Kvaak.fi - keskustelu

Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Aku Ankka ja kumppanit => Aiheen aloitti: Justus - 20.03.2005, klo 17:55:56



Otsikko: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Justus - 20.03.2005, klo 17:55:56
Ostinpa tuossa joutessani uuden taskarin, 4.40 euroa kun sattui olemaan uusintapainos numerosta 106 - Iines tykkää Akusta.

Aloin ajattelemaan mitä tuli ostettua, keräilijän kannalta.

Ensinnäkin, teoksen kansi on väritetty uudestaan tietokoneella (taustana liukuvär) ja kansi on erittäin kallista kiiltävää paperia. Taskukirjan kantissa on kuviota joka on oletettavasti osa tämän vuoden uusia taskareita ja muodostaa siis kuvion kun ne ovat hyllyssä vierekkäin. Helsinki Media siis olettaa, ettei kirjan ostajalla ole juurikaan aikaisempia numeroita koska numero 106 menee ainakin minulla vallan toiseen paikkaan kuin numeron 301 jälkeen.(Luultavasti divariin :D) Tosin ei minulla sitä ole, koska en osta enää uusia numeroita. Numeron 300 ostin kun on muutkin tasaluvut.

Jokainen sivu on värjätty uudella tekniikalla, joka on kaukana vanhasta. "Parempi" varmasti mutta ei keräilijän mieleen. Kirjaan on lisätty mainoksia, takakansi taitaa olla eri. Ajattelin ensin, onko kirjasta otettu esinäytöksetkin pois, mutta ei siinä numerossa niitä enää ollut.

Uusintapainos pitäisi olla näköispainos. Tuo kammotus on hyvin kaukana alkuperäisestä. Lisäksi hinta, 4.40 euroa on 2.20 euroa kalliimpi kuin hyväkuntoinen ensipainos divarissa. Taidan ostaa sen, tämän ostin vain uteiliaisuuttani.

Olenko vanha pieru ja ajattelen kankeasti, vai löydänkö sielunveljiä tässä asiassa?


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: tertsi - 20.03.2005, klo 18:28:03
Minunkin mielestäni liukuvärjätyissä kuvissa vaanii suuri liikaimelyyden vaara.
Tasavärit kunniaan! Liukua vain mausteeksi.


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: isokana - 20.03.2005, klo 18:35:04
Sitten meitä on kaksi vanhaa, kankeaa pierua! ;) Kokonaan väritetyt uusintapainokset kuulostivat joskus hyvältä, mutta jo ensimmäisen uusitun kannen näkeminen aiheutti verisuonten iloista poksahtelua. Minulle vanhojen taskarien ulkoasu on jotain pyhää, jota ei pidä mennä sorkkimaan. Nyt ei tule mieleenkään ostaa uusintapainoksia kaupasta. Ne ovat tehty nykytaskareita lukemaan tottuneille, joille mustavalkoiset aukeamat ovat kauhistus.

Taskukirjan kantissa on kuviota joka on oletettavasti osa tämän vuoden uusia taskareita ja muodostaa siis kuvion kun ne ovat hyllyssä vierekkäin. Helsinki Media siis olettaa, ettei kirjan ostajalla ole juurikaan aikaisempia numeroita koska numero 106 menee ainakin minulla vallan toiseen paikkaan kuin numeron 301 jälkeen.

Asiat eivät sentään ole noin huonosti vaan selkämyskuva on erilainen uusintapainoksissa ja uusissa taskareissa. Sinänsä minä kaipaan vanhoja selkämyksiä. Hienomman näköistä on katsella kirjavaa joukkoa kuin katkonaisia kuvia. Harvoin taskarit kuitenkin menevät hyllyyn niin, että kokonaiset vuodet mahtuisivat yhteen pötköön. Vanhat tunnistikin helposti, ei tarvinut nimeä tai numero tavata.


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: Veli Loponen - 20.03.2005, klo 18:37:01
Mut muksut tykkää. Te ootte vaan liian vanhoja.


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: isokana - 20.03.2005, klo 18:47:48
Nih, kai se on uskottava, kun uusintapainoksetkin myyvät yli 20000 kappaletta per numero. Pitäisi kai mennä marketin kassajonon viereen selostamaan ostajille, miksi vanhat taskarit ovat kerrassaan erinomaisia verrattuna uusintapainoksiin. Ei kun rollaattori mukaan ja kartsalla!


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: Lurker - 20.03.2005, klo 19:02:26
<snip>Minulle vanhojen taskarien ulkoasu on jotain pyhää, jota ei pidä mennä sorkkimaan. <snip>

Aku Ankka -talebanit liikkeellä!  Varokaa!
Pyhiä kirjoituksia ja kuvia ei saa muuttaa taikka Julle Ankanpään vasama iskee taivaasta.
 :)
Itse aina inhosin pienenä sitä, että joka toinen aukeama oli mustavalkoinen. Onneksi nykyajan pullamössösukupolvi saa taskarinsakin kokonaan väreissä...



Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: isokana - 20.03.2005, klo 19:14:22
Aku Ankka -talebanit liikkeellä!  Varokaa!
Pyhiä kirjoituksia ja kuvia ei saa muuttaa taikka Julle Ankanpään vasama iskee taivaasta.

Harhaoppia! Pyhien kirjoitusten mukaan se on Julle Ankanpään maissintähkä, joka taivaista iskee syntisiä väärintekijöitä kalloon! Romano bin Scarpan marttyyrit -solu aktivoituu pian! Silloin leimuavat liekit korkeina ja palaneen uusintapainoksen vieno tuoksu tuo rauhan jokaisen vanhurskaan sydämeen! ;)


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: Justus - 20.03.2005, klo 19:22:29
Jokatoinen aukeama mustavalkoinen -juttu taisi olla ymmärtääkseni aluksi rahakysymys. Väripainatus maksaa aika lailla ja kun taskarissa on satoja sivuja, säästettiin väreissä ja rahassa. Laatu meni hinnan edelle kun tuli Kumi-Kalle -sarjoja (ja minä lopetan keräilyt niihin kakkataskareihin) joissa oli tietokoneella tehtyjä liukuväritaustoja.  Ne toimivat värillisenä melko hyvin, mutta mustavalkoisena hommasta ei tullut munia eikä poikasia.

Nykyään digipainotekniikka olisi muuten niin hyvää että taskarit voisivat olla osin mustavalkoisia. Voisi kyllä tosiaan jäädä myynti pieneksi :D. Mutta ne uusintpainokset, plz!


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: Veli Loponen - 20.03.2005, klo 20:16:43
Luulenpa, että jos digillä lähdettäisiin tekemään erillispainosta Taskareista, niin (sen lisäksi, että painojälki olisi tosikeräilijöille liian kiiltävä) hinta olisi kova. Saattaisi yksi pokkari maksaa jopa parikymppiä.


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: Rac - 21.03.2005, klo 18:01:34
Minä lopettelin puuttuvien numeroiden uusintapainosten ostelun sen jälkeen kun uudistivat niiden ulkoasua. Ja jonkin ajan päästä loppui koko Taskarien keräily...


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: Jukka Laine - 21.03.2005, klo 18:44:05
Serkkuni 7-vuotias poika on aivan kiihkeä Taskari-fani. Hänellä on tavoitteena kerätä kaikki.

Viikoittain ilmestyvä Aku-lehti on kuulemma täyttä kakkaa.

Mutta minullakin oli tuossa iässä mielipiteitä. Täytin seitsemän vuotta vuonna 1970 jolloin ilmestyi Mikki Kiipelissä. Se oli hyvä silloin ja on vieläkin.


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: Grezen - 23.03.2005, klo 20:10:05
Kyllä tartteis uuden polvenkin opetella divareissa käymään: saisivat taskarinsa halvalla ja jäisi rahaa vielä vaikka karkkiin tai pokemonkortteihin (vai mitä ne nykynuoret nyt ostavatkaan). Lisäksi divareissa on aina jänniä ja hieman hulluja myyjiä sekä vielä oudompia asiakkaita.

Kyllä itsekin muistan, miten kiva oli pienenä isän kanssa käydä jossain divarissa taskariostoksilla. Monta hyllyllistä ennen lukemattomia taskukirjoja ja muitakin sarjakuvia! Ja kun olivat halpoja, niin yleensä niitä sai ostaa vielä useampia kappaleita. En nähnyt asiassa mitään vikaa silloinkaan 8)


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: Jukka Laine - 23.03.2005, klo 20:36:09
Näin on! Itse muistan minkälainen elämys oli kohdata Lakritsipeikko!


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: J.Salo - 23.03.2005, klo 20:37:44
Itse lopetin Taskareiden keräilyn silloin ku ne "jatkuvat kuvat" ilmestyivät selkämyksiin. Taso ei ollut mielestäni aivan parasta A-luokkaa, plus ne pakotti ostamaan jokaisen numeron - mikä ei ollut yhtään hauskaa kun yksi taskari oli kahden viikon viikkoraha. Oli hauskempaa kuin saattoi vain ostaa jonkun random numeron jota ei vielä ollut, ja se näytti melko hyvältä hyllyssä ilman sitä ympyröiviä numeroita.

Lisäksi ärsytti se että joka vuosi taskarin hinta nousi markalla. Ja se oli aina "VAIN A+1", missä A oli viime kuun hinta. Hetken pohdittuani tulin siihen tulokseen että hinnan nousu ei vastannut viikkorahani nousua eikä inflaatiota. Lopetin ostelun joitain satunnaisia vanhoja numeroita lukuunottamatta. Olin 13.


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: tirol - 23.03.2005, klo 22:06:38
Muistaakseni  alkupään taskareista  tehtiin  ``kokonaisuus``  lisäämällä  tarinoiden väliin 
usein ihan erityylillä tehdyt ´´sovitepalat``. Ei sitä juuri pienenä miettinyt, mutta nyt ottavat kyllä silmään. Osaiskohan joku sanoa missä taskarissa siitä luovuttiin? 


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 23.03.2005, klo 22:10:37
Muistaakseni  alkupään taskareista  tehtiin  ``kokonaisuus``  lisäämällä  tarinoiden väliin 
usein ihan erityylillä tehdyt ´´sovitepalat``. Ei sitä juuri pienenä miettinyt, mutta nyt ottavat kyllä silmään. Osaiskohan joku sanoa missä taskarissa siitä luovuttiin? 

Perunamaan taskaritietokanta:

http://www.perunamaa.net/taskarit/esinaytokset.html

Timo


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: isokana - 23.03.2005, klo 22:31:14
Lisäksi ärsytti se että joka vuosi taskarin hinta nousi markalla. Ja se oli aina "VAIN A+1", missä A oli viime kuun hinta. Hetken pohdittuani tulin siihen tulokseen että hinnan nousu ei vastannut viikkorahani nousua eikä inflaatiota.

Erityisen pirullista oli hinnan nostaminen sen jälkeen, kun taskarissa oli ollut liite tai tuplataskari. Erikoisnumero oli ollut tietysti kalliimpi kuin normaalinumero, jolloin hinnannousun huomaaminen ei ollut päivänselvää. Ja nosti euroihinkin siirtyminen taskarin hintaa markalla (16 sentillä). Nykyään tilanne on rauhoittunut: viimeiset kaksi vuotta taskarien hinta on pysynyt vakiona.

Taskarien alkuperäiset hinnat löytyvät listattuna Taskaritietokannasta:
http://www.perunamaa.net/taskarit/hinnat.html


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: AkuMies - 29.03.2005, klo 16:30:35
Siinä se taas nähtiin. Kaikki kallistuu, mutta tiettyyn määrään Aku Ankkoja (yleisesti lehdet, taskarit ym.) menee nykyään paljon  enemmän rahaa, kuin ennen. Se näkyy lompakossa ja hyllyssä. Ei tule ostettua aivan jokaikistä eteensattuvaa numeroa.


Otsikko: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: vihannes - 03.07.2005, klo 13:06:38
Moi,

muisteltiin kaverin kanssa joskus lukeneemme mikki-version HG Wellsin
maailmojen sodasta? Muistaako joku mistä taskukirjasta kannattaisi
etsiä?


Otsikko: Re: maailmojen sota taskukirja-versio? Mikä taskari...
Kirjoitti: Canard - 03.07.2005, klo 13:20:13
Kyseinen tarina, nimeltään Maailmojen sota, numerossa135, Roope menee lujaa. Tässä vielä Taskaritietokannan linkki kyseiseen kirjaan:

http://www.perunamaa.net/taskarit/taskari.php?numero=135


Otsikko: Re: maailmojen sota taskukirja-versio? Mikä taskari...
Kirjoitti: vihannes - 03.07.2005, klo 14:11:13
Ohhos, sehän tuli nopeasti.
Kiitokset.


Otsikko: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: maffafa - 03.08.2005, klo 22:48:24
Taskukirjoista ja numero, jos muistat? Ei lehdestä!
 
1. Täältä tulee Aku (nro44)
2. Mikki kiipelissä (nro1)
3. Anteeksi, nimeni on Ankka (nro74)


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 03.08.2005, klo 23:26:39
Taskukirjoista ja numero, jos muistat? Ei lehdestä!

Ai mitkä on parhaat? Tossa oli aika hyviä. Mutta pitäiskö olla myös perusteluja? Olipa ne vaikka objektiivisia tai subjektiivisia.

1. Mikki kiipelissä (nro1)
koska siinä on Scarpan yksi hienoimmista tarinoista Mikki Keisarina.

2. nro 50 Rahamies Roope, koska siinä on niin monta Barksin sarjaa.

3. nro 13  Voimakolmikko, siinä on Scarpan åiirtämä Ruotsalaiset tulitikut.

Sitten on tietty extra nro tämä Scarpa -ekstra Kalin kynsi.

Bubbling under: nro 3 koska siinä on Scarpan Altacrazin karkuri!

Timo

Edit: Koitin värien avulla selventää.


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Jukka Laine - 03.08.2005, klo 23:30:28
Taskukirjojen taso laski minusta jo 70-luvun puolivälissä ja 80-luvulla niitä tuli ostettua lähinnä tavan vuoksi. Vaikka silloinkin oli joitakin hyviä tarinoita mukana. Numeroon 100 lopetin ja myin pois numeron 50 jälkeisistä ne joissa ei ollut hyviä tarinoita. Lähinnä jätin yhden silloisen hyllyrivin täyteen, myös Roope-lehtiä.

Kalin kynsi tuli jossain # 70-79 välillä alkuperäisissä taskareissa.


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: isokana - 04.08.2005, klo 00:02:00
Kalin kynsi tuli jossain # 70-79 välillä alkuperäisissä taskareissa.

Taskari 73, Mikin hurjat jutut, josta pääsemmekin listan alkuun:

1. Mikin hurjat jutut (73) (http://www.perunamaa.net/taskarit/taskari.php?numero=073). Kolme Scarpan ykkösluokan Mikki-seikkailua ja päälle hyvä seikkailu Martinalta ja Carpilta. Kuten esittelyssä totean: jopa esinäytös on hyvä(!).

2. Aku parrasvaloissa (78) (http://www.perunamaa.net/taskarit/taskari.php?numero=078). Pyhät pöksyt totean. Kultakuningas on aina vedonnut mystisellä, jännittävällä ja epätodellisella otteellaan Scarpan parhaimmiston veroisesti. Laitetaan päälle Scarpan avaruusankat ja Aku Tamutsin, josta pidän kuin hullu puurosta vaikka piirtäjänä on Chierchini ja saadaan ykkösluokan keitos aikaseksi. Pieni välitarina Ympäristönsuojelija on varmasti vitsinä mukana ja sen voi huoletta unohtaa. Hienosti taskarissa itsessään kommentoidaan tarinan päätyttyä yleisön olleen hiukan pettynyt laatuun (tarina on siis elokuva esinäytöksen juonessa).

3. Aku Taikaviitta (41) (http://www.perunamaa.net/taskarit/taskari.php?numero=041). Taikaviitta syntyy! Ja on omassa elementissään eli kostaa Akun kokemia vääryyksiä Roopelle ja Hannulle. Nykyiset Taikaviitta-tarinat eivät innosta niin paljon, koska niissä hän on lain puolustaja eikä Akun edun ajaja. Näissä oli kunnon yön musta kostaja -tunnetta mukana. Kunpa tulisi vieläkin.

Kuplijoita: Mikki kiipelissä (1), Aku kuumilla jäljillä (36), Joron jäljillä (129).


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Arttu - 04.08.2005, klo 01:57:53
1.  #50 Rahamies Roope

Paras taskari ikinä. Kolme Barksin pitkää tarinaa. (taisi olla muitakin mutta niitä en koskaan lukenut) Bonuksena parhaat nostalgiatripit:  Juuri tätä kirjaa vuonna 1980 tavatessani, yhtäkkiä kuin taikaiskusta tajusin osaavani lukea!
Vieläkin ihmetyttää miten nopeasti se tapahtui, tavut vain muuttuivat sanoiksi.
Muistaako kukaan muu miten on oppinut lukemaan? Tuliko äkillinen ahaa-elämys?

2. #41 Aku Taikaviitta
Tää luettiin mulle niin moneen kertaan että osasin sen ulkoa. Sitä piti vahvistaa teipillä kun meinasi hajota atomeiksi. Erityisesti pidin siitä että aku oli tavanomaisesta poiketen sankari.
Taikaviitan "Origin"  ;D tarina oli suosikkini.

3.  #26: Aku ei anna periksi
-Loistava "Lentävä Skotlantilainen"
-Lisäksi Barksin tarina

Aikoinaan en tiennyt piirtäjien nimiä mutta myöhemmin on selvinnyt että suosikkini olivat Scarpa, Carpi ja Massimo De Vita.

Kultakuningas on kanssa yksi parhaista - lisäksi se on  melkein satasivuinen tarina!


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 04.08.2005, klo 02:14:10
Paras taskari ikinä. Bonuksena parhaat nostalgiatripit:  Muistaako kukaan muu miten on oppinut lukemaan? Tuliko äkillinben ahaa-elämys.

En ehkä noin tarkkaan. Mutta 1972-73 välillä tajusin ymmärtäväni Barksin sarjan puhekuplia. Se sarja oli Vanhan Linnan salaisuus. Se oli revelaatio, samaan aikaan keksin piirtää sarjakuvia mallin mukaan.

Timo


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: VesaK - 04.08.2005, klo 09:13:38
Ankasta minäkin opin lukemaan, ja samoihin aikoihin kuin Timo eli 1972. Hurja oli elämys. Piirtämään en valitettavasti ikinä ole oppinut, ei riitä kärsivällisyys ei.

Mutta onko se Taskari kakkonen missä on Varjojen kapina, ja sitten kakkosena tuo Barks-numero 50, ja sanotaan nyt vielä tälle päivälle kolmoseksi "Mikki kuulee kummia". 


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Jukka Laine - 04.08.2005, klo 13:02:24
1972

Tajusin tuolloin että olen ankisti. Olin kahdeksanvuotias.


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: maffafa - 04.08.2005, klo 13:40:51
Taskukirjoista ja numero, jos muistat? Ei lehdestä!
 
1. Täältä tulee Aku (nro44)
2. Mikki kiipelissä (nro1)
3. Anteeksi, nimeni on Ankka (nro74)


Paras tarina on minulle. Mikki Hiiren ja Hessu Hopon, aikamatkailutarina. Montako jaksoa on eri taskareissa? Hessulla oli maginen voima selvitä tehtävät. Kysyn vielä, mikä hahmo taskarissa jäänyt vähemmälle viimenumeroista? Indiana Hopo?


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: pasoleati - 04.08.2005, klo 14:56:00
Kolme hyvää Aku-taskaria:
-46/Roopen kolikkokierre
-48/Taikaviitta taas vauhdissa
-2/Aku Ankka ja Karhukopla

Kolme hyvää Mikki-taskaria:
-40/Täyttä vauhtia, Mikki Hiiri
-42/Mikki johtaa joukkoa
-29/Lännen sankarit

Nro 50 on rankasti ylimainostettu.


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: X-men - 04.08.2005, klo 16:06:31
Kaikki missä Taikaviitta on esiintynyt.


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: q-mies - 04.08.2005, klo 18:39:01
Ehdoton ykkönen on #41, Aku Taikaviitta. Parasta Akua koskaan. Muut kaksi pitää luntata, toinen on varmaan se missä Mikki heilauttaa Mustan Kaavun haaviin ja toinen on joku muu taskari missä oli Taikaviittaa (70's-80's).


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Lurker - 04.08.2005, klo 18:50:55
Nämä ovat silkkaa pulp-kirjallisuutta...

  • Velhojen valtakunta (teemanumero 5)
  • Kiinalainen juttu (288)
  • Anteeksi, nimeni on Ankka (74)


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: X-men - 04.08.2005, klo 18:58:17
Nämä ovat silkkaa pulp-kirjallisuutta...

  • Velhojen valtakunta (teemanumero 5)
  • Kiinalainen juttu (288)
  • Anteeksi, nimeni on Ankka (74)

Itse en ole kovin uusia lukenut kun mikään lähikirjasto ei tarjoa niitä. Roope-setiä olen lukenut kirjastokappaleina muutaman vuoden.


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Lurker - 04.08.2005, klo 20:02:45
Huuto.netissä näyttää olevan Aku Ankan taskukirja 1 (1.painos) hyvässä huutovauhdissa. Hinta on noussut 20:sta 60:een euroon.

http://huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=19754971


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Arttu - 04.08.2005, klo 20:26:32
Huuto.netissä näyttää olevan Aku Ankan taskukirja 1 (1.painos) hyvässä huutovauhdissa. Hinta on noussut 20:sta 60:een euroon.

http://huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=19754971

Veikkaan että lopullinen hinta on yli sata euroa.


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Veli Loponen - 04.08.2005, klo 21:30:13
Kun harvemmin luen taskareita, niin olen ihan pihalla varsinkin uusista taskareista. Enkä oikein tykkää niiden kuvituksista, mitä olen katsellut. Joten vastaisin suppean kokemukseni pohjalta, että numero 50 on paras. Syytkin on tulleet jo useampaan kertaan esille.


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Darzee - 04.08.2005, klo 22:35:30
Itse kieltäydyn periaatteesta nimeämästä "Rahamies Roopea" parhaaksi taskariksi. Toki siinä on komeita Barks-helmiä, mutta taskukirjat ovat aina olleet eurooppalaisen ja ennen muuta italialaisen Disney-sarjakuvan foorumi, ja niistä parhaaksi äänestän Aku maankiertäjän (nro 63), jossa on sopivan kajahtaneita, unenomaisia tarinoita. Ja vaikka Pier Lorenzo de Vitan taide tuntuu tälläkin foorumilla jakavan mielipiteitä, minua hänen tyylinsä kyllä miellyttää kovasti. Sitä paitsi hänen kuvittamansa ankka- ja hiirimukaelmat maailmankirjallisuuden klassikoista saivat minut tarttumaan oikeisiin teoksiin jo ala-asteiässä.  Kakkoseksi rankkaan "Akun onnenpäivät" (nro 57) ja kolmoseksi "Anteeksi, nimeni on Ankan" (nro 74). Nykytaskarien slapstick-komiikka ei oikein sytytä, juoni saa toki olla absurdi, mutta omaperäisemmällä tavalla. Eikä alle kolmeenkymmeneen sivuun useinkaan saa mahtumaan kauhean mieleenjäävää juonta.


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Lurker - 04.08.2005, klo 22:37:44
<snip>kolmoseksi "Anteeksi, nimeni on Ankan" (nro 74).<snip>

Hyvä, darzee. N:o 74 aloittaa yhtäkkiä kovan kirin parhaiden taskareiden kärkeen!


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: isokana - 04.08.2005, klo 22:54:42
Muistaako kukaan muu miten on oppinut lukemaan? Tuliko äkillinen ahaa-elämys?

Taskarien parista löytyy myös vanhin lukumuisto. Taskaria 98 ja avaustarinaa Megatähti muistan minuutin sivuvauhdilla tavanneeni.

Kultakuningas on kanssa yksi parhaista - lisäksi se on  melkein satasivuinen tarina!

Tämäkin tarina perustuu muuten kirjaan. John Ruskinin Kultavirran kuningas on alkuperäinen teos ja on sen verran vanha, että on vapaata riistaa (http://www.mainlesson.com/display.php?author=ruskin&book=king&story=_contents). En ole jaksanut ruudulta lukea tuota alkuperäistä, mutta pikaisen selauksen perusteella Martinan mielikuvitus on jälleen lentänyt omaa versiota tehdessään.


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Asterix-fani - 05.08.2005, klo 12:08:07
1. Taskari nro. 34 - Supermikki - Ensimmäinen taskari jonka luin. (Nostalgiaa)
2. Taskari nro. 209 - Tuplatällit - Ensimmäinen taskari jonka ostin. (Myös nostalgiaa)
3. Taskari nro. 5 - Mikki ja Hessu timanttien jäljillä - Tämän taskarin tarinoihin en voisi kyllästyä koskaan...


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: comic.book.guy - 05.08.2005, klo 12:53:47
1.  Aku on yliveto (31.)
2.  Rahamies Roope (50.)
3.  Perhonen sentään (14.)


Otsikko: Taskarien väritys
Kirjoitti: Janne - 16.08.2005, klo 14:36:36
Tein pahan virheen ja ostin kaupasta taskarin nro 107, ties monennenko painoksen. Syynä päähänpistoon oli Scarpan komealta näyttävä pitkä tarina, jota en ole aiemmin lukenut. Kotona sitten totesin, että väritys on aivan kamalaa!!! Suttuista >:(. Aivan kökkö idea on ollut värittää kaikki sivut näistä uusintapainoksista. Mieluummin vaikka kaikki sivut mustavalkoisina, kuin tuollaista sotkua.

Minua ei ole koskaan haitannut se, että puolet sivuista on ollut mustavalkoisia. Lukiessa koko asiaa ei ole edes huomannut. Onko kaikissa uusintapainoksissa 1:stä alkaen harrastettu moista uudelleenväritystä? Ja onko jälki kaikissa yhtä huonoa? Jos on, niin pitääpä vastedes varoa!! Ja kyllä pitää divaristä yrittää etsiä parempi, vanhempi versio tuosta numerosta 107.


Otsikko: Re: Taskarien väritys
Kirjoitti: Jukka Laine - 16.08.2005, klo 14:44:23
Onko taskareissa nykyään kaikki sivut värillisiä? Mistä alkaen?


Otsikko: Re: Taskarien väritys
Kirjoitti: isokana - 16.08.2005, klo 15:01:25
Taskarit ovat olleet kokonaan värillisiä numerosta 153 asti. Eihän siitä ole kuin reilu kymmenen vuotta.  :) Uusintapainokset ovat muistaakseni olleet kokonaan väritettyjä numerosta 80 alkaen. Samalla on muokattu ulkonäköä muutenkin nykytaskareita vastaavaksi: kansien väritystä ja asettelua muutettua, selkämykseen on tullut nykystandardien mukainen jatkuva kuva. Vaikka olenkin intohimoinen taskarifiili, jonka periaatteessa pitäisi omistaa myös poikkeavat versiot, en ole näitä uusintapainoksia ostanut. Ne tosiaan näyttävät väärennöksiltä alkuperäisiin verrattuna.


Otsikko: Re: Taskarien väritys
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 16.08.2005, klo 15:03:35
Jeh, uusintapainoksiinkin tuli uusi väritys. Sikäli huonosti ne on tehty että ne on ilmeisesti photarissa väritetty silleen, että ääriviivat on samassa tiedostossa värien kera. Tulos on suttua - viiva rasteroituu.

Timo


Otsikko: Re: Taskarien väritys
Kirjoitti: Jukka Laine - 16.08.2005, klo 15:08:34
Kolminumeroisia taskareita en ole enää ostanut. Joskus 95-96 lainasin kirjastosta ison kasan, mutta noissakaan en muista että olisi ollut värit kaikilla sivuilla. Tai sitten en vain kiinnittänyt huomiota.


Otsikko: Re: Taskarien väritys
Kirjoitti: Darzee - 23.08.2005, klo 00:51:07
Minunkin mielestäni taskukirjojen ulkonäkömuutokset ovat menneet liiallisuuksiin, mutta onneksi vanhoja taskareita on divareissa vielä hyvin saatavilla. Värityksen huono toteutus kismittää, muttei yhtä paljon kuin tarinoiden keskipituuden lasku. Fakta kuitenkin lienee, että ulkonäkömuutokset ovat tulleet jäädäkseen, koska suurin osa Taskarien aktiivisimmasta lukijakunnasta on tainnut olla vielä vaippaiässä - jos olivat syntyneetkään - silloin, kun nyt uusintapainoksena julkaistavat taskukirjat ensimmäisen kerran ilmaantuivat lehtipisteisiin, eikä muuta osata kaivata. Vanha en tosin ollut 80-luvun lopulla itsekään, mutta opin lukemaan kauan ennen kouluun menoa, joten muistoja on kertynyt. Aika entinen ei koskaan enää palaa :(



Otsikko: Re: Taskarien väritys
Kirjoitti: X-men - 23.08.2005, klo 16:36:08
Aika entinen ei koskaan enää palaa :(

Valitettavasti totta. Muistelee aikaa jolloin Hämis maksoi viitosen ja nyyhkyttää.


Otsikko: Re: Taskarien väritys
Kirjoitti: VesaK - 23.08.2005, klo 16:47:44
Valitettavasti totta. Muistelee aikaa jolloin Hämis maksoi viitosen ja nyyhkyttää.

Eihän se nytkään maksa kuin viitosen. Jutut ovat tosin paljon huonompia...


Otsikko: Re: Taskarien väritys
Kirjoitti: X-men - 23.08.2005, klo 22:53:52
Eihän se nytkään maksa kuin viitosen. Jutut ovat tosin paljon huonompia...

Ei maksa juu mutta kun se on eri vitonen. Nykyään tuntuu että tarina pitää saada päätökseen max. 3:ssa numerossa.

Mitä taskareihin tulee, niin niitä ei ole tullut ihan vähään aikaan luettua koska niitä ei juuri mikään kirjasto täälläpäin tilaa lainattavaksi. Enemmän on tullut luettua Roope-setää jossa on ollut hyvä väritys.


Otsikko: Re: Taskarien väritys
Kirjoitti: Jukka Laine - 25.08.2005, klo 11:02:30
Aihe oli muuttanut hämiskeskusteluksi jonka siirsin toimintasankarien alueelle otsikkoon "Juonikuviot karkaavat käsistä".


Otsikko: paras taskari
Kirjoitti: Aku1 - 01.09.2005, klo 13:07:24
 :) mikä on teidän mielestänne paras aku ankan taskari, minun suosikkini on viitan varjo erikoistaskari, sen olen kahlannut läpi ainakin 10 kertaa sen tarinat ovat loistavia mielestäni.  ;D sen jaksaa lukea aina uudestaan ja uudestaan.


Otsikko: Re: paras taskari
Kirjoitti: AnkkAntti - 01.09.2005, klo 13:57:41
Onhan se tietty ihan hyvä, varsinkin kun siinä on toi eka Taikaviitta.


Otsikko: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Aku1 - 01.09.2005, klo 14:47:20
minulla ei ole vielä paljoa kun olen vasta 2 vuotta kerännyt, omistan jotain 150 taskaria, on putkeen 247-308 ja sitten on satunnaisesti 9-244  ;D


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: AnkkAntti - 01.09.2005, klo 14:58:11
Ei noita aiheita ihan kokoaikaa tartte alottaa  :) mulla on n.130 ja isoveljellä on jonkunverran.


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: Aku1 - 01.09.2005, klo 15:00:15
no ei ei kuhan innostuin niinku yleensäkin kun jotain teen tuskinpa enään laitan tänään ja lähipäivinä.


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: kaltsu - 01.09.2005, klo 15:03:39
Mulla taitaa olla muutama kymmenen taskaria mökillä. Satunnaisesti eri numeroita väliltä 1-100. Suurin osa aika muhjaantuneita, osa jopa lukukelvottomia. Tuppaavat siel mökillä jäämään sateeseen yms.

EDIT: Aijoo kaverin perheellä oli täydelliset kokoelmat ekast numerost ehk yli kahteensataan mut me vietii ne nuorna poikina kaikki divariin ku piti kaljarahaa saada... :D sinnehä sitä mun marvelit, rokkilevyt, isän non-stopit ja kaikki muukin mahdollinen meni... :D

Aaah mä repeän! :D




Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: Hero - 01.09.2005, klo 16:43:53
Hyllyssä päälle 70.
Jos etsisin päiväkausia voisin saada löydettyä paalle sata. Hmh.


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: comic.book.guy - 01.09.2005, klo 17:26:28
1-100 (joitain puuttuu)
277-tähänpäivään
ja jotain siltä välilt

 c.b.g


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: MEH - 02.09.2005, klo 18:19:23
Kaikki löytyy. Uusintapainoksia niistä on noin 40 - 50. Kolmesta taskarista kylläkin puuttuu kannet ja ainakin kaksi sellaista josta puuttuu sivuja. Erikoisnumeroista puuttuu muutama. Ei siis ihan täydellinen kokoelma.


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: Pelimies - 08.09.2005, klo 20:56:09
Mul on kaikki taskarit jotka on tullu tähän mennessä.. :D


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: X-men - 08.09.2005, klo 21:20:10
Tarkkaa lukua en pysty sanomaan mutta parisen sataa.


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: litiumtomu - 09.09.2005, klo 08:59:02
On tunnustettava, että tuo Kaltsun mainitsema toiminta (antikvariaattiin vieminen) on tullut tutuksi niin taskukirjojen kuin Marvelin tuotteiden kohdalla. Hieman kyllä kaduttaa näin jälkikäteen, mutta toisaalta silloin oli moisille toimille tarve. Taitaa tätä nykyä olla taskukirjoja peräti yksi kappale hyllyssä, sillä niiden taso on laskenut kuin lehmän häntä ja ovat lähinnä kertakäyttötavaraa.


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: Mai - 09.09.2005, klo 16:41:15
Meitsillä on juuri nyt kaikki. Enemmän tai vähemmän kunnossa. Joskus jaksoin pitää ne järjestyksessä, mutten enää. Eipä noita tulee pahemmin enää hankittuakaan. Tylsien työpäivien piristykseksi ostin kolme uusinta. Taso nyt on mitä on, eli on jäänyt taskarien keräily.


Otsikko: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Samuel - 24.09.2005, klo 18:11:25
Ensi tammikuussa ilmestyy Aku Ankan taskukirja numero 313. Onkohan kyseisessä numerossa aiheena Akun auto kuten Picsou-lehden numerossa 313? Picsoun kannen (http://outducks.org/webusers/webusers/fr_pm_0313h_001.jpg) oli piirtänyt Don Rosa, mutta koska kyseinen kansikuva ei ole "taskarimainen", ei sitä varmaankaan käytetä taskarissa.


Otsikko: Re: AATK 313
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 24.09.2005, klo 20:08:57
Picsoun kannen (http://outducks.org/webusers/webusers/fr_pm_0313h_001.jpg) oli piirtänyt Don Rosa,

Tuo ei ollut kannessa vaan sisäsivuilla "pin up" -kuvana. Picsou 313:n kansi:
(http://fr.outducks.org/covers2/fr/pm/fr_pm_0313a_001.jpg)
Suomessa tuo Rosan kuva on julkaistu vuosikalenterissa 2001.
Saksan taskarissa 313 nähtiin tämmöinen kansi:
(http://de.outducks.org/ltb/de_ltb_313a_001.jpg)
Ehkä tuo tulee Suomeenkin.

Timo


Otsikko: Re: AATK 313
Kirjoitti: AnkkAntti - 25.09.2005, klo 09:32:15
Roope-sedän nro.313 oli ''suuri autonumero'' ,mutta ei siinäkään kyllä hirveesti Akun autosta ollu,muutama yks sivunen.Kansi oli Gavazzanon.


Otsikko: Re: AATK 313
Kirjoitti: Samuel - 25.09.2005, klo 13:47:27
Ovatko sarjakuvat vain osa Picsouta? Sarjakuvalehdelle Rosan piirros olisi varmasti ollut kantena enemmän myyntiä edistävä kuin tuo luotaantyöntävä valokuva...


Otsikko: Re: AATK 313
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 25.09.2005, klo 17:35:01
Ovatko sarjakuvat vain osa Picsouta?

Sarjakuvaa on suurin osa, mutta onpa siellä tekstisivujakin ja mainoksia. Enemmän kuin Suomi -Ankassa.

Timo


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: alabama - 24.10.2005, klo 15:20:43
Öm.."tavallisia taskareita" on 85.Eli aika alussa keräily,ja suurimman osan niistä ostaakin kihlattuni,en minä.Raha kun vähän on esteenä.Eihän akkarit paljoa maksa,mutta liikaa mulle kuitenkin.
Muut on sitten noita karuselleja ja teemanumeroita jne.


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: OKE OKE - 24.10.2005, klo 18:10:38
about 50-150


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: djsaukkis - 24.10.2005, klo 18:51:01
Jaa-a..  En ole kyllä ikinä niitä laskenut mutta näin silmämääräisesti arvioisin, että vähän alle 100. Uusin numero on tosin jonkun 200. paikkeilla.


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: Namagomi - 30.10.2005, klo 10:32:38
Nää, en ole jaksanut laskea. Mutta paljon on.


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: ZuberZakari - 24.11.2005, klo 15:29:34
Täältä löytyy 206 ehjää taskukirjaa + joitakin lukukelvottomia repimisen vuoksi.
Roope-setiä on noin 40, Aku Ankkoja ehkä 200. Toki näiden lisäksi löytyy myös parikymmentä muuta albumia ja erikoisnumeroa.

Poistin turhaa värittelyä, värit ovat lähinnä ylläpitoa varten. -Leo


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: ZuberZakari - 28.11.2005, klo 15:46:45
Taskukirja 71: Aku, perheen ylpeys - Loistavaa Scarpaa!

Taskukirja 16: Voimakolmikko - Romano Scarpa ja Guido Martina, aivan hillitön parivaljakko!

Taskukirja 1: Mikki kiipelissä - Yksi ensimmäisistä koskaan lukemistani taskareista. Scarpan "Mikki keisarina" on loistava!

Aika Scarpapitoinen lista, eikö?


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: FreakyMike - 28.11.2005, klo 18:14:34
Näistä on jäänyt erityisen hyvät muistot kun lueskelin niitä lapsena 80-luvulla. En osaa laittaa paremmuusjärjestykseen, mutta olen nähnyt oikeastaan kaikista myös jotain uniakin nuorempana. Niin usein minä niitä lueskelin.

36: Aku kuumilla jäljillä http://www.perunamaa.net/taskarit/taskari.php?numero=036

Tykkäsin erityisesti "Aku ja salaperäinen herra Mosteri" tarinasta jännittävän tunnelman ja kaikenlaisten erikoisten aparaattien, kuten sen mekaanisen käden takia. Taskarin muutkin tarinat ovat yllättävän julmia ja väkivaltaisia nykytaskukirjoihin verrattuna.

41: Aku Taikaviitta  http://www.perunamaa.net/taskarit/taskari.php?numero=041

Taikaviitan ensiesiintyminen. Kaiken kaikkiaan aika hieno ja jännittävä kostotarina.

74: Anteeksi, nimeni on Ankka http://www.perunamaa.net/taskarit/taskari.php?numero=074

Ensimmäinen tarina on hauska James Bond parodia. Myös kaksi seuraavaa tarinaa menevät reilusti yli taskaritarinoiden keskitasosta.


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: lasse - 28.11.2005, klo 19:06:35

1. 41:Aku Taikaviitta (http://www.perunamaa.net/taskarit/taskari.php?numero=041)

2. 237:Ammattiauttaja (http://www.perunamaa.net/taskarit/taskari.php?numero=237) Kaikki tarinat hyviä, paitsi Kloonikvintetistä en pidä ollenkaan.

3. 208:Rantaremmi (http://www.perunamaa.net/taskarit/taskari.php?numero=208) Taikaviitan allkuperästä kerrotan lisää.


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: devilis6 - 28.11.2005, klo 21:15:39
Taikaviitat on parhaita taskukirjoja,
ja siitä faktasta en pääse mihinkään.

Joskus Mikki ja Hessu yltää hiinä ja hiinä samalle tasolle...

Mutta vastaus on taikaviitta, taikaviitta ja taikaviitta.


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: dingus - 29.11.2005, klo 11:10:03
Numero 12, Tervetuloa Ankkalinnaan. Sain uusintapainoksena joskus 80-luvun puolenvälin jälkeen pienenä poikana, eka oma taskari. Joku 10 sivua puuttuu alusta, ei haittaa koska omistan nykyisin myös ehjän version. McSkotin kaksoset, unohtumatonta meininkiä.

Olisiko toinen sitten vaikka numero yksi, joskus kymmenen vuotta sitten uusintapainoksena hankittu.

Kolmanneksi sanon vaikka Joron jäljillä, siinä on mieleen jääneitä seikkailuja.

Vaikka omistan melkein 200 taskaria, ei enää viiteen vuoteen ole uusia tullut luettua. Vanhoja tulee kyllä välillä luettue, harvoin tosin. Joskus on noitakin keräilty.


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: AnkkAntti - 02.12.2005, klo 18:05:01
Kolmanneksi sanon vaikka Joron jäljillä, siinä on mieleen jääneitä seikkailuja.
Mitäs Joroo se siinä jahtaa? Onko se sama tarina kuin eräässä 96-vuoden Roope-sedässä?


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: dingus - 02.12.2005, klo 21:07:51
En pysty kommentoimaan onko sama tarina, kun en Roope-Setiä juurikaan ole lukenut.


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: isokana - 02.12.2005, klo 21:08:55
Mitäs Joroo se siinä jahtaa? Onko se sama tarina kuin eräässä 96-vuoden Roope-sedässä?

Siis sanonta "joron jäljillä" tarkoittaa, että kyseinen henkilö on huonoilla teillä. Eli puuhaa jotain epämääräistä, ehkä jopa rikollista. Joro on mahdollisesti ollut nimitys pahalle henkilölle joskus ja hänen esimerkkiään joron jäljillä ollut on sitten seurannut.

Ja tämä Roope-sedässä 206 ilmestynyt tarina ei liity taskariin millään tavalla.
http://coa.inducks.org/story.php/x/I+TL+2043-3//


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: AnkkAntti - 02.12.2005, klo 21:57:45
Siis sanonta "joron jäljillä" tarkoittaa, että kyseinen henkilö on huonoilla teillä. Eli puuhaa jotain epämääräistä, ehkä jopa rikollista. Joro on mahdollisesti ollut nimitys pahalle henkilölle joskus ja hänen esimerkkiään joron jäljillä ollut on sitten seurannut.
Joo.Roopessa se oli kyllä erään etsivän nimi,mutta juu. Ja just luin yhtä 97-vuoden akkkaria,niin siinäkin oli joulupukki joron jäljillä.


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Petteriz - 10.12.2005, klo 21:59:15
1.Roope-setä voitaa pelin(21)
siinä on eräs karhukopla sarja jossa ankkalinnan kopla kutsuu "koko" suvun koolle(eihän siinä tietenkään kaikkia ole) karhukopla on lempihahmojani ;D

2.Luunelonen(?)
tämän sain joululahjaksi isältäni joskus 7-9 vuotiaana ja siitä se aku ankka innostus sitten lähti ;)(vaikka ei siinä kovin hyvää piirustusjälkeä ole)

3.Tähtien Setä(?)
en muutakaan keksinyt(tämän sain viime synttäreillä kaverilta)


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: comic.book.guy - 11.12.2005, klo 14:35:03
Luunelosen numero on 275 ja Tähtien setä on 309


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Petteriz - 11.12.2005, klo 17:54:38
Kiitos nyt muistuikin mieleeni ne :). "Roope-Setä voittaa pelin "nimisessä taskukirjassa olikin muuten numero 21 eikä 15  ;)(muokkasin viestini äsken)


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: ank-istis - 12.12.2005, klo 21:10:56
tasan 101 taskaria, eli aika vähän. roope setiä 95 kpl ja akuja noin 350-500. ;D


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: Teemu98 - 14.12.2005, klo 20:01:05
312 eli kaikki


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: AnkkAntti - 14.12.2005, klo 20:54:53
312 eli kaikki
Aika hyvin jos oot 7 vuotias :o. Vai onko sinulla peräti 98 ikävuotta :D


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: Rami Selin - 15.12.2005, klo 06:25:31
Taskarit lojuvat minun kaapissani kaikkien muiden sarjiksieni takana eli ihan perällä. Olen yritänyt peitellä niitä, ettei kukaan näkisi. Uudet ovat huonoja, enkä näe niissä vanhoissakaan mitään erikoista. Kaikkia en ole edes lukenut.

Niin ja se lukumäärä. Olen tällä hetkellä Limingalla työpöytäni ääressä, mutta huomenna loman alkaessa tulee kotona käytyä, joten voin tarkistaa asian varman päälle, mutta sanoisin noita n. 70 kappaletta löytyvän.


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: Justus - 22.12.2005, klo 19:39:14
En ole laskenut tarkasti, tai en muista ainakaan summaa, mutta kun muutettiin noin vuosi sitten niin _iso_ matkalaukku oli niitä täynnä. Onhan niitä paljon, jotain n. 150 ehkä noin silmämääräisesti nopeasti laskien. Pitäisi viedä divariin mokomia, enhän minä niitä lue. Tilaa vievät kaapissa. Kaappiin mahtuisi vaikka sarjakuvia joita luenkin. Divarista on vain vaikea löytää mitään hyvää jos on iso vaihto.

Yritän keräillä taskareita alle 100, taskarit alle 160 ovat aikas hyviä, sitten tulee kaikkea Kumi-Kallea, kokovärisivua jne kakkaa. Uusia en osta, paitsi keräilymielessä jotain erikoisuuksia kuten nro. 300. Huuto.netistä ja divareista niitä löytää.

EDIT: Laskin, 198 kpl.


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: Sunri - 23.12.2005, klo 11:42:05
Laskuista olen onnistunut tippumaan kun siskonpojalla on tapana kuljettaa niitä salaperäisesti sinne Jyväskylän suuntaan... Arviolta niitä voisi olla enää vaivaiset 100. Divari- ja kirpparilöytöjä sekä vuodesta 1998-2004 on  kaikki kerätty, paitsi että sukulaispoika on niitä näpistellyt sieltä täältä.  :B Ovat hajonneet vähän ympäri taloa ja niitä on myyty kirpputoreilla eteenpäin, parhaimmillaan niitä on tainnut olla lähemmäksi kahtasataa tai ylikin. Tässä olisi kyllä sitten tekemistä joululomalle, jos ei muuta keksi... Laskea sarjakuvapokkareita. Jee.


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: ice_t - 28.12.2005, klo 00:19:31
Hyllyssä näytti olevan 45 kappaletta taskukirjoja. Enemmänkin löytyy laatikosta ja ympäri taloa, mutta ei jaksa ruveta etsimään.  :P


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: Justus - 28.12.2005, klo 14:24:10
312 eli kaikki

Oho, onko kenelläkään muulla kaikkia? Itsekin koetan kerätä joistain täysiä sarjoja (Esim. Tintit) mutta taskareita en kyllä. Nuo vievät jo aika lailla tilaa?


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: X-men - 28.12.2005, klo 23:54:56
Oho, onko kenelläkään muulla kaikkia? Itsekin koetan kerätä joistain täysiä sarjoja (Esim. Tintit) mutta taskareita en kyllä. Nuo vievät jo aika lailla tilaa?

Jokusen kirjahyllyn.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: valyrayta - 29.12.2005, klo 01:28:34
numerot 1 - 300, suunnilleen. alkuperäisiä suurin osa (siis ei uusintapainoksia).
muuton myötä jääneet autotallin nurkkaan makoilemaan muutamaan pahvilaatikkoon.
makoilevat jo useammatta vuotta. pitäisköhän ne käydä pelastamassa.  :-\
uusimmat löysivät sisälämpimään ja nyt taas ovat ties missä.
eli
mitä yhteistä on naisella ja akkarilla... no en sano  ;)


Otsikko: Re: montako taskaria omistat
Kirjoitti: Pässi - 29.12.2005, klo 13:18:25
Oho, onko kenelläkään muulla kaikkia? Itsekin koetan kerätä joistain täysiä sarjoja (Esim. Tintit) mutta taskareita en kyllä.

Tinttien ym. keräilyssä on sentään jotakin järkeä, sillä taso pysyy alusta loppuun suhteellisen korkeana. Taskukirjojen 35-vuotisen taipaleen aikana on sen sijaan julkaistu n. 60% keskinkertaista materiaalia ja ainakin 25% pelkkää paskaa (olen oikeasti nähnyt huonoimmat sarjikset eläissäni juuri taskareissa), joten koko sarjan kerääminen on aika lahopäistä meininkiä.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Petteriz - 30.12.2005, klo 13:44:33
Minulla on todella vähän  :(...nimittäin 21 kpl


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Hiki-sukka - 06.01.2006, klo 23:43:11
Itselläni, ihan liian vähän. Vaivaiset 36  :-\ Rahat on nääs vähissä.. Onhan niitä ollut enemmänkin, mutta kun meillä on kaksi super tuholaista!! ELi meidän koirat repii ja riistää!! Kaikki mitä maassa on ne pistää poskeen!! Saattaa joskus oksentaa julos.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: lasse - 07.01.2006, klo 21:34:25
En ole kyllä koskaan jaksanut laskea...Mutta arvioisin, että niitä olisi jotain 60 kipaletta, tai vähemmänkin. Neljässä rivissä niitä on kirjahyllyssä, mutta siinä on Roope Sedät samassa.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: AkuMies - 08.01.2006, klo 09:05:26
Olisikohan noin 150. Ostin aika pitkälle viime vuodella kaikki ilmestyvät, mutta sitten totesin tason niin huonoksi, että aloin säästämään taskarirahoja johonkin muuhun. Jos ja kun vielä ostan taskareita, niin ne ovat täydentäviä numeroita välille 1-100.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: hannupih - 14.01.2006, klo 17:18:56
Onko kellään tietoa mistä voi löytää hinnaston taskareille kunnon ja painoksen mukaan.
Ei viitsisi antaa lapsille kaikkein arvokkaimpia ensipainoksia.
Niitä on muutama kymmenen lapsuudesta ja osan voisi säilyttää ja osan voisi antaa suoraan lasten käyttöön (tuhottavaksi).

PS. Millä muuten uuden aiheen saa avattua. Mitää Aloita uusi aihe painiketta ei itselläni näy?


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 14.01.2006, klo 17:34:30
Onko kellään tietoa mistä voi löytää hinnaston taskareille kunnon ja painoksen mukaan.
PS. Millä muuten uuden aiheen saa avattua. Mitää Aloita uusi aihe painiketta ei itselläni näy?

Eipä taida olla taskareille erikseen hinnastoa. Sarjakuvahinnastoja on kyllä olemassa. Ks. kirjastosta esim. Pöyhönen, Martti - hyllyluokka 01.21.
Sanoisin että ensimmäiset 50 ovat ensipainoksina avokkaimmat. Hyväkuntoisina. Tunnearvo on tärkein.

Eikö sulla näy tuossa tämmöstä riviä:
Merkitse luetuiksi | Muistuta | Aloita uusi aihe | Aloita uusi äänestys

Edit: Ai joo, en huomannut, että olet uusi jäsen, ja Joe tuossa jo kerkesi kertomaan missä syy.

Timo


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Jukka Laine - 14.01.2006, klo 18:30:08
Täällä Aku-osiossa (ja mangaosiossa) oli sen verran häiriköitä jotka aloittelivat turhaan ketjuja, joten päätettiin laittaa rajoitus uusille jäsenille. Kun on 50 viestiä lähetettynä niin voi aloittaa uuden aiheen.

Siihen asti: Laita aloitus Walt Disneyn ihmeelliseen maailmaan niin jaetaan se uudeksi ketjuksi jos on tarpeen. Kirjoita mukaan erikseen toivomus jos haluat siitä uuden ketjun.

Varoitus uusille jäsenille: Ei kannata lähettää urakalla turhia viestejä että saa 50 kasaan. Ne poistetaan ja voipi tulla vaikka banni.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Gitte - 21.01.2006, klo 12:16:58
Itselläni taitaa olla n. 250. Ensimmäisen taisin ostaa viikkorahoillani joskus kultaisen 80-luvun alussa. Kaikki hauska tuntuu tapahtuneen 80-luvulla!  :P

Gitte


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: mikki - 23.01.2006, klo 17:07:12
1.mikki kummitusjahdissa (aatk 55)
2.hui hai (aatk 285)
3.tähtien setä (aatk 309)      ja monia muita, vaikea päättää parasta!


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: mikki - 06.02.2006, klo 21:50:34
Kuinka usein näitä uusintapainoksia ilmestyy?

Ai joo, minustakin nuo uusintapainokset ovat SURKEITA!! Niissä on värit miten sattuu, kannet kamalaa kiiltävää moskaa... :-\


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: Kurik - 07.02.2006, klo 12:48:15
Kyllä tartteis uuden polvenkin opetella divareissa käymään: saisivat taskarinsa halvalla ja jäisi rahaa vielä vaikka karkkiin tai pokemonkortteihin (vai mitä ne nykynuoret nyt ostavatkaan). Lisäksi divareissa on aina jänniä ja hieman hulluja myyjiä sekä vielä oudompia asiakkaita.


Kyllä divareissa käynti kannattaa. Taskarit lähtee yli puolet halvemmalla kuin kaupoista ja niissä on se vanhan hyvän ajan tunnelma.
Alkuperäiset taskarit kunniaan.


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: mikki - 07.02.2006, klo 13:33:12
Kyllä divareissa käynti kannattaa. Taskarit lähtee yli puolet halvemmalla kuin kaupoista ja niissä on se vanhan hyvän ajan tunnelma.
Alkuperäiset taskarit kunniaan.

Kyllä divareissa kannattaakin käydä! Monesti tekee hyviä löytöjä kun joku on rahan himossa vienyt pois.
  Mutta aina kannattaa suhtautua varauksella tai ainakin tarkastaa ostettavan lehden kunto, sillä lehti voi olla päältä huippukunnossa mutta sisällä voi olla kaunista väritystä tai puoliksi revenneitä sivuja ja...  ;)


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: Kurik - 07.02.2006, klo 13:40:54
Kyllä divareissa kannattaakin käydä! Monesti tekee hyviä löytöjä kun joku on rahan himossa vienyt pois.
  Mutta aina kannattaa suhtautua varauksella tai ainakin tarkastaa ostettavan lehden kunto, sillä lehti voi olla päältä huippukunnossa mutta sisällä voi olla kaunista väritystä tai puoliksi revenneitä sivuja ja...  ;)


Taskareista kannatta tarkistaa niiden keskiaukeama. Siitä näkee aikahyvin onko taskari hajoamassa.
Kannatta muutenkin plärätä kaikkea mitä meinaa ostaa divareista


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: Jukka Laine - 07.02.2006, klo 18:32:46
Ja ovat sitten plärätyn näköisiäkin.

80-luvulla ei suomalaisiin divareihin ollut vielä yleistynyt muovipussikäytäntö. Olin divarikauppiaan kanssa Lontoossa silloin ja hän oli hyvin otettu siitä että kaikki käytetyt lehdet olivat siististi hyväkuntoisina muovipussissa. Uhosi ottavansa itsekin käyttöön tuon systeemin etteivät kersat pääse pläräämään.


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: mikki - 07.02.2006, klo 19:04:54
Ja ovat sitten plärätyn näköisiäkin.

80-luvulla ei suomalaisiin divareihin ollut vielä yleistynyt muovipussikäytäntö. Olin divarikauppiaan kanssa Lontoossa silloin ja hän oli hyvin otettu siitä että kaikki käytetyt lehdet olivat siististi hyväkuntoisina muovipussissa. Uhosi ottavansa itsekin käyttöön tuon systeemin etteivät kersat pääse pläräämään.

Kyllähän plärätä voi mutta nätisti. En minä ainakaan summamutikassa osta mitään, sillä koskaan ei tiedä mitä kirja pitää sisällään.
 Esim: ostin Aku Ankan spesiaali taskarin ja kotona aloin lukea, ja kesken abumin sivut muuttuvat valkoisiksi! Ei tekstiä, ei kuvaa vaan valkoista. Se tuskin lieni tarkoituksellista.  ???


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: Jukka Laine - 07.02.2006, klo 19:27:49
Julkaisu menee prätyn näköiseksi vaikka kaikki pläräisivät siististi. Ei tuossa ole kyse siitä että yhden pläräämisestä menisikään huonoon kuntoon vaan kymmenen pläräämisestä. Joskin joukkoon mahtuu sellaisiakin jotka eivät edes osaa plärätä siististi. Noita näkyy markettien hyllyilläkin, noita plärättyjä.

Muovipussin sisälle saa vilkaista kun pyytää myyjältä luvan. Silloin ei plärätä jos ei ole aikomustakaan ostaa.


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: mikki - 07.02.2006, klo 20:56:27
Tähän väliin täytyy sanoa, että ei oululaisissa divareissa ole mitään muovipussitettuja kirjoja eikä muitakaan divarituotteita. Liekö Oulu epäkehittynyt  :D Kyllä tuo muovipussi homma kuulostaa ihan kätsältä, jos kerran saa katsoa jos kysyy luvan.

Samu


Otsikko: Re: Taskarin uusintapainos: raiskaus
Kirjoitti: Kurik - 07.02.2006, klo 21:02:07


Muovipussin sisälle saa vilkaista kun pyytää myyjältä luvan. Silloin ei plärätä jos ei ole aikomustakaan ostaa.

Tuossa on kyllä vinha perä, jos jokainen ajattelee että "Ei haittaa jos minä plärään" niin syntyy ongelma.
Mutta jos sarjis on siistin näköisesti pussissa ei ole mitään tarvetta pläräämiseen. Jos kuitenkin ostamasi sarjis on täysi jaska voithan käydä valittamassa divarin pitäjälle.


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: jonttu - 23.02.2006, klo 15:34:18
minulla itselläni on mikki kiipelissä toka painos tiiättekö minkä arvonen se on? ;D


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: comic.book.guy - 23.02.2006, klo 16:09:05
minulla itselläni on mikki kiipelissä toka painos tiiättekö minkä arvonen se on? ;D

Alle 5€, mutta tää kysymys ei kyl kuulu tänne.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: abu - 25.03.2006, klo 15:41:35
Tasan 224 niitä oli kun viime viikolla ne laskin. Ostin joka kuukausi uuden jonkun 6 vuoden ajan, mutta lopetin keräilyn puolisen vuotta sitten juttujen huonon laadun takia.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Brutus - 25.03.2006, klo 18:55:59
Taitaa olla päällä 250


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Galactic - 26.03.2006, klo 19:47:26
N. 250-260 mukaanlukien erikoisnumerot. Satunnaisia taskareita numeroon 200 asti ja siitä kaikki uusimpaan saakka+satunnaiset erikoisnumerot. Oon itsekin huomannut tason laskemisen (vai kultaisiko aika muistot?) mutta en ole vielä raaskinut lopettaa, kun on ollut vähintään kaks hyvää sarjaa/taskari. Poikkeuksena kaikista uusin, 315 jossa ei yhtäkään.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Raimu - 27.03.2006, klo 22:32:00
Taskareita omistan yhden. Yksi toinenkin on ollut omistuksessani muinoin, ennen poismenoaan. Tulevaisuudessakin omistanen. ^. .^

Niiden keräily kuulostaa kyllä hieman irstaalta toiminteelta.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Justus - 28.03.2006, klo 09:54:58
Kaikki alle 175. ja tasanumerot sen jälkeen sekä pari risaa (yli 175.) jota en osta uutta. Yhdestä taskarista (68 taisi olla) puuttui vähän takaa, luulin että pari sivua mutta siinähän oli koko tarina. Ostin sen uusiksi. Oli niitä enemmän mutta ne ovat joutavia ja vievät tilaa, oikeastaan pitäisi kerätä kaikki mustavalko-väri -taskarit. Kokoväreihin jouduttiin menemään sen Kumikallen piirtäjän vuoksi joka piirsi tietokoneen liukuväreillä taustat. Hyi helvetti. Parissa taskarissa olivat vain ne sarjat kokovärisiä ja muut tavallisia - se oli luultavasti niin tyhmän näköistä että siirryttiin suosiolla kokoväriin. Ne Kumikalle-taskarit pitäisi polttaa saunan luukussa. Niistä olisi jotain hyötyä.

Kyllä tämä Kvaak on hieno paikka kun saa, taas, purkaa ärtymystään paskasarjoihin. Ei tätä Sektorissa ymmärrettäisi.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Tuukka Saturi - 28.03.2006, klo 10:30:09
Olisi varmaan yli 200 ja keräisin edelleen niitä ellen olisi joskus vienyt teininä kirjoja divariin kun piti saada tupakkaa ja kaljaa.  :-[


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: marko70 - 28.03.2006, klo 11:50:12
211...Eiköhän noita ole jokaisella paikat täynnä,mutta kun tenavat lukee olen noita niille ostellut,mahtuu vielä onnex hyllyyn...Nykyään aika aneemisia mitä olen seurannut tarinat+piirtäjät :-\


Otsikko: Uusin tuplataskari (317)
Kirjoitti: pasoleati - 08.05.2006, klo 02:53:54
Uusin taskari on pitkästä aikaa parasta a-ryhmää! Etenkin Rodolfo Ciminon kirjoittamat ja Giulio Chierchinin ja Luciano Gatton piirtämät Roope-tarinat ovat juuri sitä, mitä parhaat Ankka-tarinat ovat.


Otsikko: Re: Uusin tuplataskari (317)
Kirjoitti: MEH - 12.05.2006, klo 16:26:41
Tämä ei kyllä liity aiheeseen.

Taisin tänään nähdä ensi kertaa elämässäni, että taskaria mainostettiin telkkarissa. Oli tämä numero 317 R-kioskin mainoksessa.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Aku1 - 21.05.2006, klo 16:14:46
Palasinpa taas pitkästä aikaa tänne, viimeksi viimevuonna kävin, no määrä on muuttunut siitä kun aloitin aiheen, nykyään omistan 190 taskukirjaa, että semmoista :)


Otsikko: Re: Uusin tuplataskari (317)
Kirjoitti: Aku1 - 23.05.2006, klo 16:44:44
Hmm no itseasiassa en sanoisi taskaria kovinkaan hyväksi kaikilta puolin. Toki siitä hyviä sarjoja löytyy, mutta pistää tympiin, kun muuan vuosi sitten roope sedässä olleita sarjoja oli peräti 2 kappaletta siinä.  Se antaa miinusta ----! No taitavat ideat loppua pikkuhiljaa??


Otsikko: Re: Uusin tuplataskari (317)
Kirjoitti: perjantai - 23.05.2006, klo 18:04:52
No taitavat ideat loppua pikkuhiljaa??

Aku Ankassa oli vuosi tai pari sitten uusintana tarina jossa Hessu löytää setelikoneen. Juttu julkaistiin viimeksi 80-luvulla, mutta nyt käsikirjoittaja ja kuvittaja olivat vaihtuneet.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Mailou - 25.05.2006, klo 18:23:25
Puuttuu sellaset 30kpl..


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Juuso9 - 30.06.2006, klo 11:50:01
Mulla on 45 Taskaria :'(


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Juuso9 - 10.07.2006, klo 13:44:50
Laitetaan nyt sitten viestiä.
1.315 Mars Kentälle
2.299 Uutispommi
3.35 Aku Ankan muistelmat


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Irene - 10.07.2006, klo 14:02:30
Minun listani perustuu puhtaasti kouluikäisestä mieleenjääneisiin lukumuistoihin - en ole Taskareita aikoihin aktiivisesti lukenut.

1. Nro 85 - Aku maailman melskeissä. Edustaa "Aku toisessa ympäristössä" -tarinoiden parhaimmistoa, mukavia ja romanttisiakin seikkailuja. Erityisesti "Lapuanin helmi" jossa Sandokan ja Inestina rakastuvat, oli ihana!

2. Nro 56 - Taikaviitta saa vastustajan. Iines Naistaikaviittana oli minusta paljon kivempi ja kiehtovampi kuin Aku Taikaviittana. Piirrosjälki myös kaunista katsottavaa, perunamaan mukaan piirtäjä olisi Giorgio Cavazzano.

3. Nro 75 - Akun banaanipotku. Myös historiallisia tarinoita ja hyvää piirrosjälkeä. Kivettyneet ananakset on jäänyt mieleen jotenkin kumman ahdistavana tarinana - miksiköhän, pitänee kaivaa jostain taskari esiin ja tarkistaa...


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Apache - 12.08.2006, klo 15:16:20
46. Kirpputorilla aina käydessä katselen että jos halpoja taskareita löytyisi. Lehteä tullut jo vuodesta 95, joten luettavaa riittää kumminkin :)

http://koti.mbnet.fi/ecler/taskarit.html


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Jaanta - 12.08.2006, klo 20:51:47
Kaikki löytyy mitä on ilmestynyt, tosin joitakin erikoisnumeroita puuttuu.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: liisuny - 10.09.2006, klo 21:33:28
taitaa olla tällä hetkellä jotain vähän alle 500. Syynä että poikaystävä on myös kerännyt kaikki 206 asti. Nyt onkin toiset näistä myynnissä, joten itelle jää sitten vielä nro1-260. Jos muuten kaipailet jotain tiettyä taskaria niin ota yhteyttä :) Sovitaan hinta ja lähetys.. Katso huuto.net


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Laura Sivonen - 10.09.2006, klo 23:36:17
Thadaa! 15, joista olen melkein kaikista valmis luopumaan (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=5894.0) (kohtuulliseen hintaan).


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Flemming Andersen - 23.09.2006, klo 22:19:05
Vain 20-25. Olen toki lueknut ehkä 1/2 - 2/3 taskareista mutta lähinnä kirjaston kautta.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: HauisHarteikko - 24.09.2006, klo 19:14:07
Taskukirjoja on 0. Nuorena poikana 70-luvulla oli varmaan melkein kaikki silloin, kun niitä oli olemassa parisenkymmentä. Sen jälkeen ei ole paljon tullut seurattua eikä oikein tyylilajina kiinnostakaan.

Ensimmäisen Taikaviitta-kirjan voisi kyllä lukea, koska sitä pidin parhaana joskus 20 vuotta sitten.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Tuukka Saturi - 31.12.2006, klo 12:04:56
Aloinpa taas keräämään taskareita uudestaa. Vähän päälle 300 enää jäljellä. Tietääkö joku muuten, mihin asti taskareita on painettu uusiksi kokonaan väreissä? En haluaisi ostella niitä vanhoja taskareita joissa on joka toinen sivu mustavalkoinen.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Crosby - 31.12.2006, klo 12:47:11
Itelläni on 82 taskaria. Ainakin kaikki uusintapainokset mitä oon ostanu viimesen vuoden aikana on ollu joka sivu värilline. (tässä numerot uusintapainoksista 84,92,114,115)


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Curtvile - 31.12.2006, klo 13:10:45
ehkä jotain 250 taskaria. Ja sitten joistain kaksois tai tuplanumeroja.
Outoa itseäni miellyttä aivan alkupää ja nämä viimeaikasiet numerot. ja tuo 90-170 ei mitenkään erikoisemmin nouse esiin laadullisesti...
Varmaan lukijan päässä esiintyvä harha.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Flemming Andersen - 31.12.2006, klo 20:31:15
Minulle taas menee melkein akikki alta öbaut 260-270 ja muutama Anderseni vielä sen päältäkin.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Aukustus - 01.01.2007, klo 18:23:51
Kaikki 324 kappaletta, kaikki erikoisnumerot, eli 11kpl sekä kaikki 12 teemanumeroa. Ja kaikki on tottakai 1.painoksia


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Tuukka Saturi - 03.01.2007, klo 12:07:56
Kaikki 324 kappaletta, kaikki erikoisnumerot, eli 11kpl sekä kaikki 12 teemanumeroa. Ja kaikki on tottakai 1.painoksia

I bow to thy shining collection!


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Wade - 03.01.2007, klo 12:34:20
Kaikki 324 kappaletta, kaikki erikoisnumerot, eli 11kpl sekä kaikki 12 teemanumeroa. Ja kaikki on tottakai 1.painoksia
Respect

Outoa itseäni miellyttä aivan alkupää ja nämä viimeaikasiet numerot. ja tuo 90-170 ei mitenkään erikoisemmin nouse esiin laadullisesti...

Niinpä! Mielestäni sen jälkeen on ilmestynyt paljon parempia. Minussakin vikaa?


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Samone - 03.01.2007, klo 13:21:44
Minäkin tunnustaudun vialliseksi. Ihan viime vuotena (tai vuosina) on laatu jälleen parantunut ja on tullut taas ostettua taskareita. Nykyään tosin itse en ehdi niitä lukemaan ensin.

Sama laadullinen notkahdus oli mielestäni myös Aku Ankka lehdissäkin. Roope-setiä en ole pahemmin lukenut. Kenelläkään mielipidettä niiden tasalaatuisuudesta?


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: akuankka1313 - 08.01.2007, klo 15:51:21
Itse omistan 86 taskaria ;D


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: jolly - 08.01.2007, klo 16:20:50
hyvä kysymys... taitaa olla siinä 30- 40


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Tuukka Saturi - 09.01.2007, klo 10:34:54
Minulla taitaa nyt olla jotain 20 hujakoilla noita taskareita. Äipän luona on vielä muutama kymmen mutta ovat niin risoja ja kuluneita että jätän ne suosiolla pois laskuista ja hankin uudet tilalle.  Reilu 300 taskaria to go... :/


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Kookos - 09.01.2007, klo 17:06:41
1-90 about kaikki ensipainoksina, jotka on luettu puhki, piirrelty täyteen pikku-ukkoja ym. toimintaa jota pienenä harrastin. Satunnaisia muita ehkä parikymmentä. Vaimolla on varmaan lapsuuden kodissa vastaava pino, mut paljon enempi numeroita väliltä 100-200.

Jollei olis jo nyt kymmentä banaanilaatikollista kirjallisuutta varastossa odottamassa lisäkirjahyllyjen ja kirjastohuoneen materialisoitumista (lottovoitto, plz) niin varmaan jaksaisin koota ne yhteen paikkaankin ja hakea divarista lisää.

Itseasiassa melkein preferoin noita uudempia taskiksia, otti pienenä kaaliin niin moni piirtäjä ja omiin silmiin epäuskottavasti käyttäytyvä Roope noissa vanhoissa. Väkisin tehtyt Esi-/väli-/hälävälinäytökset oli niin kamalaa tuubaa. Uusilta en odotakaan enää mitään AA-lehdelle uskollista touhua niin helpompi sulattaa se kreiseily ja jopa nauttia siitä.


Otsikko: Re: Uusin tuplataskari (317)
Kirjoitti: akuankka1313 - 09.01.2007, klo 18:01:59
Minusta se on huonoin taskari ikinä. En nimittäin tykkää vanhoista piirtäjistä, ja kaikkia huyonoja piirtäjiäkin siinä oli. Ja juonet...PLÄÄH! :P


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Flemming Andersen - 09.01.2007, klo 19:21:56
Korjattu lukema... huikeat 28 (!), tosin 2 on teemataskareita, 1 erikoisnumero ja 1 Kalle Ankas Pocket...


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: ananas92 - 09.01.2007, klo 21:26:20
rapiat 270


Otsikko: Re: Uusin tuplataskari (317)
Kirjoitti: Flemming Andersen - 10.01.2007, klo 17:11:28
R.I.P. AATK(1970-2006) :'(


Otsikko: Re: Uusin tuplataskari (317)
Kirjoitti: Tuukka Saturi - 11.01.2007, klo 15:48:56
R.I.P. AATK(1970-2006) :'(

R.I.P.? Miks?


Otsikko: Re: Uusin tuplataskari (317)
Kirjoitti: Flemming Andersen - 11.01.2007, klo 16:25:36
En ole aivan uusimpia (>310) selaillut muuten kuin Andersenien, de Vitojen, Ferraristen ym. varalta mutta ideapula taisi iskeä joskus 250:n paikkeilla.


Otsikko: Re: Uusin tuplataskari (317)
Kirjoitti: Janne - 12.01.2007, klo 18:26:08
Minun nähdäkseni ideapula iski jo numeron 80 paikkeilla...


Otsikko: Re: Uusin tuplataskari (317)
Kirjoitti: Curtvile - 31.01.2007, klo 15:24:51
helsingin sanomien julkaiseman kirjakauppojen joulumyynnin nro 10.
86 000 myyty.
top kympissä muutoinkin Disneyn ylivaltaa. Myös 313 listalla 90 000+ myynnillä.

Mitä Suomi lukee....


Otsikko: Re: Uusin tuplataskari (317)
Kirjoitti: VesaK - 31.01.2007, klo 16:29:41
Keskivertomyynti taskukirjoilla noin 70.000 per numero... tuplataskareilla parikymmentä tuhatta enemmän.

Disney saisi taas palkinnon Tampereen Henki & elämässä vuoden myydyimmästä käännösalbumista, vaan ei se taida keretä paikalle.


Otsikko: Re: Uusin tuplataskari (317)
Kirjoitti: Lurker - 31.01.2007, klo 18:04:42
Suomen 10 eniten myydyn kirjan joukossa näytti olevan 4 akkaripokkaria. Aika paljon...


Otsikko: Re: Uusin tuplataskari (317)
Kirjoitti: Wade - 31.01.2007, klo 20:01:24
Suomen 10 eniten myydyn kirjan joukossa näytti olevan 4 akkaripokkaria. Aika paljon...
Niin, kun mukaan akkareiden lisäksi mahtui Remes, Hirvisaari ja muita kirjallisuuden ammattilaisia. Kunnaskin oli siellä, tosin ei sarjakuvan puolesta. Muuten Suomen kolmen myydyimmän mukana!


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: pyörylä - 06.05.2007, klo 20:20:43
No mnulla on (ainakin luulen niin) noin sata ja yli taskaria ja lisää tulee ostettua.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Leevi - 06.05.2007, klo 21:38:11
Kyllä niitä tossa hyllyssä on jotain 120 kpl taI ihan vähän alle! (laskin ne vähän aikaa sitten mutta tarkkaa lukua en muista :-\)


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: VilleM - 07.05.2007, klo 10:42:28
En taida tällä hetkellä omistaa yhtään. Joitakin vuosia sitten oli varmaan liki 200, mutta sitten kärräsin ne kirpputorille ja myin pois. Hyvin menivät kaupaksi. Ei ollut oikein tilaa säilyttää niitä missään eikä aikaa lukeakaan niitä. Niin paljon on luettavaa, että kaikki täytyy priorisoida, ja taskarit saivat mennä. Niiden sisällöllinen taso ei muutenkaan enää tyydyttänyt kovin suuresti.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Fever - 07.05.2007, klo 11:17:36
Täytyy tunnustaa... Kaikki.

Joskus muutama vuosi sitten kävin niitä läpi ja mietin, että pitäisikö yrittää metsästää ykköspainoksia ja ehjempiä versioita muutamasta huonompi kuntoisesta. Saa katsoa, jos muutaman vuoden päästä vaikka jo ehtisi :)


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Uroskana - 22.05.2007, klo 22:03:58
Noin 70 kahden virhemarginaalilla.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Darzee - 22.05.2007, klo 22:39:07
Jotakuinkin 150, uusimmat taskarit eivät ole enää oikein jaksaneet sytyttää; taso on minunkin mielestäni laskenut, tai sitten olen vain liian vanha...


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Leevi - 22.05.2007, klo 23:11:33
Jotakuinkin 150, uusimmat taskarit eivät ole enää oikein jaksaneet sytyttää; taso on minunkin mielestäni laskenut, tai sitten olen vain liian vanha...

Juu, sama homma taskareiden kanssa, ei sytytä enää samalla tavalla ja uudempien taskareiden taso on huonontunut jonkun verran voi minäkin sen myöntää, mutta on uusimmissa taskareissakin joitakin helmiä ollut! Kaupassakin tulee vain katsottua että millainen se uuden taskarin kansi on mutta nykyään se yleensä jää ostamatta...


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Jukka Laine - 22.05.2007, klo 23:40:33
Olin ylpeä 70-luvulla kun mulla oli 29 taskaria. Simolta puuttui pari. Simon mielestä tämä on hyvä harrastus.

29 eli Lännen sankarit oli silloin tuorein ja Päivi sanoi että ennen ne olivat parempia kuin nykyään. Päivin kanssa olin samaa mieltä. Jo vuonna 1979. Yhä edelleen puhumme Simon ja Päivin kanssa Aku Ankasta kun tapaamme jommankumman kanssa.

Jatkoin kuitenkin Taskarien ostamista numeroon 100 asti. Vuonna 1990 päätin jättää hyllyllisen riviin Taskareita ja Taskulehtiä. Muut vein divariin. Käytännössä 70-luvun numerot jäivät, pari muuta lisäksi, eli 50 ja 55.

Edelleen omistan Taskarit 1-44, 50 ja 55. Roope-sedät myin pois. Eivät ole enää samassa hyllyssä olleet aikoihin. Kaivoin ne juuri esiin komerosta ja luen kaikki tulevana kesänä. Jos haluatte niistä keskustella, niin Kvaak on sitä varten.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: VesaK - 23.05.2007, klo 00:40:42
Jotakuinkin numeroon 130 asti jaksoin niitä kerätä, sitten väsyin. Numerosta kahdeksan alkaen ovat ykköspainosta, ja mitä tasoon tulee, kuluneisuudesta kyllä huomaa mitä on tullut luettua ahkerammin. Numeron 50 jälkeen tuli paha notkaus juttujen tasossa, vaikka olihan niitä puolivillaisia starinoita ollut  aiemmissakin vaikka miten.

Koska Mikki on Italiassa suositumpi, Hiiri sai osakseen paremmat käsikirjoittajat ja piirtäjätkin, osin. Scarpa nyt oli yleispätevä, vaikka aika salamimakkaraa hänkin välillä suolsi.

Nykyisin jotenkin viehättää vanhojen taskarien kökömpikin grafiikka, varsinkin ne jutut joissa ei kerma kaikkiaan ole mitään tolkkua.

Esinäytösten teennäisyys kyllä vihlaisee - toisinaan on jostakin syystä pistetty pakka sekaisin ja miksattu kahden alkujaan eri taskarin tarinat sekaisin. Pätkivistä esinäytösvälikkeistä tulee näin entistä uskomattomampia aasinsiltarakenteita. Kunniaa Mary A. Wuoriolle, joka suomensi aivan kaikkea sarjakuvaa yli 40 vuotta - Mic Vaillanteista lähtien.

Mutta kyllä se vaan ikäkin vaikuttaa. Yritin lukea useamman pokkarin putkeen, mutta kolme peräkkäistä oli enemmän kuin kylliksi. 


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Jukka Laine - 23.05.2007, klo 00:47:17
Mutta kunhan saan aloitettua, on tiedossa SUURI 1970-LUVUN AKU ANKAN TASKUKIRJOISTA KESKUSTELU (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=8372.new#new). Näin se on täällä.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Samone - 23.05.2007, klo 10:17:45
Mitäköhän noita olisi tällä hetkellä? Jossain vaiheessa kun ilmestyneitä oli noin 130, niin minulla oli sadan pintaan. Tällä hetkellä olen antanut kaikki perintönä pojalleni. Taskukirjoja lienee yhteensä lähes 200. Jahka talon remontti on valmis, käyn nuo läpi ja näillä näkymin ruvetaan etsimään puuttuvia.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Pässi - 24.05.2007, klo 19:12:49
Mutta kunhan saan aloitettua, on tiedossa SUURI 1970-LUVUN AKU ANKAN TASKUKIRJOISTA KESKUSTELU. Näin on.
Jos en tule kesällä hulluksi, niin lupaan ottaa tähän keskusteluun osaan ainakin niiden taskareiden osalta jotka löytyy tai jotka osaan ulkoa koko loppuelämäni (1. Mikki kiipelissä)


Otsikko: Re: paras taskari
Kirjoitti: Lemoncurry - 19.06.2007, klo 00:46:53
Taikaviitat on just parhaita :) mie valikoin aina luettavaksi meidän kirjahyllystä net joissa on Taikaviitta... niistä taskareista kans tykkään jossa on se tyyppi joka pakenee aina jotenki hassusti hyppäämällä toiseen johonkin ulottuvuuteen... muistaako kukaan missä se tyyppi on? ainakin kahdessa taskarissa pitäisi olla....  ???


Otsikko: Re: paras taskari
Kirjoitti: Darzee - 20.06.2007, klo 12:39:48
niistä taskareista kans tykkään jossa on se tyyppi joka pakenee aina jotenki hassusti hyppäämällä toiseen johonkin ulottuvuuteen... muistaako kukaan missä se tyyppi on? ainakin kahdessa taskarissa pitäisi olla....  ???

Taskareissa 144 ja 164, joista ensimmäisessä tyyppi esiintyy nimellä Ähmed Ärripurri ja jälkimmäisessä hänet tunnetaan Josi Julmana. Hyppyä taas kutsutaan ensin triloikaksi ja myöhemmin yksinkertaisesti hirmuhypyksi


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: 0nni - 30.07.2007, klo 21:01:19
1.297 tähtikaksikko
2.79 roope sedän rahasafari
3.231 kesätoimittaja


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: 0nni - 30.07.2007, klo 21:53:27
Mul on jotain 50


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: jho303 - 31.07.2007, klo 11:25:41
101. Kaikki tähän asti ilmestyneet numerosta 297 lähtien ja sit jotain satunnaisia.


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: pasoleati - 31.07.2007, klo 18:31:13
Esim. nämä ovat täyttä suurlujuusterästä alusta loppuun:

46 Roopen kolikkokierre
43 Ruorimies Roope
11 Roope Suuri


Otsikko: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Fever - 01.08.2007, klo 09:02:10
1) 86, Minä olen pomo. Ensimmäinen taskari minkä sain :) Takakansi on puuttunut jo 20 vuotta.
2) 116, Aku kaukomailla. Scarpan ehkä paras tarina. Muu anti on aika kuraa, mutta se kohtaus, jossa Aku, Touho ja Roope avaavat matkapussinsa ja päästävät jalokivet vierimään pöydälle muiden ihaillessa, on syöpynyt lähtemättömästi tajuntaan. Lisäksi Iineksen "serkku"-huudahdus Akulle sydänten peittelemässä ruudussa on kaikessa kieroudessaan jäänyt mieleen...
3) 8, Aku ja Amerikan keisari. Jälleen Scarpaa, mutta aloitustarina on kaikessa absurdiudessaan ja laajan hahmogalleriansa ansiosta oikeasti hyvä Aku-tarina.

Kuplii pinnan alla... 138, Loistava ankkaversio klassikosta.


Otsikko: Re: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Uderzorix93 - 05.08.2007, klo 01:58:38
Aika paljon on noita uudempia... Sanotaan, että noin 80.
Vanhat taskarit kuitenkin yleensä vähän parempia.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: kumiankka - 25.08.2007, klo 19:10:07
Multa puuttuu joitain numeroita noista uusimmista, viim. viiden vuoden aikana ilmestyineistä. Vanhemmista puuttuu noin 20-30 kpl. Erikoisnumeroita olen aika hyvin saanut haalittua, niitä ei taida puuttua enää kuin pari. Olen nyt kahden vaiheilla hankinko noita uusimpia numeroita enää ollenkaan, taso kun tosiaan ON laskenut aika lailla noissa taskareissa. :-\


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: blacksad - 26.08.2007, klo 09:21:37
omistan numerot 176-325
(vaikka täytyy myöntää että tuolta väliltä puuttuu pari)

sitten on vain satunnaisia taskareita ja pari uusintapainosta


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Johannes - 26.08.2007, klo 11:25:01
Taskareita on numerosta 1 numeroon 95, ensipainoksia kaikki. Tuli päähänpisto 95:n kohdalla, että jos numero 100 ei tarjoa mitään erityisempää, niin niiden ostaminen saa jäädä. Itse Aku Ankka -lehti tulee edelleen, on tullut vuodesta 1966 (vanhin kaapista löytyvä Joulumanteli on mallia 1965).


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Kääk13 - 26.08.2007, klo 16:15:45
Multa löytyy muistaakseni 313 (mikä ankkamainen yhteensattuma ;D)mukaan lueteltuna erikois ja teemanumeroita.
Vanhin alk.per. on 4. Mielestäni oikiein hyvässä kunnosa. Ykköstä vain en oo mistään löytäny, ja sit kun sen löydän joudun kai maksamaan itseni kipeäksi, jotta saisin sen omistukseeni (huoh!).


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: a.m.m.l - 31.08.2007, klo 15:30:31
 mul on ainaski kaikki tän vuoden taskarit ja ihan enssimmäinen tasku kirja ;D


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Samone - 01.09.2007, klo 00:54:38
Multa löytyy muistaakseni 313 (mikä ankkamainen yhteensattuma ;D)mukaan lueteltuna erikois ja teemanumeroita.
Vanhin alk.per. on 4. Mielestäni oikiein hyvässä kunnosa. Ykköstä vain en oo mistään löytäny, ja sit kun sen löydän joudun kai maksamaan itseni kipeäksi, jotta saisin sen omistukseeni (huoh!).
Minulta pitäisi löytyä tuo ykkönen ihan ensimmäisenä painoksena - ja mallia irtolehtipainos. Ehkä ei olisi pitänyt antaa pikkuveljien lukea lehtiäni niin pieninä...

...toisaalta luettaviksihan nämä on tarkoitettu.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Duck-King - 03.09.2007, klo 20:57:02
15, jos ei teemataskareita oteta mukaan :)


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: sarjiskeräilijä - 04.09.2007, klo 17:43:55
Hyllyssä on melkein 100 :)


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Pässi - 15.10.2007, klo 23:06:50
Tietääkö kukaan mikä on kaikkien aikojen myydyin taskari?

Penkoessani kuluvan vuoden aikana valtakunnan divareita panin merkille, että no. 62 Puuhapari Mikki ja Minniä (http://www.perunamaa.net/taskarit/taskari.php?numero=062) tuntui löytyvän joka kaupungista hyllykaupalla. Tämän perusteella voisi arvioida, että tätä nimikettä on myyty aikoinaan (1. painos 1982) todella paljon. Miten lienee?

Mikä on muuten taskareiden kulta-aika, jos myyntiluvuissa mitataan?


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Barks92 - 16.10.2007, klo 10:47:12
Minulla on 189+teemanumerot


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Mikkoeinari - 18.10.2007, klo 08:11:51
Ehkä 60 kipaletta, jossain 110-120 numeron kohdalla on nuorin. Painokset ja kunto vaihtelee. Harmittaa kun tuli aikanaan myytyä aika paljon pois taskareita, nyt olis kiva lueskella niitä uudestaan kun jutut on jo ainakin osittain unohtunut.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: kt11118 - 21.10.2007, klo 21:49:47
Kaikki :laugh:


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: helmi - 25.10.2007, klo 17:46:26
Taikaviitta on ehkä paras ja on

Ei kikkailla väreillä. -Ylläpito-


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Anaconda - 25.10.2007, klo 18:02:18
Kaikki tähän asti ilmestyneet, hyväkuntoisina toki. Noin numerosta 119 lähtien ostettu uutena. Ja numerosta 54 lähtien kaikki ensipainoksia.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: ToTa12 - 04.03.2008, klo 22:36:57
Löytyy 246 Normaalia Taskukirjaa. 3 Erikoisnumeroa ja 2 Teemanumeroa. Ja lisää tulee


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Karhula - 10.03.2008, klo 12:57:59
64 normaalia taskukirjaa, kaksi mini-taskaria ja 7 teemanumeroa. :) Ja lisää tulee koko ajan....


Otsikko: Vs: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Karhula - 01.04.2008, klo 20:51:12
1. Kolmoset (333)
2. Rohkea rokan syö (28)
3. Puuhapari Mikki ja Minni (62)


Otsikko: Vs: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: mtvester - 03.04.2008, klo 21:39:11
1. Aku Taikaviitta (41)
- loistavia Taikaviitta-tarinoita, tästä se legenda lähti. :)
2. Mikki kiipelissä (1)
- aivan ensimmäinen taskari, josta löytyy monta klassikkotarinaa...
3. Tuplatällit (209)
- Paras näistä "uudemman kastin" taskareista, hauskoja tarinoita!


Otsikko: Vs: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Barks92 - 03.04.2008, klo 23:01:09
En kyllä osaa sanoa mutta jos pitäis niin ehdotomasti kaikki kolme olis 1-50 välliltä :)


Otsikko: Vs: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Teukka - 04.04.2008, klo 09:58:50
40: Täyttä vauhtia, Mikki Hiiri
41: Aku Taikaviitta
55: Mikki kummitusjahdissa

nro 50 olis ihan samoissa nron 55 kanssa, mutta viimeinen tarina pilaa opuksen.


Otsikko: Vs: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Vesa Höijer - 05.04.2008, klo 00:45:13
Top10 olisi helpompi, mutta tässä:

1) Mikki ja viidakon vaarat (3)
Sisältää Romano Scarpan parhaan teoksen Altacrazin karkuri. Myös Hypnoosihyrrä on erittäin hyvä. Loput tarinat sitten vähän heikompia.

2) Aku Baba ja viisi rosvoa (6)
Sisältää Luciano Bottaron parhaan teoksen Aku Ankka ja rauhanpiippu (Gottfredsonin putkimieskoplan come-back).

3) Mikki kiipelissä (1)
Sisältää Giovanni Battista Carpin parhaan teoksen Varjojen kapina.
Kaikki muutkin jutut loistavia.

4)Mikki ja Hessu timanttien jäljillä (5)
Vaikka kolmea pyydettiin, tämä on pakko vielä mainita.


Otsikko: Vs: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Barks92 - 05.04.2008, klo 13:41:04
1.no 1 Mikki kiipelissä koska siinä on mikki keisarina ja jännitävä varjojen kapina
2.no 36 aku kuumilla jäljillä,salaperäinen herra moisteri catton hyvä sarja ja hyvä lännen sarja
3.no 50 barksia mutta ei ihan parasta barksia :)
 
lähellä listaa:no2:Aku ja karhukopla
                     no:41 aku taikavitta
                     ja no:23 Mikki Kulee kummia

pakko laitaa viellä Nro 56 - Taikaviitta saa vastustajan koska vittatar esintyy :)


Otsikko: Vs: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: PurPur - 05.04.2008, klo 20:22:47

No parashan on numero 8, Aku ja Amerikan keisari.
Perustelut:
- loistava nimi
- kaikki hyvät piirtäjät parhaassa terässään, Scarpa/Cavazzano, Carpi, Bottaro ja se parempi De Vita.
- hauskoja historiallisia/kirjallisia fantasiaseikkailuja, joissa mukavasti surrealistista italo-pimahtaneisuutta ("Vapautettu Ankkalinna").
- ensimmäinen omistamani sarjakuvakirja, joten suuri formatiivinen vaikutus myöhempään elämääni niin hyvässä kuin pahassakin.

Toiseksi paras taitaa tosiaan olla Mikki ja Hessu timanttien jäljillä.

Mahdotonta sanoa mikä on kolmanneksi paras. Ihan alkupään kirjat ovat kaikki klassikkoja. Myöhemmistä Mikki kummitusjahdissa erottuu selvästi muista omintakeisuudellaan.
 


Otsikko: Vs: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: mtvester - 06.04.2008, klo 19:14:59
Tuli muuten mieleen, että numerossa 331 on yksi kaikkien aikojen parhaita Ankka-seikkailuita, "Pääkallosaaren aarre"!  :)  Muutenkin nyt alkaa noissa taskareissa jo olla sarjat taas parempaa laatua kuin esim. 3 vuotta sitten, jolloin suorastaan tuputettiin sitä avaruushömppää..


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Teukka - 07.04.2008, klo 14:54:17
Kaikki tähän mennessä ilmestyneet.
Eli jotain 338.

Painokset ei suinkaan ole kaikissa ekoja.
Eikä hallussa ole ensimmäistäkään teema-taskaria tai muita sellaisia extroja.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Karhula - 07.04.2008, klo 14:58:46
Kaikki tähän mennessä ilmestyneet.
Eli jotain 338.
Tarkoitat kai 339? Ja huomennahan ilmestyy 340: Äkkilähtö.
Ja ettei ihan offiksi mene niin nyt minulla on:
70 taskaria, 10 teemanumeroa ja 2 mini-taskaria ja niinkuin olen jo sanonut koko ajan tulee vähän lisää. ::)


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Aukustus - 07.04.2008, klo 17:49:55
Kaikki tähän asti taskari-nimikkeen alla ilmestyneet teokset löytyy hyllystä.
1.painoksena kaikki tottakai...


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: mtvester - 12.04.2008, klo 16:18:35
Kaikki ilmestyneet (muutamaa alkupään taskaria lukuunottamatta kaikki ensipainoksia) + erikoisnumerot.
Lisäksi löytyy suurin osa teemanumeroista.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Mikko M - 12.04.2008, klo 18:27:55
Taskareita on 159. Aloin kerätä niitä joskus kuusi vuotta sitten, mutta minulla oli niitä jo muutama ennestään. Teemataskukirjoja omistan 14 ja taskarin erikoisnumeroita viisi. Lisäksi omistan vielä yhden minitaskukirjan.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Rauta - 12.04.2008, klo 19:15:37
Ostin tuossa kuukausi sitten 8 kappaletta väliltä 15-30. Ne nostivat taskarikokoelmani kokonaismäärän kahdeksaan. Aikanaan olen omistanut veljieni kanssa 100 ensimmäistä (kaikki ilmestyneet silloin), mutta ne on luettu aikojen saatossa silpuksi. Joitain yksittäisiä numeroita saattaisi vanhempieni luota vielä löytyä.



Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Milla Valkeasuo - 17.04.2008, klo 04:19:04
Jotain pari sataa uskoakseni.. en ole laskenut..


Otsikko: Vs: Re: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Milla Valkeasuo - 17.04.2008, klo 04:20:49
Kun harvemmin luen taskareita, niin olen ihan pihalla varsinkin uusista taskareista. Enkä oikein tykkää niiden kuvituksista, mitä olen katsellut. Joten vastaisin suppean kokemukseni pohjalta, että numero 50 on paras. Syytkin on tulleet jo useampaan kertaan esille.

"Uusien" tarinoiden juonet ovat jollain tapaa niin arkisia eikä niitä jaksa lukea paria kertaa enempää. Ja piirrokset jotenkin lelumaisia  :-\


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: hannhell - 17.04.2008, klo 07:23:03
Omistan yhden taskarin, kun isä antoi sellaisen pari vuotta sitten syntymäpäivälahjaksi.... Kakarana niitä luki (ja keräsi) innolla, mutta sori, nykyisin ei tule enää luettua...


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Samu94 - 07.05.2008, klo 16:20:57
Omistan 149 taskukirjaa, mutta nyt vuoden keräilytauon jälkeen aijon hankkia nuo tässä välissä ilmestyneet taskarit, ja yhden niistä olen jo ostanut.  :)


Otsikko: Vs: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Samu94 - 07.05.2008, klo 16:29:14
1. AATK 55, Mikki kummitusjahdissa

2. AATK 3, Mikki ja viidakon vaarat

3. AATK 77, Mikki historian pyörteissä, tai AATK 278, Kauhukabiini.

Nykyajan Mikki tarinat ovat heikkoja, mutta oli ne ennen kyllä hyviä, hyvänä esimerkkinä AATK 55 ensinmäinen tarina, jossa juoni on aivan loistava, vaikkakin suomennos on hieman oudohko, koska välillä tuntuu että hahmot puhuvat itsekseen?  ;D


Otsikko: Vs: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Barks92 - 07.05.2008, klo 19:25:25
Juu olet oikeassa oli mikki tarinat ihan toista tasoa ennen :(
mutta välillä putkahtaa esille hyvä dekkari tarina :)


Otsikko: Vs: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Ili88 - 19.05.2008, klo 03:46:11
1. Mikki ja Hessu timanttien jäljillä
2. Aku Baba
3. Mikki Kiipelissä

Kymmenestä ensimmäisestä nuo piti valita. Ehkä tässäkin on iso osa nostalgiapisteitä mutta nämä vanhat vaan tuntuvat niiltä "oikeilta" taskukirjoilta joissa vielä oli huumori ja mielikuvitus valloillaan. Tai sitten vaan olin näitä ensi kertaa lukiessa myöhempää avoimempi ja vastaanottavaisempi.


Otsikko: Hinta nousee.
Kirjoitti: Barks92 - 30.08.2008, klo 10:26:28
Aku ankan taskukirjan hinta on viidessä vuodessa nousut yli 70 centiä :(
Tämä ei ole hyvä juttu kun ei ui rahoissa kuten Roope. Ja katsoin että akunkin hinta on ylittänyt 2 euoroa, Ja roopekin on kalimmpi nykyään. Mikä on syy että hintaa nousee  vähän joka vuosi? Toivon että edes osa menisi hyväntekeväisyteen.
Laskin että viiden vuoden päästä Taskari maksaa yli 5,5euroo mikä on aika huima hintaa maksaa joka kuukausi, Jos hintaa nousu jatkuu niin Minun on pakko ostaa enemmän kirputoreilta ja huuto nettistä.  :police:


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: Doc Lomapäivä - 30.08.2008, klo 10:36:37
Polttoaineen hinta nousee = Aku Ankkojen kuljetuskustannukset nousee. Palkat/työmarkkinakulut nousevat = Aku Ankkojen toimituskulut nousevat. Tätä kutsutaan inflaatioksi, eli rahan arvon alenemiseksi.

70 senttiä 5 vuodessa on aika vähän, kun esim. jauhojen hinta on noussut vuodessa saman verran. 5,5 euroa Taskarista viiden vuoden päästä on mielestäni todella vähän. Jos käyt ahkerasti koulua ja saat hyvän työpaikan (et haaveile urasta sarjakuvapiirtäjänä), voit huoleti hankkia Taskarisi joka kuukausi.

Huuto.netistä ostaminenkaan ei ole ilmaista: sähkön hinta nousee koko ajan, joten mylly kiinni ja lue vanhoja Akkareita. Pimeässä.


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: kaltsu - 30.08.2008, klo 11:13:00
Ei muuta ku nyrkkiä pöytään ja vaatimaan indeksikorotusta viikkorahaan.


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: Barks92 - 30.08.2008, klo 11:26:37
huoh sanon vaan  :sleepy:
Tarkoitin sitä kun yrittää kerätä kaikkia:Taskari,aku,roope.satasivuiset,iines,kovakantiset,sarjaextra,kovakantiset niin mene paljon enemmän vuodessa kun ennen


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: kaltsu - 30.08.2008, klo 12:30:22
Huoh tosiaan. Sitä on varmaan vaikea käsittää mut usko pois; suhteutettuna moneen muuhun juttuun (esim vanhempiesi kuukausipalkkoihin) taskukirjat ovat oikeastaan jopa halventuneet. Ymmärrät sitten isompana. Ehkä.


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: Barks92 - 30.08.2008, klo 13:41:14
Ehkä näin mutta ärsyttää että kaikki nuosee ni paljon
btw.mun huima kuukausipalkka on:70euroa mainosten jakaminen :D orjapalkka mutta saa ainakin liikuntaa


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: Doc Lomapäivä - 30.08.2008, klo 14:18:14
Ehkä näin mutta ärsyttää että kaikki nuosee ni paljon
Tässä asiassa ollaan samassa veneessä.


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: Fever - 31.08.2008, klo 03:31:15
huoh sanon vaan  :sleepy:
Tarkoitin sitä kun yrittää kerätä kaikkia:Taskari,aku,roope.satasivuiset,iines,kovakantiset,sarjaextra,kovakantiset niin mene paljon enemmän vuodessa kun ennen

Mitä järkeä on kerätä kaikkia noita, kun suurin osa nykytuotannosta on kuitenkin enemmän tai vähemmän roskaa?

Eikö riittäisi kun keskittyisit aluksi esimerkiksi taskareihin ja kun ne on kerätty, siirtyisit Roope-setiin? Niin minä olen tehnyt. Kaikki taskarit ovat olleet hyllyssä jo vuosia ja nyt kun vihdoin jaksoin ruveta Roope-setiä keräämään, puuttuu enää noin 100 kappaletta.

Mutta tiivistettynä, ei niitä kaikkia ole pakko heti haalia. Vuosien jälkeenkin niitä löytää. Ja arvo ei uusissa julkaisuissa ainakaan ole mikään mitta.


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: keijoahlqvist - 31.08.2008, klo 09:42:13
Mitä järkeä on kerätä ...
... roskaa?


Anteeksi, mutta kaikki kerääminen on järjetöntä.


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: Jukka - 31.08.2008, klo 09:56:36
Anteeksi, mutta kaikki kerääminen on järjetöntä.

Kerrankin ollaan Keijon kanssa samaa mieltä.


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: hannhell - 31.08.2008, klo 10:33:39
Anteeksi, mutta kaikki kerääminen on järjetöntä.
Jep, tässä vuosien varrella on huomannut, että on järjetöntä kritisoida toisten keräilykohteita. Itse on aina ihan yhtä hullu, eri tavalla vaan.


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: Dennis - 31.08.2008, klo 11:53:38
Hmm maidon hinta on noussut vajaassa vuodessa n 50 senttiä, no maidosta on helppo luopua.

Ja antaa ihmisten kerätä mitä keräävät, ei se kuulu toisille!


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: Asko AA - 31.08.2008, klo 12:18:28
Anteeksi, mutta kaikki kerääminen on järjetöntä.

Ei mitään anteeksi.
Elämä käy kuivakkaaksi, jos kaikki pitää järjellä standardisoida.

Itselleni kertyy tavaraa. En jaksa etsiä ja ostella järjestelmällisesti, ylläpitää listoja saati keplotella hinnastoilla. Kun osapuilleen tietää mistä tykkää, tuota sarjakuvaa, musiikkia, dekkareita ja elokuvia kävelee ihan tarpeeksi ja liikaakin vastaan, eikä tulisi mieleenkään karsia mielenkiinnon kohteita.
Eikä myöskään lisätä: kyllä muiden muassa teatteri, kotimainen proosa, tanssitaide ja klassinen ja etninen musiikki ovat vielä pysyneet reservissä kulttuurisessa tanssiaiskortissani.

Hintojen nousu rajaa kyllä hankintoja, mutta koskaan en ole ollut uusimman ja kalleimman perään. Erityisesti musiikin ja leffat saa kyllä ennen pitkää edullisesti käsiinsä.


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: pertti jarla - 31.08.2008, klo 13:35:01
Jos hankkisi kalliilla keräilyharvinaisuuden jota on aina halunnut, mutta ei lukiskaan sitä vaan tuhrisi eritteillään ja polttaisi, se olisi järjetöntä.


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: Fever - 31.08.2008, klo 13:53:57
Jep, tässä vuosien varrella on huomannut, että on järjetöntä kritisoida toisten keräilykohteita. Itse on aina ihan yhtä hullu, eri tavalla vaan.

No joo, totta. Kritisointi toisten tavoista on turhaa.

Enemmän yritinkin (tosin huonosti) vinkata, että kannattaa keskittyä yhteen tai kahteen kohteeseen ensin ja sitten lisätä kohteita sitä mukaa, kun vanhat kokoelmat täyttyvät. Minulla se on toiminut parhaiten.


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: Barks92 - 31.08.2008, klo 17:47:39


Ja antaa ihmisten kerätä mitä keräävät, ei se kuulu toisille!
Siinä asiaa


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: Laura Sivonen - 31.08.2008, klo 18:24:32
Jos hankkisi kalliilla keräilyharvinaisuuden jota on aina halunnut, mutta ei lukiskaan sitä vaan tuhrisi eritteillään ja polttaisi, se olisi järjetöntä.
Yääh, ahdistaa, kun joku edes puhuu tuollaisia.

Toisaalta, jäljellejäävien kopioiden keräilyarvo kasvaa jälleen. Eri asia olisi ostaa uniikkikappale ja tuhota se. Silloin täytyisi olla jo syviä antipatioita taidekulttuuria kohtaan.


Otsikko: Vs: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Koninkaulus - 31.08.2008, klo 23:25:38
Olen monta kertaa ajatellut rekisteröityä tälle foorumille, mutta vasta nyt sain aikaiseksi. Ja eroon ette minusta tule pääsemään.  :laugh:

Ja sitten asiaan:

1. Mikin hurjat jutut (73). Itsestäänselvä valinta. Kolme täydellistä, toistan: täydellistä Scarpa-tarinaa ja höysteenä loistava seikkailu Martina-Carpi -kaksikolta. Esinäytöksessäkään ei tämän kirjan osalta ole valittamista.

2. Mikki kiipelissä (1). Loistavia tarinoita loistavilta tekijöiltä jokainen, mitä muuta voi vaatia? Huikea avaus huikealle kirjasarjalle.

3. Mikki kummitusjahdissa (55). Mustan aaveen arvoitus on kaikkien aikojen toiseksi paras Mustakaapu-tarina heti Gottfredsonin Mustakaavun ensirötösten jälkeen. Legenda-Floydilta tässäkin kirjassa loistava tarina, ja myös Jättiläissirkat on järjettömyydessään mahtava.

Pakko on mainita myös joukko muita mahtavia taskareita, se tässä ketjussa sallittaneen. Oli nimittäin todella vaikea valita kakkos- ja kolmossijoille oikeat taskarit. En edes harkinnut tähän erikoisnumeroita - siis ainakaan sellaisia, joissa on julkaistu vanhoja tarinoita uudelleen - sillä se ei olisi mielestäni ollut kovin mielekästä. Jos näin olisin tehnyt, olisi Kalin kynsi ollut tällaiselle Scarpa- ja Mikki-fanaatikolle yhtä päivänselvä valinta kuin mitä no.73 oli nyt. Mutta nyt bubbling under -osastoon (pistän vain numerot, muuten venyy; osaatte kyllä tarkistaa nimet, jollette muista):

3, 5, 16, 23, 27, 29, 36, 40, 59, 61, 62, 64, 67, 70, 71, 75(Futis+Italia=TAIDETTA), 107, 126, 174.

Osa sai hiukan nostalgiapisteitä (esim. Taikaviitan talouskriisi (174) oli ensimmäinen taskarini, sain sen 4-vuotiaana), jotkut listasin yksittäisten huipputarinoiden (lähinnä Scarpan) takia, kun taas osa vain on yksinkertaisesti rautaisia taskareita. Oikeastaan olisin voinut listata kaikki Mikki-taskarit ja koko joukon ankkaakin, mutta vähän piti karsia. Mainittakoon vielä loppukaneettina, että huonoa taskaria en ole lukenut, ja omistan ne kaikki muutamia erikoisnumeroita lukuunottamatta. Esim. väliltä 100-200 löytyy todellista timanttia ja myös uudet ovat hyviä, joskaan legendoiksi eivät nouse tasaisuuden puutteen johdosta.

Syvät pahoitteluni pitkästä ja osin ohi aiheen menneestä palopuheesta. Nuoruuden innolla...


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: Crazyduck-97 - 02.09.2008, klo 07:38:39
Joo kyllähän se hinta nousee oon itteki ajatellu että pitää jättää uudet taskarit ostamatta, kun on niin kallista >:(.Satasivuisetkin on niin kalliita etten tohdi ostaa. Minulla on vain se ensimmäinen koska sain sen joskus lahjaksi :) .Roope-Setää tilaan, Sarjisekstraa en koska siinä on paljon hahmoja ja tarinoita mistä en pidä.Sitten Jumbot ovat taas aivan liian kalliita.


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: keijoahlqvist - 02.09.2008, klo 07:58:24
Toisaalta, jäljellejäävien kopioiden keräilyarvo kasvaa jälleen. Eri asia olisi ostaa uniikkikappale ja tuhota se. Silloin täytyisi olla jo syviä antipatioita taidekulttuuria kohtaan.
"Taidekulttuuria" ei ole se esine vaan ilmiö, että se on tuotettu.


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: Si Civa - 02.09.2008, klo 17:27:15
Miksi kaikkea pitäisi omistaa, kun voi esimerkiksi mennä kirjastoon lukemaan (vain hurjimmat uskaltavat lainata ja viedä kotiinsa)? Paitsi tietenkin jos keräilee, mutta se sellainenhan on aivan sellaista, miksi sitä on jo tässä keskustelussa sanottu.
Ja shh, nyt ei puhuta siitä, että minä tuhlaan rahojani sarjakuviin.


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: sarja - 02.09.2008, klo 18:26:31
Kaikkea ei ole saatavissa edes kirjastosta. Hinnat ovat nousseet sarjakuvissa kautta linjan. Toisaalta hyviä löytöjä voi tehdä myös sattuman kautta. Kirpputorilta löytyi 50-luvun Aku Ankka, joka ei ollut enää parhaassa mahdollisessa kunnossa, mutta silti hankin sen.
Koska pidän vanhemmista Aku Ankoista. Hintojen nousun näkee myös kirjamessuilla, jossa esim. Korkeajännitysten hinnta ovat nousseet pilviin puhumattakaan vanhoista Aku Ankoista. Siinä lompakko itkee surun kyyneleitä.


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: sarjiskeräilijä - 08.09.2008, klo 20:15:56
Se on todellakin tylsää kun hinnat nousee niin ei meinaa rahaa riittää enää mihinkään. Jos taskarien hinta nousee vielä paljon niin voi olla etten enää osta niitä kaupasta vaan jostain käytettynä halvemmalla.


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: Fauntleroy - 24.09.2008, klo 15:24:27
Jos 100 000 ihmistä ostaa taskarin, joka maksoi 4,30€ vuosi sitten, tuloja tulee 430 000 euroa. Jos hintaa nostetaan 20 senttiä, kassaan kilahtaa 450 000 euroa. 20 000 lisää vaivasella parinkymmenen sentin hinnannousulla!

Satasivuisia en osta. Niiden hinnoittelussa on menty jo yli. Ja jos taskarin hinta nousee vielä joskus...


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: Samu94 - 24.09.2008, klo 15:30:13
Jos 100 000 ihmistä ostaa taskarin, joka maksoi 4,30€ vuosi sitten, tuloja tulee 43 000 000 euroa. Jos hintaa nostetaan 20 senttiä, kassaan kilahtaa 45 000 000 euroa. 2 miljoonaa lisää vaivasella parinkymmenen sentin hinnannousulla!

Tosin oikeinlaskettuna tuloja tulee 430 000€. Eli tuolla parinkymmennen sentin lisäyksellä tienataan 20 000.


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: Fauntleroy - 24.09.2008, klo 15:35:33
Arvelinkin että se olisi väärin (matikka oli 4).


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: Poika nro 3,141 - 24.09.2008, klo 16:56:11

Öh... Pojat. Ymmärtääkö kumpikaan teistä mitä toinen puhuu toiselle..?


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 24.09.2008, klo 22:37:53
Tosin oikeinlaskettuna tuloja tulee 430 000€. Eli tuolla parinkymmennen sentin lisäyksellä tienataan 20 000.

Joista valtaosa menee kohonneiden paino- yms. kulujen peittoamiseen. Tienaus voi olla lähempänä plusmiinusnollaa.

Timo


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: Jarmo - 24.09.2008, klo 23:05:16
Lainaus
Kuluttajahintaindeksi

Tuorein julkistus: Inflaatio kiihtyi elokuussa 4,7 prosenttiin (15.9.2008)
Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio kiihtyi elokuussa 4,7 prosenttiin. Heinäkuussa se oli 4,4 prosenttia. Inflaatiota nopeutti erityisesti terveydenhoidon maksujen korottaminen sekä puhelumaksujen ja elintarvikkeiden kallistuminen viime vuodesta. Myös päivähoitomaksujen nostaminen kiihdytti inflaatiota.

Jos taskarin hinta siis on kohonnut vuodessa 4,30 eurosta 4,50 euroon,
korotus on 4,7% eli täsmälleen inflaatiokorotus.

Ellei jotain todella ihmeellistä tapahdu, taskari maksaa viiden vuoden
päästä ihan varmasti vähintään sen 5,50.

Barks92:n onneksi on kuitenkin hyvin todennäköistä, että tulonsa
kohoavat jopa inflaatiotasoa nopeammin, eikä 5,50 kuukaudessa
enää tunnukaan kovin ankaralta investoinnilta.

Sinäänsä kyllä suosittelen viemään luetut pokkarit divariin ja hakemaan sieltä
uusia tilalle. Edullisempaa on ja ekologisesti kestävämpääkin toimintaa semmoinen.


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: Laura Sivonen - 24.09.2008, klo 23:24:04
Ellei jotain todella ihmeellistä tapahdu, taskari maksaa viiden vuoden
päästä ihan varmasti vähintään sen 5,50.
Itqparq.

Yksi mangapokkari maksaa nykyään 6-7 euroa. Ja ne ovat sentään ohuempia ja mustavalkoisia. Toisaalta niiden markkinaosuus ei taida olla edes verrattavissa taskareiden vastaavaan.


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: keijoahlqvist - 24.09.2008, klo 23:44:50
Itqparq.

Yksi mangapokkari maksaa nykyään 6-7 euroa. Ja ne ovat sentään ohuempia ja mustavalkoisia. Toisaalta niiden markkinaosuus ei taida olla edes verrattavissa taskareiden vastaavaan.
Pari kolme kuppia kahvia hesalaisessa kahvilassa (jessus se on kallista). Tuolla hinnalla saa kunnon juustopaketin mutta sillä asuu vain puolisen päivää vuokralla. Sillä pääsee bussilla kaupunkiin muttei takaisin. Sillä juo sen verran olutta että alkaa tehdä mieli lisää. Sillä ostaa huonot kalsarit.


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: kaltsu - 25.09.2008, klo 08:16:01
Haluuks joku tarkistaa kuinka paljon ensimmäiset taskukirjat on maksanu ja paljoko se suurin piirtein olisi euroissa? Veikkaan että ensimmäisiä taskareita on saanu aikoinaan alle eurolla. Että onha niiden hinta kyllä ihan älyttömästi noussu!

Ahneita ovat Egmontillaki. Tex Willer on vuonna 1971 maksanu 2 markkaa eli semmoiset 0,35 euroa ja nykyään ne kiskoo niistä 4,20 euroa!


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: marko70 - 25.09.2008, klo 09:17:51
Haluuks joku tarkistaa kuinka paljon ensimmäiset taskukirjat on maksanu ja paljoko se suurin piirtein olisi euroissa? Veikkaan että ensimmäisiä taskareita on saanu aikoinaan alle eurolla. Että onha niiden hinta kyllä ihan älyttömästi noussu!

Ahneita ovat Egmontillaki. Tex Willer on vuonna 1971 maksanu 2 markkaa eli semmoiset 0,35 euroa ja nykyään ne kiskoo niistä 4,20 euroa!
Mikki kiipelis eiks se maksanu 3.95 markkaa eka painos eli rapiat 60snt?


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: Jukka Laine - 25.09.2008, klo 09:41:43
3,50 maksoivat kuusi ekaa. Sitten hinta nousi 3,95:een josta olin silloin järkyttynyt.


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: marko70 - 25.09.2008, klo 09:49:47
3,50 maksoivat kuusi ekaa. Sitten hinta nousi 3,95:een josta olin silloin järkyttynyt.
HERRAJUMALA män 45 penniä yläkanttiin.  :=)
Ei vanha muista kaikkee,eikai vaan ottanna pumpusta kun pompsahti.  ;)
Q=<>


Otsikko: Vs: Hinta nousee.
Kirjoitti: Jukka Laine - 25.09.2008, klo 09:56:51
Mun viikkorahani oli vain kolme markkaa.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: aku95 - 17.02.2009, klo 14:34:33
Mul on jotai 30-40, plus ruotsikielisiä taskareita ;D


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Barks92 - 17.02.2009, klo 14:40:37
mjoo uusia taskareita en oo aikonnu ees ostaa pitkään aikaan...Joskus sitten vanhana
Paitsi teemanumeroita,

Nyt just lähemmäs 200 .. Pitää laskea :P


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: aku95 - 18.02.2009, klo 16:57:01
vanhat taskarit ovat tosi hyviä, mutta eis ilti niin hyviä kuin Roope-sedät.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Janne - 18.02.2009, klo 17:03:46
Uudet vai vanhat?


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: aku95 - 19.02.2009, klo 16:32:11
vanhat, varsinkin vuoden -01.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Barks92 - 19.02.2009, klo 17:25:43
vanhat, varsinkin vuoden -01.
Heh tuohan on harvinaisen vanha :D luulin että tarkoittit 70luvun taskareita..


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Janne - 19.02.2009, klo 19:26:31
Ja minä kun tarkoitin kysyä, että ovatko uudet vai vanhat ROPSUT parempia kuin taskarit.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Ili88 - 20.02.2009, klo 20:47:04
1-324 + 1-20 vielä toiseen kertaan + minitaskarit.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Karhula - 27.02.2009, klo 14:14:31
Nykyisin löytyy 113 taskaria, 3 erikoisnumeroa, 15 teemanumeroa ja kaikki tähän mennessä ilmestyneet mini-taskarit, eli 5 kappaletta.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Jukka Laine - 27.02.2009, klo 15:23:13
Tehkää niinkuin hiihtäjä Sami Jauhojärvi. Hän valitti julkisesti (http://www.aamulehti.fi/uutiset/urheilu/jauhojarvi-haluaa-taskukirjan-ja-mitalin/131391) että puuttuu enää kolme taskaria. Kaksi (osat 1 ja 5) tuli heti postissa, ja kolmas (osa 3) on jo luvattu.

Ja jostakin vielä tuplakappale reissuja varten.

Ekasta taskarista mainostan vielä muistojani (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=844).


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Barks92 - 27.02.2009, klo 18:18:30
Tehkää niinkuin hiihtäjä Sami Jauhojärvi. Hän valitti julkisesti (http://www.aamulehti.fi/uutiset/urheilu/jauhojarvi-haluaa-taskukirjan-ja-mitalin/131391) että puuttuu enää kolme taskaria. Kaksi (osat 1 ja 5) tuli heti postissa, ja kolmas (osa 3) on jo luvattu.

Ja jostakin vielä tuplakappale reissuja varten.

Ekasta taskarista mainostan vielä muistojani (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=844).
Tuo jauhojärvi juttu piristi kummasti päivää :) oon itsekin hiihtäjä


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Jukka Laine - 27.02.2009, klo 18:26:50
Onnea Samille mitalista, ja varsinkin taskareista. Ne ovat hyviä taskareita.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: tahkonpolku - 27.02.2009, klo 21:46:03
Alkupään taskarit ovat loistavaa, aikaansa sidottua kulttuurihistoriaa. Voi sitä poikasen silmissä loistavaa kiihkoa, jonka ärrän myyjätädin on ollut pakko huomata, kun olen nähnyt Keuruun R-kioskin ikkunassa upouuden Mikki ja viidakon vaarat -taskarin! Se oli sitä aikaa, kun ärrä oli Keuruulla vielä Ostolan yläkerrassa.


Otsikko: Erikoinen taskaritarina?
Kirjoitti: Taavi Suhonen - 16.06.2009, klo 01:24:12
Internetin syövereissä tuli vastaan tälläinen kuvaus perin erikoisesta Aku-tarinasta:
Lainaus
One Donald Duck issue revealed that a giant octopus called Ar-Finn sleeps beneath the depths in a sunken city. Our reality (or at least Donald's) exists only because Ar-Finn dreams about it. But if he wakes up, the world will start to adapt to his image, with the architecture becoming more and more alien and the people more octopoid in appearance. Also interesting to note is that Ar-Finn's subconscious mind manifests as humans in our world; a good guy who wants the dream to continue and a evil guy who wants the dream to end. It was awfully cynical for a Disney story, especially the ending, where Donald is horrified to find out that our whole existence is just a dream. Probably as close to Lovecraftian standards as Disney will come for the foreseeable future.

Onko kellään aavistusta mikä tarinan nimi on ja onko tuota mahdollisesti Suomessa julkaistu? Inducksista kokeilin hakea, mutta enpä onnistunut löytämään.


Otsikko: Erikoinen taskaritarina?
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 16.06.2009, klo 10:58:04
Internetin syövereissä tuli vastaan tälläinen kuvaus perin erikoisesta Aku-tarinasta:
Onko kellään aavistusta mikä tarinan nimi on ja


Olipas aika erikoinen ja highly kiinnostava. Laitoin kyselyä eteen päin, jos joku tietäisi. Inducks on nyt just näemmä ruuhkan uuvuttama, ehkä kaikki läksivät justiinsa etsimään tätä giant octopus -juttua.  ;D

Timo


Otsikko: Erikoinen taskaritarina?
Kirjoitti: Galactic - 16.06.2009, klo 20:05:29

Olipas aika erikoinen ja highly kiinnostava. Laitoin kyselyä eteen päin, jos joku tietäisi. Inducks on nyt just näemmä ruuhkan uuvuttama, ehkä kaikki läksivät justiinsa etsimään tätä giant octopus -juttua.  ;D

Timo
Inducksiin lähetetyn viestin (http://nafsk.se/pipermail/dcml/2009-June/025790.html) mukaan kyseessä olisi tarina http://coa.inducks.org/story.php?c=D+2002-002


Otsikko: Erikoinen taskaritarina?
Kirjoitti: Taavi Suhonen - 16.06.2009, klo 20:35:32
Kiitoksia tiedosta. Pitänee metsästää jostakin ruotsalaisjulkaisu kun ei ilmeisesti ole Suomen taskareissa julkaistu. Tuleepahan harjoitettua ruotsin taitoja muullakin kuin Sailor Moonin ruotsidubilla.


Otsikko: Erikoinen taskaritarina?
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 16.06.2009, klo 20:52:05
Inducksiin lähetetyn viestin (http://nafsk.se/pipermail/dcml/2009-June/025790.html) mukaan kyseessä olisi tarina http://coa.inducks.org/story.php?c=D+2002-002

Nopea vastaus, kysymys näet oli minun.  :D

Timo


Otsikko: Erikoinen taskaritarina?
Kirjoitti: X-men - 16.06.2009, klo 21:00:31
Kiitoksia tiedosta. Pitänee metsästää jostakin ruotsalaisjulkaisu kun ei ilmeisesti ole Suomen taskareissa julkaistu. Tuleepahan harjoitettua ruotsin taitoja muullakin kuin Sailor Moonin ruotsidubilla.

Akupedian mukaan sama opus tuli myös täällä samassa numerossa kuin Ruotsissakin. Ei kyllä kerro onko jotain jätetty pois.


Otsikko: Erikoinen taskaritarina?
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 16.06.2009, klo 21:05:48
Akupedian mukaan sama opus tuli myös täällä samassa numerossa kuin Ruotsissakin. Ei kyllä kerro onko jotain jätetty pois.

Inducksin mukaan ei ole tullut suomeksi. Ellei ole sitten ihan vastikään ole tullut, eikä siten ole vielä ehtinyt listauksiin.

Timo


Otsikko: Erikoinen taskaritarina?
Kirjoitti: Jukka Laine - 16.06.2009, klo 21:34:40
Tuo koko taskari ilmestyi muissa pohjoismaissa, Saksassa ja Hollannissa jo vuonna 2004, ja Suomessa jätettiin väliin.

Olisi pitänyt olla taskari numero 299, mutta sen sisältöä ei taas tullut Ruotsissa.


Otsikko: Erikoinen taskaritarina?
Kirjoitti: X-men - 17.06.2009, klo 19:42:38
Tuo koko taskari ilmestyi muissa pohjoismaissa, Saksassa ja Hollannissa jo vuonna 2004, ja Suomessa jätettiin väliin.

Olisi pitänyt olla taskari numero 299, mutta sen sisältöä ei taas tullut Ruotsissa.

Eli siis Ruotsin taskari 303 ei ole sama kuin Suomen 303?

Tuo Inducksin linkki vie The Call Of C'Rruso-esittelyyn.


Otsikko: Erikoinen taskaritarina?
Kirjoitti: Jukka Laine - 17.06.2009, klo 19:57:46
Ei ole sama. Inducksissa on kaikenmaalaisten taskareiden ohessa selvitys, mitä taskaria muissa maissa se vastaa. Numerot eivät tosiaankaan mene samaan tahtiin, ehkä joskus vahingossa on mennyt, mutta en siitäkään mene valalle.

Toisissa saattaa olla eri kansi, sisältö ratkaisee mitä taskaria vastaa.

Esim:
Suomen taskari 348 on sama kuin
Ruotsin 357
Saksan 384
Hollannin 157


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: akuankka1313 - 02.09.2010, klo 19:07:02
Omistan nykyään 243 taskaria Triplan ostettuani. Nykyisin omistan kaikki taskarit väliltä 99- ja 1-33 (muut yhtenäiset palaset ovatkin sitten hieman epämääräisempiä...). Lisäksi omistan 3 erkkaria, kaikki minitaskarit ja kaikki teemataskarit lukuunottamatta kasia.
Niin, kauan sitten luetut tarinat tosiaan ovat nostalgisempia ja haluttua lukutavaraa, vaikka tarina itsessään olisikin nykyään roskaa. Itse ainakin luen vielä nykyäänkin taskarit 266 ja 260 läpi yhä uudelleen ja uudelleen - sain ne vuonna 2002 ensimmäisinä taskareinani. :)


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Nanna - 02.09.2010, klo 21:03:42
Minulla oli vaivaiset 20-30 taskaria. Ainoastaan muutama niistä oli alkupäästä. Vanhempien pois luota muuttaessani lahjoitin sarjikset mummolaan nuorempien lasten luettavaksi, missä niitä kuulemma kovasti arvostetaan. Itse pidin vain pari suosikkia (mm. Joron jäljillä ja Salaperäiset kyntteliköt).


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Orjan May - 02.09.2010, klo 21:26:20


Minulla ei ole yhtään taskukirjaa, sillä en lue roskasarjakuvia. ;) :P


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: tertsi - 02.09.2010, klo 21:29:00
Mulla on yksi taskari. Sieltä alkupäästä se, jossa Mikki katsoo peiliin kruunu päässä.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: haplo - 02.09.2010, klo 21:39:12
Mullakin on yksi taskari. Tuo ensimmäisen osan uusintapainos. Olihan niitä aikanaan toista sataa mutta möin pois. Alkupäästä voisi pari hankkiakin, ainakin osan kaksi josta aikanaan puuttui harmillisesti sivuja.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Ili88 - 02.09.2010, klo 21:40:58
Kaikki löytyy hyllystä. En tosin ymmärrä miksi, olen lukenut noin numerot 1-150 ja sen jälkeen hajanumeroita sieltä täältä. Pitkään olen ajatellut jättää 1-100 itselleni ja myydä loput pois mutta silti aina kun uusi ilmestyy niin ostan vielä sen hyllyä lämmittämään.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: The Spirit - 03.09.2010, klo 18:29:15
aina kun uusi ilmestyy niin ostan vielä sen hyllyä lämmittämään.

Uudet taskarit lämmittävät parhaiten takassa.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: akuankka1313 - 03.09.2010, klo 18:48:22
No, jokaisella on oma mielipiteensä... Itse ainakin ostan jokaisen uusimman taskarin (oli hyvä tai ei), vannoutunut keräilijä kun olen. :)


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: fiat126 - 03.09.2010, klo 21:00:13
Aikalailla kaikki ilmestyneet Ankka-julkaisut mukaanlukien taskarit.Tosin Ankoista himskatin Lumikki vielä puuttuu mutta sillekin on luotu tavoiteaika eli vielä sekin  hyllystä löytyy... Mutta eipä niitä liikoja tarjolla ole.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Lurker - 03.09.2010, klo 23:45:03
Aikalailla kaikki ilmestyneet Ankka-julkaisut mukaanlukien taskarit.Tosin Ankoista himskatin Lumikki vielä puuttuu mutta sillekin on luotu tavoiteaika eli vielä sekin  hyllystä löytyy... Mutta eipä niitä liikoja tarjolla ole.

Lumikki on ollut huuto.netissä tuon tuosta myynnissä. Mutta sidottuna. 1350.00 € osta heti -hintana.
http://www.huuto.net/kohteet/aku-ankka-lumikki-vuodelta-1952-alkuperainen-sidottuna/147723924 (http://www.huuto.net/kohteet/aku-ankka-lumikki-vuodelta-1952-alkuperainen-sidottuna/147723924)

Sidottuna?


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 06.09.2010, klo 22:55:57
Lumikki on ollut huuto.netissä tuon tuosta myynnissä. Mutta sidottuna. 1350.00 € osta heti -hintana.
[....]
Sidottuna?

Kohde suljettu. Joko fiat126 otti ja osti?
Mikä on yksi lehti sidottuna?

Timo


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: EetuT - 06.09.2010, klo 23:18:01
Mikä on yksi lehti sidottuna?

Lehti on laitettu (sidottu?) kovien kansien väliin.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: hatinufer - 07.09.2010, klo 12:48:26
Minäkään en omista yhtään taskaria.
Omistan kuitenkin muutamia Aku Ankan Parhaat-tms. sarjan albumeja.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: yksmasavaan - 07.09.2010, klo 19:20:28
Hei kaikki kvaakkilaiset!
Tietooni on tullut ettei koko Normandiassa ole kuin kolme taskaria!!! Järkkäilen tässä pientä keräystä. Löytyykö ihmisillä hyvää tahtoa? Tuokaa ylimääräiset taskarinne viikonloppuna sarjakuvafestareilla Kreegah Bundolon pöytään. Taskarit lähetetään heti seuraavalla viikolla Normandian taskarittomien ihmisten lohduksi. Johan on kumma jos ei saada kokoon sataa taskaria!
taskariterveisin
Matti Hagelberg


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: VesaK - 08.09.2010, klo 10:10:20
Pitäisi kyllä tietää mitkä kolme siellä jo on, ettei tule tuplakappaleita joita ne voivat vaihtaa esimerkiksi leipään.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: yksmasavaan - 10.09.2010, klo 18:32:42
Hei kvaakkilaiset!
Älkää unohtako Normandian asiaa. Varmaan löytyy hyllystänne taskareita, joista voitte luopua taskarittomien normandilaisten hyväksi. Myös huonokuntoisemmat taskarit otetaan ilolla vastaan Kreegah Bundolon festivaalipöydässä. Taskariapu toimitetaan suoraan tarvitseville ilman välikäsiä. Pöydän henkilökunta on luvannut vastata kaikkiin kysymyksiinne.
taskariterveisin
Matti Hagelberg :)


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 12.09.2010, klo 02:20:06
voisi kääntää tasku kirjat ranskan kielelle, jotta normandialaisetkin ymmärtäisivät. maihin nousu ei muuten toimi. ja siellähän luetaan kaikki toiselta puolelta. joten ne on käännettävä toisin päin ihan muutenkin.

Timo


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: yksmasavaan - 12.09.2010, klo 18:32:15
Kiitos kaikille taskarikeräykseen osallistuneille!
Teidän ansiostanne Normandian taskarikanta kohosi YLI 200 prosenttia.
Taskarit pakataan maanantaina ja ne lähtevät kohti Normandiaa ensi viikon aikana.
Normandia kiittää.
terv.
Matti Hagelberg :)



Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: KääK - 12.09.2010, klo 19:22:13
Itselläni kotona on vaan noin 42. Mutta iskällä niitä on parisaturaista.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Henendo - 19.09.2010, klo 22:09:54
Hyllystä löytyy 139 Taskaria, jos lasketaan mukaan myös Minit, Teemarit ja Taskarin parhaat. Ilman niitä 103.
Eli jos kaikki Taskarit haluan, ostettavaa löytyy vielä 266 normi-Taskarin verran. Ja siihen päälle vielä loput Teemarit sekä erikoisnumerot.


Otsikko: Vs: Erikoinen taskaritarina?
Kirjoitti: Kahkonen - 14.07.2011, klo 02:13:10
Vastataan, jottei jäisi vastaamattomaksi. Ilmestyi Taskarissa 377, tarina Kh'löntin kutsu. Keskustelua oli ketjussa Taskarien nykytaso (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,1710.480.html).


Otsikko: Vinkkejä Aku Ankan taskukirjoista?
Kirjoitti: Ili88 - 27.08.2011, klo 09:59:20
Minulla on kaikki ilmestyneet perussarjan taskarit. Noin ensimmäiset sata olen lukenut, siitä lähtien hommannut vain "tavan vuoksi" ja lukenut ihan satunnaisen silloin tällöin. Nyt päätin luopua keräilystä ja samalla kokoelmasta.
Nyt kysyisin täältä kaiken viisauden lähteestä vinkkiä onko taskareissa välillä 100-nykyhetki sellaisia tarinoita jotka ehdottomasti kannattaa lukea ennen poismyyyntiä?


Otsikko: Vs: Vinkkejä Aku Ankan taskukirjoista?
Kirjoitti: Keuhko - 27.08.2011, klo 10:19:20
Muutamia päteviä Mikki-tarinoita näin esimerkiksi:

Muistinpoistaja (170)

Inhala (173)

Lain eri puolilla (234)

Paluu alkulähteille (238)


Täältä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,4079.0.html/) saattaisi löytyä lisää vinkkejä.


Otsikko: Vs: Vinkkejä Aku Ankan taskukirjoista?
Kirjoitti: Kahkonen - 29.08.2011, klo 00:37:23
Voi, niitä on paljon. Etsimättä tulevat mieleen

121 Tietä Taikaviitalle: Pysähtyneen ajan maa
129 Joron jäljillä: Pohjola-trilogia
130 Tarua vai totta?: Tottako vai haaveunta?
136 Ikuinen kakkonen: Katala varjovaras
137 Masalian tiikeri: Masalian tiikeri
138 Salaperäiset kyntteliköt: Kaarle Suuren aarre
143 Avaruuden armoilla: Matka maailmankaikkeuteen


Otsikko: Vs: Vinkkejä Aku Ankan taskukirjoista?
Kirjoitti: akuankka1313 - 30.08.2011, klo 09:40:23
Rune Meiklen (http://coa.inducks.org/comp2.php?default_o=1&acceptUnsure=1&zfi=on&creat=RMe), Caterina Mognaton (http://coa.inducks.org/comp2.php?default_o=1&acceptUnsure=1&zfi=on&creat=CMo), Andreas Pihlin (http://coa.inducks.org/comp2.php?default_o=1&acceptUnsure=1&zfi=on&creat=APi) ja Tito Faracin (http://coa.inducks.org/comp2.php?default_o=1&acceptUnsure=1&zfi=on&creat=TFa) tarinat nyt ensiksi, myös Henning Kuren tarina taskarissa 225 kannattaa lukea.

Monia muitakin tulee mieleen, mutta en jaksa luetella. 1990-luvun lopulta vuosituhannenvaihteeseen kuitenkin löytyy aika monta helmeä.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: Hoppi - 23.09.2011, klo 12:19:58
Mulla on noin 105 taskaria, mutta vain 1/3 osa niistä on luku kelposia, koska ne on todella vanhoja.

PS. Isoveli antoi ne minulle.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: haplo - 23.09.2011, klo 14:28:13
Hieman yli vuosi sitten taskareita oli yksi. Katsotaas hyllyyn ja todetaan että taskareita on nyt... Kolme! Ja näistäkin yksi on tuosta Taskarin sankarit-sarjasta.

Tällä menollahan saisin piakkoin kaikki hankittua.  ;D Tosin ei se ole tarkoituskaan.


Otsikko: Vs: Montako taskaria omistat
Kirjoitti: hatinufer - 23.09.2011, klo 14:56:37
En ainuttakaan.
Enkä aio enempää omistaakaan.
Lapsena taisi olla about 50 ekaa. Silloin Akuissa oli taikaa, enää ei piiiiiiiiiiiiitkään aikaan.


Otsikko: Vs: AATK 313
Kirjoitti: Jukka Laine - 23.07.2012, klo 16:53:03
Nyt on myytävänä 313.

www.uusisuomi.fi/kotimaa/52194-isa-rakensi-tyttarelleen-aku-ankan-auton-kuvagalleria


Otsikko: Kovakantiset Akun taskukirjoja.
Kirjoitti: ilkka_1 - 19.10.2012, klo 18:09:09
Aku Ankan taskukirjat numerot 119 Taikaviitalle tapahtuu ja 142 Antiikin ihmeet. Molemmissa kirjoissa on kovat ja paksut kannet aivan kuin kirjan kannet.En tiedä onko harvinaisia ? Hyvässä kunnossa ja ehjiä.  Tietäiskö joku lisää ja mahdollista arvoa ?


Otsikko: Vs: Kovakantiset Akun taskukirjoja.
Kirjoitti: Jukka Laine - 19.10.2012, klo 18:33:51
Hintatiedusteluille on oma ketjunsa keräilyosiossa. Sieltä saa paremmin vastauksiakin.

Toinen huomautus.


Otsikko: Vs: Kovakantiset Akun taskukirjoja.
Kirjoitti: Hannibal - 29.12.2012, klo 10:35:32
Noiden numeroiden kovakantisista versioista en ole kuullutkaan. Tiedossani on seuraavat. Onko tiedossa löytyykö kovakantisista taskareista täydellistä listaa?

Kirjastoversioita (ei yleisessä myynissä):67, 114, Myyntiversioita:176,182,188, 194, 200, 207, 213, 219.  ???


Otsikko: Vs: Kovakantiset Akun taskukirjoja.
Kirjoitti: VesaK - 29.12.2012, klo 11:16:25
Kirjastoversiothan on sidottu & muovitettu käsityönä Kirjastopalvelun (nyk. BTJ) toimesta, ei kustantajan.


Otsikko: Vs: Kovakantiset Akun taskukirjoja.
Kirjoitti: Hannibal - 29.12.2012, klo 11:37:47
Kiitos tiedosta! Onkos kellään kuvia tai tietoa mistä näitä mahdollisesti saisi?


Otsikko: Vs: Kovakantiset Akun taskukirjoja.
Kirjoitti: VesaK - 29.12.2012, klo 12:13:25
Ei kai juuri muualta kuin kirjastojen poistomyynneistä. Tosin taskukirjat luetaan kansituksesta huolimatta niin resuiksi että ne menevät yleensä suoraan roskiin.


Otsikko: Vs: Kovakantiset Akun taskukirjoja.
Kirjoitti: Chompp - 30.12.2012, klo 23:39:28
Onko tiedossa löytyykö kovakantisista taskareista täydellistä listaa?
Itsekin olisin tällaisesta listasta kiitollinen.

Pitäisköhän tällaiseen listaukseen ottaa mukaan kovakantiset kirjat Aku Ankan taskukirja 40 vuotta - Taskarin juhlakirja ja Aku Ankan taskukirja esittää - Rikoksen poluilla. Vaikka ovatkin eri kokoluokkaa eivätkä sisälly jatkuvaan numerointiin muiden taskukirjojen lailla.


Otsikko: Vs: Kovakantiset Akun taskukirjoja.
Kirjoitti: Hannibal - 31.12.2012, klo 08:22:37
Kyllähän nekin ovat eräs taskareiden alalohko. Pitäisin ne kuitenkin itse omana sarjanaan. Kovakantiset joita tässä metsästelen ovat siis normaalikokoisia ja -näköisiä myös sisällöltään. Ainakin omissa kovakantisissani (3 eri.) on lisäksi "hohto"kannet.


Otsikko: Vs: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Kahkonen - 01.08.2013, klo 02:16:06
Kun nyt tähän ketjuun linkataan Taskari-kolumnissa, niin nostetaan omalla kolmikolla:

129 Joron jäljillä
-Taikamiekka-trilogia.

138 Salaperäiset kyntteliköt
-Jo nimitarina riittäisi yksin nostamaan kärkisijoille, mutta Taskarin täydentää vielä toinen mukiinmenevä kirjallisuusparodia ja hyvä Mikki-tarina.

1 Mikki kiipelissä
-Varjojen kapina ja Mikki keisarina.

Kolmen kärkeä kolkuttelevat: 137 Masalian tiikeri ja 142 Antiikin ihmeet. Välillä 100-200 on muitakin hyviä, mutta useimmiten vain yhden tai kahden tarinan vuoksi: 130 Tarua vai totta, 147 Avaruuden armoilla, 123 Ankat oikopoluilla.


Otsikko: Vs: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: Exterminator - 04.08.2013, klo 11:19:04
- Aku kuumilla jäljilla
- Aku Taikaviitta
- Akun banaanipotku

Kaksi ensimmäistä koska sisältävät mestarillisen nerokkaita tarinoita ja kolmas on lapsuudesta jäänyt erityisen tärkeäksi. Ja loistavia juttujahan siinäkin on.



Otsikko: Vs: Paras Aku Ankan taskukirja, top3?
Kirjoitti: TexKiller - 31.01.2014, klo 20:03:52
Kolme suosikkia pystyi vaivoin seulomaan mutta paremmuusjärjestykseen näitä ei sitten saa enää millään, kaikki ensiluokkaista Ankkaa terävimmästä kärjestä;

- 10. Roope näkee punaista
- 32. Onnenpoika Aku Akka
- 41. Aku taikaviitta.


Otsikko: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Lurker - 09.04.2014, klo 21:13:46
AATK-aiheisia ketjuja yhdistelty, varsinkin sellaisia, joissa juttua ei ole enää aikoihin piisannut, tai sitten uusia lyhyitä.

Taskarien nykytasoa (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,1710.0.html) sopii yhä päivitellä omassa ketjussaan, sillä oli ne ennen niin paljon parempia - silloin kun MINÄ olin nuori...
(http://www.kvaak.fi/images/articles/25062012120240-0.jpg)


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 18.11.2014, klo 14:01:57
Siis, hetkinen julkaistaanko näitä uusintapainosten tuplaniteitä nyt siten että ensimmäisessä on numerot 1-2, toisessa 2-3, kolmannessa 3-4?? Mitä järkeä?

http://coa.inducks.org/issue2.php?c=fi&c1=AATKU

Timo


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Sampsa Kuukasjärvi - 18.11.2014, klo 14:16:49
No ei. Kaupoissa ja kioskeissa on juuri (http://www.lehtipiste.fi/fi/kirjat/Sarjakuva-albumit/591536/Aku+Ankan+Taskukirja+%28extra%29+Uusintapainos+no+3-4+2014/) tuplanideuusintapainos, jossa on taskukirjat 3 ja 4. Sitä ennen siis tuli yksissä kansissa AAT:t 1 ja 2.

Vaikeata saada selvää tuosta Inducksista. Minun pitäisi olla tottunut taulukoiden lukija ja tekijä, mutta en saa tuolta yhdellä silmäyksellä selvää mistä asiasta kulloinkin on kyse. Taitaa tuolla tosiaan - ainakin nyt - lukea, että yksissä kansissa tulevat muka 2 ja 3.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Miqz - 18.11.2014, klo 14:24:26
No ei. Kaupoissa ja kioskeissa on juuri (http://www.lehtipiste.fi/fi/kirjat/Sarjakuva-albumit/591536/Aku+Ankan+Taskukirja+%28extra%29+Uusintapainos+no+3-4+2014/) tuplanideuusintapainos, jossa on taskukirjat 3 ja 4. Sitä ennen siis tuli yksissä kansissa AAT:t 1 ja 2.

Vaikeata saada selvää tuosta Inducksista. Minun pitäisi olla tottunut taulukoiden lukija ja tekijä, mutta en saa tuolta yhdellä silmäyksellä selvää mistä asiasta kulloinkin on kyse. Taitaa tuolla tosiaan - ainakin nyt - lukea, että yksissä kansissa tulevat muka 2 ja 3.

Aiemmin joku kirjakerho julkaisi niteen jossa oli 2-3. Tämä taisi olla taskarien 40v juhlavuonna 2010.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Hannibal - 18.11.2014, klo 14:32:25
Kannattaa huomata, että koodilla U 2-3 Kirja Aku Ankka ja Karhukopla (6. painos) / Mikki ja viidakon vaarat (5. painos) ISBN 978-951-32-2966-5 julkaistiin maaliskussa 2010 eikä kuulu tähän uuteen sarjaan. Kyseinen kirja taisi olla juurikin joku kirjakerhokirja. Niitä liikkuu satunnaisesti huutiksessa. Koodit U 1-2 ja U 3-4 taas kuuluvat tähän uudempaan vuonna 2014 ilmestyneeseen sarjaan.
Olen muuten kasaamassa myös taskareiden erilaisista versioista Ankkalinnan Pamauksen kotisivuille samansuuntaista luetteloa, joka on jo ilmestynyt Aku lehdistä. Pyrin esittelemään siinä mm. kaikki eri painoksissa esiintyneet eroavaisuudet.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 18.11.2014, klo 14:41:11
Kannattaa huomata, että [........] julkaistiin maaliskussa 2010 eikä kuulu tähän uuteen sarjaan. Kyseinen kirja taisi olla juurikin joku kirjakerhokirja. Niitä liikkuu satunnaisesti huutiksessa. Koodit U 1-2 ja U 3-4 taas kuuluvat tähän uudempaan vuonna 2014 ilmestyneeseen sarjaan.

No huh... Hyvä näin. Oliskin ollu hölmöä.  ::)
kiitos oikaisusta!

Timo


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Vern - 09.08.2017, klo 13:58:00
Etsisin erästä tiettyä Aku Ankan taskukirjaa.

Kyseessä olisi siis sellainen Mikki Hiiri+plus Hessu seikkailu jossa oranssit lonkero marssilaiset hyökkäävät maapallolle ja jos muistan oikein niin he hylkäävät hyökkäyksen jonkin flunssan takia?

Taskukirja on kait jossain 100-150 numeron kohdilla. Muistaako kukaan mikä se oli näistä?


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 09.08.2017, klo 14:41:15
Versio H.G. Wellsin Maailmojen sodasta. Taskarissa 135 (https://inducks.org/issue.php?c=fi/AATK135#p149).

Timo


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: J Lehto - 14.08.2017, klo 21:44:35
Taskukirjojen salaperäinen voima on monen tekijän summa.
Satunnainen kokoonpano, omalaatuinen käännös- ja tekstausprosessi,
puhumattakaan sarjakuvateollisuuden sisällöntuotannon kiemuroista ja
sen vaihtuvista kulttuurisista ja kaupallisista konteksteista. Joskus randomisti
maahan viskatut risunpalaset muodostavat outoja dreamcatchereita.

Pyydän kiinnittämään huomiota opukseen numero 86 "Minä olen pomo"

(http://www.perunamaa.net/taskarit/kannet/tk086.jpg)

Näiden kansien välissä tehdään monta hauskaa kierrosta kerronnallisuuden
totaalisen aivokuolleista montuista ylös säihkyvän säkenöivän
juonenkäännyttelyn nerokkuuksiin, ja kovaa vauhtia taas siihen toiseen suuntaan
myös.

Sama pätee kuvastoon joka heräyttää esille koko kirjon Carpin eleganssista
Capitanon taikinanokkailuun. Mahtavaa, mahtavaa!

http://www.perunamaa.net/taskarit/taskari.php?numero=086




Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Kääk13 - 14.08.2017, klo 23:09:49
Kuka on huomannut, että taskarin lähes ikoninen logo on surkastettu miltei olemattomiin?

On sitä muuteltu aiemminkin, mutta uusimmasta numerosta puuttuu se taskarille ominainen tunnistettavuus. Ihan kuin tässä oltaisiin palaamassa takaisin ihan ensimmäisiin numeroihin,  missä teksti "Aku Ankan taskukirja" esiintyi pienellä jossain päin kirjan kantta ja itse kirjan otsikolle (ja sivumäärän mainostulselle) annetaan tulevaisuudessa yhä enemmän tilaa.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Veli Loponen - 15.08.2017, klo 11:45:23
En ole huomannut. Tosin en taskaria seuraakaan. Piti siis oikein googlettaa ja ensimmäisenä hämmästyin siitä, miten suurella se taskari-logo siinä kannessa nykyään on. Uusimman numeron (455) kansi tuntuu olevan poikkeus, eikä se siinäkään mikään pieni ole.
Kyllähän taskarin tyyliin on alusta saakka kuulunut se, että se on antologia tarinoita ja jokainen numero on itsenäinen julkaisu. Eli samaan tapaan kuin Semicin ja Egmontin useat supersankarisarjat. Silloin on ihan hyväkin korostaa yksilöllistä nimeä sarjan sijaan. Ja sivumäärällä mainostaminen on aina kova juttu.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Kääk13 - 15.08.2017, klo 17:07:49
Kaikki totta mitä sanot, Veli Loponen. 😃
Minusta tämä uusin vain näyttää ihan keskeneräiseltä.

Kenties olen liian tottunut vanhaan ilmeeseen(siihen logoa ympäröivään laatikkoon mikä on ollut numeroiden 80-454 välillä).  Mielestäni, vaikka logoa tosiaan on muuteltu ajoittain niin, tykkäsin aina siitä tunnusomaisesta laatikkokehyksestä ja ympyröity järjestysnumero sopi sen kanssa paremmin kuin nyt. Ehkäpä ilman taustaympyrää se voisi tukea uuden otsikon ulkoasua.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Vern - 06.09.2017, klo 14:13:53
Uusimmasa Aku Ankan taskukirjassa 456 oli tarina jossa ei ollut yhden yhtä puhekuplaa. Taitavat olla melko harvinaisia?


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Miqz - 06.09.2017, klo 14:52:29
Uusimmasa Aku Ankan taskukirjassa 456 oli tarina jossa ei ollut yhden yhtä puhekuplaa. Taitavat olla melko harvinaisia?

Jos oli Enrico Faccinin tarina niin eivät ole harvinaisia. Kannattaa tutkia inducksista miehen tarinoiden julkaisuja Suomessa. Mielestäni noita on ollut aina silloin tällöin taskareissa.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: hdc - 06.09.2017, klo 17:57:51
Joo, Faccini on tehnyt noita useamman, Roope-sedissä noita on kanssa julkaistu muutama.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Vern - 06.09.2017, klo 20:11:37
Ok. Nyt oli vaan kyse Vito Stebilen kirjoittamasta ja Federico Bertoluccin piirtämästä neli-sivuisesta sarjakuvatarinasta.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: hdc - 06.09.2017, klo 20:34:58
Aa, muutkin ovat sitten innostuneet lajista :)


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: tsn81 - 07.09.2017, klo 18:08:54
Huomasin, että uusimmassa taskarissa tarinassa Taikaviitta - Väärän totuuden arvoitus näkyy paljon nettiosoite totuudenääni.com. Näyttää olevan oikeasti vielä vapaana. Siinä olisi jollekin hyvä mainos, tai kiusantekopaikka..


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: J Lehto - 08.09.2017, klo 23:32:02

Teema-taskari, joka oli nasevasti nimetty "Pääoma"
kiinnitti tänään huomiotani rismassa. Taitaa mennä ostoslistalle
sitten kun on taas tilipäivä. Scarpaa, Carpia, Massimoa, meidän
classici-fanien makunystyröitä taas untuvaisilla suljilla hyväellään


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: PeisosKronnonen - 28.09.2017, klo 17:47:05
Voi sattuviitana tuota Sanoman nöyristelyä kulttuurimarksilaisten edessä: triplauusintapainos 18 - 20 on väärennetty piloille eli mm. legendaarinen puhekupla "Kiirus, sano nekru." on kastroitu muotoon "Kiirettä pitää pitää." Munattomat vätykset!


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 28.09.2017, klo 17:57:13
väärennetty piloille eli mm. legendaarinen puhekupla "Kiirus, sano nekru." on kastroitu muotoon "Kiirettä pitää pitää." Munattomat vätykset!

Hah. Minähän sanoin, että se tulee vielä!
Tuskin ovat kulttuurimarxistit asialla vaan ihan kapitalismin ehdoilla mennään.  ;D Kukaan ei pahoita mieltään, kauppa käy.

Timo


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: PeisosKronnonen - 28.09.2017, klo 18:03:34
Tämä "trigger-free safe zone" -apinointi on kyllä älyllistä itsemurhaa. Toivottavasti Mefisto istuttaa sensorin päähän semmoiset painajaiset, että tämä viettää pehmeässä kopissa lopun surkean elonsa.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Lurker - 28.09.2017, klo 18:09:30
Eikös se ankkatoimitus muokkaa uusien painoksia ja editioitten suomennoksia jatkuvasti - ajanmukaisiksi ja nykykieleen sopiviksi.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Secos-Bill - 28.09.2017, klo 18:24:01
Kuka sanoo, että he nöyristelevät "kulttuurimarksistien" edessä. Ehkä he ovat itse kulttuurimarksisteja. Ja minua oikeasti kiinnostaisi tietää, millä tavalla tuon sanan käyttäminen olisi jotenkin älyllisesti kasvattavaa.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Antti Peltola - 28.09.2017, klo 18:35:29
Paljon puuhaa painovirheestä (https://inducks.org/story.php?c=I+TL++148-AP) -tarinassa on useita puhekuplia muutettu, alkuperäisten teksti on rosoista ja uusitut huomaa hyvin. Joku kiinnostunut voisi nyt vertailla että paljonko tekstiä on muutettu mistäkin kohdista. Sopivasti juuri tuo taskari 19 on kokonaan ladotuilla puhekuplilla kun taas 18 ja 20 käsin tekstattuja.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 28.09.2017, klo 18:41:20
Paljon puuhaa painovirheestä (https://inducks.org/story.php?c=I+TL++148-AP) -tarinassa on useita puhekuplia muutettu,

Lataamossa on näemä vielä ennallaan.

Timo


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: PeisosKronnonen - 29.09.2017, klo 19:02:37
Kuka sanoo, että he nöyristelevät "kulttuurimarksistien" edessä. Ehkä he ovat itse kulttuurimarksisteja. Ja minua oikeasti kiinnostaisi tietää, millä tavalla tuon sanan käyttäminen olisi jotenkin älyllisesti kasvattavaa.

Siten, että ensinnäkin tarinan tilanteessa se alkuperäinen muoto on hykerryttävän hauska, sen sijaan uusittu on haaleaakin haaleampi. Näkee, ettei ole edes yritetty keksiä nasevaa sanontaa, on vain kiireellä peitetty se uuninluukkuja kolisuttava nekru-sana. Ilmiönä täysin sama kuin Neukkulassa harjoitettu epäsuosittujen ihmisten hävittäminen valokuvista tai talibanien buddha-patsaitten hävitys. Fanaattista barbariaa.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: jussih - 29.09.2017, klo 19:36:29
Juurikin noin, kuten edellisessä viestissä todetaan. Onneksi on itsellä ne vanhemmat versiot alkupään taskareista.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Secos-Bill - 29.09.2017, klo 20:06:01
PeisosKronnonen

Itse en välitä tippaakaan kumpaa muotoa siinä olisi käytetty ja olihan se hykerryttävä, kun olin keskenkasvuinen. Nyt aikuisena lähinnä ns "meh", ne ajat jolloin tuhmien sanojen sanominen nauratti ovat jo takana ainakin minulla.

Täällä asiasta on muistaakseni puhuttu aikaisemminkin ja sen perusteella tämä uudempi käännös vastaa tarkemmin alkuperäistä italotekstissä olevaa muotoa. Joten jos tosiaan kaipaat "alkuperäistä", niin nyt olet sen saanut.

Ja "fanaattista barbariaa" ? Millä tavalla n-sanan* käyttäminen on sinusta barbaarisen vastakohta ?
En ymmärrä miksi joillekin sen käyttäminen on niin tärkeää. Voisi kuvitella, että kolmen taskukirjan paketista löytyisi muutakin sanottavaa... esim tässä kolmikossa on useakin tarina, jossa Roope on täysin roisto.

( * Käyttäisin sumeilematta sitä sanaa tässä itsekin, mutta Kvaakin säännöt... Voin kyllä lähettää sen sisältävän yv:n, jos et muuten usko  ;). )


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Pässi - 29.09.2017, klo 20:06:47
PeisosKronnosen peppukipeä itkupotkuraivari on jo itsessään loistava syy vanhojen taskareiden vanhanaikaisten sanontojen korjaamiseen.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: PeisosKronnonen - 29.09.2017, klo 21:31:24
Secos-Bill: ensinnäkin siksi, että neekeri on tarkka ilmaisu tietystä ihmisrodusta. Kannattaa myös huomata, että tarinasta on sensuroitu myös viittaukset valkoiseen rotuun, mikä puolestaan implikoi sensuroijan kieltävän tieteellisen tosiseikan ihmisrotujen olemassaolosta (olennainen osa kulttuurimarksilaisuutta on ihmisrotujen olemassaolon kieltäminen). Tarinassa myös Akun kirous rotuennakkoluuloista on muutettu törkypuheiksi. Ja taas tarinan konteksti kärsii. Uusintapainoksessakin suomentajaksi on merkitty Mary A. Wuorio. Kuitenkin Mary A. Wuorio on tietääkseni kuollut, joten uusien vesitettyjen sanontojen väittäminen Wuorion teksteiksi on valehtelua ja tekstit väärennöksiä.

Pässin pöyristyminen on taas ilmiselvä merkki siitä, että pinkkiväen mädätys on edennyt hänen ajukoppaansa, sillä aivojen mädäntyminen aiheuttaa tyypillisesti patologista vihaa historiallisia ja tieteellisiä tosiasioita kohtaan (Gutmenschien "suvaitsevaisuus" näet edellyttää kaiken rationaalisen ajattelun hylkäämistä ja korvaamista unelmahötöllä).


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Secos-Bill - 29.09.2017, klo 22:22:01
olennainen osa kulttuurimarksilaisuutta on ihmisrotujen olemassaolon kieltäminen.
Ja olennainen osa rasismia on rotujen olemassaolon väittäminen. Mikä on pointtisi ?

Lainaus
Uusintapainoksessakin suomentajaksi on merkitty Mary A. Wuorio. Kuitenkin Mary A. Wuorio on tietääkseni kuollut, joten uusien vesitettyjen sanontojen väittäminen Wuorion teksteiksi on valehtelua ja tekstit väärennöksiä.
Tarinan kirjoittaja oli Guido Martina. Hän on kuollut ja italialainen. Ei puhunut suomea. Kaipaamasi puhekupla oli siis väärennös.

Varmemmaksi vakuudeksi vilkaise myös seuraavaa viestiä:
Sain käsiini alkukielisen alkuperäisen version.
Olet jopa vastannut siihen aikoinasi  ::)

Kvaakissa on tällainenkin (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/board,11.0.html) puoli. Siellä on parempi paikka tällaiselle roskalle. Jos sielläkään. Ei pilata näitä sarjakuvaketjuja.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: J Lehto - 29.09.2017, klo 22:54:06
Teema-taskari, joka oli nasevasti nimetty "Pääoma"
kiinnitti tänään huomiotani rismassa. Taitaa mennä ostoslistalle
sitten kun on taas tilipäivä. Scarpaa, Carpia, Massimoa, meidän
classici-fanien makunystyröitä taas untuvaisilla suljilla hyväellään

Olen nyt lukenut "Pääoman". Se on jalat alta vievä, mahtava kompilaatio.

Toivon löytäväni aikaa kirjoittaa aiheesta enemmän lähitulevaisuudessa.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 30.09.2017, klo 01:37:59
"Biologisessa tai geneettisessä mielessä rotuja ei ole, toteaa professori Samuli Ripatti Helsingin yliopistosta ja Suomen molekyylilääketieteen instituutista. "

HS.fi: Ihmisrotuja ei ole, kertovat geenit  (https://www.hs.fi/tiede/art-2000005231630.html)

Timo


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Secos-Bill - 30.09.2017, klo 06:16:04
^^ Ei auta, on varmasti kulttuurimarksistin käsialaa.
Hän (https://fi.wikipedia.org/wiki/Axel_Olof_Freudenthal) taas ei ole sellainen, joten on varmasti luotettavampi taho PeisosKronnosen mielestä.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Gothicus - 30.09.2017, klo 15:26:56
"Biologisessa tai geneettisessä mielessä rotuja ei ole, toteaa professori Samuli Ripatti Helsingin yliopistosta ja Suomen molekyylilääketieteen instituutista. "
No höpsis, Ripatti, mutta että joo... Tätähän tämä on.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Samone - 01.10.2017, klo 11:17:08
Olen nyt lukenut "Pääoman". Se on jalat alta vievä, mahtava kompilaatio.

Toivon löytäväni aikaa kirjoittaa aiheesta enemmän lähitulevaisuudessa.
Oliko kokoelma ennestään julkaistuja tarinoita vai ihan uutta materiaalia Suomessa?


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Kääk13 - 01.10.2017, klo 13:37:37
Pääoma on paras teema pitkiin aikoihin. Kolmannes kirjasta on Suomessa ennen näkemätöntä materiaalia, kolme pidempää tarinaa ja yksi sivun mittainen julkaistaan tässä ensi kertaa.

Sitten on tuo Roope-setä ja peltilehmät (https://inducks.org/story.php?c=I+TL++741-A), mistä on aikoinaan julkaistu vain 10 sivuinen leikelty versio.

Toivottavasti J Lehto ei kanna kauheasti kaunaa, vaikka vastasinkin hänen puolestaan.  :angel:
Jään odottelemaan, että joudat kirjoittelemaan enemmän kirjasta.  :)


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Vern - 23.02.2018, klo 18:18:12
Olen tässä pidempään miettinyt että missä taskarissa oli Mikki Kolumbuksena? Muistelen että kyseinen taskari on jossain 100-165 välillä. Mahtaako kukaan muistaa?


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Lurker - 23.02.2018, klo 18:36:13
Olen tässä pidempään miettinyt että missä taskarissa oli Mikki Kolumbuksena? Muistelen että kyseinen taskari on jossain 100-165 välillä. Mahtaako kukaan muistaa?

Miksi tarvitsee muistaa, kun sen voi googlettaa parissa sekunnissa?!

AATK 120.

http://www.perunamaa.net/taskarit/taskari.php?numero=120


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Vern - 23.02.2018, klo 19:46:08
Miksi tarvitsee muistaa, kun sen voi googlettaa parissa sekunnissa?!

AATK 120.

http://www.perunamaa.net/taskarit/taskari.php?numero=120
Kiitos vaivannäöstä.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Lurker - 23.02.2018, klo 20:03:26
Kiitos vaivannäöstä.

Ihminen, internetin jatke.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 24.02.2018, klo 15:11:16
Internet ihmisen muistin jatke. Sitten kun ei muista googlata, joutaakin kuolla.  ;D

Timo


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Vern - 21.03.2018, klo 16:46:00
Itsellä on tässä tullut vuosien varrella perinne että aina kun meen ulkomaille niin ostan lentokentän R-kioskilta uusimman Aku Ankan taskukirjan. Tällä tavoin oon siis tehnyt ainakin vuosina 2002, 2009 ja 2010. Saattaa olla että oon tehnyt noin muulloinkin mutta en tuosta muista enempää tehneen noin.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: TKH - 26.03.2018, klo 03:21:48
"Biologisessa tai geneettisessä mielessä rotuja ei ole, toteaa professori Samuli Ripatti Helsingin yliopistosta ja Suomen molekyylilääketieteen instituutista. "

HS.fi: Ihmisrotuja ei ole, kertovat geenit  (https://www.hs.fi/tiede/art-2000005231630.html)

Timo

Kun nyt kerran off-topicciin mentiin, niin korjataan nyt vielä tätä. Harwardin professori ja New York Times ovat hieman eri mieltä asiasta kuin Helsingin yliopiston professori ja Helsingin sanomat.

"as a geneticist I also know that it is simply no longer possible to ignore average genetic differences among “races.” "

"I am worried that well-meaning people who deny the possibility of substantial biological differences among human populations are digging themselves into an indefensible position, one that will not survive the onslaught of science. "

https://www.nytimes.com/2018/03/23/opinion/sunday/genetics-race.html (https://www.nytimes.com/2018/03/23/opinion/sunday/genetics-race.html)

Ja jotta pysyttäisiin itse asiassa, niin pidän kyllä itsekin melko hölmönä temppuna mennä jälkikäteen sensuroimaan oman aikansa tuotteita. Vanhat Aku Ankan suomennokset ovat mielestäni melko oleellinen osa noiden vanhojen taskukirjojen viehätystä. Lennokas suomennos teki usein vähän kökömmästäkin tarinasta ihan kelvollista luettavaa. Tuollaista kielellistä iloittelua ei ole sarjakuvissa nähty enää vuosikausiin.

Hyvät aikomukset ovat tässä tapauksessa menneet nyt järjen edelle. Ja hyviin aikomuksiinhan liittyy eräs tunnettu sananlaskukin...


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Kääk13 - 28.03.2018, klo 12:16:23
Tietääkö kukaan mitä alkupään taskareiden triplauusinnoille kuuluu?

Tähän asti ensimmäistä (1-2) numeroa lukuun ottamatta keväiset numerot ovat ilmestyneet helmi-maaliskuun aikana...


Nykyään on kaiken aikaa pelko perziissä, että kaikki lopetetaan kesken :'(


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Dennis - 28.03.2018, klo 17:42:58
^Tätä samaa olen ihmetellyt, kosahtiko tääkin heti alkuunsa?


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Jubedeemus - 05.04.2018, klo 17:52:50
Terve
Vaikka itselleni on kerääntynyt kaikki taskarit,viimeistä neljää lukuunottamatta en saa päähäni missä taskareissa on esiintynyt Jopi Jalkapuoli.

Erityisesti tarina missä Mikki jäljittää Jopia ja maahan on painunut kengän ja puujalan jälki,sitten Jopi on vaihtanut puujalan aidon näköiseen proteesiin ja Mikki toteaa jotenkin näin " ai hänellä on myös aidon näköinen tekojalka"

Onko myös samassa taskarissa missä jopi on ollut vanginvartijana ja jouduttuaan itse selliin nappaa jalkansa irti ja se on täynnä kopioita vankilan avaimista.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 05.04.2018, klo 18:08:31
Toi on kyllä todella tuttu juttu! Alkupään taskareita kaiketi on. Mutta ei vaan osaa sijoittaa mihinkään tiettyyn kirjaan. Koitan pähkäillä ja etsiä.

Timo


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: J4N1 - 05.04.2018, klo 18:15:36
Vanginvartijajuttu löytyy taskarista 23 mikki kuulee kummia.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Kahkonen - 04.06.2018, klo 21:45:16
Jälkinäytöksessä on tuo, että jalka irti ja avaimet.

Mutta tuo "aidon näköinen tekojalka" ei ole sama.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Darzee - 05.06.2018, klo 08:29:33
Terve
Vaikka itselleni on kerääntynyt kaikki taskarit,viimeistä neljää lukuunottamatta en saa päähäni missä taskareissa on esiintynyt Jopi Jalkapuoli.

Taskarin 64 tarinassa ”Mikki Hiiri ja suuri kupru (https://inducks.org/story.php?c=I+TL++140-BP&search=Mikki%20Hiiri%20ja%20suuri%20kupru)” Mustalle Pekalle on muistaakseni piirretty puujalka. Mutta häntä kutsutaan nimenomaan Pekaksi eikä Jopiksi.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 05.06.2018, klo 12:34:24
Taskarin 64 tarinassa ”Mikki Hiiri ja suuri kupru (https://inducks.org/story.php?c=I+TL++140-BP&search=Mikki%20Hiiri%20ja%20suuri%20kupru)” Mustalle Pekalle on muistaakseni piirretty puujalka. Mutta häntä kutsutaan nimenomaan Pekaksi eikä Jopiksi.

Pekka ja Jopi ovat yksi ja sama hahmo (Pete - Pegleg tai Black-).

Timo


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Sigma - 05.06.2018, klo 13:02:22
Pekka ja Jopi ovat yksi ja sama hahmo (Pete - Pegleg tai Black-).

Timo

Kas kehveliä! Mullakin oli harhakäsitys, että kyseessä on kaksi eri hahmoa. Aina yhtä luotettava (?) wikipedia tietää Musta Pekka -hahmon historiasta - ja perheestä (!) - jotain tarkemmin: https://fi.wikipedia.org/wiki/Musta_Pekka


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Darzee - 05.06.2018, klo 13:10:58
Pekka ja Jopi ovat yksi ja sama hahmo (Pete - Pegleg tai Black-).

Olen tästä tietoinen. Kiinnitin asiaan huomiota lähinnä siksi, että puujalka-aikojen tarinoiden suomennoksissa (ilmeisesti jo aikoinaan Hesarissa, ja myöhemmin mm. Mikki Hiiren kulta-aika -sarjassa ja jättikirjoissa) on pitkään käytetty Jopi-nimeä.

Tuo mainitsemani "Mikki Hiiri ja suuri kupru" on 1950-luvun puolivälistä. Amerikassa Pekan puujalasta luovuttiin tunnetulla tavalla jo tarinassa "Mikki Kolkkojoella" yli kymmenen vuotta aiemmin.

Amerikassa Pekka on ollut pelkkä Pete jo pitkään ilman mitään lisämääreitä.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: J4N1 - 05.06.2018, klo 14:03:20
Joskus olen miettinyt, että onkohan Pekka ja Jopi sukua, kun ovat niin saman näköisiä. Nytpä sekin selvisi.


Otsikko: Vs: Aku Ankan taskukirjat
Kirjoitti: Kahkonen - 05.06.2018, klo 14:31:23
Muistaako kukaan tuota, missä Pekka vaihtelee oikean jalan ja puujalan välillä?