Kvaak.fi - keskustelu

Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Piirtäminen, tekstaus, väritys ja skannaus => Aiheen aloitti: Petri Aarnio - 12.02.2017, klo 10:52:16



Otsikko: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 12.02.2017, klo 10:52:16
Vanhan sarjakuvan entisöinti on eettistä puuhaa. Ennen kuin aletaan sokeasti photoshopata on mietittävä mihin kuvaa halutaan palauttaa: alkuperäiseen jenkkijulkaisuun vai uudempaan suomiversioon; vai halutaanko tehdä kokonaan uusi jollon putsataan typografia. En useinkaan pyri täysin poistamaan ajan patinaa. Pienet taitokset ovat kuin pensselinjälkiä työssä. Valkotasapaino ja värien lämpötila on tärkeitä.
Ei. En ole tekemässä bootlegjulkaisua. Omaksi huvikseni skannailen ja tutkailen kuvia.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: X-men - 12.02.2017, klo 19:43:37
Ekasta kuvasarjasta jenkkijulkaisu näyttää parhaimmalta kun taasen eka suomennos on liian kellertävä ja toka suomennos liian kirkas kun ollaan ilmeisesti tyrmässä eli turhan paljon valoa.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 12.02.2017, klo 20:13:21
Valkotasapaino ja värien lämpötila on tärkeitä.
Vanhoja lehtiä jos muistelee, niin niissähän oli hyvin olennaisena osana se bulkkipaperi, joka vaikutti niin värisävyihin kuin viivan ja rasterin toistumiseen.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: X-men - 13.02.2017, klo 20:14:05
Vanhoja lehtiä jos muistelee, niin niissähän oli hyvin olennaisena osana se bulkkipaperi, joka vaikutti niin värisävyihin kuin viivan ja rasterin toistumiseen.

Jepulis, esim. Marvelin digiversio vaikka jostain 30 vuotta vanhasta lehdestä on "virheetön".


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Veli Loponen - 13.02.2017, klo 22:24:09
Vanhoja lehtiä jos muistelee, niin niissähän oli hyvin olennaisena osana se bulkkipaperi, joka vaikutti niin värisävyihin kuin viivan ja rasterin toistumiseen.
Niinpä ja sen ajan lapsena se on nykyään osa lukukokemusta. Ja samasta syystä etenkin tuon ajan sarjakuvat uudelleen väritettynä nykytyylillä ovat kammottavia.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Avalkis - 14.02.2017, klo 15:01:52
Veli Loponen sen jo sanoikin. Tykkään myös wanhan ajan sarjakuvan ulkoasusta ja jäljestä.

Omista värillisistä sarjakuvista on tullut tehtyä nettiä varten "oldschoolin" näköisiä; hyppivine värialueineen ja kellertävine papereineen. Tavallinen digiväritys olisi muutoin ollut aivan liian räikeää ja silmille hyppivää.

Nuo oikeasti sivuun hyppivät värialueethan ovat esim. vanhoista Aku Ankoista tuttua - mahtavaa nostalgiaa ja reipasta analogista elävyyttä :).

Tässä samalla päivään teemaan sopien hyvän ystävänpäivän terveiset (http://www.jukkaeronen.com/blog/comic-strip-happy-valentines-day/) :).


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 14.02.2017, klo 15:42:56
Hieno sarjis. Noista "hyppivistä" väreistä tuli mieleen... Vaikka pieleen menneet värit tuskin miellyttivät tekijöitä tai kustantajia aikoinaan, ns. haamuviivat eivät vanhalla tekniikalla olleet niin häiritseviä.

Digitaalisesti parannelluista vanhoista sarjoista tulee mieleen ainoastaan yksi tapaus joka on mua miellyttänyt. (Kivipainon jälki ja värit on toinen, mitä digipuoli ei vaan tunnu pystyvän peittoamaan.) Asterixit, vaikka nekin on sitten Uderzo-fontin vuoksi hieman pöhköjä nekin.  :)


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 19.02.2017, klo 11:34:19
Samaa mieltä siitä että 60-luvun tekniset kömpelyydet ovat nykysilmin silkkaa vintagepurkkapoppia.
Nostan rinnalle erään detaljin jo mainittujen lisäksi: Painofilmien leikkaukseen perustuvassa värimäärittelyssä monesti ns. keyblack (tussiviiva) ja richblack (4-väri) tuotti erityistä päänvaivaa.
Näyte Batmanista 10/1968.



Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 19.02.2017, klo 11:56:34
https://dl.dropboxusercontent.com/u/10353146/166_1_vertailu.jpg
Hain 'Oparin aarteissa' ja 'Kultaisessa leijonassa' balanssia juurikin valkotasapainoon. Oleellistahan on että mihin pipetin kohdistaa? Mitä on pipetin näytteenottolaajuus? Joihinkin sivuihin käytin vain / sekä histogrammia.
Nyt kun kirjat ovat tuossa hyllyssä levänneet aikansa ja "painoväri on kuivunut". Myönnettäköön että joillakin sivuilla nelivärimustan ja tussimustan välinen dynamiikka jäi hivenen häiritsevän isoksi. Se ei tietenkään pidä paikkansa että olisin jotenkin uudelleenvärittänyt sivuja.
Kuten tuossa korjatussa versiossa (oikeanpuoleinen) näkee sinne nelivärimustaankin jää iso määrä erilaisia 350% päälle meneviä sävyjä joita kaikkia ei vaan kannata "pipetöidä sävyttömäksi musteläiskäksi."


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 25.02.2017, klo 11:31:08
Sarjakuvan digitaalinen reproaminen on huomattavan samanlaista kuin vanhan musiikin digitoiminen ja remasterointi. Digitaalisilla työvälineillä mikä tahansa on mahdollista alkaen puhtaasta konservointia muistuttavasta entisöinnistä päätyen kuvien / musiikin 'ylikompressointiin' 2010-luvun kuluttajan korville sopiviksi.
Referenssit ratkaisee! Itse miellän Tarzanien sijoittuvan fantastiseen historiaan jota ei objektiivisesti koskaan ollut. 2010-luvun käsitykseen 1960-70-luvuista.
Sivun digitaalisella reproamisella tarkoitan pääosin:
1. Valkotasapainon säätämisestä (photoshop / levels).
2. Värikylläisyyden (saturation) pientä nostoa.
3. Kuvien terävöittämistä (sharpen).


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Jiksi - 26.02.2017, klo 18:43:12
Digitaalisilla työvälineillä mikä tahansa on mahdollista alkaen puhtaasta konservointia muistuttavasta entisöinnistä päätyen kuvien / musiikin 'ylikompressointiin' 2010-luvun kuluttajan korville sopiviksi.

Tämä nykylukijan silmiä miellyttävä entisöinti ei ole lainkaan minua miellyttävä juttu. Kauheimmillaan taiteilijan työ katoaa uusiotuotannon alla. John Byrnen jälkeä ei luulisi pyyhittävän pois, mutta niin vain tässä on tehty (https://lars.ingebrigtsen.no/2016/09/14/ff1986-doomsday-squad/) (skrollaa alas)!


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: X-men - 26.02.2017, klo 19:35:22
Tämä nykylukijan silmiä miellyttävä entisöinti ei ole lainkaan minua miellyttävä juttu. Kauheimmillaan taiteilijan työ katoaa uusiotuotannon alla. John Byrnen jälkeä ei luulisi pyyhittävän pois, mutta niin vain tässä on tehty (https://lars.ingebrigtsen.no/2016/09/14/ff1986-doomsday-squad/) (skrollaa alas)!

Just tuosta minä ja Veli Loponen kinasteltiin Byrnen ketjussa. Selvemmin ero näkyy jos vertaa Byrnen mv-tarinaa (Charlton Bullseyessä olleet) ja väritettyä tarinaa (Fantagraphicsin tuotokset).


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Veli Loponen - 27.02.2017, klo 10:11:03
Tuo Byrne-esimerkki ei ole digirestaurointia vaan uudelleenväritystä (ja os -piirtämistä) perinteisin keinoin.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 28.02.2017, klo 13:04:34
Sarjakuvan digitaalinen reproaminen on huomattavan samanlaista kuin vanhan musiikin digitoiminen
Tuli mieleen että sekoitatkohan nyt tuossa termit reproaminen ja retusointi?

Itse ajattelen että se digitointi, skannaus mahdollisine säätöineen, olisi reproamista.Sitä  mitä sen jälkeen tapahtuu kuvaisi taas paremmin vanha termi retusointi (eli korjailu ja muu muokkaus).


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 28.02.2017, klo 13:51:32
Reproaminen tarkoitti, ainakin silloin kun itse aikoinaan olin sanomalehdessä ja kirjapainossa töissä ja ymmärtääkseni ihan yleisenä määritelmänä, minkä tahansa painettavaksi tarkoitettavan alkuperäiskappaleen saattamista painettavaan muotoon. Kuvien toistamista ja monistamista painamalla monin eri menetelmin mukaanlukien kaikki se työvaihe, joka siihen tarvitaan (oli se sitten jotain kuvan syövyttämistä tai repro(duktio)kameralla kuvaamista, painofilmin tulostusta yms.

Restaurointi kuulostaa omaan korvaan jokseenkin eri duunilta. Restauroida kun voi niin rakennusta kuin pahasti repsahtanutta kirjaakin - vaikkapa juuri sarjakuvaa. Siitä onkin luvussa Entisöinti perinteisin menetelmin. Siinä (konservoinnissa) saadaan tietysti aikaiseksi vain yksi fyysinen kappale.

Retusointi on korjailua ja virheiden poistamista (useimmiten valokuvista). Digitaalisuuden tuomina retusointi ja restaurointi jotenkin miksautuvat keskenään. Mukaan tulee myös sanapari fac simile. Suomalaisittain faksimilepainos. Jos värit pyritään saamaan samanlaisiksi kuin alkuperäisessä, aletaan olla lähellä faksimileä. (tosin mielestäni oikea fac simile olis täysin alkuperäisillä tavoilla ja alkuperäisiä painolevyjä tai filmejä käyttäen tehty painos)

Timo


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Jiksi - 28.02.2017, klo 16:12:53
Entisöinti on mielestäni digimaailmassakin hyvä sateenvarjotermi ihmisen suorittamalle, alkuperäissarjakuvan erityisominaisuudet huomioivalle työlle.

Terminologia maailmalla riippuu siitä, kuinka entisöinnin ammattilainen näkee työnsä ja oman roolinsa.

Kun vielä 90-luvulla puhuttiin restauroinnista, nykyisin puhutaan ensisijaisesti uudelleen tuottamisesta.

Suomessa voidaan reproamista käyttää synonyyminä entisöinnille olkoon sitten anglismi tai  uusiokäyttöön otettu, reprokameraan viittaava, ammattitermi.

Reproamisessa on kuitenkin vähän sama kaiku kuin musiikkimaailmassa remasteroinnilla. Sitä käyttäessä korostuu, että tehdään jotain toisella tavoin; digitaalista uutta vanhan analogisen pohjalta.

Retusointi on vain osa sitä työkalupakkia, joka entisöinnissä on käytössä, vähän kuten musiikin remasterointiin liittyy omia työkaluja.

Käyttäisin digitointia varovasti, korostamaan muunnosta analogisesta digitaaliseen, ja tapauskohtaisesti entisöinnin "vastakohtana" silloin, kun jätetään kuvittajan ja pohjamateriaalin erityisominaisuudet huomioimatta.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Jiksi - 01.03.2017, klo 05:25:53
Sarjakuvan entisöinti -aiheinen artikkeli (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2401) on nyt luettavissa myös Kvaakin etusivulla.

(http://www.kvaak.fi/images/articles/26022017183047-0.jpg) (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2401)

Vanhaa sarjakuvaa, siis sarjakuvaa ajalta ennen sähköistä sarjakuvaa, on digitoitu valtava määrä viimeisten kolmen-neljän vuoden aikana ja samalla on syntynyt aivan uudenlaisia laatuongelmia.

Ongelmat itsessään ovat toki nykyteknologiassa ja kustannustehokkuudessa, mutta niitä ymmärtääkseen täytyy vetää laaja kaari sarjakuvan historiaan.

Aarnion Tarzan-kirjaprojekti minut aikanaan innosti artikkelin aiheesta kirjoittamaan. Tarzan-kirjoissa nimittäin nousi esiin monia yksityiskohtia, käytännön lisäksi myös sellaista entisöinnin filosofiaa, mitkä olivat aiemmin nousseet esiin maailmalla.

Sisällöntuotannon puolella aiheesta jo käytiin hyvää keskustelua, jonka toivon mukaan jatkuvan ja laajenevan tässä ketjussa.

Kirjoitan vähän kerrassaan vielä käytännön huomioita, sekä linkitän hyviä, aiheeseen liittyviä tekstejä.

Aiheesta voi hyvin luoda myös uusia ketjuja sen mukaan kuinka keskustelu kulkee. Lisäksi Kvaakissa on myös omat digisarjakuvaa käsittelevät ketjunsa.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 01.03.2017, klo 11:06:53
Jatkona edelliseen viestiini, niin sarjakuvan digitointi ja digitaalinen käsittely painamista varten ovat nekin vielä toisistaan poikkeavia, vähän eri asioita. [edit]: tai oikeastaan täysin eri asioita.

Esimerkiksi ajan kuluessa yliopistojen kirjastot saattavat tekijänoikeuksien niin salliessa yhä enemmän digitoituja sarjakuvia kaikkien saataville (hyvin vanhoista sarjakuvistahan niitä jo saa ihan meidän kansalliskirjastostammekin). Mutta tällainen digitoitu sarjakuva on harvoin sellaisenaan painokelpoinen, vaikka resoluutiotakin olisi riittävästi.

Apropoo, Craig Yoe on saattanut maailmalle ison kasan hienoja vanhoja amerikkalaisia erikoisuuksia 1930-50 -luvuilta julkaisusarjassaan (http://yoebooks.com/). Nätisti digirestauroituja.

Timo


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 01.03.2017, klo 12:08:25
Kiinnostava artikkeli Jiksi!

Tuossa aiemmin oli puhetta musiikin ja vanhan sarjakuvan uudelleenjulkaisemisen välisistä samankaltaisuuksista.

Erilaiset "Bob Marley Gold De-luxe" painokset musiikissa kielivät tietysti levy-yhtiöiden tarpeesta uudelleen paketoida vanhoja levyjä uudelleen myyntiin. Paketteja suunniteltaessa erilaiset ennen julkaisemattomat demot ja livet tulevat harkintaan. Usein saattaa olla tilanne jossa edesmennyt artisti ei ole sallinut niitä julkaistavan. Faneja kaikenlainen postimerkkeily tietysti viehättää.

Kuuntelemme musikkia kuin kauan kadoksissa olevaa avainta etsien.

Musiikissa kompressointi aiheuttaa isoja tunteita. Vaikkakin soittimia kompressoidaan läpi tekemisprosessin jo äänitystilanteessa. Itse näkisin (tai siis kuulisin) tarkoituksenmukaisen masteroinnissa tapahtuvan kompressoinnin tekevän musiikille hyvää. Asia on hivenen sama kuin kuvassa terävöitys ja saturaatio.
Tämä on siis minun henk. koht. mielipide. Enkä silti väitä että niin pitäisi edes tehdä. Se on vain sellainen empiirinen havainto.

Pääsääntöisesti isoissa levy-yhtiöissä on vähintäinkin kohtuullinen käsitys siitä että asiat tehdään alkuperäistä kuuntelukokemusta ja aikalaispieteettiä kunnioittaen.

Sarjakuvassa digitoinnin myötä minusta ei ole näin. Ainakin DH:n "blurratut" Magnusit ja Russ Manningin "uudelleenväritetyt" Tarzanit ovat ratkaisuina niin outoja että niistä kuulee portinvartijoiden (kustannustoimittaja, perikunta, jne.) kulttuurihistoriallisen pääoman kapeudesta.

Olen Suomessakin törmännyt tilanteeseen että kustantamoissa tiettyä postia hoitaa jokin huomattavan nuori - asiasta aivan liian vähän tietävä -  kaupanalan ihminen. Kaupallisuutta vastaan minulla ei ole mitään, mutta kun pestit kustantamoissa jaetaan väärin on tuloksena puolivillaisia julkaisuja. Joiden jälkeen seuraavaan viiteentoista vuoteen hommaa ei kannata tehdä uusiksi.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Veli Loponen - 01.03.2017, klo 12:19:35
Sarjakuvassa digitoinnin myötä minusta ei ole näin. Ainakin DH:n "blurratut" Magnusit ja Russ Manningin "uudelleenväritetyt" Tarzanit ovat ratkaisuina niin outoja että niistä kuulee portinvartijoiden (kustannustoimittaja, perikunta, jne.) kulttuurihistoriallisen pääoman kapeudesta.
Toisaalta selitys ei aina välttämättä ole noin yksioikoinen. Yhdysvalloissa sarjakuvat ovat perinteisesti olleet pulkkia ja sellaisena niitä on painettu usein liiankin ala-arvoisella laadulla (mainitsemistasi esimerkeistä en tiedä, mutta lukuisia muita kyllä). Ja kun vanhemmista sarjoista ei välttämättä ole jäljellä alkuperäisiä saati painofilmejä, on skannaaminen alkuperäislehdistä välttämätöntä. Ja siinä joutuu sitten tekemään rajujakin ratkaisuja laadun nostamiseksi. Uudelleenväritys ja -tekstaus ovat yksi ratkaisu.
Toisaalta erilaisiin ratkaisuihin päädytään muistakin syistä. Kaikki eivät välttämättä halua retroa näkyvine värirasteripisteineen ja tasaisine väripintoineen. Hämmentävästi nykyään on jo nuorempia sukupolvia (ainakin amerikkalaisella sarjakuvakentällä), jotka pitävät nykyaikaista tietokoneväritystä lähtökohtana ja jopa vierastavat vanhaa, rajoitetulla väribaletilla ja tasaisilla pinnoilla tehtyä väritystä.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Avalkis - 01.03.2017, klo 20:37:30
Mutta tällainen digitoitu sarjakuva on harvoin sellaisenaan painokelpoinen, vaikka resoluutiotakin olisi riittävästi.

Näinpä, ja vaadittava skannausresoluutio on "hurja", ainakin 1200 dpi totaalisen mustavalkoisille bitmap-tiedostoille*. 600 dpi ei useinkaan välttämättä riitä, vaikkei tästä voi näin yleistäen helposti puhua kun tietenkin painatuskoko, paperilaatu ym. seikat vaikuttavat lopputulokseen.

* Eli harmaasävykuvatiedostot eivät ole mustavalkoisia. Esim. lyijykynäpiirroksille tavallaan voi riittää vähempi tarkkuus jos pitää kuvan "grayscale"na.

Bitmapiksi muodostettaessa alkuperäisestä piirrosjäljestä häviää aina väkisin informaatiota ja hienovaraisia kynän/siveltimen/kädenjäljen nyansseja. Eli se mille tasolle (levels) kuva skannaamisen jälkeen täys-mustavalkoiseen muotoon asetetaan on (taiteellinen tai taitamaton) päätös itsessään. Asia on parhaimmillaan marginaalisen eettis-filosofinen ja teoreettinen :), mutta pahimmillaan viivaa voi hävitä jonkin verran tai oikein urakalla.

Kuten vaikkapa Jiksin artikkelin vertailukuvan digiversioista (mustavalkoinen ja tietokoneväritetty) pystyy heti aistimaan. (Vaikka vertailukuvassa ei olekaan näkyvillä miltä jokainen ruutu näyttää erikseen, jolloin saisi tarkan vertailun aikaiseksi. Ja toki tässä webbikuvassa vielä resoluutio muutenkin alhainen - vertailuhan tehtäisiin originaali-tiedostoihin.)
http://www.kvaak.fi/images/articles/26022017232955-2.jpg

Analoginen maailma on kovin erilainen kuin digitaalinen. Analoginen painatus ja piirrosjälki soljuu "fraktaalimaisesti" äärettömyyksin pyöreällä päättymättömällä perusominaisuudellaan. Digimaailmassa kaikki on lopulta sahalaitaa kun tarpeeksi zoomataan.

Siksi skannauksen on oltava valtavan suuri, jos halutaan päästä mahdollisimman lähelle ("analogista") alkuperäistyötä. Mielellään niin suuri kuin vain laitteistot sallivat. Ei sitä itsekään tykkää usein 1200 dpi:nä skannailla kun siinä menee loputtoman kauan, vaikka nykyinen skannerini onkin nopein mitä on ollut (300 dpi tulee hetkessä). Ja 1200-fileiden kanssa on tuskaa työskennellä omalla koneellani. Bitmapiksi muunneltujen käsittely on toki nopeampaa. Webbiin nykyään eniten tulee kuitenkin tehtyä.

Näistähän on pikselikeskusteluissa ollut paljon juttua. Monimutkaisia teknisiä juttuja tämä digipainatus, joten ei sinällään ihme kuinka laatu vaihtelee niin valtavasti nykyisin. Onhan siitä inspiraatiota taiteiseenkin saatu, esim. REM:in digitaalisia virheitä käsittelevä musiikkivideo oli nerokas.

Laitetaan jo tavan vuoksi kun tähänkin liittyen sattui olemaan aiheeseen sopivat sarjisstripit (http://www.jukkaeronen.com/blog/comic-strips-narcosis-the-cat-meets-pixels-and-rasters/) :). Strippi-idea jatkuu muihinkin inspiroiviin julkaisumaailman virheisiin ja häiriöihin jatkossa.

PS. Olen muuten etsinyt vanhoja kellertäviä ja hauraita papereita joille olen ajatellut seuraavan kerran jotain sarjakuvaa painaa niin saa tutun ja mukavan kotoisan oloista jälkeä. Esikuvana 50-70-lukujen akkarit.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Jiksi - 01.03.2017, klo 20:55:34
Vaikka vertailukuvassa ei olekaan näkyvillä miltä jokainen ruutu näyttää erikseen, jolloin saisi tarkan vertailun aikaiseksi.

Täällä voi tarkastella koko sivua (http://potrzebie.blogspot.cl/2008/11/mr-keene-tracer-of-lost-comics.html).

Blogi on muutoinkin metkaa luettavaa, harmi vain, että kirjoittajan innostus loppui lyhyeen. Tämä kuitenkin on tyypillistä, että entisöintiin perehtynyt taustoittaa työtään hirmuisella innolla ja lopettaa sitten turhautuneena kommenttien ollessa luokkaa "ooksä vähän tyhmä, mikset sää vaan piirrä sitä läpi ikkunaa vasten".


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Jiksi - 02.03.2017, klo 02:09:02
Sarjakuvan värittäminen se oli ennen digiaikaa metkaa touhua. Tuosta saisi joku painoalan ihminen vaikka kirjoittaa oman juttunsa.

Jim Keefe kuvaa lyhyesti työtään (http://www.jimkeefe.com/archives/981) kotisivuillaan.

Tässä on moniosainen blogikirjoitus (http://www.co2comics.com/blog/2010/10/12/the-comic-company-true-colors-part-4/), jossa (sekavasti) yhdistyvät henkilökohtainen muistelu, käytännön esimerkit ja alan sekä teknologian kehitys.

Täällä on myös em. blogia havainnollisempi esimerkki (http://facweb.cs.depaul.edu/sgrais/comics_color.htm) (Teräsmies-sivu) siitä, kuinka värikoodit olivat värittäjän keino kommunikoida seuraavan työvaiheen suorittajien kanssa.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 02.03.2017, klo 10:54:23
Kaikki ylläoleva on kiinnostavaa. Ja sitten vähän lisää:

Kaiken kuvatuotannon pyhä periaate on ettei sarjatuotannollinen julkaisumedia (pikselit, nelivärierottelu, rasteripiste, paperi) näy. Tai tarkemmin sanottuna kiinnitä liiemmin huomiota. Tätä ajatusta vasten vanha sarjakuvahan on paradoksaalisesti juurikin sitä. Julkaisumedian näkymistä; rasteri ja kellertävä paperi. Ei ihme että Warhol tykkäsi niistä.

Eli lähtökohtana on pintaoriginaali, jota pitää pystyä toisintamaan mahdollisimman uskollisesti, siten tämäkin tarina ulottuu aina Guttenbergiin asti. Muttei mennä nyt sinne.

Tuosta bitmap muodosta. Minä käytän export muodossa juurikin tuota 600dpi bitmapia. Input eli skannausreso on pääosin 300 dpi 1:1 koossa. Metodia käytän ditherointia mikäli vähänkin viivojen sivuilla on sävyä joka uhkaa kadota.

Painettaessa moiren vuoksi stokastinen rasteri on suositeltava vaihtoehto.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 02.03.2017, klo 11:03:31
Paperille tehtäessä pullonkaula eli se mikä määrittelee lopullisen laadun on painon käyttämä rasteri. Me voidaan kuvaa työstäeessä laittaa siihen vaikkapa kuinka korkeita tarkkuuksia mutta optimaalinen on riittävä. Käytännössähän PDF:kai tekeminen pudottaa kuvien resot 300dpi. Näin esim. Otavan kirjapainon sarjakuva-asetukset tekevät.

Tarzanit skannasin sisään 400dpi.

Digitaalisella puolella, kun kuvaan halutaan zoomata sisään tilanne on tietysti eri.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 02.03.2017, klo 22:24:13
Käytännössähän PDF:kai tekeminen pudottaa kuvien resot 300dpi. Näin esim. Otavan kirjapainon sarjakuva-asetukset tekevät.

Tarzanit skannasin sisään 400dpi.
Väreille 300dpi riittää. Mutta mustalle ei (esimerkiksi viivanpaksuudet kärsivät, kovin ohutta mustaa viivaa ei tuolla pelillä saa sisään eikä ulos). Ylipäätään tuo on semmoista sanomalehtilaatua.

Jos taas painon Rippi survoo mustaa värien sekaan, lienee aika sama mitä resoa mustalle käyttää.
Ennen digiaikaa joka värille oli aidosti oma originaali. Nykyään on kaiken maailman kompensaatiota, jolla saadaan musta mustemmaksi ja säästetään toisaalta muita värejä mustaa lisäämällä. Lopputuloksena menetetään tarkkarajaiset mustat viivat (esim. sanomalehdissä). Näyttää OK:ta jos satut olemaan lyijykynäartisti, mutta tekee pahaa jos satuit arvostamaan tussiviivaa.

No, toki stokastinen rasteri on nykymuodossaan ja käyttötavassaan mainio keksintö verrattuna vanhaan.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 02.03.2017, klo 22:58:59
Entisöinti on mielestäni digimaailmassakin hyvä sateenvarjotermi ihmisen suorittamalle, alkuperäissarjakuvan erityisominaisuudet huomioivalle työlle.

Terminologia maailmalla riippuu siitä, kuinka entisöinnin ammattilainen näkee työnsä ja oman roolinsa.

Suomessa voidaan reproamista käyttää synonyyminä entisöinnille olkoon sitten anglismi tai  uusiokäyttöön otettu, reprokameraan viittaava, ammattitermi.
En kiellä etteikö kuka tahansa saisi tai voisi käyttää mitä tahansa termiä mistä tahansa.
Tietokonbehommissa (ja sarjakuvastudioilla) on hyvin yleistä ollut se että sanasto muodostuu työyhteisöissä. Niinpä termistö saattaa olla sekavaa ja vaikeasti hahmotettavaa, osin vakiintumatonta.

Sitä en kuitenkaan ymmärrä että jos on olemassa hyvät ja selkeät sanat, miksi niitä pitää sotkea tai keksiä uusia termejä. Tai no, ymmärrän että joskus kun halutaan myydä vanhaa uudessa paketissa sille keksitään uusi nimi. Graafisella alalla retusointi on kuitenkin yksiselitteisesti painettavaksi tarkoitetun originaalin korjailua ja tuottamista (välineestä riippumatta ja reproaminen on sitten jotain muuta. Lähinnä painamista tai monistamista. Tyyliin reprokamerasta tulee reproduktio kun kuva, paperi tai filmi "kehitetään". Mitään restaurointeja tai entistyksiä ala ei ole perinteisesti tuntenut. Uusinta- ja näköispainokset toki, sekä faksimilet käyvät "entisyksestä".

Lainaukset Graafisesta tietokirjasta.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Jiksi - 03.03.2017, klo 05:41:00
En minä sitä kiellä, etteikö graafisella alalla olisi vanhaa suomenkielistä ammattitermistöä.

Sen kyseenalaistan, että sen käyttäminen tässä yhteydessä olisi parempi kuin ulkomailla käytetyn termistön suora kääntäminen.

Tehdäänkö Suomessa sarjakuvan entisöintiä lainkaan? Jos ei tehdä, niin olisi keinotekoista raahata vanhentunutta ammattitermistöä ja koettaa antaa sille uusiomerkityksiä.

Sen sijaan Yhdysvalloissa on entisöintiä tehty 90-luvun alusta lähtien. Vanhat supersankarikokoelmat (DC Archives, Marvel Masterworks mitä niitä nyt oli) entisöineet tekijät puhuivat entisöinnistä (restoration) ja moni ammattilainen käyttää edelleen termiä kuvaamaan työtään.

Sarjakuvan restaurointia perinteisin menetelmin on tarjottu palveluna Yhdysvalloissa ennen digiaikaa ja tarjotaan vielä tänä päivänäkin, ainakin yrityksillä näyttää olevan nettisivut pystyssä, joten olemassa oleva termi on vain otettu digimaailmassa uusiokäyttöön.

Siellä nuorempi polvi puhuu entistä enemmän uudelleen tuottamisesta (reproduction). Minusta se on vähän sukupolvikysymys, että korostetaanko edeltäneiden työtä (entisöidään) vai omaa ammattitaitoa (tuotetaan uudelleen).

Suomessa tietotekniikka on vaikuttanut valtavasti kieleen ja retusointi tarkoittaa varmasti arkikielessä (valo)kuvan korjausta kuin sanakirjaselitystä.

Jos mennään takaisin siihen, mitä Suomessa tehdään tai ei tehdä, niin mm. Tex Willer Kronikat ovat täysin entisöimätöntä. Parempilaatuinen Tex-materiaali (Kirjastot ja kovakantiset uusintapainokset) tulevat sellaisenaan Suomeen.

Aku Ankan näkkäreistä ei ole niin vahvoja muistikuvia, että osaisin sanoa, onko niitä sivuja ehostettu. Hämiksen näkkärit eivät ainakaan olleet.

En ole Lataamon tilaaja, ovatko siellä ne rumimmatkin takavuosien lehdet entisessä kuosissaan, vai onko niille tehty kauneusleikkauksia?

Tarzan-kirjat ovat ainoa tuntemani julkaisusarja, joissa ensimmäisestä sivusta alkaen näki, että edes astuttiin samalle kentälle ulkomaan elävien kanssa.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 03.03.2017, klo 13:26:52
Sen kyseenalaistan, että sen käyttäminen tässä yhteydessä olisi parempi kuin ulkomailla käytetyn termistön suora kääntäminen.

Sen sijaan Yhdysvalloissa on entisöintiä tehty 90-luvun alusta lähtien. Vanhat supersankarikokoelmat (DC Archives, Marvel Masterworks mitä niitä nyt oli) entisöineet tekijät puhuivat entisöinnistä (restoration) ja moni ammattilainen käyttää edelleen termiä kuvaamaan työtään.

Siellä nuorempi polvi puhuu entistä enemmän uudelleen tuottamisesta (reproduction). Minusta se on vähän sukupolvikysymys, että korostetaanko edeltäneiden työtä (entisöidään) vai omaa ammattitaitoa (tuotetaan uudelleen).
Ulkomailla käytetyn termistön suora kääntäminen menisi minusta näin:
reproduction= tuottaa uudelleen
restoration= (digitaalinen) korjailu tai retusointi

Jolloin termi entisöinti/reestaurointi jäisi jäisi vastaavaan käyttöön kuin se on ollut vaikkapa kirjojen, maalausten ja huonekalujen kanssa. (teos) kappaleen korjaaminen/ entisöinti

Tehdäänkö Suomessa sarjakuvan entisöintiä lainkaan? Jos ei tehdä, niin olisi keinotekoista raahata vanhentunutta ammattitermistöä ja koettaa antaa sille uusiomerkityksiä.
Jossakin määrin kai divarit pyrkivät kohentamaan lehtien kuosia. Muutenkin lehtiä, siis fyysisiä kappaleita korjaillaan. Digitaalisessa korjailussa tulee uusintapainosten kanssa äkkiä sama seinä vastaan kuin uustuotannossakin. Ihmistyö on liian kallista.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Jiksi - 03.03.2017, klo 16:17:35
Jolloin termi entisöinti/reestaurointi jäisi jäisi vastaavaan käyttöön kuin se on ollut vaikkapa kirjojen, maalausten ja huonekalujen kanssa. (teos) kappaleen korjaaminen/ entisöinti

Tästä me ollaan eri mieltä varmaan jo eroavien taustojen vuoksi. Minulle tuo alkuperäiskappale on eräässä mielessä vähämerkityksellisempi.

Hahmottaisin myös sähköisen sarjakuvan osalta asiat tyyliin data, informaatio ja tieto (vrt. skannattu sivu, työversio liittyvine metatietoineen ja lopputuote), minkä mukaisesti vasta viimeinen, jalostettu muoto on merkitsevä.

Minusta entisöinti on erinomainen paitsi, ettei kyse ole anglismista myös siitä syystä, että sana kertoo heti, mikä on toiminnan tavoite.

Toki reproduktio sopii hieman kuin musiikin puolella puhutaan remasteroinnista.

Sen sijaan digitaalinen korjailu ei juuri synnytä mielikuvia ja retusointia vastustan juuri em. viestissä mainitsemastani syystä, eli moni mieltää retusoivansa valokuvia.

Jos sivuutetaan terminologia, niin tuo printtilaadun rinnalle syntynyt digilaatu on aivan uusi ongelma.

Se on niin iso ongelma, että digitaaliseen muotoon saattamisen kaksi eri ääripäätä ovat kaksi ihan eri toimintaa, ja ne pitää erottaa toisistaan.

Itse pyrin vasta parhaani mukaan kuvaamaan ongelman.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 03.03.2017, klo 16:28:34
Minusta entisöinti on erinomainen paitsi, ettei kyse ole anglismista myös siitä syystä, että sana kertoo heti, mikä on toiminnan tavoite.

Toki reproduktio sopii hieman kuin musiikin puolella puhutaan remasteroinnista.

Sen sijaan digitaalinen korjailu ei juuri synnytä mielikuvia ja retusointia vastustan juuri em. viestissä mainitsemastani syystä, eli moni mieltää retusoivansa valokuvia.
Retusoinnin liittäminen pelkästään valokuviin on kyllä hyvin nuori ilmiö. Ja jos kontekstina on vielä sarjakuvat...

Entisöinti hämää koska siinä lähtökohtana on paperijulkaisu (tai paperioriginaali) eikä tarkoituskaan ole tuottaa lähellekään vastaavaa, vaan digiversio, jonka ulkonnäkö on riippuvainen mm. katsojan laitteesta.

Remasterointi itse asiassa sopisi jotenkin sarjakuviinkin, sehän tarkoittaa ikään kuin uuden alkuperäisen tuottamista mahdollisesti monistettavaksi.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Antti Peltola - 03.03.2017, klo 19:18:25
Jos mennään takaisin siihen, mitä Suomessa tehdään tai ei tehdä

Saku Sämpylästä on uusintapainos tulossa ja Tampere kupliissa on siihen liittyen ohjelmanumero:

Lainaus
Lauantai 18.3.2017 klo 16:00-17:00 - Sopraano - Poika Vesanto: Saku Sämpylä, Eetu ja Riku
Pertti Jarla, Timo Kokkila ja Ilpo Koskela
Poika Vesannon (1908-1950) legendaarinen sarjakuva Saku Sämpylä ilmestyi mm. Aamulehdessä 1932 ja on nyt tulossa uusintapainoksena. Tamperelaissyntyisestä mestaripiirtäjästä ja sarjakuvan restauroinnista keskustelemassa hankkeen puuhamiehet.

Mainittakoon myös Maan mies Marsissa -uudelleenjulkaisu.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Jiksi - 04.03.2017, klo 01:41:17
Saku Sämpylä mainittiin jo sisällöntuotannon puolella, hyvä että muistit mainita myös täällä.

Huomatkaa muuten sana restaurointi ohjelmakuvauksessa. Kieli on, miten sitä käytetään.

Maan mies Marsissa unohtui minulta aivan täysin, kyllähän näitä varmaan alkaisi Suomestakin nousemaan kun joukolla kaivettaisiin.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Avalkis - 04.03.2017, klo 10:50:53
Maan mies Marsissa on tosiaan erinomainen esimerkki. Sekä Suomi-scifi sarjakuvakuriositeettina että restauroituna painoksena (2011).

Sillä alkuperäisessä albumijulkaisussa (1947) oli ruudut erikoisesti saksiten sommiteltu "all over the place" ja ilmeisesti lyhennettykin. Vaikka panoraama-formaatista sarjiksissa muuten erityisesti tykkäänkin.

Kyseisessä Zum Teufelin uusintajulkaisussa on tehty kaikki oikein, mukaan lukien mielenkiintoiset artikkelit. Ne lisäävät kokonaisteoksen mielenkiintoa ja arvoa huomattavasti, kuten myös bonus-sarjakuva Lentävä lautanen sekä näytteet muista aiheisiin liittyvistä töistä.

Oliko muuten Mars-tarinan Isku-lehtien julkaisu mustavalkoinen kuten kirjassa? 1947-albumin sarjis painettiin vihreällä musteella.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 04.03.2017, klo 11:55:46
Aloin pohdiskella asiaa toisin päin.
Mitäs jos esim. Gold Key Tarzaneiden alkuperäiset painofilkat olisivat jostakin putkahtaneet esille? Silloinhan vasta digitointiprosessi olisi oollut erikoinen:
• Skannaus sisään 1200dpi bitmapeina.
• Filkkojen yhdistäminen ja värjäys indesignissa.
Moireen mahdollisuus oln huomattava. Onkohan tämmöistä tehty?


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Jiksi - 04.03.2017, klo 16:02:55
Onkohan tämmöistä tehty?

En osaa vastata, joten kirjoitan asian vierestä.

Rick Keenen aikoihin vielä entisöinnin suorittaja teki kaikki työvaiheet alusta lähtien. Sen sijaan myöhemmin alalle siirtyneet kuvaavat hyvinkin yksityiskohtaisesti myöhempiä työvaiheita, mutta tuskin sanalla mainitsevat, mistä ja miten ne sivut ovat alkuperäisesti digitaaliseen muotoon päätyneet. Tästä arvelisin, että skannattu materiaali toimitetaan jossain digitaalisessa muodossa entisöinnin tekijälle.

Sen tiedän, että DC osti valtavan määrän digitointia (painofilmien kuvaaminen) Warnerin alihankkijalta. Tämä minua ihmetyttää vaikkapa Giordanon viivaa tarkastellessa, materiaali kun on selvästi skannattu lehdestä eikä mistään painofilmeistä.

Täällä muuten Keene kertoo, kuinka hän aloitti uransa (http://www.g4tv.com/articles/45751/the-art-of-comic-book-restoration/) ja täällä puolestaan millaisia välineitä ja tekniikoita (http://marvelmasterworksfansite.yuku.com/topic/1812/Superman-Chronciles-Volume-Three#.Vuce_iaVvDc) hänellä alkuvaiheessa oli käytössään. Skannerit olivat tuohon aikaan melkoisia tykkejä...


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Jiksi - 04.03.2017, klo 16:09:20
En tiedä, olisiko tästä ollut jo mainita toisessa ketjussa, mutta tässä blogikirjoituksessa kuvataan, kuinka Muumeja konservoidaan Ateneumissa (https://www.moomin.com/en/blog/conservating-poster-tove-lars-jansson/).


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 04.03.2017, klo 17:54:24
Oliko muuten Mars-tarinan Isku-lehtien julkaisu mustavalkoinen kuten kirjassa? 1947-albumin sarjis painettiin vihreällä musteella.

Juu, ihan normimustalla oli painettu lehteen. Albumi on kyllä todella outo tapaus.
Monta vuotta tuon alkuperäisversion uusintapainosta odottelin turhaan, sitten piti tehdä itse.  ;D

Timo


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 05.03.2017, klo 12:07:14
Kotimaisiin projekteihin vaaditaan rahan lisäksi myös sitä että matsku olisi sen arvoista. Tehty on mm. Professori Itikainen näköispainos vai oliko se sittenkin originaaleista... Herra Kerhonen, ja sitten tietenkin AB:n julkaisema Amerikalainen kuvakirja (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=255). Yhtään näistä en omista, mutta kaksi edellistä ovat mustavalkoisia (onko Itikainen painettu väreissä?) ja Amerikalainen taas alunperin 3-väripainatus. Ilmeisesti myös Sarjatulta! kirjan kanssa on jouduttu jotain kuvia korjailemaan, en tiiä, onko tästä ollut selvitystä missään.

Mielenkiintoisia vanhoja olisi ainakin Hauhion ja Wendelinin sarjat Seurassa, ehkä myös jotkut Rudof Koivun työt, mutta vaikea näistä on mitään julkaisua kasata. Koivun Sadepisarajuttuhan on uudelleenjulkaistu ja melko kämäsin värein. Siltä pohjalta voisi löytyä mielenkiintoisia projekteja (ja järkevän kokoisia) jollekin asian harrastajalle, esim. Koivun jollekin pankille tekemä eläinsarja, nimeä en nyt muista. Kolmivärisyys toisi sitten mukanaan vielä mukavan lisähaasteen. :)


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 09.03.2017, klo 09:39:15
Nonnih. Nyt on tullut sidottua vanhat vuosikerrat uusvanhoihin kansiin. Ei mennyt vuosien takainen kirjansidontakurssi sekään hukkaan. Muistin kluutin merkityksen vaikka ekat kappaleet lehtiä liimasinkin puuliimalla pahviin. Tuloksena oli pitävä sidos joka ei elä niin kuin tulisi. Kontaktiliima ajaa asian paljon paremmin puhumattakaan oikeasta kirjansidontaliimasta jota en vielä ole hankkinut.
Hidasta puuhaa ja tekemällä oppii.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 12.03.2017, klo 08:15:42
https://www.bleedingcool.com/2017/03/11/honestly-care-art/
Michael Kellerehin puhetta sarjakuvan restauroinnista.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Gothicus - 12.03.2017, klo 09:47:30
On kyllä hienoja kansia. Petrin viestejä lukiessa toivon aina yllättävää uutista uudesta julkaisuun tulevasta Tarzan tms. projektista.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 12.03.2017, klo 14:50:55
Muistin kluutin merkityksen vaikka ekat kappaleet lehtiä liimasinkin puuliimalla pahviin. Tuloksena oli pitävä sidos joka ei elä niin kuin tulisi. Kontaktiliima ajaa asian paljon paremmin puhumattakaan oikeasta kirjansidontaliimasta jota en vielä ole hankkinut.

Menee nyt vähään ohi aiheen, mutta...
Itse muutamaan projektiini olen käyttänyt ihan erikeeperiä, lehdet kankaaseen vaan liimattuna. Oheinen työ varmaan kohta 20 vuoden takaa, ja kunnossa on pysynyt. Kansipaperi ihan itse marmoroitua paperia. Selkä kloottia.

Timo


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 14.03.2017, klo 08:18:17
Kiitos Cothicus arvonannosta. Katsotaan mitä tuleva tuo tullessaan.

Timolle. Hyvältä ja kestävältä näyttää..


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: MTT - 16.03.2017, klo 22:03:45
https://www.bleedingcool.com/2017/03/11/honestly-care-art/
Michael Kellerehin puhetta sarjakuvan restauroinnista.

Kelleherin digitaalinen restaurointi on kyllä hienoa jälkeä. Mulla on nuo Kellustrationin kaksi ensimmäistä Pikku Nemo julistetta (nythän Kickstarteissa on seuraavat julisteet). Voin hyvin ymmärtää että ne ovat lähellä sitä mitä täydellisellä painotekniikalla olisi vuosisadan alussa voitu saada aikaan, jos sellaista olisi ollut. Tuo on kuitenkin todella aikaavievää hommaa ammattilaiseltakin ja vaikkakin hienoa siitä puuttuu ajan patina. Julisteina ja pieninä annoksina toki todella hienoja,

Melkein enemmin kuitenkin pidän Peter Marescan tavasta restauroida vanhoja sarjakuvia. Hänen Sunday Pressin Pikku Nemot ja Krazy Kat ovat julmetun hienoja kirjoja. Näissä on tarkoituksella jätetty hieman sanomalehden kellastuneisuutta ja rosoisuutta näkyville. Tuntuu oikeasti lukiessa että ajatuksetkin siirtyvät sata vuotta taaksepäin.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 21.03.2017, klo 11:35:27
Katselin tuossa Jarkko Viljasen "valokuvien pelastuskirjaa" (https://www.docendo.fi/valokuvaus/ajankohtaiset-uutuudet-etusivu/vanhat-valokuvat-talteen-jarkko-viljanen.html) ja tuli taas tämä ketju mieleen.
Viljasen termistö on selkeää suomea. Reproaminen on jäljennyskuvausta, ja sitä seuraa jälkikäsittely. Restaurointi-sana on varattu vanhojen filmioriginaalien säilyttämiseen tähtäävien toimenpiteiden kuvaamiseen.

Jäljennyskuvaus sisältää luonnollisesti mm. valkotasapainon määrittelyä ja vaikkapa HDR -kuvauksen. Jälkikäsittely taas on värien säätöä, roskien poistoa, ja mahdollisten repeämien korjailua.

Sarjakuvan kanssa uusintapainokset (paperille tai digitaalisena) ovat tietenkin myös mukana.

Ketjussa ei taida olla mainittu Seinäjoen sarjakuvaseuran Koltan perintöä. Siitä näkee hyvin miten ala on kehittynyt. Sekä reproaminen että painotekniikka. Harmi että ne Ami Hauhion originaalit jotka tuolloin olivat käytössä, ovat nyt hävinneet.

Olin kuulemassa (vain osittain) Tampere Kupliissa (tässä ketjussakin mainitusta) Poika Vesannon sarjisten elvyttämiskeskustelusta. Valitettavasti en saanut sitä taltioitua. Seuraavan kerran aiheesta pamistaan kai reilun parin viikon päästä Porissa, kun juhlava kirjanen festareille ilmestyy.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 21.03.2017, klo 12:50:47
Kupliissa tosiaan Ilpo Koskela haastatteli mua ja Pertti Jarlaa pian tulevasta Poika Vesannon Saku Sämpylä, Eetu ja Riku -kirjasta.

Restauroinnista puhuttiin, mutta en nyt termiä ole sen tarkemmin analysoinut. Tässä kirjassa varsinkin Eetu ja Riku -sarjan kohdalla jouduttiin miettimään missä muodossa se julkaistaan. Sarjakuvat on skannattu vuoden 1931 Aamulehden arkistokappaleista, joissa paperi on kellastunutta, haurasta ja osin repeillyttäkin vuosikymmenien käytön jäljiltä. Näköispainos olisi tarkoittanut myös paperin värin ja hataran painojäljen toistamista.

Päädyimme viilaamaan Vesannon viivan esiin mahdollisimman hyvin. Eli paperi on valkoista ja viiva mustaa. Mustissa pinnoissa oli paljon suttua, niitä tummennettiin ja korjailtiin. Samoin ladonta tehtiin uusiksi. Alkuperäinen oli tehty kirjapainossa, ja oli hyvin vaihtelevaa. Välillä tekstejä ei oltu viitsitty juuri asemoida ja rivijaot oli miten sattuu. Tekstit olivat usein ihan eri muotoisia ja kokoisia kuin puhekuplat, ja myös epäselviä. Uudet tekstit ovat suunnilleen saman tyylisiä, mutta hiukan isompia ja paremmin asemoituja. Minä ja Jarla teimme homman suunnilleen puoliksi.

Lopullisen tuloksen näkee toki vasta kun kirja tulee painosta. Siinä on myös pieni artikkeli sarjan entisöinnistä ynnä muuta pikkukivaa.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 21.03.2017, klo 13:23:24
Harmi että ne Ami Hauhion originaalit jotka tuolloin olivat käytössä, ovat nyt hävinneet.

Harmillista. Mikä selittää, että ne ensin löytyivät ja sitten katosivat? (tämä ei ole syyttelyä vaan ihmettelyä). Jäivät Pellervon arkistoihin? Siirtyivät jonnekin muualle? Nythän meillä olis tää sarjakuvamuseohankekin.

Timo


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: T.Kokkila - 21.03.2017, klo 13:41:18
Harmillista. Mikä selittää, että ne ensin löytyivät ja sitten katosivat? (tämä ei ole syyttelyä vaan ihmettelyä). Jäivät Pellervon arkistoihin? Siirtyivät jonnekin muualle? Nythän meillä olis tää sarjakuvamuseohankekin.

Timo

Juu, näin on käynyt. Pitelin niitä originaaleja kädessäni 1980-luvun alussa Seinäjoella. Ne reprottiin albumia varten, muutama kävi näyttelyssä Seinäjoen taidehallissa, ja ne palautettiin Pellervolle. Sieltä niitä ei enää löytynyt kun parin vuoden takaista näyttelyä kokosin. Eivät lehdessä tienneet missä edes voisivat olla.

On toki mahdollista että ovat silti jossakin arkistojen kätköissä, tai kenties Kalevi Haikon jäämistössä. Hän niitä Seinäjoelle tarjosi, toimi Pellervon toimitussihteerinä tms siihen aikaan. Haiko oli populaarikulttuurin puolestapuhuja monilla tavoin, harmi että hänen perikunnastaan ei taida olla kenelläkään mitään tietoa.

Arkistoista ja keräilijöiltä saattaa toki yhä löytyä kaikenlaista, siitä on todiste tulevassa Saku Sämpylä -kirjassakin.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 21.03.2017, klo 14:33:34
Näköispainos olisi tarkoittanut myös paperin värin ja hataran painojäljen toistamista.
Eipä taida tuokaan termi olla aivan yksiselitteinen.  :) Itse ymmärrän, että näköispainos pyrkisi olemaan lähelle sen näköinen kuin alkuperäinen oli ilmestyessään. Kuitenkin  reprottavaan kappaleeseen mahdollisesti vuosien vieriessä ilmaantuneet viat, joita ei pysty korjaamaan. Esim. puuttuvat palat, kohdat joista ei tiedetä mitä kuvassa on ollut.
Näköispainos vaurioituneesta sarjasta ei välttis ole kovin hyvä idea, kuten Kokkila tuossa edellä selitti.
Ja se tekstaus tosiaan on tärkeä juttu ja sen kanssa julkaisijat joutuvat oikeastaan eniten jumppaamaan, sanoisin. Koltan perinnössä Kokkila tekstasi ladonnat uusiksi ja ratkaisu oli sen ajan mukaan ihan kelvollinen, nykytekniikalla originaaleista skannattu Koltan perintö ilmestyisi hyvin erilaisena. Jos suoraan sanotaan 70-luvun repron tuottama rasteri ei todellakaan hivele silmää.

Ja kyllähän "Koltan" vieläkin jotenkin pystyisi tekemään reproamalla Pellervo-lehdistä. Pellervon 50-luvun kivipaintotekniikka(?) ei toistanut kaikkia Hauhion originaalien harmaasävyjä, mutta toisaalta piirtäjä lienee tiennyt tämän ja ainakin jossain määrin ottanut huomioon(?).
Tähän liittyy se vanha sanonta ja käsitys siitä että sarjakuvassa originaali ei niinkään merkitse vaan työ on valmis (valmiin/halutun näköinen) vasta painettuna.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 21.03.2017, klo 14:44:47
Kuten tuolla jo ekalla sivulla sanoin: "tosin mielestäni oikea fac simile olis täysin alkuperäisillä tavoilla ja alkuperäisiä painolevyjä tai filmejä käyttäen tehty painos."
Tuohon tekis mieli lisätä vieläpä että alkuperäisen kaltaiselle paperille painettu.

Timo


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 21.03.2017, klo 17:08:45
Mihin unohtui alkuperäiset värit. ;D Mut vaihtelihan se aikoinaan lopullinen jälki myös painoksen sisällä. Että itse en menisi hifistelyssä aivan noin pitkälle.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 21.03.2017, klo 21:04:29
Mihin unohtui alkuperäiset värit. ;D

Heh, jos ensimmäisistä Akuista haluais oikeat kunnon deluxe-näkkärit, pitäisi käyttää kivipainoa sekä niitä alkuperäisiä ja ehkä myrkyllisiä värejä. Jonkun pitäis valmistaa sitten painoaihiot wanhalla menetelmällä.

Timo


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 22.03.2017, klo 08:06:10
Timo. Perustuihan litografia(kin) CMYK-värierotteluun? Olikos kivipainanta ns. suora- vai epäsuora painomenetelmä? Olikos siinä filmit? Tarkkuus siinä varmaan oli huonompi kuin offsetissä.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 22.03.2017, klo 09:40:08
Alkuun kivipainon "originaalit" ja varsinkin isoimmat sellaiset, kuten julisteet tehtiin käsin kivelle piirtämällä, mutta sitten jossain aika aikaisessa vaiheessa keksittiin miten kuvan pystyy myös valottamaan kivelle filmiltä eli kalvolta. Suoraa jatkoa, tai pikemminkin käyristettävää jatkoa kivipainolle on offset, jossa valotus tehtiin painopellille. Tästä painosylinterin avulla saatiin aikaan sitten myös se rotaatio. (Semmoisten isojen kivien liikuttelu ja käyttö on ymmärrettävästi hankalaa.) Molemmissa väriä ottavat pinnat poikkeavat rasvaisuudeltaan valkoiseksi jäävistä.

Analogisina menetelminä kivipainon ja offsetin tarkkuus on tietenkin periaatteessa "ääretön", mutta värien kohdistus ja sen filmin valmistaminen ja paperin ominaisuudet tietenkin luovat rajoitteita. Nelivärisarjankin värejä linee myös sekoiteltu paljon silmämääräisesti eri painoissa, paperikohtaisesti ja muuten. Väritökötin annostelu painovaiheessa ei tietenkään ole yhtä tarkaa kuin vaikka laserin tai mustesuihkun eli tämäkin vaikuttaa siihen mikä on pienin mahsdollinen rasteripiste ja ohuin mahdollinen viiva. Että onhan tässä muuttujia.  :) Ja siksi painojälki vaihtelikin niin paljon painoksen sisällä. Just sarjakuvien ja sanomalehtien kanssa ei painoissa juuri jaksettu hifistellä.  :)


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 22.03.2017, klo 12:02:33
Niin, en minä tiedä onko ne ekat Akut oikeasti ihan litografialla sentään painettu, mutta "Sanoma Oy:n laakapaino" niissä takakannessa lukee. Kivipaino on toki myös laakapainomenetelmä, mutta luulisin, että kyse on ehkä laakaoffsetista.

Timo


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 22.03.2017, klo 12:32:01
Juu offsettia itsekin veikkaisin.

Lievänä off-the-topicina kerron kun aikoinaan yritin jamaikalaisessa levynkannessa tapahtunutta CMYK kanavien epäsynkkaa korjata kanavien kautta. En onnistunut siinä koska en onnistunut skannauksen jäljiltä käsittelemään RGB > CMYK kuvaa alkuperäisen värien mukaiseksi siten että simppelisti kanavia siirtämällä uudelleenkohdistus olisi käynyt toteen. Onhan matkassa toki muutakin mutkaa. Koska offset-värit ovat läpikuultavia niin kyllähän siirtely olisi jättänyt jälkensä. Hauska ajatuskoe silti.

Vähän samaan tapaan kuin rasteripisteen olemus. 60-luvun sarjakuvassa näkyvä rasteripiste on kuvallinen alkio. 2000-luvulla uudelleen tehtäessä kyseinen piste on vain estetiikkaa - sen sisältä löytyy pienempi rasteripiste. Tarzanissa taajuusmoduloitu sellainen.

Kuullostaa muuten monimutkaisemmalta näin selittäessä kun oikeasti on;-)


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 09.04.2017, klo 10:19:52
Jos menee ylläpidon mielestä ohi aiheen saa siirtää.

Pusailin vuosikertoihin kannet.

Title aiheuttaa spekulaatiota siitä mitä julkaisuissa on haettu. Lehtihän kulki vuodet 1969 - 1976 Tarzanin poika nimellä ja muuttui Korakiksi vuosiksi 1977 - 1978 - mutta ilmeisesti palasi 1979 - 1981 alkuperäiseen Tarzanin poika nimikkeeseen.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Lurker - 09.04.2017, klo 10:22:02
Jos menee ylläpidon mielestä ohi aiheen saa siirtää.
--

Päinvastoin, aivan fantastisia projekteja. Ja Tarzan-kuume tässä nousee itse kullakin...

(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=17761.0;attach=35118;image)


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: STD - 09.04.2017, klo 10:26:57
Lainasin äskettäin kirjastosta hiljattain ilmestyneet englanninkieliset Korakit. Painojälki on sellasta, että en olisi valmis maksamaan niistä mitään. Aika hassua, että kirjastossa opuksia pikaisesti selatessa painatus näytti olevan ihan ok. Mutta kun alkoi lukea...


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: ekku - 09.04.2017, klo 10:36:07
Jos menee ylläpidon mielestä ohi aiheen saa siirtää.

Pusailin vuosikertoihin kannet.

Title aiheuttaa spekulaatiota siitä mitä julkaisuissa on haettu. Lehtihän kulki vuodet 1969 - 1976 Tarzanin poika nimellä ja muuttui Korakiksi vuosiksi 1977 - 1978 - mutta ilmeisesti palasi 1979 - 1981 alkuperäiseen Tarzanin poika nimikkeeseen.


Noin tyylikkäät kannet kävisivät myös mahdollisiin Tarzanin poika-julkaisuihin Manningin ajoilta, joita Like voisi kustantaa normiTarzanin oheen. Lienee maku asia mutta omaan korvaan tuo "Tarzanin poika" tuntuu muikeammalta kuin toki asiallinen "Korak". Makunsa kullakin.

Ekku


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: STD - 09.04.2017, klo 10:38:17
Ääni Tarzanin pojalle.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 09.04.2017, klo 10:51:42
Jos tarkoitat sitä Dark Horsen kovakantista laitosta, en voisi olla kanssasi enempää samaa mieltä.

Olen monen asianharrastajan ja ammattilaisen kanssa DH-julkaisuista keskustellut.

Oma mielipiteeni on että heidän puolivillaisella asenteella tekemänsä Russ Manning julkaisut eivät tyydytä vanhansarjakuvan harrastajia. Jos satut omistamaan referenssinä yhdenkin alkuperäisen seikkailun se paljastaa masentavasti uudelleenväritys, blurraus ja muut ratkaisut.

Ikävintä tietysti on että kun ne on kertaalleen tehdyt tarvitaan vähintäin yksi sarjakuvalukijoiden sukupolvi jotta niiden uudelleenpainamista aletaan harkita.

Suomessa sikäli olemme onnellisessa tilanteessa että 60-70-lukujen seikkailut ovat painetut sen verran laadukkaasti että ne kelpaavat paino-originaaleiksi, mutta tästähän sitä onkin tullut väännetyksiksi muualla.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: STD - 09.04.2017, klo 11:31:59
Olin tyytyväinen siihen Russ Manning Archives -Tarzan-julkaisuun väritystä lukuunottamatta. Onko siinä muutakin huomauttamista?

En ole sitä vielä lukenut, silmäillyt vain.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 09.04.2017, klo 12:07:50
Väritys hyvinkin!


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: ekku - 17.04.2017, klo 14:27:35
Voipi mennä väärään ketjuun mutta kysynpä kuitenkin. Löytyykö henkilöä tai tietoa jostakusta, joka pystyisi kunnostamaan vanhemman sarjakuvakirjan kannet kondikseen? Sivupakka ok mutta kansiin käytetty teippiä ja haluaisin kirjan "käyttökuntoon".

Ekku


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 18.04.2017, klo 09:04:43
Ekku nostaa hyvän kysymyksen. Luuulen että erilaisia "teipattuja" sarjiksia on olemassa hyvin paljon. Ainakin omassa hyllyssä  :). Mutta miten työstää vanhat alpparit, kansista rispaantuneet, teippien kellastamat, sivuja pudottelevat ja selästään käyristyneet, kestävämpään, paremmin luettavaan tai jopa edustavaan kuntoon?
 
Entisöity on tietenkin aina entisöity eikä enää samalla tapaa keräilykamaa kuin alkuperäiskuntoinen. Mutta kaikin puolin arvokkaampi silti kuin kuin vanha repale.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 18.05.2017, klo 20:29:58
Heitänpä taas tähän huvikseni pari esimerkkiä fac-simile -entisöinnistä ja siitä miten eri tavalla voidaan asiaa lähestyä. Yläpuolella Akun Näkkäristä (1957) ja alempana sama sarjakuva ruotsalaisten Kalle Anka -näkkäristä.
Suomessa on päätetty häivyttää rasterointi, minkä vuoksi myös viiva on muhjuuntunut.
Ruotsalaiset ovat pitäneet rasterit hyvin näkyvillä ja jotenkin on tuo viivakin saatu pysymään skarppina ja ihan yksibittisen näköisenä.
Makuasia vai ei?

Timo


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 17.06.2017, klo 09:36:48
Joo. Rasterin häivytys blurraalla on ihme aivopieru, jota ei optimistisimmallakaan asennoitumisella oikein ymmärrä. Nimittäin pehmentymisen aistii jopa "lähihoitajaksi kouluttautunut vaimoni". Eli siis lukija joka ei ole mikään hifistelijä.

Tietysti voi ihmetellä photoshop osaamattomuutta! Sen sijaan että pehmentää koko backbroundlayeriä, voisi jättää 'keyn' koskematta (channels).

Kolmanneksi veikkaan mitä tulee tulee rasteripisteisiin, ett' graafikot ja kustannustoimittajan jotka tuijottelevat päätteiltä sivuja saattaa alkuperäisen rasteripisteestä pitämättömyys nousta isompaan merkitykseen kuin kuuluisi. Kokemukseni mukaan nykyään ei kauheasti enää oteta paperivedoksia.Harvemminhan se rasteripiste sitten kuitenkaan tulee painettaessa näkyviin 1:1 tehtäessä.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 17.06.2017, klo 11:16:42
No ei auttanut pelkkä kanavien C ja M blurraaminen. Kyllä se teloi mustaakin.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 17.06.2017, klo 12:59:23
Joo. Rasterin häivytys blurraalla on ihme aivopieru,
Oletko koskaan kokeillut descreen-tekniikkaa? (suomeksi rasterin poisto, tai rasteripinta -työkalu?) Tuli mieleen siitä kun skannerissani on tämä asetus ja sitä käytän joskus valokuvien kanssa.
Toki se pehmentää kuvaa, enkä ole edes yrittänyt mihinkään vanhaan benday-rasteriin tai sarjiksiin sitä soveltaa ku ei ole ollut tarve. Toimii kuitenkin suht hyvin tiheän aikakauslehtirasterin kanssa. Ja jos siinä pystyisi jotenkin säätämään sitä miten tiheään rasteriin sen toivotaan purevan, niin... Tämmöinen työkalu näkyy Adobella olevan:
http://www.descreen.net/eng/soft/descreen/descreen.htm

No ei auttanut pelkkä kanavien C ja M blurraaminen. Kyllä se teloi mustaakin.
Sitten
- savetat tuosta pelkän mustan kanavan
- muutat sen harmaasävyihin
- säädät uudestaan skarpimmaksi.
- ja viet vahingoittuneen mustan tilalle. :)


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 17.06.2017, klo 13:17:21
Toki on descreen tuttu. Toimii moireen poistossa.
Rasteripisteen poistoon totean vain ettei sitä ole järkevää ja hyväksi poistaa. Vastaavasti uudelleen värjäykset on varsin faustista puuhaa. Hyi hyi.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 17.06.2017, klo 14:06:35
Kyllä vanha rasteri kannattaa jättää selkeesti ja skarppina näkyviin, jos vaan mahdollista. Se voi tuottaa epätoivottuja efektejä toki kun sävykuva kuitenkin rasteroituu painettaessa uudestaan, mutta jos linjatiheys on korkea tahi rasterointi jopa stokastinen, niin silloin lopputulema on nätti. Iso wanha rasteripiste on nostalgiaa.  8]

Timo


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 18.06.2017, klo 10:56:57
Nyt puhuttava rasteripiste on reliikki eli pyhäinjäännös.

Reprottaessa alkuperäiset väritykset käännettiin nelivärierotteluiksi ja sävyt rasteroitiin. Nyttemmin vanhaa sarjakuvaa skannatessa kuva-alkiot (rasteripisteet) muunnetaan pikseleiksi ja painettaessa ne uudelleen rasteroidaan nykystandardin mukaisella tiheämmällä rasterilinjalla. Näin 60-lukulaisesta painoteknologiasta tulee nykyhetken visuaalinen detalji.

Jos joskus ihmettelet vanhan sarjakuvan "purkkavärejä" esim. Markosin vaaleanpunainen (magenta) body, se ei ole pelkkä estettinen asia. 100 prosenttia jotakin kanavaväriä tuottaa "väriläikän" ilman rasteripistettä.

Vastaavasti mustavalkoisessa Mustanaamiossa rasteripistettä käytettiin erityisen taiten sankarin trikoissa ja alkuasukkaiden iholla.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 18.06.2017, klo 11:41:57
Ja Mustanaamion (esteettinen?) rasteri tuli leikattavasta kalvosta, ei reprokameran tekemänä.

Timo


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 18.06.2017, klo 13:33:59
Kyllä vaan. Itsekin ehdin kultaisella kahdeksankymmentä luvulla leikkeleen niitä Letrasetin rasterikalvoja. Oi niitä aikoja! Siinä missä Letraset kirjaisimet vaipuivat unholaan DTP:n yleistymisen myötä, juurikin rasterikalvot kokivat hienoisen markkina-arvon palautumisen vuosituhanteen tällä puolen mangan vaikutuksesta.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Jiksi - 18.06.2017, klo 19:30:10
Näin 60-lukulaisesta painoteknologiasta tulee nykyhetken visuaalinen detalji.

Hyvin sanottu. Tämä on sitä entisöinnin filosofiaa.

Kyllä vain minustakin rasterit ovat osa alkuperäistä teosta.

Kun kyse on rasterikalvoista, niin kyse on tietenkin kynään tai siveltimeen verrattavasta kuvittajan valinnasta ts. se tulee rinnastaa tussiviivaan.

Kun kyse on väreistä, rasterien poistaminen muodostaa monesti "kontrastin" voimakkaammin käsitellyn osuuden ja muun kuvan välille.

Blur-toiminnon käyttäminen tai rasterien eliminoiminen tasaisiksi väripinnoiksi on yllättävän vaikea tehdä hyvin.

Kun kyse on väreistä, niin minua tietyllä tapaa myös vaivaa se, kuinka värittäjän – joka kiistatta on osa "tiimiä" – osuus poistetaan täysin kuvasta.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Veli Loponen - 18.06.2017, klo 21:58:28
Mutta kyllähän noi vanhempien sarjakuvien värirasteritkin tuli kalvosta. Painossahan ne värierottelutädit niitä leikkeli värittäjän värimallien mukaisesti.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Jiksi - 18.06.2017, klo 22:18:38
Mutta kyllähän noi vanhempien sarjakuvien värirasteritkin tuli kalvosta.

Tarkoitin erottaa kuvittajan ja värittäjän osuudet toisistaan, mutta en ajatellut niin pitkälle, että eihän tuo(kaan) ole aina niin selvä juttu vrt. tussimusta ja CMYK-musta.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 19.06.2017, klo 09:24:31
Netistä löytyi oikein ohje homman hoitamiseksi. Demonista puuhaa.
http://www.cs.huji.ac.il/labs/cglab/projects/comics/comics.pdf
"We also applied our method to a large number of scanned pages from a variety of comic books, including North American comic books: Batman (by DC Comics), Iron Man (by Marvel Comics), and Bone, as well as several famous Franco-Belgian comics: Tintin, Jeremiah, and Thorgal."


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 19.06.2017, klo 23:08:17
Varmaankin ns. rasterinpoisto tulee ajankohtaiseksi nimen omaan digiuusintojen tekemisen yhteydessä. Sinne kun jättää sen vanhan "isopalloisen" rasterin, niin näytön huono tarkkuus tuottaa ikävän moire-efektin. Lopulta siis se "korjattu" digiversio on tavalla tai toisella paksa.

Painotöissä parempi uusi tekniikka ja paperi mahdollistavat vanhan rasterin uudelleenrasteroinnin niin että vanhat rasteripisteet säilyvät (kuten ainankin Timo edellisellä sivulla esitti).


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Jiksi - 20.06.2017, klo 03:05:09
Eipä tule mieleen esimerkkejä, mutta olen joskus ihmetellyt vastaavaa jälkeä, varmaankin tuontapaista muokkausta on ollut taustalla.

PDF-versiosta ei saa niin hyvin selvää, mutta tekstin abstract esittää  samat kuvat suuremmassa koossa (http://www.cs.huji.ac.il/labs/cglab/projects/comics/). Siitä näkyy, kuinka tussiviivasta katoaa terävyys ja kulmat pyöristyvät.

Tuosta yksittäisestä kuvasta se ei käy niin ilmi, mutta kun koko sivu on vastaavalla tavalla käsitelty, kuvitukseen tulee sellainen omituinen keinotekoisen silkoisuuden, paremman sanan puutteessa muovisuuden, tunne.

Kyllähän lopputulos näyttää hyvältä ruudulla – tässä tavoite on sähköinen julkaiseminen ja painotetaan mm. skaalattavuutta – mutta kyllä kuvitus käy prosessin aikana lävitse hyvin radikaalin muutoksen.

Kaukana on tällainen "digitaalinen rekonstruktio", kuten kirjoittajat sitä nimittävät, alkuperäisteoksesta.

Tämä on ehkä jonkinlainen vaihtoehto uudelleenvärittämiselle.

Kirjoittajat toteavat monissa kohdin edenneen yrityksen ja erehdyksen kautta. Abstract kertoo tämän julkaistun 2012 eli massadigitoinnin alkuvuosina.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 20.06.2017, klo 10:20:13
Hyvä pointti tuo että rasteripiste aiheuttaa moiretta näytöllä.

Tussiviivojen pyöreys häiritsee minuakin.

Vaikka, jos ja kun uudelleentehdään sarjakuvaa, tavoitellaan faximile - näköispainosta, eräs näkökulma erilaisiin modauksiin (uusi käännös, uusi väritys, sisällön editointi, jne.) on että kyseessä on eri julkaisu kuin mitä alkuperäinen oli. Ja että modausten myötä sisällöt esitellään uusille sukupolville hivenen eri painotuksin.

Tavallaanhan se rasteripistekin oli ensimmäisen julkaisupolven tekninen ratkaisu.

Itse kuitenkin pidän tärkeänä ohjenuorana erilaisten "virheiden" korjaamisessa, että kuvittelen miten alkuperäiset tekijät olisivat halunneet tehtävän. En usko että DH uudelleenväritetty versio Tarzanista olisi mennyt läpi Manningilla.

Manninghan nautti julkaisutekniikan kehittymisestä juurikin Tarzanin Eurooppaalbumeissa. Hän pääsi assistentien voimin maalaamaan tussiväripiirroksiin akvarelli ja guassi tausta.



Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 20.06.2017, klo 13:32:54
Kyllähän lopputulos näyttää hyvältä ruudulla – tässä tavoite on sähköinen julkaiseminen ja painotetaan mm. skaalattavuutta – mutta kyllä kuvitus käy prosessin aikana lävitse hyvin radikaalin muutoksen.
Vanha teknikka toistaa taiteilijan viivan ja kädenjäljen. Uusi tekniikka palvelee sitten muita tarkoituksia ja piirtäjä on vain yksi mitätön yksityiskohta siinä koneistossa. Kompromissiksi tätä väitetään, mutta todellisuudessa mennään tekniikan, ei taiteen ehdoilla.  :)


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Jiksi - 20.06.2017, klo 20:31:32
Kuten toisessa yhteydessä olen todennut, printtilaatu herättää selkeitä mielikuvia.

Sen sijaan digilaatu voi olla mitä tahansa. Ei ole kehitetty luokkia, mihin voisi liittää laatumääreitä.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Jiksi - 07.05.2018, klo 02:23:37
Ensimmäinen Simonsonin Thor Visionaries -kokoelmista on julkaistu alkuperäisillä väreillä 2009 ja uudelleenväritettynä Omnibus-julkaisuna 2011.

Sähköisenä ensimmäinen, ei siis Omnibus, on tarjolla vain uudelleenväritettynä versiona vuodesta 2012 lähtien.

Tästä ei ole mitään mainintaa missään. En jaksa tarkistaa, onko uusissa painoksissa alkuperäiset värit, todennäköisesti uudelleenväritettyä kauheutta on tarjolla myös paperiverioissa.

Tuli mieleen erään nettisivun läpiruotima Dark Horsen Conan-uudelleenjulkaisu, jossa Barry Windsor-Smithin barbaari oli väritetty uudelleen. Sen kirjoittaja huomautti värien olevan osa visuaalista kerrontaa.

Simonsonin tapauksessa asia on ihan sama. Thorin ottaessa osumaa Beta Ray-Billin aluksen torjuntatulesta leiskuivat iskun värit ulkoreunalla punaisina ja sisemmällä vaaleanpunaisena (täytyy olla kontrastia sankarin ja taustan välillä).

Tällä kuvattiin iskun voimaa, mutta sen voi lukea myös iskun tuottamana kipuna. Uudelleenväritettynä sama ruutu sisältää vähemmän kontrastia, isku on tasaisempi, enempi vaaleanpunainen ja keskustassa on kalvakasta flare-efektiä. Uudelleenväritetty versio on samantekevä pyllähdys, että hupsistakeikkaa, siristellään vähän silmiä.

Koko ruutu luetaan aivan eri tavoin!

Samalla sivulla ruutu, jossa vasara iskee sinivalkoista lentorataa pitkin kohden Beta Ray-Billin punaista alusta luetaan siten, että kylmä pohjan viima iskee vastoin kuumana käyviä tykkejä. Mystinen vs. tiede.

Uudelleenväritetty versio on oranssia liukuväriä niin vasaran lentoradan kuin aluksen osalta. Se ei välitä lukijalle mitään sen enempää kuin kuvittaja on piirtänyt.

Kuvitelkaa nyt, että tätä teurastusta on ollut suorittamassa ihan sellainen tuiki-tuntematon ja nimetön kaveri kuin Steve Oliff. Jos joku ei tunne nimeä, niin sanotaan että lause oli sarkasmia, eikä tuon klassisempaa värittäjää enää voisi iskeä pöytään. Fanitin miestä Otomo-jutuista lähtien, ja oli aikanaan ainoa värittäjä jonka tunsin nimeltä.

Oliff aivan satavarmasti käsittää mitä tekee, joten miksi miehestä on tullut superpahis?

Harrastajakunnasta on turha odottaa mitään, nämä kun laittavat alkuperäiset ja uudelleenväritetyt versiot rinnakkain ja toteavat: "Can anyone truly argue that the one on the right is not vastly superior? (http://notahoaxnotadream.blogspot.cl/2013/10/on-matters-of-recolor.html)"

Olen ihan typertyt tällaisesta vääryyden ja hölmöyden yhdistelmästä.

Piraattien vanha puolustus-slogan "digital preservation" kuulostaa tämän jälkeen fiksulta. Harmi, että se oli pelkkää suunsoittoa, eikä todellista säilytysfilosofiaa.

Tänään tarvittaisiin oikeasti skannattuja versioita alkuperäisistä sarjakuvasivuista alkuperäisessä loistossaan.

Miten tulevat harrastajat oppivat arvostamaan vanhoja mestareita.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Veli Loponen - 07.05.2018, klo 09:27:04
Harrastajakunnasta on turha odottaa mitään, nämä kun laittavat alkuperäiset ja uudelleenväritetyt versiot rinnakkain ja toteavat: "Can anyone truly argue that the one on the right is not vastly superior? (http://notahoaxnotadream.blogspot.cl/2013/10/on-matters-of-recolor.html)"

Olen ihan typertyt tällaisesta vääryyden ja hölmöyden yhdistelmästä.
Joku aika sitten tajusin olevani vanha, kun jollakin sarjakuvasivustolla arvosteltiin vanha sarjakuva. Kyseinen lehti oli joku Byrnen 80-luvun Teräsmiehistä. Arvostelija hehkutti sarjakuvan vanhuutta, sitä, miten se on niin old schoolia ajatuskuplineen ja flättiväreineen ja marginaaleineen.
Silloin tajusin, että nykylukijat ovat ainakin osin sukupolvea, joka on yksinkertaisesti tottunut tietokoneväritykseen ja entinen väritystyyli on heille outoa ja jopa kökköä. Tämä sun esimerkki osoittaa oikeastaan sen, että kyse ei ole pelkästään makumieltymyksistä vaan on menetetty myös kyky lukea tuon ajan värejä. Eihän tosiaan nykyään tietokonevärityksessä, kuten aika hyvin osoitat, sen kummemmin kerrota tarinaa, vaan välillä tuntuu, että värittäjä jopa yrittää vähän ohittaa kuvittajan (hyvänä esimerkkinä esimerkiksi Dean White, joka aika ronskisti poistelee piirtäjän viivoja värityksensä alta).


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Jiksi - 07.05.2018, klo 18:21:28
Tämä sun esimerkki osoittaa oikeastaan sen, että kyse ei ole pelkästään makumieltymyksistä vaan on menetetty myös kyky lukea tuon ajan värejä.

Tämä varmaan osaltaan vaikuttaa vanhan sarjakuvan arvostukseen. Vanhan harrastajankaan on vaikea sanoa, miten hyvä sarjakuva on aikanaan ollut ellei sitä ole tarjolla kuin uudelleenväritetyssä muodossa.

Surullistahan tässä on se, että digitaalisena voisi yhtä hyvin olla tarjolla alkuperäinen ja uudelleenväritetty, mutta uudelleenväritetty tapaa korvata takautuvasti kaikki versiot.

Olisipa edes joku logiikka vaikka sitten niin, että vaikka lehdet olisivat alkuperäisissä väreissä ja kokoelmat uudelleenväritettyjä. Eihän sillä ole juuri merkitystä, että lukeeko striimattuna lehti kerrallaan vai kokoelmana.

Kun väritykseen on oikein paneuduttu, niin pitäisi uudelleenvärityksessä vaikka toistaa se alkuperäinen väripaletti vaikka kontrastia jne. säädettäisiin nykymakuun. Harmittaisi vähemmän sitten ne lens flare -efektitkään.

Kumma miten harrastajat hyväksyvät tällaisen, eihän elokuvia ja musiikkiakaan remasteroida tällä tavoin, luulisi että edes periaatteellisella tasolla tämä katsottaisiin vääräksi.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: X-men - 07.05.2018, klo 20:42:29
Kumma miten harrastajat hyväksyvät tällaisen, eihän elokuvia ja musiikkiakaan remasteroida tällä tavoin, luulisi että edes periaatteellisella tasolla tämä katsottaisiin vääräksi.

Hyvä kysymys sillä joskus/usein uudelleenvärjätyssä kasvojen ilmeestä jää jäljelle vain silmät ja suu kuvastamaan esim. suuttumusta.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Veli Loponen - 07.05.2018, klo 23:31:30
Olisipa edes joku logiikka vaikka sitten niin, että vaikka lehdet olisivat alkuperäisissä väreissä ja kokoelmat uudelleenväritettyjä. Eihän sillä ole juuri merkitystä, että lukeeko striimattuna lehti kerrallaan vai kokoelmana.
Niin, luulisi, että nykyään noi appit pystyis suunnitteleen niin, että käyttäjä vois itse valita onko alkuperäis- vai uudelleenväritys tai jopa mustavalkoinen (tätä viimeistä mahdollisuutta mietin ite pari päivää sitten). Tätähän vois sitten jatkojalostaa niin, että voisi jopa valita tekstityksen kielen mukaan.
Onhan sitten erityisesti DC:llä Comixologylla noita yksinkertaisia skannaukset, mutta ne on usein aika huonosti käsiteltyjä ja uudelleenvärityksen tullessa tarjolle (uuden paperijulkaisujen ohella) päivittyvät uudelleenväritetyiksi.


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 24.06.2018, klo 11:21:24
Kiinnostavaa pohdintaa. Mä luulen, että syyt uudelleenvärityksen ja vanhan värityksen välillä ovat isoiten taloudellisia. Photarissa on yllättävänkin hidasta säätää skannatut värit prikuulleen samoiksi dokumentista toiseen ja jos pintaoriginaalit loistavat vielä poissaolollaan niin tulee helpommaksi simppelisti luoda uusi väripaletti.

Omaksi ilokseni säädin photarissa juuri seitsemän ekaa Markosia käyttäen hänen mekkoaan sekä henkilöiden ihoa "gaideina". En siis fillannut vaan käytin sävykorjasin alkuperäisiä pikseleitä. En kellottanut prosessia mutta kyllähän siinä aikaa kului. Enpä usko että jos tämä olisi palkkatyötä niin kannattaisi. Kerron tämän teknisen detaljin siksikin etten usko että kukaan kustannustoimittaja alkaa vahtiin sitä miten tietyt sävyt on saavutettu, vaan asia jää graafikon moraaliselle kontolle.

Tässä vaiheessahan se demoni saatta astua prosessiin mukaan ja sanoa että tehdään se paremmin! Värittääkö jokin "MattiMeikäläinen" sen paremmin vuonna 2018 photarilla kuin mitä "RussManning" teki sen 50 vuotta sitten ei ole makuasia mutta ennen kaikkea sopimusasia. Minusta alkupeäinen on alkuperäinen ja sen muuttaminen on kyseenalaista ja kertoo paljon vanhan sarjakuvan oikeuksien hallinnasta. Otetaan kirjahyllyn päältä jokin Tintti esim. Kuinka moni haluaisi nähdä alkuperäiset Castermanit uudelleen tuunattuina?


Otsikko: Vs: Sarjakuvan reproaminen
Kirjoitti: Petri Aarnio - 24.06.2018, klo 12:01:45
Muuta juu digibrusheilla ja flättivärityksellä (rastereilla tai ilman) on iso ero ja siinä missä itse tykkää flätistä niin juurikin se voi näyttää köpöltä jonkin nuoremman silmin.