnustusta tässä maassa. Huomiointi vaikuttaa olevan heikoilla. Ja Turun Sanomat raportoi joskus merkittäviäkin tapahtumia "Ajassa" osion alla.

Näin kertoo eilinen TS. Jubasta .. (http://www.turunsanomat.fi/verkkolehti/?ts=1,4:7:0:0,4:7:1:1:2005-08-16,4:320718,1:0:0:0:0:) (ja muistakin .. )

Mielestäni tämä on merkittävä ja nimenomaan varteenotettava "Kulttuuritapahtuma"!

-- j --


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Petteri Oja - 25.08.2005, klo 22:31:56
Viivin & Wagnerin esiaste?

(http://www.perunamaa.net/sarjakuvarock/juba.jpg)

- Alpha 1/91

Tässäkin Juban tarinassa sika ja nainen ovat parisuhteessa.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Hero - 30.08.2005, klo 20:47:45
Ei ole tullut seurattua kovinkaan Viiviä ja Wagneria, mutta ne vähäisetkin stripit jota olen kyseisestä sarjasta lukenut, eivät ole hevin naurattanut.
Mutta syy onkin uskottavasti se, että älykkyyteni ei yltä samalle tasoille V&W:n kanssa.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 10.01.2006, klo 12:13:07
Juba on ihan kohta, 12.30, TV1:llä kertomassa miksi kannattaa opiskella ranskaa.

Heti perään M.A.Numminen kertoo samaa saksasta ja Anni Sinnemäki venäjästä.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Turo - 08.02.2006, klo 20:21:48
Tiistain Hesarissa (7.2.06) olleessa V&W stripissä oli ilmeisesti viittaus toiseen sarjakuvataiteilijaan.

Viivi puhuu Wagnerille ja Wagner vastaa kokoajan "Grrr". Viivi huomauttaa asiasta, ja kysyy etkö voisi sanoa välillä jotain muuta. Wagner sanookin "fmurr".

Onko tässä kyseessä viittaus F'murrr:iin, vaiko vain tavallinen röhähdys?


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 08.02.2006, klo 20:44:08
Kävipä mielessä myös. Kyllä se on ihan tahallinen viittaus, väittäisin.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: jokela - 08.02.2006, klo 21:49:32
Siis niinkö "F´murrr"?! Jossain saatettu jo mainita mutta mitäs toi ´3r´ juttu oli?

Muuten, saatan olla väärässä mutta onko Wagner-in olemus muuttunut? Noin ekaa alppua kurkkaillen/verraten siitä on tullut (nykyään) niinkö mini-sika. Pään koko on suhteelisesti noin sama kroppaa kohti.

Onko tuo, niinkö ankismissa, kehitesuuntaa? Vai Viivi-n tasaarvoisuuden kärjistämista? Roteva mimmi ja pikkusika?


-- j -- 


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: AVOK - 09.02.2006, klo 10:54:08
Mihinkäs eilisen (8.2.) piirrostyylin muutos viittaa?

Vai onko tussi vain ollut lopussa vai johtuuko jostain konversiosta?


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 09.02.2006, klo 11:47:15
Siis niinkö "F´murrr"?! Jossain saatettu jo mainita mutta mitäs toi ´3r´ juttu oli?
Muuten, saatan olla väärässä mutta onko Wagner-in olemus muuttunut? Onko tuo, niinkö ankismissa, kehitesuuntaa? Vai Viivi-n tasaarvoisuuden kärjistämista? Roteva mimmi ja pikkusika?

Eiks F´Murrrissa kuulukin olla kolme ärrää?
Piirros on muuttunut pyöreämmäksi, mutta ainahan Wagneri on ollut Viiviä pienempi. Asioita voi tietty selittää vaikka perspektiivillä jos se kutakin helpottaa, mutta ei Juba todellisuudessa mitn perspektiivejä käytä. Piirtää niinkuin kuva paperille kulloinkin tulee.
Eilisen eli 8. helmikuuta -striben "tyyli" johtui joko siitä että Jubba on taasen lueskellut Crumbbia ja Sheltonia. Tai sitten häneltä oli oikeasti tushi vähissä?
Mitäs näitä enempiä selittelemään, kukin tekee ja lukee tyylillään. Ei V&W ole mitään formaattikamaa kuten vaikka Masi tai Harald Hirmuinen, joista lähetetään millintarkat mittasuhde-kaaviot kaikille apupiirtäjille, esim. niille jotka ovat piirustaneet Seppälöissä myytävien Harald-vaatteiden kuvat.     


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Lönkka - 09.02.2006, klo 17:57:17
Eilisen eli 8. helmikuuta -striben "tyyli" johtui joko siitä että Jubba on taasen lueskellut Crumbbia ja Sheltonia. Tai sitten häneltä oli oikeasti tushi vähissä?

Pistikin tuo eilen hieman ihmetyttämään. Ehdin jo pelästyä että vähempi viimeistellyn oloiseen suuntaan ollaan menossa joko laiskuuden tai jonkun muun seikan vuoksi.

Mitäs näitä enempiä selittelemään, kukin tekee ja lukee tyylillään. Ei V&W ole mitään formaattikamaa kuten vaikka Masi tai Harald Hirmuinen, joista lähetetään millintarkat mittasuhde-kaaviot kaikille apupiirtäjille, esim. niille jotka ovat piirustaneet Seppälöissä myytävien Harald-vaatteiden kuvat.     

Aivan :D


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: kuarakainen - 22.02.2006, klo 00:03:51
Liitynpä minäkin keskusteluun.

Olen nimittäin huomannut samaa,ehkäpä jo parikin albumia sitten,eli alkaa Viivit ja Wagnerit naurattamaan vähemmän ja vähemmän. Nykyiset stripit ovat kaukana niistä (muistaakseni) toisen ja kolmannen albumin tasosta,jotka edustivat mulle sitä parasta V&W:a. Pieni ja ehkä suurempikin sika minussa hykerteli Wagnerin toinen toistaan sikamaisemmille töksäytyksille.

Viimeksi kun asian tarkistin sarjan tehokeinoksi oli kääntynyt omituisuus,mutta paradoksaalista kyllä, muuten sarja oli kuin seipään niellyt,kangistunut siis.

Ja vaikka samoja havaintoja tuntuu olevan muillakin,kysyn silti,eikö jonkinlainen vastuu leipääntymisestä ole lukijallakin? Tarkoitan siis että tuskin Juba itse on tylsistynyt sarjaansa ja tahaten tarjoaa "sitä samaa vanhaa",mitä jotkut tuntuvat väittävän.
Se voi tosin olla mahdollista,että Juba on kyllästynyt "tavallisen parisuhteen" puimiseen sarjakuvassa ja siksi nuo kaikenlaiset omituisuudet ovat hyökänneet sarjaan ja mukaan on tullut toisenlaisia juonikuvioita. Tai sitten minusta vain tuntuu siltä.

En tarkoita moittia Jubaa ennalta-arvattavuudesta tai edes rahastuksestakaan,kunhan vain kannan mielipiteeni kekoon ja annan palautetta. (Kyllä,luulen että Juba lukee tätä.Onhan kvaakin keskustelupalsta suomen sarjakuville samaa mitä futisforum on suomen palloliitolle,totuuden armahtamaton ääni jota kaikki tottelevat ennemmin tai myöhemmin.)

Lopetan tämän väsyneen mielipiteenilmaisuni kieltämällä sen olemassaolon kertomalla, että on aivan väärin että ihmiset spekuloivat ja analysoivat syitä ja seuraksia internetissä asioista joista he eivät oikeasti tiedä yhtään mitään.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 22.02.2006, klo 13:23:31
Juubaksen tiet ovat tutkimattomat mutta hyvin valaistut. En tiedä kuinka usein eli harvoin Juba lukee kvaakkia, tai muutenkaan netissä seikkailee, kun pitää niitä sarjakuviakin piirtää. Melkoisen varmasti hän silti lukee - joskus -
http://www.viivijawagner.net/ :in vieraskirjaa, jossa valitettavasti näyttää juuri nyt olevan joku kakarakimarahelvetti päällänsä.

Juba saa vielä pitkään olella "valtaistuimellaan", kilpailua ei ole pelättävissä jos kerran sarjakuvaopettajakin on tätä mieltä:

Lainaus
Roju: Suomessa nyt ei voisi kaupallista sarjakuvaa opettaakaan kuin teoriassa.



Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jari Lehtinen - 21.03.2006, klo 15:38:14
Lukaisin tammi-maaliskuun aikana ilmestyneet Viivit ja Wagnerit Hesarin netistä.
Mitä ihmettä?
Tämä sarja on nyt tällä hetkellä sellaisessa lennossa, että ennen ei ole moista nähty. Kaurismäkeläinen oleileminen on väistynyt ja tilalle on tullut aivan huisaa tavaraa. Wagnerille kasvaa kärsä. Viivin niskaan kasvaa ilkeä-id. Nyrkkeilyottelu nainen vastaan sika. Ja vitseistä huomautellaan että ne eivät mahdu kolmeen ruutuun.
Tämä jos jatkuu, Viivistä ja Wagnerista tulee suomalaisen sarjakuvan Krazy Kat.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: laureline - 21.03.2006, klo 15:46:50
Olen nimittäin huomannut samaa,ehkäpä jo parikin albumia sitten,eli alkaa Viivit ja Wagnerit naurattamaan vähemmän ja vähemmän.
Mua ne eivät ole naurattaneet koskn. Ei mua kiinnosta syökö sika zalmiakkia, vai onko Viivillä selluliittia. Tympeää. Ei mitn idistä...
ällöittävää naisen ja miehen sormella osoittelua: Sää oot Viivi nainen, laitat pullat pienemmälle vadille isommalta vadilta. Mää oon sika (mies) ja juon kalijaa ja Viivi, sää nainen sitten mulle motkotat oot vihainen ja käsket vaihtaan sukat kummää en osaa kummää oon mies eli sika. Onko tyypillä itsellä jotain ongelmia, vai Suomen kansalla?  Tyhmistö on kansan enemmistö. Joka härjillä ajaa, se härjistä puhuu.  >:(  Mun mieli ei virkene moisesta. (En muuten jaksa lukea naistenlehtiäkään ja niiden selluliittijuttuja) Kai mää olen sitten outo.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Tuukka Saturi - 21.03.2006, klo 15:54:42
Minusta se taas on alkanut kääntymään nousuun. Jossain välissä se olikin aina sitä samaa. Albumit on paskoja siinä suhteessa kun julkaisia ei oikeasti pistä kaikkia vuoden strippejä siihen, vaan joku henkilö poimii mielestään parhaat. Tai näin ainakin joku selitti joskus. Olen duunissa katsellut intranetistä Viiviä ja Wagneria. On jaoteltu vuosittain sinne, ja kyllä on tullut hitosti vierasta ja hauskaa tavaraa. Sanomalehdistä tulee katsottua Salon Seudun Sanomia ja satunnaisesti Iltalööppejä, ja näissä tuntuu aina pyörivän ne samat stripit vuosilta 03-04.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Lönkka - 21.03.2006, klo 17:57:29
Albumit on paskoja siinä suhteessa kun julkaisia ei oikeasti pistä kaikkia vuoden strippejä siihen, vaan joku henkilö poimii mielestään parhaat. Tai näin ainakin joku selitti joskus. Olen duunissa katsellut intranetistä Viiviä ja Wagneria. On jaoteltu vuosittain sinne, ja kyllä on tullut hitosti vierasta ja hauskaa tavaraa.

Mitä ihmettä!
Huutava vääryys ja epäkohta!
Tai sitten ne Baskulla vaan petaa jotain V&W Absolute tai -Complete laitoksia...
 


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Lönkka - 21.03.2006, klo 18:02:27
Mää oon sika (mies) ja juon kalijaa ja Viivi, sää nainen sitten mulle motkotat oot vihainen ja käsket vaihtaan sukat kummää en osaa kummää oon mies eli sika.
*SNIP*
Mun mieli ei virkene moisesta.

Miten niin Wagner (sika) on mies?
Ihan kauheeta yleistämistä ja miesten halveeraamista!

Mikä myrsky nousisikaan jos joku toteuttaisi Wagnerin aikoinaan suunnitteleman "Mies ja lehmä" -sarjakuvan?


Ei vaineskaan, ihan oikeassa olet. Nuo tuon tyyppiset V&W tarinat ovat useimmiten aika mielenkiinnottomia.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 21.03.2006, klo 18:08:28
Mitä ihmettä!
Huutava vääryys ja epäkohta!
Tai sitten ne Baskulla vaan petaa jotain V&W Absolute tai -Complete laitoksia...

Perrkula, minä puren jos joku sanoo vielä jotain Absolute jotain... Juubas on itte tuotantonsa perannut ja valkannut kaikki albbarien stribet, mitä uupuu niin sopii kattoo vaikka Lakomasta:
http://www.helsinki.fi/~lakoma/comics/viiviwagner.html

Kyllä kaikki stripit ovat tallella ja alkupäänkin sarjat ilmestyvät yhä mm. maakuntalehdissä, joten ahkerampi saksija voi kerätä itselleen täydellisen V&W-kollektion
noin yhdeksässä vuodessa, mikäli aloittaa nyt.



Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: laureline - 22.03.2006, klo 15:05:28
Mikä myrsky nousisikaan jos joku toteuttaisi Wagnerin aikoinaan suunnitteleman "Mies ja lehmä" -sarjakuvan?
A. Juballa/Wagnerilla sitten pitäisi olla miehen malli jostakin, jos aikoo "Mies ja Lehmä" -stribei luoda, lehmän mallin voi ottaa suoraan Viivistä.   B."Mies ja Lehmä" -sarjakuvassa sitten mies juo kalijaa eikä osaa vaihtaa zukkia jalkaansa ja lehmä valittaa että on selluliittia vaikka syökin pullaa.  :P


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 22.03.2006, klo 19:53:33
A. Juballa/Wagnerilla sitten pitäisi olla miehen malli jostakin, jos aikoo "Mies ja Lehmä" -stribei luoda, lehmän mallin voi ottaa suoraan Viivistä.   B."Mies ja Lehmä" -sarjakuvassa sitten mies juo kalijaa eikä osaa vaihtaa zukkia jalkaansa ja lehmä valittaa että on selluliittia vaikka syökin pullaa.  :P

C. Mies on kunnollinen ja rusettikaulainen kaveri joka yrittää pitää jöötä, mutta se lehmä vaan juo kalijaa ja syö konvehteja.  ;D

Timo


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: laureline - 23.03.2006, klo 11:16:00
C. Mies on kunnollinen ja rusettikaulainen kaveri joka yrittää pitää jöötä, mutta se lehmä vaan juo kalijaa ja syö konvehteja.  ;D
D. Lehmä juo kalijan sijaan tarkoin valikoitua punkkua, makaa divaanilla/pitää tyttöjen iltaa ja zyö zuklaata. Sitten itketään kun on zelluliittia eikä 10 vuotta vanhat bikiinit mahu päälle eikä pääse rannalle kattomaan 10 vuotta nuorempia karjuja Rhodokselle.   Oho ::) Tämähän on nyt kun se Liana ja Kaarina -sarjakuva Anna-lehdestä. Hitsi... tarviiko kukaan käsikirjoittajaa naistenlehtisarjikseen??  Mää ilmottaudun. PS. Ammoisina aikoina lehmät sanoivat: "Ammoo" (Jykä & Rike, HYMY)


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Antti Vainio - 24.03.2006, klo 07:32:46
Tämä "parisuhdesarjakuva" on typerä tagi jolla Viivi & Wagner  on onnistuttu myymään joka puolelle ja jopa naistenlehtien lukijoille jotka eivät muuten lue sarjakuvia. Juho Juntusen sarjakuvat ovat ihan yhtä paljon "parisuhdesarjakuvia". Naisen kanssa on parisuhdesarjakuva mutta sitä olen vihannut jo jossain muualla joten en viitsi keuhkota enempää, kun Rosse lakkasi piirtämästä niin paljastui raadollisesti  mitä scheissea se sisältö on


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 24.03.2006, klo 12:19:52
Tämä "parisuhdesarjakuva" on typerä tagi jolla Viivi & Wagner  on onnistuttu myymään joka puolelle

Tuo muuten kismittää Jubaakin. Hän on ensimmäinen sanomaan ettei se mikään "parisuhdesarjakuva"  ole. On vaan ollut jotensakin mielikuvitukseton traditio toimittajilla ym. aloittaa Juban haastattelu kysymällä että miltäs nyt tuntuu piirtää parisuhdesarjakuvaa, joten hänen oli pakko taipua siihen. Perään ihmetellään aina, että "miten sinä osaatkin piirtää näin hyviä parisuhdejuttuja vaikka olet itse sinkku..."
   


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: laureline - 24.03.2006, klo 12:46:10
"miten sinä osaatkin piirtää näin hyviä parisuhdejuttuja vaikka olet itse sinkku..."   
...vanha sanonta pätee tässäkin, Juice Leskisenkin kappaleessaan siteeraamana: "Se joka ei itse osaa, ryhtyy opettamaan". Se siitä Veivi ja Wagnerista. (Tosi ällöttävä nimiyhdistelmä muuten, ehkä siksi naistenlehdet tykkää kun on viksu ulkomaalainen kultivoitunut nimi sialla.)  :(


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 24.03.2006, klo 12:54:38
...vanha sanonta pätee tässäkin, Juice Leskisenkin kappaleessaan siteeraamana: "Se joka ei itse osaa, ryhtyy opettamaan". Se siitä Veivi ja Wagnerista. (Tosi ällöttävä nimiyhdistelmä muuten, ehkä siksi naistenlehdet tykkää kun on viksu ulkomaalainen kultivoitunut nimi sialla.)  :(

Kun yksi menestyy niin sata sarjistekijää tulee kateelliseksi. Mutta sehän on normaalia, kateus on suomalaisten kansantauti.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: laureline - 24.03.2006, klo 12:56:38
Kun yksi menestyy niin sata sarjistekijää tulee kateelliseksi. Mutta sehän on normaalia, kateus on suomalaisten kansantauti.
Hih, en ole Juballe kateellinen  :-*. Mulla on luultavasti kivempaa kuin sillä.
PS nimeä ne 99 muuta sarjistekijää, vaikka minähän en siis ole sarjistekijä.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 24.03.2006, klo 13:04:12
Hih, en ole Juballe kateellinen  :-*. Mulla on luultavasti kivempaa kuin sillä.

Eipä siltä vaikuta viestiesi perusteella.

Helsingin kaupunginteatterissa kohta ensi-iltansa saava Viivi ja Wagner -näytelmän 12 ensimmäistä näytöstä on myyty loppuun jo ennakkoon. Tuskin pelkästään Risto Kaskilahden (Wagner) karisman perusteella? 


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: laureline - 24.03.2006, klo 13:06:56
Eipä siltä vaikuta viestiesi perusteella.

Helsingin kaupunginteatterissa kohta ensi-iltansa saava Viivi ja Wagner -näytelmän 12 ensimmäistä näytöstä on myyty loppuun jo ennakkoon. Tuskin pelkästään Risto Kaskilahden (Wagner) karisman perusteella? 
En ole huomannut että ranskalaiset kovin pitäisivät Veivi ja Wagner -sarjakuvasta. Eikö Ranska nyt ole sarjakuvan mekka?  Ainakaan pariisilaisissa kirjakaupoissa alppareita ei näy, lieneekö sitten myyty loppuun.  :)
Ai niin, inhoan yhtä paljon Maisa ja (Liana) Kaarina -sarjista  :P


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 24.03.2006, klo 14:29:05
En ole huomannut että ranskalaiset kovin pitäisivät Veivi ja Wagner -sarjakuvasta. Eikö Ranska nyt ole sarjakuvan mekka?  Ainakaan pariisilaisissa kirjakaupoissa alppareita ei näy, lieneekö sitten myyty loppuun. 
Ai niin, inhoan yhtä paljon Maisa ja (Liana) Kaarina -sarjista 

Kyllä ranskalaiset siitä tykkäävät, mutta eivät ymmärrä strippiformaattia. Kademielisyys iskee jälleen viestistäsi läpi, mitä pahaa Juba on sinulle tehnyt? Tilitä Seiskalle, niin saat itsekin "siivun siasta".
Tietäväisen Linnut ja meret puolestaan menee kyllä hyvin Ranskassa, ja Ville Rannasta en nyt tässä sano mitään...

Mutta mutta, vaikka olen vähän jäävi tässä sanomaan (kun olen ko. sarjan kustantamossa töissä), niin kyllä omasta mielestäni strippisarjakuvan teko on vaativimpia sarjakuvan lajeista. Siihen ei moni pysty, eikä siinä hommassa ole mitään kadehdittavaa.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: laureline - 24.03.2006, klo 14:53:09
Kyllä ranskalaiset siitä tykkäävät, mutta eivät ymmärrä strippiformaattia. Kademielisyys iskee jälleen viestistäsi läpi, mitä pahaa Juba on sinulle tehnyt? Tilitä Seiskalle, niin saat itsekin "siivun siasta".
 niin kyllä omasta mielestäni strippisarjakuvan teko on vaativimpia sarjakuvan lajeista. Siihen ei moni pysty..
Eihän  ??? Mistä olet kuullut etteivät ranskalaiset ymmärrä strippiformaattia ?? Tuo oli mulle uutta!  ;D Eivät muuten italialaisetkaan...  Onko se trippisarjakuvan teko vaativaa... kiva kun kerroit, ehkä opin piirtämään strippejä joskus.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: laureline - 24.03.2006, klo 15:01:35
Nämä ovat varmasti makukysymyksiä, mutta ei V & W mitenkään kauhean huono sarjis ole. Useimmat tarinat kyllä naurattavat. Nytkin on mielenkiintoista seurata, millaiseksi Viivi kaasona -tarina kehittyy.
Kuten jo aiemmin olen kai maininnut, en pidä parisuhdesarjiksista... tai ns. naisille suunnatuista sarjakuvista 8 (joissa siis pääongelmina ovat just jotkut laihdutukset, häät, tyttöjen illat jne, miehen kaljan juonti ja sukkien haju ...), mihin yhdistän tämän V ja Ween.  :) Kiva kun keskustelua saadaan aikaan. Kade on se, mikä itse on made  :D Tämä siis Vesalle; lopeta tuo kadehomma. Emmää oikeesti oo. En ehtisi tehdä muita projekteja ollenkaan jos pitäisi vuosikaudet tehdä jotain samaa ja yhtä stribee.... Mun jutut ovat vain erilaisia kuin Juban. Katso sanakirjasta sana sarkasmi ihmishyvä... 8]


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Lönkka - 24.03.2006, klo 17:42:40
Minun mielestä on ihan käsittämättömän hienoa että joku menestyy Suomessa sarjakuvia piirtämällä ja Juban tapauksessa vielä stripillään tuo sarjakuvia yleiseen tietouteen. tai siis sitä että on muutakin kuin Ankkaa ja sarjikset on oikeasti nastoja ja ei ole dorkaa/lapsellista niitä lukea.

Tuo rikastumispointti vielä on sen vuoksi hienoa että normaalisti sarjispiirtäminen on Härmässä kyllä kutsumusammatti sillä nälkätaiteilija lienisi kaiketi oikeampi ilmaisu.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: laureline - 24.03.2006, klo 19:14:07
Minun mielestä on ihan käsittämättömän hienoa että joku menestyy Suomessa sarjakuvia piirtämällä ja Juban tapauksessa vielä stripillään tuo sarjakuvia yleiseen tietouteen.
Juba on sarjakuvamaailman Kalle Päätalo  ;D.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Tuukka Saturi - 24.03.2006, klo 20:16:43
Kelpaisi meikäläisellekin vakiduuniksi. Ehkä sitten joskus, kun saan kaikki jutut päästäni paperille.  ::)


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: laureline - 24.03.2006, klo 20:28:21
Ehkä sitten joskus, kun saan kaikki jutut päästäni paperille.  ::)
Joo, kannattaakin tehdä kaikki älynystyröitä vaativat jutut ensin ihan rauhassa ja sitten kun älyllistä toimintaa ei enää aivosoluissa ole havaittavissa, mennä Turkuun ja alkaa suoltamaan päivittäishuumoria ni Turkku oikke. Hei, komerossani on sika  :D


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: surku - 24.03.2006, klo 21:56:07
Viivi ja Wagner ei voisi olla yhtään parempi sarja. Joka sitä moittii, lienee karviskuntaa.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Brutus - 25.03.2006, klo 07:22:29
Viivi ja Wagner ei voisi olla yhtään parempi sarja. Joka sitä moittii, lienee karviskuntaa.

Ainahan voi olla parempi. Viivi ja Wagner sarjat voisivat olla esim. värillisiä.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Petteri Oja - 25.03.2006, klo 17:21:19
Ainahan voi olla parempi. Viivi ja Wagner sarjat voisivat olla esim. värillisiä.

No justiinsa juu! Nykyinen sanomalehtistrippien värittämisbuumi on kyllä hemmetin typerää touhua. Yleensä lopputulos ei ole pätkääkään luontevan näköinen.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Tuukka Saturi - 25.03.2006, klo 19:02:03
Minusta musta-valko on ihan hyvä.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Sihvonen - 25.03.2006, klo 19:35:25
No justiinsa juu! Nykyinen sanomalehtistrippien värittämisbuumi on kyllä hemmetin typerää touhua. Yleensä lopputulos ei ole pätkääkään luontevan näköinen.

Joo, esim. iltapäivälehtien sarjakuvasivut näyttävät nykyään väritystensä vuoksi suhteellisen silmiä raastavilta. Kun Ilta-lehteen ilmestyi ensimmäiset väritetyt stripit, toivoin ja rukoilin ettei astetta asiallisempi, Ilta-Sanomat lähtisi samoille linjoille kilpailijansa kanssa, mutta toisin kävi.

Onneksi vielä sentään Hesarilla on asialliset ja mustavalkoisen harmoniset sarjakuvasivunsa.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Rami Rautkorpi - 25.03.2006, klo 23:10:29
Viivi ja Wagner -keskustelu jatkuu täällä. Muu keskustelu muualla (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=5933.0).


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: bilkis - 26.03.2006, klo 17:22:18
Kävin Hesarin sivuilla lukemassa pitkästä aikaa (puoleentoista-pariin vuoteen?) V&W:tä ja tyrmistyin miten Viivi on muuttunut Kippari Kallen näköiseksi. Sikakin on hiukan muuttunut muodoltaan. Hauskaa huomata, miten hahmot ovat kehittyneet eteenpäin eläen omaa elämäänsä. Loistavaa Juba, ja toivottavasti rahaa tulee ovista ja ikkunoista ;D


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Brutus - 26.03.2006, klo 17:28:11
Eivätkös Viivi ja Wagner ole päässeet postimekkiin.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: OlliH - 26.03.2006, klo 18:10:42
Eli kyseessä ei ollut kateus vaan katkeruus. Aika läheltä silti.

Vaikka en suuri VjaW-fani olekaan, niin kyllä sen arvostus taas vähän kasvoi kun luin uusia Väinämöisiä. Ei VjaW ole juurikaan parantunut, mutta alussa mainion Väinämöisen alamäki jatkuu jatkumistaan.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 26.03.2006, klo 18:25:58
Viivi ja Wagner on ollut tauolla Hesarista pariinkin otteeseen. Kerran tilalla oli FC Palloseura (Kallio & Otsamo) ja kerran Wallun koululaissarja.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 26.03.2006, klo 18:48:05
Mulla on ollu semmonen mielikuva että Juba haluaisi pitää tauon, mutta Hesari ei päästä. Kummallakin kerralla lukijat valittivat sekä Palloseurasta että Pasista. Lie ollut niitä harvoja kertoja kun lukijat jotain yleensä ovat älähtäneet... kun yleensä ei palautetta paljon tule. En varmaks tiä.

Timo


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: laureline - 26.03.2006, klo 18:53:05
Eli kyseessä ei ollut kateus vaan katkeruus. Aika läheltä silti.
Aha.   ;D


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 26.03.2006, klo 19:09:47
Mulla on ollu semmonen mielikuva että Juba haluaisi pitää tauon, mutta Hesari ei päästä.

Hö. Onhan niitä vanhoja sarjoja varastossa vaikka kuinka. Niitä suuressa maailmassa julkaistaan kun vakiopiirtäjä pitää lomaa.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 26.03.2006, klo 20:37:16
Hö. Onhan niitä vanhoja sarjoja varastossa vaikka kuinka. Niitä suuressa maailmassa julkaistaan kun vakiopiirtäjä pitää lomaa.

Joopa juu, mutta tässä oli se tilanne, että V&W oli myyty muihinkin lehtiin - Hesarin lisäksi nykyisin noin 40 muuhun. Hesarilla on ensijulkaisuoikeus puolen vuoden aikavälillä. Siksi ei ole varaa pitää taukoja, etteivät muut lehdet kiri tuota rakoa yhtään kapeammaksi. Tokkiinsa Hesari olisi voinut ainakin kesän ajaksi antaa tilaa muillekin kotimaisille, pistämällä vaikka Masin tauolle, mutta niin se ei ole tehnyt. Se on puhtaasti Hesarin asia se.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: tompelo - 26.03.2006, klo 21:58:46
Ja taisi tulvia heti valituksia, kun Juba joskus sen loman piti.
Ehkä juban lomat sitten ovat lyhentyneet, mutta voihan ne noista VesaKoon mainitsemista marginaaleista huolimatta pitää kun vaan niitä sarjoaja löytyy pöytälaatikosta tarpeeksi.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 27.03.2006, klo 09:51:49
Ehkä juban lomat sitten ovat lyhentyneet, mutta voihan ne noista VesaKoon mainitsemista marginaaleista huolimatta pitää kun vaan niitä sarjoaja löytyy pöytälaatikosta tarpeeksi.

Juba voi pitää lomaa, Viivi ja Wagner eivät. Sama juttu kuin suuremmassa maailmassa on esim. Nemin kanssa. Lise Myhre voi tehdä muita asioita kunhan Nemejä on varastossa riittävästi. Mutta Nemi ei saa pitää taukoa.
Hassua mutta totta: jopa poliittiset ts. ajankohtais-pilapiirtäjät järkkäävät kesälomaa tekemällä kuvia varastoon.  Kesällä kun harvemmin mitään järisyttäviä tapahtuu. 


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 27.03.2006, klo 10:14:25
Sarjoja varastoon:

Peter O'Donnell ja Jim Holdaway tekivät Skotlannin lehtiä varten kuuden viikon mittaisen Modesty Blaisen kun Englannissa oli lehtilakko vuonna 1968.

Olenpa ihmetellyt miten he tiesivät miten kauan lakko kestää.

Sarja on tullut suomeksi ainakin kahteen kertaan X9:ssä ja vielä Jalavan 1988 albumissa.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Tuukka Saturi - 27.03.2006, klo 10:33:58
Mulla on ollu semmonen mielikuva että Juba haluaisi pitää tauon, mutta Hesari ei päästä. Kummallakin kerralla lukijat valittivat sekä Palloseurasta että Pasista. Lie ollut niitä harvoja kertoja kun lukijat jotain yleensä ovat älähtäneet... kun yleensä ei palautetta paljon tule. En varmaks tiä.

Timo

Varmaan aika v-mäinen tilanne. Juba varmaan kumminkin diggaa hahmojaan, mutta jos joutuu väkisin pakertamaan painostuksesta, niin saattaa syödä moraalia ja kiinnostusta, aiheuttaen laadun heikkenemistä. Tms jne. Toivottavasti ei näin käy vaan että herra jaksaa.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 27.03.2006, klo 13:21:13
Se on niinkuin kaikessa aina. Välillä ei tekis millään ja toisinaan sitten taas pulppuaa.
Ilkka Heilä vertasikin sanomalehtistripin työstämistä (vanhan ajan, ts. lasisen) ketsuppipullon ravisteluun.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Tuukka Saturi - 28.03.2006, klo 10:26:48
Jees. Kun sarjakuvien tekeminen kumminkin on työtä siinä missä muukin duuni, niin kaipa siinä luulisi olevan samat työelämän tuskat ja ongelmat.
Huomaa itsekin välillä, että ei synny strippiäkään lähes pariin viikkoon ja yht'äkkiä niitä tuleekin 10 päivässä.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: puro - 28.03.2006, klo 12:56:06
Huomaa itsekin välillä, että ei synny strippiäkään lähes pariin viikkoon ja yht'äkkiä niitä tuleekin 10 päivässä.

Huono yhtälö, jää koko ajan miinuksen puolelle. ;D

-P.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Tuukka Saturi - 28.03.2006, klo 13:05:10
Huono yhtälö, jää koko ajan miinuksen puolelle. ;D

-P.

Toisinaan kyllä. :) Harvat aivot jaksavat suoltaa tavaraa jatkuvalla paineella.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Ari - 16.04.2006, klo 21:57:51
Eivätkös Viivi ja Wagner ole päässeet postimekkiin.

Joo. Ystävänpäiväpostimerkkivihkoon (http://puoti.pmk.posti.fi/cgi-bin/ncommerce3/ExecMacro/selaa.d2w/report?lang=FIN&stamp=13265&nimi=Wagner&aihe=&tait=&lape=&ilmp=&ilmk=&ilmv=&alue=) 15.1.2003. Vihkoja on vielä saatavana Postimerkkikeskuksesta.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Curtvile - 24.04.2006, klo 16:59:07
Nauroin vitsille katketakseni kaksi viikkoa. Mistä se oikein keksiikin....

Me saimme jo pisteen. Ei V & W mikään aikakirjojen kruununjalokivi ole, mutta olisikos arvon Laurelinella ihan kypsää ja aikuista kritiikkiä jaettavaksi kanssamme.
Vai maastoudunko?


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 24.04.2006, klo 17:23:05
Nauroin vitsille katketakseni kaksi viikkoa. Mistä se oikein keksiikin....

Halvat on eräillä huvit. Ilmankos possut ovat niin suosittuja.

Mutta mutta niin, satun tietämään että Juba oli tuolloin saanut lahjoituksena eräiden ranskalaisten (Suomessa) kalastamia haukia. Siitä idea pakastetuilla hauilla (haukilla?) kaksintaisteluun.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: laureline - 24.04.2006, klo 17:23:47
Me saimme jo pisteen. Ei V & W mikään aikakirjojen kruununjalokivi ole, mutta olisikos arvon Laurelinella ihan kypsää ja aikuista kritiikkiä jaettavaksi kanssamme.
Vai maastoudunko?
Arvon Laureline nauroi oikeasti vitsille herra Curtvile. Mulla on sitten huono huuumorintaju. No tässä aikuista kritiikkiä: Ihan hyvä että että sarjakuvia on alettu arvostamaan Suomessakin siihen malliin, että niistä tehdään näytelmiäkin. Kiitämme kaikkia uranuurtajia jotka ovat helpottaneet muidenkin muurahaisten työtä. Kelpaako misterille??


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: laureline - 24.04.2006, klo 17:34:15
Mutta mutta niin, satun tietämään että Juba oli tuolloin saanut lahjoituksena eräiden ranskalaisten (Suomessa) kalastamia haukia. Siitä idea pakastetuilla hauilla (haukilla?) kaksintaisteluun.
Hauilla. Olen itsekin asiasta joskus kuullut. Pakastetuilla hauilla miekkaileminen kasvattaa hauista.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 24.04.2006, klo 17:36:22
Niin muuten, näytelmiä ja elokuvia sarjakuvista on tehty Suomessa ainakin  1920-luvulta asti (ja suuressa maailmassa varmaan jo aiemmin, kun kerran animaatioitakin väsätttiin jo 1900-luvun alussa). Muutamia esimerkkejä: Pekka Puupää esiintyi alkuun yksinään tai Justiinan kera mm. Osuuskauppapäivillä tms. iltamissa, Vihtorista ja Klaarasta tehtiin 1930-luvulla näytelmä ja useampia elokuvia sittemmin, Antti Puuhaara -elokuva 1970-l., Mämmilä-näytelmä 1980-l., Jopen käsikirjoittamat kesäteatteriesitykset Suonenjoella 1990-l., vasta sitten tuli Viivi ja Wagner. Seuraavana B. Virtanen... (Välissä vielä ruotsilainat Arne Anka ja Rocky, Viruksessa ja Svenska Teaternissa.)


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: laureline - 24.04.2006, klo 17:53:04
Niin muuten, näytelmiä ja elokuvia sarjakuvista on tehty Suomessa ainakin  1920-luvulta asti (ja suuressa maailmassa varmaan jo aiemmin, kun kerran animaatioitakin väsätttiin jo 1900-luvun alussa)
Eikö se vähän niin ole että Suomessa oli ensin sarjakuva ja sitten näytelmä/elokuva. Amerikoissa oli ensin  animaatio/elokuva ja sitten vasta sarjakuva.

Syy: Suomessa vähempi ihmiset kävivät elokuvissa ihan 1920-luvulla, koska maalikyliin oli matkaa eikä sitä sellaiseen syntiin kaikki halunneet rahojaan pistää, mutta kaikki lukivat kuitenkin sanomalehtiä. Americoissa kaikki kynnelle kykenivät kävivät elokuvissa, kun teattereita oli joka paikassa, mutta vähemmän lukivat sanomalehtiä kun lukutaitoa ei kaikki välittäneet hankkia heti alkuun, ainakaan maahanmuuttajat.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 24.04.2006, klo 17:55:58
Eikö se vähän niin ole että Suomessa oli ensin sarjakuva ja sitten näytelmä/elokuva. Amerikoissa oli ensin  animaatio/elokuva ja sitten vasta sarjakuva.

Ei. Amerikassakin oli ensin sarjakuva. Aivan alkuvaiheessa siis.

Netissä on esim. tämmöinen hakukone kuin google, www.google.com Käytä sitä, niin ei tarvitse täällä kysellä aivan kaikkea. 


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: laureline - 24.04.2006, klo 18:10:44
Ei. Amerikassakin oli ensin sarjakuva. Aivan alkuvaiheessa siis.

Netissä on esim. tämmöinen hakukone kuin google, www.google.com Käytä sitä, niin ei tarvitse täällä kysellä aivan kaikkea. 

Thanks for the needle. Tiedän toki että alussa oli sarjakuva, kysymys oli tietynlaisesta sanomalehtisarjakuvan/animaation historiasta. Tosi on että jotkut sarjakuvat ovat syntyneet animaatioista/näytelmistä/elokuvista...ja päinvastoin. En ehkä osannut asiaa herra  Kävelevälle tietokirjalle kovin hyvin selittää. Joten pyydän nöyrimmästi anteeksi idioottimaisuuttani. Kiitos google-linkistä, siitä on varmaan ollut monelle iloa.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Tuukka Saturi - 25.04.2006, klo 10:46:05
Minusta keskustelupalstoilta löytää tiedon helpommin kuin googlesta. Edellyttäen että kysymyksen sattuu bongaamaan avulias henkilö, jolle ei ole ylitsepääsemättömän vaikeaa jakaa viisauttaan. Googlesta joutuu suodattamaan ja kahlaamaan tiensä kymmenien ellei satojen sivujen läpi löytääkseen etsimänsä. Joskus tuntuu, että google toimii sillä periaatteella, että se sivusto joka maksaa googlelle eniten, saa sivunsa ensimmäiseksi näkyviin tietyn hakusanan kohdalla. Useimmiten sellainen sivu yksi paskimmista vaihtoehdoista.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 25.04.2006, klo 11:27:23
Minä menen nykyisin jo ensin Wikipediaan. Eihän se täydellinen ole, mutta koko ajan paranee. Enkku-Wikipediassa on sarjakuvapuoli edistynyt hyvin. Ranskankielisestäkin sarjakuvasta on paremmin tietoa kuin ranskankielisessä Wikissä. Ainakin paikoin.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Johannes_sankari - 26.04.2006, klo 02:24:04
Wikipedia on hauska instanssi.
Kuka tahansa asiansa tunteva voi kirjoittaa sinne tietämyksensä ja alistaa sen muiden tarkasteltavaksi. Näin saadaan aikaiseksi laaja ja mielenkiintoinen nettitietosanakirja (tosin kiistanalainen). Esim. katsaukseni ninjoista (joo, tiedetään - olen idiootti) sisälsi puutteita - ainakin suomalaisessa Wikipediassa.
...
Tämän lyhyen ajan olen oppinut tuntemaan monia ns. kvaakkilaisia, jotka voisivat asiatuntemuksellaan täydentää ROIMASTI suomalaisen Wikipedian sarjakuvaosioita.
Tarttukaapa toimeen, on se kuitenkin jatkuvasti laajeneva instanssi!


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: keijoahlqvist - 26.04.2006, klo 08:40:26
Minä menen nykyisin jo ensin Wikipediaan. Eihän se täydellinen ole, mutta koko ajan paranee.
Sekin on etu: ei tule luottaneeksi sokeasti kun ei tiedä kenen hyppysistä tieto on lähtenyt.

Itelläki on taipumusta uskoa "virallista" totuutta vaikka tiedän että se on muotoilu tarkoitushakuisesti. Tieto ei ole ilmaista, tieto ei leiju objektiivisuuden tyhjiössä, tiedolla on kustantaja. Mutta wikiläisten motiivit ehkä ovat altruistisia.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: OlliH - 26.04.2006, klo 14:07:56
Kyllähän kvaakkilaiset (joskaan en minä) Wikipediaa työstävätkin, ks. vaikka  täältä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=5392.msg99218#msg99218). Mukaan vaan.



Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: MEH - 31.05.2006, klo 08:35:04
Viivistä ja Wagnerista on julkaistu Rahapaja Monetalla hopeariipukset. Hinta 45€.

http://www.rahapajamoneta.fi/fi/739/t_446


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Tuukka Saturi - 04.06.2006, klo 14:11:42
Viivistä ja Wagnerista on julkaistu Rahapaja Monetalla hopeariipukset. Hinta 45€.

http://www.rahapajamoneta.fi/fi/739/t_446

Vähän Rahapaja "Antakaa meille kaikki rahanne tyhjänpäiväisiä metalliroinaa vastaan" Mon€ta vetässy yläkanttiin hintoja. Vaikka olisi käsityönä tehty, niin tavallisessa kultaliikkeessä hinta olisi puolet tuosta. Tuohon vielä yläkanttiin vedetyt 6 euron postituskulut, niin avot.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 04.06.2006, klo 14:17:14
Maisasta ja Kaarinastakin on tehty vastaavat.

Mutta en minäkään ymmärrä, että minkä hemmetin takia noita juhlarahoja - kuten Lordista - pitää mäiskiä jatkuvalla syötöllä. Postimerkin kyllä tajuaisin, niille olisi oikeasti käyttöä.

Ainoa oikea juhlaraha on tietenkin Kekkosen 10 mk juhlaraha vuodelta 1975! Älä pidä muita juhlarahoja!


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Arwi - 04.06.2006, klo 17:39:24
Tylsäähän se piirrosjälki on nykyään juballa, se sitten jaksaa jauhaa sitä samaa ja samaa ja samaa... :-\ 


Otsikko: Wagner kuoli!
Kirjoitti: VesaK - 08.06.2006, klo 11:36:49
Ks. päivän Hesari (8.6.06).
www.helsinginsanomat.fi

Mutta niihän se on sarjakuvasankareilla, että "eivät ne mihinkään kuole. Me siinä kuolemme."

Huomenna tulossa oletettavasti jatkoa: Pistääkö vanhus-Viivi sianruhon lihoiksi eläkeläisen leipää leventämään?


Otsikko: Re: Wagner kuoli!
Kirjoitti: V3§a V1tikain3n - 08.06.2006, klo 14:52:21
Ks. päivän Hesari (8.6.06).
www.helsinginsanomat.fi
 

Lainaus
Irakin al-Qaidassa toiminut johtaja Abu Musab al Zarqawi on kuollut Yhdysvaltain tekemässä ilmaiskussa Bagdadin koillispuolella keskiviikkona. Irakin pääministeri Nuri al Maliki vahvisti tiedon kuolemasta torstaina.


Aika hauska.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 08.06.2006, klo 15:21:24
Ääh, sinä heh heh tosikko! Tätähän minä tarkoitin, senkin kaimaani:
http://www.hs.fi/viivijawagner/

En nääs ees kokeillut että toimiiko suorasuuntauslinkitys.
Viikon hauskimpia otsakkeita noin muuten on ollut että "Nils Gustafsson ehti Jorma Palon kuolinvuoteelle."
Siitä voi tuumia mitä vaan, mutta parempi olla tuumimati julkisesti kun kanteita on jo ennestäänkin nostettu.

Menipäs raadolliseksi tämä kettinki.



Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Curtvile - 08.06.2006, klo 15:24:00
Itse suosin Alpha-lehdessä ollutta loppua....


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Petteri Oja - 08.06.2006, klo 15:34:18
Itse suosin Alpha-lehdessä ollutta loppua....

(http://www.perunamaa.net/sarjakuvarock/juba.jpg)


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: MEH - 09.06.2006, klo 08:59:54
Vähän Rahapaja "Antakaa meille kaikki rahanne tyhjänpäiväisiä metalliroinaa vastaan" Mon€ta vetässy yläkanttiin hintoja. Vaikka olisi käsityönä tehty, niin tavallisessa kultaliikkeessä hinta olisi puolet tuosta. Tuohon vielä yläkanttiin vedetyt 6 euron postituskulut, niin avot.

Monetalla kaikki on kallista. Esimerkiksi Kookaburra kilon raha maksaa siellä 595, kun ulkomailta sen saa hankittua reilulla kolmella sadalla. Moneta on joskus perustellut hintojaan arvonlisaverolla, mutta esimerkiksi Kookaburran alv on 130.90€. 595 - 130.90= 464.10€ on vileä satkun kalliimpi kuin ulkomailla.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Tuukka Saturi - 09.06.2006, klo 11:14:30
Monetalla kaikki on kallista. Esimerkiksi Kookaburra kilon raha maksaa siellä 595, kun ulkomailta sen saa hankittua reilulla kolmella sadalla. Moneta on joskus perustellut hintojaan arvonlisaverolla, mutta esimerkiksi Kookaburran alv on 130.90€. 595 - 130.90= 464.10€ on vileä satkun kalliimpi kuin ulkomailla.

Moneta on kyllä yksi turhimmista firmoista ikinä, mutta toisaalta se ei ole tyhmä joka pyytää vaan se joka...


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: V1lle - 09.06.2006, klo 21:02:03
Ei tuo nyt vielä niin väsynyttä sarjakuvaa ole, että kannattaisi lopettaa :o. Kyllähän sitä aina pieniä suvantovaiheita tulee, kun pitkään samaa juttua tekee. Varsinkin kun juttuja pitää suoltaa liukuhihnalta. Mutta kyllä Jubalta edelleen ns. helmiä tulee säännöllisin väliajoin.

Jos tekijää itseään alkaa tympäistä, niin suosittelisin pientä sapattivapaata. Tai sitten käsikirjoittakien palkkaamista.

Veit jalan suustani. Tokihan noissa stripeissä alkaa ajan myötä - monta sataa strippiä myöhemmin - tietyt asiat esiintyä enemmän tai vähemmän samanlaisina, koska sitä juttua tekee vain yksi heppu. Juban piirrosjälki on hyvin hienoa enkä oikein näe, kuinka se voisi siitä enää paremmaksi muuttua. Tuo "lopeta huipulla" kommentti minua hieman ihmetyttää. Jos Jussi vaan pystyy säilyttämään nykyisen hyvän tasonsa jatkossakin, niin miksi hänen suotta tulisi lopettaa? Toki näissä stripeissä riittää purtavaa pitkäksi aikaa, kun antaa niiden välillä jäädä lepäämään. Ja kuten jansa sanoi, tuleehan Jubalta vieläkin timantteja, joiden puolesta sarjaa kannattaa seurata. On jokseenkin kohtuutonta odottaa, että kaikki stripit olisivat ylivertaista parhautta - etenkin, koska niissä erilaiset jutut puhuttelevat eri ihmisiä eri tavoin.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: jansku - 09.06.2006, klo 21:26:56
Täytyy sanoa että noita helmiä löytyy Viivistä ja Wagnerista enää murto-osa alkuaikojen tahdista, mutta mitä voi olettaa jos sarjaa on tehty kymmenisen vuotta? Aihe on kuitenkin sen verran suppea, että sen elinikä on jo melkoinen ihme. Toisaalta pitkä elinikä selittynee varmaan juuri sillä että helmet ovat harvassa...

Tämä Viivi ja Wagner vanhana-juttu oli mukava piristys sarjalle, jota jaksoin kyllä mielenkiinnolla seurata. Mutta on tässä kevään mittaan ollut suoraan sanoen aika ala-arvoistakin tavaraa mukana.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: lasse - 10.06.2006, klo 18:15:56
Uusimmassa Jysäyksessä oli uuden Viivi & Wagner-albumin mainos. "Kaasua Sohvalla!" Ilmestynee syksyllä.

Ja nyt kesäkuussa tulee V&W-pokkari "Parisuhteellisuusteoria", eli luvassa varsinainen sika-vuosi.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Antti Vainio - 11.06.2006, klo 00:42:53
Tämä on tylsä kommentti mutta Suomen oloissa tuollaiset "lopeta huipulla"-kommentit on debiilejä. Bill Watterson saattoi tehdä sen koska epäilen että sillä oli varaa ostaa loppuelämänsä juuri sellainen polkupyörä joka vuosi koko loppuelämänsä kuin huvittaa. Ei kukaan tietämäni hitsari tai rekkakuski ole lopettanut duunejaan silloin kun ne on parhaimmillaan ja siinä on ollut taloudelliset seikat ihan merkittävä tekijä


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: keijoahlqvist - 11.06.2006, klo 01:46:43
Näyttäis että Juba pystyy kehittymään mutta jotkut lukijat ei.

Aina ajankohtainen vinkki: jos et pidä jostain sarjakuvasta, älä yritä saada tekijää muuttamaan sitä vaan luo parempi.

Usko tai älä, sillä tavalla hyvät jutut on saanu alkunsa: saduissa, musiikissa, tv-formaateissa, elokuvissa ja sarjakuvissa eteviä ihmisiä on ruvennu pännimään huono taso - tarjolla ei ole ollut kelvollista joten on pitänyt tuottaa itse.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: jansku - 11.06.2006, klo 13:26:17
Hyvä pointti. Toisaalta asioita pitää pystyä kritisoimaan vaikka itse ei pystyisikään parempaan. Huono jatsi voi kuulostaa huonolta ja euroviisut karmivilta ja se on lupa sanoa ääneen vaikka itse ei osaisi soittaa edes ukko-noaa. Mutta jos menee studioon levyttämään vielä huonompaa jatsia kannattaa ehkä miettiä ennen kuin aukoo alan pioneereja halventavia kommentteja suureen ääneen, sillä niiinhän se metsä vastaa kuin... jooh.. kesähelle se vasta kirvoittaa meheviä vertauskuvia.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: lasse - 29.06.2006, klo 19:27:36
Ostin "Parisuhteellisuusteorian" Heinolan Suomalaisesta. mukava koko ainakin on v&w:lle tämä pokkari.

Koko kirja on lajiteltu omiin aihepiireihinsä parisuhteen mukaan: "kommunikointi, romantiikka" yms..
Parempi olisi, jos olisi ollut ihan kaikki vaan yhtenä pötkönä.

Lisää vaan V&W:tä pokkarina.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Petteri Oja - 29.06.2006, klo 19:37:20
Onkos pokkarissa semmoisia strippejä joita ei ole albumeissa nähty?


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: lasse - 29.06.2006, klo 19:51:29
Onkos pokkarissa semmoisia strippejä joita ei ole albumeissa nähty?

Ei ole.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 30.06.2006, klo 14:35:02
Juba panttaa noita albumeissa julkaisemattomia stribejä eläkepäiviään varten...

Mutta yksi stribbi pokkarissa ON erilainen kuin albumeissa, pikku mogan takia... joka ekana keksii, mikä strippi on kyseessä ja mikä siinä on vikana, saa virheettömän "Kaasua sohvalla" (Viivi ja Wagner 9) itselleen het kun albbu on ilmestynyt.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 30.06.2006, klo 14:59:22
Hyvä yritys kyllä, mutta nyt tarkoitan mokaa "Parisuhteellisuusteoria" - poggarissa. En Juban mahdollisia (ja tahallisiakin) "klaffivirheitä".


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 30.06.2006, klo 15:48:38
Mutta yksi stribbi pokkarissa ON erilainen kuin albumeissa, pikku mogan takia... joka ekana keksii, mikä strippi on kyseessä ja mikä siinä on vikana, saa virheettömän "Kaasua sohvalla" (Viivi ja Wagner 9) itselleen het kun albbu on ilmestynyt.
Täytyy yrittää. Ööh. Huomasin että siinä on yksi strippi julkaistu sillä tavalla että ruudut ovat päällekäin kun abumissa samat ruudut olivat rinnakkain. Uuh.  :)


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 30.06.2006, klo 16:20:00
Reima, hienosta yrityksestäsi johtuen tarjoan sinulle jäätelön jahka seuraavaksi tavataan. Saat itse valita otatko vanilijaa vai mansikkaa.

Mutta joo. Sarjis-festivaaleilla Helsingissä Juba tulee taasen olemaan, tällä kertaa vaihteeksi lasten haastattelemana.



Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Marde - 30.06.2006, klo 21:44:03
Sivulla 239 sama ruutu kahdesti?


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: lasse - 01.07.2006, klo 14:32:13
Mutta yksi stribbi pokkarissa ON erilainen kuin albumeissa, pikku mogan takia... joka ekana keksii, mikä strippi on kyseessä ja mikä siinä on vikana, saa virheettömän "Kaasua sohvalla" (Viivi ja Wagner 9) itselleen het kun albbu on ilmestynyt.
Oliskos sivu 285, ensimmäisessä ruudussa, jossa Viivi kysyy Wagnerilta, että "Rakastatko minua vielä kun olen vanha ja kulahtanut?". Muistelisin nimittäin että albumissa se olisi mennyt vaan että "Rakastatko minua vielä kun olen vanha?".



Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 01.07.2006, klo 16:55:46
Sivulla 239 sama ruutu kahdesti?

Jaaaa....meillä on voittaja!
Laitappas privaattiviestinä osoitteesi niin lähetän albbarin jahka painosta niitä saamme.

Lisäys: Eipä ole vielä tullut osoitetietoja. Laitahan Marde ne pikapuoliin (10.7 mennessä) jos uutuusalbbarin haluat, muuten järkätään uusi kysymyskisa. 


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Curtvile - 09.07.2006, klo 16:55:48
Ensi torstaina sitten Satusuomalainen ohjelmassa Viivi & Wagner. Muina satuhahmoina mm. Esa Saarinen.
Ohjelma kaikille V & W:n ystäville ja vihollisille. lisää vettä myllyyn 13.07.2006 klo 20.00


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jari Lehtinen - 09.07.2006, klo 17:03:04
Oliskos sivu 285, ensimmäisessä ruudussa, jossa Viivi kysyy Wagnerilta, että "Rakastatko minua vielä kun olen vanha ja kulahtanut?". Muistelisin nimittäin että albumissa se olisi mennyt vaan että "Rakastatko minua vielä kun olen vanha?".

Paul McCartney on nyt 64.

http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135220542181.gif

Juba seuraa suomalaisen sarjakuvan parhaita perinteitä. Aikoinaan Pekka Puupää pelästyi että kansanhuoltoministeriön virkailija majoittaisi hänen isoihin housuihinsa vuokralaisen, kun niissä kerran on tilaa.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Wade - 12.08.2006, klo 22:38:53
Uusimmissa Hesarin sarjakuvastripissä Wagner korvaa betoniporsaan  :D


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 13.08.2006, klo 04:22:20
jaaa... koska kilpa meni uusiksi, otetaan uusiksi.
Mikä virhe on Parisuhteellisuusteorian takakannessa?
Eka oikein veikkaaja voittaa!


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Janne Kuusinen - 13.08.2006, klo 14:25:52
"Pakkohan" oli ostaa tuo "Kaasua sohvalla", taas ihan kannatuksen vuoksi. Ja olihan ihan tarpeeksi hyvälaatuista kamaa, ennemmin kotimaista ostaa kuin kaikenmaailman keskinkertaista eurosarjakuvaa.

Kunnioitan edelleen sitä, miten villisti Tuomola käsittelee hahmojaan: sitä, miten seuraavassa stripissä saattaa sattua aivan mitä tahansa. Ihanan höyrypäiset irtoideat kumpuavat arjesta, ja halutessaan myös sanomaa löytää. Ainoa juttu, joka hieman pistää itselleni silmään, on se, ettei läheskään kaikkia teemoja kehitellä kovin pitkälle, vaan lopetetaan jo lähtökuoppiinsa, mikä antaa hieman adhd:n vaikutelman. Jeejee, tänään Wagner muuttuu palopostiksi. Mutta miksi vain kahden stripin ajaksi?

Mutta ei Juban mielestäni vielä lopettaa kannata. Miksi ihmeessä lopettaa näin pienessä maassa näin suureksi muodostunut sarjakuvallinen instituutio?

Sivuhuomautuksena toivoisin, että joku julkaisisi yksien kansien välissä myös Juban aikaisempaa, pähkähullua MAD- ja Pahkis -tuotantoa, mikä olisi oiva osoitus siitä, miten mies on tehnyt rutkasti työtä ennen V&W:tä. Petteri ja Zum Teufel, miten olisi?


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: lasse - 13.08.2006, klo 19:37:57
Mikä virhe on Parisuhteellisuusteorian takakannessa?
Oisko se, että siinä sanotaan "...ovat kuvanneet sian ja naisen kumppanuutta 1997." Eli takakannen kirjoittaja ei ole ottanut huomioon kultapossulehdessä julkaistuja sarjiksia 90-luvun alusta?


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Pässi - 13.08.2006, klo 21:29:50
Sivuhuomautuksena toivoisin, että joku julkaisisi yksien kansien välissä myös Juban aikaisempaa, pähkähullua MAD- ja Pahkis -tuotantoa, mikä olisi oiva osoitus siitä, miten mies on tehnyt rutkasti työtä ennen V&W:tä.
Jos suuri yleisö saisi luettavakseen noita Juban hirvittävän paskoja nuoruudenräpellyksiä, V&W:n kansansuosio romahtaisi alle puolessa tunnissa. Ei, ei. Ei koskaan.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 14.08.2006, klo 09:47:44
Oisko se, että siinä sanotaan "...ovat kuvanneet sian ja naisen kumppanuutta 1997." Eli takakannen kirjoittaja ei ole ottanut huomioon kultapossulehdessä julkaistuja sarjiksia 90-luvun alusta?

Läheltä liippaa, mutta ei sikaria...

Yleisön suosio on kumma juttu - Jubahan on tehnyt pila- ja sarjakuvia jo 1980-luvun alusta lähtien, mutta 15 vuotta meni läpimurtoon. Hassua kyllä, koko V&W-sarja (strippimuodossaan)  lähtikin juuri turhautumisesta sarjakuvien tekoon.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Veli Loponen - 14.08.2006, klo 11:33:22
jaaa... koska kilpa meni uusiksi, otetaan uusiksi.
Mikä virhe on Parisuhteellisuusteorian takakannessa?
Eka oikein veikkaaja voittaa!
Ainakin siellä lukee, että "siantuntuntijoiden".


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 14.08.2006, klo 11:45:15
Ainakin siellä lukee, että "siantuntuntijoiden".

No jep. Toinen painos PS-teoriasta on tulossa, siinä ei enää lue noin. Mutta hyvä Veli, sinä et kyllä saa toista kappaletta uutuusviiviwagneria, kun sinulla se jo on ja arviota odotetaan ilmestyväksi Qvaakin etusivulle... Saat jotain muuta, kunhan keksin mikä olisi tarpeeeksi "sikamaista". 


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Veli Loponen - 14.08.2006, klo 11:48:01
Arviot muuten ovat näillä näkymin tulossa etusivulle heti nyt: http://kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=642 Jee!


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Emiliia - 16.08.2006, klo 00:18:15
En nyt jaksa alkaa lukea koko ketjua läpi, joten en tiedä onko tästä jo puhuttu:

Aina muistellaan että V & W debytoivat Kultapossukerho-lehdessä?  Mutta kuinka kauan ne ehtivät siinä ilmestyä? Onkohan näitä strippejä jossain (muualla) nähtävissä? Onkohan Juba harkinnut niiden julkaisemista albumina? Onko niissä ylipäänsä tarpeeksi aineksia albumiin?

Vaikka stripit eivät kovin kummoisia oliskaan, niin kyllä ne aina "tosi"faneja kiinnostaisivat..


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 16.08.2006, klo 10:25:08
Aina muistellaan että V & W debytoivat Kultapossukerho-lehdessä?  Mutta kuinka kauan ne ehtivät siinä ilmestyä? Vaikka stripit eivät kovin kummoisia oliskaan, niin kyllä ne aina "tosi"faneja kiinnostaisivat..

Jakson verran, tai pari, vuonna 1992. Ensimmäinen sivu löytyy tuolta, www.viivijawagner.net -> arkiston aarteet
Lisää harvinaisuuksia luvassa ensi vuonna, kun Viivin ja Wagnerin 10-vuotisjuhlakirja ilmestyy.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Petteri Oja - 20.08.2006, klo 15:32:41
Sivuhuomautuksena toivoisin, että joku julkaisisi yksien kansien välissä myös Juban aikaisempaa, pähkähullua MAD- ja Pahkis -tuotantoa, mikä olisi oiva osoitus siitä, miten mies on tehnyt rutkasti työtä ennen V&W:tä. Petteri ja Zum Teufel, miten olisi?

Justiin tässä skannailen Kuolio-sivuja... Katotaan ny miten tän kans käy.

Vois kyllä olla hauska semmoinen Juban Early Works -kokoelma. Mahtaiskohan niitä juttuja tulla V&W-juhlakirjaan muitakin kuin Kultapossu-Wagnereita? Ainakin se Alphassa julkaistu jälkinäytös Viivin ja Wagnerin saagaan olis syytä ottaa mukaan!

Jos suuri yleisö saisi luettavakseen noita Juban hirvittävän paskoja nuoruudenräpellyksiä, V&W:n kansansuosio romahtaisi alle puolessa tunnissa. Ei, ei. Ei koskaan.

Pässi on täysin väärässä. Minusta tuli Juba-fani Madin perusteella, ja sen vuoksi ostin Viivit ja Wagneritkin alusta asti heti kun niitä rupesi ilmestymään.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 21.08.2006, klo 09:52:28
Juban vanhempia raamattusarjoja on v. 2002 albumissa Älä pingota Paavo, ota viinirypäleitä. Itse en tykkää Juban tuosta tyylistä jota mm. Madissa tuli.

Sen sijaan Viivi ja Wagner upposi heti kun se Hesarissa alkoi.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jamo - 25.08.2006, klo 15:05:20
Moro!

Onko kukaan muu huomannut, että Viivi ja Wagner on alkanut pahasti toistamaan itseään. Ennen siinä oli sekaisin absurdiutta, tosielämän kiemuroita ja jossain mielessä hillittyä Wagnerin persoonalla pelailua. Nykyään tuntuu, että Juballa on lähinnä näitä absurdeja juttuja, joista jokainen on lopulta sitä samaa ja samaa ja samaa... Yksi suosikkisarjoistanihan tuo on vieläkin, mutta alkaa puuduttamaan.

Uusiudu Juba, uusiudu! Vai onko stripin puitteet liian pienet siihen. No plussaa vileä siitä, että piirrosjälki on parantuntu huomattavasti.

 8)

Ja PAH! Ei todellakaan ole.  >:(

 B.Virtanen on alkanut toistamaan itseään epäonnistumisillaan. Wagner keksii aina uutta  8]

 Kerro kaksikin ( :P) hyvää strippiä mikä toistuu usein.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: J-Viilee - 31.08.2006, klo 09:55:29
http://www.hs.fi/viivijawagner/1101978047898
Tänään oli Lapin kansassa tämä, ja täytyy sanoa että repesin.
Voi olla että syy tähän ilonpurkaukseen löytyy muutaman vuoden takaa, kun itselleni kävi vastaavasti eräässä yökerhossa...


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jamo - 31.08.2006, klo 17:22:35
http://www.hs.fi/viivijawagner/1101978047898
Tuttu kokemus kaikille  ;D  :-[

 Tämä strippi on "liian" todellinen:  ;D

 http://www.hs.fi/viivijawagner/1101978091241


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Curtvile - 14.11.2006, klo 11:52:33
elämä muuttuu aina vain absurdimmaksi....
Minulle on tullut Kodin kuvalehti (tai sen näytenumero) jostain aivan käsittämättömästä syystä.

Sehän hienoa ja miten liittyy aiheeseen? No kun olin nakkamassa suoraan paperinkeräykseen huomasin kannen otsikon:
Viivin ja Wagnerin luoja JUBA TUOMOLA " On surullista olla yksin"

Ja sieltähän löytyi lähes ammattimainen sarjakuva-artikkeli joka antaa karvalakki-oppimäärän Jubasta, mutta tiputtaa suurelle yleisölle sellaisiakin nimiä kuin Lewis Trondheim, Gilbert Shelton ja Hunt Emerson.

Tuskin tämä keski-iän ylittäneen väestönosan massaryntäystä kirjakauppojen sarjakuvahylyille aiheuttaa, mutta kaikki on kotiin päin.
Enemmin pieni sintti koukussa kuin steroidisampi avarammilla vesillä.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 14.11.2006, klo 12:20:28
Jubaa itteensä kismitti suuresti tuo kanteen reväisty otsake.
"Ohimennen sanoin, että sarjakuvanteko on aika yksinäistä puuhaa, niin sitten ne peevelit menevät kirjoittamaan noin."


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Lönkka - 14.11.2006, klo 18:43:53
Jubaa itteensä kismitti suuresti tuo kanteen reväisty otsake.
"Ohimennen sanoin, että sarjakuvanteko on aika yksinäistä puuhaa, niin sitten ne peevelit menevät kirjoittamaan noin."
60/70-lukulaista sutkautusta myötäillen:
"Mitäs sanoitte?" :)


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 15.11.2006, klo 11:13:38
Ja viimeinkin on kokopitkänä Jubaan lähes koko elämän ynnä uran kattava haastattelu luettavissa osoitteesta
http://www.viivijawagner.net/

Siellä ei puhuta parisuhteista...


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Wade - 23.11.2006, klo 22:46:32
Hesari tänään vähän pelotteli. Entä jos Viiville syntyy vauva. Ajattelin, että voi raukkaa, minkä näköinen siitä tulee. Kärsä ja pystytukka...


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: puro - 24.11.2006, klo 08:28:07
Hesari tänään vähän pelotteli. Entä jos Viiville syntyy vauva. Ajattelin, että voi raukkaa, minkä näköinen siitä tulee. Kärsä ja pystytukka...

Toni Halme?


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Wade - 24.11.2006, klo 09:33:45
Toni Halme?
Heh. Tänään onneksi Wagner oli palauttamassa pulloja kauppaan, joten ei varmaan (toivottavasti) ole vauvaa tulossa, kun ei siihen niin kovasti keskitytä.

nimim. *jännittyneenä odottaa huomista*


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: jutuahol - 24.11.2006, klo 22:51:21
Tuleeko V&W albumit ulos aina tiettyyn aikaan vuodesta, esim. joulumarkkinoille? Toisinsanoen, koskahan #10 on tulossa?


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Antti Peltola - 25.11.2006, klo 00:24:46
Tuleeko V&W albumit ulos aina tiettyyn aikaan vuodesta, esim. joulumarkkinoille? Toisinsanoen, koskahan #10 on tulossa?

Heinäkuun loppupuolella ovat tulleet viime vuosina.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 25.11.2006, klo 10:39:43
Heh. Tänään onneksi Wagner oli palauttamassa pulloja kauppaan, joten ei varmaan (toivottavasti) ole vauvaa tulossa, kun ei siihen niin kovasti keskitytä.

nimim. *jännittyneenä odottaa huomista*

Muistaakseni Wagner on sanonut suurinpiirtein: "Emme voi lisääntyä, olemme eri lajia".


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Wade - 25.11.2006, klo 10:48:30
Muistaakseni Wagner on sanonut suurinpiirtein: "Emme voi lisääntyä, olemme eri lajia".
Niinpä, tänäänkin taas eri aihe. Kuitenkin toissapäiväinen strippi oli tämä:

(http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135223158442.gif)


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Doc Lomapäivä - 11.12.2006, klo 13:43:47
Viivi ja Wagner ei oo naurattanu enää vuosiin, paitsi nyt.

(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=5396.0;id=3809)

Miksei V&W voisi käsitellä päivänpolttavia asioista enemmänkin? Tästä saisi pitemmänkin tarinan, kun sipoolaiset hyökkää Helsinkiin.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 11.12.2006, klo 18:07:45
Noita päivänpolttavia asioita saakin sitten ihmetellä ihan urakalla muutaman vuoden kuluttua albumissa.

Timo


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Petteri Oja - 11.12.2006, klo 19:06:38
Noita päivänpolttavia asioita saakin sitten ihmetellä ihan urakalla muutaman vuoden kuluttua albumissa.

Paitsi että albumeihin päätyy vain osa stripeistä. Mikä on vääryys. Joka varmaan korjataan joskus paksujen kirjojen muodossa...


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: noutsi - 11.04.2007, klo 18:02:48
Minä kerään, siis leikkaan aina Viivit & Wagnerit Helsingin Sanomista. Sillä tavoin saan aina talteen kaikki... Mutta alkaa olla rasittavaa, kun ei jaksaisi joka päivä niitä leikellä.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 11.04.2007, klo 18:05:20
Saahan ne Hesarin nettisivuilta printtailtua talteen myöhemminkin, kolmen vuoden arkisto.

Epäilen nimittäin vahvasti, että ihan lähivuosikymmeninä ei ole tulossa Complete Viivi & Wagneria.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Wade - 11.04.2007, klo 18:08:18
Minä kerään, siis leikkaan aina Viivit & Wagnerit Helsingin Sanomista. Sillä tavoin saan aina talteen kaikki... Mutta alkaa olla rasittavaa, kun ei jaksaisi joka päivä niitä leikellä.
Saksia kuluu- osta kesällä uusi albumi kaupasta aina.

MUTTA, leikkaan minäkin parhaat Fingerporit talteen.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Petteri Oja - 18.04.2007, klo 17:41:58
Saksia kuluu- osta kesällä uusi albumi kaupasta aina.

Albumeissa ei ole kaikkia strippejä.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 18.04.2007, klo 17:47:09
Onkos täällä?
http://www.hs.fi/viivijawagner/

Hyvät sääret tänään Viivillä.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Wade - 22.04.2007, klo 20:44:15
Albumeissa ei ole kaikkia strippejä.
Ai, minä en tiennytkään. Millä perusteella jotkut sitten karsitaan?


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 22.04.2007, klo 21:13:51
Ai, minä en tiennytkään. Millä perusteella jotkut sitten karsitaan?

Tästä on ollut joskus puhetta. Juba valitsee albumiin tulevat ihan ite.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: enginigger - 23.04.2007, klo 01:18:23
Viivi ja Wagner on nyt päässyt tiensä päähän. Enää mitään uutta harvemmin tapahtuu ja lähinnä tunne sitä lukiessa on jonkunlainen myötähäpeä. Mies on varmasti tehnyt jo hyvän omaisuuden, mutta on jäänyt vangiksi tähän sarjaan. Irroittaakseen itsensä sarjasta tekaisi jonkunlaisen lastensarjakuvan, jota en ole lukenut, mutta ei vaikuttanut hesarin arvostelun ja siihen valittujen kuvien perusteella kovin kummalliselta.

Muistan joskus aikoinaan kun vielä V&W nauratti. Kaipaisi hesari vähän lisää samanlaista tuuletusta taas jota Fingerpori on jo antanut toivottavasti lisää ennakkoluulottomia suomalaisia sarjoja päätyy hesarinkin sarjisosioon vielä.

Ja kyllä mielummin päivän polttavia aiheita kuin samaa elähtänyttä pieruhuumoria. Hyh hyh, hävettää jo.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: JanneT - 23.04.2007, klo 10:20:08
Irroittaakseen itsensä sarjasta tekaisi jonkunlaisen lastensarjakuvan, jota en ole lukenut, mutta ei vaikuttanut hesarin arvostelun ja siihen valittujen kuvien perusteella kovin kummalliselta.

Minerva on loistava ja uppoaa meidän 3- ja 5-vuotiaisiin tyttöihin kuin asteroidi sulaan voihin.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: pyörylä - 06.05.2007, klo 21:03:59
Moro!

Onko kukaan muu huomannut, että Viivi ja Wagner on alkanut pahasti toistamaan itseään. Ennen siinä oli sekaisin absurdiutta, tosielämän kiemuroita ja jossain mielessä hillittyä Wagnerin persoonalla pelailua. Nykyään tuntuu, että Juballa on lähinnä näitä absurdeja juttuja, joista jokainen on lopulta sitä samaa ja samaa ja samaa... Yksi suosikkisarjoistanihan tuo on vieläkin, mutta alkaa puuduttamaan.

Uusiudu Juba, uusiudu! Vai onko stripin puitteet liian pienet siihen. No plussaa vileä siitä, että piirrosjälki on parantuntu huomattavasti.

 8)
Samaa mieltä olen kaikki lehdykät olen ostanu mutta en kannattaako kauan lukea. :-\


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: petteri tikkanen - 03.07.2007, klo 13:57:54
Viivi ja Wagner on huonoimmillaankin hyvää viihdettä ja siihen ei moni strippisarjakuva pysty.

tv. petteri tikkanen

ps. parhaimmillaan se taas on hykerryttävän hauska.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 04.07.2007, klo 13:02:47
Viimeisimmän tiedon mukaan complete V&W ilmestyy "joskus". Kaikki stripit ovat toki tallella, mutta Juba säästelee niiden julkaisua "eläkepäivikseen".

Seuraava albumi, järjestyksessä kymmenes, on parhaillaan painossa. Se sisältää normaalin määrän strippejä, mutta myös 10-sivuisen pitkän värisarjan siitä, miten kävisi jos Viivi ja Wagner menisivät naimisiin... kaupoissa albbu on elokuun alussa.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Antti Vainio - 04.07.2007, klo 18:04:34
Mies on varmasti tehnyt jo hyvän omaisuuden, mutta on jäänyt vangiksi tähän sarjaan. Irroittaakseen itsensä sarjasta tekaisi jonkunlaisen lastensarjakuvan, jota en ole lukenut, mutta ei vaikuttanut hesarin arvostelun ja siihen valittujen kuvien perusteella kovin kummalliselta.

Muistan joskus aikoinaan kun vielä V&W nauratti.



Muistan kuinka elämä nauratti vielä joskus mutta nyt meidän ei varmaan kannata tehdä muuta kuin mennä saunan taakse ja lopettaa itsemme. On tämä niin synkkää. Jotkut sanovat että tulevaisuudessa voi olla edessä uusia mielenkiintoisia juttuja mutta Hesarin arvostelujen mukaan ei ole tarjolla kuin ankeutta ja katastrofeja (vaikka en ole sitä elänytkään). Kyllä ahdistaa nyt, taidan mennä polttamaan itseäni silitysraudalla palleista


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: pertti jarla - 04.07.2007, klo 18:13:28
Mies on varmasti tehnyt jo hyvän omaisuuden,

lol


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 05.07.2007, klo 14:22:49
On se kumma. Joku Artopaasilinna suoltaa oikeasti kurjaa "huumori"soopaa kirjan vuodessa ja kerää taskuunsa takuulla 10 kertaa isommat rahat kuin Juba, mutta kun joku kerrankin sarjakuvalla tienaa niin on se väärin ja semmone pitäs viedä jonkun artopaasilinnan 12+n hirsisaunan taakse ja lopettaa kun ei minua naurattanut strippinsä tänään...


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Wilpuri - 05.07.2007, klo 21:24:01
Ei kai se Paasilinnan huonous ole sen enempää todistettu fakta, kuin Jubankaan...

En ole kummankaan uusimpiin jaksanut pureutua, mutta tuskin piristysruiske pahaa tekisi. Muutamissa VjaW:ssa mitä silmiin on osunut on ainakin huumori ollut vanhentunutta jo ennen syntymääni...

Mutta totta kai Juban kannattaa jatkaa, kun yleisö on villinä. Ehkä itsekin kieriskelisin jos olisin niin onnekas, että olisin saanut huijattua jostain itselleni naisen.

Oma mielipiteeni tosin on se, että mitään ei kannata jatkaa liian pitkään. Ei TV-sarjoja, sarjakuvia tai kirjasarjoja. Vaikka laatu ei tippuisikaan. Uudet uljaat ideat kunniaan!


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 09.08.2007, klo 07:55:46
Ja oli nii hikiki!

Kyllä Arto Paasilinnan uusimmat ovat kurjia räppäisyjä, fakta. Ihmiskunnan loppulaukka esimerkiksi on napannut juonensa jo 1950-luvulla ilmestyneestä EC-sarjakuvasta, mutta ei ole läheskään yhtä hauska. (Sarjakuvassa lisääntymiskyvytön ja ikääntyvä ihmiskunta saa rakennetuksi aikaportin aikaan ennen sterilisaatiota, mutta tiedemiehet kummastelevat miksei portti saa siepatuksi kuin miehiä - lopulta todetaan, että aikapoimu taipuu suoraan Chigacon rautatieaseman miesten vessaan!)

Mutta semmosta on kaikki työ, ajan tappamista ennen kuin se tappaa meidät kaikki. 



Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Tohtori Doom - 09.08.2007, klo 13:44:03
Kuuluisi mielestäni Strippi ja sanomalehtisarjakuviin. Joskus silloin tällöin luen jos katson Lapin kansaa.


Otsikko: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Anzu - 13.08.2007, klo 00:02:45
En ole niin tarkkaa seurannut, että osaisin sanoa toistaako itseään. Lähinnä ajan kuluksi olen lukenut kyseistä sarjakuvaa.

Hauska ja hyvä sarjakuva, en koe ainakaan mitään valittamista. Eikä kaikki albumit voi aina olla edes yhtä hyviä, toisinaan on taantumista ja toisinaan parannusta.


Otsikko: Vs: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: J. Suominen - 28.08.2007, klo 10:21:55
Haastattelussa oli Juban lisäksi myös VesaK. Kummallakin oli tyylikäs kampaus.

Tuolla juttua, vaan ei haastista. Vesan tilalla pönöttää Norpatti, jolla on hieno kampaus. Kuvatekstin puuttuminen ihmetyttää myös allekirjoittanutta, mutta kaikkea ei voi saada.

http://lumonetti.fi/portaali/viihde/sarjakuvat/artikkelit/sika_vastaan_lukiotytot.html


Otsikko: Vs: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 28.08.2007, klo 10:26:19
Kuvatekstin puuttuminen ihmetyttää myös allekirjoittanutta, mutta kaikkea ei voi saada.

Joku luulee että siinä on sian morsian, hähää.


Otsikko: Vs: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Grezen - 28.08.2007, klo 10:26:37
Vesan tilalla pönöttää Norpatti, jolla on hieno kampaus.

Et kykene ottamaan valokuvaa, ellei kuvassa ole myös söpöä tyttöä? ;)


Otsikko: Vs: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: J. Suominen - 28.08.2007, klo 10:32:55
Joku luulee että siinä on sian morsian, hähää.

Tai lukiotyttö...


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Irene - 05.09.2007, klo 10:26:42
Uusin kokooma-albumi arvosteltu Etelä-Saimaaseen by  meikä: http://www.esaimaa.fi/page.php?page_id=173 (Linkki vanhenee muutaman päivän kuluessa)


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 05.09.2007, klo 21:11:52
Jo Turhapurolla oli pierevä ja röyhtäilevä käkikello. Tai oikeammin pelkästään röyhtäilevä, Härski korjasi kellon semmoiseksi.

Timo


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Duck-King - 08.09.2007, klo 18:25:05
No jos sanomalehti tai muu missä olisi Viiviä ja Wagneria olisi niin tosiaan lukisin, koska en ovat hauskoja kuten B.Virtanen ynm.. yhtään albumia en omista ja enpä tiedä että tulenko omistamaankaan.


Otsikko: Vs: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Outi - 18.09.2007, klo 16:44:42
On se kumma. Joku Artopaasilinna suoltaa oikeasti kurjaa "huumori"soopaa kirjan vuodessa ja kerää taskuunsa takuulla 10 kertaa isommat rahat kuin Juba, mutta kun joku kerrankin sarjakuvalla tienaa niin on se väärin ja semmone pitäs viedä jonkun artopaasilinnan 12+n hirsisaunan taakse ja lopettaa kun ei minua naurattanut strippinsä tänään...

Samat fiilikset. Isoa osaa Jubaan ja Viiviin ja Wagneriin liittyvästä keskustelusta (ei siis vain kvaakissa vaan ihan yleensä) tuntuu painavan se iki-ihana kateus-niminen luonnontuote. Suomi on pieni maa (ja pieneksi jää) joten kovin montaa supersuosittua/hyvin myyvää/pitkä-ikäistä sarjakuvaa ei sinne mahdu. Niinpä ne harvat jotka pystyvät elättämään itsensä sarjakuvallaan kohtaavat aika reippaasti kitinää ja kritiikkiä ihan vaikka mistä, useimmin niiden puolelta joilta moinen ei ole onnistunut.

Siis arvostellahan aina saa, mutta sekin menee useimmiten sille ihanan subjektiiviselle "MINUA kun ei naurattanut"-linjalle. No, yhden ihmisen kohderyhmälle ei varmaan kannata sarjakuvia julkaistakkaan...

Ihan oikeasti, ei se ole yhtään keltään pois että Juballa menee ihan hyvin. Päivästripin piirtäminen vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen on niin rankkaa työtä, että kaikki jotka siihen kykenevät ansaitsevat kaiken kunnian.


Otsikko: Vs: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Wilpuri - 18.09.2007, klo 17:31:20
Isoa osaa Jubaan ja Viiviin ja Wagneriin liittyvästä keskustelusta (ei siis vain kvaakissa vaan ihan yleensä) tuntuu painavan se iki-ihana kateus-niminen luonnontuote. Suomi on pieni maa (ja pieneksi jää) joten kovin montaa supersuosittua/hyvin myyvää/pitkä-ikäistä sarjakuvaa ei sinne mahdu. Niinpä ne harvat jotka pystyvät elättämään itsensä sarjakuvallaan kohtaavat aika reippaasti kitinää ja kritiikkiä ihan vaikka mistä, useimmin niiden puolelta joilta moinen ei ole onnistunut.

Tai sitten vaan väki tykkää tehdä olettamuksia siitä mitä toisten päässä liikkuu, vaikka ei olisi koskaan tavannut tai nähnyt edes valokuvassa.

Itse en juurikaan pidä V&W:stä, kuten on tullut todettua. Ymmärrän kyllä myös sen, että en ole kohderyhmää. B. Virtasesta sen sijaan voin sanoa pitäväni, mutta mielestäni sekin kannattaisi pikapuoliin lopettaa... tai ainakin kehittää ideaa. Niin niukalla henkilögallerialla ei enää pitkälle pötkitä.

Yksi V&W:nkin suurimmista ongelmista on mielestäni se, että siinä on periaatteessa vain kaksi henkilöä ja jotain sattunaisia statisteja. Väkisinkin alkaa jutut kiertämään kehää. Ei Lassi ja Leevikään olisi pitkälle päässyt pelkällä pojalla ja tiikerillä.

Varmasti on kateellisiakin... jotkut kadehtivat kaikkia jotka menestyvät. Mielestäni pitäisi silti sallia (perusteltu) kritisointi eikä tehdä olettamuksia henkilöiden luonteesta, vaikka silloin tällöin arvaus oikeaan osuisikin.

Useimmat jotka dissaavat supersankarisarjakuvia ovat henkisesti tasapainottomia.  ;)


Otsikko: Vs: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Pässi - 18.09.2007, klo 17:57:07
Suomi on pieni maa (ja pieneksi jää) joten kovin montaa supersuosittua/hyvin myyvää/pitkä-ikäistä sarjakuvaa ei sinne mahdu.
Ihan oikeasti, ei se ole yhtään keltään pois että Juballa menee ihan hyvin.

Eikö nämä ole vähän ristiriidassa keskenään...


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 18.09.2007, klo 18:16:30
On tuo ristiriita tavallaan, mutta pääasia että kun YKSIKIN kotimainen sarjakuva on suosittu noin laajasti, lisää se kiinnostusta koko alaa kohtaan ja hyödyttää kaikkia sarjakuva-alalla toimivia.
Kuten esmes Bad Tasten Dvd-kotelossa nykyisin lukee, "Taru Sormusten herrasta ohjaajalta!"
Eli voipa nuori joka nyt Viivi ja Wagneria lukee, ostaa myöhemmin kipinän saatuaan vaikka Jarno Latva-Nikkolan Tunteiden maisterin!


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Lurker - 18.09.2007, klo 18:20:57
Kustantajat ovat nyt selvästi alkaneet kiinnostua suomalaisesta sarjakuvasta, koska se myy - kuten Mitä Suomi lukee -listalla ollaan huomattu.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: pertti jarla - 18.09.2007, klo 18:25:07
Uskon itse uutisraevooja-malliin, eli menestyvät piirtäjät kuten Juba ja Paloniemi auraavat tietä muille kun kustantajat näkevät että sarjakuvilla voi tehdä rahaa. Eikös se ole joka puolella maailmaa mennyt niin, Bud Fisherin, Osamu Tezukan ja muiden lihominen on synnyttänyt skeneä ja markkinoita. Ei saa ajatella niukkuuden kautta!


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Maria D - 18.09.2007, klo 18:35:34
Uskon itse uutisraevooja-malliin, eli menestyvät piirtäjät kuten Juba ja Paloniemi auraavat tietä muille kun kustantajat näkevät että sarjakuvilla voi tehdä rahaa. Eikös se ole joka puolella maailmaa mennyt niin, Bud Fisherin, Osamu Tezukan ja muiden lihominen on synnyttänyt skeneä ja markkinoita. Ei saa ajatella niukkuuden kautta!

Vähänkään sarjakuviin perehtyneet on vaan niin malttamattomia, ettei ne ehdi odottaa vuosia että jotain tapahtuu, koska ne tietää että pöydän alla on parempaakin piilossa.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Anssi Rauhala - 02.10.2007, klo 00:39:42
Ennätin lopulta lukemaan maanantain lehteä vuorokauden vaihduttua (on ollut pientä ruuhkaa työmaalla) ja nyt joudun kysymään, että miksei tämän päivän eiku siis maanantain V&W herättänyt suurempaa huomiota? Sehän oli erinomaisen hieno kulttuurinen jälkikaiku Geo Herrimanin Krazy Katin suuntaan. Tai tulkaa sitten sanomaan, että kuvittelen vain; minun silmiini --- tuo oli aivan "kristallin" kirkasta ---


Otsikko: Vs: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Outi - 05.10.2007, klo 18:33:24
Eikö nämä ole vähän ristiriidassa keskenään...

Nojaa... Yritin jotenkin hienovireisesti ilmaista sen faktan, että jos joku luulee että SE MUN SUPERHYVÄ STRIPPI olisi heti Hesarissa ja albumi TOP-1 listalla jos/kun ne possut ja siilit katoaisi maailmasta niin... Niin eipä taitaisi ihan välttämättä näin käydä. Kyllä se on kaikille sarjakuvan julkaisijoille plussaa, että ne eri elukat roikkuu sielä myyntilistoilla, kirjakauppojen sisäänostajat saattavat jopa hetkeksi harhautua luulemaan että sarjakuva myy ja ottavat ehkä sitten niitä albumeita myyntipyramidin alemmiltakin askelmilta enempi myyntiin.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 06.10.2007, klo 09:18:12
Terkkuja vaan kaikille Nyrok Dollsin keikalta. Kyllä Juba on ihan kohtuullinen basistikin, mutta toivon mukaan ei jätä sarjakuvia ruotsinlaiva-keikkamahdollisuuden takia. Mauri Kunnas OSAA muuten laulaa ja soittaa kitaraa englanniksi yhtä aikaa!! Ihme sälli.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 06.10.2007, klo 09:52:46
Miten kitaraa soitetaan englanniksi? Olis pitäny varmaan olla paikalla, mutta piti tekstata ruotsiksi. Erästä sikasarjaa.  ;D

Timo


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 06.10.2007, klo 12:19:49
Tunsin aikoinaan erään pändin laulaja/biisintekijän. Sanoin hälle että hyviä piisejä, mutta voisivat mennä yleisöön paremmin jos tekisit suomeksi. "Jätkät ei haluu soittaa suomeksi", oli vastaus.

No eipä siitä sitten mitään tullutkaan.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: El Lobo - 26.10.2007, klo 13:34:49
Onpa mahtavasti otsikoitu uutinen Ilta-Sanomilta.  ;D

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1448712


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 26.10.2007, klo 13:40:55
Se on viittaus kohukirjaan Pääministerin morsian. Tosin tietysti uutinen on hieman myöhässä.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Anssi Rauhala - 29.10.2007, klo 20:58:59
Taas on V&W:ssä maanantaistrippi, missä lukija niin halutessaan voi huomata juonellisen hatunnoston - tällä kertaa Robert Crumbin suuntaan.

Onkohan Juballa joku oheisvarasto just näitä sarjakuva-alakulttuuriviittauksia, jotenkin erityisesti maanantaipäiviä varten arkistoituna? Hupaisaa kumminkin.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 29.10.2007, klo 21:03:14
Huomasin myös että Juba on tainnut lukea Crumbia. Mutta en ole huomannut maanantaisten strippien viittauksia. Täytyy tarkkailla.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 30.10.2007, klo 12:21:11
No, ehkäpä viittasi Crumbiin, mutta myös Reiseriin (http://www.coinbd.com/images/couvertures/20060910122054_t1.jpg). Ks. "Ulkoilmaelämää".


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Petteri Oja - 07.11.2007, klo 13:22:18
Viivi ja Wagner Juhlakirja on minusta aika hyvä. Artikkeleista varsinkin pidin, ja Juban valitsemat suosikkistripit palauttavat hyvin mieleen, minkä takia V & W on niin hyvä. Sen sijaan albumeissa julkaisemattomista stripeistä näkee, miksi ne on alunperin jätetty niistä pois. Varsinkin pitkä maaseudun kiertämisepisodi oli tylsä ja turha.

Kaiken kaikkiaan hyvä maku jäi Juhlakirjasta kuiteskii.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 07.11.2007, klo 23:48:48
Juhlakirjan arvostelu (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=959) nyt etusivulla.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Lurker - 08.11.2007, klo 14:00:03
(http://www.kvaak.fi/images/articles/07112007100424-6.jpg)
Kivat ilmeet tuossa artikkelin kuvassa...


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 08.11.2007, klo 16:53:49
Lainaus
Oheistuotteista jatkossa ehdottaisin MADin, Myrkyn, Pahkasian yms. Sarjojen kokoamista yhteen. Kaikki nyt eivät ehdottoman helmeintä gemmiä ole, mutta karsinnan varaa on. Niistä saisi yhden hienon alpparin kokoon.

Tätä on mietitty, mutta nyt jäivät käytännössä näytteetkin pois, koska kyseessä on kuitenkin Viivin ja Wagnerin juhlakirja, ei Juban. www.viivijawagner.net :issä Jubaan tuotannosta enemmän.
Neonspray olisi hienoa julkaista osana tuollaista kokoelmaa, mutta kun se pahus on niin hankalan muotoinen (vaakaan tehty). Toisaalta se taas ei soinnu yksiin Juban huumorisarjojen kanssa...


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 08.11.2007, klo 20:09:33
Minulla on tuo Alpha-lehden numero josta tuo Mirjam-kuva on otettu (vaikka nappasin sen tästä samasta ketjusta). Parempi kuva olisi ollut kun sika tapaa Mirjamin ensin rannalla. "Mirjam, sinä täällä?!")

Siinä on enemmän wagneria.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 09.11.2007, klo 12:43:27

Kivat ilmeet tuossa artikkelin kuvassa...

Ihan vaihtelun vuoksi juttuun on vaihdettu kuva...



Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Samone - 09.11.2007, klo 13:08:34
Ihan vaihtelun vuoksi juttuun on vaihdettu kuva...
Nopeasti kun vilkaisin, niin ihmettelin, että mitä se Siili nyt Wagneria pussaa, mutta toisella tutkimisella tajusin Viivin siellä olevan.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 09.11.2007, klo 13:12:06
Nopeasti kun vilkaisin, niin ihmettelin, että mitä se Siili nyt Wagneria pussaa, mutta toisella tutkimisella tajusin Viivin siellä olevan.

 ::) ;D

Päivän kommentti!

Kyseinen taulu taisi muuten päätyä Marco Bjurströmin kokoelmiin, ellen väärin muista...


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 13.11.2007, klo 10:01:09
Saparokierre (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=965) Kvaakin arvostelussa.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: mastermind - 13.11.2007, klo 18:27:59
Kyllähän Viivi ja Wagner ihan viihdyttävää strippisarjista on.
Nousee melkein Jeren ja Lassin ja Leevin tasolle...no ei nyt ihan. :laugh:


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 10.03.2008, klo 16:02:34
Kappas, Juba palkittiin:

http://www.sarv.fi/fi/kritiikin_punnukset/

Lainaus
TS:  Juba Tuomolalle kritiikin kilon punnus

Juba Tuomola sai kilon painoisen kritiikin punnuksen Suomen arvostelijain liiton Turun osastolta. Tuomola tekee Viivi ja Wagner -sarjakuvaa.

Turun osasto palkitsee vuosittain merkittävän kulttuuriuran tehneen paikallisen taiteilijan kilon punnuksella.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: MK - 19.03.2008, klo 11:49:04
ehkä vähän maneeri, että yhdessä ruudussa on taustana tapahtumaympäristö, yhdessä ristikkoa ja yhdessä siksakki.
mutta tehköön mies mitä tekee, vaikuttaa tietävän...


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: ezuli - 19.03.2008, klo 12:00:42
ehkä vähän maneeri, että yhdessä ruudussa on taustana tapahtumaympäristö, yhdessä ristikkoa ja yhdessä siksakki.
mutta tehköön mies mitä tekee, vaikuttaa tietävän...
Just itsekin eilen huomasin, kun tutkin miten ammattilaiset tekevat taustat. Usein, muttei aina, siksakki tai muu umpiväritys on "ilkeimmässä" ruudussa ja tyhjä tai ympäristö neutraaleimmassa. Ristikkoruudut taas ovat enimmäkseen arkisia ja siten joko selitteleviä, ihmetteleviä tai surullisia.


Otsikko: Vs: Re: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 30.03.2008, klo 10:06:51
Tuostahan voisi laittaa skannauksen Juballe.  ;D Onko vielä tallessa?

Näihin törmää aina uudestaan...
Proffa on prinssin kaksoisolento, siksi ekan kuvan soturi hämmästyy ja manaa Jubaa.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 19.07.2008, klo 15:00:59
Jaoin tästä Viivi ja Wagner sairauslomalla (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,10127.0.html) omaksi ketjukseen.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: MK - 06.08.2008, klo 10:56:19
http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a81173/juba+tuomola+juhli+terassilla/

hah hah!


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Anssi Rauhala - 01.09.2008, klo 11:01:46
Olipa muuten tänään (1. 9. 2008) koskettava V&W -strippi. Erinomaisen onnistunut.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Kemppuli - 01.09.2008, klo 21:00:18
http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a81173/juba+tuomola+juhli+terassilla/

hah hah!

Tuon jutun alla oleva kommentti jonka mukaan Juba alkaa muistuttaa yhä enemmän Wagneria on vielä tuota juttuakin hauskempi.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 14.09.2008, klo 19:23:43
Juba oli aikaansa edellä (http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Hakaristilippu+kuumensi+tunteita+Tilkantorilla/1135239409988):

(http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135237761155.gif)





Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Laura Sivonen - 22.10.2008, klo 00:29:41
Historiaa on tehty. Kaikki ne vuodet, joina en mm. sanomalehtiä lukevana ihmisenä ole voinut välttyä Juban tuottamalta edit *köh* materiaalilta, törmäsin strippiin, joka sai hymyn karehtimaan huulilla. Ko strippi (http://www.lumonetti.fi/system/galleries/pics/lumo-image-gallery/viihde/artikkelit/sarjakuva_sianmorsian_5.jpg).

Olen toisaalla(kin) haukkunut Juban luultavasti niin perinpohjaisesti, perustellusti ja taidokkaasti kuin mitä se on allekirjoittaneelta mahdollista, mutta enää en sentään voi sanoa, etteikö Juba olisi milloinkaan minua onnistunut huvittamaan. Juban epäonneksi parempaakin yhteiskuntasatiiria on olemassa, jonka huvittavan stripin löytäminen ei vaadi satojen sanomalehtien ym. julkaisujen lukemista.

Johtuneeko sitten vain drastisesti eroavista huumorintajuista, että vain mielivaltaisesti jotkut vitsit toimivat, toiset eivät.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Petteri Oja - 22.10.2008, klo 02:35:12
Laura, yksi ruutu ei ole strippi.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Laura Sivonen - 22.10.2008, klo 14:50:52
Laura, yksi ruutu ei ole strippi.
Ei ole, mutta oletin kyseessä olevan strippi. Siis tuossa on yksi ruutu kyseistä strippiä. Saatoin olettaa väärinkin.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: echramath - 26.11.2008, klo 12:23:25
Eihän strippisarjan nyt tarvitse realistiseen piirtotapaan pyrkiä, mutta silti, ontämä (http://www.hs.fi/viivijawagner/1135241394853) aika erikoinen käsitys autonmoottorista. Pitäisihän asiat nyt sentään niin piirtää, että ne tunnistaa, vaikkei joku hahmoista sitä kertoisikaan.

(Koska stripit ovat netissä "päällekkäin" ja luen ne lähes joka aamu peräkkäin, tulee mieleen, että vastaavassa tapauksessa Fingerpori-ketjussa jo mietittäisiin, minkä vuosimallin Hemi lähdekuvassa mahtoi olla)


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 26.11.2008, klo 12:46:10
Eihän strippisarjan nyt tarvitse realistiseen piirtotapaan pyrkiä, mutta silti, ontämä (http://www.hs.fi/viivijawagner/1135241394853) aika erikoinen käsitys autonmoottorista. Pitäisihän asiat nyt sentään niin piirtää, että ne tunnistaa, vaikkei joku hahmoista sitä kertoisikaan.

Juu, Tintistä pitäs kaikkien kuvasarjantekijöiden ottaa oppinsa!

Tuo kommentti toi niin lämmöllä mieleen muinoisen Kärki-lehden artikkelisarjan Rautatiet sarjakuvissa, jossa huikeimpia osioita oli "Rautatiet Punaniska-sarjakuvassa"!

Ai niin, ja voihan moisella huolimattomuudella olla vakavampiakin seurauksia, katsokaapa vaikka miten Punahilkalle käy Prometheassa!


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: echramath - 26.11.2008, klo 13:54:24
Juu, Tintistä pitäs kaikkien kuvasarjantekijöiden ottaa oppinsa!

Tuo kommentti toi niin lämmöllä mieleen muinoisen Kärki-lehden artikkelisarjan Rautatiet sarjakuvissa, jossa huikeimpia osioita oli "Rautatiet Punaniska-sarjakuvassa"!

Ei jokaista nippeliä tarvi piirtää, mutta se mitä ajoin takaa, oli se, että (In My No So Humble Opionion) laitteilla samoin kuin henkilöillä on ominaispiirteitä, jotka karikatyyrissa ja abstraktissakin sarjassa pitäisi tavoittaa. Rautatie oli hyvä esimerkki, minäkin osaisin varmaan ihan hatusta piirtää tunnistettavan höyryveturin; sylinterimäinen runko, savupiippu, karja-aura, isot pyörät ja pyöriä pyörittävät tangot, hytti takapäähän ja sinne kaksi ukkoa, joista toinen lapioi tenderistä hiiliä ja toinen kiskoo narua, joka soittaa pilliä. Ei mikään tietty malli, mutta höyryveturiuden perimmäinen olemus.

Wagnerin edessä oleva kapine sen sijaan ei ole auton moottori. Se ei edes ole mikään kapine, jonka edes Wagner saisi aikaan kokoamalla auton moottorin osat väärin. Sen sijaan on se on sarjakuvallinen symboli Ihmeelliselle Koneelle, joka rikkoo tunnetun todellisuuden lakeja. Pelle Peloton voi työntää tuollaisen laitteen pajastaan ja saada aikaan kaikenlaisia Kyberias-henkisiä efektejä.

Jos tämä auttaa ymmärtämään mitä ajan takaa, kuvitelkaa strippi, jonka vitsi perustuu sille, että Wagner keskustelee oikean sian kanssa - jostain käsittämättömästä syystä tällä eläimellä vain on sarvet ja pitkä häntä, mutta mikään dialogissa tai muussakaan ei tarjoa tälle mitään selitystä. Tai toisena teknisenä laitteena, kyllähän kaikki tietävät miltä tietokone näyttää, sarjakuvissakin, piirretään B. Virtasen eteen toimistoon videonauhuri ja telkkari eikä tarjota tälle mitään selitystä, lukija pohtii tätä hämmästystään vielä kolmannessa ruudussakin ja missaa koko punchlinen.

(ja joo, tiedän kyllä että tuo avautuu ihan eri tavalla ihmiselle, joka ei tunnista ottomoottoria sellaisen nähdessään)


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Lurker - 26.11.2008, klo 14:04:56
No mikä tämä sitten on?


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: kaltsu - 26.11.2008, klo 14:48:53
Minusta se näyttää huiukan krapulaiselta robotilta. Juuri nousemassa aamutoimilleen. Muistuttaa myös hiukan käsienkuivausautomaattia josta on pyyhe päässy loppumaan. Saaks täs kisassa palkintoja?


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: echramath - 26.11.2008, klo 14:52:34
No mikä tämä sitten on?

Minä olisin arvannut, että tuo on se vekotin, joka osaa tehdä E-kirjaimella alkavia asioita.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 26.11.2008, klo 14:54:18
Yxrivisistä viesteistä joita latoo putkeen voi saada palkkioksi viikon bannin ilman tammenlehviä.  8]

Kerron Jubakkeelle terveisiä että opettelee piirtämään polttomoottorin oikein.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Petteri Oja - 26.11.2008, klo 23:03:48
Minusta tuo näyttää ruohonleikkurilta, jonka kimppuun on hyökännyt joku toinen kone.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Ossi Hiekkala - 22.01.2009, klo 15:45:24
Punkit ovat sattuneet mielipahahermostoon Turun Sanomien yleisönosastolla (http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:8:0:0:0;4:139:0:0:0;4:140:0:0:0;4:9:0:1:2009-01-22,104:9:588779,1:0:0:0:0:0:).




Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Petteri Oja - 22.01.2009, klo 16:20:39
Viivin väritetty tukka näyttää pahuksen kauhealta Viivi ja Wagner -lehdessä. Ihan kuin Viivi pitäisi päässään jatkuvasti kypärää.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: JJ Naas - 22.01.2009, klo 16:25:42
Punkit ovat sattuneet mielipahahermostoon Turun Sanomien yleisönosastolla (http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:8:0:0:0;4:139:0:0:0;4:140:0:0:0;4:9:0:1:2009-01-22,104:9:588779,1:0:0:0:0:0:).

Eipä voi muuta kuin lainata V for Vendetta -leffaa:

"Is everything a joke to you?"
"Only the things that matter."



Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Art - 27.01.2009, klo 12:10:37
Jaa-a, kyllä tuo minun mielestä moottorilta näyttää. Nykyään noi moottorit ovat tuollaisia remmi ja putki hässäköitä.

http://www.tunex.fi/astra/moottori.htm (http://www.tunex.fi/astra/moottori.htm)

Vai onko se niin että sarjiksissa vain V8 moottorit ovat "oikeita" moottoreita?


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 27.01.2009, klo 14:04:55
Juu, onhan tuo tosiaan sinne päin ainakin.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Anssi Rauhala - 05.02.2009, klo 01:38:16
Vai onko se niin että sarjiksissa vain V8 moottorit ovat "oikeita" moottoreita?

Vanhempi serkkuni Leo aikoinaan tokaisi Ford Taunukseni rivinelosesta, että se on "puolikasmoottori". Hän noita veekahdeksikkoja harrasti vasitenkin, ängeten sellaisen Ford Consulinkin konepellin alle. Ja yhteen moottoripyörään.

Ennenvanhaan oli helppoa, kun tartti vain piirtää lohko, kampiakselin pää, kaasari ja pakosarja keskenään suunnilleen oikeille kohdilleen. Nyt on moottoreissa hihnoja, piuhoja, apulaitteita ja kotelointeja niin, että se tekee vain vihaiseksi.

Tästä Strömsö -kierrätyshenkisestä stripistä pidin kovasti:
http://www.hs.fi/viivijawagner/1135242979814


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: tmielone - 13.08.2009, klo 17:57:27
Uusin Viivi ja Wagner -albumi Kuinka kasvissyöjä kesytetään (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1267) on nyt arvosteltu.

Moottorinkaltaisia kapineita ei näkynyt.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Helena - 24.08.2009, klo 20:08:50
Pidän Viivin ja Wagnerin kielestä, mutta nyt meni yli ymmärryksen. Tämän päivän Hesarissa Wagner sanoo:

"Ei, mutta naapuri tekee färssiä."

En löytänyt moista sanaa netistäkään. Mitä on färssi?


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 24.08.2009, klo 20:12:28
Färssi on lihamureketta. Joidenkin mielestä vain sellainen lihamureke on färssiä jossa on munaa keskellä.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Helena - 24.08.2009, klo 22:44:35
Färssi on lihamureketta.

Ahaa... Mitähän murretta moinen on? Vai johtuuko tietämättömyyteni siitä, etten syö lihamurekkeita. Niin tai näin, kiva oppia uusia sanoja. ^-^


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 24.08.2009, klo 23:03:33
Käsittääkseni se on väännös ruotsin jauhelihaa tarkoittavasta sanasta.

(http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1052754110298.gif)

Tämä on vanhempi strippi, Helena tarkoitti 24.8.2009 julkaistua.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Asko AA - 25.08.2009, klo 01:53:47
Käsittääkseni se on väännös ruotsin jauhelihaa tarkoittavasta sanasta.

Färs on mureke ruotsiksi. Se voi olla myös kalaa tai muuta jauhettua ruoka-ainesta.
Köttfärs on jauhelihaa. Tai "malet kött".
Mukavaa retrokieltä joka tapauksessa.
Luulin pitkään että hyytelöity lihasyltty on färssiä, mutta kyllä se vain on aladåb se.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Lurker - 25.08.2009, klo 09:18:54
Re: lihaa ruotsiksi

Jauheliha on varmaankin jotenkin erityisen ruotsalainen keksintö, sillä tunnetaanhan tavalliset lihapullatkin maailmalla nimellä swedish meatballs.

Armeijassa mikä tahansa purkkiliha oli nötköttiä. En edes tajunnut sen ruotsinkielistä etymologiaa silloin.

Pikkupoikana ihmettelin, kun naapurissa kinkunsiivu oli sinkunsiivu!


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Asko AA - 25.08.2009, klo 10:28:51
Pikkupoikana ihmettelin, kun naapurissa kinkunsiivu oli sinkunsiivu!

Siitäpä färsskiä kokkapuhetta singles-baariin!
Saattaa kuitenkin olla, ettei moisella sitä siivua lohkea.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: echramath - 02.12.2009, klo 17:13:17
Hassua, huomasin juuri, että tämä on täällä kotimaisissa sarjakuvissa kun taas Fingerpori strippisarja-alueella. Kumminkin ovat Hesarissa päällekkäin niin paperilla kuin webissäkin ja molemmat ovat kotimaisia strippisarjoja.

Yleensähän sarjan strippejä löytyy ihmisten jääkaapinovista, tässä yksittäinen ruutu vähän erikoisemmassa paikassa:

http://koti.kapsi.fi/morkki/fillari/pinnakortit.jpg


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 03.08.2010, klo 15:22:26
juban uusvanha aluevaltaus (tavallaan paluuta aikaan ennen sikaa ja naista). Ilmestynee melko pian.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Piedro - 03.08.2010, klo 21:18:47
juban uusvanha aluevaltaus (tavallaan paluuta aikaan ennen sikaa ja naista). Ilmestynee melko pian.

Luin uusimmasta Viivi ja Wagner lehtisestä että ilmestyy tässä kuussa.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Kati K. - 04.08.2010, klo 08:19:26
juban uusvanha aluevaltaus (tavallaan paluuta aikaan ennen sikaa ja naista). Ilmestynee melko pian.

 Heiiii, taa nayttaa todella siistilta! Hyva Juba, ma haluun ton!


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 08.09.2010, klo 10:59:12
Päivän Metro-lehden (08.09.10) tekstiviestit-palstalta:

"Miksi Viivi ja Wagner ovat onnettomia? He asuvat avoliitossa. He eivät ole käyneet vihillä. Heillä ei ole jumalan siunausta suhteessaan. Sivusta seurannut"

Kirjoittaja siis selkeästi kannattaa lajineutraalia avioliittoa.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: pertti jarla - 08.09.2010, klo 11:19:01
Näemmä Suomi lukee (http://www.kirjakauppaliitto.fi/ratings) uusintakin VW:tä, hieanoa!


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 08.09.2010, klo 12:40:32
Päivän Metro-lehden (08.09.10) tekstiviestit-palstalta:

"Miksi Viivi ja Wagner ovat onnettomia? He asuvat avoliitossa. He eivät ole käyneet vihillä. Heillä ei ole jumalan siunausta suhteessaan. Sivusta seurannut"

Kirjoittaja siis selkeästi kannattaa lajineutraalia avioliittoa.

Kirjoittaja kuvittelee että Wagner on sika vain symbolisella tasolla. Minullekin eräs asian väärin käsittänyt yritti väittää niin. Kerroin tietysti useita esimerkkejä että Wagner on ihan oikeasti sika.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Matti Karjalainen - 16.09.2010, klo 22:30:22
"Frank ja viettelysten vaunu" vaikutti kustantajaluettelossa olleen mainospätkän perusteella sen verran vinhalta että ajattelin hankkia sen myös omaan hyllyy. No, onneksi en kuitenkaan vingutellut korttiani, sillä aika vaisu albumi tuo sitten loppujen lopuksi oli. Vinhan absurdit juonenkäänteet toimivat mainiosti molemmissa "Minerva" -albumeissa, mutta tällä kertaa homma tökki ja sarjakuvasta jäi suuhun melko vaisu jälkimaku. Aika yhdentekevä tapaus.

"Miksi Viivi ja Wagner ovat onnettomia? He asuvat avoliitossa. He eivät ole käyneet vihillä. Heillä ei ole jumalan siunausta suhteessaan. Sivusta seurannut"

 ;D


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jovalt - 01.12.2010, klo 12:29:11
Lukaisin juuri "Ei banaaninkuoria paperikoriin"-albumin ja huomasin pitäväni noista vanhoista stripeistä paljon enemmän. Nykyinen Wagner on jotenkin lapsellisesti käyttäytyvä, vanha taas synkkä ja kyyninen joka näytti aina vakavaa naamaa.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: rantakiesus - 13.12.2010, klo 23:29:33
V&W-strippejä on kahdenlaisia. Sellaisia joissa Wagner sanoo/tekee jotain tyhmää ja Viivi protestoi, ja sitten sellaisia joissa Viivi ehdottaa jotain ja Wagner protestoi.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Spip-orava - 17.12.2010, klo 12:02:54
Viimoinen Viivi & Wagner -lehti näyttää olevan nyt lehtipisteissä. Parikyt kivaa numeroa sieltä ehti putkahtaa. Eniten pattiin ottaa Lewis Trondheimin häviäminen lehden myötä.

Ehkä Juballe balsamia hiuksiin tuo tämäpäiväinen Stefan Wallinin palkitsema tunnustus:
http://www.ts.fi/online/kulttuuri/182146.html


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jari Lehtinen - 17.12.2010, klo 16:57:50
Onnittelut Juballe ja Kaisa Lekalle.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Gothicus - 21.12.2010, klo 17:23:52
V&W-strippejä on kahdenlaisia. Sellaisia joissa Wagner sanoo/tekee jotain tyhmää ja Viivi protestoi, ja sitten sellaisia joissa Viivi ehdottaa jotain ja Wagner protestoi.
B. Virtanen -strippejä on myös kahdenlaisia:
1. Töissä Murikka/Nilkén sanoo jotain - B. Virtanen musertuu.
2. Kotona Virtasen vaimo sanoo jotain - B. Virtanen musertuu.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: 211163 - 30.12.2010, klo 17:21:05
Selän takana seisova vaimo käski kirjoittaa, että Viivi ja Wagner on hyvä, vaikkei hän muuten sarjakuvista perustakaan.  :)


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: K.I.P - 30.12.2010, klo 18:19:18
Selän takana seisova vaimo käski kirjoittaa, että Viivi ja Wagner on hyvä, vaikkei hän muuten sarjakuvista perustakaan.  :)
Mies tekee, mitä miehen täytyy...
.....
Joko se vaimo häipyi, että voidaan jatkaa tätä nettipokeria ?  ;)


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 21.01.2011, klo 17:29:10
Jii-Haa! Juba on kohta itsenäisen valtion pääkaupunki!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Juba_%28kaupunki%29


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: hdc - 21.01.2011, klo 19:30:24
Jii-Haa! Juba on kohta itsenäisen valtion pääkaupunki!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Juba_%28kaupunki%29


Ihailin jo Jarlanpuistoa Tukholmassa, mutta suomalaisten sarjakuvatekijöiden saamat kunnianosoitukset sen kun paranevat.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 21.03.2011, klo 09:26:36
Keh keh keh. Ajoitus osui ja upposi.

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/lihapiirakka_aiheutti_kirkon_tyhjennyksen_munkkiniemessa/

http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135264759338.jpeg


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: proskau - 05.04.2011, klo 15:28:42
Olenko näkemykseni kanssa yksin? Musta on jo pidemmän aikaa tuntunut, että Viivi ja Wagner ei ole enää yhtä hyvä kuin ennen. Jotenkin siitä on terävin kärki kadonnut eivätkä jutut ole enää niin nokkelia kuin aiemmin. Entisen naurunremakan sijaan lukemista seuraa nykyään useimmiten hymähdys.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Kapteeni Kummallinen - 06.04.2011, klo 17:25:25
No onhan V&W:n kuvitus parantunut huomattavasti... Jos kuitenkin vertaa uutta Viiviä ja Wagneria vanhaan... Silti samoja juttuja toistetaan liian paljon! Muuten hyvä sarjakuva.  :)


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Gothicus - 07.04.2011, klo 13:34:03
Olenko näkemykseni kanssa yksin? Musta on jo pidemmän aikaa tuntunut, että Viivi ja Wagner ei ole enää yhtä hyvä kuin ennen...
Tuskin olet yksin. Tuo lienee kuitenkin vain lukijan normaalia kyllästymistä aiheeseen. Ei lempikeksitkään maistu kovin monta vuotta hyville, jos niitä syö säntillisesti yhden joka ikinen päivä.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 01.07.2011, klo 17:05:05
Ei ole tiuhaan aiheesta keskusteltu viime aikoina, mutta uusi albumi on kaupoissa nyt jo.

(http://sarjakuva.com/viivijawagner/9789522700117.jpg)

Toissa vuoden albumia myytiin alekorissa puoleen hintaan.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 01.09.2011, klo 14:47:25
Vinhan absurdit juonenkäänteet toimivat mainiosti molemmissa "Minerva" -albumeissa, mutta tällä kertaa homma tökki ja sarjakuvasta jäi suuhun melko vaisu jälkimaku. Aika yhdentekevä tapaus.
Olen lukenut vain ekan Minervan ja kyllä Frankin seikkailut sen aika kevyesti pesi. Minusta Viettelysten vaunu ei ollut ollenkaan vaisu, vaikka Matti tuolla aiemmin niin väitti. Eikä myöskään teennäinen tai niin hinkatun oloinen kuin Minerva. Pidin meiningistä, tietynlaista genresarjakuvaahan "Frankkikin" oli. Oikeastaan laiska ranskalaistyylnen väritys oli ainoa asia joka mulla tässä tökki.

Ja nyt kun tuo sarjakuvafinlandiaketjukin taas vaihteeksi nousi, niin todetaan vielä että pidin "Frankia" muutamaa kertaluokkaa parempana kuin siellä hehkuteltua Samuelin matkassa lättyä. Mutta näin menevät mielipiteet iloisesti ristiin, on se vaan hyvä että on jokaiselle jotain.  :) Ajattelin vain toitottaa että ehdottomasti mainettaan parempi alppu se Frank viettelysten vaunuissa!


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 15.04.2012, klo 13:32:51
Vuoden 2009 albumi Kuinka kasvissyöjä kesytetään ilmestyy toukokuussa 2012 perinteisessä A4- koon pehmeäkantisessa muodossa.

Minähän sanoin ettei formaatin vaihtaminen ole kivaa.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 15.04.2012, klo 20:23:06
Vuoden 2009 albumi Kuinka kasvissyöjä kesytetään ilmestyy toukokuussa 2012 perinteisessä A4- koon pehmeäkantisessa muodossa.

Paitsi ettei ilmesty. Vanha tieto. Kovakantinen V&W-albumi, järjestyksessä 15., tulee elokuussa.

Syyskuussa luvassa uusi Minerva.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 15.04.2012, klo 20:26:20
Höh, ja mä kun aattelin että voisi jatkaa Viivin ja Wagnerin ostamista.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 15.04.2012, klo 20:52:24
Tilaat sit vaan arvostelukappaleita :)

Joo, ei kirjakauppoja kiinnosta paluu entiseen, se on kovaa kantta nyt ja neliväriä.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Samone - 17.04.2012, klo 19:04:03
Tuleehan tuo uusikin hommattua vanhojen jatkoksi. Periaatteessa tykkään enemmän kovakantisista. Tuo arokkaampaa tuntua ja säilyvät paremmin, eikä tule niin herkästi otettua saunaan lukemiseksi. Toki kokoelman karttuessa vie tilaa enemmän...


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Hoppi - 18.04.2012, klo 09:37:20
Jii-Haa! Juba on kohta itsenäisen valtion pääkaupunki!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Juba_%28kaupunki%29


Täällä on Jubia!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Juba (http://fi.wikipedia.org/wiki/Juba)


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jari Lehtinen - 02.05.2012, klo 15:57:50
(http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1329103799522.jpeg)
(http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1329103869669.gif)

Ilotulitusraketteja! Mykistystä! Onnea!


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jari Lehtinen - 12.06.2012, klo 12:09:02
(http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1329104295200.gif)


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: samsoni - 02.07.2012, klo 19:00:39
Nu också på engelska! Awright!

http://www.gocomics.com/viivi-and-wagner


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 03.07.2012, klo 14:59:55
Nu också på engelska! Awright!

Kommentit ovat hippusen hämmentyneitä: "It’s Garfield!"

Katsotaan sulattaako Wagner jenkkinaisten sydämet. Ruotsin diskutera-sossutädit eivät käsittäneet: "Ta bort Viivi och Wagner!"



Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: CryingBlueRain - 03.07.2012, klo 15:18:10
Parhaat kommentit:

you mean this is a “comic strip” featuring inter-species sex!
OMG! Tell me this is a sick joke.


Wow, Feminist misandry goes mainstream.



Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: samsoni - 03.07.2012, klo 15:36:02
Etsi eroavaisuudet... :)

(http://farm9.staticflickr.com/8167/7493926622_9908bcf4ab.jpg) (http://www.flickr.com/photos/67081150@N06/7493926622/)


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 03.07.2012, klo 15:55:15
Tuo "SEX" on tosiaan ihan liikaa. Sanomalehtisarjakuvassa seksiä! Sian kanssa! Miesvihaa! Juu, eivät ekat kommentoijat TAASKAAN tajunneet että Wagner on sika eikä mies.

Vähän harmi että sarja lähti aivan alusta liikkeelle, mikä on sinänsä loogista mutta kuitenkin paljon on sianverta virrannut verilättyihin 15 vuodessa. Saas nähdä mitä "Salaperäinen ovi" -episodista tykkäävät.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: CryingBlueRain - 06.07.2012, klo 22:42:04
Näyttää tuon V&W:n enkkukäännös vähitellen löytävän ystäviäkin...

Miksiköhän Viivi on englanninkielisenäkin Viivi - näin äkkiseltään voisin kuvitella, että nimeksi olisi kannattanut vaihtaa jokin lyhyt ja harvinaisehko enkkunimi. Toisaalta muutamassa amerikkalaisessa lukijakommentissa nousee esiin se, että "vieraasta kulttuurista" tuleva sarjakuva koetaan mielenkiintoisena. Viivi-nimi tietysti voimistaa tätä näkökulmaa.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Lönkka - 08.07.2012, klo 22:42:41
Vivian & Wagner?


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: janza - 13.12.2012, klo 20:19:13

Onko kenelläkään tietoa Akateemisen kirjakaupan myymästä Viivi ja Wagner Kellon alla -albumista (https://akateeminen.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=10201&parent_category_rn=10009&productId=17382009&urlRequestType=Base&top_category=10002&langId=-11&catalogId=10051)? Ei taida olla myynnissä muualla? Lähinnä kiinnostaisi, että sisältääkö tuo aiemmissa albumeissa julkaistuja tarinoita vai uusia. Jos ovat uusia, niin voisi ostaa itselle joululahjaksi :)





Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Shimo - 13.12.2012, klo 21:48:11
Vivian & Wagner?

Hah! Tuli mieleen referenssi Iron Skyssa. En kyllä keksinyt mikä se oli, piti kysyä ohjaajalta.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 14.12.2012, klo 11:57:18
Onko kenelläkään tietoa Akateemisen kirjakaupan myymästä Viivi ja Wagner Kellon alla -albumista? Ei taida olla myynnissä muualla?

Ei ole myynnissä muualla.

Sisältää uusintoja, ennen muuta pitkiä V&W-"seikkailuja" kokonaisina.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 14.12.2012, klo 13:28:51
Montakos noita "pitkiä seikkailuja" ylipitäen on? Muutamia? Kaikki ne aiemmin jo alppareissa tms. julkaistua?

Timo


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Shimo - 14.05.2013, klo 15:21:25
Zah, täällähän se ketju möllötteli, ja minä etsin strippisarjakuvien joukosta.

Niin. Arvio kirjasesta, silvuplee.

http://routakoto.com/2013/05/14/viivi-ja-wagner-2008-2010/


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Miqz - 13.07.2013, klo 09:08:15
http://hs10.snstatic.fi/webkuva/sarjis/560/1305696791135?ts=337

Onko tässä meidän Tipe Ronkainen...? ;) vähän samaa näköä kyllä...


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Doctor Phantomizer - 19.07.2013, klo 04:07:03
Juoksen ostarin läpi paidatta, jos Wagner ei ole "OIKEASTI" Facebookissa...


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 21.07.2013, klo 18:26:54
http://hs10.snstatic.fi/webkuva/sarjis/560/1305696791135?ts=337

Onko tässä meidän Tipe Ronkainen...? ;) vähän samaa näköä kyllä...

Aahahh... niin, tää...  joo en tiijä.  ;D Ei toi oikein Hynyseltäkään näytä (kotiteollisuus-paita)

Timo


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Mattipekka Ratia - 27.07.2013, klo 23:45:41
En ole ainoa, joka huomasi Wagnerilla olleen todella kostea alkuvuosi (http://sairauksiajasarjakuvia.blogspot.fi/2013/07/aamiaiseksi-sammunutta-sikaa.html). Tyytyväisenä ja hieman hämmentyneenä olen kuitenkin pistänyt merkille, että sika ei ole kallistanut pulloa kertaakaan tutkimusjaksoa seuranneen Ramadanin aikana.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 23.08.2013, klo 11:42:46
Tänään julkaistiin lehdessä eilinen strippi. Lieneekö vain virhe käynyt sillä verkossa on tuoretta sikaa.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: mkivimaki - 30.09.2013, klo 14:00:13
Osaisiko joku auttaa löytämään yhden Viivi ja Wagner stripin?
Kyseisessä stripissä Viivi tiedustelee "Mitähän me teemme vanhoina?"
Johon Wagner vastaa tyyliin: " Sinä kudot sukkaa ja minä keskityn olemaan paksu".

Tarttis saada täytekakun päälle tuo, mutta mistään en ole sitä löytänyt, enkä muista enää missä albumissa tuo on..


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 30.09.2013, klo 17:00:27
V&W 3: Ei banaaninkuoria paperikoriin, s. 18

Viivi ja Wagner: Laajennettu parisuhteellisuusteoria, s. 358

Värillisenä: Viivi ja Wagner-kirjasto 1, s. 151



Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: mkivimaki - 01.10.2013, klo 08:18:38
Kiitti Vesa  :)


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: wenchiana - 22.10.2013, klo 16:44:06
Mistä voisi saada Viivi ja Wagner-stripin painettuna ja kehystettynä? Juban oma nettikauppa myy vain serigrafioita. Ajattelin että voisin tilata painetun stripin tauluna signeerauksella.
Toki voisin tulostaa jonkun stripin itse ja kehystää sen, mutta yhtä strippiä ajattelin tauluksi työpaikalleni joka on julkiselta puolelta. Tekijänoikeusasiat menisivät oikeammin jos strippejä myytäisiin painettuina virallisesti.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 23.10.2013, klo 00:12:13
Ai originaalistripin? No et sattumoisin Helsingin kirjamessuille pääse?


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Lönkka - 23.10.2013, klo 17:37:39
Ja eikös Sarjakuvakeskuksella ole kanssa Fingerporinkin originaaleja myynnissä? (tai siis varmaan keskuksella olevat stripit siirtyvät Kirjamessujen ajaksi Messukeskukseen)

Ei muistaakseni olleet edes pahan hintaisia...


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 23.10.2013, klo 19:05:42
Ajattelin että voisin tilata painetun stripin tauluna signeerauksella.
Toki voisin tulostaa jonkun stripin itse ja kehystää sen, mutta yhtä strippiä ajattelin tauluksi työpaikalleni joka on julkiselta puolelta. Tekijänoikeusasiat menisivät oikeammin jos strippejä myytäisiin painettuina virallisesti.

Ai originaalistripin?

Minusta tuo toive kuulostaa vain signeeratulta vedokselta (laser, mustesuihku tms.). Varmaan Juba ajatellut että moisille ei olis kysyntää ja että se silkkipainojuttu olis jotenkin arvokkaampi? Siinä kuitenkin on ongelmana se että niitä seri-painatteita tehdään vain muutamista stripeistä, ei vapaavalintaisista.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 23.10.2013, klo 20:18:39
Sitä just tarkoitin, että originaali on helpompi hankkia tietystä stripistä kuin vedos. On toki kalliimpi.

Juba olisi nyt tavoitettavissa Helsingin kirjamessuilta.

Ja kyllä, mm. Fingerpori-originaaleja on myynnissä Sarjakuvakeskuksella, Hämeentie 150, Helsinki. Viiviä ja Wagneria ei sieltä valitettavasti saa.


Otsikko: SIIRRETTY: Kuun vaiheet sarjakuvissa
Kirjoitti: Jukka Laine - 23.11.2013, klo 17:20:05
Tämä aihe on siirretty alueelle Sarjakuvailmaisu, sarjakuvan estetiikka ja historia (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?board=32).

http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=15922.0


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 23.12.2013, klo 18:42:05
Kaunis joulusatu. Muistakaa tämä kun sulattelette kinkkua.

http://www.saunalahti.fi/sallla85/viiviwagner/viivi-wagner-web.gif


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jari Lehtinen - 13.01.2014, klo 16:31:28
Tällaista puskevat postiboksiin:

"Otavan lehdistötiedote 13.1.2014

Viivi ja Wagner muuttavat Otavaan

Kustannusosakeyhtiö Otava julkaisee jatkossa kaikki Viivi ja Wagner –teokset. Selkeyden vuoksi Juba Tuomola haluaa keskittää Viivi ja Wagner –kirjatuotannon yhdelle kustantajalle.

Tänä vuonna ilmestyy kokoelma nro 17. Lisäksi aikaisemmat stripit alkavat ilmestyä uudelleen kronologisessa järjestyksessä. Näin sian ja naisen tarinaan pääsee mukaan alusta saakka.

Juba on kevään Barcelonassa, jossa hän suorittaa taiteen jatko-opintoja. Muun muassa klassinen piirtäminen on hänen ohjelmassaan Barcelona Academy of Art –taidekoulussa."


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Mosabacka - 05.03.2014, klo 08:29:51
Tämän päivän (5.3.-14) Hesarin strippi on melkoisen mullistava. Toivottavasti aiheesta on vielä useampi kohtaus tulossa. Ilmankos Wagner on aina suhtautunut Viivin naimisiinmenohaluihin nuivasti.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: äyni - 05.03.2014, klo 09:12:27
Linkkiä pitää tarjota, ei muuten tiedä mistä puhutaan:
http://www.hs.fi/viivijawagner/s1305795104385

Aikamoista. Kerrassaan mielenkiintoinen käänne. Ensimmäistä kertaa vuosikausiin on semmoinen olo, että huominenkin Viivi & Wagner on luettava.

EDIT:
Tarina on lähtenyt näköjään liikkeelle jo 1.3.

Jotenkin kyllä pelottaa, että reisille tämäkin juoni menee lopulta ja lopputulema on pettymys.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Mosabacka - 08.03.2014, klo 10:49:18
http://www.hs.fi/viivijawagner/

Luulin, että tästä olisi ollut keskustelua jo ennen omaa postausta, mutta ehkä Viivi ja Wagner ei olekaan Kvaakissa kovin seurattu sarjakuva. Joka tapauksessa nyt on menossa pitkä ja minun mielestä kiinnostavin strippisarja moniin vuosiin.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: äyni - 18.03.2014, klo 09:53:11
Jotenkin kyllä pelottaa, että reisille tämäkin juoni menee lopulta ja lopputulema on pettymys.

Näinpä kävi.
Lässähti kuin pannukakku.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Clavia Z - 18.03.2014, klo 17:27:23
Harmi. Minä jo näin tässä hyvän kohdan lopettaa koko väsynyt sarja.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 18.03.2014, klo 19:10:13
Viivin ja Wagnerin huumori perustuu usein siihen että huumorin huipentumaa ei ole.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Ares B - 19.03.2014, klo 12:06:47
Jotenkin kyllä pelottaa, että reisille tämäkin juoni menee lopulta ja lopputulema on pettymys.
Näinhän siinä kävi. Odotin, että Viivi her(k)uttelee naamiaisillaan ainakin viikon tai pari, kunnes Wagner murtuu ja tunnustaa "vaimolleen" suuren rakkautensa Viiviin. Mutta status palasikin quoksi tuosta vain.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: äyni - 19.03.2014, klo 12:17:43
Tässä olisi ollut niin paljon ainesta. Vaikka tuohon Clavia Z:n kaipaamaan täydelliseen loppukliimaksiin. Jos V&W olisi päätetty tähän rysäyksellä, olisi se nostanut kyllä stripin kokonaisarvostusta minun silmissäni huomattavasti. Joka tapauksessa potentiaalia olisi ollut mihin vain, yksi parhaita ideoita V&W:n historiassa ikinä. Ja sitten loppu lässähtää yhden stripin aikana niin totaalisesti, että olisi ollut parempi, ettei koko ideaa olisi käytetty ollenkaan.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: petteri tikkanen - 19.03.2014, klo 14:53:45
Tätä juonikuviota olis kyllä voinut pitkittää huolella. Wagnerin poikamieselämää olis voinut kuvata. Tai sitä, että se olis lähtenyt etsimään vaimoaan. Viivi ois voinut omillaan keksiä jotain muuta... hommata vaikka "oikean miehen". Vasta joskus huomattavasti myöhemmin ne olis voinut palata yhteen, jos ollenkaan. Hitsi, tässähän melkein innostuu.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 19.03.2014, klo 18:44:53
Minä innostuin joskus alkuaikoina kun VIivi ja Wagner lähtivät seikkailemaan fantasiamaailmaan, Filemonin hengessä. Sekin loppui vain lyhyeen. Onhan se albumissa, mutta Hesarista alunperin luin.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 02.04.2014, klo 12:19:55
Guy Davisin uusin levy on nimeltään Juba Dance (http://open.spotify.com/album/4taaHbGRVhbmNakH8r8Dz2).

Tämä bluesmuusikko on eri mies kuin samanniminen sarjakuvataiteilija.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Clavia Z - 16.04.2014, klo 21:14:35
Kun nyt Joonas kehuu Jubaa melkein Blueberryn veroiseksi piirtäjäksi (http://yle.fi/uutiset/viivi_ja_wagner_pitaisi_jo_lopettaa__piirtajalegenda_listasi_parhaat_suomalaiset_sarjakuvat/7173813) (eehehe), niin tässä todisteeksi miehen kyvyistä MikroBITIN numerossa 6-7/88 yhden artikkelin kuvituskuvana julkaistu varsin komea barbaari & lohhari -aiheinen piirros. Onkohan Juba tehnyt nuoruudessaan tuonaiheisia töitä enemmänkin? Olisi hauska nähdä lisää, jos on.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: hdc - 16.04.2014, klo 21:35:47
Samantyylistä piirrosjälkeä on käytellyt jokusen jutun verran ainaskin saman aikakauden Suomen Madeissa.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 18.04.2014, klo 18:35:46
Kaivelkaapa vanhoja Kannus-lehtiä.
Ei tuota ihan Moebius-tasoisena voi pitää, mutta eipä kyllä kädettömänä räpellyksenäkään. Kyllä se Juba nyt sentään jotain osaa, vaikka KTL  muuta väittääkin.

Timo


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Kreegah Bundolo - 18.04.2014, klo 18:52:29
Muistelen että Juban pitkä juttu Taboo-lehdessä olisi ollut hyvinkin Moebius-vaikutteinen.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Orjan May - 18.04.2014, klo 19:05:33

En ole ennen nähnyt Juban tuon Barbaari kuvan tyylisiä piirroksia. Täytyy sanoa, että hienolta näytti ja olen edelleen positiivisesti yllättynyt.  Missä tuollaisia kuvia Jubalta löytyy lisää?
Otan hieman sanojani takaisin mitä sanoin että hän toistaa itseään. Kyllä mies pystyy paljoon muuunkin hyvällä maulla.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 18.04.2014, klo 20:24:18
Kaivelkaapa vanhoja Kannus-lehtiä.
Ei tuota ihan Moebius-tasoisena voi pitää, mutta eipä kyllä kädettömänä räpellyksenäkään.
Kannuksissa näkyy hyvin just tää kehitys. Siellä on numerossa 28 se länkkäri-stoori ja sen jälkeisissä pari muuta novellisarjakuvaa, joissa ensin otetaan sivellintä haltuun ja haetaan naturalistista/realistista tyyliä, mutta lähdetään sitten kuitenkin vähitellen tyylittelemään. Muodot käyvät taikinamaisemmiksi, kai sitä voisi pottunokkatyyliksikin kutsua. 90-luvulla mennään jo terähommissa (Ks. ekat Alphat ja Laaki) ja naturalistinen anatomia on hylätty. Tekstaus on kauneimmillaan. Sitten aika äkkiä (-94) ollaankin jo Pancho Villan nahkahousuissa eli Punaniska -parodiaosastossa ja yhä yksinkertaisemmassa V&W:ssa.
Ihan sama kehitys on kulkenut monella muulla, kuten nyt vaikka Kähösen Timolla ja Hagelbergin Matilla. Realistinen piirtäminen lyö huonommin leville kuin joutuisammin syntyvä vapaampi tyylittely tai yksinkertaistaminen. Voisi myös sanoa, että näin jää enemmän aikaa paneutua käsikirjoittamiseen.

Tuota Hansin mainitsemaa Taboon juttua en ole tainnut nähdäkään. Muistaakseni sitä ei ole julkaistu Suomessa, enkä jaksanut aikoinaan kaivaa jenkkiantologiaa käsiini. Olis kyllä kiva nähdä.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: nokker - 09.06.2014, klo 19:36:06
Tietääkö kukaan V&W:n käännöksistä? Jonkun käännösfirman toteuttama?

Välillä GoComicsista V&W:tä lukiessa tulee sellainen olo kuin lukisi sanakirjaa junassa sen pysähtyessä yllättäen.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 09.06.2014, klo 20:06:39
Oletan, että joku Juban tuttu hoitaa käännökset. Tuosta sen huomaa, etteivät sarjakuvatkaan noin vaan käänny. Sanatarkasti jos yrittää niin pieniä ovat silakat joulukaloiksi.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 10.06.2014, klo 13:58:48
Samsonin sarjakuvassa olivat jo Maikki ja Mozart, ja Mozart näytti ihan Wagnerilta. Epäilen että se on Rimski-Korsakov.

Tänään Hesarissa ilmenikin että Rimski-Korsakov on Wagnerin kadonnut kaksoisveli.

(http://hs12.snstatic.fi/webkuva/sarjis/560/1305834390567?ts=943)


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Miqz - 10.06.2014, klo 22:39:24
Tänään Hesarissa ilmenikin että Rimski-Korsakov on Wagnerin kadonnut kaksoisveli.

Mikä läppä tämä Rimski-Korsakov on? Olen ihan pihalla.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: CryingBlueRain - 11.06.2014, klo 08:46:54
Mikä läppä tämä Rimski-Korsakov on? Olen ihan pihalla.

Siinä ei taida olla mitään erityistä pointtia. Wagner haluaa mennä kaksoistutkimukseen ja kuvittelee siksi kaksoisveljen, jolla on absurdi nimi. Siinä se.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 11.06.2014, klo 09:26:05
Molemmat säveltäjiä, mutta eivät kylläkään muistuta toisiaan.

Timo


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: CryingBlueRain - 11.06.2014, klo 09:38:11
Ääh, niin tietenkin. Wagnerin nimeen on näemmä jo niin tottunut, ettei sitä enää osaa yhdistää musiikkiin...Rimski-Korsakov on siis venäläinen 1800-luvun säveltäjä ja ainakin "Kimalaisen lennon" luulis olevan lähes kaikille tuttu sävellys.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 11.06.2014, klo 10:18:22
Juballahan on paljon juttuja jotka perustuvat osin ihan herkullisiin (murre?)sanoihin ja sanontoihin. Korsakov esimerkiksi on esimerkiksi aika lähellä porsasta. Hassunkuuloinen nimi siis, ja tietty säveltäjä niinku Wagner, niinku Timo jo totesi.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 11.06.2014, klo 10:21:32
Mutta kuten huomaatte, minä yhdistin RImski-Korsakovin tähän sarjakuvaan jo vuonna 2008.

Silloin Petteri Tikkanen oli yksi Juban lomittajista, ja siinä Wagner näki unta vanhoista kavereistaan, joista yhden nimi oli Strauss ja toinen Händel. Palstallamme pohdittiin kuka se kolmas oli. Tarjottiin Mozartia ja minä Rimski-Korsakovia. Petteri Tikkanen sitten kertoi että kolmas oli Chopin ja juttu jäi siihen, kunnes...


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Taru Leutokalma - 27.09.2014, klo 20:08:57
Mahtavaa että klassisen musiikin sivistysnimiä tarjoillaan näin vaivihkaan niinkin "snobahtavassa" sarjiksessa kuin Viivi ja Wagner.  :D Seuraavalla kerralla voisi tulla myös Bachia ja Vivaldia.

Viivi ja Wagner on mielestäni edelleen ihan hyvä kotimainen strippisarjis, ei ole huonoimmastakaan päästä. Onhan se alkanut vähän väsähtämään kun mukaan on tuotu psykedeelistä/absurdia läppää joka ei oikein istu pariskunnan suhteeseen perustuvaan sarjikseen. Parhaimmillaan Viivi ja Wagner on ollut sikahauskaa ja oivaltavaa viihdettä.



Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Juho89 - 14.10.2014, klo 14:36:54
Tällaista puskevat postiboksiin:

"Otavan lehdistötiedote 13.1.2014

Viivi ja Wagner muuttavat Otavaan

Kustannusosakeyhtiö Otava julkaisee jatkossa kaikki Viivi ja Wagner –teokset. Selkeyden vuoksi Juba Tuomola haluaa keskittää Viivi ja Wagner –kirjatuotannon yhdelle kustantajalle.

Tänä vuonna ilmestyy kokoelma nro 17. Lisäksi aikaisemmat stripit alkavat ilmestyä uudelleen kronologisessa järjestyksessä. Näin sian ja naisen tarinaan pääsee mukaan alusta saakka.

Juba on kevään Barcelonassa, jossa hän suorittaa taiteen jatko-opintoja. Muun muassa klassinen piirtäminen on hänen ohjelmassaan Barcelona Academy of Art –taidekoulussa."



Tarkoittaako tämä nyt että, Otavalta olisi tulossa jotain uusia kokoomakirjoja mihin on kerätty eri Viivi ja Wagner albumeja?

Lähinnä näin uutena harrastajana mietin kun on tuo V&W kirjasto -sarja niin rupeaako Otava nyt julkaisemaan samanlaista sarjaa.
Niin että kannattaako tuota kirjasto sarjaa rueta keräämään ja etsimään


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Petteri Oja - 14.10.2014, klo 19:50:58
Otava aloitti tämmöisen sarjan:

http://www.sarjakuvakauppa.fi/viivi-ja-wagner-sian-vuodet-1996-1999.html

Jos haluaa kaikki Viivi & Wagner -stripit niin tämä sarja tulee olemaan täydellisin, jos se tulee joskus valmiiksi asti. Mukana on myös ne stripit, joita ei aikaisemmin ole julkaistu albumeissa. Mustavalkoisina kaikki.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jari Lehtinen - 22.05.2015, klo 12:06:21
Lienettekö huomannette että Wagner on viikon ajan kirjoittanut USA:n presidentille. Loistokasta. Oi reigani reigani, yhtä vain pyydän, joka viikko kuvapostikortin sulle syydän!

Tästä alkaa (http://www.hs.fi/viivijawagner/s1305955373760).


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: printemps - 13.06.2015, klo 16:44:52
Osaisiko joku sanoa, kuinka paljon aiemmin albumeissa julkaisemattomia strippejä näissä kahdessa ensimmäisessä Sian vuodet -kokoomissa on? Kustantajan esittelyssä kakkoskirjasta eli Sian vuodet 2000-2001 sanotaan näin: "Suuri osa näistä stripeistä on julkaistu aiemmin vain sanomalehtien sivuilla.". Paljonkohan tuo "suuri osa" käytännössä on, kyselee nimimerkki kirjojen hankkimista pohtiva.  ???


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Ari - 07.11.2015, klo 09:29:24
Onnittelut 50-vuotiaalle Juballe!


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jenna Nummelin - 13.11.2015, klo 21:02:35
Kyllähän ne ideat loppuu aika pian ja sitten vaan toistetaan samaa kaavaa.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Lurker - 13.11.2015, klo 21:06:21
Kyllähän ne ideat loppuu aika pian ja sitten vaan toistetaan samaa kaavaa.

Juba Tuomola: ”Olen kateellinen Pertti Jarlalle.” (http://www.hs.fi/ihmiset/a1446879268850) HS


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Marko Raassina - 18.11.2015, klo 16:50:28
Kunnioittava ikä molemmilla, itse Viivillä ja Wagnerilla, sekä Juballa. Sisänsä mielenkiintoista kun V&W on ollut mulle osa lapsuutta, ja vielä se vaan puksuttaa vaikka olen jo aikuinen (tai ainakin numeroissa). Muistan myös lapsuudesta Koululaisen Pate Patonki-sarjakuvan sekä Les Tavattomat. Vaikka en ole vuosikausiin Wagnerin toilailuja mitenkään aktiivisesti seurannutkaan, niin nopeasti vilkaistuna ei nuo uudetkaan stripit minusta nyt hassumpia ole, vaikka moni varmaan pitää jo sarjaa vähän kulahtaneena. Pitäisi kyllä alkaa lainailemaan vanhoja kirjoja ja tahkoa noi vuosien saatossa välistä jääneet stripit.

Onnea Juballe!


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Lurker - 26.12.2015, klo 17:51:35
Kari Leppänen toivottaa hyvät joulut Viiville ja Wagnerille.
 (http://karileppanencomics.fi/last%20strip%20of%20this%20rotten%20serie.htm)


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 26.12.2015, klo 19:08:55
En voi mitään mutta tämä oli hauska.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Lurker - 26.12.2015, klo 19:13:50
En voi mitään mutta tämä oli hauska.

Ja Kale on todella hyvin matkinut Juban tyyliä. Mikä on tavallaan imartelevaa kohdetta ajatellen.



Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: 1978 villiä metsää - 27.12.2015, klo 05:04:25
On tuo vähän sen laadun ideoita, mitä ensimmäisenä tulee mieleen. Tahaton komiikka Leppäsellä sen sijaan on jo aika hillitöntä.



EDIT: ...mutta silti tuo on osoitus Leppäsestä taitavana piirtäjänä, mikä itseltäni saattaa unohtua. Ja persoonallisuuksia tarvitaan.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 27.12.2015, klo 11:58:06
Laittakaas tänne kaikki stribet jossa Wagner sanoo tai joku kuittaa hänelle että kyllä sen pitäisi olla.

Ennen oli ainakin kirjastosetä joka suositteli Händeliä. Wagner kysyi että onko tämä varmasti hyvä bändi. "Kyllä sen pitäisi olla". Kaksi kirjastotätiä putoili jo tuoleiltaan.

Mutta näitä on monta.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 01.09.2016, klo 15:46:24
Saas nähdä miten Juba kirjoittaa itsensä ulos paraillaan pyörivästä jatkumosta. Useampikin sarjan fani pahoittaa taatusti mielensä, veikkaan. Ainakaan itse en keksi mitään poliittisesti kovin korrektia ratkaisua. Paitsi tietenkin jos luopuu ajatuksesta, että kyseessä on huumorisarja.  ???


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Miqz - 01.09.2016, klo 15:53:38
Saas nähdä miten Juba kirjoittaa itsensä ulos paraillaan pyörivästä jatkumosta. Useampikin sarjan fani pahoittaa taatusti mielensä, veikkaan. Ainakaan itse en keksi mitään poliittisesti kovin korrektia ratkaisua. Paitsi tietenkin jos luopuu ajatuksesta, että kyseessä on huumorisarja.  ???

Eiköhän tuokin ole vain paha uni.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Sigma - 01.09.2016, klo 17:19:23
Eiköhän tuokin ole vain paha uni.

Tai uusi testi kertoo oikean tuloksen. Tai sitten mennään Alien-linjalle.  :o


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Miqz - 01.09.2016, klo 17:22:58
Tai uusi testi kertoo oikean tuloksen. Tai sitten mennään Alien-linjalle.  :o

Rinnatkin kasvoi jo, joten ei varmaan ole feikki. Jännä tosiaan nähdä miten JuBa tämän klaaraa.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Lurker - 01.09.2016, klo 17:56:19
Valeraskaus? Tosin Viivi vihjasi ajatuksissaan, että jotain vipinää on tapahtunut...


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: 1978 villiä metsää - 01.09.2016, klo 18:35:09
Minusta nämä ovat parhaita strippejä pitkään aikaan. Millaisia ne fanit sitten ovat?


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Veli Loponen - 01.09.2016, klo 19:00:28
Vaan oisipa se jännää, jos Juba tätä kautta toiskin sarjaan uuden hahmon. Rohkeneekohan.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Marko Raassina - 01.09.2016, klo 19:04:21
Taitaa tulla abortti.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: KaiketsuZ - 01.09.2016, klo 19:11:12
Vaan oisipa se jännää, jos Juba tätä kautta toiskin sarjaan uuden hahmon. Rohkeneekohan.

Mietin kanssa, että miksi täällä suhtaudutaan tähän käänteeseen kuin sitä ei missään nimessä voisi viedä loppuun asti.

Viivi ja Wagner on varmaan muuallakin kuin Kvaakilla laitettu syystäkin ainasitäsamaa-sarjojen lokeroon, joten nyt olisi hyvä mahdollisuus vähän uudistaa. Lapsen kasvattamisesta riittäisi hieman tuoreempaa vitsin versoa useammaksi vuodeksi. Samalla päähenkilöiden turhan muuttumattomia luonteita voisi luontevasti laajentaa vanhemman roolin kautta.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 01.09.2016, klo 19:12:12
Sikaihmisvauva tulossa?  8]

Timo


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: 1978 villiä metsää - 01.09.2016, klo 19:15:37
Sikaihmisvauva tulossa?  8]

Timo

...mikä on vielä tyttövauva?


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Miqz - 01.09.2016, klo 19:28:30
Mietin kanssa, että miksi täällä suhtaudutaan tähän käänteeseen kuin sitä ei missään nimessä voisi viedä loppuun asti.

Varmaan sen vuoksi, kun edellinen vastaava rohkeampi tarinakaari lopetettiin johonkin uneen tms. Olikohan kyse Wagnerin uudesta naisystävästä.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: 1978 villiä metsää - 01.09.2016, klo 20:19:26
Niin no, kun muistetaan että Viivi ja Wagner on Hesarissa Fingerporin ja Kamalan luonnon välissä, niin ei tämä niin shokeeraavaa ole.

Sääli sinänsä että päivittäisstripit tuskin koskaan muuttavat perusasetelmiaan, ei tule yhtään moista tapausta mieleen. Vaikka nykyaikana se vissiin onnistuisikin.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: tertsi - 01.09.2016, klo 20:25:00
päivittäisstripit tuskin koskaan muuttavat perusasetelmiaan, ei tule yhtään moista tapausta mieleen..
Masi meni armeijaan ja jäi sinne.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 01.09.2016, klo 21:22:24
Viivi ja Wagner ovat eri lajia, eivät ne voi lisääntyä.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Secos-Bill - 01.09.2016, klo 21:36:33
No, jos joku Juban lähipiirissä on pieniin päin, niin voisi olettaa hänen luottavan siihen, että materiaalia on luvassa tuollaiset 20 vuotta...


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 02.09.2016, klo 00:22:48
Viivi ja Wagner ovat eri lajia, eivät ne voi lisääntyä.

Ehkä sarjakuvamaailmassa DNA:t käyttäytyvät erikoisesti.  ::)

Timo


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Samone - 02.09.2016, klo 07:59:54
Kyllähän tuosta luonnollisella keskenmenolla pääsee irti, mutta toki toivon jatkumoa ihan loppuun asti.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Curtvile - 02.09.2016, klo 08:20:51
Nyt on kerrankin hyvä syy siteerata ketjun aloitusviestiä:
Moro!

Onko kukaan muu huomannut, että Viivi ja Wagner on alkanut pahasti toistamaan itseään. Ennen siinä oli sekaisin absurdiutta, tosielämän kiemuroita ja jossain mielessä hillittyä Wagnerin persoonalla pelailua. Nykyään tuntuu, että Juballa on lähinnä näitä absurdeja juttuja, joista jokainen on lopulta sitä samaa ja samaa ja samaa... Yksi suosikkisarjoistanihan tuo on vieläkin, mutta alkaa puuduttamaan.

Uusiudu Juba, uusiudu! Vai onko stripin puitteet liian pienet siihen. No plussaa vileä siitä, että piirrosjälki on parantuntu huomattavasti.

 8)

on turhan aikaista rohjeta epäillä että Juba menisi tkeerronnassa raskauden keston loppuun asti, mutta tervetullutta se olisi.

Eihän lapsensaanti tarkoita että sarjan humoristinen aspekti jäisi siihen. Niin Lassi ja Leevi, Tenavat kuin Baby Bluesit ja Jeretkin käsittele juurikin perhe-elämää.

aiheesta saa revittyä vaikka ja mitä, juurikin erilajisuuden ongelmista ja vanhemmuudesta ja ja. Eritoten jos näyttää enemmän vain Viiviltä kuin Wagnerilta.

Tämä ei omaa luottoa sarjaan palauta, itselle Hesarin sarjoista luettavia ovat Fingerporit ajoittain, Lassi ja Leevi sekä Wumo. Juban työrupeama on vakuuttava ja Viivi ja Wagner on käsite jolla on enemmän arvoa kuin sen yleiseltä tasolta minusta voi odottaa.
Tämä käänne vaan on niin tervetullut statuksen murtaja.
Strippi taisi alkaa jo 1993? 1994? Tuoreempi suunta elvyttäisi sarjakuvaa, toki varmasti monen lukijan kestokyvyn yli("koskaan et muuttua saa") mutta olisi sangen kova ja luova veto.

Käänteeseen tyytymättömät voisivat kerrata niitä aiempia strippejä uusintoina useamman vuoden ajan.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Miqz - 02.09.2016, klo 09:07:57
Sikaihmisvauva tulossa?  8]

Timo

Laitan spoiler-tagin, jos joku ei vielä lukenut. Uusin käänne, eli
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi piilotetun sisällön)
:)


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: 1978 villiä metsää - 02.09.2016, klo 10:22:56
Masi meni armeijaan ja jäi sinne.

Tämä kommentti sai jostain syystä hilpeälle tuulelle, vaikka onkin totta.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 02.09.2016, klo 10:48:58
Masi oli tarkoitus ottaa pois armeijasta Korean sodan päätyttyä, mutta lukijat protestoivat.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Ares B - 02.09.2016, klo 10:59:44
Masi meni armeijaan ja jäi sinne.
Touhulan perheenkin premissi muuttui alkumetreillä. Alussa Helmi oli kevytkenkäinen, miljonääriperijä-Heikkiä muiden poikaystävien ohella jahtaava "gold digger." Mutta koska se sarja ei oikein tahtonut menestyä, Helmi ja Heikki menivät naimisiin vastoin Heikin isän tahtoa, ja hän potkaisi poikansa pihalle keskiluokkaiseen perhe-elämään.

Monta tv-sarjaa on pilattu lasten syntymällä, mutta kaipa Jubaan voi luottaa.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 02.09.2016, klo 12:58:45
Keskellä USA:n syvää lamaa ei ihmisiä kiinnostanut lukea rikkaan aikamiespojan ja hänen heitukka-blondinsa toilailuja. Niin Helmi ja Heikki vihittiin erään Alex Raymondin piirtäessä taustoja ja asutettiin lähiöön. Blondien ja Dagwoodin esikoispoika saikin yllättäen nimen "Aleksanteri".

Juba ei ole haastateltavana Helsingin sarjakuvafestivaaleilla, mutta esiintyy kirjallisen rokkibändi Nyrok Dollsin riveissä tänään 2.9. klo 20 Bar Loosessa. Vapaa pääsy!


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 08.09.2016, klo 18:06:23
Taitaa tulla abortti.
Kyllähän tuosta luonnollisella keskenmenolla pääsee irti,
Ratkiriemukkaita "ratkaisuja" molemmat.

Eihän lapsensaanti tarkoita että sarjan humoristinen aspekti jäisi siihen.
Ei mutta kyllähän se sarjan luonnetta hieman muuttaisi. Kai. Mielenkiintoista tässä seuratessa on ollut sekin että Viivi pimitti raskautensa sialta. Mikään kuoliaaksinaurattaja strippi ei ole mielestäni ollut koskaan, mutta nyt on menty ihan normaalin jatkosarjastripin meiningeillä jo pitkään.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: echramath - 10.09.2016, klo 00:58:17
Tämä olikin pelkkä pannukakku (http://www.hs.fi/webkuva/sarjis/560/1306071389391?ts=384). Lässähti kuin odotukseni siitä, että sarja olisi vielä tässä vaiheessa jotakin muuta kuin eltaantunut pökäle.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 10.09.2016, klo 01:18:10
Sanos muuta. Useampi päivä odoteltu jotain tapahtuvaksi. Tiedä sitten onko lukijoissa vielä sellaisia, jotka kaipaisivat tarinointiin tekijältä edes muutaman kerran viikossa jotain oivallusta?


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Dennis - 10.09.2016, klo 09:00:34
Jep, läsähti koko p.... olisi ollut oiva tilaisuus saada sarjaan uutta puhtia.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 10.09.2016, klo 09:43:50
Ette vaan ymmärrä huumoria.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: YokoTsuno - 10.09.2016, klo 09:54:12
Enintään Juban viimeviikkoiset yritelmät voi nähdä pyrkimyksenä kuvata kaiken taiteen suurta ongelmaa; valtaosassa kaikista projekteista koetaan keskenmeno tai valeraskaus - ei synny lasta eikä ........

Päivän Fingerpori oli toista maata. Vähäeleinen hauskuus iski heti.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 12.09.2016, klo 13:18:44
Enintään Juban viimeviikkoiset yritelmät voi nähdä pyrkimyksenä kuvata kaiken taiteen suurta ongelmaa; valtaosassa kaikista projekteista koetaan keskenmeno tai valeraskaus - ei synny lasta eikä .........
Omalla tulkinnalla sarja muuttuu paremmaksi. Mikäs siinä.  :) V&W:hän muutti strippikulttuuria hyjeksimällä punch-linea tai sijoittamalla sen pikemminkin 2 ruutuun kuin lopun kolmanteen paneeliin.(tahallinen viittaus F. poriin)
Ehkä nyt strippi siirtyykin hyödyntämään pitkään käsikirjoituspuolella, varsinkin lukijoiden parissa aliarvostusta nauttinutta antikliimaksia? Mielenkiintoista.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Pässi - 12.09.2016, klo 20:00:08
V&W:hän muutti strippikulttuuria hyjeksimällä punch-linea

Eli suomeksi sanottuna Juba ei osaa kirjoittaa vitsejä.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Gothicus - 13.09.2016, klo 08:39:30
Tämä olikin pelkkä pannukakku (http://www.hs.fi/webkuva/sarjis/560/1306071389391?ts=384). Lässähti kuin odotukseni siitä, että sarja olisi vielä tässä vaiheessa jotakin muuta kuin eltaantunut pökäle.
Olisiko kuitenkin kannattanut ottaa keskisuuri riski ja kuljettaa tarinaa rohkeasti eteenpäin mielten pahoittumisen uhallakin? Parempi ehkä sekin, kuin täysi välinpitämättömyys? Nyt sarja vaipuu takaisin harmaaseen horrostilaan.  


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: J Lehto - 13.09.2016, klo 08:50:11
Eli suomeksi sanottuna Juba ei osaa kirjoittaa vitsejä.

Mun kokemus oli että Juba onnistuu kerran
kolmessa vuodessa laittamaan ihan hervottoman
hyvän vitsin. Mikä on keskivertoa parempi suoritus
nykystrippisarjakuvassa.

Kirjoitan imperfektissä koska en ole lukenut HSn
sarjakuvasivua pariin vuoteen.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: hdc - 16.09.2016, klo 11:19:14
Taas ristiinlinkitys toisesta ketjusta asiaan liittyen.
Juba - Viivi & Wagner: Sikamainen selfie

Strippikokoelmien uudemmasta päästä, en ole näitäkään kai ihan järjestyksessä lukenut kun perusrakenteessa ei muutoksia tapahdu.
Yksittäisstrippien ohella Juba tekee paljon näitä lyhyitä tarinajatkumoja joissa jotain juonenkäännettä käsitellään viikon parin ajan ja sitten tietysti palautetaan status quo -tilaan.
Kuten tuolla varsinaisessa V&W-ketjussa todettiin (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,5396.msg469177.html#msg469177), Juba hyljeksii punchlineja ja samaa perinteisen stripin rakenteen uudelleenmuokkausta ovat myös nämä "juonelliset" tarinat, jotka etenevät absurdein kääntein, eivät rytmity punchlineilla ja päättyvät antikliimaksiin. Ja luulen että näissä albumeissa malli toimii paremmin kuin lehdistä luettuna...

V&W ei ole enää sitä mitä se joskus oli mutta ei se pystyynkuollutkaan ole. Vielä.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 16.09.2016, klo 14:01:05
Eli suomeksi sanottuna Juba ei osaa kirjoittaa vitsejä.
Minä en näe sitä noin. Loppuvitsin korvaaminen "jollain muulla" oli tietoinen ja hyvä ratkaisu sekä yksi syy sarjan suosion taustalla. Olihan sarjassa just tässä yks päivä ihan mukava "vitsi", joka perustui lähinnä tapahtumien/kuvien rytmitykseen.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 16.09.2016, klo 14:26:47
Minua huvitti tällä viikolla strippi, jossa vitsi oli jo ensimmäisessä ruudussa.

Viivi: Katsotaanko yhdessä joku elokuva?
Wagner: Jos se ei ole lämminhenkinen.

Kaksi muuta ruutua ovat kun Viivi suuttuu ja Wagner ihmettelee mikä sille tuli.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Teräskäsine - 05.11.2017, klo 12:34:42
Onpa jännä ettei täällä ole nostettu esille Viivi ja Wagnerin tämän vuoden menoa. Varmaan jo maaliskuusta lähtien olemme saaneet seurata Viivin sukudraamaa, jossa on käyty läpi kaikki Salatut Elämät -käänteet. Muistan hyvin kuinka eräs mies toukokuussa valitteli, että se saisi jo loppua, mutta juttuhan jatkuu yhä edelleen.  :D

Olen varma, että Juba tarkoituksella tekee vuoden mittaista kokeilua jatkojutullaan ja päästää samalla itsensä tosi helpolla nyt muutenkin. Sarjakuva oli hauska siihen saakka, kun Viivin sisko tai joku sukulainen tuli heidän luokseen asumaan, mutta koko köörin ottaminen mukaan löi homman yli. En ole kertaakaan edes hymähtänyt jutuille yli puolen vuoden aikana. Nauraisin, jos Wagner päättäisi pistää koko suvun päiviltä, jolloin päästäisiin takaisin arkeen. :P


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: tahkonpolku - 06.11.2017, klo 21:39:24
Mutta eikös se suku ole jo hävinnyt nurkista pyörimästä ainakin suurimmaksi osaksi? Juba taisi itsekin lopulta kyllästyä aiheeseen viime viikkoina, koska nyt suvusta ei ole ollut näkyvissä enää juuri muita kuin Viivin äiti.


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 10.04.2018, klo 17:02:37
Alkuaikoina tai ainakin ennen Kvaakia oli strippi, jossa Wagner paiskaa jalkakäytävällä pyöräilevän pirikelloaan rimputtavan naisen autojen sekaan. Ei taida olla albumissa. Onks kellään?


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 13.04.2018, klo 21:59:09
Jos tietäis edes suunnilleen päivän ja vuoden, niin olis mahdollista löytää Hesarin digitaalisesta aikakoneesta.

Timo


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 14.04.2018, klo 10:33:15
Olen etsinyt, se on varmaan sarjaa "ei tätä voi yleisön nähtävillä pitää".


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: VesaK - 14.04.2018, klo 11:41:21
Muistan, mutta nyt ei ole V&W-arkisto tässä käsillä.

Kyseinen stribe oli mukana vuoden (?) Helsingin kirjamessujen ohjelmassa, jossa Hesarin lukijoiden piti keksiä oma teksti V&W ja Fingerpori -strippeihin.

"Hupia" lisää se, että ko. stripin ilmestymisen aikoihin Tampereella joku äijä työnsi oikeasti naispyöräilijän autojen eteen.

Edit. Kah mitä Google löysi sanoilla "Wagner polkupyörä."  


Otsikko: Vs: Viivi ja Wagner
Kirjoitti: Jukka Laine - 14.04.2018, klo 19:58:26
Kas, muistelin että se oli nainen stripissäkin.