Kvaak.fi - keskustelu

Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Sarjakuvaelokuvat, -TV-sarjat ja animaatiot => Aiheen aloitti: Jiksi - 10.02.2019, klo 03:11:10



Otsikko: Titans
Kirjoitti: Jiksi - 10.02.2019, klo 03:11:10
Olen pieniä poikkeuksia ja silmäyksiä lukuun ottamatta jättänyt väliin kaikki supersankarien tv-sarjat.

Tämä Titan vaikutti sen verran pirteältä, että tuli neljä jaksoa katsottua.

Ihan kelpo viihdettä tämä on, vaikka hieman tätä sotkee, että tuodaan muuta DC-universumia esiin joka käänteessä. Hawk & Dove ei ole kovin hyvä kaksikko, joten parivaljakon suuri rooli häiritsee, ja sitten vielä Doom Patrol siihen päälle.

Sen sijaan Dick on kova (sori, kun lapsettaa).

Tekijät voittivat puolelleen, kun Starfire rusikoi punaniskajuntteja kahvilassa. Täytyy kyllä sanoa, että oli aika vastenmielistä, millaista verhottua rasismia Starfiren näyttelijä on saanut sen tekosyyn varjolla, ettei ole syntynyt avaruusolioksi.

Teinititaaneja en ole paljoa lukenut, muistikuvat ovat sieltä jostain 80-luvun tuotannosta, taisi olla Perezin kynästä. Tuskin nyt tämän pohjalta sen suuremmin tutustunkaan, mutta katson varmaan vielä nyt muutaman jakson ainakin.


Otsikko: Vs: Titans
Kirjoitti: Lurker - 10.02.2019, klo 09:43:03
Katsoin myös nämä Titaanit, ja pisteet rohkeasta sarjakuvamaisuudesta. Monissa sarjoissa kainostellaan sarjakuva-asuja ja järjetöntä väkivaltaa, ei tässä.

Sankarointiin keskeisesti kuuluva jatkuva väkivalta on muutenkin otettu hyvin teemaksi.

Supersankaruus voi olla myös matkaa pimeyden sydämeen.

(https://pbs.twimg.com/media/DvWh0FIWkAAsE18.jpg)


Otsikko: Vs: Titans
Kirjoitti: Maisteri Outo - 08.07.2019, klo 12:26:48
Loppukeväällä tsekkasin Titansin, kun kerta Netflixissä oli ja viihdyin kyllä. Yllätyin ehkä siitä kuinka synkkää tämä oli varsinkin verrattuna CW:n sarjoihin ja jopa Black Lightningiin, ehkä suunnilleen samalla mustuustasolla Netflixin Marvel-sarjojen kanssa.

Juonenkulku oli välillä aika sekavaa ja sarja puokkoili sinne tänne, tasonvaihtelutkin olivat jaksojen välillä aikamoisia. Mutta ehkä tää kakkoskaudella löytäis paremmin oman äänensä, sellainen on käsittääkseni tulossa.