Kvaak.fi - keskustelu

Sarjakuvamarkkinat => Tapahtumat, näyttelyt ja koulutus => Aiheen aloitti: T.Kokkila - 30.11.2004, klo 10:27:37



Otsikko: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 30.11.2004, klo 10:27:37
Repostellaan nyt Tampereen tapaamisiakin Kvaakissa sen verran, että tässä tulee ilmoitus ajankohdan muutoksesta:

Lataamo-nimellä toimivat Tampereen sarjakuvatapaamiset ovat joka kuukauden ensimmäisenä torstaina Kahdet kasvot-pubissa Kauppakadulla. Alkaen klo 19, mutta käytännössä ihmisiä valuu usein paikalle vasta siinä klo 21 nurkilla.

Torstaina 2.12.2004 pubissa on kuitenkin pikkujoulut, joten Lataamo päätettiin siirtää viikolla eteenpäin. Joulukuun tapaaminen on siis torstaina 9.12.2004.



Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 02.03.2005, klo 20:29:15
Tampereen sarjakuvatapaaminen on torstaina 3.3.2005 poikkeuksellisesti eri paikassa!

Kahdet Kasvot on remontissa, joten tapaaminen on siirretty pub Huurupiiloon Nyyrikintielle. Paikka on Sampolan takana, ravintola Coussican vieressä. Alkaen n. klo 19.

Huurupiilon omistaja/isäntä on Jyrki Paavola, paremmin mm. Puutaheinää ja Kutri-Helena sarjakuvien puupäähattupalkittuna kirjoittajana.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Markku Myllymäki - 03.03.2005, klo 10:08:17
Damn. Taaskaan en pääse. Viime kerralla iski Düsseldorfin (työ-)reissu ja nyt on perhetapahtumaa... Noh, ehkä ensi kerralla.  ::)


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: VesaK - 03.03.2005, klo 11:02:45
(http://www.sarjakuva.com/jykapaavola.JPG)

Eksellentti valinta! Jykä on mainio mies ja Huurupiilo todella skarppi paikka.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 02.05.2005, klo 11:57:37
Tampereen sarjakuvatapaaminen on siirretty yleisön pyynnöstä ja helatorstain takia päivää aikaisemmaksi.
Eli Lataamo keskiviikkona 4.5.2005 n. klo 19.00 alkaen tavallisessa paikassa, pub Kaksissa Kasvoissa Kauppakadulla.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: J.Kantelinen - 30.06.2005, klo 15:47:24
Mikäs on Tampereen sarjakuvatapaamistilanne nykyään? Muutin tässä vastikään paikkakunnalle ja ajattelin, että josko sitä saisi joskus vaikka ajoiksi iltamissa käydä jos sellaisia järjestetään.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: tomu - 30.06.2005, klo 16:20:02
Mikäs on Tampereen sarjakuvatapaamistilanne nykyään? Muutin tässä vastikään paikkakunnalle ja ajattelin, että josko sitä saisi joskus vaikka ajoiksi iltamissa käydä jos sellaisia järjestetään.

Tampereen tapaamisilla on oma postituslistansa "Lataamo", johon voit liittyä lähettämällä minulla mailia: tommi@boingbeing.com

Listan kautta saat muistutuksen tapaamisesta aina pari päivää etukäteen.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 04.07.2005, klo 11:33:48
Tampereen sarjakuvatapaaminen eli Lataamo on, kuten yleensäkin, kuukauden 1. torstaina. Heinäkuussa 2005 siis torstaina 7.7.

MUTTA: Arvoisat tamperelaiset ovat lisänneet panoksia tällä kertaa. Ensimmäinen Lataamo-Piknik torstaina 7.7.2005 ennen varsinaista Lataamoa, alkaen n. klo 17. Tampellan alueella, museokeskus Vapriikin takana sijaitsevalla nimettömällä puistoläntillä, Tammerkosken kupeessa.
Omat eväät, säävaraus (sateen tai muun äärimmäisen sääilmiön sattuessa siirryttäneen suosiolla suoraan Kaksiin Kasvoihin). Sään salliessa istuskellaan puistossa niin kauan kuin siltä tuntuu, ja siirrytään sitten Kaksiin Kasvoihin.

Lataamo-säätiön huvitoimikunta


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 11.07.2005, klo 09:29:53
Lyhyt raportti Lataamo-piknikistä 7.7.

Kesän kuumin helleviikko takana, ja olosuhteet piknikille olivat siis erinomaiset. Noin klo 15 synkkä pilvi nousi kaupungin päälle ja sadettakin saatiin. Toiveita herättävästi pilvi poistui hitaasti takavasemmalle, mutta sen perässä saapui toinen, vielä synkempi, joka osoittautui kesän rankimmaksi ukkosmyrskyksi.

Piknikin alkamisaikaan alkoi rankka sade, rakeitakin tuli ja salamointi oli näyttävää.

Puistossa eväitä syömässä oli tiettävästi kaksi kovanaamaa (itse jäin kotiin), joita eivät pienet luonnonvoimat säikäytä. Tosin hekin olivat kuulemma vetäytyneet läheisen rakennustyömaan suojiin, josta löytyi vähän kattoa pään päälle. Muutama muukin oli huhujen mukaan paikalla kyllä käynyt.

Kaksissa kasvoissa ilta jatkui normaalin rupattelun merkeissä, paitsi että parin vakiovieraan ylijääneitä eväitä syötiin sitten sisätiloissa. Sade taukosi siinä kuuden ja seitsemän välillä ja loppuillasta siirryttiin kuitenkin puistoon nauttimaan muutamien ystävällisten Lataamolaisten ylijäämäjuomia. Klo 11 - 01  piknik toteutui siis kuitenkin, ja paikalla oli siinä vaiheessä muistaakseni 8 henkilöä. Miellyttävän viileä puisto oli siihen aikaan mukavan rauhallinen, ja jotkut intoutuivat riehakkaasti jopa heittelemään vaaleanpunaista Barbie-frisbeetä.

Klo yhden jälkeisistä tapahtumista en osaa sanoa mitään, sillä siinä vaiheessa itse suuntasin kotiin.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Doc Lomapäivä - 11.07.2005, klo 20:16:57
Ai noin myöhäänkö sitä oltiin rannassa...? No sen jälkeen seurue suunnisti ravintola Sputnikiin. Puoli viideltä olin kotona. Kelpo kemut, täytyy joskus ottaa uusiksi. Jospa sääkin suosisi.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.08.2005, klo 10:03:01
Koska edellinen Lataamo-piknik oli sääolosuhteista huolimatta onnistunut, nyt seuraa toinen yritys.

Torstaina 4.8.2005 Lataamo-piknik museokeskus Vapriikin takana sijaitsevassa puistossa, alkaen n. klo 18. Omat eväät mukaan. Puistosta siirrytään myöhemmin pub Kaksiin kasvoihin kun siltä tuntuu.

Sateen sattuessa kannattanee jättää puistokeikka väliin ja  mennä Kaksiin kasvoihin joskus vähän myöhemmin.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Doc Lomapäivä - 09.10.2005, klo 15:53:52
Vautsiwau! Viime torstain tapaamisessa oli legendaarinen määrä uusia tähtiä, vierailevia tähtiä ja vanhoja staroja! Oikein onnistuneet kekkerit, meikäläinen ainakin nauroi itsensä tärviölle.

Varoitan jo etukäteen että ens kerralla ollaankin poikkeuksellisesti Klubilla! Lisäinfoa myöhemmin.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 01.11.2005, klo 09:19:17
Marraskuun Lataamo-tapaaminen Tampereella torstaina 3.11.2005 vaihtaa paikkaa!

Tullikamarin Klubilla avautuu samana päivänä Pauli Kallion ja Ville Pirisen Ornette Birks Makkonen -sarjakuvien ja -maalausten näyttely kello 20 alkaen. Sisään pääsee jo aikaisemmin, eikä maksa mitään.

Ohjelmassa on taiteen tiirailun lisäksi Ville Rauhalan johtama World Peace Orchestra ja illemmalla Ville Pirisen Black Audio. Pauli Kallio soittaa levyjä ja myynnissä on suppea valikoima Kurpitsa-sarjakuvia.

Tämän poikkeuksellisen happeningin vuoksi Lataamo-porukka kokoontuu tällä kertaa Kaksien Kasvojen sijasta Klubilla. Tervetuloa!

(http://img301.imageshack.us/img301/8840/lat6bj.gif)
Tämä piirros on Lataamon mainoskuva, eikä liity Kallion ja Pirisen näyttelyyn. Paitsi siltä osin tavallaan, että onhan tuossakin Pirisen piirtämä hahmo. Mitä muita kulttuuriviittauksia löydät kuvasta? Palkintoja ei jaeta.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 28.11.2005, klo 14:31:52
Torstaina 1.12. 2005 Lataamo on jälleen liikeellä erikoisjärjestelyin. Saimme kutsun eräänlaisen pikkujoulun merkeissä yksityiskotiin alkuillaksi. Kaksiin kasvoihin olisi tarkoitus raahustaa n. klo 22 nurkilla.

Paikkaa en ole laittamassa julkiseen levitykseen, mutta mukaan voi kyllä halukkaat liittyä. Siinä tapauksessa voi kysellä lisätietoja sähköpostitse minulta: tkokkila@yahoo.com
Hätätilassa voi soitellakin, numero löytyy tiedustelusta.

Ja koska viimekuun visaan ei tullut vastauksia, eli kysymys oli liian vaikea, laitan oikeat vastaukset tähän: Kuvan kulttuuriviittaukset ovat: Tuoppi pöydällä viittaa olutkulttuuriin ja teemuki viittaa teekulttuuriin.

(http://img491.imageshack.us/img491/6831/lat28rq.gif)


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 28.12.2005, klo 15:54:38
Tampereen tapaamiset ovat syksyn mittaan heitelleet eri paikoissa erilaisista syistä. Lisäksi perinteinen Lataamopub Kahdet kasvot on sijoittanut torstaihin jonkinlaisen trubaduuri-illan, joka ei oikein ole miellyttänyt seuruetta.

Viime kerralla Lataamo-säätiön hallitus päätti siirtää tapaamiset kokonaan eri paikkaan. Torstaina 5.1.2006 Lataamo kokoontuu Gastropub Tuulensuussa, Hämeenpuiston ja Puutarhakadun kulmassa: www.gastropub.net

Paikan perällä on verholla eristetty tila, jonne luulisi porukan mahtuvan melko sopivasti. Kabinetti on varattu meille klo 19 alkaen. Katsotaan miltä tämä tuntuu, ja jos homma toimii niin siellä kokoonnutaan jatkossakin.

(http://img520.imageshack.us/img520/9793/lat31tj.gif)


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 02.02.2006, klo 13:45:20
Muistutuksena vielä näin viime tingassa: Tampereen sarjakuvatapaaminen tänään torstaina 2.2.2006 Gastropub Tuulensuussa. Perällä on verholla eristetty tila, joka on meille varattu klo 19 alkaen (Sieltä on ikkuna Hämeenpuiston puolelle. Ellei uskalla tulla sisään, ikkunasta voi käydä salaa kurkkimassa onko ketään paikalla).


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Markku Myllymäki - 02.03.2006, klo 12:22:50
Onkos tänään tapaaminen Tuulensuussa? Olen tainnut missata Lataamon mailin...

Keitä on tulossa? Mihin aikoihin?


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: V3§a V1tikain3n - 23.03.2006, klo 13:29:28
Onko 6.4 seuraava Tampereen tapaaminen? Kyselen vain etukäteen jos satun olemaan Tampereella reissussa niihin aikoihin.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Doc Lomapäivä - 23.03.2006, klo 14:55:10
Onko 6.4 seuraava Tampereen tapaaminen? Kyselen vain etukäteen jos satun olemaan Tampereella reissussa niihin aikoihin.

Pitää täydellisesti paikkansa. Istumme Tuulensuun kabinetissa, punaisen samettiverhon takana, kello 19. lähtien.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Markku Myllymäki - 04.04.2006, klo 23:32:56
Pitää täydellisesti paikkansa. Istumme Tuulensuun kabinetissa, punaisen samettiverhon takana, kello 19. lähtien.

Taidanpa minäkin istua tällä kertaa. Onko muita Kvaakkilaisia tulossa...?


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 22.05.2006, klo 09:07:15
Lataamoväki ei ilmeisesti ole ottanut opikseen viime kesän karuista piknik-kokemuksista, vaan yrittää taas!

Tämän viikon keskiviikkona 24.5.2006 klo 17 (?) alkaen ylimääräinen Lataamo-piknik Eteläpuistossa, minigolf-kentän länsipuolisella nurmikkoalueella. Mikäli oikein ymmärsin, niin jossain näillä nurkilla:
http://www.tampere.fi/ytoteto/kartta/map.php?x=2486691&y=6820438&px=1.0&txt=Lataamo-piknik+24.5.06

Mukaan kai perinteiseen piknik-tapaan omat eväät ja jotain minkä päällä istuskella. Jos sää ei suosi, niin suunnitelma B on erään Lataamolaisen koti siinä lähistöllä. Tarkkaa osoitetta en laita yleiseen jakeluun, mutta sitä voi kysellä sähköpostitse minulta tkokkila(at)yahoo.com tai vaikkapa puhelimella. Kännykkänumero löytynee tarvittaessa tiedustelusta.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 01.07.2006, klo 10:51:21
Mulle ku ei enään tule Lataamo -listameiliä, ni onko nyt ens viikolla 5.7. toimintatorstai?


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Doc Lomapäivä - 02.07.2006, klo 10:12:10
Mulle ku ei enään tule Lataamo -listameiliä, ni onko nyt ens viikolla 5.7. toimintatorstai?

Kyllä ja ei. 5.7. on keskiviikko mutta muuten olet oikeassa, eli:

Tampereen sarjakuvatapaaminen gastropub Tuulensuussa 6.7. kello 19:00, mutta jos et halua istua tuntia yksin tule 8:n kieppeillä. Ja on muuten 80:s kerta, eli hopi hopi kaikki tasaluvun pileisiin!


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: laureline - 07.07.2006, klo 14:56:39
Tampereen sarjakuvatapaaminen gastropub Tuulensuussa 6.7. kello 19:00, mutta jos et halua istua tuntia yksin tule 8:n kieppeillä. Ja on muuten 80:s kerta, eli hopi hopi kaikki tasaluvun pileisiin!
Harmi kun en ollut eilen Tampereella, olisi ollut kiva tulla piknikille, mutta koska eilen ei satanut, ei haittaa. Varmin tapa saada sadepäivä Tampereen sarjispiknikille on järjestää se syys-lokakuussa. Ehdotankin että suraava piknik järjestettäisiin joku varma sadepäivä vanhassa veturissa, minä piffaan R-kioskisangriat, asu vapaa paitsi että kustantamon edustajilla täytyy olla viralliset lakisääteiset työpaikkajalkineet. Tampere rules ok!  8]


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Rmäki - 07.07.2006, klo 16:39:10
Voipi tulla murhaajajunassa vähän ahdasta, jos sade yllättää - ja sitten joutuu buutseilla potkimaan pummeja pois veturin liepeiltä kuseskelemasta. Puhuimme eilen Paulin kanssa, että jospa kokeilisimme jotakin Kaupin luonnonkaunista paikkaa seuraavaksi picnic-miljööksi. Sadetakki mukaan!
Rmäki


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: tolppis - 07.07.2006, klo 18:10:59
Pahus. Olen mitä ilmeisimminkin tulossa Tampereelle joskus tuossa 18.7. seuraavana viikonloppuna, mikä lie päivämäärät ja jos joku haluaa tulla siinä samalla järjestää jonkinmoisen tapaamisen niin kreit - nyt kun en taas tätäkään tapaamisytanne saanut tietää tarpeeksi ajoissa. Tampere on Suomen paras kaupunki ja onkin mennyt jo liian pitkään edellisestä vierailusta  :D


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: laureline - 07.07.2006, klo 19:35:35
Pahus. Olen mitä ilmeisimminkin tulossa Tampereelle joskus
Jeh. Tu vaan. Tampereella on mukavia ihmisiä. Muista ettei saa piippiä murhaveturin liepeille, voi tulla buutsista!  ;D
Terveisin Laureline.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Doc Lomapäivä - 07.07.2006, klo 19:38:45
Pahus. Olen mitä ilmeisimminkin tulossa Tampereelle joskus tuossa 18.7. seuraavana viikonloppuna, mikä lie päivämäärät ja jos joku haluaa tulla siinä samalla järjestää jonkinmoisen tapaamisen niin kreit - nyt kun en taas tätäkään tapaamisytanne saanut tietää tarpeeksi ajoissa.

Kauppi-piknikin ajankohdaksi oli alustavasti ajateltu 21. tai 22.7. Mä en ehdota mitään päivämäärää, koska en halua ennustaa ukkoskuuroja.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 19.07.2006, klo 09:43:20
Pitkällisten neuvottelujen ja meteorologisten tutkimusten jälkeen on päädytty seuraavaan suunnitelmaan:

Lataamo-piknik perjantaina 21.7.2006 alkaen klo 17.30 museokeskus Vapriikin takana kosken ja kallion välisessä pienessä puistossa. Tarkempi sijainti löytyy täältä:

http://www.tampere.fi/ytoteto/kartta/map.php?x=2487348&y=6821822&px=1.0&txt=Lataamo-piknik+21.7.2006

Myöhemmin on tarkoitus siirtyä Pub Vinyyliin http://www.huviopas.net/pubvinyyli/  joka sijaitsee käsitääkseni täällä:

http://www.tampere.fi/ytoteto/kartta/map.php?x=2488255&y=6822665&px=1.0&txt=Pub+Vinyyli

Säävaraus! Jos vettä sataa, niin on ehdotettu koko homman siirtämistä seuraavaan perjantaihin. Tämä on tietysti kovin epämääräistä ja hankalaa, mutta minkäs teet.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Rmäki - 21.07.2006, klo 16:04:48
Pyh, vettä tulee! Loma alkaa (taas!), ja Egmontin iskujoukko rientää NYT lähipubiin sadetta pitelemään (Höyry - plug plug), kenties näemme siellä!


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: J. Suominen - 24.07.2006, klo 13:01:32
Lahtelaiset aina taputtelee toisiaan selkiin julkisesti, joten yritetään mekin:

Hiano piknik oli! Pirtu maittoi ja oli mukavata. Välillä olin ihan hukassa vaikka muisti ei kamalasti katkeillut. Kun eksyy kotikaupungissaan, niin se on vähän kuin olisi ulkomailla, mutta edullisempaa! Kiitos kaikille seurasta ja varsinkin Mikolle ja Tiitulle mukana raahaamisesta ja kärsivällisyydestä.



Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: PJ - 31.07.2006, klo 22:08:21
Muistakaahan kaikki tulla Tuulensuuhun 3.8. klo 19 alkaen puhumaan Tampereen sarjakuvafestareista!


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: PJ - 03.09.2006, klo 20:35:22
Muistakaa, että tapaamme jälleen Tampereen sarjakuvafestareiden hengessä torstaina 7.9. Gastropub Tuulensuussa. Sarjakuvafestareiden ympäriltä on jo jotain uutisiakin kerrottavana, joten nyt etsitään myös sellaisia ihmisiä, jotka haluavat tulla coniteaan mukaan. Esityslistassa on myös festariflaiereiden, tapahtuman ajankohdan ja paikan julkistaminen sekä yleistä keskustelua puheenjohtajan johdolla - lähdetään hieman enemmän järkiperäistämään toimintaa alkuinnostuksen jälkeen. :)


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Veli Loponen - 06.09.2006, klo 11:35:40
Muistakaa, että tapaamme jälleen Tampereen sarjakuvafestareiden hengessä torstaina 7.9. Gastropub Tuulensuussa.
Ilmeisesti kello 19?


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: PJ - 07.09.2006, klo 11:49:38
No se aikahan sieltä unohtui. Hmpf. Mutta joo, tarkoitus oli tavata klo 19 alkaen, koska käsiteltäviä aiheita on aika paljon.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 02.10.2006, klo 10:03:01
Tampereen sarjakuvatapaamiset vaihtavat taas paikkaa. Uusi paikka torstaina 5.10.2006 on olutravintola Usva, Otavalankatu 3. Usvasta pitäisi löytyä hiukan muusta ravintolasta erillään oleva tila, jonka yritämme vallata. Itse en pääse paikalle kuin vasta klo 21 nurkilla, toivon mukaan joku muu jo aikaisemmin. Periaatteessa Lataamotapaamiset alkavat siis jo klo 19.

Kartta löytyy täältä: http://www.tampere.fi/ytoteto/kartta/map.php?x=2487853&y=6820998&px=1.0&txt=Ravintola+Usva+%2F+Lataamo


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: PJ - 15.10.2006, klo 22:55:10
Mitä jengi piti Usvasta? Ovatko tapaamiset nyt siirtyneet vakituisesti Usvaan?


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: PJ - 18.10.2006, klo 07:51:14
Lataamon listalla ei ole esitetty suurempia vastaväitteitä, joten voitaneen lähteä siitä olettamuksesta, että jatkossa Tampereen sarjakuvatapaamiset ovat Usvassa. Hip!


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 18.10.2006, klo 09:53:53
Jep... Usvassa jatketaan! Pistin Lataamon omalle sähköpostilistalle kyselyn aiheesta, eikä vastaväitteitä tosiaan kuulunut. Usvan takahuone oli ihan sopiva paikka tapaamisille. Seuraava kerta on sitten marraskuun 2.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Matti Karjalainen - 18.10.2006, klo 20:28:36
Miten paljon porukkaa noihin tapaamisiin on yleensä osallistunut? Olen muuttamassa kaupunkiin ensi vuoden alkupuolella, ja mikäli yksi oululaisvahvistus mahtuu vielä poppooseen, niin mukana ollaan!  :)


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Doc Lomapäivä - 19.10.2006, klo 10:34:48
Miten paljon porukkaa noihin tapaamisiin on yleensä osallistunut? Olen muuttamassa kaupunkiin ensi vuoden alkupuolella, ja mikäli yksi oululaisvahvistus mahtuu vielä poppooseen, niin mukana ollaan!  :)

Viimeksi oli vajaa 20, mutta kaikki ei ollu yhtäaikaa. Kaikki pahimmat vakiokävijät eivät olleet paikalla. Heikoimmillaan on joskus tainnut olla 4-6 paikalla, parhaimmillaan yli 20.

Meillä on semmonen perinne että oululaisia ei hyväksytä mukaan... Ei vaan tervetuloa!


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: keijoahlqvist - 19.10.2006, klo 11:06:58
Matti, ei sun tartte enää Tampereelle lähtä. Jää Ouluun perustaan sarjakuvaseuraa.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Matti Karjalainen - 19.10.2006, klo 22:03:14
Meillä on semmonen perinne että oululaisia ei hyväksytä mukaan... Ei vaan tervetuloa!

Heh. Kiitos, pitää ilmestyä paikalle. En tunne Tampereelta kuin kaksi ihmistä, joista toinen on yli kahdeksankymppinen isotätini, joten siinäkin mielessä uusiin ihmisiin on mukava tutustua.

Matti, ei sun tartte enää Tampereelle lähtä. Jää Ouluun perustaan sarjakuvaseuraa.

Sarjakuvaseuran perustamisen ja AC Oulun Veikkausliiga-paikan (lauantaina noustaan!) Oulustakin olisi tullut taas paria pykälää hauskempi paikka asustaa, mutta kaikesta huolimatta virta taitaa kuitenkin viedä minut etelään. Jään kyllä kaipaamaan tätä kaupunkia, etenkin ihmisiä.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: mari - 19.10.2006, klo 22:08:42
Miten paljon porukkaa noihin tapaamisiin on yleensä osallistunut? Olen muuttamassa kaupunkiin ensi vuoden alkupuolella, ja mikäli yksi oululaisvahvistus mahtuu vielä poppooseen, niin mukana ollaan!  :)

NYYHG nytkö me ollaan menettämässä sutkin!  :'(
Kyllä suakin tullaan kaipaamaan tapaamisissa... Toivottavasti törmäillään vielä kuitenkin sarjakuva-piireissä...


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Doc Lomapäivä - 20.10.2006, klo 12:31:08
AC Oulun Veikkausliiga-paikan (lauantaina noustaan!) Oulustakin olisi tullut taas paria pykälää hauskempi paikka asustaa

Jos pelaat itse, Pauli varmaan rekrytoi sut oitis FC Gothamiin.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 01.11.2006, klo 20:51:13
Muistutetaanpa taas, että Tampereen sarjistapaaminen on huomenna torstaina 2.11.2006 Olutravintola Usvassa Otavalankadulla.
Ravintolan perällä on hiukan erillään oleva tila, jonne ihmisiä mahdollisesti kerääntyy n. klo 19 alkaen... tai sitten vähän myöhemmin.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Jaana S. - 02.11.2006, klo 14:53:59
Olen muuttamassa kaupunkiin ensi vuoden alkupuolella, ja mikäli yksi oululaisvahvistus mahtuu vielä poppooseen, niin mukana ollaan!  :)
Onpa mukavaa että oululaiset vaan Tamperskeleessä enenee. Kiva.
En itse ole Oulusta tänne muuttoa katunut sekuntiakaan. (Paitsi että Mari asuu Oulussa eikä täällä...)  :'(


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Irene - 21.12.2006, klo 13:54:49
Onko Tampereella sarjistapaamisia? ITse retkeilen Tampesteriin työmatkoille tammikuun puolella pariinkin kertaan, ja hotelliyö kutsuu. Siinähän olisi hyvää aikaa tutustua kvaakkaajiin!


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Markku Myllymäki - 21.12.2006, klo 14:26:32
4.1.2007 lienee seuraava, onkohan ravintelin nimi Usva...

En ole mitenkään varma, kun en ole aikoihin päässyt käymään.

Osaisikohan joku paremmin valveutunut vastata...


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Jaana S. - 21.12.2006, klo 14:44:28
Onko Tampereella sarjistapaamisia? ITse retkeilen Tampesteriin työmatkoille tammikuun puolella pariinkin kertaan, ja hotelliyö kutsuu. Siinähän olisi hyvää aikaa tutustua kvaakkaajiin!
Ravintola Usvassa on yleensä joka kuun ensimmäinen torstai. Porukkaa on ollut aina mukana kiitettävästi, vapaasti saa valita juoko kahvia, teetä vai kaljaa. Varsinaisia maksanpoksautuskekkereitä siellä ei yleensä pidetä, sarjakuvista puhutaan ja... joutaviakin.   ;D Kvaakissa ei tapaamisista yleensä metelöidä, vaan infoa ja palautetta tulee lataamon kautta.
Tervetuloa! Kellonaikaa en nyt muista 18-19 välillä yleensä...


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: J. Suominen - 21.12.2006, klo 14:52:40
Osaisikohan joku paremmin valveutunut vastata...

Ihan tarpeeksi valveutunut vastaus tuo. Tärkein muistettava asia lienee se, että mainitsee Usvan tiskillä asioidessaan olevansa sarjakuvatapaamisen väkeä... Enpäs kerrokaan liikoja, ettei epärehellinen kansanosa yritä roistoiluja. Mutta ei siis ensin tiskille, vaan moikkaat ensin sen populan siellä kabinetin tapaisessa ja kysäiset niiltä Lataamon mahdolliset luontaisedut.

Klo 19 alkaa, mutta maksat alkavat poksumaan ysin ja kympin välillä.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Matti Karjalainen - 21.12.2006, klo 16:54:41
4.1.2007 lienee seuraava, onkohan ravintelin nimi Usva...

Kokeillaanpa päästä paikalle, jos ei mene sosiaalinen pupu pöksyyn. Työvuorojen puolesta näyttäsi sopivan ainakin.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Irene - 21.12.2006, klo 17:13:18
Kah, tämäpä sattui sopivasti. Juurikin tuo kyseinen torstai olen työmatkailemassa, ellen ihan väärin muista...

Tsekkaanpa kalenterin vielä ja koetan löytää ko. ravintolan kartalta. :)


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Jaana S. - 21.12.2006, klo 17:53:50
Tsekkaanpa kalenterin vielä ja koetan löytää ko. ravintolan kartalta. :)
Helppo maamerkki: Usva on lähellä Koskikeskusta (kauppakeskus = mol) eli tien toisella puolella Koskikeskusta... auttaa kartalta hakua. Palautteet ja kommentit illan hauskanpidosta  sitten mielummin lataamoon kuin kvaakkiin...   ;) Listalle pääsee kun on sarjakuvantekijä tms ja kysyy asiasta. Kaikki kuitenkin ymmärtävät että hauskaa tapaamisissa yleensä on ja ehkä olutta/siideriä juodaan tai sitten ei.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 21.12.2006, klo 21:25:16
Vahvistan täten edellämainitut kommentit. Ja lisään, että tätä ketjua vähän takaisinpäin kelaamalla löytyy perustiedot tapaamisista ja jopa karttalinkki Usvaan:
www.tampere.fi/ytoteto/kartta/map.php?x=2487853&y=6820998&px=1.0&txt=Ravintola+Usva+%2F+Lataamo

Jos haluaa mukaan tapaamisten sähköpostilistalle, voi ilmoittaa halukkuutensa minulle, ja asia kenties järjestyy... tkokkila ät yahoo.com

Tässä joulun kunniaksi piirros tapaamisten virallisesta taidekirjasta, joka parin vuoden riipustelun tuloksena saatiin taas viime kerralla täyteen. En tiedä kuka tämän kuvan on piirtänyt... täytyisi kai alkaa vaatia signeerauksia piirroksiin, että Lataamo-säätiö voi pistää rahoiksi näillä myöhemmin.
(http://img276.imageshack.us/img276/8218/usva2cn5.gif)


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.01.2007, klo 08:45:22
Tampereen sarjakuvatapaaminen siis huomenna torstaina 4.1.2007 alkaen klo 19. Usvan takahuoneen sohva jo odottaa istujia:

(http://img219.imageshack.us/img219/7166/sohvawk4.gif)
(Piirros Lataamon virallisesta taidekirjasta. Tekijä tuntematon.)


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Jaana S. - 03.01.2007, klo 15:18:26
Kiitos, Timo piirroksesta, mutta yksi sohvatyyny jää nyt tyhjäksi kun en ehkä pääse tulemaan paikalle.    :-X  Tampereen sarjisseuran istuntohan on sitten sunnuntaina 14. 1.
P. Mannisen sohvalla, joten sinne ainakin.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Doc Lomapäivä - 04.01.2007, klo 12:39:34
Tampereen sarjisseuran istuntohan on sitten sunnuntaina 14. 1.

Tiedotteen mukaan lauantaina 13.1. kello 13.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Jaana S. - 04.01.2007, klo 12:56:33
Tiedotteen mukaan lauantaina 13.1. kello 13.
Juu, huomasin mokani tiedotteesta eilen itsekin. Ja kutsu paikanpäälle on tiedotekirjeen saaneille.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Irene - 07.01.2007, klo 18:45:07
Tampereen sarjakuvatapaaminen tuli koettua. Yhteenveto: tamperelaiset häviävät sosiaalisuudessa Lahden ja Helsingin miiteille, mutta voittavat tapaamispäiväkirjojen laadussa. Siinä täyteen piirretyssä kirjassa oli paljon ihan hillitöntä kamaa, kuten pumpattava Barbapapa ja jussipaitainen Mietaa.

Onneksi itse olen tällainen reipas ja sosiaalinen luonne, ujompi olisi voinut tuntea itsensä kovin epätervetulleeksi, kun tapahtumassa tuntui pientä sisäpiirihenkeä ilmassa. Ystävällinen neuvoni on, että kun seuraavan kerran tapaamisiinne uskaltautuu ihmisiä, jotka eivät ole niissä aiemmin käyneet, esittäytykää ja ottakaa mukaan keskusteluun vähän terhakammin. Emmehän halua nuorten sarjakuvahenkisten ihmisten jättävän väliin mainioita tilaisuuksia tavata samanhenkistä väkeä sen takia, että tuntisivat itsensä ei-toivotuiksi?

Mutta mukava oli taas nähdä pari foorumilta ja irkistä tuttua Kvaak-hahmoa livenä - jos työmatkat heittävät taas Tampereelle päin sopiviin aikoihin, niin tulen kyllä toistekin!


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Doc Lomapäivä - 08.01.2007, klo 08:13:49
Onneksi itse olen tällainen reipas ja sosiaalinen luonne, ujompi olisi voinut tuntea itsensä kovin epätervetulleeksi, kun tapahtumassa tuntui pientä sisäpiirihenkeä ilmassa. Ystävällinen neuvoni on, että kun seuraavan kerran tapaamisiinne uskaltautuu ihmisiä, jotka eivät ole niissä aiemmin käyneet, esittäytykää ja ottakaa mukaan keskusteluun vähän terhakammin. Emmehän halua nuorten sarjakuvahenkisten ihmisten jättävän väliin mainioita tilaisuuksia tavata samanhenkistä väkeä sen takia, että tuntisivat itsensä ei-toivotuiksi?

Taivaan tosi, eikä aavistustakaan mistä se johtuu. Ehkä hämäläisyys säteilee kuin radon Pispalanharjusta ja imeytyy muualta muuttaneisiinkin.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: J. Suominen - 08.01.2007, klo 09:05:39
Tampereen sarjakuvatapaaminen tuli koettua. Yhteenveto: tamperelaiset häviävät sosiaalisuudessa Lahden ja Helsingin miiteille, mutta voittavat tapaamispäiväkirjojen laadussa.

Tämmönen arvostelu tällä kertaa. Olen kyllä tavannut ainakin Lahessa paljon Tamperetta sisäpiirimpää meininkiä, eli siltä osalta ihan höpöä tekstiä. (Tai sitten ei kannata tehdä johtopäätöksiä yhden tapaamisen perusteella...)

Lataamon mallisessa vähän ujommassa tapaamisessa on ainakin se hyvä puoli, että siellä antisosiaalinen ja ujo luonne on kuin kala vedessä.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Jaana S. - 08.01.2007, klo 13:14:05
Tampereen sarjakuvatapaaminen tuli koettua. Yhteenveto: tamperelaiset häviävät sosiaalisuudessa Lahden ja Helsingin miiteille...
No Irene, höh höh. Tamperelaiset ovat niin fiksuja että keskittyvät tapaamisissa olennaiseen. Lahden tapaamisista en tiedä muuta mitä kvaakissa hölistään joka kupin kaadosta, Hesan tapaamisia on tullut koettua ja siellä vasta sisäpiirimeininkiä onkin.

 Itse en ollut nyt Tampereen tapaamisissa paikalla, kun olin herrojen Rmäki ja J Suominen kanssa elokuvissa, enkä jaksanut enää lähteä baariin, vaikka J Suominen urheasti jaksoi lähteä sinne flunssastaan huolimatta. Mutta odotas Irkku seuraavaa kertaa... täältä sosiaalisuutta pesee  ;D


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Matti Karjalainen - 08.01.2007, klo 16:43:53
Vai että sisäpiirihenkeä manaillaan esiin... Hui. Heti alkoi uutta ja sosiaalisesti-ei-niin-hemmetin-lahjakasta tamperelaista jänskättää.

En itse sitten tullut vääntäytyneeksi paikalle, sillä olin aika naatti ja heti seuraavana aamuna oli uuteen työpaikkaan liittyvä terveydentarkastus, ja halusin olla siellä mahdollisimman skarppina (ja ilmeisesti olinkin, kun suostuivat kirjoittamaan puoltavan lausunnon). Seuraavaan tapaamiseen olisi sitten tarkoitus kyllä yrittää päästä paikalle.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 30.01.2007, klo 13:49:58
Tampereen sarjistapaaminen taas torstaina 1.2.2007, alkaen klo 19. Jos Tampere kuplii-tapahtuman kuviot kiinnostavat, niin kannattanee tulla paikalle ajallaan. Rohkeasti vaan Usvan takahuoneeseen (sinne voi kurkkia kyllä varovasti ensin, sillä tilahan on auki muuhun ravintolaan). Voin kyllä vakuuttaa, että mitään vaaraa ei ole. Täysin vapaamuotoinen ja omalla painollaan etenevä kokoontuminen nyt vaan joskus sujahtaa sisäpiirimmäksi, joskus taas ei... riippuu paljon siitäkin ketä sattuu paikalle.
(http://img304.imageshack.us/img304/2411/lata1fh9.gif)
Kannustukseksi tuntemattoman tekijän piirros parin kuukauden takaa. Näin hilpeää meininkiä! Tuo näyttäisi kyllä P.A.Mannisen jäljeltä, mutta kuka näistä piirroskirjan signeeraamattomista kuvista tietää... 


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: PJ - 30.01.2007, klo 15:46:17
Esittelen tapaamisessa tapahtuman budjetin, aikataulut/ohjelman sekä keron viimeiset kuulumiset apurahoista sun muusta. Ja tietenkin rekrytoin taas tekijöitä. :)


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Jaana S. - 28.02.2007, klo 14:59:33
Huomenna taas hämäläisten sarjistapaaminen Usvassa. Lataamolaiset ovat tietoisia, mutta jos jotkut ylimääräiset, ulkopuoliset, ihme hipit uskaltautuvat paikalle, niin ehkä se sitten sopii. (Omalla vastuulla). Mutta älkää kysykö mitään hankalia sarjakuva-aiheisia kysymyksiä, siellä on tarkoitus pitää hauskaa.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.04.2007, klo 18:42:26
Tampereen sarjakuvatapaaminen torstaina 5.4.2007 tavalliseen tapaan Usvassa, Otavalankatu 3 alkaen kello 19.00.
 
Tampere kuplii-festarin jälkilöylyjä olisi kai tarkoitus purkaa alkuillasta, jatko sitten vielä vapaamuotoisempaa keskustelua. Pääsiäispyhien takia en itse pääse paikalle, eli sinne uskaltaa nyt tulla oudommatkin.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.06.2007, klo 09:15:18
Muistutetaanpa taas, että Tampereen sarjakuvatapaaminen on normaaliin tapaan kuukauden ensimmäisenä torstaina, eli tässä tapauksessa 7.6.2007 Usvassa Otavalankadulla, siinä kello 19 nurkilla ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 07.06.2007, klo 08:13:04
Sää näyttää suosivan. Kuulemma Usvalla on kohtalainen terassi. Tästä johtuen saattaa olla, että sarjakuvaväki asettuu tällä kertaa ulos. Varsinkin uusien tulokkaiden kannattaa siis tarkastella terassia sillä silmällä... Tai sitten sitä takahuonetta.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Doc Lomapäivä - 18.06.2007, klo 13:42:54
Sarjakuvantekijöiden cityjuhannus Tampereella Onkiniemen rannassa perjantaina 22.6. noin kello 18:00 lähtien. Paikalla on pallogrilli (säävaraus), vesivessa (jos se on auki) ja mölkky.

Ota mukaan syötävää ja juotavaa sekä haluamiasi aktiviteetteja (jalkapallo, frisbee jne.)

Paikka tarkemmin: Onkiniemen uimarannan pää (Särkänniemestä Pispalan suuntaan), siellä missä uudet rivitalot päättyy ja Santalahden laajat nurmikentät alkaa. Rannassa on lyhyt hiekkarannanpätkä.

Jos on liian kylmää tai sateista keksitään luovia ratkaisuja. Kenenkään ei tarvitse istua kotona yksinään!


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: J. Suominen - 18.06.2007, klo 15:33:33
Ota mukaan syötävää ja juotavaa sekä haluamiasi aktiviteetteja (jalkapallo, frisbee jne.)

Kännipetankki saattaa myös olla ohjelmassa. Siinä voi pistetiliä kartuttaa mm. heittämällä kuulan korkeammalle kuin muut, ja ottamalla sen kiinni. "Hivottelusta" ei sakoteta. Jne, jne... Ehkä maailman vaarallisimpis urheilulajeja. Varsinkin elävän tulen läheisyydessä.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: tolppis - 02.07.2007, klo 12:27:08
Hahaa! Kummitädin tytär muutti Treelle, jälleen yksi paikka lisää jonne voin ilmaantua jos huvittaa sarjismiitinkiinkin 8]


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Doc Lomapäivä - 02.07.2007, klo 15:13:10
Tervetuloa. Ens torstaina (5.7.) varmaankin istutaan taas terassilla.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 31.07.2007, klo 15:00:15
Tampereen sarjistapaaminen taas torstaina 2.8.2007 Usvassa.

Terassikeli ei näytä tätä kirjoittaessani kovin lupaavalta, mutta ehtiihän se sää parissa päivässä muuttuakin. Usvan terassilla on kyllä se etu, että juomat kannetaan pöytään, eikä tarvitse (eikä saa) itse kiikuttaa niitä kolmen metrin matkaa sisätiloista terassille, koska välissä menee jalkakäytävä. Vain ammattilainen saa kuljettaa laseja vaarallisten jalankulkijoiden alueella.


Otsikko: Re: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: bukra - 31.07.2007, klo 17:45:03
Josko sitä pääsisi piipahtamaan kerrankin paikan päälle. Ja herättelisi ihmisiä 24tuntia sarjakuvaa tiimoilta...

Erja,
Bukrasta



Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.09.2007, klo 22:33:57
Muistutuksena kaikille, että Tampereen sarjistapaaminen on taas torstaina 6.9.2007 normaaliin tapaan olutravintola Usvassa klo 19 alkaen. Luvassa on mahdollisesti ennakkotietoa ensi vuoden Tampere kuplii-tapahtumasta. Ohjelmaideoita otetaan myös vastaan.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Matti Karjalainen - 19.09.2007, klo 21:58:12
En ole vieläkään (itselle tekemistäni) lupauksista huolimatta päässyt paikalle Tampereen sarjakuvatapaamisiin, mutta kyllä sitä vielä tämän vuoden puolella... Torstai on vaan viikonpäivistä kaikkein pahin, sillä olen silloin yleensä iltavuorossa (kiitos pitämieni satutuntien) enkä töiden jälkeen ole yleensä ihan hehkeimmilläni sen enempää henkisesti kuin fyysisestikään.

Mutta vielä tässä Uzvaan ilmestytään! Olutravintola vaikuttaa ainakin ihan viihtyisältä sen yhden ainoan kerran perusteella kun paikalla kävin, ja silloin siellä soi vielä the Smiths, mistä täytyy antaa aina pluspisteitä.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 20.09.2007, klo 08:43:36
Lainaus
En ole vieläkään (itselle tekemistäni) lupauksista huolimatta päässyt paikalle Tampereen sarjakuvatapaamisiin, mutta kyllä sitä vielä tämän vuoden puolella... Torstai on vaan viikonpäivistä kaikkein pahin, sillä olen silloin yleensä iltavuorossa (kiitos pitämieni satutuntien) enkä töiden jälkeen ole yleensä ihan hehkeimmilläni sen enempää henkisesti kuin fyysisestikään.

Vielähän tässä ehtii.... lokakuun tapaaminen on kahden viikon päästä. Itsellenikin torstai on nykyään vähän hankala päivä, mutta yritän kyllä paikalle raahautua.

Vai pitäisikö organisoida Lataamo-retki pääkirjaston satutunnille joku torstai?


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: J. Suominen - 20.09.2007, klo 08:58:22
Torstai on vaan viikonpäivistä kaikkein pahin, sillä olen silloin yleensä iltavuorossa (kiitos pitämieni satutuntien) enkä töiden jälkeen ole yleensä ihan hehkeimmilläni sen enempää henkisesti kuin fyysisestikään.

Note to self: Älä ryhdy satusedäksi! Ilmeisesti paljon rankempaa kuin kuvittelen...

Lapsuuden tähtihetkiä olivat kyllä lähikirjaston säännölliset nukketeatterit, eli saat nyt sijaiskärsiä Launeen kirjastolla 70-luvulla työskenneille kuuluvat kiittelyt ja kumarrukset. Te teitte kirjastosta minulle rakkaan ympäristön!


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: tolppis - 20.09.2007, klo 10:22:41
Joku hassu lomapäivä vielä jäljellä, jos sen tässä joskus käyttäisi sinne Treelle tuloon, kävisi teitin sarjismiitinkissä ja sitten soittaisi sukulaistytölle että "löytyykö yösijaa", hah!  :laugh:


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Veli Loponen - 20.09.2007, klo 11:47:58
No niin on meikälläkin jo monta kuukautta mennyt tapaaminen sivu suun. Aluksi kesän kiireiden takia ja nyt on valittavana aina joko saunavuoro tai tapaaminen. Tähän mennessä saunavuoro on voittanut.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Doc Lomapäivä - 20.09.2007, klo 12:34:01
Jos torstai on paha, niin joulukuun tapaaminen on siirretty keskiviikolle 5.12. itsenäisyyspäivän vuoksi. Silloin viimeistään!


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: tolppis - 20.09.2007, klo 14:48:20
Voisimma vaikka harkitakin joulukuussa tuloa. Mun synttäritkin sillon!


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 02.10.2007, klo 08:31:59
Tampereen sarjakuvatapaaminen torstaina 4.10.2007, normaaliin tapaan olutravintola Usvassa.

Jospa tällä kertaa takahuoneen varaus jopa toimisi. Viime kerralla siivon Lataamoväen suosiman tilan oli vallannut synnillistä elämää pokerinpelaamisen muodossa harjoittava ryhmä.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: JP - 02.10.2007, klo 13:52:48
Jospa tällä kertaa takahuoneen varaus jopa toimisi. Viime kerralla siivon Lataamoväen suosiman tilan oli vallannut synnillistä elämää pokerinpelaamisen muodossa harjoittava ryhmä.

Mainittakoon vielä että viime kerralla paikalle leiskautti vielä 40-50 paltteerallaa 19-25-vuotiasta neitokaista samanaikaisesti, joka oli sarjakuvanörtille aika uutukainen näky.  :-[

...eivät kuulemma olleet tulossa tapaamiseen...


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: J. Suominen - 02.10.2007, klo 16:27:03
Mainittakoon vielä että viime kerralla paikalle leiskautti vielä 40-50 paltteerallaa 19-25-vuotiasta neitokaista samanaikaisesti, joka oli sarjakuvanörtille aika uutukainen näky.  :-[

Kirotut varpajaiset!!!


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 31.10.2007, klo 18:24:24
Tampereen kuvasarja-harrastajien Lataamo-kerho kokoontuu Usvassa taas torstaina 1.11.07 kello 19 ja siitä eteenpäin... Vapaa pääsy! Ei omia eväitä. Esityslistalla jorinaa, jaarittelua ja jupinaa.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: J. Suominen - 01.11.2007, klo 09:49:37
Esityslistalla jorinaa, jaarittelua ja jupinaa.

Tolkun käninääkin tarjolla, kun esittelen ohjelmaideaa Finnconiin. Parempiakin saa ja pitää ehdotella.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 30.11.2007, klo 19:24:02
Tampereen sarjakuvatapaaminen on poikkeuksellisesti keskiviikkona 5.12.2007, entisessä paikassa, eli Olutravintola Usvassa Otavalankadulla. Alkaen siinä klo 19 nurkilla.
Itsenäisyyspäiväksi Lataamoa ei yleinen mielipide halunnut, siksi viikonpäivän muutos. Lieneekö pikkujoulumeininkiä ilmassa? Itse ainakin olen vakaasti päättänyt jättää tonttulakin kotiin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Veli Loponen - 30.11.2007, klo 23:11:21
Tää on niin väärin. En pääse taaskaan, kun pitää olla hommissa...


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: J. Suominen - 11.12.2007, klo 12:31:49
Näitä paikalle saapumattomia miespuolisia tahoja tuskin lohduttaa tieto, että täysin sattumalta paikalla oli kaksin kappalein hehkeitä ulkomaalaisvahvistuksia. Toinen Ranskasta ja toinen Belgiasta.

Meikä puolestaan sai melkein isoimman ikinä saamani joulupaketin, josta kiitokset syyllisille! Kostan varmasti!


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 29.12.2007, klo 12:53:00
Tampereen sarjakuvatapaaminen on taas torstaina 3.1.2008. Usvassa, alkaen klo 19.

Vuorossa on jo 99. Lataamo, joten loogisesti päätellen helmikuussa voisi olla tiedossa juhlinnan aihetta. Merkitkääpä torstai 7.2. jo kalentereihinne. Niitä vanhoja piirroskirjoja vuodelta 2000 ja siitä eteenpäin olisi mukava selailla ainakin silloin. Kenellä niitä mahtaa olla? Mikko J.?


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 21.01.2008, klo 11:21:36
Bobilla on teille viesti:

http://www.dylanmessaging.com/messages/TL72-CGLJ-0TGH-Q46L-MU5L?commentor-name=Timo%20Kokkila&commentor-email=tkokkila@saunalahti.fi (http://www.dylanmessaging.com/messages/TL72-CGLJ-0TGH-Q46L-MU5L?commentor-name=Timo%20Kokkila&commentor-email=tkokkila@saunalahti.fi)

Linkki vie mainossivustolle, joka varoituksena mainittakoon.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Doc Lomapäivä - 08.02.2008, klo 09:13:11
Kautta Pirkka-lehden tilauskatkon, olipa kelvon kekkerit!

Paikat meni Usvassa remonttiin jo ennen virallisen tapaamisen alkua, ja levottomuus piti laajentaa Konttoriin. Eikä tarvittu edes viinaa, ja ilman Kaltsuakin selvittiin (miten kuten). Onneksi ennen 200's pibbaloita menee 150 tapaamista rikki, se on jo vuonna 2012.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: PJ - 15.02.2008, klo 22:49:42
Usva lienee rikki vielä jonkin aikaa, joten siirrytäänkö väliaikaisesti Konttoriin, kunnes toisin ilmoitetaan?


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 04.03.2008, klo 11:26:11
Tampereen sarjistapaaminen taas torstaina 6.3.2008.

Koska edellinen paikka meni remonttiin, kokeillaan lähistöllä sijaitsevaa 2H+K baaria, Aleksanterinkatu 33. Jonkinlainen erillinen tila on varattu baarin puolelta. Alkaen klo 19, mutta väkeä valuu paikalle usein vasta vähän myöhemmin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 31.03.2008, klo 22:23:49
Perinteeksi on muodostumassa, että Tampereen sarjistapaaminen on joka kuukauden ensimmäisenä torstaina, mutta aina eri paikassa.

Torstaina 3.4.2008 kokeillaan O'Connell'sia, Rautatienkatu 24. Kello 19 alkaen olisi tarkoitus yrittää vallata tilaa baarin perältä.

www.oconnells.fi


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Jaana S. - 07.04.2008, klo 12:03:16
Kiitän tapaamiseen osallistunutta uhkarohkeaa kvaakkaajaa, joka uskaltautui suoraan tamperelaisten salajuonittelun ytimeen. Hauskaa oli! Tervetuloa mukaan jatkossa muutkin itsesuojeluvaistottomat!  >:D


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 28.04.2008, klo 23:01:47
Toukokuun ensimmäinen torstai on vapunpäivä, joka ei ole oikein optimaalinen sarjakuvatapaamiselle. Siispä diktaattorin elkein siirrän tapaamista tasan viikolla eteenpäin.

Lataamo siis torstaina 8.5.08 klo 19 alkaen. Paikkana tällä kertaa Gastropub Nordic, Otavalankatu 3. Tuo on siis sama paikka kuin entinen Usva, mutta remontoitu ja muuttanut nimeään.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 04.06.2008, klo 12:35:46
104. Lataamotapaaminen Gastropub Nordicissa, Otavalankatu 3 (tai sään salliessa terassilla), torstaina 5.6.2008 klo 19 alkaen.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: PJ - 04.06.2008, klo 13:13:06
Saadaan kuulemma Hesasta tulijoita myöskin (tai no, yksi vain ilmoittautui), joten jospa ei Kemi verottaisi vielä väkeä.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: J. Suominen - 04.06.2008, klo 14:00:35
Kyllähän helsinkiläisen kaltaisen ihmeen takia kannataa paikalle raahautua vaikka Pälkäneeltä asti! (Tuleeko se yksin? Yleensä ne liikkuu laumoissa. Ja onko se Tuukka?)



Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: PJ - 04.06.2008, klo 14:25:21
Tuukka on ja saattaapi olla yksin. Mutta entourage saattaa olla mukana, tiedä noista pääkaupunkilaisista.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Asko AA - 04.06.2008, klo 16:09:22
Nyt kun "senttarilomani" parista julkaisusta alkaa, voisin pitkästä aikaa valua iltavapaalla Latamoitumaan. Kesävatsani kanssa vastaan vähintään kolmea luihua kemipakolaista.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.07.2008, klo 10:17:57
Tampereen Lataamo taas tänään torstaina 3.7.08 Gastropub Nordicin terassilla... tai sään pakottaessa sisätiloissa.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.08.2008, klo 23:42:32
Tampereen tapaaminen taas torstaina 7.8.08 Gastropub Nordicissa, Otavalankatu 3, alkaen siinä klo 19 nurkilla, mikäli ihmisiä paikalle ehtii.

Samana iltana on Tampereen Tapahtumien Yö, joten kaupungilla on kuhinaa ja paljon väkeä liikkeellä. Sarjakuvaohjelmaakin löytyy, ohjelmisto tuolla:
http://www.teatterikesa.fi/suomi/ohjelmistot_2008/tapahtumien_yo/

Tosin Juban esiintymiset on tietääkseni peruttu, vaikka nimi ohjelmistossa sinnikkäästi kummitteleekin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: VesaK - 06.08.2008, klo 08:47:22
Tosin Juban esiintymiset on tietääkseni peruttu, vaikka nimi ohjelmistossa sinnikkäästi kummitteleekin.

Juubaan korvaa toinen Jii, ei SE Jii, mutta Jarla, Pertti, os. Jarla, 040608-151P, puhelinnumero saatavilla vastaavista laitoksista niiden aukiolo-aikoina.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: J. Suominen - 06.08.2008, klo 10:39:54
Tampereen tapaaminen taas torstaina 7.8.08 Gastropub Nordicissa, Otavalankatu 3, alkaen siinä klo 19 nurkilla, mikäli ihmisiä paikalle ehtii.

Siellä on saamaan aikaan viininmaistatusta, eli saattaa olla täyttäkin. Oluthuone (tahi Soho) voisi olla hyvä suunnitelma 2, jos sään takia terassikin on sietämätön.



Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: MinnaV - 06.08.2008, klo 11:23:10
Huomenna Ravintola Hellässä näytetään kotimaisia kauhuelokuvia klo. 22 - 02. Mut löytää sieltä haahuilemassa Blood Ceremonyn paita päällä.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Izzy - 06.08.2008, klo 13:19:48
Huomenna Ravintola Hellässä näytetään kotimaisia kauhuelokuvia klo. 22 - 02. Mut löytää sieltä haahuilemassa Blood Ceremonyn paita päällä.

Veristen tapahtumien yö (http://www.teatterikesa.fi/suomi/ohjelmistot_2008/tapahtumien_yo/ty_paikoittain_08/ravintola_hella/)
Tuo näyttäis nyt olevan peruttu... Piru vie!


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: MinnaV - 06.08.2008, klo 13:32:54
Veristen tapahtumien yö (http://www.teatterikesa.fi/suomi/ohjelmistot_2008/tapahtumien_yo/ty_paikoittain_08/ravintola_hella/)
Tuo näyttäis nyt olevan peruttu... Piru vie!


No voi peräreikä  :(


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: J. Suominen - 06.08.2008, klo 14:04:09
Barathrum siellä Hellässä huomenna, eli nyt se alkoi jo oikeastikin houkuttaa...


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 04.09.2008, klo 08:33:31
Tampereen sarjakuvatapaaminen tänään torstaina 4.9.08 klo 19 alkaen. HUOM! Uusi paikka: Pub Kahdet Kasvot, Kauppakatu 14, Tampere.

Terassikauden päätyttyä palaamme vanhaan naamabaariin, jossa kokoonnuttiin joskus muutama vuosi sitten. Sijoittuuko väki ylä-, vai alakertaan, sitä en vielä tiedä.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: J. Suominen - 04.09.2008, klo 11:18:04
Alakertaan on helpompi säätää piiiitkä pöytä, eikä tietokilpailu häiritse siellä metelöintiä. Juomat kannetaan pöytään sarjakuvataiteilijaystävälliseen hintaan.

Alakerta siis buukattuna.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: tolppis - 04.09.2008, klo 14:59:08
Pirskatti. Järkätkääpäs nyt sitten 7.10-8.10. myös tapaaminen niin minäkin pääsen sinne kun olen silloin juuri sopivasti koulutuksessa Nääsvillessä ja varmaan jo illaksi kerkiäisin huvirientoihinkin  ;D


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: echramath - 08.09.2008, klo 10:15:03
Tampereen sarjakuvatapaaminen tänään torstaina 4.9.08 klo 19 alkaen. HUOM! Uusi paikka: Pub Kahdet Kasvot, Kauppakatu 14, Tampere.

Sen verran voisi kommentoida, että jos paikalle oikeasti halutaan uutta väkeä paikalle, "tänään" on aika huono päivä lähettää kutsuja. Spektren puolellahan meillä on tapana, että muistutus tulee ensin viikkoa aikaisemmin ja uudestaan edellisenä päivänä.

P.S. saahan sarjakuvatapaamisissa puhua edelleen Karzanista? Spektreläiset eivät jostakin syystä halua enää kuulla mitään tästä merkkiteoksesta...


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 08.09.2008, klo 11:15:17
Ei sinne oikeasti uutta väkeä halutakaan.

Ei vaiskaan, tietysti halutaan! Pyhä tarkoitus on toki tiedottaa hyvissä ajoin, mutta nyt vaan kävi niin ja näin. Kuukauden eka torstai on kuitenkin edelleen periaate ja paikkana Kahdet kasvot jatkanee toistaiseksi.

Pöytäkirjojen  mukaan Lataamo-säätiö ei ole vielä muodostanut virallista kantaa Karzaniin. Kyllähän se varmasti voidaan lisätä esityslistaan, ja keskustella aiheesta normaalin kokouskäytännön mukaan. Lyhyt alustus aiheesta olisi varmasti paikallaan keskustelun pohjaksi.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Jaana S. - 08.09.2008, klo 14:49:47
Alakertaan on helpompi säätää piiiitkä pöytä, eikä tietokilpailu häiritse siellä metelöintiä. Juomat kannetaan pöytään sarjakuvataiteilijaystävälliseen hintaan.

Alakerta siis buukattuna.

Henkilökunnalle isot kiitokset sarjakuvaystävällisistä järjestelyistä: he huolehtivat mm. että alakerran kaiuttimista hiljahkosti kuuluvan musiikin saa tarvittaessa vaimennettua.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: J. Suominen - 26.09.2008, klo 15:19:12
Jouko ja Jaana näki äsken Tolppiksen Tampereella, mutta ne ei kehdanneet huutaa sille, kun ne ei olleet varmoja tai jotain. Ja ehkä se ei ollut Tolppis, kun se ei älynnyt tulla Oluthuoneelle. Vaan hahuili siinä vieressä.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: J. Suominen - 26.09.2008, klo 15:24:58
Ei se ollutkaan Tolppis, vaan joku ihan muu. Onneksi ei kukaan huudellut mitään. Tappeluhan siitä olisi tullut.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 28.09.2008, klo 22:27:56
Jo vakiintuneen käytännön mukaan lokakuun sarjistapaaminen on torstaina 2.10.2008 kello 19 alkaen. Ja paikkana vanha kunnon naamabaari, eli Pub Kahdet Kasvot, Kauppakatu 14, Tampere. Siellä kellarissa.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Doc Lomapäivä - 25.10.2008, klo 13:38:12
Lyödään nyt ennakkovaroitus tännekin. Tamperelaiset kuppikuntaistuneet ja perustaneet toisenkin sarjakuvatapaamisen.

Lataamo 2: Joka kuukauden toiseksi viimeinen torstai Hertta kulttuurikahvilassa kello 19 alkaen. Osoite on Aaltosenkatu 31-33 C, Tammelantorin kupeessa.

Seuraava Hertta-tapaaminen 20.11. ja Kahdet kasvot-tapaaminen 6.11.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 31.10.2008, klo 08:51:35
Kiitos, herra Lomapäivä! Muistutetaan nyt silti, että seuraava Tampereen sarjistapaaminen pubiympäristössä on torstaina 6.11.08 alkaen klo 19 Kaksissa kasvoissa Kauppakadulla.

Mitään kuppi(!)kuntia ei ole tarkoitus muodostaa. Hertassa ei käsittääkseni sitten ole ikärajaa, vaikka ihan kahvilatapaamisista ei voine puhua. Kulttuurikahvilaksi Hertta itseään kutsuu, mutta oluttakin on tarjolla. Toivottavasti kaksi tapaamista kuukaudessa lisää kävijöitä, eikä päinvastoin.

Tiedoksi myös, että Facebook-ryhmänkin menivät tapaamisille perustamaan.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 19.11.2008, klo 12:38:27
Ensimmäinen Hertta-tapaaminen siis Kulttuurikahvila Hertassa torstaina 20.11.08  alkaen klo 19.

Hiukan yllättäen ja puun takaa Hertassa on samana iltana ohjelmaakin, eli:
"Joulunodotusfiesta latinotunnelmissa. Keittiö tarjoilee kuubalaista
papusoppaa, Dj Keikari salsaa, sonia ja reggaetonia. Elävistä rytmeistä
vastaa Rumba Tre. Meno alkaa noin klo 20."

nettisivu: www.kahvilahertta.org


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 02.12.2008, klo 08:08:46
Tampereen sarjakuvatapaaminen torstaina 4.12.2008 Pub Kaksissa Kasvoissa, Kauppakatu 14, alkaen klo 19. Alakerrassa, eli underground.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 15.12.2008, klo 22:21:32
Tampereen 112. Sarjistapaaminen torstaina 18.12.2008 klo 19-22 Kulttuurikahvila Hertassa, Aaltosenkatu 31-33 C, siis Tammelantorin reunalla.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: echramath - 06.01.2009, klo 20:59:16
Hmmm, miten ja kuka Lataamo-listaa hallinnoi nykyään?


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 06.01.2009, klo 23:44:47
Minä, jos sitä nyt voi hallinnoinniksi kutsua...

Jos on kysyttävää, haluat liittyä listalle, erota sieltä... tai kenties ottaa listan haltuusi, niin yksityisviestiä minulle. Tai sähköpostiin tkokkila(koukeromerkki)yahoo.com

Jäipä muuten edellisestä tapaamisesta (1.1.09) täällä muistuttamatta. Mahtoiko ihmisiä olla paikalla?


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 13.01.2009, klo 09:17:58
Tampereen sarjakuvatapaaminen taas torstaina 15.1.09 klo 19-22, Kulttuurikahvila Hertassa, Aaltosenkatu 31-33 C.

Hertassa on esillä Tiitu Takalon ja Anna-Kaisa Laineen näyttely Kansikuvatyttö ja kasvimaa. Poikkeuksellisesti siis sarjakuvatapaamisessakin on tarjolla taidetta. Näyttely on esillä 5.2.09 saakka


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 02.02.2009, klo 20:38:17
Tampereen 115. sarjakuvatapaaminen torstaina 5.2.2009 Pub Kaksissa Kasvoissa, Kauppakatu 14, alkaen noin kello 19 kuten ennenkin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Markku Myllymäki - 12.02.2009, klo 08:52:02
Onkos 19.2. Hertta-kerho?


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 12.02.2009, klo 11:20:47
Jep! juuri näin.

Tampereen sarjistapaaminen torstaina 19.2.2009 klo 19-22 Kulttuurikahvila Hertassa, Aaltosenkatu 31-33 C.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.03.2009, klo 11:40:45
Onkohan näistä tarpeen joka kerta muistuttaa? Joka tapauksessa Treen sarjistapaaminen torstaina 5.3.09 Pub Kaksissa Kasvoissa, Kauppakatu 14. Vänkää!


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Jaana S. - 03.03.2009, klo 12:04:33
Hyvä on kun muistutat! Naamojen kellariin kannattaa sitten kurkistaa, sieltäpä tapaamisporukkaa löytyy.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 17.03.2009, klo 08:55:10
Hertta-tapaaminen taas torstaina 19.3.09 klo 19-22. Voi jehna!


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: echramath - 20.03.2009, klo 00:23:44
Oltuani likimain viikon pelkästään asuntoni sisällä hirveän taudin kourissa päätin viimein näin hyvällä tekosyylla uhmata säitä ja keuhkokuumetta ja hypätä ruotsalaisen teräsheponi selkään ja karauttaa ihan ihmisten ilmoille. Mutta voi, Hertassa oli vähänlaisesti väkeä, saapuessani siellä oli vain kaksi herrasmiestä, eikä enempää väkeä saapunut laisinkaan. Myönnettäköön, että kaikki olimme saapuneet sinne hivenen myöhässä, joten periaatteellisella tasolla on mahdollista, että kello 19 siellä olisi käynyt kääntymässä eskadroona tai peräti kohortti Corto Maltesea lukevia nymfomaanisia runotyttöjä, mutta suhtaudun näihin teorioihin varauksella.

Eli kynnelle kykenevät kvaakkilaiset, saapukaa tapaamisiimme älkääkä vain lukeko kateellisina naapurisäikeestä, mitä kaikkea hauskaa turkulaiset ovat tehneet. Unohtakaa puheet jäyhistä hämäläisistä, minun aurinkoinen ja valloittava persoonani on saapunut keskuuteenne. (eli vakavissaan sanoen, kaikissa tällaisissa ympyröissä on ongelma, että väki kuppikuntautuu ja uusille tulokkaille puhuminen saatetaan unohtaa kokonaan ja nämä ottavat itseensä eivät tule toista kertaa, ja tälle olisi parempi itse kunkin tehdä jotain)

(Tampereella pakkaa sekoittaa se, että tapaamisissa tuntuu aina olevan eri kokoonpano. Epäilen, että kahden paikan järjestelmällä on vaikutusta asiaan, ihmiset valuvat vain omaa asumustaan lähimpänä olevaan kuppilaan. Kuulkaa, täältä maaseudulta katsoen Kahdet Kasvot ja Hertta ovat käytännössä vierekkäin)

Jotta tulkaahan kaikki kahden viikon päästä naamabaariin sieltä.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Markku Myllymäki - 20.03.2009, klo 15:02:09
Myönnettäköön, että kaikki olimme saapuneet sinne hivenen myöhässä, joten periaatteellisella tasolla on mahdollista, että kello 19 siellä olisi käynyt kääntymässä eskadroona tai peräti kohortti Corto Maltesea lukevia nymfomaanisia runotyttöjä, mutta suhtaudun näihin teorioihin varauksella.

Välillä 19-19:30 ei tuota nymfomaanilaumaa valitettavasti näkynyt, istuin ylhäisessä yksinäisyydessä opettelemassa yhteiskunnanvastaisia mietelauseita (muuta Hertan lehtihyllystä ei juuri löydy).

Jotta tulkaahan kaikki kahden viikon päästä naamabaariin sieltä.

Toki.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Lurker - 20.03.2009, klo 15:15:28
Välillä 19-19:30 ei tuota nymfomaanilaumaa valitettavasti näkynyt,...

Yhdysvalloissa tämmöistä tapahtuu (http://www.newsweek.com/id/37993), tuon tuosta.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 20.03.2009, klo 15:34:41
Heh... En usko, että Hertta olisi cheerleader-tyttöjen suosikkibaari.

Vuosien varrella tapaamisissa on ollut välillä enemmän, välillä vähemmän väkeä. Jostain selittämättömästä syystä toisinaan vaan sattuu niin, ettei paikalle tule juuri ketään. Olen joskus itsekin ollut tapaamisissa, joissa on käynyt vain kaksi ihmistä. Eiköhän se siitä taas vilkastu, ja ellei, niin siirrytään takaisin yhden tapaamisen systeemiin.

Itsekään en ollut paikalla. Kerran kuussa näihin vähän panostaa, ja järkkää että ehtii paikalle. Parin viikon välein on sen verran usein, että helposti jää lähtemättä. Ulkona käyminen peräti kahdesti kuussa on mulle vähän liikaa...


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Rmäki - 20.03.2009, klo 15:46:42
Kerran kuussa näihin vähän panostaa, ja järkkää että ehtii paikalle. Parin viikon välein on sen verran usein, että helposti jää lähtemättä. Ulkona käyminen peräti kahdesti kuussa on mulle vähän liikaa...
Sama juttu. Vaikka ei se tietty HAITTAA, että on kahden torstain optio, vanhasta muistista tulee lähdettyä herkemmin liikkeelle just tossa kuun taitteessa. Parin viikon päästä taas yritän olla paikalla, jos selviän Ruotsista hengissä... onhan tässä tietty Kupliikin välissä, onneksi.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 31.03.2009, klo 08:14:36
Tampere Kupliin jälkeinen sarjakuvatapaaminen on sitten ensi torstaina 2.4. Kaksissa Kasvoissa, klo 19.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.05.2009, klo 11:18:10
Tampereen sarjakuvatapaamisten tilanne on semmoinen, että kahden kuukausittaisen tapaamisen systeemi tuntuu olevan vähän liikaa. Kahdessa paikassa parin viikon välein pidetyt tapaamiset ovat osittain kärsineet yleisökadosta, osittain taas kävijöiden eriytymisestä kahteen paikkaan. Yleinen mielipide näyttää suosivan paluuta yhteen kuukausittaiseen tapaamiseen, eli kuukauden ensimmäiseen torstaihin.

Joten: Tampereen 121. sarjakuvatapaaminen on torstaina 7.5.2009 Pub Kaksissa kasvoissa, Kauppakadulla, alakerrassa. Alkaen noin klo 19 ja jatkuen siihen saakka kun ihmiset poistuvat tai paikka suljetaan. Tervetuloa!


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: J.Salo - 05.05.2009, klo 11:59:12
NÖSSÖT! Helsingissä meillä on tapaaminen joka viikko. Te ette pysty edes kahteen kuukaudessa todistaen jälleen että Helsinki on edelleen ykkönen.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Rmäki - 05.05.2009, klo 12:04:47
Helsingissä en varmaan jaksaisi käydä tapaamisissa edes yhtä kertaa vuodessa. Ylihuomenna yritän kuitenkin Tampesterin tapaamiseen kaikin voimin, siellä nähdään, nössöt ja muutkin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: tertsi - 05.05.2009, klo 12:28:26
NÖSSÖT! Helsingissä meillä on tapaaminen joka viikko.
Tamperelaisilla saattaa olla elämä hankittuna.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: J.Salo - 05.05.2009, klo 12:48:05
Tamperelaisilla saattaa olla elämä hankittuna.
Siksi ne onkin nössöjä ;)


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: echramath - 05.05.2009, klo 12:51:48
NÖSSÖT! Helsingissä meillä on tapaaminen joka viikko. Te ette pysty edes kahteen kuukaudessa todistaen jälleen että Helsinki on edelleen ykkönen.

No siirtäkää te osa tapahtumistanne paikkaan, josta ei saa kunnollista olutta, ja katsokaa mitä tapahtuu...


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: jinroh - 05.05.2009, klo 15:19:56
No siirtäkää te osa tapahtumistanne paikkaan, josta ei saa kunnollista olutta, ja katsokaa mitä tapahtuu...

Eipä tuossa Stockan kahvilassa kovin kummoinen kaljavalikoima ole...


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 01.06.2009, klo 14:20:06
Kesäkauden kunniaksi kokeillaan torstaina 4.6.2009 uutta paikkaa Tampereen sarjakuvatapaamiselle. Mustanlahden sataman ravintola ja terassi on auennut viime kesän alennustilan jälkeen, joten tapaaminen Ravintola Kaislan terassilla alkaen n. klo 19. Torstaille on valitettavasti ennustettu sateista säätä, joten katsotaan sitten miten toimitaan sateen sattuessa. Sisätilaankin ravintolassa kuitenkin pääsee.

Terassilla on samana iltana levyjä soittamassa dj Kallio. 



Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 30.06.2009, klo 10:10:23
Torstaina 2.7.2009 Tampereen sarjakuvatapaaminen yrittää uudelleen Mustassalahdessa, ravintola Kaislan terassilla, alkaen siinä klo 19 nurkilla. Musiikista vastaa Dj Kallio.

Kesäkuun terassitapaaminen meni ns. mönkään, koska illaksi sattui kesän tähän mennessä kovin myrsky. Dj ei esiintynyt myrskytuulessa, eikä terassilla rankkasateessa istunut ketään. Mutta katotaan jos nyt onnistuisi säiden suhteen edes vähän paremmin...


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 30.06.2009, klo 12:56:22
Juuri saamamme tiedon mukaan Dj Kallio ei soitakaan levyjä torstaina Mustassalahdessa. Arki-iltojen Dj-keikat on ilmeisesti peruttu. Mutta terassi on auki ja aurinko paistanee, sinne siis.

Mustanlahden satama sijaitsee muuten Särkänniemen kohdalla Näsijärven rannassa, jos joku ei satu tietämään.



Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.08.2009, klo 11:39:34
124. Tampereen sarjakuvatapaaminen on Pub Kaksissa Kasvoissa torstaina 6.8.2009 alkaen n. klo 19. Alakerrassa siis.

Samana iltana on Tampereen Tapahtumien Yö, eli ihmisiä ja tapahtumia on pitkin kaupunkia. Naamoissa on silti helppo poiketa, tai sieltä on helppo poiketa myös muualle. Terassihenkisille voi suositella Mustanlahden satamaravintolaa, jossa on muun ohjelman ohessa myös Dj. Kallio soittamassa levyjä. Ei sieltä ylipääsemätön matka Kauppakadulle ole sitten kun ilta viilenee...

Muutama poiminta illan (ja aamun) sarjakuvahenkisestä ohjelmasta:

---------------------------
Tammelantori

Alivaltiosihteeri
7.00-8.00
Alivaltiosihteeri julkistaa uuden kirjansa Virallinen kuin peipponen
Kustannusosakeyhtiö Otava
-----------------------------
Bukra Kirjakauppa ja Galleria
Tuomiokirkonkatu 17

18.00-24.00 Galleria ja kirjakauppa auki
19.00 Andrew Stoner ja DJ Panu [DUB-A-DELIK]
20.00 Dxxxa D & Tero Huh: Ylimaailma
Ällistyttävä runospesiaaliyhteissetti musiikin kera
21.30 "Reggae Professori" Petri Aarnio esittelee Cool Runnings -kirjaa
22.00 Andrew Stoner ja DJ Panu [DUB-A-DELIK]
lisäksi gallerian puolella Tendril: Nihil Atum, Fetish Drawings [K-18]
Kaikki kirjat ja sarjakuvat Tapahtumien yön -10%
Mukana myös dub-a-delik dj:t, jotka viihdyttävät kansaa koko illan
----------------------------
Suomalainen Kirjakauppa
Hämeenkatu 18

19.30 Juba ja Viivit ja Wagnerit ja uudet tuulet
20.15 Pertti Jarlan Fingerpori ja Ilkka Heilän B. Virtanen
22.00 Alivaltiosihteeri virallisena kuin peipposet
Tapahtumat:
17.00, 19.15 ja 21.45 Purkkiorjat rokkaa
---------------------------
Akateeminen kirjakauppa
Hämeenkatu 6

Underground
17.15 Alivaltiosihteeri, Virallinen kuin peipponen

Signeeraukset
17-18 Pertti Jarla, Fingerpori
18-19 Juba Tuomola, Viivi ja Wagner
19-20 Ilkka Heilä, B. Virtanen
--------------------------

Muu ohjelma löytyy täältä:
http://www.teatterikesa.fi/suomi/ohjelmistot_2009/tapahtumien_yo/

 


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: tertsi - 05.08.2009, klo 11:41:50
Pub Kaksissa Kasvoissa torstaina 6.6. alkaen n. klo 19. Alakerrassa siis.

Joko olet myöhässa tai todella aikaisessa tämän ilmoituksen kanssa.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.08.2009, klo 11:54:05
Joko olet myöhässa tai todella aikaisessa tämän ilmoituksen kanssa.

Heh, juu, korjataan kuukausi. Elokuusta 2009 on siis kyse. Kuutonen ja kasi on näppäimistössä... öh... MELKEIN vierekkäin. Kiitos huomautuksesta.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: tertsi - 05.08.2009, klo 11:56:47
Harmi, olen töissä.
Muutenhan olis voinut vaikka pistäytyäkin Mansessa.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 31.08.2009, klo 22:13:48
Syyskuun sarjakuvatapaaminen Tampereella siirtyy poikkeuksellisesti yhdellä päivällä eteenpäin, ja toiseen paikkaan. Ensi kuussa luultavasti sitten taas normaalit kuviot.

Eli perjantaina 4.9.2009 pub Huurupiilossa, Nyyrikintie 4, Kaleva, Tampere, klo 19-24. Illan ohjelmatietoja:

-----------------------------

Suuri Kurpitsa julkistaa eräitä sarjakuvataiteen ilmentymiä:
TIITU TAKALO Tuuli ja myrsky
PAULI KALLIO & KYKY AHONEN Maalaispunkin päiväkirja
PAULI KALLIO & 22 PIIRTÄJÄÄ sarjakuvanovellit 1984-2009
viikkoa muöhemmin tulee vielä
JOAKIM PIRINEN Kalmasen herrasväen aviopulmat

Turvallisen tunkkaisessa PUB HUURUPIILOSSA
Nyyrikintie nelosessa perjantaina 4. syyskuuta 19-24
ensin aika tasan seiskalta Alasen Asko haastattelee lyhyesti taiteilijoita
ja ysin paikkeilla Suihkosen Karssun johtama PUSKII! soittaa Ratsiaa
ja Pelle Miljoonaa.
Välissä ja lopuksi valomerkkiin asti DJ KALLIO debytoi punk-DJ:nä
joka ripottelee rytinän sekaan reggaeta.





Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.11.2009, klo 22:45:03
Muistutetaanpa taas vaihteeksi, että Tampereen sarjistapaamiset jatkuvat edelleen aina kuukauden ensimmäisenä torstaina.

Marraskuussa 2009 se osuu torstaihin 5.11. Pub Kahdet Kasvot, Kauppakatu 14, alkaen noin klo 19 ja siitä eteenpäin. Tervetuloa!


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: echramath - 03.12.2009, klo 18:26:50
Tamperelaisten sarjakuvatapaaminen naamabaarissa kello 19:00 elikkäs lähden sinne nyt justiinsa ja toivon, että sieltä saa rahaa vastaan herkullista savuolutta.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.01.2010, klo 21:04:29
Vuosikymmen vaihtui, ja vuoden 2010 ensimmäinen sarjistapaaminen Tampereella on tutussa paikassa, eli Pub Kaksien kasvojen (Kauppakatu 14) alakerrassa torstaina 7.1. Siinä klo 19 ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 04.02.2010, klo 09:53:36
Tamperereen 130. sarjistapaaminen tänään torstaina 4.2.2010 tutussa paikassa, eli Pub Kaksissa Kasvoissa noin klo 19 ja siitä eteenpäin.

Yritän tulla itsekin pistäytymään, vaikka flunssasta juuri toipuvana en taida jäädä kovin pitkäksi aikaa...


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.03.2010, klo 15:16:33
Tampereen sarjistapaaminen normaaliin tapaan torstaina 4.3.2010 Pub Kaksien kasvojen alakerrassa noin klo 19 eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 30.03.2010, klo 18:19:52
Tampereen sarjakuvatapaamiset täyttävät 10 vuotta!

Viime viikolla puoliksi sattumalta selasin tapaamisia varten perustettua sähköpostilistaa ja huomasin, että Tommi Musturin alkuunpanemien tapaamisten ensimmäinen kutsuviesti mahdollisille osallistujille oli päivätty 18.3.2000. Viestissä ei ole mainittu milloin 1. tapaaminen itse asiassa pidettiin, mutta luultavasti pian tuon jälkeen. Paikka oli ravintola Telakka ja paikalla olin ainakin minä, Tommi ja Mikko Jylhä, muiden henkilöllisyys on paennut päästäni.

Ensi torstaina 1.4.2010 vietetään siis Lataamo-tapaamistenkin nimellä kulkeneiden Tampereen tapaamisten 10-vuotisjuhlia tavallisin menoin, eli rupattelua, kahvittelua/oluen juontia ja mahdollisesti jossain vaiheessa keskustelu sivuaa jopa sarjakuvia. Järjestyksessä 132. tapaaminen. Paikka vanha tuttu Pub Kahdet Kasvot, alakerta, siinä klo 19 ja siitä eteenpäin.

Tervetuloa!


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 06.05.2010, klo 08:33:42
Viime hetken muistutus: Tampereen 133. Sarjistapaaminen tänään torstaina 6.5.2010 Pub Kaksien kasvojen alakerrassa, alkaen siinä klo 19 tai jotain.

Loppukevennykseksi tuntemattoman taiteilijan piirros tapaamisten vi(r)allisesta piirroskirjasta:

(http://img12.imageshack.us/img12/4651/kalmari.jpg)


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 01.06.2010, klo 16:09:32
Tampereen tapaaminen vaihtaa taas kokeeksi paikkaa alkulähteilleen. Ihan ensimmäinen kokoontuminen oli ravintola Telakalla vuonna 2000, joten torstaina 3.6.2010 kokeillaan Telakan terassia. Sateen sattuessa toki sisätiloissa. Noin klo 19 ja siitä eteenpäin...


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 29.06.2010, klo 12:24:46
135. Tampereen sarjakuvatapaaminen jatkaa kesäkautta, eli torstaina 1.7. klo 19 ja siitä eteenpäin, Ravintola Telakan terassilla.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.08.2010, klo 08:13:47
Tampereen sarjakuvatapaaminen osuu tänä(kin) vuonna samaan iltaan Tampereen Tapahtumien Yön kanssa, torstaina 5.8.2010. Sarjismeetinki pidetään Ravintola Telakan terassilla, kävijöistä ja aikatauluista ei nyt osaa sanoa senkään vertaa kuin tavallisesti. Terassilla saattaa olla tungosta, eli eiköhän siellä seuraa ole vaikka ei juuri silloin sarjisihmisiä näkyisikään.

Tapahtumien yön sarjisohjelma on aika normaali nimmarikeikkailu, vaikka pari harvinaisempaa nimeäkin vilahtaa.

Akateemisessa kirjakaupassa:
Juba & Tuuli Hypén signeeraamassa  18-20
Ilkka Heilä & Christer Nuutinen signeeraamassa 19-20
Pertti Jarla signeeraamassa 20-21

Suomalaisessa kirjakaupassa
Heilä klo 18
Jarla klo 19
Juba klo 20

Lisäksi Suomalaisessa kirjakaupassa Alivaltiosihteeri klo 22.30.

Klubilla mm. Muotokuvapiirtäjä
Jaana Suorsa piirtää pikamuotokuvia klo 18-20.
Muotokuvan pirtäminen kestää 3-5 minuuttia ja maksaa 2 €/piirros.

Kirjakaupoissa on toki haastateltavana myös erinäinen määrä sarjakuviakin tehneitä ihmisiä, ainakin Johanna Sinisalo, Tapani Bagge, Tommi Liimatta ja Leena Lehtolainen pistivät silmään.

Koko ohjelma tuolla: http://www.teatterikesa.fi/tapahtumien-yo/



Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: VesaK - 06.08.2010, klo 11:38:19
Tapahtuminen Tampereen yössä jatkuu tänään perjantaina 6. elokuuta!

Pub Huurupiilossa (Nyyrikintie 4) klo 19.00 alkaen uuden Kramppeja ja nyrjähdyksiä - nuorten naisten maailmassa -teoksen julkistus.
Dj Kallio hurmostaa väen kohtaamaan Grillin' Willie & the Vegetariansin! Grillauskeikan jälkeen Dj Kallio jatkaa puolilleöin.

Sarjakuvia ja ihmisiä! Vapaa pääsy! Tervetuloa!


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 01.09.2010, klo 09:06:17
Tampereen syyskuun sarjistapaaminen on torstaina 2.9.2010 Pub Kaksien kasvojen (Kauppakatu 14) alakerrassa, alkaen siinä klo 19 nurkilla.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 07.10.2010, klo 13:39:11
Lokakuun sarjistapaaminen tänään torstaina 7.10.2010 alkaen noin klo 19. Paikkana normaaliin tapaan Pub Kahdet kasvot.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.11.2010, klo 11:43:44
Marraskuun sarjistapaaminen edelleen Pub Kaksien kasvojen alakerrassa torstaina 4.11.2010. Tällä kertaa yritetään aloittaa vähän aikaisemmin, eli jo klo 18.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 30.11.2010, klo 10:32:32
140. Tampereen sarjakuvatapaaminen siirtyy päivää myöhemmäksi! Perjantaina 3.12.2010 klo 18-21 on GLÖMPX-näyttelyn avajaiset Hirvitalolla Pispalassa, joten sinne siis. Lisätietoa alla.

Mutta koska itse olen silloin muualla, teen omahyväisen suunnitelma B:n ja istun normaaliin tapaan Pub Kaksien Kasvojen alakerrassa torstaina 2.12.2010 noin klo 19-21. Sopii siis tulla paikalle silloinkin.

-----

GLÖMPX - Kolmiulotteisen sarjakuvan näyttely

Hirvitalo - Pispalan nykytaiteen keskus, Hirvikatu 10, Tampere

4.12.2010-4.1.2011 - Näyttelyn avajaiset perjantaina 3.12. klo
18.00-21.00, esiintymässä Olimpia Splendid

GlömpX on uuden suomalaisen sarjakuvataiteen näyttely, kirja ja
kiertue, joka saa päätöksensä Tampereen Pispalan Hirvitalolla
joulukuussa 2010.

Näyttely lähestyy sarjakuvaa uudesta suunnasta - kokonaisuuden työt on
toteutettu kolmiulotteisina sarjakuvateoksina. Kuusitoista
taiteilijaa, viisi muusikkoa ja kaksi piirtäjäkollektiivia lukuisine
avustajineen teki kokeen siitä, mitä kolmiulotteinen kerronta voi
olla. Kokonaisuus osoittaa, miten moneen suuntaan sarjakuvan keinoin
voi kurottaa, ja miten tila ja aika sulautuvat yhdeksi kokemukseksi.
Samalla GlömpX on katsaus uuteen suomalaiseen sarjakuvaan, täydessä
rikkaudessaan ja kompromissittömyydessään.

GlömpX-näyttelykiertue alkoi keväällä 2009 Italian Bolognan
Bilbolbul-festivaaleilta. Kokonaisuus ja tekijät ovat sen jälkeen
jatkaneet matkaansa Portugaliin, Helsinkiin, Venäjälle, Kiinaan,
Viroon, Itävaltaan, Saksaan, Norjaan ja nyt viimeisenä juhlallisena
etappina Tampereelle.

Tervetuloa!

Näyttelyn tekijät: Sami Aho, Amon Düde, Jan Anderzén, Duuserit,
Fricara Pacchu, Roope Eronen, Jyrki Heikkinen, The Hoopo, Kiiskinen,
Reijo Kärkkäinen, Jarno Latva-Nikkola, Hanneriina Moisseinen, Tommi
Musturi, Pauliina Mäkelä, Nuslux, Aapo Rapi, Anna Sailamaa, Katri
Sipiläinen, Sonja Salomäki, Janne Tervamäki, Amanda Vähämäki ja Mikko
Väyrynen.

Kuraattori ja toimittaja: Tommi Musturi
Valokuvaaja: Tero Niskanen
Kääntäjä: Minna Hjort
Graafinen avustaja: Jari Vaara
Artikkeli: Jelle Hugaerts

http://www.boingbeing.com/G10
http://www.hirvikatu10.net

Näyttelyä, kiertuetta sekä GlömpX-kirjaa ovat tukeneet Suomen
Taideakatemian säätiö, FRAME, Taiteen keskustoimikunta, FILI sekä
Majaojan säätiö.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 04.01.2011, klo 18:12:24
Tampereen 141. Sarjistapaaminen torstaina 6.1.2011, noin klo 19 alkaen. Vaihdamme taas kokeeksi paikkaa, eli katsotaan miten homma sujuisi O'Connell's (http://www.oconnells.fi/)issa Rautatienkatu 24:ssä.

Jos liittyy baarin sähköpostilistalle, saa kuulemma torstaisin pienen alennuksen tuopista kun tilatessa mainitsee sähköpostissa viikottain tulevan salasanan. Jännää...


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 01.02.2011, klo 22:39:56
Tampereen 142. sarjistapaaminen torstaina 3.2. 2011 klo 19 alkaen, edelleen O'Connell'sissa, Rautatienkatu 24.

Vähän tuossa oli puhetta siitä, että kävijäkunta tuntuu olevan melko vakio, eikä uusia kasvoja ole paikalle juuri uskaltautunut. Mukava olisi saada vähän uusiakin ihmisiä mukaan, joten rohkeasti katsomaan. Mukavaa ja rauhallista väkeähän sarjakuvaharrastajat ovat. Yleensä tapaamisissa on höpötetty niitä näitä, kerrottu kuulumisia jne. Sarjakuvistakin on joskus vähän puhuttu...


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 02.03.2011, klo 08:48:14
Tampereen 143. sarjistapaaminen torstaina 3.3. 2011 klo 19 alkaen, O'Connell'sissa, Rautatienkatu 24. Tervetuloa!


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 02.04.2011, klo 12:39:45
Huhtikuun sarjistapaaminen osuisi juuri Tampere Kupliin alle ja kiireitä ja menoja olisi liiankin kanssa. Päätimmekin siirtää tapaamista viikolla eteenpäin, eli tapaaminen on torstaina 14.4.2011 klo 19 alkaen, oletettavasti edelleen O'Connell'sissa.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.05.2011, klo 11:23:31
Jaahas, olen unohtanut muistuttaa, että Tampereen sarjistapaaminen on normaaliin tapaan tänään torstaina 5.5.2011  klo 19 alkaen, O'Connell'sissa, Rautatienkatu 24. Tervetuloa!


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 29.05.2011, klo 19:39:20
Kesäkuun sarjistapaaminen Tampereella on torstaina 2.6.2011 poikkeuksellisesti Huurupiilossa (http://www.huurupiilo.fi/) klo 19 ja siitä eteenpäin. Huurupiilo on Kalevassa, osoite Nyyrikintie 4.

Kustannus Oy Kumiorava viettää Huurupiilossa kahtena iltana Kumiorava Goes Kaljalle (http://kumiorava.fi/2011/kumiorava-goes-kaljalle-1-2-6-2011/) -tapahtumaa, joten tilaisuus kannattaa käyttää hyväksi. Tapahtuma alkaa sekä keskiviikkona että torstaina jo klo 16, sinne siis!


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.07.2011, klo 13:52:44
Heinäkuun sarjistapaaminen Tampereella on torstaina 7.7.2011 klo 19 alkaen Telakan terassilla. Sään sattuessa sisätiloissa.

www.telakka.eu


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.08.2011, klo 10:24:17
Elokuun sarjistapaaminen 4.8.2011 osuu perinteiseen tapaan Tampereen Tapahtumien yöhön. Torstaina noin klo 19 Telakan terassilla jos sää sallii, muuten sisätiloissa. Jos sarjakuvaväkeä ei näy, niin on siellä varmasti muita ihmisiä varsin runsaasti.

Istuskelun sijaan voi toki suositella myös muuhun ohjelmaan osallistumista. Kovin paljon sarjakuvaohjelmaa ei Tapahtumien yön ohjelmassa juuri ole, mutta ainakin tämmöisiä löysin:

Akateeminen: Jarla 17-18, Heilä 18-19, Juba 19-20 ja Juho Juntunen 21-22.
Suomalainen kirjakauppa, Hämeenk 18: Heilä 19, Jarla 20, Juba 21.
Tietokirjakauppa, Hallituskatu 9: Juba 18-18.45, Jarla 19-19.45.

Työväenmuseo Werstaalla on 18-21 "Missä oot Aune?" Nonstop sarjakuvapaja.

www.telakka.eu (http://www.telakka.eu)
http://www.teatterikesa.fi/tapahtumien-yo/ (http://www.teatterikesa.fi/tapahtumien-yo/)


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 30.08.2011, klo 19:59:31
Syyskuun sarjistapaaminen Tampereella on torstaina 1.9.2011 O'Connell'sissa, Rautatienkatu 24. Siinä klo 19 nurkilla ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 04.10.2011, klo 14:16:21
Tampereen 150. sarjistapaaminen torstaina 6.10.2011, alkaen klo 19 O'Connell'sissa Rautatienkadulla.

Ohessa piirros tapaamisten virallisesta piirroskirjasta. Tekijästä en ole ihan varma.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 01.11.2011, klo 12:24:28
Marraskuun sarjistapaaminen torstaina 3.11.2011 Tampereella on sikäli poikkeuksellinen, että paikkana on Piazza Food Factory, Hämeenkatu 1, Toscana-kabinetti, alkaen klo 20. Paikalla on Sarjakuvantekijät ry:n edustajia ja mahdollisesti muitakin harvinaisempia vieraita.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Aura - 01.11.2011, klo 15:43:15
On jäänyt vähän ikävä Tampereen sarjistapaamisia, siellä oli niin leppoisa tunnelma. Harkitsisin tuloa torstaina jos junaliput ei olisi niin kalliita.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 02.11.2011, klo 09:34:09
Lainaus
On jäänyt vähän ikävä Tampereen sarjistapaamisia, siellä oli niin leppoisa tunnelma.

Mukava kuulla! Leppoisa tunnelma on kyllä usein syntynyt siitäkin, että paikalla on ollut pahimmillaan vain pari ihmistä, heh. Kävijämäärät ovat viime aikoina vähän laskeneet, mutta toisinaan sitten taas väkeä onkin ilmaantunut. Hyvin epävirallisella linjallahan näitä on aina pidetty.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 29.11.2011, klo 08:04:10
Tampereen sarjistapaaminen to 1.12.2011 tällä kertaa ravintola Artturissa (http://www.ravintola-artturi.com/) (Kauppakatu 9) klo 19 ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.01.2012, klo 11:58:08
Tampereen sarjistapaaminen perinteisin menoin torstaina 5.1.2012 ravintola Artturissa (Kauppakatu 9) noin klo 19 alkaen.

Esityslistalla sääntömääräiset asiat... eli ei mitään.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 31.01.2012, klo 19:51:47
Helmikuun sarjistapaaminen Tampereella ravintola Artturissa torstaina 2.2.2012 noin klo 19 ja siitä eteenpäin.

Tammikuun tapaaminen oli kohtalainen yleisömenestys, jatkanemme samaan tapaan.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 28.02.2012, klo 16:40:43
Maaliskuun sarjistapaaminen Tampereella jatkaa hyväksi havaitulla tavalla, eli torstaina 1.3.2012 klo 19 ja siitä eteenpäin ravintola Artturissa Kauppakadulla.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.04.2012, klo 13:29:12
Huhtikuun sarjistapaaminen Tampereella torstaina 5.4.2012 Artturissa, alkaen noin klo 19.01.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 02.05.2012, klo 08:33:38
Tampereen sarjakuvatapaaminen torstaina 3.5.2012 on epävirallinen osa Tampere Kupliin ohjelmaa.

Ravintola Artturissa (Kauppakatu 9) noin klo 19 alkaen siis vapaamuotoista istuskelua, kahvin latkimista ja oluen juontia. Mahdollisesti jopa sarjakuvia sivuavaa rupattelua. Sitä ennen voi käydä kuuntelemassa oikeaa sarjakuvaohjelmaa pääkirjasto Metsossa.

www.tamperekuplii.fi

Edit:
Juuri saamani tiedon mukaan torstaina on Tampereella enemmänkin sarjakuvaohjelmaa. Tulenkantajat-kirjakaupassa (Hämeenpuisto 25) Ville Hytönen haastattelee Pauli Kalliota klo 18.30 ja Tommi Musturia klo 19.10. Eli sitä kautta sarjistapaamiseen!


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.06.2012, klo 11:59:39
Kesäkuun 2012 sarjistapaaminen Tampereella torstaina 7.6. Artturissa Kauppakadulla, noin klo 19 ja siitä eteenpäin. Tervetuloa!


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.07.2012, klo 12:51:50
Heinäkuun 2012 sarjistapaaminen torstaina 5.7. ravintola Telakan (http://www.telakka.eu/ravintola/) terassilla Tullikamarin aukiolla Tampereella, noin ko 19 ja siitä eteenpäin. Jos sää ei suosi, niin siinä tapauksessa sisätiloissa.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 31.07.2012, klo 17:51:50
Tampereella samat kuviot kuin heinäkuussa: Elokuun sarjistapaaminen torstaina 2.8.2012 Telakan (http://www.telakka.eu/ravintola/) terassilla noin kello 19.02 ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 04.09.2012, klo 10:31:13
Syyskuun sarjistapaaminen Tampereella to 6.9.2012 Artturissa, klo 19 ja siitä eteenpäin.

Muistutukset jatkossa myös tapaamisten Facebook-sivulla (https://www.facebook.com/pages/Tampereen-sarjakuvatapaamiset/399179796815551).


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 02.10.2012, klo 07:55:04
Lokakuun sarjakuvatapaaminen torstaina 4.10.2012 osui tällä kertaa samaan iltaan Pienen sarjakuvapäivän (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,15059.0.html) kanssa, joten tilaisuudet yhdistettiin.

Eli alkuillasta haastatteluja Tulenkantajien kirjakaupassa (Hämeenpuisto 25) klo 17-19, ja klo 19 jälkeen lisää sarjakuvaohjelmaa Pub Huurupiilossa (Nyyrikintie 4, Kaleva).


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 30.10.2012, klo 09:05:48
Marraskuun sarjakuvatapaaminen taas ravintola Artturissa (Kauppakatu 9, Tampere) torstaina 1.11.2012 noin klo 19 ja siitä eteenpäin. Käsittelyssä sääntömääräiset asiattomuudet. Turveteloa!

(Edit: Lisätty päivämäärä. Ei kai se nyt niin kovin oleellinen tieto ollut?)


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.12.2012, klo 10:15:06
Joulukuun sarjakuvatapaaminen Tampereella on siirretty Itsenäisyyspäivän takia päivää aikaisemmaksi! Tapaaminen siis keskiviikkona 5.12.2012 ravintola Artturissa Kauppakadulla, noin klo 19 ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 01.01.2013, klo 14:58:28
Vuoden 2013 ensimmäinen, ja järjestyksessä 165. Tampereen sarjakuvatapaaminen torstaina 3.1.2013 ravintola Artturissa (Kauppakatu 9) noin klo 19 ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.02.2013, klo 16:19:29
Helmikuun sarjakuvatapaaminen Tampereella torstaina 7.2.2013 ravintola Artturissa klo 19.03 ja siitä eteenpäin. Normaalit kuviot, eli ei kuvioita ollenkaan.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.03.2013, klo 16:17:01
Tässä Tampere Kuplii-festivaalia odotellessa ehtii vielä Tampereen sarjakuvatapaamiseen, torstaina 7.3.2013 ravintola Artturissa, klo 19.00 ja siitä eteenpäin.   


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 02.04.2013, klo 22:50:42
Tampereen sarjistapaaminen perinteiseen tapaan torstaina 4.4.2013 klo 19 ja siitä eteenpäin ravintola Artturissa.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 30.04.2013, klo 14:48:31
Jos joku jaksaa vapun jälkeen vielä liikkeelle, niin Tampereen sarjakuvatapaaminen olisi taas torstaina 2.5.2013 ravintola Artturissa klo 19 ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 04.06.2013, klo 08:53:33
Tampereen kesäkuun sarjistapaaminen torstaina 6.6.2013 ravintola Telakan terassilla klo 19 ja siitä eteenpäin. Jos nyt sade sattuu yllättämään, tai terassi on täynnä, niin sitten ehkä sisätiloissa.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 02.07.2013, klo 15:33:50
Heinäkuun sarjistapaaminen Tampereella piknikin merkeissä Sorsapuistossa torstaina 4.7.2013, noin klo 19 ja siitä eteenpäin.

Omat eväät harkinnan mukaan. Yritetään etsiä sopiva paikka jostain Sorsapuiston Yliopistonkadun puoleisesta reunasta. Jos sataa, niin sitten Telakalle. Sinne ehkä valumme joka tapauksessa jossain vaiheessa.

Siitä on jo useita vuosia, kun kerran oli tarkoitus myös tavata piknik-meiningillä, ja tuntia ennen tapaamista Tampereelle iski kesän pahin ukkosmyrsky. Jatkuuko perinne?


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 31.07.2013, klo 08:47:47
Tampereen elokuun sarjistapaaminen Artturissa (Kauppakatu 9) torstaina 1.8. klo 19 ja siitä eteenpäin.

Kesän terassi- ja pikniktapaamiset eivät säiden suhteen oikein onnistuneet, joten otetaan nyt jo varman päälle sisätiloissa.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.09.2013, klo 08:58:56
Tampereen sarjakuvatapaaminen torstaina 5.9. tällä kertaa Kahvillassa, Aaltosenkatu
31-33, eli Tammelantorin laidassa, klo 18 ja siitä eteenpäin.

Kahvillassa on Arktisen Banaanin julkaiseman  Lintu mustasiipi -albumin julkkarit (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,15726.0.html). Lienee siis paikallaan mennä tutustumaan siihen ja tekijöihin, joita en ainakaan itse tunne ennestään.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 30.09.2013, klo 10:23:26
Tampereen sarjistapaaminen taas torstaina 3.10.2013 Artturissa (Kauppakatu 9) klo 19 ja siitä eteenpäin. Normaalit kuviot löysän lätinän äärellä.

---

Mutta heti seuraavana iltana Tampereella on tarjolla tanakkaa sarjakuvaohjelmaa Huurupiilossa:

Suuren Kurpitsan HUURUPIILO UNDERGOUND
perjantaina 4.10.2013 kello 19-24 Nyyrikintie nelosessa.

19.00 DJ KALLIO puoliakustisessa mielentilassa
20.00 PIRISEN VILLEN ei kovinkaan vaivaannuttava soolosetti
20.30 ALASEN ASKO jututtaa lyhyesti uutuuksien tekijöitä:
         WOLF KANKARE (Miska Pähkinä), VILLE PIRINEN (Yhesti yhes
         seitsemännes paikas) ja SAMI KOLAMO & PAULI KALLIO
         (Maalin yli puiden siimekseen).
21.00 TALMUD BEACH helistelee hienoa bluesfolkrockia
22.00 Taas se DJ KALLIO valomerkitykseen asti


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 04.11.2013, klo 10:21:07
Tampereen sarjakuvatapaaminen torstaina 7.11.2013 poikkeuksellisesti Gastropub Nordicissa (http://www.gastropub.net/nordic/), Otavalankatu 3, klo 19.30 ja siitä eteenpäin.

Paikalla on tällä kertaa harvinaisempiakin vieraita Sarjakuvantekijät ry:stä, joten kannattaa raahautua paikalle.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.12.2013, klo 08:30:36
Tampereen 176. sarjakuvatapaaminen torstaina 5.12.2013 Artturissa (Kauppakatu 9) klo 19 ja siitä eteenpäin.



Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: Hilmis - 04.12.2013, klo 16:21:46
Onko tapaaminen suljettu, vai voiko sinne tulla kuka vaan? Asun Tampereella, mutta en ole koskaan käynyt näissä. 


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: -JJ- - 04.12.2013, klo 17:31:21
Minäkin asustelen Tampereen läheisyydessä, mutta en ole koskaan käynyt näissä tapaamisissa..
Onko tämänkertaisessa tapaamisessa jotakin erityistä ohjelmaa, vai onko tapaaminen vain sellainen sarjisihmisten yleinen kokoontuminen, ilman sen kummempaa ohjelmaa..? Kiinnostaisi tietää hiukan tarkemmin tästä. : )


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.12.2013, klo 09:18:46
Tapaamiset ovat HYVIN vapaamuotoisia, eli ei mitään ohjelmaa, ja ilman muuta tarkoitettu kaikille. Tapaamisten taustalla ei ole mitään yhdistystä tai sen kummempaa. Lähinnä tarkoitus on ollut vain tarjota mahdollisuus tutustua muihin kaupungin sarjakuvantekijöihin ja harrastajiin ja rupatella niitä näitä. Joskus on jopa puhuttu sarjakuvistakin.

Toisinaan paikalla on ollut vain pari ihmistä, joskus kymmenen, miten milloinkin. Tervetuloa kurkkaamaan, jos vähänkin kiinnostaa.

Tänään on sikäli poikkeustapaus, että itselleni tuli yllättävä este alkuillalle ja ehdin paikalle vasta joskus klo 21 nurkilla. Mutta eiköhän siellä joku ole paikalla jo aikaisemminkin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 31.12.2013, klo 08:17:52
Vuoden 2014 ensimmäinen sarjakuvatapaaminen Tampereella siirtyy viikolla eteenpäin, ja on siis vasta torstaina 9.1.2014 klo 19 alkaen Artturissa, Kauppakatu 9.

Artturi on kiinni to 2.1. ja vuodenvaihteen tienoo taitaa olla muutenkin sekava, joten näin tällä kertaa. Hyvää uutta vuotta kaikille kävijöille!


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.02.2014, klo 08:35:38
Helmikuun sarjakuvatapaaminen Tampereella on torstaina 6.2.2014 Artturissa (Kauppakatu 9) klo 19 ja siitä eteenpäin.

Esityslistalla tälläkin kertaa tyhjän puhumista ja väärinkäsityksiä.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.03.2014, klo 08:26:57
Tampereen sarjakuvatapaaminen normaaliin tapaan torstaina 6.3. klo
19 ja siitä eteenpäin Artturissa.

Tapaamisissa käyneiltä on tulossa näyttely Tampere Kupliin aikoihin kirjastotalo Metson toiseen kerrokseen. Jos et ole postituslistalla etkä ole saanut asiasta tietoa, niin ota yhteyttä: tkokkila [at] yahoo.com  Vielä ehtii mukaan...

Sarjakuvatapaamisia Tampereella
Tampereella kuukausittain jo vuodesta 2000 järjestettyjen vapaamuotoisten sarjakuvatapaamisten kävijöiden töitä esittelevä näyttely.
Kirjastotalo Metso 25.3.-5.4.2014.

http://2014.tamperekuplii.fi/nayttelyt.html


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.04.2014, klo 08:37:40
Kas, Tampere Kupliin uuvuttamana olin unohtaa muistuttaa sarjakuvatapaamisesta.

Tänään torstaina 3.4.2014  klo 19 ravintola Artturissa. Jos nyt joku ei saanut tarpeekseen sarjakuvista jo viikonloppuna...


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 28.04.2014, klo 11:02:47
Vapun päivään osuva Tampereen sarjakuvatapaaminen on siirretty viikolla eteenpäin. Eli Artturissa vasta torstaina 8.5.2014.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.05.2014, klo 22:25:41
Tampereen sarjakuvatapaaminen siis tämän viikon torstaina 8.5.2014 klo 19 ja siitä eteenpäin Artturissa. Ei taida ihan terassikelit vielä olla, joten pysytään sisätiloissa...


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 04.06.2014, klo 12:49:26
Tampereen sarjakuvatapaaminen huomenna torstaina 5.6.2014, kesäkauden kunniaksi tällä kertaa Telakan terassilla, siinä klo 19 ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 01.07.2014, klo 15:53:26
Tampereen sarjakuvatapaaminen torstaina 3.7.2014 klo 19 alkaen Telakan terassilla.

Sää on epävarma, joten sateen sattuessa sisätiloissa.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 06.08.2014, klo 12:54:26
Tampereen elokuun sarjistapaaminen osuu perinteisesti samaan iltaan kuin Tampereen Tapahtumien Yö, eli torstaina 7.8.2014.

Että ihmiset ehtisivät pyöriä muuallakin, niin tapaaminen Telakalla klo 20 alkaen. Saa sinne toki mennä aiemminkin. Väkeä saattaa olla paljon liikkeellä, joten katsotaan sitten mahdutaanko, ja mitä tehdään.

Tapahtumien Yön sarjakuvatärppeinä voisi heitellä vaikka seuraavaa:

Timo Kokkila höpisemässä Ami Hauhiosta kuvaesimerkkien kera klo 17 Mediamuseo Rupriikissa. Vieressä olevaan TR1 Taidehallin Hauhio-näyttelyyn myös vapaa pääsy koko illan. 

Annikinkatu 1. Taidekioski klo 19-23. Paikalla Tiitu Takalo myymässä Minä, Mikko ja Annikki -kirjaa, ja esillä myös sarjakuvan originaaleja.

Akateemisessa kirjakaupassa sarjakuvasigneerauksia:
16.00-18.00 Juba Tuomola
18.00-19.00 Jarkko Vehniäinen
19.00-20.00 Petri Hiltunen
20.00-21.00 JP Ahonen

Lisäksi virallisen ohjelman ulkopuolelta, Onkiniemessä esiintyy mm. Jahnukaiset, jolla on selkeitä sarjakuvayhteyksiä ainakin parin muusikon kautta:

Onkiniemen kulttuuritoiminta esittäytyy: musiikkia, taidetta ja näytöksiä torstaina 7.8.2014 kello 15 – 20.
Tehdasrakennuksen alapihalla:
Jo´ Buddy meets Funky Kingston Unplugged
Pauli Hanhiniemi – Ville Rauhala M.A.D.
Jahnukaiset (n klo 16–>)
The Mystic Revelation of Teppo Repo

Tehtaan sisällä avautuu kulttuurikäytävä, jossa on esillä Onkiniemessä työskentelevien taiteilijoiden töitä. Tapahtuma on ilmainen.

Tapahtumien Yön ohjelma. (https://teatterikesa-fi-d.aldone.fi/tapahtumien-yo/)


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 30.09.2014, klo 21:33:02
Lokakuun sarjakuvatapaaminen Tampereella torstaina 2.10.2014 ravintola Artturissa noin klo 19 ja siitä eteenpäin. Ohjelmassa asiatonta höpinää ja kaunaista jankutusta.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 04.11.2014, klo 13:42:51
Tampereen marraskuun sarjistapaaminen ravintola Artturissa torstaina 6.11.2014 klo 19 ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.12.2014, klo 08:35:22
Tampereen sarjakuvatapaaminen taas torstaina 4.12.2014 Artturissa. Siinä noin klo 19 ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 29.12.2014, klo 09:01:21
Vuoden 2015 ensimmäinen sarjakuvatapaaminen Tampereella osuisi normaalin aikataulun mukaan uudenvuodenpäivään, jota ei pidetty ihan parhaana ajankohtana. Tapaaminen on siis siirretty viikolla eteenpäin, eli se on torstaina 8.1.2015 ravintola Artturissa.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 07.01.2015, klo 09:17:06
Tampereen sarjakuvatapaaminen torstaina 8.1.2015 klo 19 ja siitä eteenpäin Artturissa.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: -JJ- - 07.01.2015, klo 13:35:48
Kuinka uusi sarjakuvanaama tunnistaa muut sarjakuvanaamat, jos uskaltautuu paikalle..? vinkkejä otetaan vastaan! :P (Vai onko paikka yleensä niin tyhjä, ettei voi erehtyä, he..)


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 07.01.2015, klo 15:15:51
Harvoinpa Artturissa torstaisin tungosta on. Ikkunapöydässä lopettelee toisinaan lautapeliharrastajat tapaamistaan, sarjakuvaväellä on yleensä baarin oikealla puolella, keskellä lattiaa oleva isompi pöytä käytössä. Ihan välttämättä klo 19 ei vielä ole väkeä paikalla, mutta saapuu kun ehtii. Pöydällä lojuva musta kirja on myös hyvä tuntomerkki, siihen on ollut tapana piirrellä jotain.

Väkeä on käynyt vaihtelevasti, mutta viime aikoina kuitenkin 5-10 henkeä illan mittaan, lisää mahtuu hyvin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.02.2015, klo 09:01:42
Tampereen sarjakuvatapaaminen taas Artturissa to 5.2.2015 klo 19 ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.03.2015, klo 19:12:46
Tampereen sarjakuvatapaaminen Artturissa torstaina 5.3.2015 siinä noin kello 19 alkaen.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: echramath - 01.04.2015, klo 21:58:15
Co-co-co-co-co-combobreaker eli juuri saamani tiedon mukaan Artturissa torstaina 2.4.2015, sama lepakkoaika. Kahdeksan aikaan voisi itse jopa ehtiä paikalle.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 01.04.2015, klo 22:50:32
Juuri näin. Kuplii pisti aikatauluni niin sekaisin että jäi muistutus viime tinkaan. Mutta hyvä että tänne joskus postailee joku muukin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.05.2015, klo 13:36:21
Tampereen sarjakuvatapaaminen Artturissa torstaina 7.5.2015 klo 19 ja
siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 02.06.2015, klo 12:20:25
Kesäkuun sarjistapaaminen Tampereella Telakan terassilla torstaina 4.6. klo 19 ja siitä eteenpäin. Edit: Paikaksi vaihtunut ravintola 931.

Sää ei lupaa ihan parasta mahdollista, mutta ainahan siitä voi siirtyä sisätiloihin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.06.2015, klo 13:16:20
Tampereen kesäkuuun sarjistapaaminen on siirretty! Uusi paikka on ravintola 931 Kehräsaaressa torstaina 4.6. klo 19 ja siitä eteenpäin.

Samalla aukeaa Tommi Musturin näyttely: www.facebook.com/events/1063369810359240/


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 30.06.2015, klo 20:42:59
Tampereen heinäkuun sarjistapaaminen kesän (?) kunniaksi tällä kertaa Telakan
terassilla torstaina 2.7. klo 19 ja siitä eteenpäin. Sään tai tungoksen sattuessa sisätiloissa.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.08.2015, klo 12:16:41
Elokuun sarjakuvatapaaminen Tampereella osuu perinteisesti kaupungin kulttuuririento-iltaan, eli Tapahtumien yöhön. Tapaaminen on torstaina 6.8.2015 klo 19 ja siitä eteenpäin.

Kokeilemme tällä kertaa Tullikamarin Klubin terassia, tai sään tai tungoksen sattuessa toki sisätiloissa. Liikkeellä on varmasti paljon väkeä, eli jos Klubi näyttää ihan toivottoman täydeltä, varalla on perinteinen kesätapaamispaikka Telakka siinä aukion toisella puolella.

Tapahtumien yössä on jonkin verran myös sarjakuvaohjelmaa, kuten esim:

Akateeminen kirjakauppa
17.30 Tiitu Takalo: Minä, Mikko ja Annikki
Signeeraukset:
17.00–18.00 Juba Tuomola: Sian salarakas
18.00–19.00 Pertti Jarla: Fingerpori 8
19.00–20.00 Jarkko Vehniäinen: Kamala luonto
20.00–21.00 JP Ahonen: Villimpi Pohjola
-
Suomalainen kirjakauppa, Hämeenkatu 18:
Signeeraukset:
19.00 Juba Tuomola: Sian salarakas
19.00 JP Ahonen: Villimpi Pohjola
-
Tullikamarin Klubi klo 18-20
Taiteilija Jaana Suorsa piirtää pikamuotokuvia Klubilla. Piirroksen hinta on 4 € / muotokuva.
-
Laukontorin antikvariaatissa julkistetaan Moog Konttisen Elämän kartoitus -kirjan kolmas osa klo 17 alkaen.
-
Koko Tapahtumien yön ohjelma tuolla: http://www.teatterikesa.fi/tapahtumien-yo/


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 01.09.2015, klo 11:50:01
Tampereen sarjakuvatapaaminen kesäkauden jälkeen taas torstaina 3.9.2015 Artturissa. Noin klo 19 ja siitä eteenpäin, jos jollakulla on vielä voimia festarien jälkeen.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 30.09.2015, klo 08:47:29
Lokakuun sarjakuvatapaaminen Tampereella torstaina 1.10.2015 Artturissa klo 19 ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.11.2015, klo 16:09:09
Tampereen sarjistapaaminen taas torstaina 5.11. Artturissa klo 19.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 01.12.2015, klo 16:33:40
Tampereen sarjakuvamiitinki torstaina 3.12.2015 perinteiseen tapaan Artturissa. Siinä noin klo 19 ja siitä eteenpäin. Ei tonttulakkeja!


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.01.2016, klo 12:03:40
Vuoden ensimmäinen sarjakuvatapaaminen Tampereella torstaina 7.1.2016 Artturissa, klo 19 ja siitä eteenpäin. Itse yritän ehtiä paikalle siinä klo 20 korvilla.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 02.02.2016, klo 20:33:03
Tampereen sarjakuvatapaaminen taas torstaina 4.2.2016 Artturissa klo 19 ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 01.03.2016, klo 13:25:08
Tampereen sarjakuvatapaaminen torstaina 3.3.2016 Artturissa, siinä ehkä suunnilleen noin klo 19 ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 04.04.2016, klo 14:51:51
Huhtikuun sarjistapaaminen Tampereella Artturissa torstaina 7.4.2016 klo 19 ja
siitä eteenpäin. Käsittelyssä sääntömääräiset asiattomuudet.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: echramath - 04.04.2016, klo 23:21:31
Mutta milloin on toukokuun tapaaminen?


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 04.04.2016, klo 23:35:53
Mutta milloin on toukokuun tapaaminen?

Tapaamiset ovat aina kuukauden ensimmäisenä torstaina, ellei niitä jostain erityisestä syystä siirretä. Toukokuun eka torstai näyttää osuvan pyhäpäivään eli helatorstaihin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: echramath - 04.04.2016, klo 23:57:29
Onnistuin jotenkin sotkemaan helatorstain yhden päivän aukon työviikossa vapunpäivään, joka kuitenkin tänä vuonna onkin viikonloppuna. Ilmeisesti Artturi on helatorstaina auki normaalisti.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 02.05.2016, klo 23:39:04
Tampereen sarjistapaaminen Artturissa torstaina 5.5.2016 klo 19 ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 31.05.2016, klo 13:01:13
Tampereen sarjakuvatapaaminen torstaina 2.6.2016 Telakan terassilla klo 19 ja siitä eteenpäin.

Jos sää ei kohtele hyvin tai terassi on täynnä niin sitten varmaan sisällä.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.07.2016, klo 12:22:48
Sarjakuvatapaaminen torstaina 7.7. 2016 klo 19 alkaen Telakan terassilla, tai
sisällä jos sää sallii.

Itse en pääse tällä kertaa paikalle kesälomakiireiden takia, mutta toivottavasti joku ehtii.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 02.08.2016, klo 09:19:50
Tampereen sarjakuvatapaaminen torstaina 4.8.2016 Tullikamarin Klubin terassilla, siinä klo 19 alkaen.

Muistettakoon että Klubilla on terassi molemmilla puolilla taloa. Kannattaa kurkata molempiin ettei käy kuten viimeksi jolloin porukka jakautui kahtia toisistaan tietämättä. Itse ehdin opastuskeikkojen takia paikalle vasta klo 21 nurkilla.

Torstaina on siis Tapahtumien yö, ja kaupungilla monenlaista ohjelmaa. Suosittelen siihenkin osallistumista jos jotain kiinnostavaa löytyy: http://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/tapahtumien-yo/

Itse olen siis Vapriikissa vetämässä opastuksia joten ehtinen Klubille vasta joskus klo 21 nurkilla.

Tavalla tai toisella sarjisaiheista ohjelmaa ainakin seuraavat:

Akateeminen kirjakauppa:
17.00 Karoliina Korhonen
17.30 Juba

Klubi: 18.00 Jaana Suorsa piirtää pikamuotokuvia.

Suomalainen kirjakauppa, Hämeenkatu 18:
18.45 Karoliina Korhonen: Suomalaisia painajaisia / Finnish Nightmares
19.00 Juba

Suomalainen kirjakauppa, Hämeenkatu 5.
19.30 Petri Aarnio ja Asko Alanen: Apinain Tarzan, Kultainen leijona

Vapriikki
Opastukset Pahkasika-näyttelyyn (Timo Kokkila) klo 18 ja 20.
Potkurihattutyöpajat klo 19 ja 20.30.

Alivaltiosihteeri Tammelantorilla klo 07.00, Akateemisessa klo 18 ja Suomalaisessa kirjakaupassa (Hämeenk. 18) 19.45.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 31.08.2016, klo 14:06:37
Sarjakuvafestarit painavat pahasti päälle, mutta pidetään nyt kuitenkin Tampereen sarjakuvatapaaminen normaaliin tapaan torstaina 1.9.2016. Ravintola Artturi noin klo 19 ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.10.2016, klo 10:33:33
Tampereen sarjistapaaminen Artturissa torstaina 6.10. klo 19 ja siitä
eteenpäin.

Pahoittelen taas myöhäistä muistutusta, pääsi kiireessä unohtumaan.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 01.11.2016, klo 08:25:09
Marraskuun sarjistapaaminen Tampereella Artturissa torstaina 3.11.2016 klo 19 ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 01.12.2016, klo 12:39:35
Joulukuun sarjakuvatapaaminen Tampereella tänään torstaina 1.12.2016 ko 19 Artturissa. Pahoittelen, olen näköjään ollut siinä uskossa että kuukauden 1. torstai on vasta ensi viikolla ja tämä pääsi vähän yllättämään.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.01.2017, klo 09:27:06
Vuoden 2017 eka sarjakuvatapaaminen Tampereella torstaina 5.1.2017 Artturissa klo 19 ja siitä eteenpäin.

Tervetuloa!


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 31.01.2017, klo 11:15:13
Helmikuun sarjakuvatapaaminen Tampereella torstaina 2.2.2017 klo 19 ja siitä eteenpäin Artturissa.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 28.02.2017, klo 19:44:49
Maaliskuun sarjistapaaminen Tampereella taas torstaina 2.3.2017 Artturissa klo 19 ja siitä
eteenpäin.

Tampere Kupliikin lähestyy uhkaavasti...


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 04.04.2017, klo 17:02:20
Huhtikuun sarjakuvatapaaminen Tampereella Artturissa torstaina 6.4. klo 19 ja siitä
eteenpäin.

Keskusteluissa mm: Miten meni Tampere Kuplii?


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.05.2017, klo 07:58:03
Tampereen sarjakuvatapaaminen Artturissa torstaina 4.5.2017 klo 19 ja siitä
eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 01.06.2017, klo 09:33:53
Tampereen sarjistapaaminen tänään torstaina 1.6.2017 Artturissa, noin klo 19 ja siitä eteenpäin.

Pahoittelen myöhäistä muistutusta. Olin jostain syystä tähän aamuun asti siinä luulossa, että kuukauden ensimmäinen torstai on vasta ensi viikolla.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 04.07.2017, klo 09:30:39
Tampereen sarjakuvatapaaminen Telakan terassilla torstaina 6.7. noin klo 19 alkaen. Sääennuste ei lupaile kovin hyvää, mutta toivotaan parasta. Tarvittaessa sitten sisätiloissa.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 01.08.2017, klo 12:33:51
Tampereen sarjakuvatapaaminen torstaina 3.8.2017 Telakan terassilla noin klo 19 alkaen. Säästä ja tungoksesta riippuen sitten vaihtoehtoisesti sisätiloissa.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 06.09.2017, klo 10:28:32
Tampereen sarjakuvatapaaminen huomenna torstaina 7.9.2017 Artturissa. Siinä klo 19 nurkilla ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 03.10.2017, klo 08:34:56
Tampereen sarjistapaaminen Artturissa torstaina 5.10.2017 klo 19 ja siitä eteenpäin.

Viime kuussa Artturissa olikin yllättäen yksityistilaisuus, ja odoteltuani jonkin aikaa menin sitten muinaiseen tapaamispaikkaan, eli Kaksiin kasvoihin samalla kadulla. Pari muutakin sinne löysi, toivottavasti kovin moni ei käynyt ihmettelemässä Artturin oven takana myöhemmin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 30.10.2017, klo 15:54:40
Tampereen sarjistapaaminen Artturissa torstaina 2.11. klo 19 ja siitä
eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.12.2017, klo 15:43:05
Tampereen sarjakuvatapaaminen torstaina 7.12. Artturissa klo 19 ja siitä
eteenpäin. Itsenäisyyspäivän jälkilöylyissä ja joulua odotellessa.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 02.01.2018, klo 11:59:04
Vuoden eka sarjistapaaminen Tampereella tuttuun tapaan Artturissa torstaina 4.1. klo 19 ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 30.01.2018, klo 15:35:05
Tampereen sarjakuvatapaaminen Artturissa torstaina 1.2.2018 klo 19 ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 02.04.2018, klo 14:05:42
Tampereen sarjistapaaminen normaaliin tapaan Artturissa torstaina 5.4.2018 klo 19 ja siitä eteenpäin.

Päällimmäisena asiana varmasti mm. keskustelua siitä miten Tampere Kuplii -festivaalit tällä kertaa sujuivat.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 30.04.2018, klo 19:11:52
Toukokuun sarjakuvatapaaminen Tampereella torstaina 3.5.2018 Artturissa klo 19.00 alkaen.

Sitä ennen olisi tarkoitus käväistä klo 18.00 uuden Kulttuuritalo Laikun sarjakuvanäyttelyssä Kuvat puhuvat (https://www.laikku.fi/tapahtuma/2018-04-28/Kuvat-puhuvat---nykysarjakuvaa-Tampereelta). Sopii tulla mukaan.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 05.06.2018, klo 20:40:02
Koska on jo kesäkuu, Tampereen sarjakuvatapaaminen on taas perinteisesti Telakan terassilla torstaina 7.6.2018. Sää ei tällä hetkellä näytä ulkona istuskelua suosivan, joten siinä tapauksessa sisätiloissa.

Siinä klo 19 ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 02.07.2018, klo 13:58:47
Tampereen sarjakuvatapaaminen vierailee Toijalassa torstaina 5.7.2018. Pari vakikävijää muutti Toijalaan jokin aika sitten, ja viimeksi päätimme kokeilla etätapaamista piknik-hengessä.

Tampereelta pääsee Toijalaan (ja takaisin) kätevästi junalla. Niitä kulkee vähintäänkin kerran tunnissa ja vielä puolenyön jälkeenkin.

Tavataan Toijalan aseman vieressä olevassa Pub Ali Babassa klo 15-16. Sen jälkeen voisi käydä katsomassa Näkymä-taidetapahtuman (http://www.nakyma.fi/) töitä.

Tämän jälkeen siirrytään kävelymatkan päähän J:n ja J:n luokse. Säästä riippuen pihalle, jossa on pieni grilli käytettävissä.

Tampereelta lähtee sopivia junia esim. 14.21 (Lähijuna), 15.07 (IC) ja 15.13 (IC). Itse yritän ehtiä tuohon ensimmäiseen.

Lisätietoja ja reittiohjeita, ellei ehdi tuohon mukaan, voi kysyä Kokkilalta (tkokkila <ät> yahoo.com) tai puhelimella 040-567 5843


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 31.07.2018, klo 10:50:34
Tampereen sarjistapaaminen Telakan terassilla torstaina 2.8. klo 19 ja siitä eteenpäin. Jos säätila vastoin odotuksia kääntyy epäsuotuiseksi, tai terassilla ei ole tilaa, niin siinä tapauksessa sisätiloissa.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 04.09.2018, klo 08:38:00
Tampereen sarjakuvatapaaminen torstaina 6.9. Artturissa noin klo 20 ja siitä eteenpäin.

Samaan iltaan osuvista näyttelyn avajaisista johtuen alkamisaikaa on siirretty hiukan tavallista myöhemmäksi, mutta toki Artturiin voi mennä aiemminkin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 30.10.2018, klo 09:08:51
Tampereen sarjakuvatapaaminen taas perinteiseen tapaan Artturissa (Kauppakatu 9) torstaina 1.11.2018 noin klo 19 ja siitä eteenpäin.


Otsikko: Vs: Tampereen sarjakuvatapaaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 30.11.2018, klo 11:35:35
HUOMIO! Itsenäisyyspäivän takia Tampereen sarjakuvatapaaminen on siirretty edelliseen iltaan. Se on siis keskiviikkona 5.12.2018 ravintola Artturissa (Kauppakatu 9) noin klo 19 ja siitä eteenpäin.