Kvaak.fi - keskustelu

Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Sarjakuvailmaisu, sarjakuvan estetiikka ja historia => Aiheen aloitti: Lurker - 03.11.2005, klo 14:29:19



Otsikko: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Lurker - 03.11.2005, klo 14:29:19
Tiina Pystynen kirjoittaa 22.09.2005 Kiiltomadon (http://www.kiiltomato.net) pääkirjoituksessa:
Kirjallinen kenttä pelkää, paheksuu ja väheksyy kuvaa. Kirjat, kirjallisuus ja teksti (eliittikulttuuri) asetetaan vieläkin vastakkain kuvan, sarjakuvan, television (massakulttuurin) kanssa. Meidän pelätään hukkuvan visuaalisten ärsykkeiden tulvaan." (http://www.kiiltomato.net/?cat=editorial&id=103)

Muuttuuko tämä asenne koskaan? Kuva on myös pelottavampi kuin sana, se on heti verkkokalvolla ja sitten jo aivoissa.

Tuli yo. kirjoituksen jälkeen mieleen, että eräät uskontosuunnat kieltävät kuvat, vain sana on sallittua. Olisiko sarjakuvavastaisuuskin niin kaukaista juurta, että se jossakin mielen perukoilla mielletään synniksi? Vartioidaanko moraalia kieltämällä kuvat, mutta sallitaan saman aiheinen teksti? Ainakin sarjakuvaa on usein turmeluksena ja syntinä pidetty, vielä nykyäänkin.

Miettikää sitä... syntiset.


Otsikko: Re: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Jho - 03.11.2005, klo 14:53:43
Hauska pointti.
Kuvahan tosiaan on jotain minkä sivistymätönkin ymmärtää, se ei kaipaa minkäänlaista opiskelua tai pohjatietoa. Senhän takia Tukiaisen Katjakin lähti sarjiksen voimin sinne jonnekkin kauas ihmisiä sivistämään, että kuvalla viestin voi viedä perille kun jengi ei osaa lukea.
Kuvia piirtelivät jo luolamiehet, ja keski-ajalla baarien ja seppien yms. kyltit olivat kuvia jotta kansa ymmärtäisi mitä ne ovat (suurin osa kun ei osannut lukea).
Kuva on myös jotakin mikä menee nopeammin päähän, esimerkkinä liikennemerkit.

Onhan kuvaa viety "sivistyneellekkin" tasolle, ja se aina meinaa että kuvaa pitää katsoa vähintään se kaksi minuuttia että sen tajuaa. Niinkuin nykytaide tai euroopan teinininjamutanttikilpikonnataiteilijal egendat.

"Sivistynyt" taide siis aina meinaa sellaista mistä nauttiakseen tulee perehtyä?
Olenko oikeassa?

Anteeksi, tästä nyt tuli tämmönen esitelmämonologi, mutta kun iski kiinnostava aihe :D


Otsikko: Re: Kuva vs. sana
Kirjoitti: tolppis - 03.11.2005, klo 15:11:24
Tietysti kuva on "helppotajuisempi" kuin teksti mutta vain siinä tapauksessa että kuvantekijä osaa tehdä siitä helppotajuisen näköisen. Kulttuurierotkin vaikuttavat kuvien tajuamisen taustalla. Jotkut ihmisethän eivät pysty lukemaan sarjakuvia koska heille sarjakuvan tapa esittää asioita ei aukene eli kuvalukutaito on heikko. Sama koskee myös television/elokuvan katsomista (lue: henkilöt joilla on vaikeuksia seurata elokuvien juonia joissa mennään liian nopeasti eteenpäin tai vain vihjaistaan asioihin ja kyseiset vihjaukset on tajuttava itse - nämä henkilöt ovat esim. teattereissa niitä "mitä nyt tapahtui, kuka toi on?"-tyyppejä, ehkäpä kyse myös keskittymiskyvyn puutteesta?). Toinen asia on sitten kaverini tapaiset ihmiset joille tarinoitten TÄYDELLINEN kliseettömyys ja virheettömyys on kaikkein tärkeintä (eivätkä yleensä osaa nk. samaistua päähenkilöihin vaan kokevat asiat ainoastaan tiedollisesti eivät tunnetasolla) ja visuaalisuuskin saattaa olla yhtä tyhjän kanssa. Kaverini nukahtaa yleensä leffan kuin leffan aikana eikä ole käynyt elokuvissakaan varmaan kahteenkymmeneen vuoteen. Hän on kyllä erittäin älykäs mutta lukee vain kirjoja, sarjakuvia vähemmän.


Otsikko: Re: Kuva vs. sana
Kirjoitti: O.K. - 03.11.2005, klo 15:48:12
Kuva on semmoinen ilmaisumuotojen katkaistu haulikko, että kun sillä roiskaisee, ei voi tietää mihin osuu.

Toisin sanoen, viestin koodaaminen kuvaan ei ole niin yksiselitteistä kuin tekstiksi muotoileminen. Kuva synnyttää helpommin "vääriä" assosiaatioita, ja siinä on luonnostaan jotain primitiivistä, välittömästi alkukantaisiin tunteisiin vetoavaa. Ehkäpä kuvaa pelätään, koska se on vaikeammin kontrolloitavissa niin tekijän kuin lukijan taholla. Vai pelätäänkö kuvaa edes ja miten se näkyy? Johtuuko mahdollinen kuvan(käytön)pelko vain siitä, että taitavia kuvantekijöitä on vähemmän kuin taitavia tekstintekijöitä?

Lainaus
"Sivistynyt" taide siis aina meinaa sellaista mistä nauttiakseen tulee perehtyä?
Kuva ei mielestäni itsessään ole "sivistynyt" tai sivistymätön, mikäli näin haluaa sanoa, mutta kuvan kontekstia voi kyllä tarkastella. Miksi, miten, missä ja mihin kuva on luotu jne. Toisille syvällisempi tarkastelu, perehtyminen ja ymmärtäminen on osa nautintoa - ihan ilmaisumuodosta riippumatta.


Otsikko: Re: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Curtvile - 03.11.2005, klo 15:59:54
Kuvaan ja sanaan pätee Osmo A. Wiion viestinnän laki:
1. Yksi viestintä epäonnistuu aina
2. Kun viestintä sittenkin onnistuu, on viesti tulkittu väärin ja viestintä on epäonnistunut.

voin allekirjoittaa niin töistä kuin elävästä elämästä. tunnen myös kuvataiteilijan, jota ottaa päähän ettei hänen päätöitään ole kukaan tähän asti ymmärtänyt oikein. Monet ovat pitäneet mutta kukaan ei ole hänen mukaansa edes ymmärtänyt miten päin teoksen tulee olla saati mitä se merkitsee.
Tämän portaalin aihe (sarjakuva, vaikka joskus muuta voisi luullakin) on useimmiten näiden kahden symbioosi.
Totta on tekstitöntä sarjakuvaa, mutta minun mielestäni se on useimmiten sisällöllisesti vähemmän välineitä viestin väärinymmärrykseen omaava. Vähän niinkuin vegaani ei voi syödä monipuolisemmin kuin ei-vegaani. Ei-vegaani voi syödä esim. lihaa JA lihaa korvaavia tuotteita.
Monet mielisarjakuvistani toimivat upeasti juuri kuvan ja tekstin välisten ristiriitojen takia.


Otsikko: Re: Kuva vs. sana
Kirjoitti: roju - 03.11.2005, klo 21:39:11
Se Tiinan uusin kirja, Runousoppi, keskittyy kokonaan tuohon kuva/sana-dikotomiaan. Loistava kirja, suosittelen kaikille tästä aiheesta kiinnostuneille! Vaan ei sitä purematta niele, ja niin onkin hyvä.


Otsikko: Re: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Lurker - 04.11.2005, klo 18:12:49
Entä jos "eliitti" ei olekaan sivistynyttä?

Mitä jos eliitti ei osaakaan lukea uuden median kuvia kuten sarjakuvaa ja tietokonepelejä ja animea vaan ymmärtää ne väärin, tai mitä jos se ei ymmärrä ollenkaan miten "rahvas" verkostoituu ja käyttää verkkoja vaan pitää tällaista käytöstä uhkana, jota pitää rajoittaa uusia, rajoittavia lakeja säätämällä? Eihän kukaan kuvia pelkää?

Totta kai eliittiin ja päättäjiin valikoituu parhaimmisto, joka toimii enemmistön mielen ja vähemmistöjen edun mukaisesti. Näin sen ainakin pitäisi olla...



Otsikko: Re: Kuva vs. sana
Kirjoitti: roju - 08.11.2005, klo 04:01:57
Entä jos "eliitti" ei olekaan sivistynyttä?

Mitä jos eliitti ei osaakaan lukea uuden median kuvia kuten sarjakuvaa ja tietokonepelejä ja animea vaan ymmärtää ne väärin, tai mitä jos se ei ymmärrä ollenkaan miten "rahvas" verkostoituu ja käyttää verkkoja vaan pitää tällaista käytöstä uhkana, jota pitää rajoittaa uusia, rajoittavia lakeja säätämällä? Eihän kukaan kuvia pelkää?


Puhut huomisen eliitistä, hyvä ihminen.  :) 

m.o.t.: uudessa Imagessa oli juttu 90-luvun alun graffaajista ja missä he ovat nyt. "Graffitista on seurannut meille pelkkää hyvää."Samaa asiaa olin itsekseni pohtinut, kun tunsin porukasta pari. Eli ihan hyvillä posteilla duunissa, AD:na ja valokuvaajina jne. 

Sitäpaitsi peleillä ja mangalla voi tehdä rahaa, ja raha puhuu. Ei siinä parin kukkahattutädin vouhaantuminen pitkää aikaa estele.

Surettaa tän hetkinen tilanne Helsingissä, kun katutaide nähdään vain rikosoikeudellisena ilmiönä... Mutta sehän ei ole pysyvä tila. Ei voi olla. Ainaski me ja nuoremmat ollaan asiasta eri mieltä varmaankin, ja demokratia toimii kunhan luonnollinen poistuma on ensin hoitanut suuret ikäluokat pois äänestämästä... (arvatkaa vaan hoitaako ne itteleen viime töikseen ***** tähden vanhainkodit!)


Otsikko: Re: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 10.11.2005, klo 21:46:56
Siirsin tän nyt tänne, ku tänne tää mielestäni kuuluu.

Niin ja noin kuin on sanottu... Kannattaa myös huomata, että nokkela pilakuva on siinä mielessä paha tai huomattavan loukkaava, että sille on vaikea laatia sanallista vastinetta. Tai siis tavallaan helppoa, mutta toisaalta vaikeaa. Kun kuvan sanallistaa kertoo samalla itsestään vaikka olis tarkoitus vain kertoa vaikka siitä toisen tekemästä kuvasta. Tämän takia kuvat varmaankin sitten sensuroidaan, eli poistetaan kokonaan, sillä enämpi puiminen vain pahentaa asiaa. Toisaalta kun kuva (ideoineen) on kerran tullut nähtyä, se jää myös mieleen (se idea).


Otsikko: Re: Kuva vs. sana
Kirjoitti: envis - 13.11.2005, klo 21:56:31
Kimurantti aihe.

Taiteen tutkimuksen kannalta populaarikulttuuri (johon sarjakuva myös kategorisoidaan) on aika ongelmallinen alue edelleenkin.Esim. Greenberg oli sitä mieltä, että kitsch (l. populaarikulttuuri) lamaannuttaa kansan ja tekee siitä aivottoman massan. Kaikki mitä ei pakota ajattelemaan ja siten etääntymään itse kokemuksesta tulkintaan, kaikki mikä ei ole kompleksista ja monisyistä, on populaarikulttuuria ja siten paheksuttavaa!

Länsimaiseen taidekäsitykseen on kuulunut jo monen vuosisadan ajan olennaisesti ns. etäännyttäminen. Taideteosta pitää siis katsella jossain tietyssä paikassa ja siinä pitäisi nähdä jotain tiettyjä asioita - taideteosta ei ole tarkoitus pelkästään kokea, vaan myös tulkita. Nämä tietyt tulkinnallisesti tärkeät asiat ovat sitten aina vaihdelleet taidekriitikoiden näkemysten mukaan.

 Mutta ytimekkäästi: taideteoksen pitää sijaita jossain ja se pitää olla ikuistettu edes siten, että se voidaan tarpeen vaatiessa toistaa (Shustermania raa'asti lainatakseni). Tämän takia mm. performanssitaidetta halutaan kuvata videolle, jotta niitä videoita voidaan sitten katsella museoissa (kuten Roi Vaaran taidetta)! Länsimainen kulttuuri ei hyväksy taiteen hetkellisyyttä (taide-eliitti ei esim. näe hiphop-battlea taiteena), mutta populaaritaide ja sen oma ironia alkavat päästä pannasta vähitellen (kuten kullankimalteinen Michael Jackson -patsas!).

Sarjakuvan tutkimus on ymmärtääkseni koko ajan lisääntymässä, ja meillä (Jyväskylässä taiteen ja kulttuurin tutkimusta opiskelevien) on mahdollisuutta suorittaa populaarikulttuurin tutkimukseen liittyviä kursseja, joissa suoritusmuotona on mm. sarjakuvien lukeminen tenttiin.

Kuva ei ole paha asia, mutta kaikki uusi ja liiallisen populaari on. Eihän esim. jazzkaan ollut syntyaikoinaan mitään "hienoa musiikkia". Sehän oli niin syntistä mustaa musiikkia ettei uskoisikaan. Tohdin siis olla Tiina Pystysen kanssa eri mieltä; taiteen kenttä muokkautuu koko ajan. Ehkä hitaasti, mutta kuitenkin. (Tai sitten olen iloinen idealisti joka ei ole ymmärtänyt maailman pahuutta..) Jos sarjakuvan ns. moraalittomuuteen herättiin vasta 60-luvulla, niin eihän sitä nyt voi olettaa, että se hyväksyttäisiin korkeataiteeksi saman tien.  TV:n pelko ei ole enää lähelläkään sitä hysteriaa, mitä se oli kultaisella 80-luvulla. Nyt se pahuus lymyää tietokonepeleissä...

(Niin ja sen verran tästä synnistä vielä, että monoteistisissa uskonnoissa on yleensä äärimmäinen hyvä ja paha, mikä johtaa helposti siihen, että omaa uskontoa (uskoa) uhkaavat asiat/ihmiset demonisoidaan. Kristinusko on myös moraalioppia, ja sarjakuva ei kyllä istu siveyden vaateisiin kaikissa aihepiireissään... Joten koska se uhkaa kristinuskoa moraalittomuudessaan, se on pahaa ja siten syntiä, aivan kuten rokkikin aikoinaan.)


Otsikko: Re: Kuva vs. sana
Kirjoitti: JV - 14.11.2005, klo 00:47:16
Minäkin siirryin maalaustaiteen puolelta keskittymään sarjakuviin osittain siksi, että sitä sisältöä ja kerroksellista ilmaisua, jonka olin sullonut yhteen kuvaan, ei kovin moni sieltä osannut punoa auki - sarjakuvassa tietyssä mielessä voi saman asian levittää pitemmälle kuvasarjalle, ja saa aikaulottuvuuden ja tarinallisuuden kaupan päälle.

Tein maalauskoulun kirjallisen lopputyön juutalaisesta uskonnollisesta kuvakielteisyydestä- siinä vaiheessa ahdisti kultuurimme kuvan ylikäyttö, ja juutalaisessa kuva-askeesissa oli oma houkuttavuutensa, ja erityisesti hengellisessä mielessä. Pitihän Sokrates/Platonkin ihmisen tekemiä kuvia vähäarvoisina, ja näistä kahdesta kulttuurimme alkujuuresta juontaa ehkä jotain kirjallisorientoitumisesta ja kuvakielteisyydestä, joskin jossain vaiheessa kuva on ottanut ylivallan ja kirjallisuus jäänyt jonkin "eliitti"porukan nurkkakunnaksi.

Kumpi on parempi, vai molempi, on tietysti ihan jokaisen henkilökohtaisten arvojen, mieltymysten ja tottumusten mukaista. Kyllä minä ymmärrän, että ihminen joka on suuntautunut kirjallisuuteen, voi elokuvat tai sarjakuvat vaikuttaa pintapuolisilta tai vaan vaikeilta ymmärtää, toisaalta yhä suurempi osa nuorista ymmärtääkseni kasvaa ihmisiksi joiden arkielämään ei iltasanomia raskaammat tekstit kuulu.

Kuvan ja sanan johdattamista yhteen on uusi graafinen kulttuuri tehnyt hyvin paljon, ihan siksi että se on nopeaa ja saa viestin perille - kuva herättää mielenkiinnon ja luo mielikuvan, teksti välittää konkreettisen sanoman. Jokin siitä yhteistoiminnallisuudesta voisi viitata siihen ettei sarjakuva ole se kuoleva viihdemuoto miksi sitä monasti ollaan voivoteltu. Minusta sarjakuva olisi mitä luontevin kultuurinmuoto audiovisuaalisen median ohella.

Kiasman flirttailu "ajanhermolla" olevien kulttuurimuotojen kanssa on minusta lähinnä säälittävää, joidenkin teknoflyerien esittely, ja mitä lienee rullalautailutapahtumia siellä on sponsoroitu... "katutaidetta" olisi ihan kiva joskus päästä todistamaan, epämääräiset suttutekstit sitä eivät ole, eikä edes taikkilaisten tarrat. Jonkin idean esilletuomista kyllä, mutta minun kirjoissani ei taide-sanaa tarvitsisi kaikenmaailman meikkajien ja iskelmälaulajien käyttää, eikä tagien tekijöiden. Minussa on pisara greenbergiläisyyttä. sitä en kiellä, vaikka toisaalta minusta niillä taiteen ja populaarikulttuurien rajoilla ei sinänsä ole väliä, etteikö molemmissa voisi saavuttaa tunne-elämyksiä, ajatuksia, viihdytystä. Tekijä valitsee mediansa tarpeidensa mukaan. Ja vastaanottaja omien hetkellisten mieltymysten ja tarpeidensa mukaan, kulloisellakin hetkellä.


Otsikko: Re: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 17.11.2005, klo 17:10:54
Kuvan ja sanan johdattamista yhteen on uusi graafinen kulttuuri tehnyt hyvin paljon, ihan siksi että se on nopeaa ja saa viestin perille - kuva herättää mielenkiinnon ja luo mielikuvan, teksti välittää konkreettisen sanoman. Jokin siitä yhteistoiminnallisuudesta voisi viitata siihen ettei sarjakuva ole se kuoleva viihdemuoto miksi sitä monasti ollaan voivoteltu. Minusta sarjakuva olisi mitä luontevin kultuurinmuoto audiovisuaalisen median ohella.

Kiasman flirttailu "ajanhermolla" olevien kulttuurimuotojen kanssa on minusta lähinnä säälittävää, joidenkin teknoflyerien esittely, ja mitä lienee rullalautailutapahtumia siellä on sponsoroitu... "katutaidetta" olisi ihan kiva joskus päästä todistamaan, epämääräiset suttutekstit sitä eivät ole, eikä edes taikkilaisten tarrat.
Tämähän on äitynyt oikeaksi vakavaksi keskusteluksi!? Sarjakuva on luonteva muoto joo, kukaan vaan ei oikein osaa edes määritellä mitä sarjakuva on (taiteesta puhumattakaan)
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=158.15

Kiasman toiminta nyt ainakin dokumentoi tämän ajan graafista kulttuuria. Pakko kai se toiminta on jotenkin yrittää myydä yleisölle (rahoittaa ja perustella). Vasta tulevat polvet, tai meidän oma polvet jos tässä keikutaan, näkevät miten tämä katutaide tai ite-taide tai mikä vaan vaikuttavat siihen mitä kehkeytyy. Aikalaisten sana tai tuomio on kuitenkin aina vain yksi näkökulma aiheeseen.

Mutta tuo huomio kuvan ja sanan yhdistämisestä on oikea. En malta olla huomauttamatta, että sen(kin) on mahdollistanut tässä mitassa vasta tämä uusi teknologia. Joka on vapauttanut tuotantovälineet sekä monistamisen että suunnittelun osalta. Se oli 20 vuotta sitten perunapainantana vähän huonoa tämmöistä yrittääkään.


Otsikko: Re: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Ami - 23.11.2005, klo 13:03:01
Kaikki mitä ei pakota ajattelemaan ja siten etääntymään itse kokemuksesta tulkintaan, kaikki mikä ei ole kompleksista ja monisyistä, on populaarikulttuuria ja siten paheksuttavaa!

Kokemus edellyttää tulkintaa. Vasta tulkinnan tiedostaminen ja muiden tulkintamahdollisuuksien (tai edes mahdollisuuksien mahdollisuuksien) ymmärtäminen etäännyttää.
 
Mutta ytimekkäästi: taideteoksen pitää sijaita jossain ja se pitää olla ikuistettu edes siten, että se voidaan tarpeen vaatiessa toistaa (Shustermania raa'asti lainatakseni). Tämän takia mm. performanssitaidetta halutaan kuvata videolle, jotta niitä videoita voidaan sitten katsella museoissa (kuten Roi Vaaran taidetta)! Länsimainen kulttuuri ei hyväksy taiteen hetkellisyyttä (taide-eliitti ei esim. näe hiphop-battlea taiteena), mutta populaaritaide ja sen oma ironia alkavat päästä pannasta vähitellen (kuten kullankimalteinen Michael Jackson -patsas!).

Kuitenkin taide on olemassa taiteena vain siitä luotujen tulkintojen kautta. Muutenhan sarjakuvatkin ovat vain mustetta paperilla.  Ja kun tulkinnat vaihtelevat ihmisestä ja elämäntilanteesta toiseen, niin voidaanko taideteosta koskaan toistaa täysin samanlaisena? Eikö nimenomaan hetkellisyys ole taiteen ydin ja siten pitäisi olla se suosittava asia pysyvien monumenttien sijaan?

Sarjakuvassa tämä ei tosin ole niin tärkeä kysymys, kun sarjakuva on sekä pysyvää että katoavaa (esim useimmat stripit) taidetta.
 


Otsikko: Re: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Matti Karjalainen - 25.11.2005, klo 19:37:17
Vartioidaanko moraalia kieltämällä kuvat, mutta sallitaan saman aiheinen teksti?

Työpaikalla on joskus puhuttu tästä aiheesta aika kiivaaseenkin sävyyn. Jotkut ovat sitä mieltä, että esimerkiksi Milo Manaran tuotantoa ei tarvitsisi veromarkoilla kirjastoon hankkia, mutta sen sijaan Vladimir Nabokovin paikkaa muutaman hyllymetrin päässä ei kuitenkaan kyseenalaisteta. Sarjakuvan (negatiivista) vaikutusta on pidetty osittain suurempana kuin pelkän tekstin, vaikka osa ihmisistä on taas ollut sitä mieltä, että päänsä sisällä "Lolitan" lukija voi saada aikaiseksi vielä korkealentoisempia visioita kuin herra Manara olisi koskaan piirtänyt...

Surettaa tän hetkinen tilanne Helsingissä, kun katutaide nähdään vain rikosoikeudellisena ilmiönä... Mutta sehän ei ole pysyvä tila. Ei voi olla. Ainaski me ja nuoremmat ollaan asiasta eri mieltä varmaankin...

Eikö Helsingin Sanomat haastatellut taannoin lukioikäisiä nuoria ja tehnyt näiden mielipiteistä jonkinlaista tutkimustakin? Jos en ihan väärin muista, niin piirakkadiagrammeista kävi ilmi, että seuraavissa eduskuntavaaleissa Kokoomus saisi melkoisen äänivyöryn, ja ettei joku sivariin meno ollut miesten keskuudessa edelleenkään kovin hyväksyttävää.


Otsikko: Re: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 29.11.2005, klo 20:54:13
Jaoin täältä lopusta arvokeskusteluksi muuttuneen osion irti ja siirsin "Muut aiheet" -osastoon.

Joku tuossa kyseli, että onko kukaan lukenutKai Mikkosen kirjaa Kuva ja sana? Olen aloittanut, tai oikeastaan lukenut siitä sarjakuvaa käsittelevän osan. Ei ihan helppo kirja (jossei übervaikeakaan) paksuutta sellaiset 400sivua. Ei kerkee...  :(
Vaikuttaisi olevan ihan OK.


Otsikko: Re: Kuva vs. sana
Kirjoitti: envis - 11.01.2006, klo 19:09:43
Kokemus edellyttää tulkintaa. Vasta tulkinnan tiedostaminen ja muiden tulkintamahdollisuuksien (tai edes mahdollisuuksien mahdollisuuksien) ymmärtäminen etäännyttää.
 


Tottahan se on, että ihmisen pitää tulkita jotta saisi kokemuksensa hallintaansa, mutta en lähestynyt sarjakuvan kokemista psykologiselta vaan taiteen tutkimukselliselta kannalta. Jos ajatellaan esteettistä kokemusta, niin länsimaisessa taiteessa on pitkälti johtoajatuksena se, että esteetiikkaa ei ole tarkoitus vain kokea, vaan se pitäisi löytää tulkinnan kautta. Esimerkiksi lapset kokevat, ja sen takia lapsille tehty materiaali, joka sallii lapsille heidän luonnollisen kokemuksellisuutensa ei ole ns. hyvää. Sarjakuva on pitkään käsitetty lasten "ei tulkintaa sallivaksi, pelkkää kokemuksellista esteettistä mielihyvää herättäväksi" viihdykkeeksi, joten se ei ole oikeaa taidetta. Ihminen tulkitsee koko ajan ympäröivää maailmaa, kyllä vain, mutta kun ajatellaan taiteen tutkimusta, tulkinta tarkoittaa etääntymistä ja teoksen tarkastelua, sen eri ulottuvuuksien pohdintaa. Tällöin kokemuksellisuudelle harvoin jää sijaa.

Kuitenkin taide on olemassa taiteena vain siitä luotujen tulkintojen kautta. Muutenhan sarjakuvatkin ovat vain mustetta paperilla.  Ja kun tulkinnat vaihtelevat ihmisestä ja elämäntilanteesta toiseen, niin voidaanko taideteosta koskaan toistaa täysin samanlaisena? Eikö nimenomaan hetkellisyys ole taiteen ydin ja siten pitäisi olla se suosittava asia pysyvien monumenttien sijaan?
 



Ja tuo taiteen hetkellisyys. Jokainen tulkitsee miten tulkitsee, mutta vaatimus taideteoksen universaaliudesta sisältää sen ajatuksen, että teoksen tulisi koskettaa ihmistä kaikkina aikoina. Ja tämä on se, mikä kieltää taiteelta mahdollisuuden hetkellisyyden ja kokemuksellisuuden estetiikkaan. Strippisarja suo lukijalle aamukahvin kanssa varmastikin hyvin miellyttävän kokemuksen, mutta koska siitä ei välttämättä voi löytää syviä ja ajattomia merkityksiä ja se on jo viikon päästä unohdettu, se ei voi olla taidetta.

Saanen vielä näin loppuun huomauttaa, että en itse allekirjoita näitä kaikkia esille tuomiani näkemyksiä. Halusinpahan herättää keskustelua länsimaisen taidenäkemyksen järjettömyydestä..


Otsikko: Re: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 25.01.2006, klo 00:58:28
Jokainen tulkitsee miten tulkitsee,

Halusinpahan herättää keskustelua länsimaisen taidenäkemyksen järjettömyydestä..

Kyllähän "länsimaiseen taidenäkemykseen" kuuluu paljon muutakin kuin tuo mitä olet tuonut esiin. Estetiikan (siis tavallaan filosofian) lisäksi on semiotiikkaa ja sosiologiaa. Viimeksi mainittu näkökulma antaa hyvinkin jalat maassa -työkaluja koko kentän tarkasteluun. Ja mitä hourupäihin tulee niin mm. Nietczhe ja Heidegger lähestyvät ilmentymisen käsitteineen jo itämaisia tietäjiä. Sitten on taiteilijoita kuten vaikka Klee joilla on myös sanansa sanottavana.
Ylipäätään on hyvä muistaa Antiikin perintö, jolloin se kädentaito oli vielä mukana tuossa määrittelyssä. Minusta tutkijat huitelee aivan omia polkujaan kun vertaa ruohonjuuritason tuskassa kieriskeleviin taiteilijoihin. Toki taiteilijatkin ovat nykymaailmassa ja Suomessa "ulkoistaneet" taiteen aika tehokkaasti taidepuheeksi. Ollaan vähän samassa tilanteessa kuin 1950-luvulla joilloin abstrakti meinki oli huipussaan. Työt ovat selittämistä. No, siitä päästiin eteenpäin.

Postmodernin ajan taiteeseen nuo väittämt tulkinnoista tai teosten oletetuista ominaisuuksista eivät minusta oikein päde. Nykymeininki on taiteentutkimuksessa niin joviaalia että se sulattaa jos jonkilaiset tulkinnat teoksista (jopa taiteilijan itsensä esittämän tulkinnan) ja korostaa juuri tulkinnan henkilökkohtaisuutta. Jokainen saa rakennella omat taide-elämyksensä vapasti - ja jos ei jostain duunista satu tykkäämään, niin sekin on ihan kiva asia.

Näkemykseni mukaan sarjakuva astui postmoderniin aikaan vasta vuosituhannen vaihteessa eli noin 20 vuotta kaunotaiteiden jälkeen. Nyt sarjakuvassakin on vallalla samanlainen jako korkeaan ja matalaan kuin vaikkapa kirjallisuudessa. Ehkä sillä erotuksella kumminkin, että sarjakuvassa substanssia ei kummassakaan päässä tahdo useinkaan oikein riittää tulkittavaksi. Ainakaan minuun ei pure pelkkä taiteilijasarjakuvalle ominainen intertekstuaalisuudella leikkiminen tai sarjakuvan kertovan olemuksen häivyttäminen/kieltäminen.
Arvostusta ei tipu silloinkaan kun "taidetta" tehdään kopioimalla/jäljittelemällä toisten taideteosten ominaisuuksia. Epäselvä ja epämääräinen esitys on ainakin sarjakuvassa usein myös merkki siitä että koko homma on epäselvästi ajateltu tai muuten keskeneräinen.

EDIT:typo


Otsikko: Re: Kuva vs. sana
Kirjoitti: envis - 09.02.2006, klo 10:21:38
Noh, mä olen kanssasi eri mieltä, mutta mä olenkin lukenut liian paljon Richard Shustermania :)

Minusta tutkijat huitelee aivan omia polkujaan kun vertaa ruohonjuuritason tuskassa kieriskeleviin taiteilijoihin.

Postmodernin ajan taiteeseen nuo väittämt tulkinnoista tai teosten oletetuista ominaisuuksista eivät minusta oikein päde. Nykymeininki on taiteentutkimuksessa niin joviaalia että se sulattaa jos jos jonkilaiset tulkinnat teoksista (jopa taiteilijan itsensä esittämän tulkinnan) ja korostaa juuri tulkinnan henkilökkohtaisuutta. Jokainen saa rakennella omat taide-elämyksensä vapasti - ja jos ei jostain duunista satu tykkäämään, niin sekin on ihan kiva asia.

Näin taiteen tutkimuksen opiskelijana väitän kuitenkin, että nykymeininki ei ole mitenkään erityisen joviaalia. Vaikka taidekasvatuksen puolella on jo alettu ymmärtää, että taide ei olekaan välttämättä sitä, mitä Clement Greenberg väitti, niin esimerkiksi taidehistoriassa edetään vahvasti kanonisoitujen teosten mukaan. Ja kirjallisuudessa sitä vasta perinnetietoisia ollaankin, ainakin Suomessa. Meidän lukioissamme opetettu runotulkinta perustuu edelleenkin lähiluvulle, ja samaa lähilukua käytetään oikeastaan minkä tahansa taideobjektin tulkinnassa.

Populaaritaide ei ole vieläkään taidetta, sillä sen asemasta taidemaailmassa vasta keskustellaan. Teoksen tulkitsemiseen on edelleen olemassa tietyt "ohjeet", ja kokemuksellisuus ei vielä kuulu näihin ohjeisiin. Tai kokemukselliseen tulkitsemiseen ei ainakaan kannusteta, sillä se ei anna älyllistä oikeutusta esteettiseen kokemukseen. Ja jo antiikista asti sitä on korostettu älyä ja järkeä ja niiden avulla saavutettua "todellista kokemusta". Esim. jo Platon väitti taiteen olevan pelkkää aisti-ilmiöiden jäljittelyä, kun taas filosofian avulla oli mahdollista tavoittaa "Todellinen kauneus" (eli ideat).

Näkemykseni mukaan sarjakuva astui postmoderniin aikaan vasta vuosituhannen vaihteessa eli noin 20 vuotta kaunotaiteiden jälkeen. Nyt sarjakuvassakin on vallalla samanlainen jako korkeaan ja matalaan kuin vaikkapa kirjallisuudessa.

Tähän voisin vielä huomauttaa, että kirjallisuus kaikissa muodoissaan on ollut elinvoimaista tuhansia vuosia, ja silti edelleenkin riidellään siitä, mikä on "oikeaa" ja mikä "väärää". Kaiken lisäksi erinäiset teokset, esim. Humiseva harju, ovat olleet omana aikanaa populistista roskaa, mutta nykyään ne on vahvasti kanonisoitu korkeakirjallisuuden perinteeseen. Taiteen tutkimus ei aina tunnu näkevän omaa sokeuttaan, ja toisinaan se turhauttaa.

Mutta Shusterman tarjoaa tähän ratkaisun: filosofian tulee ottaa paikkansa taiteen käsitteen määrittelijänä, eikä jättää sitä taidemaailman tehtäväksi toteamalla, että "taide on institutionaalista". Sillä kuten ainakin mun mielestäni näkyy, se ei toimi.

Jepjep, mut on aivopesty  ;D

Edit: meni senat sakaisin. Shusterman siis toivoo että filosofia määrittelisi nimenomaan estetiikan ja esteettisen teorian. Tätä ei nyt pidä sekoittaa kantilaiseen estetiikkaan, vaan S. haluaa että tämä teoria perustuisi nimenomaan pragmatistisen filosofian perusteille. Siitä syntyy tietenkin ensinäkemältä pragmaattisen estetiikan paradoksi, mutta voitte itse lukea sieltä kirjasesta ("Taide, elämä ja estetiikka. Pragmatistisen filosofian näkökulmia estetiikkaan") että miten tämä paradoksi ratkeaa.

En mä kuitenkaan ihan kaikkea kannata, mitä Shusterman sanoo, mutta sen teksteistä saa paljon uusia näkemyksiä. Itse esimerkiksi aloin ymmärtää sen esilletuomien näkökulmien avulla paljon paremmin sarjakuvan (ja muun populaaritaiteen) paikkaa länsimaisessa tutkimusperinteessä.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: mastermind - 15.02.2008, klo 20:30:06
Kumman muuten teette ensin lukiessanne sarjakuvaa, katsotte kuvaa vai luette tekstin. Itselläni toimii noiden välimuoto. Erittäin nopea vilkaisu, sitten luetaan teksti ja sen jälkeen katsotaan kuvaa tarkemmin jos on tarve.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Lurker - 31.07.2011, klo 18:46:48
Jenkkisarjiksissa riittää usein, että lukee vain puhekuplat. Tekstilaatikoissa ei ole juonen seuraamisen kannalta välttämätöntä informaatiota.

Eurooppalaisissa varsinkin vanhemmissa seikkailusarjakuvissa, kuten Alix, tekstilaatikoissa on osa tarinaa.

Sanattomat sarjakuvat olivat joskus aikoinaan kovastikin "muotia". Niissähän kieli on vain sarjakuvan kieltä. Satakunnan Kansassa ilmestyi takavuosina visuaalisesti viitseliään vitsikäs Alfredo, jonka hyvin muistan.

http://www.comicsinfo.dk/alfredo.htm


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Curtvile - 31.07.2011, klo 19:21:46
Jenkkisarjiksissa riittää usein, että lukee vain puhekuplat. Tekstilaatikoissa ei ole juonen seuraamisen kannalta välttämätöntä informaatiota.

Eurooppalaisissa varsinkin vanhemmissa seikkailusarjakuvissa, kuten Alix, tekstilaatikoissa on osa tarinaa.


a-ha? Oletan ettet ole kovin paljoa viimeiseen....10-20 vuoteen jenkkisarjakuvaa lukenut yleistysestä päätellen.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Lurker - 31.07.2011, klo 20:12:55
a-ha? Oletan ettet ole kovin paljoa viimeiseen....10-20 vuoteen jenkkisarjakuvaa lukenut yleistysestä päätellen.

No olen minä sen verran, että hetken aikaa oli muodikasta jättää tekstilaatikot kokonaan pois joissakin jenkkisarjakuvalehdissä. Kaikki tapahtui sarjakuvassa ilman kertojan ääntä. Sellainen toimii itse asiassa ihan hyvin, jos halutaan hävittää "vieraannuttaminen" kokonaan - ruutujen tapahtumathan ovat lukuhetkellä lukijalle totta. Briteissä taasen eivät samasta syystä tykkää ääniefekteistä; Korkeajännityksissä ei taida olla ollenkaan niitä ääniefektejä, joita taasen jenkkisotasarjoissa viljellään yltäkylläisesti.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Lurker - 12.09.2011, klo 08:59:18
Tuli viikonloppuna luettua Darwyn Cooken Parker-sarjakuvaromaani The Outfit. Tässä tapauksessa sana on tullut kuvaksi niin täydellisessä muodossa, ettei lukijana voinut muuta kuin ihailla eteen avautuvia aukeamia.

Yksityiskohtia myöten kaikessa palvottiin 60-luvun americanaa: mainostaulut, logot, esineet, autot, arkkitehtuuri. Esquire-lehteä luettiin sarjakuvassa pariinkin otteeseen, sieltä on ilmeisesti inspistä haettu.

Vedonlyöntisysteemin ja rahan liikuttelun kuvaus oli tehty samanlaisilla pikku-ukoilla kuin mitä vanhoissa Vaaleanpunainen pantteri -piirretyissä oli!


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Emppu - 12.09.2011, klo 13:46:23
a-ha? Oletan ettet ole kovin paljoa viimeiseen....10-20 vuoteen jenkkisarjakuvaa lukenut yleistysestä päätellen.
Eh, jokainen, mikä mulla on käteen osunut, on aika hyvin onnistunut pysymään kärryillä tekstiä lukemalla. Olivat ne sitten kerrontalaatikoissa tai yhä useammin dialogina. En nyt väheksy, eivätkö ne ole visuaalisesti näyttäviä, mutta vaikea innostua visuaalisuudesta, kun siihen tahdotaan luottaa niin vähän. Edelleenkin.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Lönkka - 12.09.2011, klo 16:21:48
Yksityiskohtia myöten kaikessa palvottiin 60-luvun americanaa: mainostaulut, logot, esineet, autot, arkkitehtuuri. Esquire-lehteä luettiin sarjakuvassa pariinkin otteeseen, sieltä on ilmeisesti inspistä haettu.
Jep! Ja tätä efektiä vielä täydentää Cooken piirrostyyli jota vielä näissä Parkereissa on viilattu hieman enempi tuon ajan kuvitusta vastaavaksi. Kirsikkana kaukussa oli lisävärin käyttö jo on niin tuota aikaa!

Vaikka nuo jo löytyvät omasta hyllystä niin innolla odottelen jättikokoista Martini Editionia jossa on molemmat julkaistut Cooken Parkerit!


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Lurker - 28.09.2011, klo 10:58:32
Eh, jokainen, mikä mulla on käteen osunut, on aika hyvin onnistunut pysymään kärryillä tekstiä lukemalla. Olivat ne sitten kerrontalaatikoissa tai yhä useammin dialogina. En nyt väheksy, eivätkö ne ole visuaalisesti näyttäviä, mutta vaikea innostua visuaalisuudesta, kun siihen tahdotaan luottaa niin vähän. Edelleenkin.

Eurosarjakuvasta...

Uusimmassa suomeksi tulleessa Sillagessa ei siinäkään tainnut olla ensimmäistäkään ajatuskuplaa tai tekstilaatikkoa. Senkin takia siinä taisi olla niin paljon ruutuja, koska kuvalla pitää selittää enemmän, kun selitystekstejä ei ole.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 28.09.2011, klo 11:26:14
koska kuvalla pitää selittää enemmän, kun selitystekstejä ei ole.
Mahdatko tarkoittaa ihan noin kuin kirjoitat? Eiköhän se ole valinta. Eli kuvalla halutaan kertoa ja (teksti)selitykset halutaan jättää pois.

Sitä vaan jäin miettimään, että jos ajatuskuplat (ja ajatukset tekstilootassa) karsitaan pois, häviää samalla osa myös sarjakuvan kerronnan voimasta. Menee helposti se kuuluisa lapsi pesuveden mukana, jos oikein koettaa virtaviivaistaa ilmaisuaan.  :) Eihän sitä sisimpiä tuntoja joka tarinassa tarvitse esittää, mutta mahdollisuus siihen (vaikka samanaikaisesti puheen kanssa), on juuri yksi sarjakuvan vahvuuksista verrattuna mihin tahansa muuhun mediaan.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Lurker - 28.09.2011, klo 11:51:47
... jos ajatuskuplat (ja ajatukset tekstilootassa) karsitaan pois, häviää samalla osa myös sarjakuvan kerronnan voimasta.

Amerikan vampyyrin esipuheessa Stephen King kirjoitti (saaneensa kuulla pojaltaan), että ajatuskuplat ovat sarjakuvakässäreistä täysin "out".

Kerronnan voima sitten vissiin lisääntyy siellä visuaalisella puolella.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Aura - 28.09.2011, klo 12:36:56
Sillagelle olisi kyllä tehnyt hyvää joku muu julkaisuformaatti. Vaikka vähän pienempi koko ja enemmän sivuja, niin kuvat olisivat saaneet enempi voimaa ja hahmoille olisi ollut vielä enemmän mahdollisuuksia näytellä kunnolla.
Olen varmaan aika yksin tämän mielipiteen kanssa, mutta en voi olla ajattelematta sitä aina kun näen ison sivun joka on pakattu täyteen pieniä ruutuja.

Sitä vaan jäin miettimään, että jos ajatuskuplat (ja ajatukset tekstilootassa) karsitaan pois, häviää samalla osa myös sarjakuvan kerronnan voimasta. Menee helposti se kuuluisa lapsi pesuveden mukana, jos oikein koettaa virtaviivaistaa ilmaisuaan.  :) Eihän sitä sisimpiä tuntoja joka tarinassa tarvitse esittää, mutta mahdollisuus siihen (vaikka samanaikaisesti puheen kanssa), on juuri yksi sarjakuvan vahvuuksista verrattuna mihin tahansa muuhun mediaan.

Ehkä jos haluaa animaatiomaista kerrontaa, eihän animaatiossakaan voi laittaa puhekuplia... hahmot sitten joko höpisevät itsekseen tai kaverille jos pelkkä elekieli ja ilmeet eivät riitä...

Eri asia sitten miksi ihmeessä sarjakuvan pitäisi vastata animaatiota, ja aika harvoin sitä selviää täysin ilman hahmojen päänsisäisiä ajatuksia. Ne ovat kuitenkin tärkeitä paitsi normaalissa elämässä, myös jos lukijan/katsojan pitää päästä hahmon pään sisään.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 28.09.2011, klo 14:14:22
Ajatuskuplilla voi tehdä ja kertoa ihmeitä, mutta ajatuksiakin voi kuvata kuvin, kuvakuplin tai ihan vaikka omin ruuduin. Pitää tehdä mikä kulloinkin toimii parhaiten. Ja tekijän pitää koko ajan ajatella tekemisiään. Rutiinilla tehdään vaan... öh.. rutinoitua työtä. No, ainahan siihen ei ole aikaa ja silleen..

Timo


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Lönkka - 28.09.2011, klo 16:39:59
Amerikan vampyyrin esipuheessa Stephen King kirjoitti (saaneensa kuulla pojaltaan), että ajatuskuplat ovat sarjakuvakässäreistä täysin "out".
No jos Itse Stephen King TM on saanut pojaltaan Joe Hilliltä moista sisäpiirin infoa niin passe nuo todellakin ovat.

Ei kun käyttökieltoa vielä kehiin.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Lurker - 28.09.2011, klo 18:46:30
Ei kun käyttökieltoa vielä kehiin.

Käytännössä ollaan aika lähellä. Ao. jutun mukaan Vertigon kustannustoimittaja vähän niin kuin kielsi ajatuskuplat Kingiltä (http://www.thedailybeast.com/articles/2010/03/14/stephen-king-on-his-comics-debut.html#).

One example:Thought bubbles—those puffy, dotted clouds that were a staple of early comics—have been phased out. “I got this kind of embarrassed call from the editors saying, ‘Ah, Steve, we don't do that anymore.’ ‘You don't do that anymore?’ I said. ‘No, when the characters speak, they speak. If they're thinking, you try to put that across in the narration, in the little narration boxes.’” So King happily re-wrote to fit the new style—though he still laments the loss of the thought bubble. “I think it's a shame to lose that arrow out of your quiver. One of the nice things about the written word as opposed to the spoken word in a movie is that you can go into a character's thoughts. You do it in books all the time, right?”

Täällä lisää ajatuksia ajatuskuplista ja Kingistä.
The Problem with American Vampires Is That They Just Don’t Think (http://comicscomicsmag.com/2010/03/the-problem-with-american-vampires-is-that-they-just-dont-think.html)


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Mon of Olay - 28.09.2011, klo 19:59:40
Käytännössä ollaan aika lähellä. Ao. jutun mukaan Vertigon kustannustoimittaja vähän niin kuin kielsi ajatuskuplat Kingiltä (http://www.thedailybeast.com/articles/2010/03/14/stephen-king-on-his-comics-debut.html#).
Hyvä taktinen veto kustannustoimittajalta, jos Kingin olisi annettu käyttää vielä ajatuskupliakin, niin ei sinne väliin olisi enää mahtunut kuvia.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Aura - 28.09.2011, klo 20:03:53
Ei se ajatuskuplien kieltäminen kai kummempi juttu olisi kuin se, että hahmoista pitää vääntää pakolla tietynlaisia, tai että sarja ei saa loppua tekijän haluamalla tavalla tms...

Kumma jos ei tässä(kään) asiassa löytyisi maltillista keskitietä, joko ajatuskuplat kaikki roviolle tai sitten ei saa näyttää ajatuksia ilmeiden ja eleiden kautta. ::)


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Emppu - 29.09.2011, klo 02:49:17
Mahdatko tarkoittaa ihan noin kuin kirjoitat? Eiköhän se ole valinta. Eli kuvalla halutaan kertoa ja (teksti)selitykset halutaan jättää pois.

Sitä vaan jäin miettimään, että jos ajatuskuplat (ja ajatukset tekstilootassa) karsitaan pois, häviää samalla osa myös sarjakuvan kerronnan voimasta. Menee helposti se kuuluisa lapsi pesuveden mukana, jos oikein koettaa virtaviivaistaa ilmaisuaan.  :) Eihän sitä sisimpiä tuntoja joka tarinassa tarvitse esittää, mutta mahdollisuus siihen (vaikka samanaikaisesti puheen kanssa), on juuri yksi sarjakuvan vahvuuksista verrattuna mihin tahansa muuhun mediaan.
Iskepäs sitten pöytään tapauksia, jossa kertova teksti ei ole selittämistä? Tuon lauseen kirjoittaminenkin sisältää jo dilemman. :B

Mun mielestä ongelma on enemmänkin se, että osa ihmisistä mieltää kuvan kerronnan jatkeen sarjakuvassa, toiset visuaalisena mediana. Tässä suhteessa ymmärrän oman pesäeroni niihin, jotka haluaa olla jotain hiton Hugo Prattejä, mutta kun katsoo sarjakuvaa mediana, joka selkeästi on kehittynyt ja kehittyy edelleenkin visuaalisin keinoin kerrottavaksi mediaksi, kyllä se tekstein selittelevän kuvakerronnan aika alkaa olla ohi, ellei nostalgisiksi tahdo.
Toki tämä ei tarkoita, että tekstit ovat turhia, vaan sitä, että sen, minkä voi piirtää tekemään tekstistä, piirretään kans. Se mun mielestä korostautuu hyvin uudemmilla sukupolvilla (niin jenkkilässä kuin ranskassakin) juuri niin, ettet ymmärrä toista ilman toista. Täydellinen symbioosi kuvaa ja sanaa. Siinä on vähän paha sitten selitellä muista kuin nostalgia/wannabe-lähtökohdista, miksi haluaisi sitä selittelevän tyylistä kerrontaa takaisin.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: tertsi - 29.09.2011, klo 07:15:57
Altanillahan oli aika metka tapa sirotella "tekstilaatikoita" vai pitäisikö sanoa "tekstiä" sinne tänne ruutujen väliin.
http://dph52.no-ip.info/bd/serie.php?coll=albums&idserie=1276&liste=collections

http://www.bdnet.com/catalogue_detailbd_Altan-T2-Colombo-2--9782203334267


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Furin - 29.09.2011, klo 07:40:53
Jotenkin itseäni ovat ajatuskuplat viimeaikoina alkaneet tökkiä ns. seikkailutarinoissa (en nyt parempaakaan termiä keksi). Mielestäni ne luovat tarinaan epäuskottavan fiiliksen ja poistavat lukijalta vapautta tulkita hahmojen  motiiveja.

Eihän todellisuudessakaan kuule kenenkään muiden ajatuksia, kuin omansa. Sitä taas pystyy helposti hyödyntämään kertojana sarjakuvassakin kerrontaboxien kautta (esim. Sin Cityssä niitä käytetään paljon Marvin sisäisen maailman avaamisessa). Tämä taas on omiaan saattamaan lukija lähemmäs hahmoa, johon samaistuminen halutaan kohdistaa. Kyllä hullu tappajakin alkaa vaikuttaa symppikseltä, kun hänet tuodaan tarpeeksi lähelle.

On toki paljon sarjakuvan muotoja, joihin se sopii, tai joissa se on jopa välttämätöntä, jos halutaan esittää useamman ihmisen pään sisäisiä liikkeitä monimutkaisemmin, kuin piirtämällä on mahdollista.

Jokainen tyylillään, mutta ajatuskupla on minua (lukijana) voimakkaasti vieraannuttava elementti, jos huomaan että sen käytölle olisi ollut kuvallinen vaihtoehto. Ei se sarjista pilaa, mutta pistää silmään.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Veli Loponen - 29.09.2011, klo 09:56:35
Hyvä taktinen veto kustannustoimittajalta, jos Kingin olisi annettu käyttää vielä ajatuskupliakin, niin ei sinne väliin olisi enää mahtunut kuvia.
Kingiä ei kuitenkaan kielletty esittämästä hahmojen ajatuksia tekstimuodossa. Ainakin tuossa lainauksessa puhutaan vain ajatuskuplista, sen sijaan ajatuksia sai esittää tekstilaatikoissa.

Itse kohtasin tähän kysymykseen joku aika sitten, kun luin vanhaa MARVEL-lehteä. Siinä lähes peräkkäin oli ensin tilanne, missä hahmo puhui itsekseen ajatuksensa julki ja sen jälkeen ajatteli sellaista, minkä olisi ihan hyvin voinut puhua ääneen. Jonkin aikaa sitä mietin, enkä löytänyt tälle käytännölle mitään järkevää syytä. Ellei sitten käännös jotekin muuttanut kyseisten kuplien sävyä.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: hdc - 29.09.2011, klo 10:29:18
Itse kohtasin tähän kysymykseen joku aika sitten, kun luin vanhaa MARVEL-lehteä. Siinä lähes peräkkäin oli ensin tilanne, missä hahmo puhui itsekseen ajatuksensa julki ja sen jälkeen ajatteli sellaista, minkä olisi ihan hyvin voinut puhua ääneen. Jonkin aikaa sitä mietin, enkä löytänyt tälle käytännölle mitään järkevää syytä. Ellei sitten käännös jotekin muuttanut kyseisten kuplien sävyä.

Tuolle konventiolle ovat jotkut irvailleetkin, kun Hämis tai joku käy ensin pitkiä sisäisiä monologeja ajatuksissaan ja sitten sanoo dramaattisesti ne viimeiset sanat ääneen. Usein kesken taistelun tms. mikä epäilemättä on saanut muutkin kuin JJJ:n epäilemään Hämiksen mielenterveyttä...

Tuo Furinin mainitsema juttu on kyllä totta, ajatuskuplien tai tekstilaatikoiden pitäisi olla mieluiten sen hahmon yksinoikeus jonka näkökulmasta tapahtumia katsellaan, hahmo tosin voi vaihtua eri kohtauksissa, ja kyllähän sitä myös tuolla tavalla käytetään (Peter Parker ja Mary Jane riitelevät, seurataan Peterin ajatuksia ja MJ vaikuttaa tunteettomalta nartulta, sitten kuvataan kuinka MJ poistuu paikalta ja vasta tässä vaiheessa hänen ajatuksensa tuodaan esiin)
Useampi henkilö tuottamassa ajatuskuplia yhtä aikaa samassa ruudussa tuo aika kaoottisen fiiliksen, tosin kyllä sitäkin voi käyttää jos halutaan tuoda esille näennäisen rauhallisessa tilanteessa vallitsevia jännitteitä ja ristiriitoja.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Aura - 29.09.2011, klo 10:58:44
Tuo Furinin mainitsema juttu on kyllä totta, ajatuskuplien tai tekstilaatikoiden pitäisi olla mieluiten sen hahmon yksinoikeus jonka näkökulmasta tapahtumia katsellaan, hahmo tosin voi vaihtua eri kohtauksissa, ja kyllähän sitä myös tuolla tavalla käytetään (Peter Parker ja Mary Jane riitelevät, seurataan Peterin ajatuksia ja MJ vaikuttaa tunteettomalta nartulta, sitten kuvataan kuinka MJ poistuu paikalta ja vasta tässä vaiheessa hänen ajatuksensa tuodaan esiin)
Useampi henkilö tuottamassa ajatuskuplia yhtä aikaa samassa ruudussa tuo aika kaoottisen fiiliksen, tosin kyllä sitäkin voi käyttää jos halutaan tuoda esille näennäisen rauhallisessa tilanteessa vallitsevia jännitteitä ja ristiriitoja.

Juuri niin niitä mun mielestä pitäisi käyttää, silloin kun asioita ei voi esittää pelkästään kuvin. Tosin monia sarjakuvia, varsinkin nuoremmalle yleisölle suunnattuja, vaivaa liika selittäminen: samat asiat sanotaan, ajatellaan, näytetään kuvassa ja selostetaan vielä tekstilaatikolla siltä varalta jos joku ei tajunnut.

Mutta ajatuskuplien ja tekstilaatikoiden täyskiellossa ei olisi järkeä, jos niitä tarvii niin sitten niitä käytetään.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Jari Lehtinen - 29.09.2011, klo 11:51:01
Ehkä ajatuskuplissa ja tekstilaatikoissa häiritsee, että sarjakuvassa ei oikein luontevasti voi jättää ilmoittamatta, kuka ajattelee.
Kaunokirjallisuudessa on yleistä, että on epäselvää, seuraammeko kertojan selostusta vai henkilön ajatuksia, vai kumpaakin, vai emmekö kumpaakaan. Eikä se kertojakaan ole välttämättä sama asia kuin tekijä.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Veli Loponen - 29.09.2011, klo 12:06:47
Ehkä ajatuskuplissa ja tekstilaatikoissa häiritsee, että sarjakuvassa ei oikein luontevasti voi jättää ilmoittamatta, kuka ajattelee.
Kyllä mun mielestä tekstilaatikoilla voi sen ajattelijan jättää hyvinkin luontevasti ilmoittamatta samaan tapaan kuin kirjallisuudessa. Ehkä kyse on ennemminkin vaan siitä, että sarjakuvissa usein vedetään se raja tekstiosuudessa niin selväksi, että epäselvyyttä ei jää.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Furin - 29.09.2011, klo 12:16:08
Kyllä mun mielestä tekstilaatikoilla voi sen ajattelijan jättää hyvinkin luontevasti ilmoittamatta samaan tapaan kuin kirjallisuudessa. Ehkä kyse on ennemminkin vaan siitä, että sarjakuvissa usein vedetään se raja tekstiosuudessa niin selväksi, että epäselvyyttä ei jää.

Tästä tuli mieleeni eräs kohtaus (sarjista en muista), jossa oli aika hienosti toteutettu katunäkymä vaeltavine ihmislaumoineen. Ihmisten päälle oli piirretty ajatuskuplia, ilman että ne osoittivat kehenkään erityisesti. Kuplissa oli aivan normaaleja arkipäivän murheita ja toiveita. Siitä ruudusta tuli kivasti sellainen fiilis, jossa korostui ihmisten samankaltaisuus ja yhtäläisyys lukijaan. Tätä ei oikein piirtämällä voi toteuttaa. Ainakaan en usko.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 29.09.2011, klo 12:38:04
Iskepäs sitten pöytään tapauksia, jossa kertova teksti ei ole selittämistä? Tuon lauseen kirjoittaminenkin sisältää jo dilemman. :B
Tässä tarkoitan selittämisellä toiseen kertaan kertomisen. Inhoan itsekin sitä niin paljon että en esimerkiksi pysty lukeman Mannisen Uniaika sarjakuvia, jossa selittäminen ja turhan jauhaminen on suurin piirtein ainoa ns. tyylikeino.

Mutta käytännön esimerkki voisi olla vaikkapa mies juomassa kahvia pöydän ääressä (ulos ei näy). Tekstilaatikossa voisi sitten lukea vaikkapa: "Seuraavana aamuna." tai "Samana iltana." Asia voitaisiin esittää kuvallisesti mutta teksti on huomattavasti taloudellisempaa. Se on kertojan valinta kumpaa haluaa käyttää ja miten sarjakuvansa tämän kohtauksen rytmittää.

EDIT: Muistan nähneeni myös huikeita juttuja joissa kuvalla ja tekstilaatikoilla luodaan montaasia. Eli pintatasolla ne kertovat täysin eria asioista mutta tavallaan samoista, muodostaen kuitenkin yhdessä uuden kokonaisuuden tai tarinan.

Ymmärrän hyvin että uusissa jenkkisarjiksissa pyritään luopumaan kuplista sillä ne eivät ole kovin elokuvallisia. Ja kuten tiedämme elokuvat ovat helvetin jees, siinä missä sarjakuvat ovat plääh (tai ainakin lapsille). Sinänsä tämä on terve kehityssuunta, sillä liiallinen selitys (varsinkin laatikoissa) oli pitkään leimallista amerikkalaisille sarjakuville.

Kannattaa huomata että tekstilaatikot ovat ilmaisullisesti sarjakuvan kumarrusta kirjallisuuden suuntaan ja kuvilla kertominen taas vie ilmaisua elokuvallisemmaksi. Se ei ole enempää eikä vähempää kuin makuasia ja muotia, että kuinka tehdään.

Muuten, ne jotka ovat lukenee mangaa ovat kenties kiinnittäneet huomiota siihen että siellä ei pahemmin ole käytelty selityslaatikoita. Toisaalta mangassa on käytössä ajatuskuplan ohella merkintä josta olen käyttänyt nimitystä kaiutuskupla. Se näyttää länsimaiselta telepatiakuplalta ja siinä saatetaan esittää (tekstinä) jokin, jonkun repla hahmon menneisyydestä taikka häntä muuten vaivaava ajatus.

Jotenkin itseäni ovat ajatuskuplat viimeaikoina alkaneet tökkiä ns. seikkailutarinoissa (en nyt parempaakaan termiä keksi). Mielestäni ne luovat tarinaan epäuskottavan fiiliksen ja poistavat lukijalta vapautta tulkita hahmojen  motiiveja.
Mutta jos vaihtoehtona on se että hahmot hölisevät ääneen kaikkea (tyhmää) mitä niiden pään sisällä liikkuu (puhuvat itsekseen, mitä monikaan ei luonnossa tee), niin kyllä ainakin minä valitsen mieluummin ne ajatuskuplat. Minulle itsekseen puheleminen on vielä handsfreen käytön yleisyydestäkin huolimatta höppänän ihmisen merkki.  :)

Tuolle konventiolle ovat jotkut irvailleetkin, kun Hämis tai joku käy ensin pitkiä sisäisiä monologeja ajatuksissaan ja sitten sanoo dramaattisesti ne viimeiset sanat ääneen.
Tässä voi kyllä olla (varsinkin vanhemmissa esityksissä) taustalla myös se tapa jolla sarjat tehtiin. Ensin juoni. Sitten lay-out ja kuvat ja vasta lopuksi teksti ja dialogi. Kuvat ja tekstit oli eri ihmisen tuottamaa. Niinpä kirjoittaja laittoi sinne paljon "omiaan", jotta voisi tuntea itsensä tarpeelliseksi tai tärkeäksi.
Puhumattakaan siitä että vanhemmat (supersankari)sarjakuvat on tehty lapsille ja idiooteille soveltuvalla tyylillä, jossa väännetään kaikki varmuuden vuoksi rautalangasta.

Ehkä ajatuskuplissa ja tekstilaatikoissa häiritsee, että sarjakuvassa ei oikein luontevasti voi jättää ilmoittamatta, kuka ajattelee.
Päin vastoin. Luontevasti voi joko ilmoittaa tai jättää ilmoittamatta, molemmissa.

EDIT:typo


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Emppu - 29.09.2011, klo 16:07:01
Tässä tarkoitan selittämisellä toiseen kertaan kertomisen. Inhoan itsekin sitä niin paljon että en esimerkiksi pysty lukeman Mannisen Uniaika sarjakuvia, jossa selittäminen ja turhan jauhaminen on suurin piirtein ainoa ns. tyylikeino.

Mutta käytännän esimerkki voisi olla vaikkapa mies juomassa kahvia pöydän ääressä (ulos ei näy). Tekstilaatikossa voisi sitten lukea vaikkapa: "Seuraavana aamuna." tai "Samana iltana." Asia voitaisiin esittää kuvallisesti mutta teksti on huomattavasti taloudellisempaa. Se on kertojan valinta kumpaa haluaa käyttää ja miten sarjakuvansa tämän kohtauksen rytmittää.

EDIT: Muistan nähneeni myös huikeita juttuja joissa kuvalla ja tekstilaatikoilla luodaan montaasia. Eli pintatasolla ne kertovat täysin eria asioista mutta tavallaan samoista, muodostaen kuitenkin yhdessä uuden kokonaisuuden tai tarinan.

Ymmärrän hyvin että uusissa jenkkisarjiksissa pyritään luopumaan kuplista sillä ne eivät ole kovin elokuvallisia. Ja kuten tiedämme elokuvat ovat helvetin jees, siinä missä sarjakuvat ovat plääh (tai ainakin lapsille). Sinänsä tämä on terve kehityssuunta, sillä liiallinen selitys (varsinkin laatikoissa) oli pitkään leimallista amerikkalaisille sarjakuville.

Kannattaa huomata että tekstilaatikot ovat ilmaisullisesti sarjakuvan kumarrusta kirjallisuuden suuntaan ja kuvilla kertominen taas vie ilmaisua elokuvallisemmaksi. Se ei ole enempää eikä vähempää kuin makuasia ja muotia, että kuinka tehdään.

Muuten, ne jotka ovat lukenee mangaa ovat kenties kiinnittäneet huomiota siihen että siellä ei pahemmin ole käytelty selityslaatikoita. Toisaalta mangassa on käytössä ajatuskuplan ohella merkintä josta olen käyttänyt nimitystä kaiutuskupla. Se näyttää länsimaiselta telepatiakuplalta ja siinä saatetaan esittää (tekstinä) jokin, jonkun repla hahmon menneisyydestä taikka häntä muuten vaivaava ajatus.
Onhan se halpa, nopea, helppo ja tuskaton tapa rytmittää, mutta millä ilveellä sitä voisi kutsua hyväksi kerronnaksi? Esmes kuten kirjallisuudessa kuvataan jotain tilannetta joksikin ja sitten tokaistaan lopuksi:"Hei, se oli sitten tuo asia kyseessä, jos et jo tajunnut, typerys". Enkä mä missään nimessä kutsu mangaa sen paremmaksi eeppisine läjine tekstejä "Olipa kerran..."-verokkeineen. Se on vain surullinen todiste siitä, ettei viititä luottaa lukijaan senkään vertaa, että se saattais ihan itse nitoa puuttuvat palaset itsekseen kasaan, jos antaa tarpeeksi ärsykkeitä.

Montaasimainen kerronta ehkä hieman oma asiansa, kun käsittääkseni se on sen verran valtoimenaan vellova tapa, ettei sille ole kehittynyt kiinteitä konventioita kertomisen osalta. Saa toki sivistää, jos ihan päin honkia olen kuvitellut asiat.

Tietenkin, onhan se hienoa, että sarjakuva tekee niinkin jalon tempun, että pitää hampain ja kynsin kiinni kirjallisuudesta. Ongelma kun on tuntunut olevan se, että sarjakuva pitää käsittää sellaisena taiteenlajina, jolla on jollain tapaa jotain samaa kirjallisuuden kanssa. Aina. Ja ikuisesti. Miksi? Koska kuvataide kuin myös elokuvakin ovat vain tapoja kertoa jotain, samoin kuin kirjallisuus, eivätkä sinänsä se sisältö itsessään. Tai jos on, niin täten julistan tämän postauksen taiteeksi, maailman parhaimmaksi sellaiseksi ja kaikki kitinä on postmodernistien epäihannoivien leukojen louskutusta!

En mä sano, että joku kuvakirja tai storyboardmaisten sarjisten julkaiseminen olisi mitenkään sen parempi, päinvastoin, se toinen ääripää, kun visuaalisuuteen mennään. Se, että tarina ei toimi ilman kuvaa tai tekstiä, olivat ne tekstit tarinassa millaisessa formaatissa tahansa, on mielestäni tarpeeksi hyvä osoite, että oikeilla jäljillä ollaan. Eikä tällaista saavuteta ajattelemalla, miten paljon lainalaisuuksia tällä nyt on kuvataiteen, elokuvan tai kirjallisuuden kanssa.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 29.09.2011, klo 16:29:05
Vastaan kuvin


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: tertsi - 29.09.2011, klo 16:46:22
HUOM!
Asian kertominen ilman ajatuskuplaa tai selitelaatikkoa vie kolminkertaisen määrän tilaa. Eniten nyansseja on ajatuskuplaversiossa.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: JanneT - 29.09.2011, klo 16:55:22
Vastaan kuvin

Heh kuinkas sattuikaan, tuli juuri luettua Daniel Clowesin "Ice Havenia" sekä Jasonin "The Left Bank Gangia" joissa ollaan pureuduttu tiukasti tämän päivän teemaan.

(http://img685.imageshack.us/img685/3660/clowes.jpg)

(http://img801.imageshack.us/img801/9445/jasonjr.jpg)


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 29.09.2011, klo 18:35:07
Onhan se halpa, nopea, helppo ja tuskaton tapa rytmittää, mutta millä ilveellä sitä voisi kutsua hyväksi kerronnaksi?
Se on osa sarjakuvan "leikkaamista". Voi olla nopeita leikkauksia tai hitaita. Nopeita kohtauksia tai hitaita. Sillä missä muodossa (kuinka vähällä) kerrotaan voidaan vaikuttaa lukemisnopeuteen eli ruutujen välisen ajan kontrolloiminen ei ole sarjakuvan ainoa keino tässä.

Montaasimainen kerronta ehkä hieman oma asiansa, kun käsittääkseni se on sen verran valtoimenaan vellova tapa, ettei sille ole kehittynyt kiinteitä konventioita kertomisen osalta. Saa toki sivistää, jos ihan päin honkia olen kuvitellut asiat.
Päin honkia olet kuvitellut. Nimen omaan, tolkun sarjakuvassa on ihan normaalia että tekstilaatikko EI selitä kuvaa. Se miten pitkälle tekijä erottaa tekstin ja kuvan kerronnan toisistaan on jälleen yksi taiteellinen valinta.

Tietenkin, onhan se hienoa, että sarjakuva tekee niinkin jalon tempun, että pitää hampain ja kynsin kiinni kirjallisuudesta. Ongelma kun on tuntunut olevan se, että sarjakuva pitää käsittää sellaisena taiteenlajina, jolla on jollain tapaa jotain samaa kirjallisuuden kanssa.
Mikä nyt närästää? Tietenkin sarjakuvan kerronnalla on yhteys kirjallisuuteen ja esittäviin- sekä kuvataiteisiin. Tämä yhteys luo mahdollisuuden käyttää em. medioiden keinoja joustavasti.

Se, että tarina ei toimi ilman kuvaa tai tekstiä, olivat ne tekstit tarinassa millaisessa formaatissa tahansa, on mielestäni tarpeeksi hyvä osoite, että oikeilla jäljillä ollaan. Eikä tällaista saavuteta ajattelemalla, miten paljon lainalaisuuksia tällä nyt on kuvataiteen, elokuvan tai kirjallisuuden kanssa.
Aivan ja sarjakuvan tekijällä tulee olla vapaus valita mitä keinoja hän käyttää, ilman että joku typerys alkaa nillittää jotain että meidän julkaisussa nyt ei vaan käytetä ajatuskuplia tai äänitehosteita kun se ei ole ollut tapana. Tai saahan sitä pyytää. Kenen leipää syöt sen lauluja laulat, tietäväthän tämän mm. korkkaripiirtäjät.  :)

Kiitos esimerkeistä Timo ja JanneT. Varsinkin Timon esimerkistä kannattaa huomioida että se on vain karkea esimerkki asian havainnollistamiseksi. "Oikea" sarjakuva tekee tuon tietenkin paljon viksunmmin.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Lurker - 29.09.2011, klo 18:54:45
Meanwhile...

Ennen vanhaan leffoissa, varsinkin dekkarielokuvissa, päähenkilö saattoi kertoa ääneen ajatuksiaan, jopa kuollut sellainen (Sunset Boulevard). Mutta nyt tähän kerronnan keinoon ei juuri törmää ellei sitten ole haluttu tavoitella vanhojen gum shoe -elokuvien tunnelmaa. Ajatuskuplat ovat kokemassa saman kohtalon...

Ajatuskuplat eivät tätä nykyä oikein sovi moterniin sarjikseen, paitsi humoristiseen. Ehkä kyse on on juuri siitä vieraannuttavasta lukukokemuksesta, jonka joku jo mainitsikin.

EDIT: Kun sattui olemaan käden ulottuvilla, Olipa kerran Ranskassa 1:ssäkään ei ole ensimmäistäkään ajatuskuplaa tai tekstilaatikkoa. Silti kerronta on sangen eeppistä ja monipolvista.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Emppu - 29.09.2011, klo 19:28:48
Se on osa sarjakuvan "leikkaamista". Voi olla nopeita leikkauksia tai hitaita. Nopeita kohtauksia tai hitaita. Sillä missä muodossa (kuinka vähällä) kerrotaan voidaan vaikuttaa lukemisnopeuteen eli ruutujen välisen ajan kontrolloiminen ei ole sarjakuvan ainoa keino tässä.
Päin honkia olet kuvitellut. Nimen omaan, tolkun sarjakuvassa on ihan normaalia että tekstilaatikko EI selitä kuvaa. Se miten pitkälle tekijä erottaa tekstin ja kuvan kerronnan toisistaan on jälleen yksi taiteellinen valinta.
Mikä nyt närästää? Tietenkin sarjakuvan kerronnalla on yhteys kirjallisuuteen ja esittäviin- sekä kuvataiteisiin. Tämä yhteys luo mahdollisuuden käyttää em. medioiden keinoja joustavasti.
Aivan ja sarjakuvan tekijällä tulee olla vapaus valita mitä keinoja hän käyttää, ilman että joku typerys alkaa nillittää jotain että meidän julkaisussa nyt ei vaan käytetä ajatuskuplia tai äänitehosteita kun se ei ole ollut tapana. Tai saahan sitä pyytää. Kenen leipää syöt sen lauluja laulat, tietäväthän tämän mm. korkkaripiirtäjät.  :)

Kiitos esimerkeistä Timo ja JanneT. Varsinkin Timon esimerkistä kannattaa huomioida että se on vain karkea esimerkki asian havainnollistamiseksi. "Oikea" sarjakuva tekee tuon tietenkin paljon viksunmmin.
Kyllä mä sen ymmärrän, että se on keino, mutta kuvakerronnan muotona laiskaa, helppoa, tylsää, ja no tiedätkin. Se, että se toimii keinona rytmittää tarinaa on ihan ok, mutta se, että sitä käytetään kuvakerrontana usemmankin paneelin verran, siinä vaiheessa tekijä voisi vain mennä katsomaan peliin ja kysyä, mitä hittoa on tekemässä. Mun mielestä Korkkarien suosiessa tällaista, se on kuitenkin vain äärimmäisen hyvä esimerkki, ettei siihen visuaaliseen viestiin luoteta, VAIKKA se kantaisikin. Mikä yksistään kertoo sen, miten surullista ja hirveää mokomat ovat.

Se, että sana ja kuva tulee symbioosiksi koko tarinan pituudelta, välillä painottaen tietynlaista kerrontaa, välillä toista, mutta silti kokonaisuutena tasapainoinen, en tajua miksi kukaan hullu pitäisi sellaista huonona sarjakuvana. Vastaavasti pelkkää kuvaa, pelkkää tekstiä on kyseenalaista, oli se sitten suoritettu kuinka hyvin.

Eeh, miten nyt olen ymmärtänyt sen päin honkia? Se, että montaasi saa olla sarjakuvakerronnalle aika villi länsi kuvakerrontansa osalta, missä taasen joku kuivakka esittelysarjakuva asettaa aika tiukat rajat siihen visuaalisuuden tulkintaan. Sekö on päin honkia? Vai se, että mä sallin näiden olevan tällaisia? Ilman, että minun pitää käyttää sellaisia koko kansaa ärsyttäviä termejä näiden kahden erilaisen sarjakuvan kuvaamiseen?

Ongelmaksi siinä tulee se, että jos korostamme jotain aspektia sarjakuvasta liikaa, esiin tulee joku käsittämätön tarve inttää ilman järkeviä perusteita muiden olevan väärässä. Joka hämärtää taas sen, mitä helvettiä sarjakuva taas on. Kyllä, on mielipideasioita, mutta on myös niitäkin asioita sarjakuvassa, jotka toimivat lukijalle, tai eivät toimi. Siinä vaiheessa tekijän on turha itkeä, kun on tehnyt jotain tietoisesti, joka ei välttämättä välity optimaalisesti lukijalle ja josta voidaan tulkita väärin tai vähemmällä/enemmällä painoarvolla.

Tässä nousee keskeiseen osioon kuvakerronnan rytmittäminen, ja jos korostamme jotain helvetin kirjallisuutta siinä liikaa, totta helvetissä banaali kuvakerronta päihittää kaikki muut, olivat ne sitten kuinka tarinaansa optimaalisesti rytmitettyjä. Se taas kertoo sitä, että laiskan tekijän meriitit kertojana on paremmat kuin sen, joka viitsi nähdä vaivaa. Kai sinä tekijänä ymmärrät, etteihän sellainen ole reilua niin alaa, tekijöitä kuin lukijoitakaan kohtaan. Ja tietenkin, tämä pätee myös siihen, jos liikaa vertaamme sarjakuvaa pelkkään kuvataiteeseen/kuvitukseen kuin elokuvaan.

Mutta nämähän on näitä mielipideasioita, missä MINÄ olen aina väärässä, koska on paljon helpompaa miettiä, että hyvä tarinan iskiessä asiaa ei tarvitse analysoida ja puolustella, koska hyvä tarina vain iski silloin kuin miljoona volttia. :B


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: tertsi - 29.09.2011, klo 19:40:28
Tulee mieleen Navaho (Zoom, kuukauden seikkailu): Kohtalokas kaivos, seikkailun kaksi viimeistä kuvaa. Viimeisessä ruudussa  on aivan sairaan nerokas selittävä tekstilaatikko.

Tokavikassa kuvassa Blueberry tulee apassipäälliköiden telttaan verivihollisensa päänahka kädessä.
Seuraavassa ruudussa on teksti "Kahden viikon hurjan ratsastksen jälkeen". Siinä Blueberry ja Mac Clure näkevät että armeijan joukot ovat edelleen Camp Bowiessa, uhkaava sota voidaan siis välttää.

Tekstilaatikon ansiosta kyseinen seikkailu pystyttiin lopettamaan todella napakasti, ilman mitään tylsää viikkokausien ratsastuksen kuvaamista ja kuvittamista. Suoraan toiminnasta leikkaus lopetukseen = upeaa.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Lurker - 29.09.2011, klo 19:45:09
Tulee mieleen Navaho (Zoom, kuukauden seikkailu): Kohtalokas kaivos, seikkailun kaksi viimeistä kuvaa. Viimeisessä ruudussa  on aivan sairaan nerokas selittävä tekstilaatikko.

Entäs sitten Jacques Martinin Alixit? Tekstilaatikoissa on Sinuhen verran tekstiä... ainakin melkein.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: tertsi - 29.09.2011, klo 20:04:46
Alixista voisi karsia puolet laatikoista pois. Silloin voisi kylläkin samalla kadota pois viehko "poikakirjamaisuus".

Uusimmissa Alixeissa on mielestäni huomattavasti vähemmän tekstilaatikoita kuin ihan ensimmäisissä. Kehitys siis kehittyy.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Aura - 30.09.2011, klo 22:08:24
Tänään sarjispäivistä tehdessä mietin ajatuksella, olisinko voinut tehdä samat jutut täysin ilman minkäänlaisia tekstilaatikoita tai ajatuskuplia. Päädyin siihen tulokseen että jos olisin jättänyt ne pois, olisin samalla joutunut jättämään pois suuren osan informaatiosta.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Lurker - 30.09.2011, klo 23:46:41
Tänään sarjispäivistä tehdessä mietin ajatuksella, olisinko voinut tehdä samat jutut täysin ilman minkäänlaisia tekstilaatikoita tai ajatuskuplia. Päädyin siihen tulokseen että jos olisin jättänyt ne pois, olisin samalla joutunut jättämään pois suuren osan informaatiosta.

Tai käyttämään sarjakuvan kieltä alun alkaen eri tavalla, kuten Timo kuvallisesti selitti.


(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=4783.0;attach=20874)


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Aura - 01.10.2011, klo 00:00:19
Juu, mutta jos ajattelee itsekseen jotain mitä ei koskaan sano ääneen, se on vaikea tuoda esiin millään muulla tavalla kuin ajatuskuplalla tai tekstillä.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Lurker - 01.10.2011, klo 00:01:35
Juu, mutta jos ajattelee itsekseen jotain mitä ei koskaan sano ääneen, se on vaikea tuoda esiin millään muulla tavalla kuin ajatuskuplalla tai tekstillä.

Juu, siksi siinä Sillagessakin oli niin pirun paljon ruutuja. On pakko käyttää enemmän kuvia jos saa käyttää vähemmän sanoja.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Emppu - 01.10.2011, klo 03:26:31
Tai sitten kuten jossain Owlyssä (taisi olla?); sarjakuvaa kuplassa.

Toisaaltaan visuaalisesti toteuttaessa kans joutuu miettimään, paljonko lukijan pitää tietää. Kerronta, oli se missä muodossa tahansa, pelaa juuri sillä, mitä lukija/katsoja/kuuntelija ei tiedä. Liian usein kyllä pedataan siihen, että varmasti tuli selville asia.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Lurker - 01.10.2011, klo 08:30:51
Tai sitten kuten jossain Owlyssä (taisi olla?); sarjakuvaa kuplassa.

Toisaaltaan visuaalisesti toteuttaessa kans joutuu miettimään, paljonko lukijan pitää tietää. Kerronta, oli se missä muodossa tahansa, pelaa juuri sillä, mitä lukija/katsoja/kuuntelija ei tiedä. Liian usein kyllä pedataan siihen, että varmasti tuli selville asia.

Takaumat ovat nekin vaikeampia tehdä ilman tekstilaatikoita tyyliin "kaksi vuotta aikaisemmin". Tappajan viimeisessä onnistuttiin aika hyvin. Kerrontaa avitettiin myös värikoodilla, erilaisella värityksellä, jotta lukija tajusi eri aikatasot.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Aura - 01.10.2011, klo 11:04:13
Miten päin sitä ajattelenkin, jotkut jutut ovat vain liki mahdottomia tuoda esiin pelkästään kuvilla, ellei sitten lähde totaaliselle mykkäsarjakuvalinjalle. Siis jos asia on oikeasti tärkeä tarinan kannalta ja sitä ei voi jättää pois. Ja jos hahmon pään sisään pitää päästä koska lukija kokee asiat tämän kautta, ja hyvin suuri osa ihmisten mietinnöistä on pään sisäistä. Ja sarjakuvassa on paljon paremmat mahdollisuudet tällaiseen kerrontaan, kuin vaikka elokuvassa. (Kirjoissa sitten taas helpompi, varsinkin jos se on kirjoitettu minä-muodossa.)

Muuten esimerkiksi miete "Tuosta tyypistä tulee mieleen, onkohan hänestä olemassa menestynyt versio jossain rinnakkaisuniversumissa?" on aika vaikea tuoda esiin. Joku "Voi ei, nyt se tippuu!" on jo paljon helpompi esittää pelkästään elekielellä ja ilmeellä.

Mutta kyllä minäkin puollan sitä ettei kannata laittaa liikoja selitystekstejä, vaikka en ehkä itse osaakaan toimia ohjeideni mukaan.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: tertsi - 01.10.2011, klo 11:13:58
Tai käyttämään sarjakuvan kieltä alun alkaen eri tavalla, kuten Timo kuvallisesti selitti.


(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=4783.0;attach=20874)
Vihtoehto "c" on mielestäni tosi kökkö. Ajatuskupla on paljon iskevämpi (ja hauskempi).

Ajatuskuplakin on sarjakuvan kieltä.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: tertsi - 01.10.2011, klo 11:23:37

Mutta kyllä minäkin puollan sitä ettei kannata laittaa liikoja selitystekstejä,
Tismalleen.

Otetaanpa esimerkki ajatuskuplasta vs puhekupla. Blueberry (Zoom) Kohtalokas kaivos. Viimeinen ruutu.
Giraudilla ja Charlierilla oli yksi kuva käytössä seikkailun lopettamiseen. Siinä on etualalla Blueberry ja Mc Clure. Kaukana Horisontissa näkyy Camp Bowien linnake.
Blueberry sanoo Mc Clurelle suurinpiiretein näin:
"Camp Bowie! Vihdoinkin! Joukot ovat vielä siellä. Sota voidaan välttää."

Jos Blueberry olisikin saapunut kyseiseen ruutuun yksin ihailemaan maisemaa ja Camp Bowieta, ja hänelle olisi pantu puhekuplan sijaan ajatuskupla: "Camp Bowie! Vihdoinkin! Joukot ovat vielä siellä. Sota voidaan välttää", niin miten ihmeessä tämä olisi jotenkin kökömpää kuin esittää samat sanat repliikin muodossa puhekuplassa??

Charlier käytti puhekuplaa vain siksi että Mc Clure oli ruudussa. Jos ei olisi ollut, niin ajatuskupla olisi ollut luonnollinen valinta. Ellei Blueberrystä olisi haluttu tehdä yksinpuhelijaa.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: tertsi - 01.10.2011, klo 11:27:53
Minusta se että Tintti höisee ääneen Miloulle (eläimelle!) kaiken maailman juttuja on aika hölmön oloista.

Siis jos ajattelee että sarjakuva on jotenkin niin kuin totta.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Aura - 01.10.2011, klo 11:28:17
Ja mulle tuli tossa vielä mieleen yksi juttu: hahmon ajatusten näyttäminen tekstinä tai ajatuskuplana on tärkeää silloinkin, jos juttu on hahmon näkökulmasta ja juonen kannalta on tärkeää että hän vaikka tulkitsee jonkun asian väärin, ja lukija saa myöhemmin tietää että totuus olikin jotain ihan muuta. Jos hahmo ei voi sanoa sitä kellekään ääneen, se on pakko tuoda esiin jollain tavalla.

(Ja moni ääneen sanottu puhekuplakin sisältää usein turhaa selittämistä.)

Kyse taitaa olla valinnasta, katsotaanko hahmoa ulkopuolisen silmin, vai eletäänkö hahmon pään sisällä.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Aura - 01.10.2011, klo 11:30:41
Minusta se että Tintti höisee ääneen Miloulle (eläimelle!) kaiken maailman juttuja on aika hölmön oloista.

Milou kai toimii Tintin parina siksi, ettei tämän tarvitse joka tilanteessa hälistä yksin, ääneen tai ajatuksissaan. Ekoissa albumeissahan muita vakihahmoja ei vielä ollut. Samasta syystä Coraline-leffaan luotiin Wybie, koska elokuvaan ei saa hahmon päänsisäisiä mietintöjä samalla tavalla kuin kirjaan (tai sarjakuvaan).


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: tertsi - 01.10.2011, klo 11:32:00

Kyse taitaa olla valinnasta, katsotaanko hahmoa ulkopuolisen silmin, vai eletäänkö hahmon pään sisällä.
Sekä siitä, paljonko on tilaa esittää kyseinen asia/ajatus/kohtaus.

JA millä rytmillä kasikirjoitaja/piirtäjä haluaa esittää kyseisen asian/ajatuksen/kohtauksen.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: tertsi - 01.10.2011, klo 11:33:19
Milou kai toimii Tintin parina siksi, ettei tämän tarvitse joka tilanteessa hälistä yksin, ääneen tai ajatuksissaan.
Aivan! Mutta eipä eläimelle höpisijä ole paljon kummempi kuin yksikseen höpisijä.
Toki se NÄYTTÄÄ sarjakuvassa paremmalta.

edit:
"oikeasti" Tintilläkin ajatuskupla olisi realistisesti ajatellen se paras vaihtoehto.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Aura - 01.10.2011, klo 11:42:57
Tossa Timon vaihtoehto c:ssä on kyl semmonen juttu, että asia olisi vaikea esittää noin jos sarjakuvaan haluaa hienovaraisemman (tai realistisemman) esitystavan. Moni pahaa kahvia maistanut ei irvistele näkyvästi vaan saattaa ensimmäisen hörpyn jälkeen pysähtyä hetkeksi kun paha maku iskee tajuntaan. Kaikissa tilanteissa ei myöskään ole varaa luopua pokerinaamasta, vaikka ajatukset olisivat jotain ihan muuta.

Tietynlaisessa sarjakuvassa vaihtoehto c on toki ihan käypä sellaisenaan. Tai sitten keskimmäisessä kuvassa hahmo voi tuijottaa kuppiinsa ja todeta sitten "olipas... tuota.. HYVÄÄ kahvia." Paitsi jos hahmo on luonteva valehtelija, jolloin hän saattaa kuulostaa kahvia kehuessaan täysin vilpittömältä, vaikka ajattelisi jotain ihan muuta... ja pitäisi sen pokerinaaman juodessaan.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Jari Lehtinen - 01.10.2011, klo 14:34:30
Testi. Kuinka montaa eri tekstityyppiä kuva sietää. Vastaus odotettu: ei montaa. Tila loppuu sitä ennen.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Emppu - 01.10.2011, klo 18:54:01
Takaumat ovat nekin vaikeampia tehdä ilman tekstilaatikoita tyyliin "kaksi vuotta aikaisemmin". Tappajan viimeisessä onnistuttiin aika hyvin. Kerrontaa avitettiin myös värikoodilla, erilaisella värityksellä, jotta lukija tajusi eri aikatasot.
Mangusteille tuo nyt on tuttua huttua, aika monessa mangassa kun käytetään mustaa taustaa kertomaan, että nyt ei olla nykyajassa/paikassa. Tälleen ollaan kerrottu niin takautumia, unimaisemia kuin myös ihan kirjaimellisesti "Mitä minä nyt haluan oikeasti tehdä". Harvemmin vuosilla, kuukausilla tai viikoilla on väliä, jos lukija osaa kontekstista asettaa tapahtumat lineaariselle linjalle. En olen kyllä törmännyt sellaiseen sarjakuvaan tai mangaan, jossa oisi vaikea sanoa, milloin mikäkin tapahtuma tapahtui. Paitsi nää selittelysarjakuvat, nekin pääasiassa sen takia, etten mä jaksa lukea jokaista riviä. :B

Ja mulle tuli tossa vielä mieleen yksi juttu: hahmon ajatusten näyttäminen tekstinä tai ajatuskuplana on tärkeää silloinkin, jos juttu on hahmon näkökulmasta ja juonen kannalta on tärkeää että hän vaikka tulkitsee jonkun asian väärin, ja lukija saa myöhemmin tietää että totuus olikin jotain ihan muuta. Jos hahmo ei voi sanoa sitä kellekään ääneen, se on pakko tuoda esiin jollain tavalla.
Tämähän on usein toteutettu niin, että lukijakin ymmärtää saman väärin ja se on paljon palkitsevampi lukijallekin; lukijakaan ole välttämättä ymmärtänyt sanomaa, jolloin pystyy samaistumaan väärinymmärrettyyn hahmoon kuin katsoisi sietämättömänä trainwreckiä. Toisaaltaan trainwreckiä ei olla niin kiitettävästi käytetty sarjakuvassa, mitä jossain komediassa telsun puolella.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: tertsi - 01.10.2011, klo 18:58:00
Tämähän on usein toteutettu niin, että lukijakin ymmärtää saman väärin ja se on paljon palkitsevampi lukijallekin;
Ei voi yleistää noin karkeasti.
Joskus on tarkoituksenmukaista että lukijaa johdetaan harhaan, joskus taas lukijan on syytä olla kärryillä. Riippuu ihan siitä mitä sarjakuvantekijä haluaa sarjakuvallaan kertoa ja minkälaisia tunteita lukijassa herättää.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Emppu - 01.10.2011, klo 19:27:51
Ei voi yleistää noin karkeasti.
Joskus on tarkoituksenmukaista että lukijaa johdetaan harhaan, joskus taas lukijan on syytä olla kärryillä. Riippuu ihan siitä mitä sarjakuvantekijä haluaa sarjakuvallaan kertoa ja minkälaisia tunteita lukijassa herättää.
Niin no, kun katsoo jotain kuvapäiviksiä, jotka ovat lyhyitä kertomuksia, siinä jää tosi vähän tilaa tarkoituksellisesti harhaanjohtamisella. Toisaaltaan pitkää lukiessa niitä harhaanjohtamisen täkyjä kyllä löytyy aina sen verran paljon, että se kulman takaa tuleva ratkaisu ei olekaan niin yllättävä. Siinä suhteessa epävarmuuden ilmapiirin luominen on hienotunteisempaa, ja kyllä se osuu lukijaan paremmin, koska se, jos mikä nostattaa jännitystä. Se on ihan sama, mitä tekijä haluaa kertoa, tai näyttää, se ratkaisee, miten lukijat sen ymmärtävät.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Doctor Phantomizer - 01.10.2011, klo 20:35:00
Tai käyttämään sarjakuvan kieltä alun alkaen eri tavalla, kuten Timo kuvallisesti selitti.


(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=4783.0;attach=20874)

Nykyään Amerikassa käytetään pelkästään vaihtoehto B:tä valtavirta sarjakuvissa. Niissä myös usein käytetään tekstilaatikoita niin että ne sisältävät ajatukset jotka ovat ennen olleet ajatuskuplassa, mutta niin, että päähenkilö liittää sen tarinankerronnan yhteyteen. Minulla on hieman ikävä ajatuskuplaa. Tekstilaatikko sopii enemmän noir sarjakuviin.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: hdc - 01.10.2011, klo 21:28:51
Joskushan ne "mitä minä oikeasti haluaisin tehdä" kohtaukset vedetäänkin ilman sen kummempaa vinkkiä lukijalle (mitä nyt usein ammutaan aika reilusti yli reaktioissa), kunnes sitten seuraavalla sivulla leikataan takaisin kohtauksen alkuruutuun jossa päähenkilö sitten vain reagoi hiljaisen kohteliaasti "hyvää kahvia." Mutta ei se lyhyissä jutuissa oikein toimi.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: J Lehto - 01.10.2011, klo 21:37:38
Otin vapauden tehdä vielä neljännen vaihtoehdon.

(http://img191.imageshack.us/img191/2096/kahvia4.gif)

On oikeastaan sama kuin (3), mutta tiivistettynä yhteen ruutuun.

Kiinnostavaa on kuvitella, millaisesta sarjakuvasta on kyse kussakin vaihtoehdossa.

Tässä ja kolmosessa kahvinjuoja on vain kohtelias tarjoilijalle vaikka oikeasti kahvi yököttää.

Sen sijaan (1):sessä hän pitää naaman pokerina. Ehkä hänellä on salainen motiivi ja hän haluaa jotain tarjoilijalta.

(2):sesta tulee mieleen kirjallisen oloinen tarina, jossa päähenkilöllä identiteettikriisi käynnissä...

Pointti on siis että
 erilainen juoni -> eri tunnelma = erilainen tekninen ratkaisu.




Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 02.10.2011, klo 02:10:18
Vaihtoehto 4 on sinällään toimiva, mutta tarjoilijan on hankala olla noin tyytyväinen jos asiakkaan naama on norsun...lla.

Mutta ydin on tuossa:
Lainaus
erilainen juoni -> eri tunnelma = erilainen tekninen ratkaisu.

Suurin piirtein. Kaikissa eri vaihtoehdoissa on erilainen lataus. Voi myös kukin tykönään miettiä miten paljon tarinan tehoihin vaikuttaa erilainen piirrostyyli vaikka tuo kahvikuppi.juttu olisikin sisällötään muuten ihan sama. Piirtäkää sama mangana (käyttäen neljä sivua  ;D ) tai realistisesti vaikkapa seikkailusarjakuvien tyyliin, tai Disney-tyyliin, Tintti-tyyliin, etc. Minkälaista kuvallista ilmettä tulisi käyttää? Humoristinen tyyli irrottelee enemmän.

Tossa Timon vaihtoehto c:ssä on kyl semmonen juttu, että asia olisi vaikea esittää noin jos sarjakuvaan haluaa hienovaraisemman (tai realistisemman) esitystavan. Moni pahaa kahvia maistanut ei irvistele näkyvästi

Ei niin. Miettikääpä siihen vaikkapa jotain Alex Raymondia. Miten hän olisi tuon tehnyt? Ja mikä tosiaan on miehen motiivi?  ;D Pelkkä kohteliaisuus?

Kuva-ajatuskuplista kiinnostuneitten kannattaa etsiä käsiinsä vanhoja Sarjis-lehtiä ja niistä loistavat Tarmo Koiviston täysin sanattomat konttorisarjat, joissa kaikki kerronta on kuvaa. Sekä ajatuskuplissa, että "reaali"maailmassa. Hienoja ja ajateltuja juttuja. Tsekatkaa!

Timo


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: J Lehto - 02.10.2011, klo 13:35:52
Vaihtoehto 4 on sinällään toimiva, mutta tarjoilijan on hankala olla noin tyytyväinen jos asiakkaan naama on norsun...lla.

Huumorisarjis.

Tarmo Koiviston Konttorisarja, joka tosiaan on hyvä esimerkki sarjakuvallisen ilmaisun venyttämsestä pitkälle, löytyy ehkä helpoimmin Ruututarha-kokoelmaopuksesta. Sitä voi etsiä kirjaston hyllystä.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: hdc - 02.10.2011, klo 17:51:36
Tossa Timon vaihtoehto c:ssä on kyl semmonen juttu, että asia olisi vaikea esittää noin jos sarjakuvaan haluaa hienovaraisemman (tai realistisemman) esitystavan. Moni pahaa kahvia maistanut ei irvistele näkyvästi vaan saattaa ensimmäisen hörpyn jälkeen pysähtyä hetkeksi kun paha maku iskee tajuntaan. Kaikissa tilanteissa ei myöskään ole varaa luopua pokerinaamasta, vaikka ajatukset olisivat jotain ihan muuta.

Tietynlaisessa sarjakuvassa vaihtoehto c on toki ihan käypä sellaisenaan. Tai sitten keskimmäisessä kuvassa hahmo voi tuijottaa kuppiinsa ja todeta sitten "olipas... tuota.. HYVÄÄ kahvia." Paitsi jos hahmo on luonteva valehtelija, jolloin hän saattaa kuulostaa kahvia kehuessaan täysin vilpittömältä, vaikka ajattelisi jotain ihan muuta... ja pitäisi sen pokerinaaman juodessaan.

Tuon voisi tosiaan toteuttaa hieman vähemmän liioitellen, ekassa ruudussa maistetaan, toisessa sitten epämääräinen irvistys ja kolmannessa joko tuollainen epävarma "olipas...tuota..." tai sitten liioiteltu tekohymy "kylläpäs oli hyvää kahvia!"
Myös mahdollinen tapa kertoa yhdessä ruudussa olisi laittaa henkilö kehumaan kahvia samalla kun vaivihkaa tyhjentää kuppinsa takana olevaan kukkaruukkuun...


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Lurker - 03.10.2011, klo 09:28:38
Olipa kerran Ranskassa 1:ssäkään ei ole ensimmäistäkään ajatuskuplaa tai tekstilaatikkoa.

Perun puheeni, oli siellä albumissa tekstilaatikoita (joskin hirveän vähän), joissa pääasiassa kerrottiin, missä ajassa ollaan.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Lönkka - 03.10.2011, klo 16:44:20
Joe Simon selitti tuoreessa My Life in Comics elämänkerrassaan että joutivat Kirbyn kanssa keksimään Kapulle Buckyn kaveriksi ettei tämän tarvitsisi höpistä jatkuvasti hölmästi itsekseen.

Varmaan nuo teinisidekickit olleet myös alusta saakka mukana samaistumiskohteina nuoremmille lukijoille.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Divine - 04.10.2011, klo 23:28:48
Minusta se että Tintti höisee ääneen Miloulle (eläimelle!) kaiken maailman juttuja on aika hölmön oloista.

Siis jos ajattelee että sarjakuva on jotenkin niin kuin totta.
Olen sinänsä samaa mieltä siitäkin huolimatta, että olen tavannut itsenikin hölisemästä eläimelle kaiken maailman juttuja.

Se, että Milou vastaa (joskin ajattelemalla) Tintille ja muutenkin ajattelee ihmisten kielellä omiaan, on sitäkin hölmömmän oloista, jos ajattelee että sarjakuva on jotenkin totta.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: tertsi - 04.10.2011, klo 23:34:56
Facebookissa opin tänään että koiran tunne-elämä on tieteelle edelleen täysi mysteeri.  ;D


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 06.10.2011, klo 19:18:04
Tossa Timon vaihtoehto c:ssä on kyl semmonen juttu, että asia olisi vaikea esittää noin jos sarjakuvaan haluaa hienovaraisemman (tai realistisemman) esitystavan.
Aivan. Ihminen ei työnnä kieltä ulos (ainakaan heti) kun hän maistaa pahaa. Pikemminkin ilme "PAHAA" muistuttaa hymyilemistä. Tässä mielessä Timon piirtämä esimerkki kuvaa hyvin sitä miten sarjakuva (tai animaatio) esittää ajatuksen tai idean pikemminkin kuin todellisuutta 1:1.

Testi. Kuinka montaa eri tekstityyppiä kuva sietää. Vastaus odotettu: ei montaa. Tila loppuu sitä ennen.
Tässä vaiheessa on syytä tarkentaa hieman käsitteitä. Tarkoitat kai kuinka monen tason tekstiä? (Tekstityyppi viittaa kirjoituksen ulkoasuun, joka sekin tosin vaihtelee usein tekstin tason mukaan.)
Koska Kupla-Akatemia on jemmattu Sarjakuvaseuran sivujen uumeniin, lainaan (kun en jaksa linkittää) tähän sen mitä siellä sanotaan aiheesta.
Lainaus
Sarjakuvaruuduissa on tekstiä monessa merkityksessä.
Ainoa mahdollisuus esitttää vuoropuhelu on muuntaa se puhekuplien sisään sijoitetuksi kirjoitukseksi. Äänitehosteet on myös pakko esittää tekstinä. Lisäksi ruudussa voi tietysti olla tekstejä joilla ei ole mitään tekemistä äänen kanssa:
-Selostusteksti. Tapahtumia voidaan kuvailla tavallisen kaunokirjallisuuden tapaan ja nämä selostustekstit sijoitetaan sarjakuvassa yleensä tekstilaatikoihin.

-Yksityiskohtatekstit sijoitetan osaksi piirrettyä maailmaa (tausta, esineet, vaatetus). Sarjakuvaruutuun piirretty tienviitta kertoo lukijalle mihin paikkaan ollaan menossa. Katsomalla sarjakuvahahmon omistamien kirjojen ja levyjen kansia lukija voit tehdä johtopäätöksiä niiden omistajan mausta...

-Piirtäjän ja sarjakuvasyndikaattien merkinnät. Nimikirjoitukset, sivunumerot, päiväykset, copyright-merkinnät, yms. ovat kaikille tuttuja varsinkin strippisarjoista.


Tämähän on usein toteutettu niin, että lukijakin ymmärtää saman väärin ja se on paljon palkitsevampi lukijallekin;
Ei voi yleistää noin karkeasti.
Joskus on tarkoituksenmukaista että lukijaa johdetaan harhaan, joskus taas lukijan on syytä olla kärryillä. Riippuu ihan siitä mitä sarjakuvantekijä haluaa sarjakuvallaan kertoa ja minkälaisia tunteita lukijassa herättää.
Aivan. Usein käytetty, tunteita herättävä tehokeino on nimen omaan se että katsoja/lukija tietää enemmän tai paremmin kuin hahmo jota hän seuraa.

Kuva-ajatuskuplista kiinnostuneitten kannattaa etsiä käsiinsä vanhoja Sarjis-lehtiä ja niistä loistavat Tarmo Koiviston täysin sanattomat konttorisarjat, joissa kaikki kerronta on kuvaa. Sekä ajatuskuplissa, että "reaali"maailmassa. Hienoja ja ajateltuja juttuja.
Mieleen muistuu myös eräs Howard Cruzen juttu, jossa ajatuskuplan ideaa oli venytetty pidemmälle kuin lääkäri määrää.

Se, että Milou vastaa (joskin ajattelemalla) Tintille ja muutenkin ajattelee ihmisten kielellä omiaan, on sitäkin hölmömmän oloista, jos ajattelee että sarjakuva on jotenkin totta.
Miten sen nyt ottaa. Ensinnäkin Miloun ajatukset tekevät Tintistä enemmän lasten sarjakuvan. Toiseksi, mistä sinä TIEDÄT Miten monimutkaisesti Milou osaa ajatella. Se taas on sen sarjakuvankin perusteella selvää että Miloun äänihuulet eivät ole yhtä kehittyneet kuin Tintin.  :)

Siihen miten teksti ja kuva liittyvät sarjakuvassa toisiinsa saa hyvin osviittaa Anja Hatvan kirjasta Kuvittaminen (s. 21 ja 50) sekä Kai Mikkosen kirjasta Kuva ja sana. (s.22)

Asiaa paremmin ajateltuani puhekuplat ovat sarjakuvassa paljon turhempia (helpommin korvattavissa kuvilla) kuin ajatuskuplat tai tekstilaatikot. Enkä ymmärrä ollenkaan väitettä siitä että ajatuskupla olisi jotenkin etäännyttävämpi kuin puhekupla. Molemmat merkinnäthän ovat sarjakuvan metatasoa. Sen kyllä uskon että eri ihmisillä on erilaisia makuja ja tottumuksia tämän asian suhteen.  :)


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 10.05.2018, klo 12:00:38
Kvaakissa on joskus käyty korkealentoisiakin keskusteluja.  :)
Videoblogissani käsittelen nyt aika kevyesti tätä, kun piti saada piirustelun taustalle jotain...
Aiheena siis se mitä tekstillä voi kertoa ja mitä sarjakuvalla. (https://youtu.be/waOvL7EvqKw) Asetun poikkeuksellisesti kirjallisuuden puolelle ja aihepiiriä käsittelevä kolmas osa ilmestynee muutaman päivän kuluttua. Tästähän on puhuttu muuallakin Kvaakissa. Mielenkiintoista luettavaa, mutta ehkä joku jaksaa paremmin puhuttua "teoriaa"?


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Secos-Bill - 10.05.2018, klo 19:27:21
Vastaan kuvin

Tällainenkin olisi...
(http://)


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 15.05.2018, klo 11:17:36
Tuota Barksin ruutua olisi kyllä mielenkiintoista analysoida, kuva on aika pieni ja tekstiä paljon, taustakin väritykseltään melko psykedeelinen (onkohan tuota kuplien osuutta suurennettu jälkeen päin?!).

Tuosta aiemmin puheena olleen ekan videoni tekstityksestä oli jäänyt harmittavasti puuttumaan yksi väitettä selventävä kuvateksti: "Tekstiin mahtuu enemmän kuin tekstin ja kuvan yhdistelmään." Tuossa videollahan annan jopa esimerkin tästä.

Mutta nyt siellä on jo kolmaskin video (http://), jonka pohdinnan lisukkeeksi oikeastaan lisäsin nuo pari muuta väitettä.

Ainakin minusta kysymys siitä, onko sarjakuvassa mahdollista käyttää  intradiegeettistä kertojaa (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kertoja), on todella mielenkiintoinen. (Ja jos on, niin miten se tehdään?)


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: JJalonen - 15.05.2018, klo 14:12:12
Ken Parker-pokkari "Olipa kerran..." (3/1984) tapahtuu Kenin kertomana. Tämä paljastuu kylläkin vasta ihan lopussa, kun kertomus päättyy ja siirrytään koululuokkaan, missä Ken tarinoi.

Tosielämän satu on selkeästi myös suurelta osin Ken Parkerin mielikuvitusta, koska hän ei itse ole läsnä juonen kaikissa käänteissä.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 15.05.2018, klo 17:26:13
Tuota Barksin ruutua olisi kyllä mielenkiintoista analysoida, kuva on aika pieni ja tekstiä paljon, taustakin väritykseltään melko psykedeelinen (onkohan tuota kuplien osuutta suurennettu jälkeen päin?!).

On todellakin muokattu. Italialaisalkuisesta jättikirjasta. Ohessa originaali.

Timo



Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 15.05.2018, klo 17:29:24
Laitammepa vielä kuvat vierekkäin. Näemme miten peukalointi vaikuttaa.

Timo


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 16.05.2018, klo 09:21:44
Tosielämän satu on selkeästi myös suurelta osin Ken Parkerin mielikuvitusta, koska hän ei itse ole läsnä juonen kaikissa käänteissä.
En ole ihan tarkkaan selvillä siitä miten intradiegeettinen kertoja "rajataan" kirjallisuuden puolella, mutta veikkaan että osin tuosta syystä ja osin siitä että piirtäjä on kuitenkin piirtänyt sinne kaikenlaista, mitä kertoja ei omassa todellisuudessaan sanallistaisi, kyseessä ei ole kovinkaan subjektiivinen näkökulma.  :)
Laitammepa vielä kuvat vierekkäin. Näemme miten peukalointi vaikuttaa.

Timo
Teksi mieli väittää, että noita kahta ruutua ei voi pitää lähellekään "samana". Kun rajaus, tekstin käyttö/rooli ja väritys on muutettu, kyllä se jo on minusta eri teos.
Kirjallisuuden puolellahan on normi, että kustannustoimittaja voi tehdä isojakin muutoksia taiteilijan teokseen, mutta ne tehdään ennen julkaisemista ja yleensä kai myös kirjailijan suostumuksella... hmm...


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 18.05.2018, klo 09:11:35
Eipä tästä paljon keskustelua näytä sukeutuvan. Tämmöinen interdiegeettistä kerrontaa käyttävä sanaton pläjäys oli kumminkin uusimmassa Kutissa.

Mutta kuten vlogissani annoin ymmärtää, tuo first person-shooter -näkökulma ei vaan sarjakuvissa kovin pitkään jaksa pelittää.

(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=4783.0;attach=37340;image)


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 18.05.2018, klo 13:16:51
Elikäs subjektiivinen kamera. Yleensäkin aika vaikea toteuttaa hyvin. Ei tule elokuvistakaan mieleen kuin muutama yksittäinen, jossa koko leffa olis toteutettu siten. Yksittäisiä otoksia voi olla (Hitchcockilla usein).
Oikeastaan tulee vain yksi leffa mieleen, joka käyttää koko ajan subjektiivista kameraa, se on tuo Marlowe dekkarifilkka Lady In The Lake 1940-luvulta. Ei muistaakseni ollut kovinkaan onnistunut.

Muoks: TV:n puolelta tulee mieleen Mitchellin ja Webbin komediasarja, jossa käytettiin vuorotellen näiden kahden päähenkilön subjektiivista näkökulmaa. The Peep Show. (https://en.wikipedia.org/wiki/Peep_Show_(TV_series))
Lady in the Lake (http://www.williamahearn.com/ladyinlake.html)

Sarjakuvien puolelta vähän kehnommin tulee mieleen. Se yksi Scarpan juttu, Irokeesikaulanauha, jossa on se lyhyt Mikin lapsuusmuistelo-pätkä.

Timo


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 18.05.2018, klo 13:55:30
Niin, minusta subjektiivinen kamera on vain yksi, tosin selkein tapa nähdä asia. Vlogissahan yritän hieman pohdiskella sitäkin, että miten subjektiivista kerronta on vaikkapa omaa elämää kuvittavassa sarjakuvablogissa. Milloin se mahdollisesti on intradiegeettisestä kertojasta ja milloin näkökulma laajenee. Sarjakuvassa se tuppaa vain väkisin laajenemaan. No, vähän sama juttu just kameran kanssa, mutta piirtäminen on mediana kuitenkin subjektiivisempi, eikö?


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Veli Loponen - 18.05.2018, klo 14:29:10
Sarjakuvien puolelta vähän kehnommin tulee mieleen. Se yksi Scarpan juttu, Irokeesikaulanauha, jossa on se lyhyt Mikin lapsuusmuistelo-pätkä.
Myös Byrnellä oli Ihmenelosissa pätkä, missä Liimamies (vai mikä lie nimi olikaan) murtautui Baxter Buildingiin, kun Ihmeneloset olivat poissa. Siinä se toteutus toimi hyvin.
Elokuvista tuli mullekin mieleen toi Marlove-pätkä, missä se ei mun mielestä toimi hyvin. Sitten ainakin Robocopissa sitä käytettiin tehokeinona, kun kuvattiin sen "rakentamista".


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Curtvile - 18.05.2018, klo 15:35:47
Onhan noita enemmänkin, ruotsalaisessa Magnumissakin ollut subjekltiivisen kameran fiktiivinen tarina pelitti hyvin.
Tekijän kyvyistähön siinä on kyse, ei taidemuodon rajoitteista.
Ei piirtäminen sen subjektiivisempi ole vaikka kaikkihan viime kädessä rajaantuu tekijän tieto/taitotasoon ja siihen miten kartalla on omasta narsismistaan.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: hdc - 18.05.2018, klo 17:26:41
Teoksen mittainen subjektiivinen kamera löytyy ainakin tästä:
Bastien Vivès - Dans mes yeux

Pari muuta Vivèsin sarjista olen lukenut englanniksi ja niistä pitänyt, nyt sitten ranskaksi ja kiva oli tämäkin.
Teos ei ole mitenkään erityisen juonivetoinen, kirjan clue on kerronta, eli tiukka rajautuminen kertojan näkökulmaan, katsotaan sitä mitä kertoja katsoo, joka kirjan puitteissa on pääasiassa eräs tyttö, ja keskusteluista kuullaan vain tytön puheet, ei omia. Ja kuvituskin tarkentuu ja sumenee kertojan mielenkiinnon tai huomiokyvyn mukaan...


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Ares B - 18.05.2018, klo 18:23:50
Pikagooglauksella tuli vastaan tällainen ensimmäisen persoonan survivalkauhusarjakuva:Daybreak (https://www.google.fi/amp/s/kotaku.com/5927483/you-are-the-protagonist-of-this-first-person-graphic-novel/amp).


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 18.05.2018, klo 20:12:48
Aah, joskus muinoin jonnekin päin Kvaakia laitoin muistaakseni kuvanäytteenkin subjektiivista kameraa käyttelevästä vanhasta (1940's) sarjakuvasta, jotain kauhutyyppistä, tai ainakin jännitystä se oli. Piirrosjälki Eisner-vaikutteista. Subjektiivinen näkökulma oli vähän kömpelösti toteutettu, kun näkijä-kokijan kuvakulma oli silleen kökösti "päänupin sisältä", eli kuva rajautui näkökenttään, jonka reunoilla olivat öh.. silmäluomet.

Timo


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 19.05.2018, klo 13:04:13
Teoksen mittainen subjektiivinen kamera löytyy ainakin tästä:
Ranskan Amazonilla tuosta on pieni pätkä nähtävissäkin. (https://www.amazon.fr/Dans-mes-yeux-Bastien-Viv%C3%A8s/dp/2203020628)
Aika harvinaisia nämä silti ovat. Itse en muista lukeneeni yhtään, ehkä en ole vain kiinnittänyt tarpeeksi huomiota. Kiiinostais kovasti lueskella ihan siitäkin syystä, että voisi katsoa, miten hyvin subjektiivisuus niissä toteutuu. Tekstipuolellahan näissä on luontevinta kuvata paljon ajatuksia, mutta koska sarjakuva on toiminnallisempi media, intradiegeettisen kertojan ajatusmaailman avaaminen tuo heti parikin haastetta.

Mielenkiintoisesti kyllä nämä ulkomaiset tekijät ovat ottaneet näkökulman käyttöön juuri silloin kun se todella tukee myös tarinaa (työn akkomielteinen(?) zuumailu, tai zombimaailman voimattomaksi tekevä kauhu...).


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: hdc - 19.05.2018, klo 18:54:44
Ei tule minullekaan mieleen muita ainakaan albumin mittaisia teoksia.

Mutta jonkin verran taidetaan harrastaa yksittäisiä tai muutaman ruudun sarjoja joissa on jotenkin korostetusti subjektiivinen näkökulma vaikkei välttämättä suoraan sanotakaan että nyt katsellaan asioita henkilön näkövinkkelistä (tuntuisi että mangassa näitä ainakin tehdään). Mutta ne jäävät juuri lyhyiksi pätkiksi muun kerronnan sekaan.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 19.05.2018, klo 20:19:20
Löysin The Spirit-ketjusta (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,5735.msg274796.html#msg274796) tämän kuvan Bill Drautin tekemästä sarjasta, jossa on tommonen subjektiivinen kamera. Ei tosin näemmä ollutkaan ihan koko sarjassa.
Sieltä selviää myös, että Spiritin jaksossa Tappaja on tätä käytetty samaten. Egmontin suomalaisessa Spirit-kirjassa julkaistu ja siinä tarinan viides sivu (kirjassa 55).

(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=5735.0;attach=13761;image)

Timo


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 20.05.2018, klo 13:58:32
Ei tule minullekaan mieleen muita ainakaan albumin mittaisia teoksia.

Mutta jonkin verran taidetaan harrastaa yksittäisiä tai muutaman ruudun sarjoja joissa on jotenkin korostetusti subjektiivinen näkökulma vaikkei välttämättä suoraan sanotakaan että nyt katsellaan asioita henkilön näkövinkkelistä (tuntuisi että mangassa näitä ainakin tehdään). Mutta ne jäävät juuri lyhyiksi pätkiksi muun kerronnan sekaan.
Mietin kanssa että mangassa subjektiivinen näkökulma solahtaa ehkä luonnollisemmin kerrontaan ja ehkä näkökulmaa vaihdetaan siellä joskus jopa niin "itsestäänselvästi" että länsimainen lukija (eli minä) jää miettimään että kuinkas tää nyt menikään.

Videolla mainitsen esimerkkinä Lassin ja Leevin. Lassin subjektiivinen maailma on siinä usein huumorin lähde niin että viimeisessä ruudussa palataan ekstradiegeettiseen kerontaan.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Lurker - 04.11.2018, klo 21:46:42
Usein sitä on jotenkin ajatellut, että eurooppalaiset sarjakuvat ovat olleet tekstipainotteisempia kuin amerikkalaiset - mutta kyse taitaakin olla ajan tavasta. Ennen sitä tekstiä oli enemmän ja sarjakuvissa oli enemmän lukemista. Sarjakuva oli lähempänä "lukemistoja", ja jengi oli tottunut lukemaan. Kuvallinen kerronta oli monesti 50-luvulla muuten jo ihan huipussaan.

Twitterissä @ComicsPageBot arpoo sivuja Digital Comic Museumista (https://digitalcomicmuseum.com/index.php).

Swift Arrow #1, February - March 1954(https://pbs.twimg.com/media/DrDf8W0WkAAyAKw.jpg)


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 04.11.2018, klo 23:17:02
No EC:n muuten loistavissa sarjoissahan sitä tekstiä riitti ja paljon.

Timo


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Lurker - 05.11.2018, klo 09:06:53
No EC:n muuten loistavissa sarjoissahan sitä tekstiä riitti ja paljon.

Timo

Ja teksti oli EC:llä vieläpä ladottua, ei tekstattua.


Otsikko: Vs: Kuva vs. sana
Kirjoitti: Darzee - 05.11.2018, klo 10:36:28
Ja teksti oli EC:llä vieläpä ladottua, ei tekstattua.

EC:llä oli sellainenkin lehti kuin "Psychoanalysis" (https://www.comics.org/issue/11996/cover/4/), josta Kvaakissa on ehkä aiemminkin puhuttu. Äkkinäinen luulisi, ettei sohvalla makaamisessa ole paljon ainesta sarjakuvalehteen, mutta ehkä kyseessä on Pikku Nemo -tyylinen päähenkilön mielen syöverien tuotoksia visualisoiva ratkaisu.